#18632 width: 25%Tietynlaisissa tiettyyn henkilöön kohdistuvissa mielen uudelleenohjelmointitarkoituksissa on kyse tietojärjestelmä- ja mobiiliavusteisesta toiminnasta sellaisella osallistujien volyymillä ja sellaisella toimintaperiaatteella, että toiminnan pitkän ajan analysoitavuus pysyy mahdollisena. Merkittävin ero keskustelemisen kautta vaikuttamiseen on siinä, että kohdehenkilö ei käsittele vaikuttavia asioita (mm. tarkkaan ajoitetut häirinnät, havaittavaksi asetetut sanat ja symbolit) niinkään rationaalisella ja loogisella tasolla, vaan ne aiheuttavat estäviä ja kiihottavia (eng. inhibit ja elicit) vaikutuksia jossain ”lähempänä” tiedostamatonta, mutta kuitenkin siten, että niiden vaikutus on mallinnettavissa, ennustettavissa ja myöhemmin jatkokehiteltävissä.

Hienovaraisten, yksittäisten suggestioiden voidaan luonnehtia eroavan mielen uudelleenohjelmoinnista siten, että jälkimmäinen kietoutuu osaksi suurempaa tarkoitusta, jossa on käytössä muitakin vaikutusvälineitä ja metodeita kuin suggestio. Välineisiin ja keinoihin sisältyvät mm. malicious-tyyppisten laitteiden saattaminen kohdeyksilön käyttöön (mm. luvattomiin etämonitorointitarkoituksiin), Internet-tietoliikenteen kontrollointi, stressaaminen, rahanhankkimiskeinojen estäminen, identiteetin haperruttaminen, ystävien kaikottaminen, vääriin käsityksiin päädyttäminen, itsetunnon kolhiminen ym.

Toimintaan oleellisesti liittyvä tietojärjestelmä mm. ohjeistaa osallistujia semiautomaattisesti (mobiilikäyttöisyys sisäänrakennettuna ominaisuutena) ja johon liitettynä olevaa tietokantaa pääsee hyödyntämään web-konferenssi -ohjelmistolla, joka on tarkoitettu Internetin välityksellä tapahtuvaan yhteistyöskentelyyn. Tähän tietokantaan (voi olla useampiakin, erityyppistä dataa varten) sisältyy mm. lukuisia kohdehenkilön havainnoimia asioita, eikä siellä ole puutetta myöskään luvattomasti kerätystä sensoridatasta ja valvontalaitteistojen keräämästä videokuvasta.

Toimintaa ohjaavasta tietokannasta löytyy myös tietoa siitä, mitä erityisen erottuvia sanoja, symboleita, piirteitä, käytettyjä ilmaisuja, tapoja ilmaista jokin asia ym. kohdehenkilön mielessä on liittyneenä johonkin tiettyyn toimintaan osallistuneeseen henkilöön, yleensä tai tämän ollessa jossain tietyssä roolissa. Tästä tiedosta voi ajatella muodostuvan eräänlaisia pooleja (ks. kuva 1), joista ammentamalla muut osallistujat voivat, jatkuvasti säätyvän suunnitelman mukaan, tuoda jonkin tietyn henkilön kohdehenkilön mieleen.

Kyse on oppimisesta kaikkien osallistujien kannalta, myös kohdeyksilön kannalta, muttei kuitenkaan aina oppimisprosesseista, sillä moni toimintaan liittyvä, varsinkin tietotekniikka- ja elektroniikka-avusteinen sellainen on sovellutuksena niin uutta, ettei aiempia vertailukohteita liiemmin ole. Tietyt toimintaa kuvailevat ja toiminnan suunnittelussa hyödynnetyt visuaaliset mallinnuselementit ovat sekä toiminnalle leimallista, että myös sopusoinnussa ei pelkästään ihmisolennoille luontevan ajattelun kanssa vaan myös mm. luonnontieteistä ja psykologiasta kumpuavien ilmiöiden matemaattisen esityksen kanssa. Muutamalla erilaisella visuaalisella elementillä ja joukolla sääntöjä niiden käyttämiseksi saadaan selitettyä lukemattoman monia asioita ”elävästä elämästä”. Niiden käyttämiseksi riittää, kun osaa määritellyt säännöt, toiminnan analyysin jäädessä enemmän erityisosaamista vaativaksi.

Normaalisti ihmisajattelu ei ole pelkkien sana-assosiaatioiden varassa, vaan voidaan myös elää hetki eräänlaisessa visuaalisessa simulaatiossa katselemalla mielikuvia. Tosin, voidaan usein huomata, että tullessa jostain erityisestä äsken tietoiseksi tai jos jokin mielle on alitajuisen vahvasti aktiivisena, tämä jokin tulee uuttuneeksi mukaan tähän visuaaliseen simulaatioon. Tämän jonkin esiintyminen sellaisenaan hiipuu, jos jatkaa muiden asioiden ajattelemista, mutta silti se ehti aktivoimaan kaikenlaista muuta, joiden ohjausvaikutus voi olla niin hienoinen, ettei sitä toviin tajuakaan, vaikka vaikutus olisi pitkäaikainenkin.

Voidaanko pitää faktana sitä, että kun ihminen lähtee kuvitteellisesti liikkeelle ajatuksesta x, on ”ajatusresurssien” rajallisuudesta ja aiemmin muotoutuneista ajatusmalleista (hitaasti muuttuvaa) johtuvaa, että esim. seuraavan sekunnin aikana vain pienellä joukolla tiedostettavissa olevia ajatuksia on mahdollisuus tulla tietoiseen mieleen? Tätä voisi havainnollistaa kuvalla 2, missä pallojen koko korreloisi ajatuksien mieleentulemisen todennäköisyyden kanssa. Ajatusresurssit vaikuttaisivat siihen, kuinka kauaksi ajatuksesta voi ilman erityistä keskittymään pysähtymistä päästä; ensiajatusten ja sitä mahdollisesti tukevien muiden ajatusten juolahdettua mieleen, jäävät nämä ajatusresurssit osittain ikäänkuin ylläpitämään ensiajatuksien pysymistä tietoisuudessa, jolloin ajatusresursseja jää vähemmän kovin toisenlaisten ajatusten nostattamiseksi esiin. Kuvan 3 viivojen paksuus kuvastaisi todennäköisyyksiä, joiden nojalla jokin neljästä ajatusresurssien rajoissa mahdollisesta ajatuksesta tulee seuraavaksi tietoiseen mieleen (karkeasti ottaen: enemmän liitännäisyyttä senhetkisiin ajatuksiin liittyen = suurempi mieleentulemisen todennäköisyys). Ajatusresurssien ”takertuvaisuus” vähemmän olennaisiin ajatuksiin tekee hankalammaksi ajatella niitä asioita, joita todella haluaa ajatella, saati käyttää niitä hyväkseen tehdäkseen hyviä päätelmiä (päätelmien teko kuluttaa erityisen paljon energiaa ja ajatusresursseja, jos ei pysty ajattelemaan riittävän selkeästi). Tämä käy ehkä selvimmin ilmi silloin, kun on dopamiinivajeinen, sillä tuolloin aivot saanevat esiin lähinnä jotain tyypillistä, ja johon sitten jämähdetäänkin. Kuva 4 havainnollistaa sitä, miten yksi assosiaatioreitti käy todennäköisyydeltään täysin epätodennäköiseksi. Tuolloin on myös alttiimmillaan suoranaisten valemuistojen muodostamisen kannalta (ei perustella tässä yhteydessä, mutta olisi helpompaa saada aikaan pysyväluonteisia muutoksia muistettavissa oleviin ajatuksiin).

Pyrkimyksiin sisältyy erityisesti se, että kohdehenkilön assosiaatioverkostoista muodostuisi sellaiset, että kestäisi mahdollisimman pitkään ennen kuin kohdehenkilö pääsisi takaisin itselleen kelpoisiin ajatuksiin tultuaan altistuneeksi ei-mukaville ajatuksille. Eräänlaista omiin ajatuksiinsa ”eksymistä” siis, missä ei-mukavien ajatusten ajatteleminen aiheuttaa myös lyhyt- ja pitkäaikaisia fysiologisia reaktioita, mikä voi tehdä kelpoisiin ajatuksiin takaisinpääsemisen vielä työläämmäksi. Tätä valmisteltaessa on erittäin tavanomaista pyrkiä ”iskemään” assosiaatioita tuottavalla tavalla silloin, kun kohdehenkilö on uuvuttanut itseään liikaa (esim. tullessaan liian pitkältä juoksulenkiltä) tai hän on univajeinen (tuolloin olisi ajatusresurssien vajeen lisäksi myös aivojen signalointi melko kauttaaltaan vähemmän optionaalisesti).

Kyse on mahdollisimman kattavan ennustettavuuden tekemisestä mahdolliseksi ts. kohdehenkilön mielen ohjelmoimisesta ja takaisinmallintamisesta niin tarkkaan, että tiedetään mitkä mm. sanat ja symbolit aiheuttavat sellaisen esiaktivitaation, että voidaan olla varmoja esim. siitä, mitä ilmaisua kohdehenkilö käyttää tavatessaan ensi tiistaina klo 09.05 tietyn henkilön, tullessaan juuri ennen tapaamista nähneeksi käytävän perällä kukkalajitelman, jossa on vaaleanpunainen nauha (ks. kuva 5). Tämä on analoginen sille, kuinka hermoverkkojen neuronilla on useita sisääntulevia signaaleja ja yksi sen laukaisema uusi signaali (jos vain sisääntulevilla signaaleilla on tarpeeksi yhteenlaskettavaa tehoa).

Kuvassa 7 (tekstin lopussa) on eräs esimerkki sellaisesta (kuvitteellisesta) signaalien etenemisestä, missä signaalit voivat samoja reittejä edeten päätyä aina saman tietyn verkon osan luo sitä aktivoimaan. Se ei esitä neuronien toimintaa, eikä siinä huomioida edellä mainittuja ajatusresursseja ja todennäköisyyksiä, vaan tarkoitus on osoittaa olevan määritettävissä matemaattinen algoritmi, johon perustuen voidaan tietää, minkälaisella esiaktivoinnilla voidaan saadaan tietty lopputulema. Sääntönä käytetyssä algoritmissa on, että a) jos kaksi verkon osaa (noodi) pystyy signaloimaan kohti samaa viereistä noodia, ne tekevät sen, jolloin kyseinen noodi tulee seuraavalla kierroksella osallistumaan uusien noodien mahdolliseen aktivoitumiseen ja b) sama noodi voi osallistua usean noodin aktoivoimiseen, jos sillä vain riittää ulottuvaisuutta.

Todistamisen mielessä on erityisen huomioitavaa se, kuinka usean eri ihmisen yhteistoiminta aiheuttaa erittäin eksaktisti ja harhailematta eteneviä ”signaaleita”, joiden yhteisvaikutus tuottaa assosiaatioita, jotka yhdessä muiden osallistujien tuottamien ”signaalivirtojen” kanssa tuottavat uusia assosiaatiota, jotka täydentävien signaalivirtojen avulla johdattavat ajatukset ja tuntemukset sellaisten mielteiden äärelle, joiden esiintuloon osallistujat olivat jo ennalta varautuneet ja kuinka tämä pitkään jatkuessaan aiheuttaa merkittävän muutoksen sen suhteen, kuinka paljon ”huono oppi” on vallannut vaikutusvaltaa ”hyvältä opilta” ja kuinka paljon hyvää oppia on purkautunut (poisoppiminen). Tätä jälkimmäistä voi havainnollistaa yksinkertaisella pylväskaaviolla kuten kuvalla 6, jossa esim. sotaan, rasismiin, kuolemaan, sairauteen, ilkeyteen yms. liittyvä ajatussälä on vallannut vaikutusvaltaa hyvältä opilta (esim. omaan ammattiin tai koulutukseen liittyen). Aivojen plastisuudesta eli muokkautumiskyvykkyydestä johtuen tämä ei koskaan ole lopullista ja pysyvää, mutta vaatii oman vaivansa pitää mieltään riittävän selkeänä ja käyttökelpoisena.