Huawein Wear OS-pohjainen sporttikello synkronisoi keräämänsä tiedot automaattisesti Bluetooth-paritetun Huawei Health-sovelluksen kanssa ja tarvittaessa myös Huawein pilvipalvelimen kanssa, jolloin samoja tietoja voi tarkastella muillakin päätelaitteilla. Vertailukelpoisia, saataville asettuvia tietoja ovat mm. syke, matkan kesto, matkan pituus, askeleiden määrä per minuutti ja keskimääräinen kilometritahti. Laite ostettu keväällä 2019.

Unen mittaus Huawein sportikellolla on tuonut kiistämättömän tuntuisella tavalla esille sen, kuinka huono unenlaatu itselle on ollut ajanjaksolla, joka asettuu laitteen ensimmäisille käyttöpäiville.

7 h 51 min. Ensimmäinen laitteen kanssa nukuttu yö lupaili tavallaan, että ei olisi paljoa parennettavaa, että kunhan vain ajoittaisi syömisiään ja lenkkeilyyn toisin suhteessa nukkumaan käymisen aikaan, sekä pitäisi mielensä stressivapaana tjs. niin eiköhän se uni siitä paranisi. Tosin, sovellus kylläkin huomautti siitä, että syvä uni oli liian katkonaista, mikä selittänee sen, että tuntimäärällisyydestään huolimatta uni ei virkistänyt aivan riittävästi.

2 h:n pätkäunia. Jos ensimmäinen laitekokeilu unenmittauksessa osuikin yölle, jonka nukkui yhteen menoon ja lähes 8 tunnin verran, seuraavat kaksi yötä ja päivää menivät jostain syystä ihmeellisissä tunnin tai parin tunnin pätkissä. Nämä olivat kaikki jotenkin huonosti nukuttuja ja oli erikoista, että samaa jatkui kahden päivän ajan.

6 h 28 min. Lyhyissä unen pätkissä vietyttyjen päivien jälkeen oli vuorossa yöuni, jossa oli prosentuaalisesti tasaisesti jakautuneet univaiheiden osuudet (syvä uni, kevyt uni ja REM-uni), mutta unen pituus jäi ainakin tunnin vajaaksi. Tätä saattaa selittää se, että lenkkeily ajoittui melko lähelle nukkumaan käymistä. Syvä unikin on paljon vähemmän katkonaisempaa. Tästä unesta heräämistä seurasi 3 tunnin täydentävät unet, mutta tuolloin mittauslaite ei ollut laitettuna ranteeseen, koska itse ei uskonut siihen, että saisi pian uudestaan unta. Saipa sitten kuitenkin.

5 h 27 min. Seuraavana yönä unen kokonaismäärä jäi vain viiteen tuntiin, mutta se oli tavallaan tavoitteellista, jotta unirytmiä saisi korjattua hieman siihen suuntaan, että kävisi aiemmin nukkumaan. Riskinä tosin on, että päiväsaikaan elimistö on sen verran väsymyksestä kuormittunut, että se vaikuttaa seuraaviin yöunien laatuun ja uneen pääsyn mahdollisuuksiin, vaikka kuvittelee ja toivoo, että nukahtaisi aiemmin. Syvä näyttää tässä kaaviossa pilkkoutuneen moneen osaan ja REM-unen määrä on korkea.

Huhtiniemen reitti

Jaksavuutta on helpompi annostella, kun ei tarvitse ottaa huomioon lenkkeilysuoritukseen tavallaan sisältyvän siirtymätaipaleen aikaisen rasituksen vaikuttavuutta varsinaiseen suoritukseen eli mieluummin pyöräillen lenkkeilypaikan äärelle ja sieltä takaisin kuin kulkea olotilatavoitteen saavuttamisen jälkeen jalkaisin vielä pari kilometriä asunnolle pääsemiseksi. Huhtiniemen kuntosalia reunustava metsikkö sisältää soveltuvasti hiukan kilometriä pidemmän kuntoradan, jonne on asunnolta lyhyt, rannan myötäinen pyöräilymatka ja mihin voi lisäksi yhdistää jyrkkään ylämäkeen juoksua, mikä maastona löytyy aivan kuntoradan lähettyviltä. Kuntorata itsessäänkin sisältää muutaman mäkiosuuden, mutta niiden jyrkkyys ja pituus ei riitä vastaavan tehoisen kokemuksen tuottamiseksi. Aivot tykkäävät suuresti sellaisesta rasituksesta.

Kuten kuvasta noi lukea, ovat kilometrikohtaiset nopeudet varsin tasaiset kyseisellä kuntoradalla lenkkeillessä ja nopeuden jatkuva hienoinen lisääntyminen kielii siitä, että lenkkeily selvästikin maistuu, mitä enemmän sitä saa. Menneistä suorituksista toisaalla tulee mieleen, että viisi kilometriä toimii hyvänä lämppäilynä sellaiselle suoritukselle, missä kuljetaan tasaisella alustalla suht tasaista vauhtia pitkän matkaa, mutta tällaisiä kokeiluja ei ainakaan näin vuoden 2019 tietämillä ole ollut.

Maksimaalinen hapenottokyky on Huawei Watch 2:n mittaamana "erittäin hyvä", mikä on toki ihan kiva, mutta sykkeet ovat koko laitteen käytön ajan olleet keskimääräisen korkeat. Kuvissa kahden eri suorituskerran sykekäyrät, toisen osalta askelmäärät kaavioon yhdistettynä. Lenkkeilyn vaikutus on tyypillisesti hyvä eli olotila kohenee monin tavoin, mutta toisinaan sykkeen hipoessa 180 bpm:ää, on saattanut tuntea jopa huimausta, vaikkei lenkkeilynopeus olisi missään vaiheessa ollut juoksunomaista itsestään jaksavuuden irtipuristamista, vaan suht tasavauhtista hölkkää. Ruokavalio ja unenlaatu ovat saattaneet vaikuttaa asiaan.

Suolahden reitti ja pyöräilyt sinne

Suolahdessa on teollisuuslaitosten kupeessa vajaan parin kilometrin pituinen kuntorata, jossa on enemmän jyrkkää ylämäkeä kuin helppoa suoraa, mitä oheinen sykekäyräkin jossain määrin kuvastaa, sykkeen vaihtelun ollessa huomattavan vähäistä. Mittaus toiselta kierrokselta, suorat osuudet ja mäet tasaista vauhtia kulkien, ilman pysähtymisiä. Tässäkin kyseisessä tapauksessa olotilat suorituksen jälkeet olivat oikein mainiot, mutta on outoa, että sykkeet ovat yhtä korkealla silloin, kun suoritus on oikeasti rasittavaa kuin silloin, kun suoritus on pelkkää hidasta hölkkäilyä suoraa reittiä eteenpäin.

Kokeilun vuoksi Huawei Watch 2:ta halusi käyttää myös pyöräilysuorituksen mittaamiseen ja matkapituuttahan Sammonlahdesta Suolahteen ja takaisin oli yhteensä sopivat 14 km. Kuten nopeuskaaviosta voi lukea, vauhtia oli hurmioksi asti (lähes 30 km/h), eikä se ollut ollenkaan niin rasittavaa kuin lenkkeileminen. Leposykkeet asettuivat pian takaisin paluun jälkeen tavanomaisille 46 bpm:n tietämille.

Mäntylän metsät

Karttapalvelun mukaan laajahko metsäalue ulottuu Mäntylästä mm. Vihtolaan ja Mäkelään, mutta kutsuttakoon kyseistä metsäaluetta tässä Mäntylän metsäksi. Täältä löytyy monenlaisia erilaisia maastoja, joista voi koostaa sopivan lenkkeilykokonaisuuden. Toukokuisessa lenkkeilyssä reitti alkaa helpolla polkkulenkkeilyllä, joka sisältää hiukan kurvikkuutta ja kumpuilua, mutta muuttuu pian pikku pudotuksia, puunjuuria, maahan polkeutuneita kiviä, jyrkkiä käännöksiä ym. jännää sisältäväksi. Loivat ja jyrkät nousut, sekä keskittyneisyyttä kuluttavat nopeat alasjuoksut nostavat haasteellisen alustan kanssa sykkeen korkeammalle kuin millään muulla mainituista reiteistä.

Syke ei jälleen paljoa 160 bpm:ää alempana käynyt ja 180 tuli hiukan ylitettyneeksi useaan kertaan. Vauhti on keskimäärin ottaen ollut erittäin tasainen, mutta maastossa on ollut niin paljon vaihtelua, että sykekäyrä ei ole ollenkaan niin tasainen kuin vaikkapa Suolahden kuntoradalla lenkkeillessä.

Elokuussa näyttää olleen kiinnostusta kiepautella sieltä täältä (metsätietä, erilaisia polkuja ja mäkiosuuksia).

Sen verran vähiin jäänyt talven lumet, että kuntosalipalveluita tarjoavan Forever Huhtiniemen ympärillä kiertävää kuntorataa on päässyt käyttämään talvisaikaankin, samoille paikkeille luodun hiihtoladun lumienkin ollessa muualta tuotua. Läheisen rannan kautta on päässyt kätevästi suorittamaan pari kierrosta lenkkeilyä kuntaradan ympäri. Sisältää reilunlaisesti mäkisyyttä ja sopivanlaisesti lyhyitä, suoria osuuksia.

Jossain vaiheessa lunta kuitenkin tuli sataneeksi sen verran paljon, että oli parempi siirtyä käyttämään lenkkeilytarpeissa katuja, missä kevyt lumi- ja jääpeite tarjosi sopivasti asfalttia hiukan pehmeämmän alustan. Tietty viiden kilometrin kiepautus sujuu helposti ilman sen kummempia pysäyttelyittä ja riittää hyvin herättelemään mieltä jonkin produktiivisen tekemiseen. Alkuvaiheella on vähän mäkisyyttä, mitkä on sallinut itselleen käveltäväksi, mutta muutoin on varsin vähän korkeusvaihteluita. Syke haluaa pysytellä hiukan alle 170:ssä näillä suorillakin osuuksilla.

Edelliskesän aikaiset kestävyyskokeilut tulivat innoittaneeksi kokeilemaan, josko kymmenisen kilometrin lenkkeily sujuisi oletetun helponlaisesti, jos vain pitää suunnilleen tietyn lenkkeilynopeuden. Vaikka lenkkeily tuli suoritettua aamuviiden aikoihin, joutui paikoin hidastamaan kävelyksi tai pysähdyksiin autojen vuoksi tai sitten ihan vaan maisemien ihmettelyn vuoksi, mikä johti tavallaan tarpeettomiinkin jaksavuuden keräämisen hetkiin kävelemällä joitakin lyhyitä osuuksia. Matkan toisella puoliskolla oli selkeästi tunnistettavissa, kuinka jaksavuutta oli niin runsaasti, että vauhti meinasi hiipiä huomaamatta paljonkin nopeammaksi. Aiemmin kesällä tämä ilmiö tuli vielä selkeämmin tutuksi lenkkeillessä tasaista vauhtia Lappeenrannasta Mikkeliinpäin 7 km ja sieltä sitten takaisin, sillä asfaltti on lenkkeilyalustana erittäin stimuloivaa.

Vaihtelevuus on kivaa, joten päätin kokeilla hiukan toisenlaista pidemmän kaavan mukaista lenkkeilyä, missä olen ennalta päättänyt olla pysähtymättä missään kohdin ja käyttäen toimivaksi todettua tasaisen vauhdin taktiikkaa. Suunnilleen toisen kilometrin päättymisen paikkeilla sen yleensä viimeistään tarkemmin tiedostaa, mikä on sen kertainen jaksavuus, eikä silläkään kertaa jäänyt niillä kohdin epäilystäkään siitä, etteikö jaksaisi pysähtymättä suurin piirtein alkupisteen lähettyville. Koska älykellosta alkoi akku olla lopuillaan 8 km:n jälkeen, päätin pysäyttää matkan sujuvuuden mittaamisen sen jälkeen. Totta puhuen kävelin loppumatkan, sillä ei tuntunut välttämättömältä lenkkeillä viimeistä hiukan päälle kilometriä. Tuo 8 km sujui älykellon mittauksien mukaan varsin tasaista vauhtia. Ihan hitusen pääsi vauhti nopeutumaan viimeisillä kilometreillä. Sykkeiden nousuja loppupuolella selittävät muutama suht pitkähkö ylä- ja alamäki.

Haeskellessa jonkinlaista lenkkeilyn kilometrimääräistä vähimmäismäärää, joka tuntuu monella tapaa riittävältä, löytää sen helpommin asfalttialustalta kuin pehmeäalustaisemmalta kuntoradalta. Elokuussa on tullut käytyä yömyöhällä pyrähtämässä eräällä vakioreiteiksi muodostuneista ja missä on sitten pyritty pitämään vauhtia sillä tapaa tasaisena, että suoritus tuntuu tehokkaalta, muttei kuitenkaan tule ottaneeksi kykenevyydestään liikoja irti ja lisäksi rytmiä on pidetty hyvätahtisena antamatta minkään sitä hidastaa. Kummallisen paljon nelosia päätynyt lukemiin (keskimääräinen tahti 4'44", nopein kierros 4'40") ja suoritteen päättymisaikakin 3.33. Mystistä. Syke näyttää saavuttaneen tasaisemmalla alustalla korkeintaan 165 bpm, kohoten hiukan korkeammaksi loppuosuuden loivassa ylämäessä ja sen jälkeisessä alamäkeen hurvittelussa.

Sitä jotenkin toivoo, että ruokavalion, unen ja stressitekijöiden säätämisen avulla saisi sykkeen laskettua vielä hiukan matalammalle ja eihän tuo sentään enää ole noussut pitkiin aikoihin 180 bpm:n paikkeille, mitä tuli joskus ihmeteltyä. Kahteen eri kertaan, elo- ja lokakuussa on näköjään käyty tekemässä sellaista suorituskokeilua, missä käydään kiertämässä kuntoradan n. 1,4 km:n mittaisia kierroksia muutamaan kertaan, kaikkine nousuineen ja laskuineen, pysähtymättä ollenkaan. Viimeistään toisen kierroksen loppupuolella alkaa tyypillisesti olemaan mainio jaksavuus ja mieliala, mitä usein tuleekin lenkkeilyn kautta tavoitelleeksi. Usein kun lenkkeilyä harrastaa eli n. kerran päivään, ei se tunnu edes rasitteelta. Mielenkiintoista sinänsä, etteivät edes jyrkät nousut ole saaneet sykettä kohoamaan kuin ihan hetkeksi max. 174 ja max. 170 bpm.

Metsä tarjoaa enemmän vaihtelua jaksavuuskokeiluille ja on tavallaan hassua, kuinka helposti sitä jaksaa lenkkeillä suht tehokasta tahtia riippumatta siitä, kulkeeko kiemurtelevalla polulla, tasaisella metsätiellä, röpelöiseen ylämäkeen tjm. Siinähän se elokuussa vajaa puolisen tuntia menikin ja lisääkin olisi jaksanut.

Tästä suoritteesta tekisi mieli ajatella, että siitä saa hyvää vertailukohtaa, mutta onkohan nyt aivan varmasti älykellon kiinnitys ollut ok tai onko softapäivitys aiheuttanut jotain? Olisi olettanut sykevaihtelujen piirtyvän vähemmittä häilymisittä. Toisaalta, fiilispohjalta koko suorite tuntui erittäin helpolta, joten ei tässä taida olla sen kummempaa epäilemistä.