Viimeistään parin päivän lenkkeilemättömyyden jälkeen palailen takaisin olotiloihin, missä on kognitiivisesti työläämpää:

  • ajatella astraktisti UML-notaatiota käyttävien kaavioiden avulla
  • miettiä suljetun fyysisen laatikon sisältöä siitä jo esiin mietittyä ajatuksissaan hukkaamatta, tuntien samalla laatikon esineiden olemuksen mielessään
  • tehdä valintoja, joissa vaaditaan ajatusten esiinhakua ja sen jälkeistä päättelyä
  • saada yleensäkään asioita tehtyä tai aloitettua
  • olla eksymättä uudessa tai uudehkossa paikassa
  • olla unohtamatta suullisesti saatuja ohjeita
  • löytää sanottavaa puhelinkeskustelussa ja pitää tuoreessa muistissa, mitä aikoi sanoa puhelinkeskustelussa
  • muistaa työhaastattelussa, mitä osaa ja miten osaa
  • olla jumiutumutta keskustelutilanteissa aina siihen saakka kunnes myöntää itselleen, ettei löydä mielestään sitä, mitä yrittää esille hakea
  • tajuta esisuunnittelemattomien valintojen vaikutuksia

Yleensäkin ajatusrakennelmat saattavat tuolloin olla muutenkin epäkoherentteja ja herkästi hapertuvaisia, sekä aiemmin hyvin osatut sanat, ideat, konseptit, skeemat ja skriptit saattavat olla tulematta esille, ellei jopa tuntua jotenkin vierailta vihdoin esille tullessaan. Joitain ajattelun osa-alueita voi tuolloin boostata musiikilla, mutta vasta lenkkeily auttaa parhaiten (pelkät esim. lumityöt fyysisenä liikuntana eivät riitä).

Vajeellisissa tiloissa ollessaan on alttiimpi häirinnälle kaikissa sen enemmän tai vähemmän nerokkaissa muodoissaan, jolloin voidaan helpommin saada aikaan sekin, että ajallisesti eri tapahtumiin liittyviä mielteitä voidaan kytkeä yhteen pysyväluonteisesti: http://webapp.hoito.org/kotvawritestories/view.jsp?solutionid=2...