Alan päästä jyvälle siitä mistä psykiatriassa on kysymys (kirjoitettu vuonna 2008). Kysymys ei ole sairauksien hoidosta, vaan käsitteiden hoidosta. Sairaudeksi voisin hyväksyä jotain sellaista, jonka merkitys pysyy vakiona tilanteesta riippumatta, mutta käsitteillä tässä yhteydessä viittaan sanoihin, joiden merkitys ja sisältö ovat tilannekohtaisesti vaihdettavissa. Psykiatrisissa nimikkeissä on kaikissa vikana se, että niiden oirekriteerit ja kuvaukset mahdollistavat monitulkintaisuuden. Tästä seuraa se, että näistä nimikkeistä tulee eräänlaisia käsitepooleja, joista voi ammentaa keskenään ristiriitaisiakin merkityksiä. Esim. masennus, tarkkaavaisuushäiriö ja skitsofrenia ovat kaikki tällaisia nimikkeitä.

Pelkästään lukemalla alaan liittyvien tutkimuksien tiivistelmiä (PubMed) ja seuraamalla asiaan liittyviä internetkeskusteluja kuka tahansa voi pienellä vaivalla ymmärtää, ettei yksikään kolmesta yllämainitusta voi mitenkään olla yhtenäinen sairaus / tila, vaan ne käsittävät lukuisan joukon täysin erillisiä asioita, jotka kaikki valitettavasti yhdistetään samoihin kattonimikkeisiin (ihmisten välisessä viestinnässä ja mediassa).

Ihmisten välisessä puheen avulla tapahtuvassa reaaliaikaisessa kommunikoinnissa monimerkityksellisistä sanoista seuraa ongelmia, sillä ne sekä jossain määrin tukahduttavat ajattelua (aivot sitovat suhteellisen vähäisiä resurssejaan tarpeettomasti sanojen eri merkityksiin ja niihin edelleen liittyviin asioihin), että tapahtuu myös "ajatushypähdyksiä", kun keskustelijaosapuoli käyttää kyllä samaa nimikettä, mutta käykin huomaamattaan puhumaan hiukan eri asiasta. Tämä koskettaa sekä ammatti-ihmisiä, että "tavallisia ihmisiä". Tämä vaikeuttaa suuresti asioista keskustelemista. Tekstin avulla tapahtuvassa viestinnässä tämä on helpommin vältettävissä, koska omia ajatuksia on helpompi jäsennellä.

On myös huomioitavaa, että yhdestä oireesta voidaan johtaa syitä moniin eri tekijöihin, mutta eri oireiden sanallisen muodon ollessa sama syntyy jälleen ajatuksellista sotkua. Esim. ilmaisusta "väsymystä miltei joka päivä" voi johtaa syitä mihin vain. Käsite "keskittymiskyvyttömyys" taasen on niin "ympäripyöreä", että se voi myös tarkoittaa mitä vain. Toki oirekriteereiden määrän kasvaessa päästään suurempaan tarkkuuteen, mutta nykyisillä diagnoosikriteereillä tämä tarkkuuden hakeminen jää ikään kuin kesken. Kriteereitä voi olla vaikka kuinka paljon määrällisesti, mutta jos ne kaikki tarjoavat mahdollisuuden laajaan monitulkintaisuuteen kuten "pyrkimys eristäytyä", "harhaluulot" tai "neologismit" (itse keksityt sanat), niin ei niillä kovin syvälle yksilöön pureuduta. Josta sitten seuraa se, että saman diagnoosinimikkeen omaavilla henkilöillä voi helposti olla samannimisiä oireita, jotka johtuvat täysin eri asioista. Näin siis erityisesti "aivojen seutuville" liittyvissä asioissa.

Psykiatria on pseudotiede, joka on vain todellisten sairauksien hoitamisen tiellä. Sen sijaan, että se auttaisi ihmisiä ymmärtämään paremmin itseään, se ikään kuin pitää ihmiset riittävän välimatkan päässä "paremmasta ymmärryksestä".

Muistan hyvin käyntini erään käyntini eräällä psykiatrilla, jonka voi katsoa tiivistyvän monivalintakyselyyn, jonka sanottiin testaavan josko minulla olisi paniikkihäiriö. Missään vaiheessa ei edes harkittu josko kuvailemani asiat johtuisivat ruokavaliosta. Tarkoitan sanoa, että yleensäkin yksilölle sopimattomalla tai puutteellisella ruokavaliolla on täysin mahdollista kehittää lukuisa joukko mitä erilaisimpia oireita.