Mikrokokoisissa yrityksissäkin on nykyään kognitiivisen ergonomian avulla pyritty suunnittelemaan "työympäristöt, -olosuhteet, -käytännöt ja -välineet" siten, että "työtehtävien kokonaisuus on mitoitettu ihmisen tiedonkäsittelyn normaalien ominaisuuksien ja rajoitusten mittaiseksi", sillä "ihmisen tiedonkäsittelytoimintojen ja tehtävien vaatimusten suhteen hyvin suunniteltu työ vähentää psyykkistä kuormittumista ja tukee työn sujuvuutta ja tehokkuutta". Eihän kukaan halua, että esim. "keskeytetty asia jää keskeneräisyytensä vuoksi pyörimään mieleen, vaikka huomio pitäisi suunnata uuteen asiaan" tai että "keskeyttänyt asia voi jäädä häiritsemään paluuta kesken jääneen tehtävän jatkamiseen"?
Yhdysvalloissa esitettyjen kriittisten väittämien mukaan lääkitystä keskittymisongelmiin saa aivan liian helposti eli jopa vain asiakkaan omiin luonnehdintoihin perustuvien oirekuvailujen perusteella, mistä saa samalla näppärän diagnoosinkin, josta pelkkä mainitseminen seuraavalle psykiatrille/lääkärillä riittää reseptin uusimiseen eli huonosti toteutettu työympäristö voi tarjota käytännöllisen selityksen vastaanotolla kerrottavaksi. Diagnostisessa mielessä ei ns. ADHD-lääkityksen saamiseksi ole sairausluokituskirja DSM-5:n mukaan välttämätöntä olla hyperaktiivinen, vaan riittää, että on ongelmia huomioimisen ja keskittyneisyyden ylläpitämisen kanssa, vaikeuksia työmuistin käyttämisessä ja asioiden mieleenpalauttamisessa, sekä haasteita asioiden organisoimisessa ja tehtävien priorisoimisessa. Tällöin kyse olisi ADHD:n "pääasiassa tarkkaamattomasta esiintymismuodosta".
ADHD-kriteereihin on tehty muutama merkittävä löyhennys vuonna 2013 julkaistussa sairausluokituskirja DSM-5:ssä sen edelliseen versioon verrattuna (julkaistu vuonna 1994, saanut täydentäviä tekstiselitteitä vuonna 2000). Kriteerien sanallisia ilmaisuja on muokattu, joten ne mahdollistavat laajempien ihmisryhmien sovittamisen mukaan mahdollisen ADHD-diagnoosin saaviksi. Näitä löyhennyksiä ovat:
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ainakin kolmeen eri otteeseen ihmetelty laajalti ADHD-diagnoosien saaneiden ihmisten määriä ja voi olettaa, että muuttuneet ADHD-kriteerit tarjoavat lähivuosina lisää vastaavanlaista. Vuoden 2007 uutisoinnissa oli vielä havaittavissa myötäilyä sen suhteen, että vaikka tuolloisen tutkimusjulkistuksen mukaan 9 %:lla amerikkalaislapsista on tarkkaavaisuushäiriö-/hyperaktiivisuusoireyhtymä (ADHD), olisi kyse silti alidiagnosoinnista, mutta vuonna 2013 suoritettu puhelututkimus [1] tuotti jo paljon herkullisempia kommentteja kuten psykiatrian professorin (Florida International Universitystä) kommentti "Ei jumankauta voi joka viides high school -ikäinen olla ADHD-tapaus." ja pediatrisen neurologin (New Havenissa, ollen myös professori Yale School of Medicinessä) kommentti "Nuohan ovat astronomisen korkeita määriä."
Melko tuoreehko meta-analyysi tehtynä 175 tutkimusraportin pohjalta, antaa ymmärtää, että maailmanlaajuisesti 5-19 -vuotiaita lapsia olisi keskimäärin 7,2 % koko populaatiosta. Aikuisten määräksi laskettiin (Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Lähi-idässä) 3,4 % koko populaatiosta. Ja koska erot määrissä prosenttiarvoina ilmaistuna eivät tuntune kovinkaan järisyttävältä, mainittakoon myös vuoden 2017 kirjallisen aineiston läpikäyntiin perustuvasta tutkimuksesta, joka keskittyi kiinalaisiin (lapset ja aikuiset). Prosenttilukuna 6,26 %. Ja Kiinassa on siis enemmän kuin miljardi ihmistä. Tutkimuksia läpikatselmoivissa raporteissa on monesti todettu, että esiintyvyyksien määrä tutkimuksittain voi vaihdella laajalti johtuen mm. populaation erityispiirteistä, ympäristöseikoista, kulttuurillisista syistä ja tutkimuksissa käytetyistä metodologioista. Miehet ja pojat ovat tavanomaisempia ADHD-diagnoosin saajia kuin vastakkaisen sukupuolen edustajat.
Eräänä pikanttina huomiona se, että suomalainen ADHD:n käypä hoito -suositus mainitsee, että aikuisten ADHD:ssä "esiintyvyys on pienempää kehittyvissä maissa (1,9 %) kuin teollisuusmaissa (4,2 %), mutta varsinaisesti siinä viitattu tutkimus, joka on vuodelta 2007, kohdistui vain 10 maahan, joista vain kolme eli Kolumbia, Lebanon ja Meksiko oli luokiteltu vähemmän kehittyneiksi maiksi. Jos tarkasteluun otettaisiin Etelä-Afrikan ADHD-esiintyvyys, saataisiin prosenttiluvuksi yli 10 %. Health24-uutispalvelun mukaan siellä suunnalla myös ADHD-reseptilääkkeiden määrä on suurempaa kuin Yhdysvalloissa. Mutta hei, asiantuntijoitahan tässä kaikki ollaan.
Tavanomaisten selitysten lisäksi kuten paremman ongelmien tunnistamisen, vähemmälle jääneiden tyttöjen ja vähemmistöryhmien paremman huomioimisen, sekä halun varmistaa, että kukaan potentiaalisesti ongelmainen lapsi ei jäisi turvaverkkojen ulkopuolella, tulee New York Timesin haastattelema, lehden oma journalisti Alan Schwarz maininneeksi (möläyttäneeksi?), että mm. videopelit voivat kontribuoida ADHD:n esiintymiseen. Psykiatrit eivät todennäköisesti olisi aivan samaa mieltä tästä toteamuksesta, mutta jostainhan niitä selityksiä täytyy populaarikulttuurissa hakea.
Lääkemääräystilastot ADHD:ssä ovat kuitenkin osoittaneet jatkuvaa kasvua siinä määrin, että vuonna 2012 Yhdysvaltain Drug Enforcement Administration eli DEA hyväksyi niiden vuotuisen sallitun tuotantomäärän nostamisen. Tähän liittyen kummasteltiin monella taholla sitä, miten yleensä pääsi tapahtumaan niin, että ei oltu varauduttu tilanteeseen, missä lääkkeiden käyttäjät eivät pitkään toviin voineet saada lääkkeitään, koska niitä ei ollut saatavissa apteekeista. Eräs suosituimmista lääkkeistä sekä diagnoosin saaneiden, että kokeilijoiden piireissä on Ritalin.
ADHD Medication Manufacturing Industry kertoo vuonna 2015 odottavansa sille vuodelle 13 %:n kasvua ja että vuoteen 2020 mennessä ADHD-lääkkeistä odotettavan tulevan 17,5 biljoonan dollarin businestä. ADHD ilman tai kanssa hyperaktiivisuuden ei ole vain jotenkin erityisen merkittävällä tavalla oireilevien ihmisten ongelma, vaan sitä kerrotaan potevan erilaisten ihmisten Einsteinistä alkaen. Diagnostisten kriteerien löyhentymisen ja väitetyn helpon lääkesaatavuuden vuoksi ovat oman asemansa jonkinlaisella vastapuolella löytäneet ne, jotka suosittelevat lopettamaan kouluarvosanojen ja työsuoritusten boostaamisen ilman todellista diagnoosin tarvetta ja korvaamaan nämä ns. luonnollisilla metodeilla kuten löytämään sellaisia kiinnostuksenkohteita, jotka todella kiinnostavat ja pyytämään työnantajaa järjestelemään työolosuhteet toisenlaiseksi.
Ylidiagnosoinnista kommentoivia löytyy helposti, mutta erään mutulla valitun tutkimuksen mukaan, joka käy läpi ADHD-esiintyvyyttä kolmen vuosikymmenen edestä, vaihtelevuus ADHD:n esiintyvyydessä selittyy läpikäytyjen tutkimuksien perusteella tutkimusmetodologioiden erityispiirteillä eli yhteisöissä esiintyvien ADHD-lasten ja -nuorten määrät per yhteisö eivät olisi lisääntyneet ajan kanssa, vaan kyse olisi vain paremmasta tunnistamisesta.
ADHD:n on normaalisti katsottu (konsensuspohjaisesti) olevan jotain, joka alkaa lapsuudessa, joka sitten joko häipyy vaikutukseltaan aikuisuuteen tullessa tai sitten se jatkuu myös aikuisuudessa jossain muodossa. Tämä jo sinänsä on erikoinen väittämä, koska ADHD on vain oireyhtymä, jolla ei virallisesti ole mitään tiettyä aiheuttajaa, vaikka ajoittain esiintyy tutkimuksia, jotka väittävät jonkin teorian selittävän kaikkien ADHD-tapausten aivojen toiminnan samankaltaisesti, mahdollisesti väittämällä periytyvyydestä mukaan laittaen.
Uusimpana erikoisuutena on vuonna 2016 julkistettu Institute of Psychiatry, Psychology & Neurosciencen tutkijoiden (King’s College London) kaksosilla tekemä tutkimus, jossa päädyttiin siihen, että ADHD-oireet voivat alkaa esiintymään vasta aikuisiällä ja että periytyvyys oli paljon vähäisempää kuin sellaisessa ADHD:ssä, joka alkaa lapsena. Sen ei katsottu lisäävän aikuisiän ADHD:n ilmentymistä toisella kaksosista, että toinen heistä oli saanut ADHD-diagnoosin lapsuudessa. Tutkittavia oli arvioitu ikävuosina 5, 7, 10 ja 12 vanhempien ja opettajien raportoinnin perusteella ja heidän tullessaan 18 vuoden ikään heitä itseään oli haastateltu mahdollisen oireilun ja toiminnallisten vikojen arvioimiseksi. Tutkijoiden mukaan kyse voisi olla täysin uudenlaisesta ADHD:stä, sillä lähes 70 % tutkituista, joilla oli aikuisiällä ADHD-oireita, ei ollut sellaisia kriteerit täyttävästi lapsuudessa.
Epäilynä tutkimuksen kelpoisuudesta esitettiin mm. sitä, että haastateltujen ikähaarukka oli vain 18 - 19 vuotta tai että todellinen ADHD olisi ollut vain piilossa lapsuudessa esim. turvallisen ja toimintahelpon ympäristön vuoksi (tutkimuksessa siis 2200 brittiläistä kaksosta), minkä muutos elämäntilanteessa nuorena aikuisena olisi sitten vihdoin laukaissut esiin tai että aikuisiän oireilu selittyisi täysin muilla mielenterveysongelmilla.
Tähän jatkona Verywellistä löytyvä joukko esimerkkejä selityksineen ongelmatiloista, joiden kerrotaan voivan aiheuttaa ADHD-maisia oireita: https://www.verywell.com/adhd-like-symptoms-but-not-adhd-20583
A chaotic or neglectful home environment, parental/marital conflict, inconsistent parental discipline, being bullied, witnessing or experiencing violence or abuse -- all these stressors can impact a person's emotional and mental well-being and lead to problems with distraction, inattention, restlessness, hyperactivity, and "acting out" behaviors that can resemble, but have nothing to do with, ADHD.
Additionally, sleep disturbances can have a profound effect on one's ability to focus. Lack of sleep can result in hyperactivity; irritability; slower visual, auditory, sensory and motor reaction times; mental slowness; impaired learning of information and decreased school performance.
Ravintoaineiden puolelta löydetään oireiluun esim. kaksi rautaan liittyvää tutkimusta, joista toisessa (2004) todetaan, että jopa 30 % -ADHD-tapauksista selittyy sillä, että elimistön rautavarannot ovat vähissä, vaikkei varsinaista aliravitsemusta olisikaan ja toisessa (2014), laajempaa tutkimusta vaativassa, todetaan, että ADHD-lääkitys normalisoi aivojen rautavarannot tilanteessa, jossa pelkkä tavanomainen verikoe antaa ymmärtää, että rautavarannot ovat riittävät:
http://www.medicalnewstoday.com/articles/278362.php
http://www.webmd.com/add-adhd/childhood-adhd/news/20041217/study-links-low-iron-to-adhd
Joku Anna Kontula on vuonna 2015 lähettänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen aikuisten ADHD:stä, mutta muuten ADHD-asiasta ollaan ainakin eduskunnassa oltu hiljakseen. Suomen ADHD-tilanteen sanotaan olevan lähinnä "jokapäiväinen koulutuksellinen haaste" (lasten ja nuorten osalta), lääkityksen olevan kymmenen kertaa vähempää kuin Islannissa, jossa Ritalin-lääkitys on suurempaa kuin Yhdysvalloissa, mutta jos ajateltaisiin, että suomalaisten terveysfirmojen ulkomaisiin käsiin päätyminen on osa jatkumoa, joka johtaa siihen, että asiakkaiden rahat halutaan viedä kaikin konstein, niin päädytäänkö lähivuosina täälläkin löyhempään lääkemääräilyyn?
Pirkko Mattila: "Siitä voi olla rakentavasti huolissaan, että tämä ei vain mene terveysbisnekseksi."
Uusi Suomi: "Ulkomaalaiset vallanneet kotimaiset terveysfirmat"
Talouselämä: "Mikään ei pysäytä isoja terveysfirmoja"
Li Andersson: "On kestämätöntä, että kunnat ostavat palveluita, ja valtio syytää verorahoja juuri niille yrityksille, jotka osallistuvat valtioiden tulopohjan ja hyvinvointirakenteiden rapauttamiseen."
Toisaalta, kuten itse olen mieltä, ns. älylääkkeitä ei pitäisi olla tarpeen rajoittaa pelkästään tiukat diagnoosikriteerit läpäiseville vaan jos lääke johonkin oireeseen selvästikin auttaa tai se muuten tekee elämästä mukavan sujuvaa, niin niitä itse asiassa pitäisi olla helpommin saatavilla (yleislääkäriltä), oirekehityksestä pitäisi voida keskustella rennosti sairaanhoitajan kanssa ja täydentäviä palveluita ravitsemusterapiasta alkaen pitäisi olla yhdistettävissä mukaan itsensä säätämisestä (eng. tweak) kiinnostuneiden tarpeisiin.
<-- ADHD-aiheesta (2/10) - hyvän älylääkkeistä keskustelun tavan metsästys I
ADHD-aiheesta (4/10) - vinkkejä lasten vanhemmille -->