Olisi varmastikin mahdollista toteuttaa sellainen koejärjestely, missä koehenkilö saadaan vietyä pelkästään häneen ulkoisesti vaikuttamalla tilaan, missä hän ei kokisi voivansa tavoittaa omaa ajatteluaan kuten vielä hetki sitten kykeni, vaan karkeasti ottaen hän tavoittaisi käsitekohtaisesti helpoiten mieleen juolahtavat asiat helposti, mutta hienoisempi, etäisempi ja enemmän konstruoimista vaativa saattaisi äärimmillään tuntua siltä kuin ne eivät enää olisi ollenkaan kytköksissä tietynlaiseen ajatteluun.

Kokonaisvaltaisempi ajattelu on tuolloin erittäin vaikeaa ja tietoiseen mieleen tuleekin herkemmin asioita, jotka ovat äskettäin olleet paljon mielessä tai jotka liittyvät emotionaalisesti latautuneisiin muistoihin tai jotka ovat jo lapsuudesta/nuoruudesta lähtien lukuisia kertoja opeteltuja/havaittuja asioita tai liittyvät johonkin sellaiseen, joka on esim. työn ja koulutuksen vuoksi alati mielessä (inhiboivia ja kilpailevia vaikuttimia ei tässä kohdin huomioida). Tämä ei kuitenkaan ole hyvä kaavan määritelmä, sillä perusteet sille miksi jokin ajatus pääsee toista ajatusta paremmin esille on monimutkaisempi.

Primingsignaalit ovat hyvä lähtökohta sen selittämiselle, miksi jokin ajatus yleensäkään päätyy tajuntaan. Kuva pyrkii selittämään sitä, kuinka aiemmat käsitteiden ajattelut valmistelevat myöhempää ajattelua esiin tulevaksi valmistelemalla ajatuksien "esiinaktivoitumista" periaatteella "tarpeeksi sisääntulevia signaaleja, kaikkiin ulosmeneviin signaalireitteihin yksi sykäys". Signaalireitit vastaavat tässä todennäköisimpiä assosiaatioita eli niitä voisi olla lukuisia enemmänkin.

Ns. hyvässä jamassa ollessa aivoverenkierto toimii hyvin, happi kulkeutuu kuten pitääkin, aivojen välittäjäaineista ei ole puutetta ja ravitsemuspuolellakin on kaikki ok (kuvan vasemmanlaitimmaisin kuvio), mutta raakalaismaisen häirinnän kestäessä pitkään, ajattelukyky surkastuu hetkellisesti, mikä ilmenisi sitten myös todennäköisyyksien uudelleenjakaantumisena siten, että monien ajatuksien on suorastaan mahdotonta päästä tajuntaan, koska eniten "varmistelua" kerryttäneet signaalireitit voittavat ne niin helposti.

Jos ongelman toistuvuudesta, kaikkine variaatioineen ei pääse eroon, alkaa ajattelu jossain määrin urautua sillä tapaa, että sen huomaa omassa ajattelussaan silloinkin, kun suoranaista häirintää ei esiinny.