Erääseen muistutukseen saamastani vastineesta on huomattavissa, että vastaajalta pääsee ote irti olennaisesta asiasta eli häirinnän vaikutuksesta ihmiselimistöön, minkä huomaa siinä, että hän korostaa erilaisiin aihepiireihin kouliintuneiden asiantuntijoiden ja tiettyihin aiheisiin erikoistuneiden laitosten, poliklinikoiden ja toimistojen olevan parempia jossain tietyssä aiheessa kuin jotkut muut – tuopa vielä niiden välisen yhteistyön mahdollisuudenkin esille – mutta esim. ruokavalion laadukkuuden merkityksestä mainitessa ei pitäisi jättää huomioimatta sitä, että häirintä saa mm. ruoansulatusprosessit, hormonitoiminnan ja unenlaadut sillä tapaa sekaisin, ettei ehkä edes ”huippulaadukas” ruokavalio syömisen vakiajoituksilla voisi varmistaa sitä, mihin kaikkeen laadukkaasti syömällä yleensä pyritään. Varsinkin, jos häirintä on niin monessa kontekstissa esiintyvää, että kokee helpoimmaksi olla siten, että ”uppoutuu moniksi tunneiksi tietokoneen äärellä tapahtuvaan toimintaan”, mikä ei liene ruoansulatuksen kannalta erityisen hyödyttävää.

Vastineessa esiintynyt maininta ”suoriutua työstä rajoitteista huolimatta” lähentelee ilmaisuna jo hiukan absurdia siinä mielessä, että erilaisessa asianomaisen oireilussahan on perimmältään kyse siitä, että häiritsevät tahothan ne ovat niitä, jotka saavat elimistössä aikaan erilaisia reaktioita ja epätoimivuutta, eikä heidän toimintansa ole sillä tapaa säännöllistä, että voitaisiin muodostaa ”työssä suoriutumista varmisteleva toimintakaava tms.” esim. mainitulla kuntoutuspoliklinikalla. Kuntoutus sananakin viittaa sellaiseen, missä voidaan asettaa jonkinlainen tavoite, jota kohta pyritään kulkemaan, mutta niin kauan kuin mielenterveyspalveluissa ei ole halukkuutta tutkia, määrittää tai edes arvata, kuinka eri tavoin erilainen häirintä vaikuttaa, eikä olemassa olevien ravitsemusterapeuttien osaamisen laadusta kannata ehkä edes julkisesti paljoa puhua, ei kuntoutuksen osalta voitaisi määrittää aikajännettä, välietappeja eikä tavoitteisiin suhteutettava lähtötilannekaan olisi kovinkaan selkeä. Huomioimatta jää myös sellainen seikka, että toisin kuin ehkä vielä pari vuosikymmentä sitten nykyään ei Eksoten hallintotasolla katsottane hyvällä sitä, että potilaita tutkitaan ”liiaksi”, joten siinäkin mielessä kaikenlaiset puheet yhteistyön mahdollisuuksista ja alaansa erikoistumisista ovat tavallaan eräänlaista lumetta.

Suositellussa mielenterveysyksikössä vastaanottanut psykiatri ei ”ikimaailmassa” olisi kyennyt ymmärtämään mitään erityisempää siitä, minkälaista haittaa ja tuhoa häirinnästä seuraava stressi aiheuttaa aivoissa, minkä olisi voinut tulkita hänen toimintametodeistaan, jotka painottuivat lääkkeiden käyttöehdotuksen osalta osoitettujen/väitettyjen oireiden hoitamiseen ”satunnais-annoksella rauhoittavaa ainetta, määrää voiden tarpeen mukaan säätää suuntaan tai toiseen”.

Jos hiukan haeskelee tietoa eräällä tavanomaisimmista hakukoneista, päätyy helposti mm. Be Brain Fitin ”12 Effects of Chronic Stress on Your Brain” (https://bebrainfit.com/effects-chronic-stress-brain/) ja Spinal Researchin ”Chronic Stress – The Effects on Your Brain” (https://spinalresearch.com.au/chronic-stress-effects-brain/) -artikkeleiden äärelle, joista on löydettävissä joukko väittämiä kroonisen stressin vaikutuksista, joille on löydettävissä monet vastineensa tarkentavilla PubMed-hauilla. Jotkin niistä, kuten veri—aivoesteen läpäisevyyden muuttuminen on ilmeisesti kiistanalaisia tutkijoiden keskuudessa, mutta mm. toteamus siitä, että ”chronic stress reduces levels of critical neurotransmitters, especially serotonin and dopamine”, on hyvä osoitus siitä, että aikoessaan vaikuttaa aivokemiaan lääkevalinnalla, joka kohdistuu vaikutukseltaan muihin aivojen välittäjäaineisiin tai hermosignaalien kulkuihin kuin niihin, mihin stressi (ainakin väittämän mukaan) haitallisesti vaikuttaa, tulee lääkekokeilun kelpoisuuden arvioimisesta paljon vaikeampaa. Tällainen asettaa myös mielenterveysyksikön johtavan ylilääkärin toimintaa valvovat kyvyt epäilyksen alaisuuteen, sillä eihän se, että hoidon mahdollisena kohteena olisivat ihmisaivot, ole merkki siitä, että voidaan lähteä ”touhottamaan” ilman hyvää toimintasuunnitelmaa eli pelkän lääkekokeilun kera.