Tiivistelmä

Olisin halunnut saada lääkärin hoksaamaan jotain merkittävää, joka liittyisi sellaisiin asioihin kuten "kuinka häirintä vaikuttaa elimistöni toimintaan" ja "olisiko teaniini-stimulantin sijaan jotain muuta vaihtoehtoa, jota siis käytän saavuttaakseni lenkkeillessä tehokkaan aerobisen suorituksen" ja "kuinka henkilökohtainen ravitsemuksen tarve muuttuu häirinnän ja sitä jossain määrin ehkäisevän lenkkeilyn käyttämisestä". Vastaanottokäyntiä edeltävänä yönä tulin kuitenkin nukkuneeksi huonosti (ravinnon valmistamiseen liittyvistä syystä), joten ajatuksenkulkuni oli katkonaista ja mielleyhtymieni heräily heikonlaista. Lääkäri käytti vastaanottokäynnin aikaista olotilaani hyväkseen johdatellakseen tuntemuksiani kohti sellaisen ihmisen tuntemuksia, joka olisi sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms. ja pahensi pohjustettua epämukavuutta lisää vastaanottokäynnin loppupuolta kohden. Hän hyödynsi auktoriteettisuuttaan vähätelläkseen käyntiraportissaan häirintään liittynyttä kerrontaa: "Lähinnä siis jonkinlaista epäluuloisuutta.”, eikä hänen käytöksensä, tietenkään, välity mitenkään käyntiraportista. Hän taktikoi vähätvälittävällä käytöksellään, saaden aikaan sen, että vähänkään abstraktimmin tai monivaiheisemmin selitettävä tuli karsittua joko itse ennalta pois tai sitten lääkäri ilmaisi puheellaan tai elekielellään ”vähätvälittävyyttä”, jolla oli efektinä haluttomuus kertoa enempää jostain asiasta. Tämä mahdollisti sen, että hänen oli helpompi kirjoittaa käyntiraporttiin sellainen vaikutelma potilaasta, joka tulisi sekä haittaamaan monia myöhempiä asiointeja lääkärissä, että siitä tulisi osa useammasta vääristelevästä käyntiraportista koostuvaa vaikutelmaa, joka sisältämiensä toistuvuuksiensa kautta loisi myöhemmällä lukijalle vaikutelman jostain, mikä ei olisi mitenkään todellisuuden kanssa yhtäpitävä. Oliko tämän lääkärin käytös missä määrin ennalta sovittua jonkun muun tahon kanssa, sillä ulkopuoliset ovat kovin tarkasti tietoisia, mitä vastaanottokäynnillä tapahtui?

Selvitys vastaanottokäynnistä

Jo se oli perin omituista, että vastaanottoaikaa varatessa, puhelimeen vastannut sairaanhoitaja ei vielä kolmannellakaan kysymällä suostunut kertomaan, mikä on itselle varatun vastaanottoajan pituus, vaan toisteli vain sitä, että ”menet nyt [siihen ja siihen aikaan] sinne vastaanotolle ja keskustelet näistä asioista lääkärin kanssa”. Ikään kuin olisi oikeutettu saamaan sellaista etuoikeutettua kohtelua, missä muut voivat odottaa vuoroaan, kun itse kertoo asioistaan sen aikaa kuin tulee kertoneeksi. Tämä oli lähtökohtaisesti ongelmallista, koska se vaikeutti kertomisen suunnittelua, sillä se mistä olin kertomassa, koostui useasta, toisiinsa liittyvästä asiasta, joista oli kaikista tarkoitus kertoa sen verran, että kuulija hoksaa miten ne liittyvät toisiinsa (mm. elimistön metaboliikkaa, häirinnän vaikutuksista, unenlaatu, stimulantit, ravintoaineet ja lenkkeilyn erittäin positiivinen vaikutus) ja/tai voi ehdottaa jonkinlaista työnjakoa eri tahojen välillä.

Koska kerrotuksi tarkoitettu asia oli sinänsä hyvin omassa mielessä sisäistetty, ei alun perin ollut tuntunut tarpeellisilta varustautua kuin ajatteluun struktuuria tuovilla muistilapuilla ja parilla enemmän tietoa sisältävällä kaaviolla ja taulukolla, mutta yöunet ennen vastaanottokäyntiä menivät pilalle johtuen syistä, joihin itse ei voinut suuremmin vaikuttaa. Yöunien laaduttomuuden syy ei ole tässä oleellista, mutta ne johtivat kuitenkin katkonaiseen ajatuksenkulkuun ja mielleyhtymien heikonlaiseen heräilyyn.

Oleellista on se, että lääkäri käytti monin tavoin hyväkseen vastaanottokäynnin aikaista olotilaani, johdatellakseen tuntemuksiani kohti sellaisen ihmisen tuntemuksia, joka olisi sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms. Hän keskeytti kerrontaani, tuotti elekielellään ja äänensävyllään haluttomuutta jatkaa kerrontaa jostain, tulkitsi vääristelevästi, tuotti hyödyttömiä ja pelkistettyjä huomautuksia, esitti loukkaavia ja nöyryyttäviä ehdotuksia jonkinlaisen nautinnon sävyttämänä, sekä heivasi tylyyn sävyyn monet mainituksi tulleet asiat jonkun muun tahon käsiteltäväksi. Vain ehkä yhdessä kohdin oli vaikea arvioida, oliko hänen puheensävynsä tyly vai oliko kyse vain siitä, että hänen äänensä dynamiikka ei helposti mahdollista leppoisalta kuulostavaa puhetta, muutoin ei ollut erityisempää syytä epäillä oman näkemyksen täsmäävyyttä.

Myöhemmin saa luettavakseen hänen kirjoittamansa käyntiraportin, josta ei tietenkään välity hänen oma käytöksensä, mutta jossa mielenkiintoisinta oli se, kuinka hän toiminnallaan sai ohjailtua keskustelua siten, että ei koskaan edes tultu käsiteltyä kuin sellaisia asioita, joista saisi vääristelyn avulla aikaiseksi eräänlaisen fragmentin kertomuksesta, joka vihjaa potilaan olevan itseaiheutetusti jotenkin ”sekaisin” (diagnoosiksi oli merkitty desorientoituneisuus).

Jottei eräs olennainen asia menisi lukijalta tässä ohitse, mainittakoon vielä toisin sanoen, että jos mahdollisista keskustelureiteistä estetään suuri osa ja kuljetuista keskustelureiteistä poimitaan käyntiraporttiin jotain sopivaa vaikutelmaa puoltavaa selitystä, päädytään varsin helposti siihen, että käyntiraportin kirjoittajan ei tarvitse edes liioitella kovin vahvasti, sillä joku myöhempi lukija tekee väärinkäsittämisen aivan itse. Esim. käyntiraportin maininta ”lähinnä jonkinlaista epäluuloisuutta” olisi ”huomioonotettavuusarvoltaan” luokkaa 0.01, mutta asteikolla 0.0 – 1.0 se jättää mahdollisuuden tulkita se niinkin merkitykselliseksi kuin vaikkapa 0.8 eli melkeinpä varmasti todellisuuden kanssa yhtäpitäväksi väittämäksi, koska ”onhan kyse sentään lääkärin tuottamasta käyntiraportista”. Osittain vika on tietysti suomenkielessäkin, koska se ei tarjoa sanojen ja ilmaisujen osalta portaatonta valinnan mahdollisuutta kuten luvut tarjoavat.

Kyse oli siis häirinnästä kertomisesta, josta en kuitenkaan voinut esittää hyviä esimerkkejä, koska käytäessä kertomaan monimutkaisista asioista henkilölle, jonka tiedonvastaanottokyvystä ei ole varmuutta ja jonka asenne on suorastaan luotaantyöntävä, lähdin liikkeelle esimerkeistä, jotka lapsikin voisi ymmärtää eli minkään vähänkään abstraktimman tai monivaiheisemmin selitettävän karsin joko itse suoraan pois tai sitten hän ilmaisi puheellaan tai elekielellään ”vähätvälittävyyttä”, jolla oli efektinä haluttomuus kertoa enempää jostain asiasta.

Näin jälkeenpäin on ymmärrettävissä, että hänen vähätvälittävä asenteensa oli taktista siinä mielessä, että juuri se sai aikaan sen, että käyntiraporttiin oli helpompi kirjoittaa sellainen vaikutelma potilaasta, joka tulisi sekä haittaamaan monia myöhempiä asiointeja lääkärissä, sairaanhoitajalla tai muun eksotelaisen luona, että siitä tulisi osa useammasta vääristelevästä käyntiraportista koostuvaa vaikutelmaa, joka sisältämiensä toistuvuuksiensa kautta loisi myöhemmälle lukijalle vaikutelman jostain, mikä ei olisi mitenkään todellisuuden kanssa yhtäpitävä. Ja aiheuttaisihan se myös haluttomuutta asioida hänen luonaan, jolloin hän välttyisi sellaisten asioiden miettimiseltä, jotka tuottaisivat runsaasti uutta ajattelua eli täten niihin ei voisi suhtautua rutiininomaisen helposti.

Johtuen vastaanottokäynnin aikaisesta katkonaisesta ajatuksenkulusta ja mielleyhtymien heikonlaisesta heräilystä, mikä oli siis täysin poissa esim. seuraavana päivänä parempien yöunien jälkeen, ei aikomus saada lääkäri hoksaamaan omasta kerronnasta jotain sellaista selittävää tekijää, johon ei aiemmin ole paneudettu, tullut toteutuneeksi, eikä muutenkaan päädytty mihinkään hyödylliseen. Normaalisti en olisi tullut selailleeksi omia muistilappujani yhtään ja olisin tarjonnut silmäiltäväksi tarkentavaa lisätietoa kaavion tai taulukon muodossa sopivalla ajoituksella, mutta tuolla erää edes muistilappuni eivät saaneet mielessäni heräämään juuri minkäänlaisia ajatuksia edes hetken pinnistelyn jälkeen. Olin ajatuksellisesti tosi hidas, eikä ulkoisestikin havainnoitavissa ollut olotilani ollut muutenkaan erityisen normaalista viestivää (iho, silmät, levottomuus ym.). Sinänsä moiselle ajatteluun liittyvälle oireilulle on hyvinkin yksinkertainen ja nopeahko normalisointikeino, mikä liittyy olennaisesti ravitsemukseen ja sitä kautta mm. unenlaatuun, mutta ei sitä vastaanotolle pyöräillessä itse tajunnut, että fyysinen aktiviteetti jo muutenkin vähävireiseinä kulutti joksikin aikaa pois niitä mentaalisia resursseja, joita normaalisti on käytettävissä. Jos olisin tajunnut, olisin keskeyttänyt vastaanottokäynnin heti alkuunsa.

Vastaanottanut lääkäri oli ollut majoittuneena huoneeseen siten, että hän saattoi kädet puuskassa istuessaan katsoa pöydän päässä pitkittäissuuntaisesti istunutta potilasta suoraan päin etäisyydeltä, joka sai hänet asettumaan ikään kuin miehekkäämmän henkilön asemaan, potilaan ollessa ”joku ihme piipittäjä” siellä jossain parin metrin päässä. Hänen katseensa ei ollut erityisen silmäilevä, arvioiva tai tarkasteleva, vaan pikemminkin hän ylläpiti sellaista kasvojen ilmettä, joka viesti jämäkkyydestä, minkä voi ajatella saavan vireystilaltaan paljon huonommassa tilassa olevan potilaan kokemaan huonommuutta, alempiarvoisuutta yms. Välillä hän laukoili yksitavuisia kommentteja ilmaistakseen, ettei nähnyt jo kerrotussa mitään erityistä selitysarvoa tai tuotti muulla tavoin ilmaisun tai eleen, joka sai kokemaan haluttomuutta jatkaa kerrontaa jostain tai edes aloittaa jonkin kertomista.

Vietyään tilanteen siihen asti, missä hän oli riittämiin tuottanut potilaalle epämukavuutta siihen tapaan, että voisi ajatella potilaan identiteetin kutistuneen niin vähäpätöiseksi, ettei potilas enää edes haluaisi ajatella itsenäisesti, koska se saisi potilaan tuntemaan, että on olemassa tässä maailmassa, jatkoi tämä lääkäri lisää ärsyttämistä suhtautumalla potilaaseen vielä selkeämmin kuin sellaiseen ihmiseen, joka on sosioekonomisesti erittäin huonossa asemassa, täysin ns. laitapuolen kulkija, mielenterveydellisesti epävakaa yms.

”Mene mene, mene nyt jo heti sinne”, huudahteli toteavasti, koska potilas oli tullut maininneeksi, että oli aikonut sopia ajanvarauksen myös mielenterveyspuolelle (olin siis halunnut jakaa asioiden käsittelyä eri tahojen kesken, mutten tiennyt mitkä olisivat sopivat jakolinjat). Eihän kukaan tee moista ellei koe voivansa nauttia siitä, että tuntee hetkittäistä ylemmäisyyttä jotain toista ihmistä kohtaan? Tähän perään hän vielä kysymään kolmeen kertaan kuin olisi keskustellut sellaisen kanssa, joka ”ei meinaa ymmärtää puhetta”, että ”onko sinulla puhelinta”, vaikka olin pitänyt koko käynnin ajan kahta mobiilaitetta (tablet-laitteita) pöydällä, villaisista ja nahkaisista suojakuoristaan osittain näkösällä ja varsinainen soittamiseen tarkoitettu puhelimeni oli sekin viivähtänyt hetken aikaa näkyvillä laittaakseni WiFi-tukiaseman siitä käyttöön. En tosin päässyt näyttämään mobiililaitteillani hänelle mitään, koska hän ei siis ollut sopivan vastaanottavaisella asenteella varustettu. Kuitenkin, se että hän tivaa puhelimen olemassa olosta siihen tapaan indikoi hyvinkin selkeästi, että hän halusi (yrittää) viedä potilasta sellaiseen mielentilaan, jossa potilas kokee olevansa jotenkin tosi huono tms.

Mainittakoon jossain määrin positiivisena asiana vastaanottaneen lääkärin käyntiraporttiin laittama maininta siitä, että ”[potilas] Kokee, että häntä häiritään sähköisesti ja monilla keinoin ja ei koe tulleensa ymmärretyksi tässä asiassa.”, missä juuri tuo loppuosa virkettä on yhdenpitävä sen kanssa, miten itse ajattelen. ”Ei koe tulleensa ymmärretyksi.” Toisaalta, heti peräänhän tuossa käyntiraportissa on sitten kuitenkin se, jo mainittu, vähättelevä kommentti ”Lähinnä siis jonkinlaista epäluuloisuutta.”, jolloin väittämä häirinnästä asetetaan vähätvälitettävän seikan rooliin.

Vastaanottokäyynti mielenterveyspuolella osoittautui juurikin sellaiseksi käynniksi, joka tuotti erittäin runsaasti vääristelyä, poisjättämistä, valehtelua ym. sisältävän käyntiraportin, mikä vahvistaisi kolmannelle osapuolelle muodostuvia vaikutelmia potilaan epäluuloisuudesta, täydentäen vihjailuilla psykoottisuudesta (tästä käynnistä erillinen selvitys). Kyseisen arvioinnin toteuttanut vt. ylilääkäri käytti samankaltaista ”karsitaan ylimääräiset keskustelureitit pois”-metodia, täydentäen sitä keskustelun raamittamisella antipsykoottien kokeilun hyödyllisyyteen”, ollen lääkärinä erittäin epämiellyttävä, vääristelevä ja mahdollista ammattitaitoaan nirsosti hyödyntävä.

--

Myöhemmin ilmeni, että olotiloihin, unensaantiin ja yleiseen hyvinvointiin vaikutti erittäin hyödyllisesti kaliumin saannin täydentäminen hiukan suuremmassa määrin 400 mg:n jauhekapseleilla (tavanomaisissa saantirajoissa pysytellen).