Paikallistason työllistämispalveluiden kehittämättä jättämistä

Ideaalisti toimiessaan TE-toimistot sidosryhmineen kehittäisivät toimintaansa ei pelkästään syklisesti iteroiden, vaan asiakkaan ja työelämän parhaaksi pyrkimisessään jatkuvasti huomioita ja käytäntömuutoksia tehden, sekä kommunikoiden esim. hyvinvointialueen suuntaan, miten sen pitäisi toimintaansa kehittää. Kun TE-toimiston asiakas siirtyy työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi, voisi olettaa, että keskuksen nimessä esiintyvä sana "palvelu" ja lupaukset tiimityöskentelystä asiakkaan hyväksi sen verkkosivuilla, tarkoittaa palvelua asiakkaan hyväksi. Tällaisen palvelun toimivuus ja halukkuus tarjota palvelua eivät kuitenkaan ole sitä laatua tai tasoa, jota valveutunut ja omatoimisuuteen kykenevä asiakas kokisi perustelluksi vaatia.

Useita vuosia toiminnassa oltuaan ei pitäisi voida käyttää edes sitä selityksenä, että tällaisia palveluja suunniteltaessa ei ole tultu ottaneeksi huomioon miten monivivahteisia, sekä kuinka moneen liittyviä ja vaikuttavia asioita palvelukeskuksen asiakkaalla voi olla hänen työttömyysasioitansa hankaloittamassa, vaan pitäisi olla palvelukeskuksen ja paikallisen TE-keskuksen johtohenkilöiden tehtävänä kartoittaa puutteita toiminnassa. Koska monelta osin tällaiseen ei ole ryhdytty tai ainakaan palvelun toimivuus ei asiakkaan pyyntöjen ja vaatimusten suhteen ole muuttunut mitenkään, voi tältä pohjalta ounastella, että on alunperinkin hyväksytty tietynlainen biasoituneisuus eli ensisijaisesti edistetään työllistämispolitiikan toimivuutta ja vain hyvin vastahakoisesti käydään edesauttamaan esim. asiakkaan terveyden tutkituttamista tarkasti.

Terveysongelmat ja niiden johdannaiset ehkä helpostikin ratkaistavissa, jos vain hyvinvointialueen asiantuntijoilla riittää viitsivyyttä, osaamista ja tavoitettavuutta, sekä heitä yleensäkin hyödynnetään tai voidaan hyödyntää

Työllistymissuunnitelmia tehdään, jotain vähäistä terveyteen liittyvää tutkimusta käydään läpi, mutta ei siinä montaa kertaa tarvitse tavata, kun asiakas päätyy sen ihmetyksen äärelle, että mitä hyötyä sellaisesta hänelle edes on, jos hänen ongelmiensa ratkaiseminen vaatii joiltain osin nyanssitason mietintää ja erilaisempien terveysalan asiantuntijoiden hyödyntämistä. Moisista saatetaan käydä keskustelua tapaamisissa, mutta joista ei kuitenkaan käytännössä mitään päädy juuri mitenkään huomioonotetuksi. Tällaisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, että asiakas on "oikeasti moniongelmainen" ja "tarvitsee monialaisesti apua", vaan voisi hyvinkin riittää, että edes yksi soveltuva asiantuntija tekee riittävän hyvän tilannearvion, josta johdettu kokeilu tai tutkimus päädyttää ymmärryksen äärelle, jolla voidaan ratkaista useita ongelmia kunhan vain jonkin aikaa noudatetaan jotain toimintakaavaa.

Entiset sairaanhoitopiirit ovat aina pyrkineet jotenkin korostamaan, että ne ovat "peruspalveluiden" tuottajia, mutta uudemmat hyvinvointialueet taasen ovat ainakin joidenkin sellaisten osalta kokeneet olevan aika ajatella hyvinvointialueen olevan merkittävä elinvoimatekijä maakuntatasolla ja niissä halutaan muutenkin olla yhteistyössä muidenkin kuin "pelkkien yhdistysten" ja muiden välttämättömyyksien kanssa, joten tällaisen voisi kuvitella vaikuttavan mahdollisuuksiin, joita työvoiman palvelukeskuksella olisi käytettävissä. Tällainen voi kuitenkin jäädä pelkäksi asiakkaan omaksi haihatteluksi.

Työvoiman palvelukeskuksen palvelu tai ehkä pikemminkin velvoite sisältää terveydenhoitajan haastattelun ja jonkinlaisen keskustelun lääkärin kanssa, mistä sitten olevinaan saadaan jotain hyötyä työvoimavirkailijasta ja sosiaaliohjaajasta muodostuvalle työparille, mutta kun käytetty terveydenhoitaja vaihtuu usein, on käytännössä aina tavoittamattomissa ja lääkärin kanssa läpikäyty keskustelu ei tämän työparinkaan mielestä ole sellaista laatua, että siitä olisi heille hyötyä, anniksi jää paljolti sama, mistä oli keskusteltu jo entuudestaan tämän työparin kanssa. Myöhemmin työvoimavirkailija toki tilanteen mukaan kieltää tai myötäilee, että lääkärin tekemä haastattelu oli ollut jokseenkin hyödytön. Velvoitteellisena nämä terveydenhoitajan ja lääkärin kanssa asioimiset joutunee siinä mielessä ottamaan, että ei niitä edes käytetty kuin vasta kauan asiakkuuden alkamisen jälkeen, jolloin niiden käyttö oli laatua "näin tehdään ja pulinat pois". Sinänsä tuolloin kohdattu terveydenhoitaja ja kerran muun tiiminkin kanssa samaan aikaan paikalla ollessa oli mukavaa juttuseuraa, mutta myöhemmin terveydenhoitajan käytettävyys häslättiin vaihtelemalla terveydenhoitajaa useampaan kertaan, eikä sellainen rooli vaikuttanut olevan enää missään yhteydessä siihen, mitä työvoimavirkailija ja sosiaaliohjaaja tekivät saati, että asiakas itse olisi voinut jotenkin hyödyntää hänenlaistaan. Aivan päätöntä.

Mutta eihän heillä tietenkään riitä viitsivyyttä, osaamista ja tavoitettavuutta

Jos käy työllistymisperusteisesti eli velvoitteellisesti psykiatrilla sen ainoan harvan ei-omavalinteisen kerran, voi siinä samalla tiedustella mahdollisuudesta käydä esim. ravitsemusterapeutilla, jolloin sellaiselle voi saada lähetteen. Ensisijaisesti ilmeisesti hyvinvointialueen terveyspalveluita käyttäen, mutta onpa kertaalleen ollut ostopalvelunkin käyttöä juurikin ravitsemusterapeuttien käyttöön liittyen. Joku harvoin työllistymissuunnitelman tekoon mukaan kutsuttu hyvinvointialueen työntekijä (työkykykoordinaattori) lupasi sumplia psykologin ajan käytettäväksi sen vuoksi, että sellaisen hyödystä on asiakas itse kokenut voivan olla hyötyä, mutta ei tällainenkaan johda mihinkään erityisempiin hyötyihin, sillä tavattu psykologi ilmaiseekin jo tapaamisen alkajaisiksi, että ei hän oikeastaan edes koe olevansa sopiva henkilö niin hienostuneisiin kysymyksiin vastaamaan, koska on tyypillisesti aivan muiden aiheiden parissa työskentelevä, mutta että hän voi kyllä kuunnelle, minkälaista asiakkaalla on sanottavanaan. Työkykykoordinaattorin potilaskertomukseen kirjoittelemien selostusten jäljiltä oli syytä tehdä tiedonkorjaamisvaatimusta, mutta vastuuylilääkäri kieltäytyi moisesta käytännössä perusteluitta, joten vääristelevyydet hänelle työllistymissuunnitelmaa tehdessä kerrotusta jäivät potilastietoihin vaikeuttamaan vaikutelmien muodostamista.

Käytännössä asiakkaan on kovin helppo "ylittää" se tottuneisuus, minkä puitteissa sellaiset asiantuntijat kuin ravitsemusterapeutti, psykologi ja psykiatri ovat pääsääntöisesti viettäneet aikansa työtehtäviään hoitaessaan, mikä johtuu tietysti paljolti siitä, että asiakas on ehtinyt opetuttaa itseään ymmärtämään monenlaista ja keskustelee näistä aiheista luontevasti ja loogisesti, sekä haluaa päästä keskustelussa "syvemmälle". Ongelmana on kuitenkin myös joidenkin asiantuntijoiden jonkinlainen haluttomuus käydä keskustelua sellaisella tasolla, missä puhutaan liian spesifisesti siitä, minkälainen ihminen on oliona ja miten ihminen oliona toimii. Täten, jos joku erityisasiantuntija tai vaikka sairaanhoitaja kokee hyvältä kuulostavaksi ehdottaa, että menisi tapaamaan hyvinvointialueen psykiatria, koska "hän varmasti osaa vastata tällaisiin kysymyksiin", niin eihän tämä joku psykiatri sitten kuitenkaan mihinkään erityisen haastavaan kysymykseen viitsi käydä edes vastausta miettimään, vaan alkaa ns. "kiemurrella" eli johdatella keskustelua johonkin toiseen aiheeseen tai muuten vain terminoi keskusteltavuuden mahdollisuuden. Psykiatrejakin on toki erilaisia ja joidenkin kanssa ns. juttu luistaa, mutta toisaalta jotkut toiset voisi heittää rotkoon.

Työvoiman palvelukeskuksen näkökulmasta "riittävyys" terveyden tutkimisissa tarkoittaa sitä, että sen intressi tutkituttaa lisää on lopussa, mutta asiakas voi silti omatoimisesti tavata hyvinvointialueen asiantuntijoita ja käyttää sen palveluita. Onhan sellaisesta sentään se hyöty, että siitä saa ikään kuin kehuja, koska on itse käynyt selvityttämässä jotain tai ainakin jotenkin edistänyt "asioitaan", minkä voi sitten ehkä kirjata työllistymissuunnitelmaankin. Tosin, näitä näennäisiä kehuja, jotka kohdistuvat ehkä enemmänkin näennäisen työllistämisprosessin näennäiseen edistämiseen saa vasta sitten työllistymissuunnitelmaa tehdessä, koska sähköpostitse yhteyttä ottamalla saa jollain viiveellä muistutuksen, että "sähköposti ei ole turvallinen välinen asiakkaan asioista viestimiseen", vaikka työllistymissuunnitelmaa edellisellä kerralla tehdessä olisikin sanottu, että "sähköpostitsekin voi ottaa yhteyttä, jos jotain tulee [mieleen]".

Työvoimavirkailija käyttäytyi kuin jonkinlaisten toisaalta annettujen hypoteesien koetteluun suostuvaiselta ollessaan erityisen ärsyttävä ja jankuttava

Asiakkaan kannalta on jotenkin epätodellista ellei suorastaan ihmeellistä, kuinka työvoimavirkailija saattaa toisinaan ottaa puheeksi työttömyyspäivien määrän ja toteilee jotain sellaista kuin "jotain [tälle tilanteelle] pitäisi tehdä", vaikka on hyvin tietoinen siitä, että käytetyt terveydenhuollon asiantuntijat eivät ole kyenneet antamaan heille riittävää ainesta tehdä päätelmiä. Asiakas on täten se, jota mieluummin syyllistetään, kun vaihtoehtona olisi myöntää hyvinvointialueen ja palvelukeskuksen heikkolaatuinen toimivuus. Ongelmallisuutta ellei jopa absurdiutta lisää se, että potilaskertomuksissa on paljon täysin vääriä vaikutelmia antavia, suoranaisia valheita ym. höpöjä, joten se tieto, mitä harvoin edes mainittu terveydenhoitaja on ehkä joskus pitkähkö aika sitten ottanut selville potilastiedoista, on sitten se tieto, jonka perusteella työvoimavirkailija toimii. Tai siis tavallaan, hän kun saattaa ottaa keskusteluissa puheeksi kahdeksen tapaamiskertaa peräkkäin tietyn saman ikään kuin kesken jääneen asian ikään kuin merkittävänä huomiona, lausuen sen joka kerta suunnilleen samalla äänensävyllä, jota käytetään silloin, kun yritetään antaa vaikutelma ystävällisestä suhtautumistavasta. Sitten tämä ikään kuin vielä mietinnässä oleva asia kirjataan työllistymissuunnitelmaa taas uudestaan käyttäen sen teksteissä muutenkin pitkälti samoja tekstejä kuin edellisinäkin kertoina.

Työllistymissuunnitelmien teossa ei yleensä ole ns. kireä tunnelma, mutta on ollut eräs kerta, jolloin työvoimavirkailija yltyi johonkin sellaiseen, missä hänestä jäi vaikutelma jonkinlaisen epävirallisen ohjeen noudattajana ja missä hän koetteli jonkin toisaalta annetun hypoteesin toimivuutta. Hän tuli tuolloin luonnehtineeksi yhteiskunnan olevan niin julma nykyään, että heillä työvoimavirkailijoina ei ole muuta mahdollisuutta kuin toimia yhteiskunnan rattaiden pyörittäjänä tjs. ja että tämän vuoksi "nyt on pakko löytää jonkin työpaikka", oli se sitten kuntouttava työkokeilu tjm. Kun kyselee mitä voi sellainen tarkoittaa käytännössä, jos ei itse saa työnantajilta sopivan myöntäviä vastauksia, kommentoidaan, että sitten kyseeseen voi tulla jokin sopimustyö esim. hyvinvointialueen palveluksessa eli käytännössä jonkinlaista vähäarvostettua fyysistä tekemistä. Tunnelman tilanteessa synkistyttyä, työvoimavirkailija nakkelee, huolimatta erillisestä pyynnöstä olla jankuttamatta samasta asiasta, kommentteja työttömyysajan pitkittymisestä, työttömyyspäivien määrästä, kuntoutuksesta, kuntoutuspalveluista ym., eikä laajenna keskustelua siihen perusongelmaan, että hyvinvointialueen asiantuntijat eivät vain ole riittävän hyviä työssään tai jonkinaiheisia asiantuntijoita ei ole saatavilla. Muuttamisestakin totesi kuin ärsyttämisestään pitävänä, että "senkus muutat pois [sieltä nykyisestä asunnossa, missä koet häirintää], onhan Suomi vapaa maa ja voit muuttaa, jos haluat", vaikka monesti ollut puhetta muuttamisen riskeistä, lenkkeilymaastojen läheisyyden merkityksestä ym.

Juuri nämä tahallisen ärsyttämisen kerrat ovat sellaisia, joilla vaikutetaan harjoiteltavan esim. sitä ajanjaksoa varten, jolloin politiikan puolella vallassa ovat tahot, joilla on humaanimmin ajattelevia ihmisiä enemmän tottuneisuutta runnoa päätöksiä menemään vailla erityisempää kiinnostusta sille, miten se koetaan (suunnilleen) tietyn kansaosan keskuudessa. Toisaalta, TE-toimistoilla ja työvoiman palvelukeskuksella on perinteistä ottaa ulkopuolisilta tahoilta vastaan ehdotuksia, miten toimia tietyn asiakkaan kanssa, joten muitakin selittäviä tekijöitä varmastikin olisi.

Samaisen työvoimavirkailijan erään kerran lausahdus siitä, että "terveyttä on jo tutkittu paljon", oli kuin jonkinlainen välttämättömyys, jotta hän saattoi hetkeä myöhemmin mainita silläkin kertaa kuntouttavasta työtoiminnasta, vaikka sellaiselle pitäisi olla määritettävissä alkutila, välitavoitteet ja käsitys sen toimivuudesta. Toteamukset siitä, että "terveyden hyvälaatuinen tutkiminen" ei voi tarkoittaa sitä, että kohdatut asiantuntijat lasketaan absoluuttisina määrinä jättäen huomioimatta niiden ajoittumisen useilla eri vuosille, eivät saaneet häntä poikkeamaan valitulta selittämisen linjalta. On myös aivan älytöntä tehdä viittailuja terveyden tutkimisiin ikään kuin kohdatut asiantuntijat olisivat olleet jotenkin ideaaleja suhteessa jonkinlaisiin ihanteisiin tai luuloihin eli ikään kuin lääkäri ollessaan lääkäri kykenee kaikkeen, mihin lääkärin voi kuvitella kykynevän. Asiakas itse on jo moneen kertaan tunnistanut, kuinka hänen olotilansa normalisoituvat muutamassa päivässä, jos olosuhteet, vaikuttimet ja elinympäristö ovat kelpoisia, joten siinäkin mielessä edes sanan kuntoutus käyttäminen on jollain tapaa höperöintiä, mutta toisaalta myös kiusantekoa.

Kokonaiskäsitys asiakkaasta vain leikitellyn koherenttia, eikä pelkästään nyanssivajeista ja miten ihmeessä terveydenhoitajaa hyödynnetään niin vähän?

Kokonaiskäsitystä asiakkaasta ei työvoiman palveluksessa oikeastaan kukaan pitänyt yllä, vaikka keskusteluissa työvoimavirkailija ja sosiaaliohjaaja tulivat toki suurinpiirtein muistaneeksi, mitä on aiemmin keskusteltu. Kokonaiskäsitys asiakkaasta on heille näennäisen koherentti, sillä esim. univaikeuksien olemassa olevuus toki noteerattiin ja sen merkityksestä voitiin keskustella siten, että asiakas itsekin saattoi tunnistaa, että he ymmärtävät miten sellainen vaikuttaa ja voi vaikuttaa erilaisissa tilanteissa, mutta se on kuitenkin eräs asia, joka ei ole tullut erityisemmin selvitellyksi mm. siitä syystä, että hyvinvointialueella ei osata koordinoida mietittävän käsittelyä eri asiantuntijoiden mietittäväksi tai sitten asiantuntija itsekin sanoo, että "hänellä ei taida olla enempää tiedollista annettavaa".

Pikanttina seikkana voisi mainita, kuinka palvelukeskuksen johtajan (tittelillä palvelupäällikkö sähköpostiviesteissä, aiemmin jossainpäin palvelukeskusta myös joku muu henkilö johtaja-tittelillä) saattoi eräässä lähitapaamisessa mukana ollessa sekoittaa hetken aikaa luuloon, että "hänkö on se sosiaaliohjaaja", sillä varsinainen sosiaaliohjaaja otti tilanteen ns. haltuun heti alkuunsa, puhuen paljon ja ollen hyvin vuorovaikutteinen, jolloin hänestä jäi vaikutelma, että "hän lienee se johtaja/palvelupäällikkö". Sosiaaliohjaaja oli tulloin vasta äskettäin vaihtunut, joten häntä ei vielä ollut kertaakaan aiemmin tavannut. Palvelupäällikkö kuitenkin pitäytyi henkilönä, joka tunnin pituisen keskustelutuokion aikana oli lähes koko ajan hiljaa ja joka jotain kysyessään kysyi jotain hyvin simppeliä. Alunperin juuri hän oli ehdottanut, että otettaisiin jopa viiden henkilön keskustelu, missä olisi paikalla terveydenhoitaja ja toimintayksikön esimies (nainen), mutta se tuntui jotenkin aivan älyttömältä suhteessa siihen, miten ennenkin monenlainen tärkeä seikka keskustellussa esiin tulleista asioista on sitten kuitenkin jäänyt vaille hyvälaatuista myöhempää yhteistä mietintää.

Hämmentävää työvoiman palvelukeskuksen toiminnassa on sekin, miten siellä hyödynnetään terveydenhoitajaa ts. asiakkaalle ei ole ollenkaan selvää, onko hän sillä tapaa osa tiimiä, jonka kanssa asiakas asioi, että hänen käsityksensä asiakkaasta päivittyy ajoittain vai onko hän enimmäkseen potilastietojärjestelmään pääsyn vuoksi toisinaan käytetty ja muutoin ns. ihan pihalla asiakkaan asioista. Jälkimmäinen kuulostaa todennäköisemmältä, sillä suorat yhteydenotot terveydenhoitajaan eivät useimmiten saa edes lyhyinä kysymyksinä minkäänlaista vastausta aikaan ja kukaan muukaan ei kerro, mikä hänen roolinsa tarkemmin ottaen onkaan.

Kenenkään tavatun sosiaaliohjaajan erityistietämystä ei sinänsä oikeastaan koskaan ole ollut tarpeen koetella, koska hänenlaiselleen kenties ominta alaa olevuuksia ei suuremmin tarvitse käsitellä, mutta merkillepantavaa on ollut se, kuinka monet heistä ovat olleet hyvin puheliaita, mutta jotkut heistä ovat kuin kokeeksi asiakkaalle joksikin aikaa vaihdettuja, sillä eräiden ajatustensa yhteenkytkeytymättömyys eri puheenvuoroillaan yhdessä vaisun puheäänen kanssa antoi melko pian jo ensitapaamisen aikana vaikutelman, että "tämä ei taida pärjätä tässä työssä" ja että "tästä ei taida olla itselle mitään hyötyä" ja että "tämän kanssa on vaikea keskustella luontevasti". Jos tuolloin tapaamisessa oli mukana työvoimavirkailija, joka hänkin puhui vähän ja melko hiljaa, saattoi tulla jo vähän ikäväkin sellaisia paljon enemmän puhuvia sosiaaliohjaajia. Spekulaatioissa on ollut mukana se mahdollisuus, että vaisua sosiaaliohjaajaa on käytetty jonkinlaiseen asiakkaan koettelemiseen yhteen tai useampaan hypoteesiin perustuen kuten on päätetty koetella asiakkaalla mm. ärsyttämistä ja analysoitu sitten sellaisen teon vaikutuksia. Arvioita siitä, keiden intressejä erilaiset hypoteesien koettelemiset hyödyttäisivät, on avattu tarkemmin muissa kirjoituksissa.

Sitten ne kaikki asiakkaan asioita käsittelevät vaihtuivat taas

Kun kaikkien asiakkaan asioita käsittelevien kerrottiin sähköpostitse vaihtuvan, ei mainittu ollenkaan, että virastotalon uudistustöiden vuoksi työvoiman palvelukeskus toimii väistötiloissa ja että kaikilla ei välttämättä ole vielä tuolloin omia työhuoneita, joten kommunikointi täytyy tapahtua toisin ja tämän kommunikoinnin muodoksi oli annettu ainoastaan Teams-tyyppinen sellainen. Monesti univaikeuksisena ja paljon kaavioita/kuvioita selityksissään käyttävälle sellainen tuntui suurelta muutokselta lähitapaamisien erilaisempiin viestimisen mahdollisuuksiin nähden. Kun otti erikseen yhteyttä seuraavaan työvoimavirkailijaan saatiin sovittua vaihtoehdoksi neuvottelupuhelu-tyyppinen ja käytäisiin sitten asioita toisella tapaa läpi myöhemmässä vaiheessa, kun työhuoneiden käytettävyys olisi selvempää. Vaihtoehtoisista toimintatavoista ei mainittu mitään alkuperäisessä sähköpostitiedoksiannossa (palvelupäällikön lähettämä), mutta siinä erikseen "motkotettiin" sähköpostiviestinnän vääryydestä asiakkaan asioiden käsittelyssä ja annettiin vain puhelinnumerot seuraavalle työvoimavirkailijalle ja sosiaaliohjaajalle, joille voi soittaa ajanvarauksen siirtämisen tarkoituksessa.

Tarkennusta sähköpostise pyytävään kysymykseen ei vastattu, joten ensi alkuun vaikutelma oli, että siitä eteenpäin kaikenlainen sähköpostiviestintä työvoiman palvelukeskuksen suuntaan on lähes kielletty ja että asioita käsitellään vain työllistymissuunnitelmaa tehdessä ja sekin tehdään Teams-tyyppisesti. Tätä seurasi miete siitä, että toimintaa oli päätetty tehdä sellaiseksi, että asiakkaan asioiden käsittelijä saattaisi jatkossa vaihtua "ihan milloin vain" ja että lähitapaamisen tyyyppistä tutustuttavuutta ei enää harrastettaisi, jolloin ns. poikkiaiheelliset, nyanssipitoiset asiakkaat jäisivät vailla suurempaa huomiota. Puhelimitse suoritettu esitiedustelu viimeisimmältä asioita käsittelevältä työvoimavirkailijalta sentään selvitti sen verran, etteivät he vielä he itsekään tiennyt missä työhuoneissa tulisivat virastotalon uudistuksen tietyn vaiheen jälkeen toimimaan. Saatiin myös sovittua, että käydään asioita ensitapaamisen hengessä läpi konferenssipuheluna Teamsin sijaan, mikä tulikin osoittautuneeksi hyvin toimivaksi, eivätkä uudet asioiden käsittelijät vaikuttaneet edes kovin kamalilta, mutta eri tulokulmat asioihin saisivat varmaan aikaan jonkinlaista kiistaa tms. sitten jossain vaiheessa.

Tiedon siirrettävyydestä virkailijalta toiselle on syytä esittää epäilyjä

Eräässä aiemmassa vaiheessa on tullut joutessaan kysyttyä tiedon siirtyvyydestä ja siirrettävyydestä, sillä olettamana oli, että jossain vaiheessa tietty jo pidemmän aikaa ollut sosiaaliohjaa tulisi varmaankin vaihtumaan.

Asiakas: Mehän olemme jo suht paljon keskustelleet siitä, minkälaista sellaista häirintää ja/tai häiritsevyyttä esiintyy, jolla on jotain merkittävää vaikutusta erinäisiin asioihin kuten työnhakemiseen, unenlaatuun ym. Mutta mitenkäs, jos joku kerta asioitani käsittelee joku aivan muu henkilö? Ehkei just heti, mutta vaikkapa pidemmän ajan kuluttua, kun sinäkin olet kenties siirtynyt muihin tehtäviin tjs. Tai ehkä itse olen jo silloin asuja jossain toisessa kaupungissa. Kun tällainen myöhempi virkailija pläräilee minusta ylöskirjattuja tietoja, niin mikähän mahtaa jäädä hänen vaikutelmakseen minusta, työttömyyteeni vaikuttaneista syistä ja vaikkapa siitä, mikä on ollut perusteluna jonkin asiantuntijan käyttämisen ehdotuksessa?

Asiakas: Jollakin tavoinhan tiedon täytyisi siirtyä mahdolliselle uudelle asioiden käsittelijälle ja helpoiten tämä tapahtuu lukuoikeuksien antamisella ja sähköpostien kopioimisella, mutta onko tämä riittävää sillä tapaa, että voisit olettaa minunkin voivan todeta, että "nuo riittää aivan vallan mainiosti"? Ja ne sähköpostitkin saattavat helposti jäädä kopioimatta, koska niitähän pitäisi erikseen lukaista läpi, jotta tietää, onko niissä mitään eteenpäin lähetettävää. Eli käytännössä minua kuvastava tieto saattaisi myöhemmän virkailijan näkökulmasta olla pelkästään teidän minusta kirjoittamaanne tietoon, työhistoriaani ja tiettyihin perustietoihin perustuvaa.

Sosiaaliohjaaja: tarkoituksena on tosiaan ensisijaisesti se, että me saamme yhteistyössä vietyä asioita eteenpäin ja virkailijoiden vaihtumiselta vältytään. Tietojärjestelmissä on toki tieto kirjattuna, eli kun saamme terveysasioita/työ- ja toimintakyvyn selvittämiseen liittyen eteenpäin, niin ne tiedot löytyvät terveydenhuollon tietojärjestelmästä täsmällisesti. Ja siinä tapauksessa jos sattuisit muuttamaan toiselle paikkakunnalle, niin olisi hyvä tehdä suostumuksellasi yhteistyötä uuden virkailijan kanssa. Tavoitteena on aina se, että olemassa olevaa tietoa hyödyntäen päästään etenemään asioissa. Mutta toki olennainen merkitys on asiakkaan ja virkailijan välisellä luottamuksella, joka rakentuu tapaamisten ja yhteistyön myötä.