Kävi työvoimapalveluiden käyttäjänä ja heidän käyttöönsä tuottamassa terveystietoa omaehtoisesti tai jonkinlaisesta velvoitteesta, jäävät hyödyt usein jokseenkin vajaiksi. Seuraavat esimerkit ja mietteet eivät kuvasta nykytilaa, vaan ovat jonkinlaisia poimintoja kenties yli kymmenenkin vuoden takaa ajan takaa, joita ei vain ole tullut mainituksi toisaalla.

Ihminen psykofyysisenä kokonaisuutena eli milloin riittävästi tutkittu?

Eihän ihminen toki aivan yksinkertainen olio tutkittavaksi ja ymmärrettäväksi ole, joten kysymykset siitä, milloin ihminen on tullut "riittävän hyvin tutkituksi" ja onko hänen vointinsa/kykenevyytensä tullut laajalti huomioon otetuksi eivät ainakaan teoriassa pitäisi olla helppoja sellaisia, jos käydään kerralla kovin paljoa huomioon ottamaan. Joillekin sellainen on kuitenkin epäilyttävän helppoa, ainakin olevinaan, eikä sille ole selvää rajaa, ovatko nämä jotkut jotenkin tyypillisesti lääketieteen asiantuntijoita vai jonkinlaisia maallikoita.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: jaksavuudet

Hyvinvointialueen terveyspalvelujen käyttäjän kannalta toiminnan järjestäytyneisyys tuntuu jokseenkin järjettömältä, sillä sen sijaan, että tehtäisiin vuosikymmenten aikana muodostuneeseen lääketieteelliseen ymmärrykseen perustuen rajauksia sen suhteen, mistä syistä mentaalisen jaksavuuden käyttöön saaminen vaatii lenkkeilyn käyttämistä ja sitten jaeltaisiin erilaisilla asiantuntijoille ja avustajille mietittävää, joku mikälie yleislääkäri kuuntelee tai lukee selityksen, toteaa, ettei tiedä mistä on kyse ja sitten asian käsittely onkin siinä. Ei jatkomietintöjä tai ehdotuksia seuraavista vaiheista, full stop.

Ainoita helposti saatavilla olevia muita vaihtoehtoja yleislääkärin jälkeen, jos potilas sellaista käy haikailemaan, olisi psykiatrin käyttö, sillä muuanne tarvitaan lähete, jota ei saa ja psykiatrillekaan ei todennäköisesti pääse suoraan, vaan tarvitaan käynti mielenterveyspuolen sairaanhoitajan luona. Siellä sitten jotain rajautuvuuksia ja elämäntilanteita hahmotellaan, mutta kun sitten lopulta on käyty psykiatrinkin luona, käsiteltävien asioiden määrä on ehättänyt kasvaa runsaasti, mihin jaksavuusasia jotenkin katoaa, eikä se enää ole se erityinen asia, jota alunperin lähdettiin selvittelemään.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: vaihtelua kykeneväisyyksissä, mielialoissa ym.

Kaavamaisuudet fyysiselle ja mentaaliselle jaksavuudelle ja kykenevyydelle eivät aina ole yhdellä kaavamaisuudella selitettäviä, sillä toisinaan on tunnistettavissa intuitiivisesti yksilön itsensä toimesta, että on jotain muutakin, joka muokkaa sitä miten tavanomainen päivä sujuu ja kulkee. Jos elimistöön liittyvää, jo tehtyä tutkimustyötä hyödynnettäisiin aktiivisesti terveydenhuollossa, kahden eri kaavamaisuuden analyyttinen tunnistaminen auttaisi rajaamaan erilaisia vaihtoehtoja ja tällöin voitaisiin soveltuvat korjaustoimenpiteet esim. elämäntavoissa saada otettua käyttöön aiemmin ja ilman ylimääräisiä höttökokeiluja.

Lääkärin mutu-tuntuman ja kenties jonkinlainen biasoitunut asenne voivat olla kovin ratkaisevassa asemassa päätettäessä siitä, mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Täten, lääkäri voi todeta useista eri syistä vaikkapa, että "ei anna masentuneen vaikutelmaa", jolloin elimistön mahdolliset homeostaasin (systeemin tasapainotilan) heittelyt eivät pääse todennäköisesti pääse arvioitavaksi sen kummemmin kuin joidenkin perusverenkuvan otattamisille laboratoriossa täydennettynä muutamalla muulle laboratorikokeella, joiden vaihteluvälit tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia todeta (harhaisesti?), että kaikkihan näyttäisi olevan ok.

Näennäisiä vaikutelmia potilaasta tehdessä, häntä silmäillen, tulisi ottaa huomioon sekin, minkälaisen "aikaikkunan puitteissa" hän juuri tuolloin vastaanotolla on: onko vastaanotolla sen päivän kahden jaksavuuden tunnin puitteissa ja valmistautunut jaksavuuteen käymällä lenkkeilemässä; onko tullut peruneeksi vastaanottoja, jottei antaisi itsestään vaikutelmaa, jonkalaisena ei itsestään pidä; onko ollut vastaanotolla erittäin väsyneenä, mutta edes sitä ei huomioida, eikä sellainen täten potilaskertomukseenkaan päädy.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: jaksavuudet: psykologiset testitkään eivät antaisi aina luotettavia tuloksia

Älyn toimivuuden kaavamaisuuksista saisi hiukan tiukempaa rajausta mietinnän perustaksi, sillä arvioitavaksi ja vertailtavaksi otettavien ajanjaksojen ei tarvitse olla kovin pitkiä. Yhdessä muiden kaavamaisuuksien tunnistamisen kanssa voitaisiin esim. mobiileja älytestejä hyödyntää ennen ja jälkeen lenkkeilyn -tyyppisten vertailujen tekemiseen ja huomata vertailukelpoisesti, kuinka muistin, reaktioiden ja päättelyiden osalta on selkeää eroavuutta, mistä pitäisi jo pelkän yleislääketieteen koulutuksen saaneen luulla saavan tuntumaa ja ymmärrystä näkemyksen muodostamista varten. Mutta eikä mitä, ei vain haluta tajuta, että mikä ja mitkähän syyt mahtaisivat olla vaikuttamassa. Jos ehdotuksia saa, ne ovat psykiatrin tai ravitsemusterapeutin luona käynti, joista kummankaan luona ei sitten kuitenkaan ymmärretä asioita kuin sillä tasolla, minkä voi saavuttaa lukemalla pari kertaa läpi muutaman opuksen ja vähän terveysalan aikakauslehtiä siihen päälle.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: jyrkkä muutos aiempaan suorituskykyyn

Jos potilaan omista aiemmista kokeiluista löytyy jotain sellaista, jonka perusteella on ollut muodostettavissa kaavamaisuutta, joka rajoitetusti selittää fyysiseen ja mentaaliseen jaksavuuteen vaikutettavuutta, voisi luulla, että hänen kaikkien tuottamineen kaavioineen ja määrittelemine kaavamaisuuksineen lääkäri alkaisi vihdoin saamaan kiinni siitä ajatuksesta, mistä on kyse ja miten voidaan auttaa, mutta jos hetkellisesti tuntuukin siltä, että oltaisiin lähellä hyvin rullaavan keskustelun alkua, viimeistään byrokraattiset käytännöt ja kaikenlainen muilta konsultoimattomuus ym. tyrehdyttävät keskusteltavuuden. Tai sitten lääkäri turmelee keskusteltavuuden sillä, että hän siirtyy jonkinlaiseen lässytys-moodiin, missä hän eri tavoin kieltäytyy keskustelemasta aivojen ja mielen toiminnasta. Kenties siitä syystä, että tuolloin voisi tulla esille hänen osaamattomuutensa tai sitten siitä syystä, että hänen tehtävänsä on pitää yllä yksityisten palveluiden tarjoajien (luuloteltua) tarvetta.

Potilashan olisi esim. voinut huomata, että aivojen välittäjäaineisiin dopamiini, adrenaliini ja noradrenaliini vaikuttavuus on jotenkin erityisen merkittävässä asemassa molemmanlaisten jaksavuuksien kanssa, mutta hän ei aivan saa muodostettua riittävän eksaktian kaavamaisuutta niihin (kuvitellusti) vaikutettavuudesta (kaikkine monine erilaisine reseptoreineen ym.). Huomionarvoista saattaisi silti olla esim. se, että on tapahtunut jonkinlainen jyrkkä muutos siinä, toimivatko erityisesti dopamiiniin vaikuttavat luontaistuotteet ja lääkkeet hyvin yhdessä lenkkeilyn kanssa vai eivätkö toimi, mutta huolimatta kaikkien muiden kuin psykiatrien olemisesta "ihan varma", että "psykiatri tietää nää jutut", eivät ne saatavilla olevat psykiatrit käytännössä tarjoa hyvää keskusteltavuutta kanssaan. Tässä olisi yhtymäkohtia myös ravitsemusterapiaan, mutta sellaisen kanssa keskustellessa ei varmasti pääse juttuun aivoihin vaikuttavuudesta, vaikka syytä olisi.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: jaksavuudet: fiksailuyritykset jaksavuuteen (yksi oikein, kolme väärin)

Ihminen on jokseenkin monimutkainen olento, eikä ihmisen toimivuudesta tai toimimattomuudesta voi aina muodostaa helpon lineaaristi eteenpäin soljuvaa tarinaa, vaan vaikuttimet aiheuttavat oireellisia muutoksia, jotka aiheuttavat vaikuttimia, jotka aiheuttavat muita oireellisia muutoksia, jotka taasen aiheuttavat vaikuttimien kautta lisää muutoksia, jotka saattavat kohdistua esim. reguloivasti johonkin toiseen muutokseen.

Asioita ei aina voi näppärästi rajata, vaan on mietittävä paljon kerralla. Riittävän huolella kun miettii monen vaikuttavuutta moneen, voi käydä tunnistamaan, kuinka ongelmana kyse on luonteeltaan parametrisäätöisyyteen verrattavasta sellaisesta eli ei välttämättä olisi mitään jatkuvasti pysyvää oireilua, jaksamattomuuksia, kyvykkyyksien vajeita tjm. Ts. kyse olisi eräänlaisesta älypelistä, mutta lääkärikunta on liian viehtynyt kriteereistä, rajautuvuuksista ym. helponlaisesta, koska ne ymmärrettävästi eivät ole kognitiivisesti niin kuormittavia, mutta siten karsiutuu kaikenlaista tärkeää mietittävää pois huomioitavien asioiden joukosta. Asiantuntijoiden välistä kommunikaatiotakin pitäisi lisätä, eikä tyytyä potilaskertomuksen vähädataisiin merkintöihin, jotka ovat levittäytyneet monille vuosille (ja joista puuttuu kaikenlaista aiemmin jossain keskusteltua).

Yksilön kannalta eräs merkittävä ongelma on se, että asiantuntijat eivät halua myöntää tehneensä virheitä, eivätkä tohdi osoittaa sellaista toisten tekemisissä, mikä sitten johtaa siihen, että jonkinlaisia valheita, puolitotuuksia, vääriä luuloja ym. kuljetellaan pitkiä aikoja mukana keskusteluissa. Tai sitten jotain otetaan rutiininomaisesti puheisiin mukaan, kun se olevinaan kuulostaa sopivalta.

Tästä pitäisi jonkun pystyä tajuamaan jotain: piirretään kuva

Sitähän voisi luulla, että kirjaamalla lyhykäisesti kaikenlaisia eri oireita samaan kuvaan, että sellaisen avulla päästäisiin hyvään keskusteltavuuteen ja lääkäri alkaisi tupsauttelemaan oivalluksia, mutta siinä käykin sitten niin, että minkäänlaiseen koherenttiuteen ei edes yritetä pyrkiä, vaan käydään viemään keskustelua sellaiseen suuntaan, missä asiat ovat ikään kuin erillisiä, toisistaan riippumattomia ja että täytyy tehdä valintaa sen suhteen, mitä käydään tutkimaan.

Jos itsellä olisi käytössä tekoälyt, palvelut ja laboratoriotutkimukset

Kätevimmin pääsisin itse ymmärrykseen omista oireistaaan, kun itsellä olisi päättelyn apuna "erittäin kelpoista" tekoälyä ja/tai ondemand-palvelut-/laboratoritutkimuksia. Peruslabratestejä hyvinvointialueella annetaan tehdä kerran vuoteen tai puoleen, mutta joitain erityisiä labrakokeita joutuu erikseen pyytelemään ja niitä odotellessa (12-24 tuntia) mahdollisesti merkittävät olotilat ehtivät normalisoitua. Joskohan ne siellä ministeritasolla joutaisivat harkitsemaan, että "uhrataan" hiukan terveydenhuollolla rahastettavuuden mahdollisuuksia kehittämällä mahdollisuuksia ihmisille, jotka haluavat tutkia itse terveyteensä vaikuttavuuksia, mistä yhtenä karkeana esimerkkinä laboratoritestattavuuden ilmaisuus.

Keskusteluyrityksistä ravitsemusterapeuttien kanssa

Ravitsemusterapeuttien kanssa ei oikeastaan ollenkaan päästy keskustelemaan kummoisemmalla tarkkuudella häirinnän suorista ja epäsuorista vaikutuksista, eikä tavallisista ruoka-aineistakaan kivennäisaineita ja hivenaineita tarkemmin (ja niistäkin lähinnä yleisiin saantimääriin rajautuen). Hänenlaiselleen sai lähetteen käytyään työvoimapoliittisen velvoitteen vuoksi psykiatrialla ja jossa sitten itse ehdotti, että josko kävisi ravitsemusterapeutilla. Itseasiassa kyse oli kahden eri ravitsemusterapeutin käyttämisestä, joista toinen oli Terveystalon sellainen ja toinen Eksotelta. Ensin mainitulla asioi puhelimitse kaksi kertaa ja toisen kanssa myös kaksi kertaa puhelimitse. Lieköhän merkittävää eroa oikeastaan olikaan, sillä molempien kohdalla jäi tuntuma, että päädyttiin jonkinlaistan mukavuusalueiden rajoille, mistä eteenpäin kumpikaan ravitsemusterapeutti ei ollut halukas käymään spesifisempää keskustelua.

Nykyinen ruokavalioni on muodostunut eräänlaisen "taistelukestävyyden" kautta koetellen, mutta sille on vähän hankala voida mitään, jos aivot tai elimistö eivät anna häirinnästä uupuneisuutensa tms. vuoksi signaaleja ruoansulatukselle toimia normaalilla tavalla. Tai tällainen on ainakin toisinaan olettamuksena, kunnes sitten saattaakin huomata, että itse asiassa ruoassa on jotain, joka inhiboi esim. raudan ja sinkin hyödynnettävyyttä.

Kun ruokavaliotani, missä joitakin ravintoaineita tarvitaan toisinaan poikkeuksellisesti erilaisia määriä tai eri ajoituksin, pyritään saamaan ohjeistuksin kohti jotain normaalimpaa, ei ole hyvin perusteltua perustella kehäpäätelmillä kuten "kasviksia, hedelmiä ja marjoja tarvitaan, koska kasviksia, hedelmiä ja marjoja tarvitaan". Näinhän se käytännössä on mennyt, kun olen yrittänyt saada ravitsemusterapeuteista esille, mitä hyötyä ravintolisieni käytön lisäksi tai vaihtoehdoksi olisi käyttää enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Sekään ei ole mikään hyvä vastaus, kun sanotaan olevan "hyödyllistä saada erilaiset vitamiinit ym. oikeista ruoista ravintolisien sijaan" ja perustellaan tätä sillä, että ruoissa ravintoaineet ovat "sellaisessa muodossa, että elimistön on helpompi käsitellä niitä" tai että ne tulevat ruoissa "yhdessä niiden ravintoaineiden kanssa, joiden kanssa niiden on tarkoitus toimia yhdessä". Sehän se vielä puuttuisi, että joku väittäisi kasvien ja ihmisen evoluution olevan kautta aikojen kehittyneen jotenkin synkronissa ja sen vuoksi ne ovat just hyviä ihmisille.

Vertailun vuoksi huomioita suomalaisista tietolähteistä:

"Ruokakolmio kuvastaa eri ruokaryhmien määriä hyvässä ruokavaliossa. Kolmion pohjalla olevia olisi hyvä syödä enemmän ja kolmion huipulla olevia vähemmän. Vihannekset ja juurekset ovat omassa lohkossaan, hedelmät ja marjat omassaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ei kannata vain syödä hedelmiä. Molemmista alapalkin ryhmistä on hyvä valita päivittäin. Ruoka on enemmän kuin osiensa summa, siksi on fiksumpaa puhua ruosta ja ruokavaliosta kuin yksittäisistä ravintoaineista. Ruossa on tunnettujen ravintoaineiden lisäksi vähemmän tunnettuja aineosia, jotka voivat olla ruoan terveyttä edistävän vaikutusten taustalla. (https://syohyvaa.fi/ruokakolmio/)

Vähemmän tunnettuja ainesosia.. mjaaha. No entäpä tämä:

"Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat tärkeä osa ruokavaliota. Ne sisältävät monipuolisesti suojaravintoaineita eli vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita, mutta energiapitoisuus on yleensä pieni. Niissä on myös kuitua, joka tasaa verensokerin nousua aterian jälkeen ja edistää vatsan toimintaa. (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01270)"

Vitamiineja, kivennäisaineita, hivenaineita.. no näitähän jo siis saan muutenkin. Ei erikseen mainittuna "vähemmän tunnettuja aineita".

"Kasvikset, marjat ja hedelmät sisältävät runsaasti kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita sekä muita hyödyllisiä yhdisteitä, joiden merkitystä ei vielä kaikilta osin tunneta. Kasvisperustainen ruokavalio sisältää useita bioaktiivisia komponentteja, joiden monista kroonisilta sairauksilta suojaavista vaikutuksista on saatu viitteitä." (https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-...)

Eli muita hyödyllisiä yhdisteitä tavanomaisten lisäksi siis on, mutta joiden merkitystä ei sitten kuitenkaan vielä kaikilta osin tunneta? Eräs ravitsemusterapeutti taisikin luonnehtia juuri noine sanoin, kun erikseen kävin niistä kyselemään.