Kun toisaalla on pyritty käyttämään lainmuutoksia yhteiskunnan dataistamiseksi ja uusien tiedonhankintaoikeuksien vaiheittaiseksi lisäämiseksi siinä tarkoituksessa, että mahdollistetaan haikaillut mahdollisuudet puuttua logististen ja tietoverkottuneiden järjestelmien kautta kulkeviin fyysisiin ja digitaalisiin lähetyksiin monitoroitavuuden, suodatuksen, uudelleenajastuksen ja jopa muokkaamisen, väärentämisen ja uudelleenkokoamisen kautta - joiltain osin tavoitteet vielä saavuttamatta - on toisaalla kehitelty epävirallisia keinoja pitää ns. aisoissa nimettävissä olevia tahoja, ohjailla heitä tai tarvittaessa saada aiheutettua heille suoranaista haittaa, perustuen mielen uudelleenohjelmointiin. Lainmuutoksia ovat usein edeltäneet arkijärjen ulottuvissa olevat tai erinomaisilla esimerkeillä perusteltavissa olevat käytännöt, epävirallisten keinojen pohjautuessa kokeiluihin, jotka ovat johtaneet keinojen välineellistymiseen. Kun tähän yhdistää sen, että lukuisat erilaisissa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset ovat alkaneet kasvamaan luuloon, että tiettyjen asioiden osalta yhteiskunta ja sitä ympäröivä muu maailma voi kehittyä vain yhteen suuntaan ja kaikki sitä vastaan oleva on vain viivytystaistelua ja alle jäävää hidastetta, päädytään siihen, että moni ihminen hyväksyy sen, että ajoittain kenenkään asiasta meteliä nostamatta puututaan laista ja hyvästä etiikasta poikkeavalla tavalla nimettävissä olevien ihmisten toimintaan, riippumatta siitä onko tarve saanut alkunsa hallinnolliselta tasolta vai jostain muualta.

vähemmän vallan tunteesta nauttivat tarvitsevat ”sirkushuveja” tai pysyväluonteista osallistuvuuden tunnetta pysyäkseen tyytyväisenä

Ne, joilla on valtaa, eivät useinkaan malta olla käyttämättä sitä tai, jossain tapauksissa, eivät voi olla käyttämättä sitä, koska jokin sidosryhmä sen käyttöön pakottaa. Tämä johtaa siihen, että vaikka erilaisissa sosioekonomisissa asemissa olevat ihmiset pelaavat paljonkin yhteen ja lainaavat ajoittain toistensa tarjoamia mahdollisuuksia mm. juuri mielen uudelleenohjelmoimistarkoituksiin, vähemmän vallan tunteesta nauttivat tarvitsevat ”sirkushuveja” tai pysyväluonteista osallistuvuuden tunnetta pysyäkseen tyytyväisenä. Toisaalta, jos he eivät pysy tyytyväisenä, heillä olisi varsin suuri työ edessään estää sitä, mikä tapahtuu heistä riippumatta. Joka tapauksessa, toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukko, joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat ”yhteistyökykyistä materiaalia”, lisääntyy mm. virastojen ja erilaisten yritysten henkilöstövaihtuvuuden kautta, mihin osallistuvat merkittävässä määrin henkilöstörekrytointiprosessin osana olevat psykologiset testit. Kun samanmielisiä ihmisiä on riittävästi, luonnistuu epäeettisten tekojen peittelykin paljon helpommin.

Sitä mukaa kun asiat etenevät poliittisen ja piilo-ohjailun kautta Suomessa mm. siihen suuntaan, että lapsista ja nuorista on tulossa eräänlaista yhteiskunnan omaisuutta, joissa nähdään mahdollisuus ohjata heidät sopiviin lokosiin, joissa he joko tukevat yhteiskunnan toimintaa tai eivät ole sille uhkaksi, ja jotka eivät itse vielä hahmota, kuinka heitä ohjaillaan, kokevat monet poliittisen (julkisesti tunnustetun ohjailun) ja piilo-ohjailun tunnistavat ihmiset, että heille ei jää tarpeeksi omia vaikuttamisen mahdollisuuksia, mikä yllyttää heitä soveltamaan välineellistettyjä keinoja muiden ihmisten mielen uudelleenohjelmoimiseen. Toisinaan eri tahojen intressit kohtaavat, mitä voi ajatella tapahtuvan mm. tapauksissa, joissa halutaan demonisoida tai horjuttaa niitä ihmisiä, joilla voisi olla eri näkemys siitä, miten ihmisen persoonan ja elämänkaaren kehitykseen vaikutetaan ja jotka olisivat valmiita aiheuttamaan vastareaktioita vallitsevia käytäntöjä ym. vastaan.

Yksittäisten eri asemissa olevien ihmisten ja erilaisten oikeushenkilöiden intressien ja hetkellisten tarpeidenkäsittelytapojen kasvettua monilta osin yhteen, käy ilmeiseksi, että yhteiskunnan dataistaminen, tietoverkoistaminen ja laittomista keinoista mm. tietomurrot ja salamonitorointi mahdollistavat muiden ihmisten toiminnan helpomman ymmärtämisen ja helpomman heidän toimintaansa vaikuttamisen. Tarvitaan vain pääsy soveltuvaan sosiaaliseen verkostoon, jolla on käytössään webkonferenssiohjelmisto tai muu reaaliaikaisen online-yhteistyön mahdollistava (paikkariippumaton) järjestelmä, sillä kohdeyksilöiden toiminnan ja osallistujien omien tekojen vaikutuksen ymmärtämiseen tarvitaan usein muutama erilainen näkökulma, jonka soveltuvan tietotaidon hankkineet voivat lyhyen, tehokkaan, mielenkiintoisen ja mieleen jäävän online-kerronnan avulla tarjota. Tällainen tarjoaa monelle ihmiselle kiihdytyskaistan ymmärryksen kehittämiseen tietyiltä osin ja tekee jo hyvinkin nuorille ihmisille mahdolliseksi ymmärtää muiden ihmisten mahdollisia elämänkäänteitä ”ennenaikaisesti”. Tämän voi ilmaista niinkin, että heidän ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä kerryttääkseen sopivia elämänkokemuksia tai tietämystä voidakseen ymmärtää muiden ihmisten motiiveja ja tekemiä valintoja.

Sitä mukaa kun yhteiskunta dataistuu, sensoreiden ja dataloggereiden käyttö lisääntyy (ulko- ja sisätiloissa), ihmisajattelun ymmärtämisen vaatiessa entistä vähemmän abstraktia ajattelua ihmisajattelun ilmiöiden tullessa selitetyksi helpohkosti ymmärrettävien visualisointien kautta ja sitä mukaa kun matematiikka mahdollistaa kertyvien, valtavien datamassojen semiautomaattisen tai täysin automatisoidun käsittelyn (omasta sosiaalisesta verkostosta saatavia palveluja), aikaistuvat niiden tuntemuksien esiin tulemiset, että ymmärtää elämää itsessään. Tämä on merkittävä lisäys siihen, että vain viettäisi jonkinlaista elämää päivä kerrallaan jonkin verran omaan henkilökohtaiseen tulevaisuuteensa ajoittain silmäillen. Erityisesti ihmismielen ilmiöiden visualisoiminen saa ihmiset kokemaan tuntemuksia, että he ymmärtävät muiden ihmisten aivoituksia, varsinkin jos visualisoinnin pohjana olevan, aiemmin kertyneen datan perusteella voidaan määrittää, miltä kohdeyksilön ”mieli näyttää” tulevaisuudessa ja minkälaisia muutoksia siinä välissä tapahtuu. Sosiaalisesta verkostosta riippuen tämä voi johtaa myös siihen, että muita ihmisiä käydään ajattelemaan androi­deina, eikä niinkään inhimillisinä olentoina. Tämän ei kannata antaa johtaa olettamukseen, että olisi ihmisiä, jotka voivat (yhdessä tai erikseen) ymmärtää muista ihmisistä kaiken, mikä on ymmärrettävissä; tyypillisesti, kun on kyse muihin ihmisiin vaikuttamisesta, rajaudutaan pienehköön valikoimaan varioiden käytettävissä olevia välineitä, jotta ”vaikuttamisprojektin” hallittavuus ei käy liian ongelmalliseksi ja monimutkaiseksi. Käytännön pakottamista syistä suuri osa kohdeyksilöiden toimintaan vaikuttamisesta jääkin tietojärjestelmien tehtäväksi, jotka voivat käsitellä paljon enemmän ja nopeammin erilaisten tietorakenteiden avulla tallennettua dataa kuin ihmisaivot pystyvät, mutta joiden toiminta voi kuitenkin olla vain niin kelpoista kuin minkälaiseksi ihminen on ne ohjelmoinut.

sitä mukaa kun matematiikka mahdollistaa kertyvien, valtavien datamassojen semiautomaattisen tai täysin automatisoidun käsittelyn (omasta sosiaalisesta verkostosta saatavia palveluja), aikaistuvat niiden tuntemuksien esiin tulemiset, että ymmärtää elämää itsessään

Ts. jos kohdeyksilön toimintaan osallistuneet eivät halua olla vain pelkkiä suorittajia, jotka toimivat tietokoneiden ohjeiden mukaan, he tyytyvät siihen, että toiminnan perustana olevat mielen uudelleenohjelmointiin tarkoitetut metodit ja toimintaa tukevat välineet ovat sillä tapaa sopivan yksinkertaisia, että niitä voi käyttää vähemmälläkin älyllä, jolloin suuri osa tiedon prosessoinnista tapahtuu ihmisten kesken heidän mielessään. Monesti päämäärät ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin yksittäisen osallistujan älykkyyden rajojen koettelu, jolloin toiminnan rajoitteet ovat enemmän riippuvaisia siitä, ketä tai mitä on hyödynnettävissä eli kuka osallistuvista tuntee datatiedemiehen MITistä, kuka ohjelmistoarkkitehdin älyautojen kehitysosastolta, kuka näyteputkia käsittelevän henkilön tietystä laboratoriosta, kuka tiettyä piiriä hoitavan postinjakajan, kuka sen jolla on käyttöaikaa grid-laskentapalveluun, kuka vaihtaa tietokoneen emolevyn sellaiseen, jossa on haittakoodia sisältävä mikroprosessori, kuka kulkee aamuisin samaa reittiä kuin kohdehenkilö yms.

Kohdehenkilön mieleen jätetyillä muistoilla, mielteillä, käsitteillä, ajatusklustereilla jne. on keskeinen merkitys mielen uudelleenohjelmoinnin kannalta ja sitä kautta kohdeyksilön profiloitavuuden ja tulevan käytöksen ennakoinnin kannalta, kuten on myös kohdeyksilön toiminnasta kertyvällä datalla (netinkäyttö, episodiset tapahtumat, sensoreiden keräämä data, kohdeyksilön havaitut ja arvioidut tulevat valinnat ja käytöksenpiirteet muiden ihmisten ja tietokoneiden arvioiden perusteella, kuullut ja lausutut sanailut, tilanteissa paikalla olleet ihmiset, kuljetut reitit ym.). Kaikki tämä päätyy soveltuvien tietokantojen ja järjestelmien sisällöksi. Toistensa näkökantoja ymmärtävien ihmisten joukosta, joka yhteistoimin kohdehenkilön elämään kajoaa ja joka ei minkään välttämättömyyden vuoksi ehkä koskaan kokoonnu minnekään yhteiseen fyysiseen tilaan kuulemaan toisiaan (esim. jääkiekkoareenalle), mutta joilla on käyttökelpoista valtaa tai jotka ovat ”yhteistyökykyistä materiaalia”, eivät kaikki osallistu toimintaan samalla säntillisyydellä kuin tavallisia töitä tehdään, mutta tarvittaessa heidän voi olla hyvinkin helppo päivittää tietonsa siitä, mikä on kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmoinnin tila milläkin hetkellä.

Kerätty data pyritään tallentamaan ja käsittelemään niin huolella, että siitä muodostuu niin koherentteja datamassoja, että dataa analysoivat algoritmit pystyvät tuottamaan (riittävän) luotettavia ennusteita kohdehenkilön tulevasta käytöksestä ja tekemistä valinnoista. Mikään ei kiellä myöskään muihin käytettävissä oleviin tietojärjestelmiin kytkeytymistä ja ennusteiden parantamista sitä kautta.

Kun toimintaan osallistuneet ovat päässeet havainnoimaan mielen uudelleenohjelmoinnin vaikutuksia tarpeeksi kauan (vaihtelee yksilöstä toiseen), vähemmänkin valtaa nauttivat alkavat mieltyä ja jotkut suorastaan huumaantuvat siitä, että pääsevät ideoimaan, millä tavoin kohdeyksilön mielen uudelleenohjelmointia voisi hyödyntää. Kohdeyksilön toimintaa arvioivat, enemmän valtaa käsittelevät ihmiset, saattavat tulla miettineeksi myös sitäkin millä tavoin yhden kohdeyksilön kautta hankittua ymmärrystä voisi hyödyntää laajemminkin, useisiin ihmisiin kohdistuvana. Tässä kohdin ollaan lähellä niitä mietintöjä siitä, ketkä yhteiskunnassa pärjäävät paremmin ja keillä menee entistä huonommin.

Tekstin ohessa oleva laaja kuvio esittää erään näkemyksen siitä, kuinka ihmiset toimivat toistensa suhteen. Tämä teksti itsessään on alunperin julkaistu kirjoittajan julkaisemassa teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta" sillä poikkeuksella, että tekstistä on poistettu tarpeettomalta tuntunut selitys kohdeyksilöiden demonisointiin liittyen.

Esimerkiksi tietoja potilaasta ei voida samanaikaisesti katsoa useasta ikkunasta, vaan tiedoista tulee poistua aina samaa reittiä kuin sinne on menty, ennen kuin voidaan siirtyä seuraaviin potilaan tietoihin. Tämä vaikeuttaa muun muassa lähetteiden tekoa, sillä lähete tulee saada valmiiksi kerralla, eikä potilaan tietoja voida tarkistaa lähetteen tekemisen aikana. (Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten IT-hankkeiden toteuttaminen, 2011)

Luovassa prosessissa päästään parhaimmillaan virtauskokemukseen eli ns. flow-tilaan. Flow-tilaan pääseminen edellyttää, että korkean haasteen lisäksi pystyvyyden tunne on vahva. Pystyvyyskokemuksen kehittämiseen tarvitaan oppimiskulttuuria, jossa rohkaistaan kokeilemaan, tekemään ja mahdollisesti erehtymään. Palaute ja kannustus ovat arkipäivää. (Oivallus - loppuraportti, 2011)

Valmistautumattomuudesta ymmärtää häirityn tuntemuksia

On hyvin tavallista, että kerrottaessa muille ihmisille ounasteluistaan sen suhteen, että jonkinlaista personoitua, enimmäkseen tunnetasolla aistittua häirintää esiintyy, kuulija/lukija ei tavoita sitä, miten kertoja asian kokee, eikä koe vakuuttuneisuuden tunnetta kerrotusta edes määrällisesti suurista ilmenemiskerroista mainitessa. Tämä ilmenemiskertojen määrien tajuisuus on vaikeasti jaettavaa hiljaista tietoa sen vuoksi, että ihmisillä yleensä ei ole valmiutta ymmärtää tunnetasolla aistitun häirinnän moninkertaisuuden siedettävyyden vaikeuden kasvamista siitä sanallisesti kerrottaessa. Tästä seuraa se, että häirinnän laadusta ja tyypistä riippuen häirinnän kohde voi joutua ottamaan vastaan valtavan joukon häirinnän ilmentymiä, jotta saa ensin itsensä vakuutettua siitä, että häirintää esiintyy ja saa sitä kautta pontta väittää muille minkälaista häirinnäksi tunnistettua esiintyy. Paremmassa asemassa on sellainen, joka jo varhaisessa vaiheessa tunnistaa tai pystyy käsitteistämään/takaisinmallintamaan sen, minkälaisesta häirinnästä on kyse ja voi täten ottaa asian esille muiden ihmisten kanssa paljon aiemmin. Ongelmaksi voi muodostua se, että ihmisten koulutustasosta johtuen, sekä siitä, että tietynlaisista häirintätavoista ei ole ensimmäistäkään esimerkkiä mediassa, häirintää ei voi kuvailla muutamalla sanalla, jotka riittävät selvittämään mistä on kyse, vaan asiaa joutuu avaamaan ehkä paljonkin. Tätä voi luonnehtia potentiaalisesti turhauttavaksi vaiheeksi. Tähän liittyy sekin ongelma, että jos asiaa ei avata riittävästi, se otetaan vastaan jonkinlaisena tietokönttänä, jota ei pureta auki sen enempää auki kuin mitä siitä pystyy helposti ymmärtämään. Tällöin huomioimatta jää tyypillisesti mm. sen huomioiminen, kuinka paljon aikaa, mentaalista vaivannäköä ym. häirinnän toteuttaminen on vaatinut, minkä mietintänä korvaa erikoisesti se, pystyykö kuulija itse kuvittelemaan, miten jonkinlainen häirintä voitaisiin toteuttaa. Jos tätä ei siis pystytä helposti kuvittelemaan, se kallistaa mielipiteen sen puolella, että jokin ei ole mahdollista ja kenties kertoja itse on jotenkin vain sekaisin, hämmentynyt tms. (kognitiivisista vinoumista ja ajattelun heurestiikasta on esimerkkiä kirjoituksen ”Valmiintuntuisuus” ohessa olevassa tekstilaatikossa). Todellisuudessa häirintää olisi voitu suunnitella vaikka viisikin vuotta ja sitä olisi käytetty varioiden jo pitkään useita ihmisiä kohtaan.

Tietoteknologia häirinnän sujuvoittajana ja mahdollistajana

Häirintätekniikoiden vakiintuessa niiden toisiinsa yhdistely luonnistuu siinä missä minkä tahansa yhteenliitettävistä komponenteista koostuvan ”rakennussarjan” osien yhdisteleminen. Esimerkkinä tällaisesta voisi olla toistuva leikki terveysaseman ajanvaraukseen läpi pyrittäessä, missä puhelinvaihdetta kontrolloiva tietojärjestelmä on ohjelmoitu sellaiseksi, että se ensin odotuttaa tietystä numerosta soittajaa tietyn taustamusiikan kera niin kauan kunnes soittaja lähtee käymään asiaanliittyvän sairaanhoitopiirin verkkosivuilla, mikä triggeroi puhelinvaihdetta kontrolloivan tietojärjestelmän joko vapauttamaan puhelujonosta yhden linjan tai lisäämään sinne yhden uuden. Odotteluun tylsistyneen soittajan mieleen uppoutuu tällöin syvälle soittajan kertoma sukunimi, jolle oli odotuttamisen kautta vapautunut runsaasti ”tyhjää tilaa” tietoisesta mielestä, sillä odottaminen sinänsä on meditatiivista toimintaa, jolla on potentiaalia haihduttaa mielestä siellä vielä äskettäin pilkahtaneita ajatuksia. Kun tätä tapahtuu lähemmäs kymmenen peräkkäisen kerran, odotuttamisen kestäessä joka kerta lähemmäs 20 minuuttia ja puhelimeen vastatessa kahden sekunnin toleranssilla siitä, kun soittaja päätyy ko. sairaanhoitopiirin sivuille vilkaisemaan, josko siellä kerrottaisiin vaikka soittoruuhkista tms. on syytä epäillä, että joko järjestelmä on tarkoitettukin toimivan juuri sillä tavoin tai sitten se on pelkkää kiusaa varten kustomoitu jotain tiettyä ihmistä varten. Sairaanhoitopiiri Eksote, johon tässä viitataan, pitää sisällään runsaasti ihmisiä, joiden asenne täsmäisi tällaiseen, teknisen osaamisen tullessa tarjottua Lappeenrannan tietohallinnon puolelta. Käytännössähän tuossa olisi kyse lähinnä hyvin yksinkertaisten IF-THEN-ELSE -sääntöjoukkojen asettamisesta. Koska tietojärjestelmät suorittaisivat raskaimman työn, mentaalisia suoritteita ei tarvitsisi suorittaa juuri kenenkään muun kuin yhden tietoliikennettä valvovan ja puhelimeen vastanneen, jolle riittää kuitenkin se, että hän tekee sitä mitä yleensäkin työkseen tekee.

Häiritsijän oma mentaalinen kuormitus

Voitaisiin osoittaa tilastollisesti, että suoritettaessaan personoitua häirintää, häiritsijät tapaavat valita ensisijaisesti sellaisia tekniikoita ja metodeita, joiden mentaalinen kuormitus heille itselleen on vähäinen. Kun häirinnän pyrkimyksenä on aiheuttaa eksogeenisiä (ulkosyntyisiä) tunnetilojen muutoksia ja mahdollisesti tätä kautta elimistön metaboliikan ja muun sisäisen toiminnan muutoksia, ovat käytön kautta vakioitunut priming-tekniikka, sekä monesti käytetyillä suggestioilla muistuttavuus ja tiettyjä samoja mietteitä vahvistavuus idealaarissa aina mukana. Erityisen karkeaa häirintä on sen perustuessa esim. odotuttamiseen, tai kovien äänien ja muiden helposti aistittavien havaintojen käyttöön.

Reaktion saaminen esille luvattomalla etäkontrolloinnilla

Ihmisten saadessa luvattoman etäkontrollointiyhteyden jonkun ihmisen tietokoneeseen, voitaisiin luonnehtia melkeinpä kaikissa heissä esiintyvän jossain vaiheessa halukkuutta kokeilla tehdä jotain sellaista, jonka kohteena olevan tietokoneen käyttäjä huomaa, mutta ei voi olla aivan varma aiheuttiko hän itse jonkin ilmiön/tapahtuman vai kuuluiko se tietokoneen laitteiston, käyttöjärjestelmän tai oheislaitteiden normaalin rajoissa olevaan poikkeavaan toimintaan. Tämä voi alkaa esim. siitä, että etäkäyttäjän nähdessä oman monitorinsa ruudulla saman, minkä kohdekoneen käyttäjä näkee omallaan, etäkäyttäjä poikkeuttaa varsinaisen käyttäjän suorittamia hiirenliikkeitä ihan hitusen verran, jolloin kahden käyttäjän hiiren liikuttelujen vaikutusten summautuessa, hiirenpointteri suuntautuu esim. suoraan ylöspäin siirtymisen sijaan hivenen vasemmalle kaartuen. Varsinainen käyttäjä ei tätä tapausta tule muistamaan yksityiskohtaisesti hetken kuluttua, jolloin hänelle ei jää siitä muuta kerrottavaa kuin tunne siitä, että jotain outoa tapahtui. Myöhemmin, kun hiirenpointteri loikahtelee itsestään merkittäviltä tuntuvien sanojen kohdalle tai alkaa yhtenä viikkona valumaan itsestään johonkin suuntaan ja toisena viikkona ei valu yhtään mihinkään, vaikka hiirimatto, valaistus ja kaikki muukin oleelliselta tuntuva vaikuttavat identtisiltä, alkaa ihmetyksen tunne ottaa siinä määrin valtaa, että jonkinlaisia suurieleisempiä reaktioita voidaan odottaa. Pienessä kaupungissa tämä voi tarkoittaa sitä, että suunnataan sen lähes ainoan oheislaitteita myyvän liikkeen puoleen, joka sattuu sopivan matkaetäisyyden päässä olemaan ja josta voisi siinä samalla kysäistä, voisiko oirekuvailu täsmätä johonkin. Tai ehkä hän soittaa jonkinlaiseen puhelinpalveluun tai kirjoittaa asiasta kysymyksen jonnekin verkon foorumeista. Joka tapauksessa, reaktio olisi täten saatu esille.

Vaivihkainen etämuokkaus

Jos on saavutettu mahdollisuus etäkontrolloida luvattomasti verkon kautta saavutettavan tietokoneen oheislaitteita, tarkoittaa se kotikäyttäjän asemassa olevan kohteen tietokoneen todennäköistä laajemmaltikin turmeltuneisuutta eli etäkäyttäjällä on joko ylläpitäjän tason käyttäjäoikeudet tai koko käyttäjäoikeuksienhallintajärjestelmä on ohitettu. Tämä tarkoittaa sitä, että kohdekoneelle on varmastikin ujutettu ”hookkeja” (eng. hook) eli mekanismeja, joiden avulla voidaan mm. siepata käyttöjärjestelmässä ajettujen isojen ja pienempien ohjelmien tuottamia tapahtumia kuten ohjelmistokomponenttien välisiä viestejä - jolloin voidaan esim. muuttaa näitä viestejä tai käynnistää tietynlaisen viestin saapuessa jokin tietty prosessi, joka voisi tehdä periaatteessa mitä vain. Tietokoneen näppäimistön painalluksiakin hallinnoi aina jokin ohjelmistokomponentti, jonkin muun ohjelmistokomponentin ottaessa tältä ohjelmistokomponentilta vastaan sen merkin koodin, minkä tietokoneen käyttäjä - tai kissa - on halunnut näkyvän monitorinsa ruudulla.

Jos luvaton etäkäyttäjä on ollut sitä mieltä, että olisi liian paljon ja epäilyttävästi etäkoneen toimintaa hidastavaa, sekä tietoliikennekaistaa käyttävää, jos kaikki monitorin ruudulle piirtyvä siirrettäisiin pikselimuodossa verkon yli (kaikki miljoonat ruudulle kymmeniä kertoja sekunnissa piirtyvät ja muuttuvat pikselit), saatettaisiin päätyä priorisoimaan sitä, minkälainen etäkoneen käytöstä kertova tieto - ja minkälaatuisena - olisi saatava reaaliaikaisesti kaapattua. Ohjelmistokomponenttien väliseen viestien vaihtoon kytkeytymällä voi tällöin saada aikaan sen, että näppäimistön painallus tuottaa sen seurauksen, että kirjainta vastaava koodi siirtyisi verkon kautta luvattoman etäkäyttäjän tietokoneelle (tai verkkopalvelimelle). Tämä muuannekin päätyvä data käsiteltäisiin automatisoidusti siten, että etäkäyttäjä näkisi reaaliajassa, mitä varsinainen tietokoneen käyttäjä kirjoittaa.

Tällainen käyttöjärjestelmän toiminnan ”hiljainen muokkaus” voi joko jäädä täysin huomaamatta tai jos joku niin toisaalla valitsee, voi mahdollisuutta käyttää hyväksi siten, että tekee sen sillä tapaa huomattavaksi, että aiheutuu toistuvaa epämukavuutta tuottavia olotiloja. Tämän voi tuottaa esim. aiheuttamalla käyttäjän huomionkiinnittymisiä merkityksillisiin sanoihin tai aiheuttamalla poikkeavuuksia tietokoneen normaaliin toimintaan silloin, kun monitorin ruudulla on hetken kuluttua nähtävissä jokin tietty merkityksellinen sana. Sanathan eivät ole pelkästään sanoja, vaan ne pystyvät herättämään ihmisissä tuntemuksia, jotka taasen voivat aiheuttaa stressireaktioitakin, mitä sinänsä voi aiheuttaa jo pelkästään sekin, että kokee, että joku tarkkailee.

Jos merkitykselliseksi sanaksi on valittu vaikkapa sana ”elämänkaari”, voidaan kohdekoneelle jättää enimmäkseen uinuva taustaprosessi, joka saa ensiherätteen siinä vaiheessa, kun verkkoselaimella mennään Ilta-Sanomien verkkosivuille, minkä jälkeen se alkaa käydä läpi kaikkien välilehdille avattujen uutisten tekstejä, ajastaen hiirenpointterin liikkeiden rajun poikkeaman esim. 8 sekunnin päähän siitä, kun käyttäjä ensimmäisen kerran siirtyy kyseiselle välilehdelle ja vähänkään vierittää selaimessa olevaa sivua alaspäin hiiren rullalla. Tähän voitaisiin kytkeä myös kuvissa esiintyvien elementtien tunnistavia algoritmeja tai näkyvän häirinnän ajastuksen ajoittamista käyttäjän eri tavoin analysoituun profiiliin perustuen.

Kieron poliitikon jättämillä mielteillä pelaamisesta

Tietyt lappeenrantalaiset poliitikot ovat osoittaneet vähäeleistä innostuneisuutta sitä mahdollisuutta kohtaan, että he pääsisivät osaksi jonkun tietyn ihmisen mieleen muodostuvia assosiaatioita. Tätä voi ajatella palveluksena sellaiselle sosiaaliselle verkostolle, joka pyrkii vaikuttamaan johonkin tiettyyn henkilöön, mitä hyödynnettäisiin esim. ”nykäisemällä” sopivalla hetkellä kohdehenkilön ajatuksia kohti jostain tietystä poliitikosta juuri hänelle mieleen tulevia ajatuksia ja tuntemuksia. Poliitikoilla on monesti jotkin tietyt teemat ja aihealueet sellaisia, että ne ovat toistuvasti esille heidän viestiessään median tai vaikkapa oman bloginsa kautta, joten asemoimalla heitä toistuvasti moniin erilaisiin tilanteisiin, jossa heidät voi kokea ”melkein kahden kesken arjen tasolla” ja vieläpä niin, että havainnoijan oma mieli on ”esilämmitelty” niille aiheille, jotka tähän henkilöön täsmäävät, alkaa tämä poliitikko tulla toistojen kautta merkitykselliseksi kohdehenkilölle, vaikkeivat he koskaan vaihtaisi sanaakaan keskenään. Tätä jatketaan tavanomaisesti siihen asti kunnes voidaan olettaa, että kohdehenkilön ajatellessa tiettyjä ko. poliitiikkoon liittyviä aiheita muissa yhteyksissä, hänen ajatuksensa ajautuisivat herkästi juuri kyseisen poliitikon suuntaan.

Näiden poliitikkojen voi olettaa olevan tietoisia siitä, että oman asemoitumisen ajoittaminen ja kohdehenkilön mielentiloista tietoiseksi tuleminen perustuu mm. luvattomaan tiedonkeräämiseen kohdeyksilön tietokoneelta ja tietokonelaitteiden käytöstä, sekä mahdollisesti kohteen käyttämän mobiililaitteen korruptoimiseen esim. sijaintitietojen vuotamisen kautta. Vähäeleiseksi innostuneisuudeksi tätä voi luonnehtia siksi, että nämä poliitikot vain ovat jossain paikalla juuri tiettynä merkityksellisenä hetkenä ja tietyllä merkityksellisellä tavalla pukeutuneena, mutta tekevät sitä niin usein ja niin monessa eri paikkaa kuin on tarpeen, jotta saadaan kohdehenkilö kokemaan kyseinen poliitikko sellaiseksi, että tämä attribuoituu ajoittumisiensa, kontekstin ja kohdeyksilön kulloistenkin mielentilojen parittamisten kanssa riittävän unohtumattomalla tavalla tiettyjä assosiaatioita ja tuntemuksia mieleen tuovaksi. Tämän jälkeen hän katoaa kohdeyksilön nähtäviltä sellaisista arkisista yhteyksistä kuten kauppojen kassat, kalatiskit, kirjakaupat ja kierreportaiden vierukset, jotteivat muodostuneet mielikuvat pääsisi muuttumaan niin helposti.

Riippuen näiden poliitikkojen ja muiden osallisten pyrkimyksistä, voi tarkoituksena olla esim. tyrehdyttää kohdehenkilön henkilökohtainen ja potentiaalisesti kasvava kiinnostus joitakin aiheita kohtaan tai vaihtoehtoisesti sävyttää näitä aiheita jollain hienoisella tapaa. Tätä sävyttämistä voidaan tehdä missä vaiheessa vaikuttamaan pyrkimistä tahansa ja siihen kontribuoi periaatteessa kaikki, mikä on suoraan kohdehenkilön aistittavissa ja kuviteltavissa.

Pikanttia tässä on se, että politiikon itsensä ei välttämättä tarvitse ehkä kertaakaan olla läsnä noissa ”arjen tilanteissa”, vaan vaikutelma hänestä riittää. Blogien, Facebookin ym. kautta on voinut nähdä heistä muutaman kuvan, joiden avulla voi suurin piirtein tunnistaa heidät, sekä vaikkapa kaupungin kunnallispoliitikkoja listaavalta sivulta voinee nähdä melko tuorean kuvan, mutta autenttista paikallaolevuutta tärkeämpää on monesti vaikutelma, jonka ei tarvitse koostua kaikesta, mitä heistä voitaisiin havainnoida, vaan siihen riittävät etäämmältä tai ohimennen nähty kävelytyyli, maneerit, hiustyyli, silmien käyttö, kasvojen muodot yms. Nykyisin on avoimena lähdekoodinakin saatavissa runsaasti algoritmeja, jotka pystyvät vertailemaan esim. kasvojen piirteitä ja elekieltä, minkä lisäksi tiedetään kaikilla ihmisillä olevan prosentuaalisesti ottaen lähes samat geenit, jolloin samankaltaisten ihmisten esiinseulominen ja käytettäväksi järjestäminen ei ole ollenkaan mahdotonta temppu.

Sidosryhmäpaineessa media muokkaa personoidusti

Sanapari ”neljäs valtiomahti” on jo siinä määrin toiston kautta kulunut, ettei se enää tuo niin herkästi mieleen sitä, että median, johon sillä viitataan, toiminta ulottuu koko Suomeen ja että sillä on käytettävissään tuntuvaa ohjailuvaltaa. Media ei kuitenkaan koskaan ole päästänyt ihmisiä unohtamaan sitä, että he ovat monen asian suhteen merkittävä vastapeluri - ja välttämätön yhteiskumppani. Vallanpitäjänä se pyrkii aktiivisesti välttämään diktatuurisuuden ja totalitäärisyyden piirteitä, mutta silti sen toiminnassa on huomattavissa tarkka-ampujamaisia tekoja ts. se käyttää mitä selkeimmin sekä mediaseurannan informaatio- ja analyysipalveluita alihankintana ja sisäisenä palveluna, että myös yksittäisiin ihmisiin kohdistuvaa hakkerointia. Tässä ei erityisemmin viitata esim. puhelinhakkerointiin, jossa kuunnellaan salaa jonkun ihmisen puhelinvastaajaan jätetyt viestit, vaan siihen, että media pyrkii pysymään selvillä siitä ketkä kaikista n. viidestä miljoonasta suomalaisista saattaisivat olla joskus tulevaisuudessa jonkinlaisena uhkana esim. kansalaisten mielipiteiden konvertoimisen mielessä suhteessa erilaisten poliittisten toimijoiden, instituutioiden ym. tahtoon ja tavoitteisiin. Hakkerointi ei tässä ole pelkästään jotain median itsensä omissa toimitaloissaan suorittamaa toimintaa tai undergroud-piirien avustamaa sellaista, vaan sille on antanut siunauksensa moni eri taho poliisiviranomaisten edustajista alkaen. Voitaisiin ”romantisoida”, että kyse olisi yhteiskuntarauhan säilyttämisen varmistelusta pitkälle ennakkoon, mutta media ja kulloisessakin tapauksessa avustaneet/osallistuneet tahot tapaavat ampua sen verran kovilla, ettei kyse ole hienoisesti ohjailusta, vaan enemmänkin tuhoamiseen pyrkivyydestä.

Se, miltä median toiminta tuntuu, riippuu tietysti siitä keneltä kysytään ja missä tilanteessa kysytään. Jos on juuri katsellut jakson Emmerdalea, media ei ehkä tunnu kovin vaaralliselta. Vaarallisuuden tunne yleensäkin saattaa jäädä monelta saavuttamatta, jos tiedusteltaisiin ihmisiltä suhdetta mediaan, sillä media tuntee medioiden käyttäjien tavat ja taipumukset, jolloin vaikuttavuutta voidaan kohdistaa huomaamatta keneen tahansa identifioitavissa olevaan ihmisyksilöön ja täten aiheuttaa hänessä miedosta vahvoihin tuntemuksia, joilla on potentiaalia esim. tuhota halukkuus edetä jonkin asian edistämisessä tai tai vaihtoehtoisesti saada hänet tulevaisuudessa valitsemaan jonkin tärkeän, elämänkäänteitä johonkin erityiseen suuntaan vievän reitin. Kirjoituksesta ”Aivohakkeri: vaikuttavuuden tietämisestä” saa yhden esimerkin siitä, miten ihmiseen voidaan vaikuttaa, lisää vastaavista voiden lukea teoksesta ”Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta”.

Lukijan kannattaa itselleen rehellisyyden mielessä tunnustaa, että eri mediatalot (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, YLE, Keskisuomalainen ym.) eivät toimi muista media-alan toimijoista erikseen, vaan erityisesti heidän tietojärjestelmiensä yhteensopivuuden vuoksi heidän on helppo harrastaa monenlaista koordinoitua yhteistoimintaa ihmisten vaivihkaiseksi päänmenoksi, mikä voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa sitä, että aamulla yksi toimija vähän esivalmistelee jonkin idean heräämistä jonkun katsojan/lukijan mielessä ja päivän mittaan idea laajenee ennakoidun mediaseurannan edetessä, kunnes se on yöhön mennessä valmis unessa prosessoitavaksi.

Tietoliikennemoderaattorit ovat totta

Suomessa pystytään jo nyt asettamaan valitulle yksittäiselle henkilölle eräänlainen tietoliikennemoderaattori, joka pystyy esim. viivyttämään minkä tahansa Gmail-sähköpostin saapumista ja vapauttamaan pidossa olo täsmällisesti tiettyyn aikaan kohdehenkilön luettavaksi saapuvaksi, riippumatta siitä kuka on viestin lähettäjä. Tämä viivytys olisi täysin riippumaton siitä, miltä päätelaitteelta tai minkä Internet-yhteydentarjoajan palveluja hän käyttää. Tällä tarkoitetaan sanoa myös sitä, että Google ei ole luotettava taho, vaikka sillä palvelinkeskus Suomessa onkin. Tietoliikennemoderaattorilla on käytössään käyttöliittymä tietojärjestelmään, johon voi lisätä toiminnallisuutta erilaisten pluginien tai vastaavien avulla. Tämä käyttöliittymä voi levittäytyä usealle eri monitorille, jos siitä koetaan olevan hyötyä joltain kannalta, mikä ei välttämättä tule tarpeeseen pelkässä sähköpostin suodattamisen hallinnoinnissa.

Tietoliikennemoderaattori pystyy tuomaan näkymää-/iinsä datavirtaa, tekstiä, kuvaa ja audiota useista eri lähteistä kuten erilaiset rekisterit ja tietokannat, sekä esiprosessoimaan tätä ainesta sellaiseen muotoon, että sitä voi luonnehtia ihmisystävälliseksi päätelmien ja havaintojen tekemisen kannalta. Voidaan myös olettaa, että kohdeyksilön tietokone, mobiililaitteet ja muut viestintään sopivat välineet ovat murrettu monesta kohdin (käyttöjärjestelmä, laitteistokomponentit, asennetut ohjelmat, taustaprosessit ym.), minkä lisäksi laitteet ja johdot voivat vuotaa elektromagneettista säteilyä, jonka pohjalta voidaan sopivin valmisteluin selvittää esim. se, mitä on näkyvissä kohdeyksilön monitorin ruudulla - ellei monitorissa näkyvä jo muutenkin päädy tietoliikennemoderaattorin katseltavaksi ohjelmistopohjaisiin ratkaisuihin perustuen. Seurantaa pohjustaviin valmisteluihin voivat lukeutua myös kohdeyksilön huonetilan 3D-laserskannaus, jonka hyödyllisyyttä täydentää kohdeyksilön omistamien esineiden salaa tehty inventaario ja hänen ”mentaalinen käytöksensä” (eng. cognitive behaviour) tiedettäisiin sen verran tarkkaan, että sitä voitaisiin simuloida, mutta pelkällä tietoliikenteen monitoroitavuudella ja muokkaamisellakin saavutetaan monenlaista.

Kohdeyksilö voisi käyttää Internetiä ADSL-liittymän tai langattoman 4G-verkon kautta, millä ei ole erityisempää eroa monitoroitavuuden suhteen, jos saapuva ja lähtevä data voidaan kopioida tietoliikennemoderaattorin reaaliaikaiseen käyttöön siitä kohdin, missä yhteys ei ole suojattu. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. sitä, että selain joka lähettää verkkoonpäin dataa, joutuu ensin muodostamaan sen datan, mitä se tulee lähettämään verkkoon ja koska se ei siinä vaiheessa ole mitenkään suojattua, sen voi kopioida ilman suojaamista minne vain. Tämä tapahtuisi automaattisesti perustuen asennetun selaimen sisäisen toiminnan muuttamisen kautta (ks. kirjoitus ”Vaivihkainen etämuokkaus”). Vaihtoehtojen joukossa ovat myös rogue-tyyppiset tukiasemat ja Internet-palveluntarjoajan hallinnassa olevien reititin- ja siltauslaitteiden vilpilliset ohjelmoinnit, jolloin tietoliikennedataa voitaisiin kopioida jonkinlaiseen datavarastoon myöhempää analysointia varten ja mahdollisesti tehokkailla tietokoneilla salauksista purettavaksi.

Se, mihin tätä kaikkea varsinaisesti käytettäisiin, olisi tapauskohtaisesti perusteltavissa. Yhdellä tietoliikenneoperaattorilla voisi olla kohteinaan useita eri tahoja, joista osaa haluttaisiin vain monitoroida, mutta joitain kohteista saatettaisiin haluta myös ärsyttää.

Voitaisiin ajatella olevan myös epävirallisemman toimivia tietoliikenneoperaattoreita, jotka raapivat mahdollisuutensa kasaan miten se vain jotenkuten on mahdollista. Tällaisia voivat olla alueelliset ihmisten ryhmittymät, joilla ei olisi minkään viranomaisen tai yrityksen korkeamman tahon ”hiljaista mandaattia”. Voitaisiin kuvitella, että heillä ei olisi mahdollisuutta päästä käsiksi kohdeyksilön käyttämiin laitteisiin fyysisisesti, eikä edes verkon kautta, mutta päätelaitteiden monitorit ja näytöt vuotaisivat jostain syystä niin paljon elektromagneettista säteilyä, että ruuduilla nähty olisi rekonstruoitavissa toisaalla salatarkkailussa käytettäväksi. Tällä tavoin hankitun kuvan laatu ei välttämättä olisi kovin hyvää, mutta se voisi nippa nappa riittää siihen, että voitaisiin aiheuttaa kohdeyksilön käyttämän WiFi-verkon tukkeutuminen suht tarkalla ajoituksella, mikä esim. musiikkivirran kulkeutumisen estämisessä tarkoittaisi sitä, että musiikki loppuisi sitten, kun kohdekoneen selaimen välimuistissa oleva tietyn kappaleen audiodata loppuu kesken.

Yhtäkaikki, eri tahoilla on monenkirjavia syitä vaikuttaa siihen, kuinka mielekkääksi joku tietty ihminen voi Internetin hyödyntämisen kokea.

Altistumisten tiheyttäminen mainosverkkoa näpräämällä

Sitä voisi pitää melko häiritsevänä skenaariona, missä Internetistä irti olevasta tosimaailmasta, jossa ei pitäisi olla erityisempiä sensorilaitteita kuin korkeintaan asfalttiin upotettuna mittaamassa tien kuntoa ja jossa ei tule jättäneeksi mitään henkilötietoihin viittaavaankaan mihinkään, vuotaa tietoa Internetin mainosverkkojen käyttöön, minkä seurauksena mainosverkkojen näyttämät mainokset heijastavat vain ehkä tunnin viiveellä sitä, minkälaisiin aiheisiin tai kohteisiin liittyviä valintoja on hetki sitten tehnyt. Aivan kuin joku olisi tarkkaillut, mitä kohdehenkilö tekee ollessaan käyttämättä tietokoneita ja mobiililaitteita, kirjaten sitten havaintonsa manuaalisesti avainsanojen muotoon, jotka syöttää esim. Googlen AdWords -mainosverkon käyttöön. Vaihtoehtona olisi se, että tehdyt valinnat olisivat olleet jonkin aiemmin altistutun mainonnan aikaansaamia, jolloin samoja mainoksia näkisi moni muukin ihminen, joka olisi altistunut jollekin samankaltaiselle ja olisi niiden vuoksi tehnyt samat valinnat, mutta jos tuo jokin mainosverkon kautta esiintuleva vaikuttaa hyökyvän päälle joka toiselta sivustolta, missä sama mainosverkko on käytössä, kumoten siinä samalla suurimman osan muiden mahdollisten mainosten esiintulemisen mahdollisuuksista, jäisi päällimmäiseksi epäily, että joku epäluotettava henkilö, joka työskentelee Googlen AdWords -yksikössä, on ohjelmoinut järjestelmän näyttämään jotain samaa erittäin tiheällä toistolla ja lähes kaikilla mainosverkon ulottuvissa olevilla sivustoilla. Jos esiintymistiheys olisi vähäisempi, voisi pitää mahdollisuuksien rajoissa olevana, että joku on käynyt kohdeyksilön tietokoneella käyttämässä selainta sen verran, että tulee varmistettua, että mainosverkko tulee tietoiseksi ajankohtaisesta kiinnostuksesta jotain tiettyä aihetta tai asiaa kohtaan. Tämä onnistuu sekä verkon yli, että lokaalisti. Ensimmäisessä tapauksessa vaaditaan toki kohdekoneen murtaminen sopivalla tavalla, jotta siihen saa etäyhteyden, mutta jälkimmäisessä tapauksessa riittää, että ovet ovat auki ja tietokone ei ole lukittuna.


3D-tulostuksessa malli voidaan ladata verkosta ja äärimmilleen vietynä tulostaa toimivaksi esineeksi kotona. Tavaroiden valmistus ostoskeskuksissa, rauta-kaupassa ja pikavalmistuspalveluissa, terveydenhuollon pisteissä, erikoisliikkeeissä ja huoltoliikkeissä tullee kuitenkin lisääntymään kotitulostusta nopeammin. (Radikaalit teknologiset ratkaisut, 2013)

Tietoturva- ja tietoliikennehäirintä-aiheisia poimintoja IEEE Xplore -tietokannasta, johon indeksoidaan ja tallennetaan tutkimuksien abstrakteja ja niiden kokotekstejä (maksullisia). Kaikki poiminnot lähivuosilta tai enintään n. 10 vuoden takaa.

Ensuring trust of third-party hardware design with constrained sequential equivalence checking

Globalization of semiconductor design and manufacturing has led to a concern of trust in the final product. The effect of any modifications made by an adversary can be catastrophic in critical applications. Because of the stealthy nature of such insertions, it is extremely difficult to detect them using traditional testing and verification methods [artikkeli-id: 6459818]

Active User-Side Evil Twin Access Point Detection Using Statistical Techniques

An evil twin is essentially a rogue (phishing) Wi-Fi access point (AP) that looks like a legitimate one (with the same SSID). It is set up by an adversary, who can eavesdrop on wireless communications of users’ Internet access. [artikkeli-id: 6236067]

Effects of Denial-of-Sleep Attacks on Wireless Sensor Network MAC Protocols

This paper explores the denial-of-sleep attack, in which a sensor node’s power supply is targeted. Attacks of this type can reduce the sensor lifetime from years to days and have a devastating impact on a sensor network. [artikkeli-id: 4476299]

(jatkuu..)

Ettäkö Suomi olisi suunniteltu monessa mielessä vuosikymmeniä eteenpäin jo ennen jonkinlaiseksi harjoituskohteeksi otetun kohdeyksilön syntymää ja jonka tekemisiä sitten seurataan ja ohjataan mm. analytiikka- ja ihmisavusteisesti?

Se vielä jotenkin voitaisiin selittää, että tietynlaiset 30 – 50 -vuotiaat kokevat monilta osin, että heillä on ikään kuin oikeus pilata joko omalla alallaan etenemistä yrittävien tai muiden alojen teoriapohjaisessa tietämyksessä liian syvällä päässeiden käsitetajua ym. psykologisen haitanteon keinoin, mutta kun tätä pilaamista tapahtuu myös lapsien, nuorien, työelämästä pitkään poissaolleiden suunnalta ja vieläpä eläkkeellä olevat osallistuvat jonkinlaiseen peliin, jossa on mukana vahva koordinoituneisuuden maku ja toiminta vaikuttaa olevan synkronissa niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin tapahtumiin, täytyisi olla löydettävissä sellainen selitysmalli, johon liittyy ihmisiä yhteenliittävää yhteishenkeä, jaettuja visioita tai edes yhteistä tahtotilaa jonkin asian suhteen. Nämä tietynlaiset aikuiset, muiden ihmisten mieleen puuttuvat ihmiset, olisivat olleet määritelmällisesti sellaisia, jotka ovat jo päässeet elämässään vauhtiin ja vielä olisi elämää edessäpäin, mutta jotka eivät välttämättä ole huippuhyviä työssään, eivätkä sellaista ehkä erityisesti kaipaakaan, eikä heiltä nykyistä enempää ole kukaan vaatimassakaan, jolloin heillä riittäisi eräiksi elämän peruspilareista töiden sujuvuus, saatu elanto ja työnteon/itsensä arvostus omalta ja muiden suunnalta. Yksinkertaisimmillaan heidän toimintaansa olisi voitu selittää mm. tarpeella varmistella omia asemiaan, identiteettejään ja tarpeellisuudentuntemuksiaansa, mutta selitykseksi olisi löydettävissä ja sovitettavissa myös heidän oletettu käsityksensä kelpoisasta, mutta ”lokeroivasta” yhteiskuntajärjestyksestä, missä koululaitokset tuottavat sekä ammattiosaajia, että tutkijoita, joista elämään mukaan ohjatut ja johdatetut voivat kokea olevansa muiden kontrolloitujen elämänlinjojen kautta kulkeneisiin verrattuna jollain tapaa erityisiä – todellisuudessa mm. monesta opinnäyteraportista ja gradutyöstä on luettavissa, että kouluopetuksien ja työelämän vaatimuksien välillä on valtavia kuiluja ja suuri osa opetuksesta menee monen valmistuneen kohdalla aivan hukkaan, mutta näitähän ei varsinaisesti huomioida silloin kun puhutaan ihmisten identiteeteistä. Kuitenkin, jos perimmmäisenä selityksenä aikuisten töykeydelle olisivat, edellisestä johdettuna, mm. ”ennakoiva itsepuolustus” ja sosiaalisen pääoman kasvattaminen muille palveluksia tekemällä, voisi pitää oletettavana, että vuosia vuosien perään jatkuneet negatiiviset talousuutiset pelkästään vankistaisivat heidät halukkuuttaan minimoida riskejä, joita mm. liiaksi ”omia polkujaan” kulkevat ihmiset, jotka vaikuttavat viestinnällään muiden ihmisten asenteisiin, suhtautumisiin, tuleviin valintoihin ym. voisivat aiheuttaa, jos näiden kohdeyksilöiden mahdollisuudet paranisivat eksponentiaalisesti tai edes tuplaantuisivat.

Tällainen kertoo myös siitä, kuinka paljon tiedetään ihmisaivojen toiminnasta ja vaikuttavista tekijöistä (esim. suggestiot ja priming-efekti).

Mahdollisena osaselityksenä näiden aikuisten ihmisten motiiveja ei kannata hylätä, sillä ne voivat täsmätä hyvinkin osuvasti. Kuitenkin, koska saman kohdeyksilön aiempaa ja uudeksi osaamiseksi muodostuvaa ovat pilaamassa eri-ikäiset ihmiset sekä sellaisella temmolla ja paatoksella, ettei välipäiviä juuri jää, että toisaalta heillä ei vaikuta olevan varsinaista kiirettä kuin lähinnä jonkinlaisten toiminnan synkronointipisteiden saavuttamisien ja kohdeyksilön psykologiselle haitanteolle ym. altistumisien ylläpidon hallinnan suhteen, täytyisi olla niin, että jollain tarkkuudella määriteltyjä suunnnitelmallisuuksia on olemassa, toiminta on tietojärjestelmäavusteista ja toiminta vetoaa toistuvasti samoihin henkilöihin ilman, että heissä ilmenee pakottautuneisuuden tuntemuksia, vaan pikemminkin he käyttäytyvät kuin olisivat mukana Suuressa vitsissä. Tästäkö olisi kyse? Mikä voisi olla suurin vitsi ikinä? Vai olisiko sittenkin niin, että harjoitellaan sellaista vaikuttamista, mistä ei jää helposti osoitettavia jälkiä?

Se tiedetään, että osalliset selkeästikin pyrkivät pitämään kohdehenkilöt aisoissa monella tapaa (mm. taloudellisten rajoitteiden luominen, työpaikan saannin vaikeuttaminen ja Internetin käytettävyyden häiritseminen), osallistujien käyttöön vuotaa tietoa mm. pankkitilien saldoista, kurssiarvosanoista ja käydyistä paikoista, sekä jopa sukulaiset osoittavat – hekin koordinoidusti – erittäin töykeää käytöstä. Mihin tällainen voisi sopia? Eräs harha-askel tällaisen mietinnän alkuvaiheilla olisi olettaa, että osallistumisen intressi olisi kaikkien osallistujien kesken yhteinen. Mikä näiden ihmisten intressi onkaan, se saa osallistujista otteen erilaisissa vaiheissa heidän elämäänsä, se soveltuu eri ihmisille eri tavoin, intressejä on varmastikin enemmän kuin yksi ja nämä intressit voivat olla keskenään erilaisissa riippuvaisuussuhteissa.

Heitetään alkuideaksi mahdollisuus, että Suomi olisi suunniteltu monessa mielessä vuosikymmeniä eteenpäin jo ennen kohdeyksilön syntymää ja että erilaisten tietokone- ja ihmisavusteisten ennustusjärjestelmien avulla ollaan voitu varautua moneen ennalta. Vuosikymmeniä sitten iPhonen tehoinen järjestelmä saattoi viedä parin autotallin verran tilaa, mutta vaikka niitä olisi harvassa, ei niitä ollut mitenkään välttämättä tarpeen pitää missään salassa, sillä virkamiehet, tutkijat ja filosofit ja muut ”tulevaisuuteen katsojat” ovat aina tuottaneet ennusteita siitä, minkälaiseksi erilaiset mietteiden kohteena olevat asiat kuten kaupungit ja valtiot, sekä ihmiset niissä kehittyvät minkäkinlaisten säännönalaisuuksien seurauksena. Yksittäisten ihmisten tulevan toiminnan ennustaminen on varmaankin läpi koko viime vuosisadan ollut eettisesti sen verran arveluttava asia, ettei kohdeihmisistä kertyvää dataa saattanut jättää esim. yliopistojen tiloissa sijaitseville nauha-asemille, joten pitkäaikaistutkimuksista johdettujen raporttien jakamisen, sekä erityisesti kohdeyksilöiden ohjailuun liittyvien keskustelujen järjestämisen kannalta olisi joko toimittava vaivihkaiseen tyyliin tai laskettava sen varaan, että osallisten ja ”asioista tietoiseksi” pääsevien kesken olisi rakennettavissa erittäin kestävä luottamussuhde. Riippuen siitä, mihin kohdin vetää rajan sille, mihin viitataan ilmaisulla ”vuosikymmeniä sitten”, voi käytännön järjestelyiden kannalta olla ollut hankalaa se, että autoja ja puhelimia oli vielä 1960-luvulla aika vähän, sekä tätä ennen jyrkästi vähemmän. Koska ei kuitenkaan voi varmuudella tietää olisiko arvaus siitä, miten idea tietynlaisesta yksilöön kohdistuvasta pitkäaikaistutkimuksesta tai Suuresta vitsistä olisi lähtenyt liikkeelle ja miten sitä on sen alkuvaiheilla käsitelty, kuinkakin tarkka, ei sitä kannata vatvoa liiaksi. Olisi myös liian helppo sortua ajattelemaan, että toiminta olisi sellaista, joka vaatisi kaikilta osin akateemisesti kouluttautuneisuutta ja siihen liittyvä kommunikaatio tapahtuisi vain heidänlaistensa kesken, sillä jos tiedettäisiin, että yksittäisen kohdehenkilön seurannan ja elämässään ohjailun onnistuminen vaatisi lukuisissa sosio-ekonomisissa asemissa olevien ihmisten ominaisuuksien hyödyntämistä, tulisi Pelin (joko pitkäaikaistutkimus tai Suuri vitsi) tai ainakin sen osaideoiden olla monien erilaisten ihmisten ymmärrettävissä. Ideat mm. ihmisiin vaikuttamisiin liittyen voivat sinänsä olla juonteita jostain, josta on ollut paikallisia sovellutuksia jo vaikkapa lähempänä kirjapainon yleistymisen aikaa.

Jos siis voitaisiin pitää lähtöolettamuksena sitä, että analytiikka on aina vain luotettavampaa, yhteiskunnallisella ja paikallisilla tasoilla on paljon yhteenpelaavia, toisiinsa luottavia ihmisiä, yksilöön kohdistuvaan seurantaan ja ohjailuun liittyvät moraaliset dilemmat pystytään ylittämään ”yhteisen hyvän” nimissä, päästäisiin jo lähelle sen miettimistä, mitä olisivat ne tavoitteet, miksi jonkin yksilön elämää pitäisi seurata ja ohjailla suhteellisen tarkasti.

Milloin tällainen yksittäiseen kohdeyksilöön liittyvä toiminnanennustamisjärjestelmä olisikaan saanut alkunsa, voitaisiin ajatella, ellei jopa pitää olettamuksena, että nykyisin sellaisen parantelua olisivat kilvan erilaiset analytiikkayritykset avustamassa. Luottamusta, ei pelkästään tällaista ennustamisjärjestelmää, vaan myös osallistuvien ihmisten keskenään tekemiä suullisia sopimuksia kohtaan, lisäisi valtavasti se, että se, mistä on sovittu ja ennustettu jo aikoja sitten, tulisi vuosikymmeniä kestäneen toiminnan analytiikka- ym. avusteisen vaalimisen kautta toteen – toistuvasti. Ja tämä siis riippumatta erityisemmin siitä, oliko kohdeyksilön tekemissä valinnoissa esim. kulkusuuntien ja puheensisältöjen suhteen kyse ”pienistä” vai ”suurista” valinnoista (vrt. ”mihin kouluun hakisi” ja ”aloittaisiko keskustelun millä fraasilla”). Tällainen kertoo myös siitä, kuinka paljon tiedetään ihmisaivojen toiminnasta ja vaikuttavista tekijöistä (esim. suggestiot ja priming-efekti). On myös oletetettavaa, että osallistujille kertyy tietoa siitä, kuinka niinkin pienet asiat kuin hihansuun istuvuus voivat vaikuttaa käytökseen ja mielentiloihin; kuinka suoliston bakteerikannan muutos voi kankeistaa kognitiivista kyvykkyyttä lyhyen ajan kuluessa; kuinka minkäkinlainen suggestoiva houkuttelu saa minkäkinlaisen ihmisen kaipaamaan mitäkin; kuinka suomenkielen sanojen monimerkityksellisyyttä ja suomenkielen synteettisyyttä voidaan hyödyntää assosiaatioiden ohjailussa ym. Tällaisesta on ollut saatavilla sekä jaettavissa olevaa kokemustietoa, että luettavissa olevaa kirjallisuutta jo pitkän aikaa.

Siirryttäessä toviksi yksilötason toiminnan ennustamisesta sellaiseen kaupunki- ja valtiotason asioiden ennustamiseen ja ohjailuun, jossa on kyse määrällisesti suurien ihmisryhmien elämänmahdollisuuksien turvaamista, ollaan jo paljon lähempänä sitä mahdollisuutta, että analytiikka- ym. avusteinen tapahtumien ja kehityskulkujen ohjailu saa osakseen hyväksyntää myös sellaisissa tapauksissa, jossa ollaan ylitetty eettisesti arveluttavan toiminnan rajat eli esim. seurataan ja ohjaillaan jonkun tietyn kohdeyksilön toimintaan, jos tämä arveluttava toiminta vain tuottaa sellaista tietoa, että se hyödyttää aikalaisiaan (aikuiset, vasta pituutta kasvamassa olevat ym.) ja/tai tulevia ihmispopulaatioita.

Riippuu ihmisestä, ajankohdasta ja ties mistä, mutta joka tapauksessa pikanttina seikkana voi pitää sitä, että osallistuvat henkilöt (havaittavissa olevat ja taustalla vaikuttavat) eivät sooloile juuri koskaan, vaan he vaikuttavan noudattavan jonkinlaista ohjetta.

Ei kuitenkaan pidä olettaa, että vaikka toimintaa enemmän hallinnoivat ihmiset haluavatkin riittävän suuren määrän ihmisiä puolelleen, että kaikki pääsivät yhtälaisesti päätöksenteosta, raporteista, metodeista ym. tietoiseksi. Voihan olla niinkin, että jopa lama-aika olisi jollain tapaa keinotekoisesti aiheutettua sen vuoksi, että voitaisiin koetella, kuinka hyvänlaatuisia ennusteita niiden vaikutuksista, kestosta, niihin reagoimisesta ym. on saatavilla ennakkoon. Voidaan kuitenkin kuvitella, että monet jo muutenkin paljon erilaisia sitoumuksia solmineet ja lupauksia antaneet ihmiset olisivat otollisia asenteiden konvertoimisen ja luottamuksellisen tiedon salassapitokyvykkyyden näkökulmasta. Tällaisia ihmisiä saattaisivat olla esim. yrityksien omistajat ja niiden työntekijät, jotka voivat toiminnassa mukana olemisen kautta päästä käsiksi tunti- ja päivätarkkuiseen tietoon siitä, milloin media alkaa rummuttamaan esim. laman loppumista. Salassapidosta, sekä tehdyistä sitoumuksista ja lupauksista kiinnipitämisestä voi nykyajan puitteissa pitää esimerkkinä sitä, että on aivan normaalia, että kaksi tai useampi kilpailevaa, globaalisti toimivaa yritystä voi tuoda samana päivänä markkinoille tuotteen tai palvelun, jonka kehittely on vienyt varmastikin ainakin vuoden, ikään kuin yritykset eivät olisi tietäneet toistensa tekemisistä muka mitään eli julkisuudessa viestimisen sisällöstä huolimatta eri yrityksien projektijohtajat ovat olleet tiiviisti toisiinsa yhteyksissä. Tosin, tokihan tuosta olisi vielä jonkin verran matkaa suoranaiseen moraalikatoon. Kuitenkin, toiminnan synkronointia yritysten ja erilaisten instituutioiden välillä tapahtuu sekä toimialojen sisällä, että niiden välillä (esim. pankki- ja vakuutusalan, sekä jonkin muun alan välillä), mukana päsmäröimässä voiden olla monenlaista esim. elinkeinoelämän ja politiikan edustajaa. Toisinaan tämä on olettamusta, joka perustuu siihen miten uutismediat latovat otsikkonsa ja asettelevat/valikoivat kuvituksensa, toisinaan tämä on tosiasia, joka on kiistämättömästi todistettavissa, jos vain viitsii nähdä vaivan jostain johdettavissa olevien irrallisten tosiseikkojen yhdistelemiseksi.

Koska analytiikkaa voi perusluonteeltaan pitää ei-seksikkäänä, voidaan yleistävästi todeta, että yksilöön kohdistuvaan ennustamistoimintaan ja siihen oleellisesti liittyvän ihmisten joukkoistamisen täytyy olla jollain sellaisella tavalla sävyttynyttä ja vetoavaa, ettei vähemmän hallinnoivassa asemassa olevien kiinnostus ja motivoituneisuus lopahda kesken. Siis, eiväthän nekään ihmiset, jotka vielä seuraavat maksuttomien, kansallisten tv-kanavien antia, ryntää lauantai-iltaisen viihdeannoksen jälkeen Tilastokeskuksen sivuille katselemaan, josko siellä olisi uusia taulukoita tarkasteltavaksi.

Jos siis voitaisiin pitää lähtöolettamuksena sitä, että analytiikka on aina vain luotettavampaa, yhteiskunnallisella ja paikallisilla tasoilla on paljon yhteenpelaavia, toisiinsa luottavia ihmisiä, yksilöön kohdistuvaan seurantaan ja ohjailuun liittyvät moraaliset dilemmat pystytään ylittämään ”yhteisen hyvän” nimissä, päästäisiin jo lähelle sen miettimistä, mitä olisivat ne tavoitteet, miksi jonkin yksilön elämää pitäisi seurata ja ohjailla suhteellisen tarkasti. Yksinkertaisimmillaan kyse voisi olla siitä, että testataan sitä, huomaako kohdeyksilö, että häneen vaikutetaan ja milloin hän huomaa ja mitenkä hän reagoi. Mahdollisia osatavoitteita on käytännössä ääretön määrä. Eräs tavoite voisi olla alussa mainitussa käsitteiden ym. pilaamisessa, jolloin saataisiin selvyyttä siitä, millä keinoin voitaisiin vaikuttaa muihinkin ihmisiin, jotka esim. tulevat rikkoneeksi vastaan sellaista, mikä on omiaan murtamaan yhteiskunnassa vallitsevia järjestyksiä ja säännönmukaisuuksia. Tai ehkä halutaan testata sitä, miten hyvä joku ihminen on uudelleentuottamaan sen opin, mikä hänelle on tehty vaikeasti mielestä tavoitettavaksi/konstruoitavaksi erilaisten inhibitoristen (estävien) ja mieltä sotkevien vaikutusten seurauksena. Tai ehkä halutaan ohjata joku tietynlaisen koulutuksen pariin sen selvittämiseksi, miten tietynlainen tieto- ja kokemuspohja toimii kyseisen koulutuksen suhteen, vaikka arviot antaisivat ymmärtää, että pieleen menee. Laarin pohjalla jäisi kuitenkin helposti kysymykset siitä, innostavatko minkäkinlaiset kokeilut minkäkinlaisia mielen ohjailuun ym. osallistuvia.

Se tiedetään, että osalliset selkeästikin pyrkivät pitämään kohdehenkilöt aisoissa monella tapaa (mm. taloudellisten rajoitteiden luominen, työpaikan saannin vaikeuttaminen ja Internetin käytettävyyden häiritseminen), osallistujien käyttöön vuotaa tietoa mm. pankkitilien saldoista, kurssiarvosanoista ja käydyistä paikoista, sekä jopa sukulaiset osoittavat – hekin koordinoidusti – erittäin töykeää käytöstä. Mihin tällainen voisi sopia?

Tässä on vielä sellainenkin ongelma jäljellä, että tiettyyn kohdeyksilöön vaikuttavaan toimintaan osallistetaan myös maahanmuuttajia ja yliopisto-opiskeluistaan maksavia ulkomaisia opiskelijoita. Varsin helpostikin jopa. Tämän saattaisi voida selittää pois sillä, että kyse olisi peleistä pelien sisällä ja täten moni osallistuja luulee pelaavansa jotain tietynlaista peliä, vaikka kyse olisikin siitä, ettei heille ole ”kerrottu kaikkea”, mutta se millä kepeydellä eri-ikäiset suomalaiset ja ei-kantasuomalaiset välillään ja keskenään kohdeyksilön toiminnasta suggestoiden ja suoraan vihjailevat, sekä se kuinka monessa yhteydessä tällaista tulee esille ja kuinka voidaan arvioida sirkushuvimaisesti toimintaan osallistujia olevan niin paljon, että se herättäisi helposti riippumattoman median, bloggaajien, twiittaajien ym. huomion, antaa ymmärtää, että kyse täytynee olla mm. a) ihmisten asenteiden laajamittaisesta muutoksesta sen suhteen, mikä on hauskaa ja kuinka pitkälle töykeyden puolelle voidaan mennä, b) ihmisten parantuneesta käsityksestä siitä, mikä ihminen on oliona (aivotoiminnan ymmärryksen taju vähentää mysteerisyyden tuntua ja tekee samalla ihmisestä vähemmän inhimillisen tuntuisen), c) erilaisten osanottajan saamasta hyödystä itselleen (sosiaalinen pääoma) tai sidosryhmilleen, sekä d) puolensa valitsemisesta.

Viitatessa puolensa valitsemiseen täytyy olla huolellinen, koska voi herkästi antaa tulla ymmärtäneeksi, että tarkoittaa jonkinlaista toistensa suhteen polarisoituneiden vaihtoehtojen välillä valitsemista. Tässä sitä on kuitenkin käytetty fraasina, jonka voi ajatella tarkoittavan esim. sellaista valitsemista, missä ollaan tovin aikaa jollain lailla, mutta ei erityisemmin sitouduta mihinkään pidempiaikaiseen tai sitten se on jotain järkähtämättömän oloista valintaa, josta ei enää lipsuta sen jälkeen, kun valinta on tehty. Riippuu ihmisestä, ajankohdasta ja ties mistä, mutta joka tapauksessa pikanttina seikkana voi pitää sitä, että osallistuvat henkilöt (havaittavissa olevat ja taustalla vaikuttavat) eivät sooloile juuri koskaan, vaan he vaikuttavan noudattavan jonkinlaista ohjetta. Sitä voidaan kuitenkin pitää jollain tapaa paljastavana, että moni osallistuja vaikuttaa noudattavan jotain ohjetta silloinkin, kun sopiva aika ohjeen mukaiselle toiminnalle on jo mennyt ohitse tai sitä ei koskaan ilmennytkään. Juuri tämä kielii peleistä pelin sisällä.

Erillinen kirjoitus ”Aivohakkeri: vaikuttavuuden tietämisestä” selvittää sitä, minkälainen on erittäin tyypillinen ”katutason” (ja Internetissä) osallistujien käyttämä mieleenvaikuttamistekniikka. Sitä voidaan toimintaa takaisinmallinnettaessa hyödyntää sellaisen tilastotiedon esiinsaamiseksi, josta voidaan lukea melko tarkalleen, mikä mielle on ollut kulloisenkin ”vaikuttamissession” aloittavana triggerinä, mitä sitten seurasi ja arvioida tätä kautta tarkoituksia. Sitä on toki vaikea arvioida tarkasti, minkälaista kohdeyksilöön vaikuttamista on esiintynyt esim. vuosia sitten, jos ei ole jo tuolloin kerännyt talteen kaikenlaisia ”pieniä merkittäviä seikkoja”, mutta muistista ja muilta ihmisiltä kertomatietona kerättävän tiedon avulla on mahdollista punoa asioita yhteen esim. osallistuneiden henkilöiden määrittämiseksi. Jälkeenpäin tapahtuvassa arvioinnissa on toki huomioitava sekin, että vaikutteita aiheuttaneet ihmiset eivät välttämättä koskaan päässeet ns. jyvälle siitä, mikä oli heidän vaikuttamaan tarkoitetun tekonsa varsinainen tarkoitus, heidän itsensä toimiessa jonkun muun ihmisen välineenä.

Luottamusta, ei pelkästään tällaista ennustamisjärjestelmää, vaan myös osallistuvien ihmisten keskenään tekemiä suullisia sopimuksia kohtaan, lisäisi valtavasti se, että se, mistä on sovittu ja ennustettu jo aikoja sitten, tulisi vuosikymmeniä kestäneen toiminnan analytiikka- ym. avusteisen vaalimisen kautta toteen – toistuvasti.

Erikoista yksilöön kohdistavassa vaikuttamisessa, johon osallistuvat monet ihmiset, on se, että vaikka nykyisin ihmisten suuremman liikkuvuuden, kommunikointimahdollisuuksien ja liikkuvan kuvan tarjoaman elämyksellisen aineiston kokemisen kautta, pitäisi olla niin, että piilossa olevia tuntemuksia, asenteita ja muuta hiljaista tietoa on helpompaa aistiskella, ei Peli tai Suuri vitsi silti muunnu vähemmän töykeyttä sisältäväksi. Monista uusista ja entisistä osallistujista on aistittavissa ja tunnistettavissa, että he eivät missään määrin paheksu mitään, mitä kohdehenkilö tekee tai ajattelee, vaan he pikemminkin lähinnä piruilevat ja vaikuttavat tiedostavan, että kohdehenkilö selviää kyllä mentaalisesti ja muutenkin asetuista vaikuttimista, mutta hekään eivät koskaan suoranaisesti auta minkään asian suhteen. Tämän voisi myös ajatella olevan erittäin paljastavaa: eivät paheksu tms., mutta eivät autakaan. Miksi näin olisi? Konformistisuus, muiden tuottama paine toimia tietyllä tavalla? Vai kenties, laajemmin ajatellen, välttämättömyys toiminnan synkronoimiseen sellaisiin asioihin, joiden on välttämätöntä tapahtua tietyllä tapaa, tietyllä ajoituksella yms.

Sitä voi pitää Pelin heikkoutena, että jos osallistujien ja yhteensovitettavien asioiden (esim. lupaus siitä, että kohdeyksilö saadaan ohjattua toimimaan tietyllä tavalla juuri tiettynä päivänä) määrä pysyttelee korkeana, voi olla vaikea kehittää toimintaa ilman, että vähemmän kykeneväisten osallistujien absoluuttinen määrä kasvaa niin suureksi, että he alkavat aiheuttaa jonkinlaista eripuraa, juontuen siitä, että he eivät kykene toimimaan ohjaavien tekijöiden järjestelijöinä, eikä heidän havainnointikykynsäkään uuden datan tuottamiseksi ole riittävän kelpoista. Pelin laadun lisääntyessä ”professoritason” analytiikkaosaajat, datatiedemiehet, tietojärjestelmien ohjelmoijat, monimutkaisten tietomallien suunnittelijat, erilaisten luonnontieteiden asiantuntijat ja muut eri tavoin mieleltään vireämmät, jotka voisivat sinänsä edelleen olla mistä tahansa sosio-ekonomisesta ryhmästä, alkavat kokea, että he eivät oikeasti tarvitse tai ehkä haluakaan pitää joukoissa mukana ”kaiken maailman vapaamatkustajia”. Vaihtoehtona olisi esim. erilaisten animaatioiden ja interaktiivisten esitysten kautta selittää ajoittain vähemmän osaaville ja viitsiville, minkälaisiin mentaalisiin prosesseihin ym. johonkin ohjausvaikutus perustuu, mutta siinäkin tulisi jossain vaiheessa eteen se kysymys, kuinka vapaasti tällaista tietoa halutaan jakaa. Epäillä voi myös sitäkin, riittääkö uusista ohjeista ja vaikutusmetodeista tiedon saaminen missään määrin siihen, että osaa soveltaa niitä tarkoituksenmukaisella tavalla, eikä tulisi erheellisesti aiheuttaneeksi vääränlaisia muistijälkiä kohdeyksilön mieleen, jos toiminta monimutkaistuu liiaksi. Täten kohdeyksilön kannalta voidaan pitää tavallaan hyvänä merkkinä, jos amatöörimaista meininkiä esiintyy, eikä siitä vaikuteta pääsevän eteenpäin. Erillisiä ongelmakohtia ovat sitten mm. kohdeyksilön omaisuuden tuhoaminen, Internet käyttöön puuttuminen, stressivasteiden aiheuttaminen ja muu sellainen, joka pitää ihmisenä muuntumisena lähtökohdat hankalina, mutta valitettavasti juuri tähän tällainen Peli usein perustuu, sillä muuten analytiikan tehtävä kävisi mahdottomaksi datamäärän kasvun johtaessa myös epäkelvon tiedon lisääntymiseen ja täten analyysien tulosten vääristymiseen. Pelin laadun arvioinnin mielessä tällaisen pitäisi saada osallistujan pitäisi kokea jonkinlaista noloutta siitä, että edes kehtaa osallistua moiseen, mutta koita sitä sitten heille sanoa.

Lapsuudessa annetaan lähinnä elämän kuljettaa itsekseen, nuoruudessa muut saavat ketkuilun ideasta kiinni, aikuisuudessa aina vain useammat ryhtyvät olemaan haitaksi.

Ala-aste -vuosien tienoilta löytyy paljon sellaisia tapahtumia, jotka osoittavat, että periaatteessa lapsen kasvatuksesta, hyvinvoinnista yms. vastuussa olleet eivät alunperin olleet aikovaisia kehittää lapseen jotain vikoja, vaan he olivat monessa mielessä hiukan ”hönöjä”, jotka kykenivät tarpeen vaatiessa jonkinlaisiin pragmaattisiin ratkaisuihin ja tekoihin, mille asetti rajoitteet taloudellinen tilanne, mutta erityistä, tietoista ennaltaohjaavuutta ei ollut, vaan pikemminkin lapseen suhtauduttiin kuin johonkin, jonka teot ja erilaisuudet saattoi mm. mediasta opitun mukaisesti selittää sillä, että ”se on lapsille ihan tavallista ja normaalia” tai että ”se kasvaa pois siitä”. Epätavallisuudet viittaavat tässä mm. siihen, että epäsosiaalisuutta esiintyi paljon, uusiin ihmisiin kontaktin ottaminen oli vaikeaa, omiin oloihinsa saattoi vajota pitkiksi ajoiksi, mutta silti monesti esiintyi ylivilkkautta, jonka aikana sosiaalisuuskin tuli taas esille siinä rajoissa kuin se keskustelutaitojen puitteissa saattoi tulla esille. Huomioimattomiksi asioiksi jäivät mm. ne, että luokkakaverin kanssa palloa koulun pihalla, koulun jälkeen potkiessa ei keksitty mitään puhuttavaa, vaan potkiskeltiin vaan siihen saakka kunnes toinen kyllästyi hiljaisuuteen; bussissa ja kouluruokalassa oli vaikea hengittää, koska tuntui, että ihmisten tuottama häly, läsnäolevuus ja kaikki muu kiihdytti hapen tarvetta enemmän kuin sitä saattoi sopivaan tahtiin haukkoa. Tämä ei kuitenkaan mitään kautta tullut äidin tietoon, eikä sitä itsekään koskaan muistanut kenellekään mainita, koska asia vain unohtui.

Äidin tiedostettavaksi tuodut pärjäämiset koulussa eivät saaneet tätä kokemaan lapsessaan olevan mitään vikaa ainakaan sitä kautta, että äiti keskustelee kahden kesken (ala-asteen) opettajan kanssa lapsen koulunkäynnistä ja lapsen tullessa jo kolmannen kerran kysymään lisää jotain kryptotehtäviä, joita opettaja oli ottanut jostain mukaansa lapsen tehtäväksi siksi aikaa kun ”aikuiset puhuvat”. Lapsi oli aina luokan nopein mm. kertotaulujen laskemisessa, mutta toisaalta varsin epävarma ulkoaopeteltavien laulujen pänttäämisessä. Äidin oman toiminnan yhdenmukaisuus ei ollut lapsen esille ottamien asioiden käsittelyyn liittyen katkotonta, vaan esim. silloin kun lapsi itse kysyi voisiko hän polkea pyörällään kaupunkiin, koska halusi käydä antikvariaatissa ostamassa sarjiksia, äiti totesi nopeasti ja topakasti, että ”ei voi”, mihin keskustelu sitten päättyikin, eikä puhetta siitä, mitkä ovat sopivat menemisen rajat, koskaan käyty. Oliko hänen oma mielensä niin kuhinainen vai mitä? Samaa asian käsittelyn keskenjäämistä oli vaikkapa siinäkin, kun varhaisteini-iässä alkaa aknen aika ja pitäisi jotain niihin käyttää. Kaikkien tietämä Sebamed löysin tiensä kylpyhuoneeseen ja myöhemmin ihoa korpuksi tekevä voide, josta luokkakaverit löysivät huomautettavaa otsalta irtiraaputettavissa olevan ihon osalta, mutta sen kummempaan ei hänen sairaanhoitajakoulutuksensa kantanut. Johtuiko se rahasta vai mistä, että vaikka aknea oli itsetuntoa haittaavassa määrin kasvoilla monia vuosia, miltään suunnalta ei tullut pyytetöntä vinkkiä tai toimintaan johtavaa tekoa, joka olisi ihon puhtaana pitänyt. Tässä vaiheessa lapsi oli asunut samassa kerrostalossa koko ala-asteen ajan ja jo vähän yläastetta.

Monesti tuli yläasteellakin esiin se, että jos osasi jotain hyvin, oli rento olla myös sosiaalinen, avulias, kykenevä ja vaikka mitä. Tai jos opiskeltiin jotain kaverin kanssa kuraattorin huoneessa, opiskelunopeus kasvoi n. 300 %. Aivan kuin jokin elimistön toimintaa reguloiva systeemi olisi alkanut toimimaan sopivalla tavalla. Isä oli aikoinaan rakennuttanut omakotitalon, mutta mahdollisesti muiden ihmisten toimesta häneltä loppuivat työt ja hän ajautui alkokolismiin. Palataan tähän lisää hiukan myöhemmin. Äiti kasvatti lapsensa yksin, mutta saattoi kokea, että koska hänen veljensä viettää toisinaan aikaa hänen lapsensa kanssa, kylässä käy monesti vieraita, välillä käydään jossain reissussa ja koulu menee ihan ok, kaikki olisi ihan ok. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan koskaan keskusteltu kuten tulevaisuuden ymmärtämisestä, ihmisten ammateista, ihmisten tekemistä valinnoista, tunteista ym.

Tunteiden ymmärtämättömyys tuli esille mm. siinä, kun yläasteella - ennen kasiluokan jälkeistä kaupunginosan vaihtoa - oli eräällä oppitunnilla tehtävänä asetella kaksi luokan edessä penkillä istunutta oppilasta sellaiseen asentoon, joka esittäisi rakastuneisuutta. Se tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä. Sopivat esimerkit olivat kai puuttuneet, vaikka ei se aivan sitäkään tarkoita, että kaikki tunteellisuus olisi tyystin poissa, sillä kyllä esim. huvittuneisuuden, ihmettelyn ja rasittuneisuuden tuntemuksia oli esiintynyt tunnistettavasti, intuitiolla ymmärrettävästi ja itsekin käytettynä, mutta tietynlaiset tuntemukset olivat jotain aivan mysteerisestä. Jos miettii asiaa vaikkapa niin, että äiti oli yrittänyt hankkia itselleen uutta miesystävää ja muisti sinänsä kyllä huolehtia joko siitä, että lapsi tietää milloin tulee kotiin tai sitten joku tuttu oli kanssain sen aikaa, mutta yksikään näistä miesystävistä ei osannut osoittaa vierasta lasta kohtaan mitään sen kummempia tuntemuksia kuin siinä kohdin, missä he esittävät kuinka hyvä tyyppi he itse ovat. Kun äidin suhde joihinkin heistä vakiintui, ei yksikään näistä miehistä, jotka edustivat muistaakseen aina ”säännöllisessä palkkatyössä olevia, hyväkuntoisia miehiä”, joilla sinänsä puhe kulki ym. mutta tunneälyisyyden kanssa oli vähän niin ja näin.

Periaatteessa lapsella ei ollut asiat erityisen huonosti, vaan lähinnä läheisten taloudellinen tilanne asetti rajoja sille, mitä lapsi edes teoriassa voisi kokea. Jos mentiin enon kanssa (jo suljettuun) antikvariaattiin ja lapsen teki mieli haalia enemmän kuin 20 cm korkea pino sarjiksi, alkoi häntä selkeästi hermostuttaa omien rahojensa riittävyys. Tai jos käytiin mummolassa, lapsi järjesteli kai sadannen kerran isoäidin ompelijan työn kautta kertyneet vaatteiden napit eri perustein erilaisiin ryhmiin ja rasioihin. Jonkinlainen kyvyttömyys ymmärtää lapsen mieltä oli läpikäyvää jokaisen lähisukulaisen kohdalla. Mummolaankin viikonlopuksi jätettynä lapsi vetäytyi helposti omiin oloihinsa ellei joku stimuloinut mieltä pelaamalla tämän kanssa. Tai ellei joku lähialueella omilla sukulaisillaan käynyt koulukaveri ollut käymässä omilla sukulaisillaan. Näiden kavereiden kanssa sosiaaliset kyvyt kehittyivät melkeinpä vahingossa (paino sanalla vahingossa), mutta eivät ne kyvyt joka kontekstiin itsestään levinneet.

Jos joku olisi noina aikoina hokannut sen, että lapsi/nuori hyötyisi suuresti aerobisesti tehokkaasta liikunnasta ja ruokavalion tarkistuksesta (mahdollisilla erityistarpeet huomioonottavuudella optimoiden), olisi ihmisenä kehittyminen ollut toisenlaista, eikä tilanteiden stimuloivuudesta riippuvaista. Myöhemmällä iällä tuli jopa Aspergerin syndrooman diagnoosi, jota voi pitää osoituksena terveysjärjestelmän käytäntöjen pilalla olemisen ja liian orjallisen seuraamisen merkkinä. Äidille ei vain vaikuttanut kertovan mitään se, että lapsi raaputtaa toisinaan ennen nukkumaanmenoa ja joskus päivemmälläkin tapettia seinästä, sillä siten voi fokusoida vaikealta tuntuneen aloillaan olemisen johonkin yhteen kohteeseen; koulukirjat unohtuvat toistuvasti koululle; talonmieheltä saa tiedustella usein pääsyä kotiinsa kotiavaimien unohtuessa. Äidistä tuli myöhemmin ”elämänkaaren hoitaja”, vanhustenpalvelutalon johtaja, sekä Alzheimer- ja Muistiliiton hallituksissa toimivan ylilääkärin vaimo. How silly is that?

Kun vertailee varhaisikänsä aikoina lapsen minään vaikuttaneita lähisukulaisia, huomaa heissä kaikissa olleen poissa sellaisten ajatusten, jotka liittyisivät lapsen valmistelemiseen jotain tulevaisuuden mahdollisuutta varten, ellei nyt sitten katastrofaalisen itsestäänselvästi ollut jotain tulossa vastaan tai tapahtunut jo kuten kultakalojen ruokkiminen koko purkki akvaarioon kaatamalla. Kun isoäiti ja isoisä lähtivät metsään keräämään puita, heille parin päivän ajaksi jätetty lapsi sai puuhaa keräämällä metsästä hylsyjä, joita metsässä sotaa harjoitelleet alokkaat olivat sinne jättäneet. Täysin turhaa touhua, mutta olipa jotain tekemistä. Ja kun tätä vertaa aikaan toistakymmentä vuotta myöhemmin, huomataan, etteivät sukulaiset olekaan absoluuttisen tyhmiä, joilta ei voi oppia mitään elämässä hyödyllistä, vaan myöhemmin lähisukuun syntyneet lapset ovat saaneet osakseen hellyyttä, rakkautta, keskustelua, rahaa ja monenlaisia muita eväitä, joiden avulla he ovat selviytyneet lukioiden läpi yliopistoon, ammattikorkeakouluun tai muuanne, jossa vaaditaan henkilökohtaisten kykyjen lisäksi hyviä sosiaalisia taitoja ja ihmistenvälisiä tiimityökykyjä tms. Voisiko tämä kertoa siitä, minkälaisiksi lasten kasvattajiksi yhteiskunta aikoinaan opetti vanhempia ja ihmisiä ylipäätään? Sitä voisi miettiä enemmänkin.

Kompensaatioksi saamattomista elämänohjeista ym. voidaan jossain määrin laskea saadut esineet, raha, auton lainaukset, maksetut laskut ja muu materiaalinen, mutta sen täytyy kertoa jonkin sukulaisten valintoihin vaikuttavien ulkoisten vaikuttimien toiminnasta, että nämä tunneälyn ja muun puutteesta enemmän kukoistukseensa nousseet sukulaiset ja myöhemmin myös sukuun syntyneet lapset ovat nuoren kasvettua aikuisikään monenlaista tämän kehittymistä vastaan ja pitävät häntä erilaisin keinoin, yhdessä monien muiden ihmisten kanssa, (tarkoituksellisesti) antiesimerkkinä lukuisille eri asioille. Mitä ilmeisemmin äiti oli jossain vaiheessa antanut itselleen luvan irtautua lapsestaan, minkä voi johtaa selitykseksi mm. sille, että lapsen kasvettua lähemmäs 30-vuotiaan miehen ikää, hän tuli erikseen kysyttäessä kertoneeksi ettei lapsella koskaan mitään erityisiä vaikeuksia lapsena ollutkaan. Johtuiko se jonkinlaisesta opitusta refleksimäisestä suhtautumisesta, mitä ilmenee monesti mm. sellaisilla ihmisillä, jotka eivät koskaan jätä esim. sähköpostiviesteihin mitään todisteita, joita voisi jollain tapaa käyttää heitä vastaan vai oliko hän oikeasti vain kaikottanut mielestään asioita siinä määrin, ettei hän pystyisi tavoittamaan joitain muistoja kuin vasta päivän tai parin keskittyneen miettimisen jälkeen?

Joskus aiemmin hän oli kertonut lapselleen, että napanuora olisi jäänyt kaulan ympäri synnytysvaiheessa ja että siitä olisi seurannut hapenpuutetta ja siitä ehkä jotain muuta, mutta tämän todenpitävyyttä ei voi tarkistaa mistään saatavilla olevasta dokumentista. Varhaisimmat terveystiedot kertovat lähinnä hämmästyttävän monilukuisista rokotteiden antamisista, mikä jättäisi tilaa selityksellä, että lukuisat rokotteet ovat aiheuttaneet jonkin muutoksen elimistön toimintaan. Olivatko ne tarpeenmukaisia, kokeiluja vai jonkinlaiseen ylivarmisteluun liittyviä?

Kuitenkin, voisi esittää hypoteesinä, että jos lapsen varhaisvuosista (ennen 10 v täyttämistä) valui ulkopuolisten arvioijien toimesta tietoa siitä, millä tavalla lapsi ei kasva elämään valmistuvaksi, millä tavalla hänen kasvatukseensa osallistujat ovat mm. taloudellisten ja tunneälyllisten rajoitteidensa vuoksi huonoja lapsenkasvattajia, sekä mitä lapsen piirteet kuten ajoittainen ajatusten hajanaisuus; keskittyneisyyden suoritusta parantava vaikutus; innostukseen vaadittava pohjustus; toisinaan samoissa konteksteissa ilmenevä tai ei-ilmenevä epäsosiaalisuus/sosiaalisuus; toisinaan kadoksissa oleva tunnepohjainen eläytyminen; tehokas suoriutuminen tietynlaisissa koulutehtävissä; epävarma suoriutuminen toisenlaisissa koulutehtävissä kertoisivat lapsen aivoissa ja muualla elimistössä vaikuttavista/esiintyvistä asioista, saattoi tämä herättää joissakin ihmisissä idean jonkinlaiseen pitkäaikaistutkimukseen, missä lapselle luotiin ennalta alustava, myöhemmin tarkentuva elämänkulku, jonka toteuttamiseen saatettiin osallistuttaa monissa ammateissa ja viroissa toimivia. Voidaan ajatella monien heistä ymmärtäneen/-vän entuudestaan, että yhteiskunnassa on aina meneillään kaikenlaisia kokeiluja, jotka voivat tarjota paljon uutta tietoa joillekin, mutta kaikki eivät niistä hyödy. Tapahtuihin esim. ala-asteelta yläasteelle siirtyminenkin tietynlaisen tasokokeen kautta, jonka perusteella oppilas päätyi joko 7A- tai 7B-luokalle eli ei esim. sen mukaan, millä kirjaimella sukunimi alkaa, vaan sen mukaan miten yksi testi sujui jonakin tiettynä päivänä.

Hypoteesiä pitkäaikaiskokeilun meneilläänolevuudesta voi muokata se mahdollisuus, että päätös sen aloittamisesta oli tehty joko ennen lapsen menoa ala-asteella eli silloin, kun isä oli vielä läsnä ja töissä käyvä, tai sitten jo ennen lapsen syntymää perustuen mm. arvioon siitä, minkälaisia feno-/genotyyppejä tulevan lapsen isän ja äidin vanhemmat edustivat eli olisiko todennäköistä, että tietynlainen ”perinne” jatkuisi. Olisikohan isä osoittanut jotain sellaista asennetta, että hänet täytyi raivata pois tieltä antamalle tälle potkut ja estämällä pääsemästä mihinkään töihin? Lappeenrantahan on sellainen paikka, jossa pienyritykset pitävät nykyäänkin paljon toistensa puolta (linjan yhtenäisyys), jos jokin heitä suurempi tarve näin vaatii. Sinänsä sattuvaa on se, että isän sukunimi oli Seppänen ja hän oli peltiseppä ammatiltaan, mistä johdettiin myöhemmin monenlaisia assosiaatioita. Äiti otti etäisyyttä alkoholisoituvaan isään ja sitten lapsi jäikin lähinnä äitinsä vastuulle. Jos päätös pitkäaikaiskokeilusta oli tehty ennen lapsen syntymää, tuolloin voisi olettaa, että ”elämänmittaisia” kokeiluja on vertailun vuoksi meneillään useampikin ympäri Suomen.

Joka tapauksessa, olettaen, että omat sukulaiset ovat olleet vain vähän hönöjä tietyssä vaiheessa elämäänsä, minkälaista ilmenee varmastikin sadoissa tuhansissa muissakin vanhemmissa, he eivät olleet ainoita, jotka ovat aluksi tietämättään olleet muokkaamassa lasta, ei ehkä juuri tietynlaiseksi, mutta toisinpäin eli ei ainakaan tietynlaiseksi.

Kun yhdistetään ”pienestä asti alkanut kiinnostus tietokoneisiin” – ja myöhemmin ohjelmointiin – monesti tarkkaavaisuushäiriöisyyden piirteitä osoittavuuteen täydennettynä antisosiaalisen ”puolen” ajoittaisella dominoivuudella, ei aivan päästä siihen, että lapsen mieli tulisi olemaan kuin ohjelmoitava logiikkapiiri, tietokone, ellei jopa androidin toimintaa ohjaava osa, jonka käytöksessä, valinnoissa ja ajattelussa muutenkin pystytään painottamaan jotain tiettyä, soveltamalla aistien kautta vastaanotettuja ulkoisia ohjailumetodeita. Tällä lapsella kun oli vielä teini-iässäkin se ongelma, että oman toiminnan reflektointi ja introspektio ei vain onnistunut luontevasti älyllisen kapasiteetin rajoittuneisuuden tuntemuksista johtuen. Tämä sinänsä oli harhaa oleva tuntemus, minkä osoitti mm. se, että joskus paljon myöhemmin käytetty tarkkaavaisuushäiriöön tarkoitettu lääke palautti 10 minuutissa kyvyn käsitellä ajatuksiaan näppärästi, laajalti ja unohtelematta. Valmistui tämä lapsi aikanaan tietotekniikan insinööriksikin, joten ei hän ”ihan tyhmä” voine olla. Kuitenkin, hermoston signaloinnin ollessa joissain tapauksissa ja tilanneyhteyksissä jollain tapaa ajoittain heikonlaista, ajatukset ja muistot olivat monesti eräänlaisia erillisiä saarekkeita, joiden välillä olevia assosiaatio- ja muita suhteita saatettiin muokkailla helposti muiden ihmisten toimesta. Tämä kuitenkin mahdollista lähinnä siksi, ettei tämä jo nuoreksi aikuiseksi kasvanut tiennyt, kuinka hyödyllistä ajattelun kannalta oli aerobisesti tehokkaan lenkkeilyn vaikutus ja personoidun ruokavalion merkitys.

Nuoren aikuisen ajatustoimintaan vaikuttamaan olivat tulleet mukaan erilaiset inhiboivat (estävät) tekijät, eivätkä ne johtuneet luonnollisista syistä, vaan niiden tuottajia houkutteli mukaan vaikuttamaan mm. tämän nuoren ”kognitiivinen käytös” eli mm. se, kuinka tämä oli ajatuksellisesti helpohkosti johdateltavissa, mikä johti heissä näkemyksiin, että kyse oli hiukan tyhmästä tai ainakin kovin naiivista henkilöstä, mikä taas johti heidät itsensä ajattelemaan, että kyse olisi henkilöstä joka on jotain tietynlaista ikään kuin koko ajan ja jatkuvasti. Tämä virhepäätelmä on yllättävän tavanomaista ihmisille, jotka ovat tottuneet käyttämään olla-verbiä tietyllä tapaa väärin ja jotka eivät ymmärrä ihmisen sisäisestä toiminnasta ”yhtään mitään”. Voidaan kuitenkin olettaa, että moni näistä henkilöistä, jotka halusivat jollain tapaa puuttua tämän nuoren aikuisen mieleen, eivät olleet tietoisia (oletetusta) pitkäaikaiskokeilusta. Tässä vaiheessa tämä yläastetta vaihtanut ja pian ammattikouluun tietotekniikan mekaanikoksi opiskelemaan pyrkivä oli jo lähellä sitä ikää, että polkupyörä vaihtuu mopoon ja sitten sekin vähän liikunnallisuutta muistuttava suorite sai odottaa myöhempiä vuosia jalostuakseen aktiivisesti harrastetuksi lenkkeilyksi ym. – paino sinänsä on aina ollut suunnilleen sama 76 – 78 kg:n välillä pysyvä, pituuskasvun päättymisen jälkeen, elipä miten vain. Aiemmin aloitettu tehokas lenkkeily olisi paljastanut nopeammin sen, miten aivotoimintaan saa lisää pitkäaikaisesti kestävää vireyttä.

Juuri ammattikouluaika oli sitä aikaa, jolloin alkoi esiintyä runsasti tietynlaista tulevan haitan pohjustelua, tietynlaisen kiinnostuksen tyrehdyttämistä, priming-tekniikan käyttöä, erityisen nimisten ihmisten ilmestymistä elämään mukaan, tietämyksen testailua eri asioiden suhteen ym. Edelleenkään ei tuolloinkaan ollut ketään aikuista kenen kanssa keskustella elämästä yleensä tai vakavammin. Impulsseilla ohjautuvuutta oli paljonkin ja sitä myöten elimistön voimavarojen kuluttavuutta. Identiteetti oli hakusessa, mutta se johtui pitkälti siitäkin, ettei tuolloin ollut verkkokauppoja, ellei Hobby Hallin postimyyntikuvastoa lasketa, eikä kaupoissa ollut mitään sopivaa ja juuri sopivaa niiden olisi pitänyt olla, jottei dopamiinivajeisuudelta tuntunut hermostuneisuus eri tilanteissa saanut lisäkiihoketta vaatteisiin tietoisesti suunnitelluista epäkohdista, jotka vaikuttivat niiden istuvuuteen ja ulkonäköön. Vasta paljon myöhemmin ilmeni, että sellaiset pienet seikat kuin kaliumin saannin lisääminen ja ruoan goitrogeenien kilpirauhaseen vaikuttavuus ja tietynlaisten salaattien kehon solujen nestetasapainoa häiritsevyys oli monesti enemmän merkitsevämpää kuin omatoimisesti spekuloitu dopamiinivajeisuus, mutta eihän sellaisia asioita vaikkapa koulun terveydenhoitaja osannut kertoa, eikä ns. omalääkäri tai myöhemmin työelämän ensivaiheiden aikaan pariin kertaan tavattu psykiatrikaan – kaikki pitää aina itse selvitellä.

Tässä hiukan listaa muutamista nuorta aikuista kohtaan suoritetuista vaikuttamisista (ystävät, luokkakaverit, heidän tuttavansa, sukulaiset, viranhaltijat, opettajat ym.):

  • luodaan ikimuistoja, joiden ajatellaan tulevan mieleen joskus paljon myöhemmin
  • tuodaan ystäväpiiriin henkilöitä, joilla on assosiaatioiden tai muun kannalta sopiva nimi, piirre tjm.
  • annetaan ymmärtää olevansa jossain ystäväpiirissä mukana, vaikka lähinnä bileissä tavataan
  • koetellaan, tietääkö mitään käsitteistä kuten NLP ja CMS
  • koetellaan, tietääkö mitään visuaalisesta oppimisesta, neuronien toiminnan periaatteista ym. ”fiinimmästä”
  • katkotaan innostusta ”vääriin asioihin”
  • ohjataan pois luontaistuotteista ja muusta, millä voisi parantaa oloaan (tuolloin ne olivat suomalaisille yleensäkin jotain eksoottista ja etäistä)
  • valmistellaan eri aikakausina ja tulevissa konteksteissa yhteenniputettavia käsitteitä
  • ”tarjotaan” työtä samasta firmasta, jossa ovat itse työssä
  • pidetään lähellä, jotta tiedetään mitä elämässä tapahtuu
  • ohjataan pitäytymään ATK:ssa, IT:ssä
  • ohjataan hankkimaan viestintäosaamista
  • mielen ja aivojen tutkimiseen tarjotaan kaikki kunnan keinot ilman mitään rajoituksia
  • edistetään jonkin verran itsenäistymisen mahdollisuuksia, mutta ”ei liikaa”
  • ei kehitetä elämässä toimeentulemisen taitoja
  • otetaan isä kokonaan pois (väitetty itsemurha)
  • pilataan merkittäviä paikkoja liittyen isään, asuinpaikkoihin ym.

Siirryttäessä aikuisikään, jolloin mittarissa on ikälukemia kuten 26, 29 ja 35, huomataan, että vaikuttamisessa ollaan siirrytty aivan uusille tasoille (naapurit, sukulaiset, ex-ystävät, tuntemattomat ihmiset, viranhaltijat, mediapersoonat, mainostajat, journalistit, yritykset, Internet-käyttäjät ym.):

  • hankittua kouluoppia tuhotaan ja pilataan mielessä
  • yhteistyön kokemisen mielekkyyttä pilataan
  • nettihäirintä lähes päivittäistä, tarkoin ajoitettua, koordinoitua ja laajalti muiden ihmisten tiedostamaa
  • vääristynyttä imagoa pahennetaan johdattamalla tilanteisiin, joihin ei kannattaisi joutua
  • tietovuotoa tapahtuu mm. pankkitilien saldoista, sekä monista virastojen ylläpitämistä rekistereistä
  • häiritään kovilla äänillä, priming-tekniikalla ym.
  • otetaan töihin IT-alan yritykseen, mutta pilataan osaamista ja jätetään mieleen ikimuistoja, joiden kautta muut ihmiset voivat palauttaa nuo työkokemukset mieleen ja pilata mieltä vielä lisää
  • terveysasemalla jätetään tutkimatta, laboratoriotuloksia vääristellään, viivytellään, erikoislääkärien luokse ei päästetä
  • toimivia haitanteko-ohjeita välitetään eri ihmisten välillä
  • harjoitellaan, kuinka reagoi häirintään
  • harjoitellaan, kuinka estetään häirinnän selittämistä muille vaikuttamalla mielialaan
  • tuotetaan stressireaktioita, jotka johtavat mm. lisääntyneeseen glukoosin tarpeeseen
  • jätetään ikimuistoiksi tarkoitettuja muistikuvia aikaan ja paikkaan sidottuna, mitä ei enää koskaan muuteta
  • joutuu osaksi mediaviihdettä (Uutisvuoto, Hyvät ja Huonot uutiset, Putous ym.)
  • antiesimerkiksi joutumista
  • estetään saamasta työtä
  • estetään sähköpostien välittyminen
  • kontrolloidaan puhelimitse läpipääsevyyttä
  • innostetaan harjoittelemaan vaikuttamista, mutta pilataan onnistumisen kokemukset
  • ohjataan politiikan ja lehdentekemisen pariin, mutta pilataan onnistumisen kokemukset
  • tuhlautetaan aikaa aiheuttamalla tietokoneeseen ja muihin laitteisiin korjausyrityksiä vaativia vikoja/ongelmatilanteita, jotka perustuvat niissä ajettujen ohjelmistojen muokkaamiseen, niissä jo olleisiin toteutusvirheisiin tai konfiguroinnin jättämiin haitantekomahdollisuuksiin
  • adrenaliinipitoisten tapahtumien liittäminen asioihin, joista voisi pitää tai pitääkin, mutta jotka haluaisi pitää mielessään mukavina ajateltavina, eikä ärsyyntyneisyydellä sävytettynä
  • viittauksia menneisiin tapahtumiin/ihmisiin, mihin liittyy sen kysyminen aiemmilta ystäviltä ynnä muilta, josko olisiko jotain häirintämielessä käyttökelpoista kerrottavaa
  • estetään omaan alaan perustavan osaamisen myynti (digitaaliset tuotteet ja oma kyvykkyys yleensä ja erityisiltä osin)
  • Internet-firmat koodaavat verkkopalveluihinsa mukaan kustomoitua haittaa
  • viestimisen mielekkyyden pilaaminen mielialaan vaikuttamalla

Voisiko olla, että kaikenlaiselle haitanteolle alttiiksi joutunut tuli päässeeksi monella saralla aivan liian pitkälle, mikä ei sitten joitakin tahoja miellytä ja kenties jopa uhkaa heitä jollain tapaa?

Aiheina keinotekoisen ohjailun mahdollisesti vaikuttamia tutustumisia intissä, ammattikorkeakoulussa ja kerrostalossa.

Oliko tarkoitettu niin, että tulisin tutustumaan henkilöön, jonka kutsumanimi on ”tuke”, tulisimme olemaan vuosien ajan ystäviä aina siihen asti kunnes oli aika erottaa meidät toisistamme ja mistä edespäin aina kun jossain on jotain tukemiseen, supporttiin tai asiakaspalveluun liittyvää, olisi korkealla todennäköisyys, että en pystyisi viemään tilannetta läpi tyynenä, vaan muutama suggestointi tukeen liittyen nostattaisi muistijälkien jäämisen kannalta otollisia tuntemuksia esiin? Lisäksi, koska tukeminen, puoltaminen ja vahvistaminen ovat ideana monessa asiassa mukana kaupunginvaltuuston kokouksista neuronien signalointiin, olisi omiaan, että näihin liittyvää ajatusten selkeyttä voitaisiin häiritä ennakoivasti tekemällä tuke henkilönä ja ajatuksena tietynlaisesti mieleeni, väärissä kohdin, juolahtavana. Mahdollisesti merkityksetöntä on ollut, että vuosituhannen vaihteen lyhytmuoto eli 2k kuulostaa äännettynä melkein samalta kuin ”tuken” ääntäminen (”tyygeih”), joka taasen kuulostaa samankaltaiselta kuin ”too gay” (liian homppeli)”.

Ystävyytemme alkoi Vekaranjärvellä, jossa kävimme samaan aikaan inttiä viestimiehinä, huumorintajumme oli yhteensovitettavaa laatua, jaoimme samoja samoja muita ystäviä, kävimme yhdessä ohrapirtelöillä ja samoilla mökeillä saaressa ja maalla, pelailimme tietokoneilla samankaltaisia pelejä ym. Hän teki musiikkia, minä en. Erityinen käännekohta vuosia myöhemmin, minkä jälkeenpäin tajusi olleen vain yksi monista valmistelevista teoista, joita oli ollut vuosien aikana paljon enemmänkin, missä hänet liitettiin vahvojen assosiaatioiden luomisen kautta sekä Matrix-elokuviin, että Maailman ennaltasuunnittelun ideaan sitä kautta, että Matrix-juliste sattui olemaan niin erottuvasti esillä siinä omakotitalon porraskäytävässä, josta näki ison ikkunan läpi huoneeseen, missä sängyn päällä kohosi peitto ylös ja alas siihen tahtiin, että vaikutti kuin tuke olisi harrastanut seksiä jonkun naisen kanssa. Tätä ehti katselemaan yhdessä muutaman muun kanssa muutaman sekunnin ajan. Omituiseksi asian tekee se, että koko tilanne, joka sijoittui osaksi kyseisessä omakotitalossa vietettyjä bileitä, oli monessa mielessä ennalta järjestetyn oloinen. Vain pieni tovi ennen tuota tapahtumaa, jonne oli tullut erillinen huvittuneelta kuulostanut kutsu siltä, joka jo oli tuon ikkunan luona, eräs toinen henkilö oli nostattanut ulkona oltaessa aivan tahallaan hillittömän metakan, joka oli suunnattuna minulle ja joka sai aikaan sen, että adrenaliinitasot alkoivat itsellä nousta, vaikka vain kuunteli. Erikoista tuossa metakan pitämisessä oli se, ettei se liittynyt mitenkään mihinkään, mistä olisi ollut tietoinen, joten vaihtoehdoksi jäi lähinnä se, että tarkoituksena oli nostattaa sen vuoksi adrenaliinitasoa, että muistiinjäävyys olisi hetken kuluttua mahdollisimman hyvä eli jotta kyseinen Matrix-juliste, peiton heiluttelu ja tuke jäisivät yhtenä nippuna mieleen. Kyseisissä bileissä oli monta muutakin erillista, muina hetkinä tapahtunutta pikku häpeninkiä, kuten erikoinen kokeilu kasata mahdollisimman monta kirjaa päällekkäin käsiensä varaan ja katsoa saako pidettyä niitä pystyssä pelkästään käsin kannatellen. Sekin oli yksi niistä asioista, joihin viitattiin lukuisia vuosia myöhemmin ja siinä välissä monia kertoja, ilmeisenä tarkoituksena vahvistaa muiden talon tapahtumien mielessä pysyvyyttä. Mitä kaikkea olikaan suunniteltu tapahtuvan keinotekoisesti, siihen oli varmastikin ottanut osaa moni niistä, jotka olivat paikalla, mutta joihin en enää ollut enää pitkään aikaan kokenut voivani luottaa, mikä tiedostettuna tuntemuksena vahvistui ajan kanssa vielä moneen kertaa tulevina vuosina.

Mainitun peitonheiluttelukohtauksen jälkeen, kun oltiin jo valuttu takaisin alakertaan, nuori nainen asteli kylpytakissa portaita alas vienosti hymyillen ja ujosti, mutta mieltyneesti huomiosta nauttien. Kun katseli tiettyjen muutamien paikallaolleiden henkilöiden kasvojenilmeitä, saattoi huomioida, kuinka heidän ilmeensä viestivät siitä kuin he olisivat ajatelleet, että ”hyvä, tämä menee juuri niin kuin oli ollut tarkoituskin”. Tuosta päivästä eteenpäin ei vain Matrix-elokuvasta yleensä, mutta myös taulukoista yleensä ja erityisesti, sekä matematiikan termeihin kuuluvasta matriisista, jota voi käyttää esim. reittivaihtoehtojen ilmaisemiseen, tuli jotain sellaista, jonka merkityksellisyyttä jaettiin lukuisten ihmisten käyttöön ja tietyiltä piirtein vahvistettavaksi. Tämä on jotain, joka otti erittäin hyvin ns. tulta ja asiaan liittyvät tuntemukset nostetaan keinotekoisesti esiin mm. tilanteissa, joissa tekisi ottaa mieli yhteyttä jonkun yrityksen ”pomoon”, mutta käytettävissä on vain joku ”mokoma” asiakaspalvelu.

Pikanttina seikkana voi mainita senkin, että vain pari päivää tuota peitonheiluttelutapahtumaa oli tuken ystävä, Janski, soittanut – mitä hän ei koskaan aiemmin ole tehnyt – ja kysynyt jotain sitä sun tätä liittyen Excel-taulukkolaskentaohjelmaan. Jälkeenpäin ajatellen tämäkin oli vain yksi monista tavoista vahvistaa tietynlaisten assosiaatioiden pitäytymistä mahdollisimman todennäköisesti tukeen liittyvänä.

- - - - - - - - -

Siksiköhän ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutuspäällikkö ja samalla muutaman opintojaksojen opettaja oli mukana siinä leikissä, jossa luodaan uusiin ensimmäisen vuosikurssilaisen opiskelijoihin tutustuttaessa vaikutelma, että tietyt enemmän ikää keränneet ovat ”jollain tapaa rikki” ja vedettiin kaikkien opiskelijoiden edessä onnistumisien aikana huomio jonnekin aivan muuanne, jottei onnistumisen vaikutelma jäisi niin erityisesti kenenkään mieleen (ei edes itselle)? Ensimmäisinä päivinä ammattikorkeakouluun uudelleenkirjautumisen jälkeen, uusina aloittavia opiskelijoita pidemmälle edenneenä, tavattiin vielä puoliksi pilkkomattoman luokan kesken, kertoen pulpetin luota jotain pientä itsestään. Ennen omaa vuoroa kaksi sellaista vanhempaa opiskelijaa, joita ei myöhemmin nähty millään kurssilla tai opinjaksolla, kertoivat hiukan taustoistaan ja toivat molemmat esille mitä vaikeuksia, ongelmia tai sairauksia heillä on. Lihavampi heistä kertoi vatsasyövästään ja se, jolla oli korvassa erikoisen näköinen kuulolaite kertoi joutuneeksi työttömäksi Cobol-osaamisen vähennettyä siinä määrin, ettei sellaista osaamista enää haettu mihinkään. Oma kerronta alkoi mobiili- ja verkkosovellusten tekemisistä, muutamista alan työkokemuksista ja siirtymisestä mediatekniikan opiskelusta tietotekniikan opiskeluun paremman fokusoinnin vuoksi, mutta koska en tuolloin ollut saanut selvyyttä siihen, millainen ruokavalion ja luontaistuotteiden yhdistelmä olisi sopivin, jotta olisi sopivan skarppi, jaksava ja hyväntuulinen, tunsin itseni kovin hermostuneeksi, melkeinpä paniikkihäiriöiseksi, joten en saanut annettua hyvää ja tasapainoista vaikutelmaa. Ei paljonkaan myöhemmin, kun tehtiin pienissä ryhmissä harjoitustöitä, olin jo saanut itseni hyvälle tolalle, puhuen mielelläni ja vapautuneesti luokan edessä ryhmän tuotoksista, mutta se onnistuneisuus torpattiin sillä, että kyseinen koulutuspäällikkö sai ”sattumalta” puhelinsoiton juuri sillä hetkellä, kun puheosuuteni päättyi, mikä jatkui sitten sillä, että kuunneltiin kuinka tämä koulutuspäällikkö puhui itse muutaman minuutin ajan puhelimeen samaan aikaan, kun kaikkien katseet olivat minussa, joka istuskeli luokan edessä olevalla pulpetilla kasvot avaran ja pitkän luokkatilan toisen päädyn suuntaan muiden katsellessa kuka minnekin. Kyseinen koulutuspäällikkö seisoi puhelimeen puhuen viitisen metrin päässä sivummalla, mutta paljolti opiskelijoiden läheisyydessä. Tällaisia onnistumisien torppaamisia oli tuleva paljon lisää.

- - - - - - - - -

Informaatioteknologian tehdessä yhteiskuntien ja koko valtion sisäisten rakenteiden, tapahtumien, toimintojen ja siinä mukana olevien ihmisten ohjailun tiedon jäsentelyn kautta kovin helpoksi, nousee toisinaan mieleen se mahdollisuus, että eri puolin tehdään tuhansittain pieniä muutoksia mm. ihmisten roolijakoihin, nimivalintoihin ja elämänkulkuun, jotta saataisiin vallankäytön ja ohjailun mahdollisuuksien osoittamiseksi eri ihmisten elämässä navigoimiset yhtymään siihen tapaan, että se ihminen, jonka elämään nämä muut ohjatut tulevat hetkeksi vaikuttamaan, tulee ilman pakottamista eläneeksi siihen tapaan, että nämä muut ihmiset liittyvät hänen elämäänsä mukaan luontevasti, ilman toisistaan tietämistä, mutta kuitenkin siten, että teemaisuuden mielessä he liittyvät toisiinsa hyvinkin vahvasti. Jos se jonka elämään nämä muut ovat liittyneet, olisi ohjautunut tulemaan antiesimerkiksi muille ihmisille, mutta kuitenkin myös haluun johtaa kaltoin kohdeltuja ihmisiä kohti ”parempaa huomista”, voisiko olla, että ei olisi ollenkaan sattumaa, että hänen isänsä työttömyyden seurauksena tehdyn omakotitalon myynnin ja sitä seuranneen kerrostaloon muuttamisen jälkeen, hänen yläpuoliseksi naapurikseen olisi jo asettunut samanikäinen poika, joka tunnettiin lempinimellä kape (vrt. eng. cape), hänen sukunimensä (Kaapro) ollessa lähes sama kuin myöhemmällä iällä armeijassa kohdattu kapteeni Aapro ja suomen tunnetuimpiin julkkiksiin kuuluessa henkilö, joka tunnetaan nimellä Karpo? Myöhemmällä iällä tähän naapurinpoikaan liittyen alkaa jäämään lukuisia ns. ikimuistoja mieleen, joiden mieleenjäämisestä voiden jakaa tiedon kenen tahansa muun kanssa ja jota paljon tapahtuikin. Hänen vaimokseen ilmaantui henkilö, jonka sukunimestä (Piik) tuli tietynlaiseen muotoon liittyvän assosiaation kautta sana, johon lukuisat muut ihmiset saattoivat joko suoraan viitata tai siihenpäin suggestoida, kun tarkoituksena oli palauttaa mieleen jotain tähän naapurinpoikaan liittyvää, mitä tapahtuikin satamäärin. Voidaan siis huoletta todeta, että lukuisissa ihmisissä on ”sisäänrakennettuna” halukkuutta sanaleikkeihin, mutta jotkin näkevät sanaleikeissä mahdollisuuden paljoon muuhunkin. Julkisuudessa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka mm. poliitikot käyttävät omaa tai jonkun muun sukunimeä sävyttääkseen jotain tapahtumaa tai tuodakseen jonkin idean esille (esim. Sinnemäki -> sinne mäki).

Mietintöjen vieminen valmiintuntuiseksi tuntuu monesti tunteena helpottavalta, mutta tämä ei vielä takaa sitä, että tällaisessa mietinnässä ei ilmene kognitiivisiä virheitä. Toisinaan valmiintuntuiseksi saamisen tarve on jotain johon on tullut ajauduttua, mikä voi kuormittaa ajattelua häiritsevän paljon, toisinaan se on osa päivittäistä rutiinia, parhaimmillaan sen saattaessa olla sopivasti annosteltuina ajattelujen hetkinä, jotka tuottavat selkeyttäviä lopputulemia. Eri ihmisillä on erilaisia taipumuksia valmiintuiseksi saamisen suhteen.

Tunne siitä, että jokin mietintä tai sellaista sisältävä tekeminen olisi vietävä sillä tapaa loppuun, että pystyisi tavoittamaan tietynlaisen valmiintuntuisuuden tunteen (eng. closure), voi aikarajoitteisista syistä, ajattelun virheistä, miettimisen tuottamasta ajattelua hidastavasta muusta ”ajatteluaineksesta” tms. johtuen johtaa virheellisiin päätelmiin, vääriin näkemyksiin, erheellisiin tuntemuksiin ja tilanneyhteydestä riippuen mahdolliseen haittaan myös muille ihmisille. Valmiintuntuisuus ei siis välttämättä viittaisi tässä tietelliseen tarkkojen premissien eli oletuksien kautta päädyttyyn, huolellisesti argumentoitavissa olevaan, johtopäätökseen eli konkluusioon, eikä miettimisen alussa välttämättä olisi nähtävissä mitään determinestisesti (säännönmukaisesti) määräytyvää päätekohtaa, vaan tähän miettimiseen voisi olla ajautunut jonkin syyn vuoksi, joka ei ollut riittävän hyvin ennakoitavissa, jos ollenkaan.

Valikoima kognitiivisia vinoumia ja ajattelun heurestiikkaa

Saatavuusheurestiikka. Päätöksenteko tai arviointi perustuu liiaksi siihen, mitä on helposti mielestä saatavissa tai jonkin säännönmukaisuuden kautta nopeasti muodostettavissa. Todennäköisyyksien arvioimista yläkanttiin voivat aiheuttaa mm. lähiaikojen tapahtumat, joihin liittyy muistiinjäävyyttä esim. dramaattisten tapahtumien muodossa ja joilla on päätöksenteon tai arvioinnin kohteen kanssa paljolti samankaltaista.

Ankkurointi ja säätö -heurestiikka. Tullaan takertuneeksi johonkin aloitusarvoon tai ensihuomioon, eikä näistä lähtien tehdä kuin minimaalisia ”tarkentavia siirtymiä”. Ristiriitaisiakin seikkoja voi ilmetä, mutta ne eivät saa näkemystä poikkeutumaan siitä, mistä aloitettiin.

Vahvistusvinouma. Toiveikkuutta päätyä hypoteesia tai muille esitettyä väitettä vastaavaan lopputulemaan, suorittamalla valikointia esim. tutkimuksessa hyödynnetyn datan keräämisessä tai muille esitetyissä väitettä tukevissa lausahduksissa.

Attribuointivinouma. Negatiiviseen stereotyyppiin päätymisen vuoksi tullaan ajatelleeksi, että joku esim. peittelee tosiasioita, on itse aiheuttanut jotain itselleen tai hänen ongelmansa ovat häiriintyneen ajattelun tuottamaa. Kohteiksi joutuvia henkilöitä voisivat olla esim. alkoholin tuoksuinen henkilö tai psykiatrinen potilas, joka ilmaisee itseään epäselvästi, epäjohdonmukaisesti tai sekavasti.

Lähteet: PsychWiki, Merch Manual ja Psychology Dictionary

Kuva havainnollistaa karkeasti sitä, mitä seuraamuksia on valmiintuntuisuuden tavoittelulle myönteisestä ja kielteisestä suhtautumisesta. Myönteisten puolelta löytyy aloituskohta ”valitaan valmiintuntuisuuden tavoittelu”, mikä voi alkaa esim. tilanteesta, jossa kokee, että jotkin ”levällään” olleet ajatuksena olisi saatava selkiytettyä, mistä voi jo ennalta tuntea olevan eräänlaisena palkintona selkiytettyjen ajatusten käytettävämmäksi tekeminen, minkä tulisi myös todella huomaamaan ajattelun tuntuessa asiaan liittyviltä osin selkeämmältä ja nopeammin käsiteltävissä olevalta, ja mistä tietoisuus aiheuttaakin tietynlaista vetoa mietinnän aloittamiseen. Voi olla jopa hankala jättää tätä mietintää väliin, jos sitä ehtii työstämään hiukankaan pidemmälle.

Ajautuminen jonkin valmiintuntuiseksi saamiseksi voi olla esim. sitä, että arki-, työ- tai kouluelämässä tulee eteen tilanne, jossa on käytettävissä olevien visuaalisten ja muiden vihjeiden perusteella tehtävä nopeahko arvio siitä, kenen kanssa mieluiten suorittaa jonkin ”roolileikin” (esim. kaupan kassan tai opiskeluryhmän valitseminen). On tavanomaista, että tällöin tietyt yksittäiset havainnot ja tulkinnat tukevat jotain muodostumassa olevaa näkemystä, mikä aiheuttaa lisämietinnän tarpeen luontaiselta tuntuvaa tyrehtymistä, jolloin valmiintuntuisuuden tunne voi tulla esiin nopeastikin, mutta jos mitkään visuaaliset ja muut vihjeet eivät puolla selkeästi jotain tiettyä valintaa, voivat jonkinlaiset tuskastuneisuuden tunteet työntyä esiin, mitä pahentaa mahdollinen ulkoinen pakote tehdä valinta melko pian. Epäsopivalta tuntuneen valinnan jälkeen kestää vielä tovin ajan ennen kuin asiaanliittyvä valmiintuntuisuus voi tulla esiin, ellei se jää jopa täysin saavuttamatta jonkinlaisen epämukavuuden tunteen sävyttäessä valinnan jälkeistäkin aikaa.

Valmiintuntuiseksi saattaminen voi olla myös osa jotain laajempaa mietintää, jolloin kognitiivisen kuormituksen määrää vähentää osatekijöiden miettiminen toisistaan esillään. Tällaista voisi tapahtua esim. tilanteessa, jossa kokee, että pitäisi päättää meneekö kertomaan työsuojeluviranomaisille siitä, että epäilee työnantajan altistuttaneen asbestille (rakennuksenpurkutöitä) vai meneekö ensin esittämään näkemyksensä työnantajalleen. Kummassakin tapauksessa pitäisi saada valmiintuntuiseksi mietintä siitä, että onko itse mitä mieltä siitä, onko mitään asbestiongelmaa edes olemassa. Triggerinsä tämä mietintä olisi voinut saada siitä, että on kuullut jonkun toisen yrityksen työmiehien puhuvan asbestista siihen sävyyn, että jää vaikutelma, että asbestiongelma olisi varmaa, mitä täydentäisi omakohtainen (empiirinen) havainto ”epäilyttävän näköisestä” levystä seinässä. Työnantaja olisi tässä tapauksessa sellainen, joka ei olisi varsinaisesti kouluttanut työntekijöitään mitenkään erityisesti ja työnjohtaminenkin olisi perinteistä ylhäältä alas johdettua, niukasti työohjeita jakavaa toimintaa. Tällaisessä tapauksessa mietintään triggeroituminen voisi johtaa tarpeeseen selvittää itselleen esim. sen, mitä se sellainen asbesti on ja miten sen tunnistaa, sekä saavuttaa varmuus siitä, että kykenee sellaisen tunnistamaan, jotta voi sitten selkeämmin päättää mille taholle ensin kertoo asiasta. Asiasta voisi varmaankin kysyä myös työtoverilta, mutta mistä voi tietää varmuudella, että hänen mielipiteeseensä voi luottaa, vaikka hänestä saisi vaikutelman, että hän itse ei epäile sitä, mitä näkemyksenään esittää? Tuolloin ollaan jo lähellä sitä, että tarve jonkin mietinnän valmiintuntuiseksi saamiseen voi helposti johtaa siihen, että mietittävää kertyy liikaa, jotta sitä olisi ollenkaan mieläkästä työstää.

Tämän tekstin ohessa kerrotaan testistä, joka on pyritty kehittelemään sellaiseksi, että sillä voitaisiin mitata, kuinka suuri tarve ihmisillä on saada mietintöjä tuntumaan valmiintuntuisilta, mistä on kerrottu saatavan varsin hyvin yksilön pysyvänoloisia luonteenpiirteitä kuvailevia tuloksia, mutta on syytä huomioida, että joillakin ihmisillä valmiintuntuisuuden tavoittelun tarpeeseen vaikuttaa paljolti myös se, kuinka hyvin heidän aivojensa välittäjäaine dopamiinin käyttämät hermoradat pystyvät aktivoitumaan, mistä kielii se, että dopamiinin takaisinottoa synapsiraosta estämällä monet heidän luonteenpiirteistään muuttuvat positiivisempaan suuntaan alle tunnissa (ei ole poissuljettua, etteikö myös ns. normaali ihminenkin muuntuisi luonteenpiirteiltään farmakologisia ja luontaistuotteita käytettäessä).

Kuva 1. Esimerkkejä suhtautumisesta valmiintuntuiseksi saamiseen ja tehtyjen valintojen seuraamuksia.

Rutiininomaisempaa valmiintunteisuuden tavoittelua voi esiintyä esim. potilastyön asiantuntijoilla (lääkärit ym.), joilla voi olla jonkinlaista työkokemuksen kautta saatua tottuneisuutta siihen, että diagnooseja, ensiarviointeja ja toimenpiteitä määritettäessä on usein monia yhtäaikaisia, mahdollisesti toisiinsa liittyviä asioita mietittävänä, jotka eivät koskaan toistu täsmälleen samanlaisena myöhemmin. Heidän työtään ohjaavat monenlaiset matemaattiset mallit, joiden vaikutus pääsee kohdistumaan heihin enemmänkin koulutusjaksojen aikana kuin tutkittavien ihmisten kohtaamistilanteissa. Yhdysvaltalaisella lääkealan yrityksellä, Merckillä, on erillinen ohjeistus päätöksentekotilanteisiin liittyen. Siinä on eräänä osiona luku, jossa korostetaan kognitiivisten virheiden tapahtumisen mahdollisuutta. Tämän ohjeistuksen mukaan potilastyön asiantuntijat (eng. clinicians) käyttävät muodollisia laskentamalleja potilastyössään melko harvoin, minkä sijaan he käyttävät pikemminkin intuitiivista ymmärrystä todennäköisyyksistä yhdistettynä kognitiivisiin prosesseihin, joita kutsutaan heurestiikoiksi. Heurestiikkoja luonnehditaan ns. peukalosäännöiksi, akateemisesti valistuneiksi arvauksiksi ja mentaalisiksi oikoteiksi. Samaisen lähteen mukaan lääketieteelliset virheet johtuvat useimmiten kognitiivisistä virheistä kuin varsinaisesta tiedonpuutteesta (valikoima yleisistä kognitiivisistä virheistä tekstin ohessa).

Toisinaan ihmiset eivät ole kiinnostuneetkaan selvityttämään itselleen jotain asiaa yhtään nykyisenlaista tarkemmin, minkä vuoksi he eivät koe erityisempää valmiintuntuiseksi saattamisen tarvettakaan jonkin (toistaiseksi melko sumeasti koetun) asian suhteen. Tämä voi johtua monesti siitä, että jokin asia koetaan sopivaksi juuri sellaisenaan, eikä täten tee mieli ”purkaa sitä auki” tai jokin asia on sopivan mysteerisen oloinen vain niin kauan kuin sen tarkempaa selvittelyä välttää. Tai ehkä vain ymmärretään, että jossain asioiden kokonaisuudessa on niin paljon miettimistä, että ymmärrys vaadittavasta ajan vähimmäismäärästä aiheuttaa täystyrmäyksen valmiintuntuisuuden tavoittelun tarpeelle (vrt. tunne hyötysuhteesta), mikä ei kuitenkaan aivan välttämättä tarkoita sitä, etteikö asiaan liittyvä tuntemus silti voi tulla ajoittain esille ikään kuin houkutukseksi.

Kognitiivisen käytöksen malleja (eng. cognitive behavioral model) on pyritty kehittelemään myös valmiintuntuisuuden tavoittelun tarpeeseen liittyen. Eräs tällaisista kehitelmistä on testi, jota kutsutaan Need for Closure Scale (Webster & Kruglanski, 1994) -testiksi. Tämä testi koostuu 47 kohdasta, jaoteltuna viiteen eri luokkaan: tarve ennakoitavuuteen, mieltymys järjestykseen ja struktuuriin, epämielekkyys moniselitteisyyttä kohtaan, päättäväisyys ja vaihtoehdoille avoimuus (eng. close-mindedness). Lisäksi mukana on viisi-kohtainen valhe-asteikko. Muita samanhenkisiä testejä saattaisivat olla esim. Intolerance of Uncertainty Scale ja Desirability of Control Scale, kaikkien näiden ollessa 10 - 20 vuotta sitten kehiteltyjä.

http://www.midss.org/content/need-closure-scale-nfc
http://terpconnect.umd.edu/~hannahk/NFC_Scale.html
Priming-ilmiön eli sen sen, että aiempi ajatus todennäköistää yhden tai useamman muun mielteen vaikuttavaksi tulemista, pystyy valjastamaan sellaiseen pelimuotoiseen käyttöön, missä missä se ihminen, jonka mieleen vaikutetaan, ei itse useinkaan pysty arvaamaan, mitä hän tulee ajattelemaan hetken kuluttua. He, jotka triggeroivat kohdeyksilössä aktiiviseksi eräänlaisia “alkusykäyksiä” antavia ajatuksia sen sijaan tietävät, monesti myös senkin, minkälaisia tuntemuksia ja elimistön reaktioita ne kohdeyksilössä herättävät.

Kuvasta 1 voi ensinnä todeta, että L1:stä ei välttämättä päädytä esim. S1:een. L1 on eräs mahdollinen ajatus, kuten on S1:kin, mutta kuten tiedetään, ihminen ei voi ajatella kaikkea kaiken aikaa, joten eri ajatuksiin voidaan teorisoida päädyttävän jonkin todennäköisyyden mukaan. Ajateltakoon, että asiaa L1 (mielle, käsite, episodinen tilanne tms.) ei ole ajateltu pitkään aikaan ja kun sitä sitten tulee ajatelleeksi, se triggeroi todennäköisemmin esille assosiaatiot A1, B1 ja C1. Tai saattoi se olla jotain sellaistakin, joka tapaa aina johtaa samoihin assosiaatioihin. Aivan välttämättä ei päädytä tietoisessa mielessä nähtäviin kuviin tai edes tuntemuksiin siitä, että jotain assosiaatioita ilmeni, jolloin voidaan puhua valmistelevasta esiaktiviteetista.

Kummin vain, L1:n triggeroituessa ajattelemisen kautta, ovat ajatuksista A1, B1 ja C1 juontuvat assosiaatiot mahdollisia tulla aktiiviseksi näiden kolmen eri reitin kautta niin kauan kuin L1:llä riittää vaikuttavuutta. Tätä vaikuttavuutta esim. L1:n ja A1:n välillä kuvaa alkuarvo 0.7 (todennäköisyysarvo, max 1.0), jonka voi selittää laskevan ajan kuluessa jonkin kaavan mukaan. Ihmisajatteluhan harvemmin jää sillä tapaa “jumiin”, että jonkin assosiaation herätessä, se vain “jäisi siihen” viikkojen ajaksi. Sama pätee jokaisen kuvassa esitetyn ajatuksen kohdalla, joita voi verkostomaisessa esityksessä myös noodeiksi kutsua.

Q1 ja C1 on merkitty kuvaan eri värillä sen merkiksi, että niiden tultua L1:n ja A1:n kautta aktiiviseksi, ne ovat toimineet eräänlaisina kriteereinä, jotka täsmäävät erääseen K1:n aktivoitumisen mahdollisuuteen. K1 taasen on ajatus siinä missä L1:kin ja sillä on omia assosiaatioyhteyksiä mm. B1:een, M1:een ja N1:een. Koska B1 on ollut aktiivisena jo L1:n toimesta, B1:n vaikuttavuuden todennäköisyyden voi teorisoida vahvistavan B1:n vaikuttavuuden todennäköisyyttä. Eli mikä B1:n todennäköisyysarvo (p-arvo) olikaan, se ei tässä teoriassa ainakaan nollaan vähenisi lisäaktiviteetin seurauksena.

Kuva 2 selventää sitä, miksi Q1, C1 ja F1 pystyvät yhteisvaikutuksellaan tuottamaan K1:n aktivoitumisen. Sen logiikka on sinänsä yksinkertainen, mutta sen ymmärtäminen voi tuntua hankalalta edellä kerrotun jälkeen. Olennaista siinä on kuitenkin se, että eri ajatuksilla ollessa monesti samankaltaisia “piirteitä”, aiheutuu näiden piirteiden eräänlaisesta yhteensummautumisesta signaalia eteenpäin vievyyttä. Kuvassa 1 L1:n piirteitä olisivat sekä esille piirretyt, että piirtämättämöt assosiaatiot (myös konnotaatiot, denotaatiot ym.), kuten olisi myös mm. A1:n ja C1:n kohdalla. Kuvassa on sääntönä: ”vähintään kaksi signaalia sisään, jonka jälkeen kaikki ko. noodin ulostulot aktiiviseksi”. Kuvassa 2 sisääntulevia signaalireittejä on vain yksi sen vuoksi, että enempää ei ole selkeyden vuoksi piirretty.

Helpointa ulkopuolisten on tietää, mikä assosiaatio johtaa mihinkin mielteeseen, kun he ovat itse olleet niitä luomassa tai muokkaamassa olemassa olevia assosiaatioverkostoja. Jos edelläkuvattuja sääntöjä hiukan tarkentaisi mm. siltä osin, millä kaavalla aktivoitumisen todennäisyysarvo laskee, ja ottaisi mukaan muutaman tuhatta yksittäistä asiaa vastaavaa noodia, joilla olisi aitoja assosiaatioita vastaavat yhteydet, voitaisiin verkoston ilmiöitä simuloida tietokoneohjelmassa ja tilastoida sitä, mitkä noodit aktivoituvat eniten jonkin tietyn ajan sisään. Tuolloin saatettaisiin tulla huomaamaan ehkä jopa sellaista, että vaikka aktivaatio alkaisi mistäpäin verkkoa tahansa, tietyt samat kymmenen noodia ovat aina ensimmäisenä saavuttaneet eniten aktivaatiota jonkin tietyn lyhyen ajan kuluessa. Mistä sellainen kertoisi?


Symbet (“monta uutta signaalia kerrallaan”): http://jsfiddle.net/persilj/5d5BR/
Tekoneuronit (“yksi uusi signaali kerrallaan”): http://jsfiddle.net/persilj/4gn7kebp/
Tämä kirjoitus on osa Uskottavaa vai totta -sarjaa, viitaten samannimiseen blogiin, ideana ollen, että sellaisen selityksen luominen käsitellyistä asioista, jota kukaan ei kyseenalaistaisi tai väittäisi todistusta riittämättömäksi, olisi erittäin työteliästä, koska kyse on usein sen verran monimutkaisesta teknologiasta ja/tai tieteestä ammentamisesta, että on helpompaa viedä lukija mahdollisimman lähellä ymmärtämisen mahdollisuutta ja antaa hänen “kulkea loppumatka itse”.

A processor architecture defense against buffer overflow attacks

Buffer overflow vulnerabilities in the memory stack continue to pose serious threats to network and computer security. By exploiting these vulnerabilities, a malicious party can strategically overwrite the return address of a procedure call, obtain control of a system, and subsequently launch more virulent attacks. [artikkeli-id: 1270612]

Rogue femtocell owners: How mallory can monitor my devices

Femtocells are small cellular telecommunication base stations that provide improved cellular coverage. Rogue owners of femtocells can secretly monitor third-party mobile devices by using the femtocell’s access control features. [artikkeli-id: 6562901]

Lightweight Jammer Localization in Wireless Networks: System Design and Implementation

Jamming attacks have become prevalent during the last few years, due to the shared nature and the open access to the wireless medium. Finding the location of a jamming device is of great importance for restoring normal network operations. After detecting the malicious node we want to find its position, in order for further security actions to be taken. [artikkeli-id: 5425405]

Towards a Novel Approach for Hidden Process Detection Based on Physical Memory Scanning

Leveraging developed root kit, malware could deeply hide its own process and hardly be detected. Based on analyzing various existing detecting technologies, a novel approach for hidden process detection was proposed in this paper. [artikkeli-id: 6405787]

Too young to be secure: Analysis of UEFI threats and vulnerabilities

Unified Extensible Firmware Interface (UEFI) is a software interface between an operating system and platform firmware designed to replace a traditional BIOS. In general, UEFI has many technical advantages over BIOS (pre-OS environment, boot and run-time services, CPU-independent drivers etc.) including also powerful security mechanisms (e.g. secure boot, update, etc.). The paper describes the architectural and implementation troubles of UEFI which lead to threats, vulnerabilities and attacks. [artikkeli-id: 6737940]

Risks associated with USB Hardware Trojan devices used by insiders

Hardware Trojan Horse devices implemented as peripheral devices can be used to prosecute a wide variety of attacks that are not mitigated by modern defensive techniques. The research discusses the implementation of a proof of concept Hardware Trojan Horse device, implemented as a USB Human Interface Devices, that exploits unintended USB channels to exfiltrate data from a computer. [artikkeli-id: 5929130]

FM 99.9, Radio Virus: Exploiting FM Radio Broadcasts for Malware Deployment

FM RDS protocol can be used as an attack vector to deploy malware that, when executed, gains full control of the victim’s device. This attack vector allows the adversary to deploy malware on different platforms. The infection is undetected on devices running the Android OS, since malware detection solutions are limited in their ability due to some features of the Android security model. [artikkeli-id: 6507551]

The Middle East under Malware Attack Dissecting Cyber Weapons

The energy industry is particularly targeted. The attacks are carried out by deploying extremely sophisticated malware. The campaign opened by the Stuxnet malware in 2010 and then continued through Duqu, Flame, Gauss, and Shamoon malware. [artikkeli-id: 6679855]

Yhteiskunnassa suorastaan kisaillaan siitä, kuka tai mikä pääsee ajatusten tarjoajaksi ja täten osalliseksi otaksumiin, joita suunnitelmallisesti keskenään verkottamalla päästään ohjaamaan nimettävissä olevien ihmisten ajatustoimintaa vähintään sen verran, että hänet saadaan ajattelemaan jotain tiettyä ilman, että siihen viitataan suoraan.

Otaksumat ovat suunnittelunaikaisia arvioita siitä, mitä jonkun tietyn henkilön mieleen tulee, kun tämä altistetaan joukolle valikoituja suoria havaintoja tai hänet johdatellaan ajattelemaan tiettyjä asioita. Arvioitahan niiden täytyy ollakin, koska toisen ihmisen mieleen ei pääse katsomaan suoraan. Otaksumat perustuvat sekä yleiseen tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusverkostoja ihmisten mieleen on muodostunut, että myös tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusten välisiä yhteyksiä jonkun tietyn henkilön mielessä on, mikä johtuu usein siitä johtuen, että otaksumien asettajat itse ovat olleet niitä luomassa, vahvistamassa ja ylläpitämässä.

Kuva 1. Joukko otaksumia.

Kerrontaan mukaan pääsyn helpottamiseksi selitettäköön vielä, että joka ikinen pienikin suora havainto tai jatkoajatus esim. Aamu-TV:stä, lehden aukeamalta, bussimatkalla sisäänastujista tai jollain käytävällä kuullusta puheesta jättää mieltä joltain tietyltä osin esiaktivoiduksi, ja kun näitä esiaktivointeja on riittävästi ja tietynlaisia, kohdehenkilön ajatukset luikahtavat vahingonomaisesti kohti jotain tiettyä ajatusta, mitä hän ei mitenkään pysty estämään. Jokaista näistä esiaktivoinnista on mahdollista käyttää yhdessä tai useammassa otaksumassa. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti ja muut sanomalehdet hyödyntävät tällaista joka päivä, kuten myös MTV3 uutisinserteissään, toimien joko itse yksittäisen otaksuman kaikkien kohtien ajatusten tarjoajana tai sitten he toimivat vain otaksuman pohjustajana eli ne tarjoavat muutamat ensimmäiset ajatukset ja jättävät jonkun toisen tahon tehtäväksi suorittaa varsinainen triggerointi eli otaksuman viimeiseen kohtaan tarvittavan ajatuksen tarjoaminen.

Kuva 2. Kaavamainen esitys ajatusten tarjoajasta / ajattelun tuotteesta jatkoajatuksineen.

Otaksumia voidaan havainnollistaa kuvalla 1, jossa on 5 kpl otaksumia, jotka koostuvat numeroiduista ajatusten tarjoajista ja ennakkoarvioiden mukaan mieleen nousevista ajatuksista, jotka on merkitty kirjaimella. Kuvaa tarkkaan katsomalla, huomaa, että samaa kirjainta voi esiintyä useammassa kohdassa. Tämä johtuu joko siitä, että otaksuman tullessa toteen, aktivoitunut ajatus voi toimia muiden otaksumien osana tai sitten samaa ajatusta aktivoi useampi mielen ulkoinen ajatusten tarjoaja.

Kuvat 2 ja 3 selittävät tarkemmin sitä, mihin kuvan 1 otaksumissa olevat numerot ja kirjaimet viittaavat. Numerot ovat siis ajatusten tarjoajia (esim. ihminen tai esine jostain perspektiivistä) tai ajattelun tuotteita l. ajatuksia (esim. käsite, mielikuva tai episodinen muisto) ja kirjaimet esiin tulevia ajatuksia tai niistä seuraavia jatkoajatuksia. Kirjaimilla voidaan viitata joko ensiajatuksiin tai jatkoajatuksiin, mutta vain yhteen niistä kerrallaan.

Kuva 3. Otaksuman osatekijänä olevasta ajatusten tarjoajasta voidaan hyödyntää sekä ensiajatuksia, että jatkoajatuksia.
Tämä kirjoitus on osa Uskottavaa vai totta -sarjaa, viitaten samannimiseen blogiin, ideana ollen, että sellaisen selityksen luominen käsitellyistä asioista, jota kukaan ei kyseenalaistaisi tai väittäisi todistusta riittämättömäksi, olisi erittäin työteliästä, koska kyse on usein sen verran monimutkaisesta teknologiasta ja/tai tieteestä ammentamisesta, että on helpompaa viedä lukija mahdollisimman lähellä ymmärtämisen mahdollisuutta ja antaa hänen “kulkea loppumatka itse”.