On hyvin tavallista, että kerrottaessa muille ihmisille ounasteluistaan sen suhteen, että jonkinlaista personoitua, enimmäkseen tunnetasolla aistittua häirintää esiintyy, kuulija/lukija ei tavoita sitä, miten kertoja asian kokee, eikä koe vakuuttuneisuuden tunnetta kerrotusta edes määrällisesti suurista ilmenemiskerroista mainitessa. Tämä ilmenemiskertojen määrien tajuisuus on vaikeasti jaettavaa hiljaista tietoa sen vuoksi, että ihmisillä yleensä ei ole valmiutta ymmärtää tunnetasolla aistitun häirinnän moninkertaisuuden siedettävyyden vaikeuden kasvamista siitä sanallisesti kerrottaessa. Tästä seuraa se, että häirinnän laadusta ja tyypistä riippuen häirinnän kohde voi joutua ottamaan vastaan valtavan joukon häirinnän ilmentymiä, jotta saa ensin itsensä vakuutettua siitä, että häirintää esiintyy ja saa sitä kautta pontta väittää muille minkälaista häirinnäksi tunnistettua esiintyy. Paremmassa asemassa on sellainen, joka jo varhaisessa vaiheessa tunnistaa tai pystyy käsitteistämään/takaisinmallintamaan sen, minkälaisesta häirinnästä on kyse ja voi täten ottaa asian esille muiden ihmisten kanssa paljon aiemmin. Ongelmaksi voi muodostua se, että ihmisten koulutustasosta johtuen, sekä siitä, että tietynlaisista häirintätavoista ei ole ensimmäistäkään esimerkkiä mediassa, häirintää ei voi kuvailla muutamalla sanalla, jotka riittävät selvittämään mistä on kyse, vaan asiaa joutuu avaamaan ehkä paljonkin. Tätä voi luonnehtia potentiaalisesti turhauttavaksi vaiheeksi. Tähän liittyy sekin ongelma, että jos asiaa ei avata riittävästi, se otetaan vastaan jonkinlaisena tietokönttänä, jota ei pureta auki sen enempää auki kuin mitä siitä pystyy helposti ymmärtämään. Tällöin huomioimatta jää tyypillisesti mm. sen huomioiminen, kuinka paljon aikaa, mentaalista vaivannäköä ym. häirinnän toteuttaminen on vaatinut, minkä mietintänä korvaa erikoisesti se, pystyykö kuulija itse kuvittelemaan, miten jonkinlainen häirintä voitaisiin toteuttaa. Jos tätä ei siis pystytä helposti kuvittelemaan, se kallistaa mielipiteen sen puolella, että jokin ei ole mahdollista ja kenties kertoja itse on jotenkin vain sekaisin, hämmentynyt tms. (kognitiivisista vinoumista ja ajattelun heurestiikasta on esimerkkiä kirjoituksen ”Valmiintuntuisuus” ohessa olevassa tekstilaatikossa). Todellisuudessa häirintää olisi voitu suunnitella vaikka viisikin vuotta ja sitä olisi käytetty varioiden jo pitkään useita ihmisiä kohtaan.
Häirintätekniikoiden vakiintuessa niiden toisiinsa yhdistely luonnistuu siinä missä minkä tahansa yhteenliitettävistä komponenteista koostuvan ”rakennussarjan” osien yhdisteleminen. Esimerkkinä tällaisesta voisi olla toistuva leikki terveysaseman ajanvaraukseen läpi pyrittäessä, missä puhelinvaihdetta kontrolloiva tietojärjestelmä on ohjelmoitu sellaiseksi, että se ensin odotuttaa tietystä numerosta soittajaa tietyn taustamusiikan kera niin kauan kunnes soittaja lähtee käymään asiaanliittyvän sairaanhoitopiirin verkkosivuilla, mikä triggeroi puhelinvaihdetta kontrolloivan tietojärjestelmän joko vapauttamaan puhelujonosta yhden linjan tai lisäämään sinne yhden uuden. Odotteluun tylsistyneen soittajan mieleen uppoutuu tällöin syvälle soittajan kertoma sukunimi, jolle oli odotuttamisen kautta vapautunut runsaasti ”tyhjää tilaa” tietoisesta mielestä, sillä odottaminen sinänsä on meditatiivista toimintaa, jolla on potentiaalia haihduttaa mielestä siellä vielä äskettäin pilkahtaneita ajatuksia. Kun tätä tapahtuu lähemmäs kymmenen peräkkäisen kerran, odotuttamisen kestäessä joka kerta lähemmäs 20 minuuttia ja puhelimeen vastatessa kahden sekunnin toleranssilla siitä, kun soittaja päätyy ko. sairaanhoitopiirin sivuille vilkaisemaan, josko siellä kerrottaisiin vaikka soittoruuhkista tms. on syytä epäillä, että joko järjestelmä on tarkoitettukin toimivan juuri sillä tavoin tai sitten se on pelkkää kiusaa varten kustomoitu jotain tiettyä ihmistä varten. Sairaanhoitopiiri Eksote, johon tässä viitataan, pitää sisällään runsaasti ihmisiä, joiden asenne täsmäisi tällaiseen, teknisen osaamisen tullessa tarjottua Lappeenrannan tietohallinnon puolelta. Käytännössähän tuossa olisi kyse lähinnä hyvin yksinkertaisten IF-THEN-ELSE -sääntöjoukkojen asettamisesta. Koska tietojärjestelmät suorittaisivat raskaimman työn, mentaalisia suoritteita ei tarvitsisi suorittaa juuri kenenkään muun kuin yhden tietoliikennettä valvovan ja puhelimeen vastanneen, jolle riittää kuitenkin se, että hän tekee sitä mitä yleensäkin työkseen tekee.
Voitaisiin osoittaa tilastollisesti, että suoritettaessaan personoitua häirintää, häiritsijät tapaavat valita ensisijaisesti sellaisia tekniikoita ja metodeita, joiden mentaalinen kuormitus heille itselleen on vähäinen. Kun häirinnän pyrkimyksenä on aiheuttaa eksogeenisiä (ulkosyntyisiä) tunnetilojen muutoksia ja mahdollisesti tätä kautta elimistön metaboliikan ja muun sisäisen toiminnan muutoksia, ovat käytön kautta vakioitunut priming-tekniikka, sekä monesti käytetyillä suggestioilla muistuttavuus ja tiettyjä samoja mietteitä vahvistavuus idealaarissa aina mukana. Erityisen karkeaa häirintä on sen perustuessa esim. odotuttamiseen, tai kovien äänien ja muiden helposti aistittavien havaintojen käyttöön.
Ihmisten saadessa luvattoman etäkontrollointiyhteyden jonkun ihmisen tietokoneeseen, voitaisiin luonnehtia melkeinpä kaikissa heissä esiintyvän jossain vaiheessa halukkuutta kokeilla tehdä jotain sellaista, jonka kohteena olevan tietokoneen käyttäjä huomaa, mutta ei voi olla aivan varma aiheuttiko hän itse jonkin ilmiön/tapahtuman vai kuuluiko se tietokoneen laitteiston, käyttöjärjestelmän tai oheislaitteiden normaalin rajoissa olevaan poikkeavaan toimintaan. Tämä voi alkaa esim. siitä, että etäkäyttäjän nähdessä oman monitorinsa ruudulla saman, minkä kohdekoneen käyttäjä näkee omallaan, etäkäyttäjä poikkeuttaa varsinaisen käyttäjän suorittamia hiirenliikkeitä ihan hitusen verran, jolloin kahden käyttäjän hiiren liikuttelujen vaikutusten summautuessa, hiirenpointteri suuntautuu esim. suoraan ylöspäin siirtymisen sijaan hivenen vasemmalle kaartuen. Varsinainen käyttäjä ei tätä tapausta tule muistamaan yksityiskohtaisesti hetken kuluttua, jolloin hänelle ei jää siitä muuta kerrottavaa kuin tunne siitä, että jotain outoa tapahtui. Myöhemmin, kun hiirenpointteri loikahtelee itsestään merkittäviltä tuntuvien sanojen kohdalle tai alkaa yhtenä viikkona valumaan itsestään johonkin suuntaan ja toisena viikkona ei valu yhtään mihinkään, vaikka hiirimatto, valaistus ja kaikki muukin oleelliselta tuntuva vaikuttavat identtisiltä, alkaa ihmetyksen tunne ottaa siinä määrin valtaa, että jonkinlaisia suurieleisempiä reaktioita voidaan odottaa. Pienessä kaupungissa tämä voi tarkoittaa sitä, että suunnataan sen lähes ainoan oheislaitteita myyvän liikkeen puoleen, joka sattuu sopivan matkaetäisyyden päässä olemaan ja josta voisi siinä samalla kysäistä, voisiko oirekuvailu täsmätä johonkin. Tai ehkä hän soittaa jonkinlaiseen puhelinpalveluun tai kirjoittaa asiasta kysymyksen jonnekin verkon foorumeista. Joka tapauksessa, reaktio olisi täten saatu esille.
Jos on saavutettu mahdollisuus etäkontrolloida luvattomasti verkon kautta saavutettavan tietokoneen oheislaitteita, tarkoittaa se kotikäyttäjän asemassa olevan kohteen tietokoneen todennäköistä laajemmaltikin turmeltuneisuutta eli etäkäyttäjällä on joko ylläpitäjän tason käyttäjäoikeudet tai koko käyttäjäoikeuksienhallintajärjestelmä on ohitettu. Tämä tarkoittaa sitä, että kohdekoneelle on varmastikin ujutettu ”hookkeja” (eng. hook) eli mekanismeja, joiden avulla voidaan mm. siepata käyttöjärjestelmässä ajettujen isojen ja pienempien ohjelmien tuottamia tapahtumia kuten ohjelmistokomponenttien välisiä viestejä - jolloin voidaan esim. muuttaa näitä viestejä tai käynnistää tietynlaisen viestin saapuessa jokin tietty prosessi, joka voisi tehdä periaatteessa mitä vain. Tietokoneen näppäimistön painalluksiakin hallinnoi aina jokin ohjelmistokomponentti, jonkin muun ohjelmistokomponentin ottaessa tältä ohjelmistokomponentilta vastaan sen merkin koodin, minkä tietokoneen käyttäjä - tai kissa - on halunnut näkyvän monitorinsa ruudulla.
Jos luvaton etäkäyttäjä on ollut sitä mieltä, että olisi liian paljon ja epäilyttävästi etäkoneen toimintaa hidastavaa, sekä tietoliikennekaistaa käyttävää, jos kaikki monitorin ruudulle piirtyvä siirrettäisiin pikselimuodossa verkon yli (kaikki miljoonat ruudulle kymmeniä kertoja sekunnissa piirtyvät ja muuttuvat pikselit), saatettaisiin päätyä priorisoimaan sitä, minkälainen etäkoneen käytöstä kertova tieto - ja minkälaatuisena - olisi saatava reaaliaikaisesti kaapattua. Ohjelmistokomponenttien väliseen viestien vaihtoon kytkeytymällä voi tällöin saada aikaan sen, että näppäimistön painallus tuottaa sen seurauksen, että kirjainta vastaava koodi siirtyisi verkon kautta luvattoman etäkäyttäjän tietokoneelle (tai verkkopalvelimelle). Tämä muuannekin päätyvä data käsiteltäisiin automatisoidusti siten, että etäkäyttäjä näkisi reaaliajassa, mitä varsinainen tietokoneen käyttäjä kirjoittaa.
Tällainen käyttöjärjestelmän toiminnan ”hiljainen muokkaus” voi joko jäädä täysin huomaamatta tai jos joku niin toisaalla valitsee, voi mahdollisuutta käyttää hyväksi siten, että tekee sen sillä tapaa huomattavaksi, että aiheutuu toistuvaa epämukavuutta tuottavia olotiloja. Tämän voi tuottaa esim. aiheuttamalla käyttäjän huomionkiinnittymisiä merkityksillisiin sanoihin tai aiheuttamalla poikkeavuuksia tietokoneen normaaliin toimintaan silloin, kun monitorin ruudulla on hetken kuluttua nähtävissä jokin tietty merkityksellinen sana. Sanathan eivät ole pelkästään sanoja, vaan ne pystyvät herättämään ihmisissä tuntemuksia, jotka taasen voivat aiheuttaa stressireaktioitakin, mitä sinänsä voi aiheuttaa jo pelkästään sekin, että kokee, että joku tarkkailee.
Jos merkitykselliseksi sanaksi on valittu vaikkapa sana ”elämänkaari”, voidaan kohdekoneelle jättää enimmäkseen uinuva taustaprosessi, joka saa ensiherätteen siinä vaiheessa, kun verkkoselaimella mennään Ilta-Sanomien verkkosivuille, minkä jälkeen se alkaa käydä läpi kaikkien välilehdille avattujen uutisten tekstejä, ajastaen hiirenpointterin liikkeiden rajun poikkeaman esim. 8 sekunnin päähän siitä, kun käyttäjä ensimmäisen kerran siirtyy kyseiselle välilehdelle ja vähänkään vierittää selaimessa olevaa sivua alaspäin hiiren rullalla. Tähän voitaisiin kytkeä myös kuvissa esiintyvien elementtien tunnistavia algoritmeja tai näkyvän häirinnän ajastuksen ajoittamista käyttäjän eri tavoin analysoituun profiiliin perustuen.
Tietyt lappeenrantalaiset poliitikot ovat osoittaneet vähäeleistä innostuneisuutta sitä mahdollisuutta kohtaan, että he pääsisivät osaksi jonkun tietyn ihmisen mieleen muodostuvia assosiaatioita. Tätä voi ajatella palveluksena sellaiselle sosiaaliselle verkostolle, joka pyrkii vaikuttamaan johonkin tiettyyn henkilöön, mitä hyödynnettäisiin esim. ”nykäisemällä” sopivalla hetkellä kohdehenkilön ajatuksia kohti jostain tietystä poliitikosta juuri hänelle mieleen tulevia ajatuksia ja tuntemuksia. Poliitikoilla on monesti jotkin tietyt teemat ja aihealueet sellaisia, että ne ovat toistuvasti esille heidän viestiessään median tai vaikkapa oman bloginsa kautta, joten asemoimalla heitä toistuvasti moniin erilaisiin tilanteisiin, jossa heidät voi kokea ”melkein kahden kesken arjen tasolla” ja vieläpä niin, että havainnoijan oma mieli on ”esilämmitelty” niille aiheille, jotka tähän henkilöön täsmäävät, alkaa tämä poliitikko tulla toistojen kautta merkitykselliseksi kohdehenkilölle, vaikkeivat he koskaan vaihtaisi sanaakaan keskenään. Tätä jatketaan tavanomaisesti siihen asti kunnes voidaan olettaa, että kohdehenkilön ajatellessa tiettyjä ko. poliitiikkoon liittyviä aiheita muissa yhteyksissä, hänen ajatuksensa ajautuisivat herkästi juuri kyseisen poliitikon suuntaan.
Näiden poliitikkojen voi olettaa olevan tietoisia siitä, että oman asemoitumisen ajoittaminen ja kohdehenkilön mielentiloista tietoiseksi tuleminen perustuu mm. luvattomaan tiedonkeräämiseen kohdeyksilön tietokoneelta ja tietokonelaitteiden käytöstä, sekä mahdollisesti kohteen käyttämän mobiililaitteen korruptoimiseen esim. sijaintitietojen vuotamisen kautta. Vähäeleiseksi innostuneisuudeksi tätä voi luonnehtia siksi, että nämä poliitikot vain ovat jossain paikalla juuri tiettynä merkityksellisenä hetkenä ja tietyllä merkityksellisellä tavalla pukeutuneena, mutta tekevät sitä niin usein ja niin monessa eri paikkaa kuin on tarpeen, jotta saadaan kohdehenkilö kokemaan kyseinen poliitikko sellaiseksi, että tämä attribuoituu ajoittumisiensa, kontekstin ja kohdeyksilön kulloistenkin mielentilojen parittamisten kanssa riittävän unohtumattomalla tavalla tiettyjä assosiaatioita ja tuntemuksia mieleen tuovaksi. Tämän jälkeen hän katoaa kohdeyksilön nähtäviltä sellaisista arkisista yhteyksistä kuten kauppojen kassat, kalatiskit, kirjakaupat ja kierreportaiden vierukset, jotteivat muodostuneet mielikuvat pääsisi muuttumaan niin helposti.
Riippuen näiden poliitikkojen ja muiden osallisten pyrkimyksistä, voi tarkoituksena olla esim. tyrehdyttää kohdehenkilön henkilökohtainen ja potentiaalisesti kasvava kiinnostus joitakin aiheita kohtaan tai vaihtoehtoisesti sävyttää näitä aiheita jollain hienoisella tapaa. Tätä sävyttämistä voidaan tehdä missä vaiheessa vaikuttamaan pyrkimistä tahansa ja siihen kontribuoi periaatteessa kaikki, mikä on suoraan kohdehenkilön aistittavissa ja kuviteltavissa.
Pikanttia tässä on se, että politiikon itsensä ei välttämättä tarvitse ehkä kertaakaan olla läsnä noissa ”arjen tilanteissa”, vaan vaikutelma hänestä riittää. Blogien, Facebookin ym. kautta on voinut nähdä heistä muutaman kuvan, joiden avulla voi suurin piirtein tunnistaa heidät, sekä vaikkapa kaupungin kunnallispoliitikkoja listaavalta sivulta voinee nähdä melko tuorean kuvan, mutta autenttista paikallaolevuutta tärkeämpää on monesti vaikutelma, jonka ei tarvitse koostua kaikesta, mitä heistä voitaisiin havainnoida, vaan siihen riittävät etäämmältä tai ohimennen nähty kävelytyyli, maneerit, hiustyyli, silmien käyttö, kasvojen muodot yms. Nykyisin on avoimena lähdekoodinakin saatavissa runsaasti algoritmeja, jotka pystyvät vertailemaan esim. kasvojen piirteitä ja elekieltä, minkä lisäksi tiedetään kaikilla ihmisillä olevan prosentuaalisesti ottaen lähes samat geenit, jolloin samankaltaisten ihmisten esiinseulominen ja käytettäväksi järjestäminen ei ole ollenkaan mahdotonta temppu.
Sanapari ”neljäs valtiomahti” on jo siinä määrin toiston kautta kulunut, ettei se enää tuo niin herkästi mieleen sitä, että median, johon sillä viitataan, toiminta ulottuu koko Suomeen ja että sillä on käytettävissään tuntuvaa ohjailuvaltaa. Media ei kuitenkaan koskaan ole päästänyt ihmisiä unohtamaan sitä, että he ovat monen asian suhteen merkittävä vastapeluri - ja välttämätön yhteiskumppani. Vallanpitäjänä se pyrkii aktiivisesti välttämään diktatuurisuuden ja totalitäärisyyden piirteitä, mutta silti sen toiminnassa on huomattavissa tarkka-ampujamaisia tekoja ts. se käyttää mitä selkeimmin sekä mediaseurannan informaatio- ja analyysipalveluita alihankintana ja sisäisenä palveluna, että myös yksittäisiin ihmisiin kohdistuvaa hakkerointia. Tässä ei erityisemmin viitata esim. puhelinhakkerointiin, jossa kuunnellaan salaa jonkun ihmisen puhelinvastaajaan jätetyt viestit, vaan siihen, että media pyrkii pysymään selvillä siitä ketkä kaikista n. viidestä miljoonasta suomalaisista saattaisivat olla joskus tulevaisuudessa jonkinlaisena uhkana esim. kansalaisten mielipiteiden konvertoimisen mielessä suhteessa erilaisten poliittisten toimijoiden, instituutioiden ym. tahtoon ja tavoitteisiin. Hakkerointi ei tässä ole pelkästään jotain median itsensä omissa toimitaloissaan suorittamaa toimintaa tai undergroud-piirien avustamaa sellaista, vaan sille on antanut siunauksensa moni eri taho poliisiviranomaisten edustajista alkaen. Voitaisiin ”romantisoida”, että kyse olisi yhteiskuntarauhan säilyttämisen varmistelusta pitkälle ennakkoon, mutta media ja kulloisessakin tapauksessa avustaneet/osallistuneet tahot tapaavat ampua sen verran kovilla, ettei kyse ole hienoisesti ohjailusta, vaan enemmänkin tuhoamiseen pyrkivyydestä.
Se, miltä median toiminta tuntuu, riippuu tietysti siitä keneltä kysytään ja missä tilanteessa kysytään. Jos on juuri katsellut jakson Emmerdalea, media ei ehkä tunnu kovin vaaralliselta. Vaarallisuuden tunne yleensäkin saattaa jäädä monelta saavuttamatta, jos tiedusteltaisiin ihmisiltä suhdetta mediaan, sillä media tuntee medioiden käyttäjien tavat ja taipumukset, jolloin vaikuttavuutta voidaan kohdistaa huomaamatta keneen tahansa identifioitavissa olevaan ihmisyksilöön ja täten aiheuttaa hänessä miedosta vahvoihin tuntemuksia, joilla on potentiaalia esim. tuhota halukkuus edetä jonkin asian edistämisessä tai tai vaihtoehtoisesti saada hänet tulevaisuudessa valitsemaan jonkin tärkeän, elämänkäänteitä johonkin erityiseen suuntaan vievän reitin. Kirjoituksesta ”Aivohakkeri: vaikuttavuuden tietämisestä” saa yhden esimerkin siitä, miten ihmiseen voidaan vaikuttaa, lisää vastaavista voiden lukea teoksesta ”Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta”.
Lukijan kannattaa itselleen rehellisyyden mielessä tunnustaa, että eri mediatalot (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, YLE, Keskisuomalainen ym.) eivät toimi muista media-alan toimijoista erikseen, vaan erityisesti heidän tietojärjestelmiensä yhteensopivuuden vuoksi heidän on helppo harrastaa monenlaista koordinoitua yhteistoimintaa ihmisten vaivihkaiseksi päänmenoksi, mikä voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa sitä, että aamulla yksi toimija vähän esivalmistelee jonkin idean heräämistä jonkun katsojan/lukijan mielessä ja päivän mittaan idea laajenee ennakoidun mediaseurannan edetessä, kunnes se on yöhön mennessä valmis unessa prosessoitavaksi.
Suomessa pystytään jo nyt asettamaan valitulle yksittäiselle henkilölle eräänlainen tietoliikennemoderaattori, joka pystyy esim. viivyttämään minkä tahansa Gmail-sähköpostin saapumista ja vapauttamaan pidossa olo täsmällisesti tiettyyn aikaan kohdehenkilön luettavaksi saapuvaksi, riippumatta siitä kuka on viestin lähettäjä. Tämä viivytys olisi täysin riippumaton siitä, miltä päätelaitteelta tai minkä Internet-yhteydentarjoajan palveluja hän käyttää. Tällä tarkoitetaan sanoa myös sitä, että Google ei ole luotettava taho, vaikka sillä palvelinkeskus Suomessa onkin. Tietoliikennemoderaattorilla on käytössään käyttöliittymä tietojärjestelmään, johon voi lisätä toiminnallisuutta erilaisten pluginien tai vastaavien avulla. Tämä käyttöliittymä voi levittäytyä usealle eri monitorille, jos siitä koetaan olevan hyötyä joltain kannalta, mikä ei välttämättä tule tarpeeseen pelkässä sähköpostin suodattamisen hallinnoinnissa.
Tietoliikennemoderaattori pystyy tuomaan näkymää-/iinsä datavirtaa, tekstiä, kuvaa ja audiota useista eri lähteistä kuten erilaiset rekisterit ja tietokannat, sekä esiprosessoimaan tätä ainesta sellaiseen muotoon, että sitä voi luonnehtia ihmisystävälliseksi päätelmien ja havaintojen tekemisen kannalta. Voidaan myös olettaa, että kohdeyksilön tietokone, mobiililaitteet ja muut viestintään sopivat välineet ovat murrettu monesta kohdin (käyttöjärjestelmä, laitteistokomponentit, asennetut ohjelmat, taustaprosessit ym.), minkä lisäksi laitteet ja johdot voivat vuotaa elektromagneettista säteilyä, jonka pohjalta voidaan sopivin valmisteluin selvittää esim. se, mitä on näkyvissä kohdeyksilön monitorin ruudulla - ellei monitorissa näkyvä jo muutenkin päädy tietoliikennemoderaattorin katseltavaksi ohjelmistopohjaisiin ratkaisuihin perustuen. Seurantaa pohjustaviin valmisteluihin voivat lukeutua myös kohdeyksilön huonetilan 3D-laserskannaus, jonka hyödyllisyyttä täydentää kohdeyksilön omistamien esineiden salaa tehty inventaario ja hänen ”mentaalinen käytöksensä” (eng. cognitive behaviour) tiedettäisiin sen verran tarkkaan, että sitä voitaisiin simuloida, mutta pelkällä tietoliikenteen monitoroitavuudella ja muokkaamisellakin saavutetaan monenlaista.
Kohdeyksilö voisi käyttää Internetiä ADSL-liittymän tai langattoman 4G-verkon kautta, millä ei ole erityisempää eroa monitoroitavuuden suhteen, jos saapuva ja lähtevä data voidaan kopioida tietoliikennemoderaattorin reaaliaikaiseen käyttöön siitä kohdin, missä yhteys ei ole suojattu. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. sitä, että selain joka lähettää verkkoonpäin dataa, joutuu ensin muodostamaan sen datan, mitä se tulee lähettämään verkkoon ja koska se ei siinä vaiheessa ole mitenkään suojattua, sen voi kopioida ilman suojaamista minne vain. Tämä tapahtuisi automaattisesti perustuen asennetun selaimen sisäisen toiminnan muuttamisen kautta (ks. kirjoitus ”Vaivihkainen etämuokkaus”). Vaihtoehtojen joukossa ovat myös rogue-tyyppiset tukiasemat ja Internet-palveluntarjoajan hallinnassa olevien reititin- ja siltauslaitteiden vilpilliset ohjelmoinnit, jolloin tietoliikennedataa voitaisiin kopioida jonkinlaiseen datavarastoon myöhempää analysointia varten ja mahdollisesti tehokkailla tietokoneilla salauksista purettavaksi.
Se, mihin tätä kaikkea varsinaisesti käytettäisiin, olisi tapauskohtaisesti perusteltavissa. Yhdellä tietoliikenneoperaattorilla voisi olla kohteinaan useita eri tahoja, joista osaa haluttaisiin vain monitoroida, mutta joitain kohteista saatettaisiin haluta myös ärsyttää.
Voitaisiin ajatella olevan myös epävirallisemman toimivia tietoliikenneoperaattoreita, jotka raapivat mahdollisuutensa kasaan miten se vain jotenkuten on mahdollista. Tällaisia voivat olla alueelliset ihmisten ryhmittymät, joilla ei olisi minkään viranomaisen tai yrityksen korkeamman tahon ”hiljaista mandaattia”. Voitaisiin kuvitella, että heillä ei olisi mahdollisuutta päästä käsiksi kohdeyksilön käyttämiin laitteisiin fyysisisesti, eikä edes verkon kautta, mutta päätelaitteiden monitorit ja näytöt vuotaisivat jostain syystä niin paljon elektromagneettista säteilyä, että ruuduilla nähty olisi rekonstruoitavissa toisaalla salatarkkailussa käytettäväksi. Tällä tavoin hankitun kuvan laatu ei välttämättä olisi kovin hyvää, mutta se voisi nippa nappa riittää siihen, että voitaisiin aiheuttaa kohdeyksilön käyttämän WiFi-verkon tukkeutuminen suht tarkalla ajoituksella, mikä esim. musiikkivirran kulkeutumisen estämisessä tarkoittaisi sitä, että musiikki loppuisi sitten, kun kohdekoneen selaimen välimuistissa oleva tietyn kappaleen audiodata loppuu kesken.
Yhtäkaikki, eri tahoilla on monenkirjavia syitä vaikuttaa siihen, kuinka mielekkääksi joku tietty ihminen voi Internetin hyödyntämisen kokea.
Sitä voisi pitää melko häiritsevänä skenaariona, missä Internetistä irti olevasta tosimaailmasta, jossa ei pitäisi olla erityisempiä sensorilaitteita kuin korkeintaan asfalttiin upotettuna mittaamassa tien kuntoa ja jossa ei tule jättäneeksi mitään henkilötietoihin viittaavaankaan mihinkään, vuotaa tietoa Internetin mainosverkkojen käyttöön, minkä seurauksena mainosverkkojen näyttämät mainokset heijastavat vain ehkä tunnin viiveellä sitä, minkälaisiin aiheisiin tai kohteisiin liittyviä valintoja on hetki sitten tehnyt. Aivan kuin joku olisi tarkkaillut, mitä kohdehenkilö tekee ollessaan käyttämättä tietokoneita ja mobiililaitteita, kirjaten sitten havaintonsa manuaalisesti avainsanojen muotoon, jotka syöttää esim. Googlen AdWords -mainosverkon käyttöön. Vaihtoehtona olisi se, että tehdyt valinnat olisivat olleet jonkin aiemmin altistutun mainonnan aikaansaamia, jolloin samoja mainoksia näkisi moni muukin ihminen, joka olisi altistunut jollekin samankaltaiselle ja olisi niiden vuoksi tehnyt samat valinnat, mutta jos tuo jokin mainosverkon kautta esiintuleva vaikuttaa hyökyvän päälle joka toiselta sivustolta, missä sama mainosverkko on käytössä, kumoten siinä samalla suurimman osan muiden mahdollisten mainosten esiintulemisen mahdollisuuksista, jäisi päällimmäiseksi epäily, että joku epäluotettava henkilö, joka työskentelee Googlen AdWords -yksikössä, on ohjelmoinut järjestelmän näyttämään jotain samaa erittäin tiheällä toistolla ja lähes kaikilla mainosverkon ulottuvissa olevilla sivustoilla. Jos esiintymistiheys olisi vähäisempi, voisi pitää mahdollisuuksien rajoissa olevana, että joku on käynyt kohdeyksilön tietokoneella käyttämässä selainta sen verran, että tulee varmistettua, että mainosverkko tulee tietoiseksi ajankohtaisesta kiinnostuksesta jotain tiettyä aihetta tai asiaa kohtaan. Tämä onnistuu sekä verkon yli, että lokaalisti. Ensimmäisessä tapauksessa vaaditaan toki kohdekoneen murtaminen sopivalla tavalla, jotta siihen saa etäyhteyden, mutta jälkimmäisessä tapauksessa riittää, että ovet ovat auki ja tietokone ei ole lukittuna.
3D-tulostuksessa malli voidaan ladata verkosta ja äärimmilleen vietynä tulostaa toimivaksi esineeksi kotona. Tavaroiden valmistus ostoskeskuksissa, rauta-kaupassa ja pikavalmistuspalveluissa, terveydenhuollon pisteissä, erikoisliikkeeissä ja huoltoliikkeissä tullee kuitenkin lisääntymään kotitulostusta nopeammin. (Radikaalit teknologiset ratkaisut, 2013)
<-- Yhteiskunnan dataistamisesta ja voittajien intressien tukemisesta
Laitevaara -->