Yksinkertaisimmillaan itselleen huomaamatta aiheutettu haitta voi olla sitä, että pitää ruokavaliossaan mukana jotain sellaista, joka lisää riskiä jonkinlaiseen sairastumiseen tai että suhtautuu johonkin mentaalisesti vaikuttavaan vähämerkityksisenä aina siihen asti kunnes alkaa tiedostamaan sen vaikuttavan ajatteluunsa laajemminkin. Ihmiseen ei kuitenkaan ole sisäänrakennettuna sellaisia monitorointijärjestelmiä, jotka voisivat viestiä vaikkapa siitä, mikä on makrofagien aktiivisuuden aste jossain päin elimistöä tai kuinka monta kertaa voi vielä ajatella Marilyn Monroeta ennen kuin senpäiväinen kyvykkyys ajatella matemaattisien lausekkeiden avulla hapertuu, joten itselle aiheutuvien haittojen ja ongelmien tiedostaminen ei tapahtune aivan varhaisimmissa vaiheissa.
Tutkijat, jotka ovat selvitelleet epävirallisesti ihmisen toimintaa oliona tai jotka ovat varsinaisen tutkimustyönsä ohessa tehneet lisähavaintoja, saattavat olla hyvinkin eksaktisti tietoisia siitä, minkälaisiin erilaisiin tiloihin ihmisen voi saattaa ja milloin on optimaalisin hetki aiheuttaa jonkinlaista lisähaittaa. Kun vaikuttamisen kohteena oleva yksilö käy selvittelemään näitä asioita, ei hänellä saattane olla erityisempiä mahdollisuuksia ymmärtää sellaisenaan (teoreettisella tasolla), mitä hänen ei pitäisi ja varsinkin, miksi hänen ei pitäisi sitä tehdä. Tutkijoilla taasen voi olla käytettävissään, kaiken aiemmin tutkitun lisäksi, kansainvälinen tutkijoiden verkosto, jossa on mukana datatieteilyyn ja tiedon visualisointiin erikoistuneita ihmisiä, jotka tekevät ymmärryksen ja oivalluksien muodostamisen helpommaksi. Osa heistä saattaa olla tietoinen haitanaiheuttamistarkoituksista, mutta eivät välttämättä kaikki heistä.
Vaikuttamisen kohdistuessa yksilöön, joka on työtön, tulevat hänen omatoimista itsensä tutkimistaan aikatauluttaneeksi työvoimaviranomaiset, joille haluaisi muodostaa jonkinlaisen selvityksen siitä, mitkä seikat vaikuttavat siihen, miten hän suoriutuu työttömälle asetuista velvollisuuksistaan ja minkälainen työntekijä hän voisi olla, jos jotain olisi toisin ja miten hän itse kokisi tietynlaisen työn, jos jotain tietynlaista hänen suoriutumiseensa vaikuttavaa seikkaa ei huomioida.
Olettaen, että kyse on sellaisen selityksen muodostamisesta, jota voidaan luonnehtia ”arjen ihmisten” ymmärrettävissä olevaksi, voi sen ymmärtäminen silti vaatia enemmän kuin yhden paikoitellen oppituntimaiseksi muuttuvan keskustelusession, mihin sillä taholla, jolle asiaa yrittää selittää, ei välttämättä ole halukkuutta. Kuvioiden ja kaavioiden ilmaisuvoima voi sekin olla vain niin tehokasta kuin mihin havainnoija pystyy venymään aiemman tietopohjansa avulla, mikä voi vaatia tuottamaan lisää selittämisessä avustavia välineitä, mikä taasen saattaa lisätä ymmärtämiseen vaadittavaa ajankäyttöä ja kerrotun ”muhiuttamisaikaa”.
On myös täysin mahdollista, että se jolle yrittää asiaa selittää, ymmärtää kyllä mistä on kyse, mutta tämä ei näe syytä osoittaa ymmärtävänsä asiaa niin hyvin, että se voitaisiin ottaa huomioon. Erilaisia vaihtoehtoisia syitä ymmärtämättömänä pysyttäytymiselle tai sellaisen esittämiselle on lukuisia.
Luontevaksi yksilön omaa ymmärtämistä kehittävänä keinona voisi pitää sitä, että keskustelee askarruttaneesta asiasta vaikkapa lääkärin kanssa, mutta ongelmana voi jo lähtökohtaisesti olla se, että aihetta ei ole helppo rajata, joten lääkärillekin jää tällöin eräänlainen mahdollisuus olla ymmärtämättä mitä hänelle pyritään sanomaan.
Siinä vaiheessa, kun oireiden selvittely tai askarruttaneesta asiasta keskustelu esim. lääkärin tai psykologin kanssa on päätynyt ei-mihinkään-erityiseen ja on ollut aika tehdä asian heikkolaatuisesta käsittelystä muistutus terveydenhuollon yksikön toiminnasta vastaavalle taholle, ollaan lähellä sitä hetkeä, kun yksikön ylilääkäri tai muu johtajatason henkilö käy miettimään sitä, kuinka sillä kertaa pystyisi olemaan esittämättä yksikköään ns. huonossa valossa. ”Tutkittu hyvien käytänteiden ja potilaslain mukaisesti” kuulostaa ulkopuolisista suunnilleen siltä kuin kaikki oleellinen olisi otettu huomioon ja muutenkin kaikki olisi tehty ”ihan hyvin”. Vain ohimennen terveysaiheista uutisointia seuraavalle ihmiselle kotimainen terveydenhuolto voi näyttäytyä toimintana, missä kaikki tutkittavissa oleva on jo nyt johdettu ideaaleiksi käytännöiksi ja että kyse on vain yksittäisten henkilöiden osaamattomuudesta ja terveyspoliittisesta halusta ohjata ihmisiä hakeutumaan yksityisille vastaanotoille, ”missä osataan kaikki”.
Tottuneisuus siihen, kuinka vähäisen riskin hyviin käytänteisiin ja potilaslakiin viittaava tokaisu aiheuttaa kyseiselle yksikölle, vastineen kirjoittajalle itselleen ja muistutuksen kohteena olevalle lääkärille, vaikkei se totta olisikaan, juontuu siitä, kuinka työlästä vastineesta kritisoitavaa löytävän on saada kritiikilleen merkittävää julkisuutta. Ja julkisuuttahan sille tarvittaisiin, jotta voisi aiheutua sellainen efekti, joka johtaisi todellisiin käytäntöjen muuttamisiin tai edes kyseisen yksilön tutkimuksen parempaan toteutukseen, sillä helpot viralliset reitit ovat sillä erää pitkälti läpikäytyjä – terveysalaa valvova Aluehallintavirastohan ei kävisi tekemään ”poliisimaisia haastatteluja”, vaan siellä käytäisiin läpi potilastietoihin suoritettuja merkintöjä ja ylöskirjaamisia, mitkä taasen ovat lähes rutiininomaisesti epäkohdista siistityt.
Terveysala on eräs niistä tahoista, jolla on kautta historian ollut taipumusta ohjailla jäseniensä toimesta heidän luokseen saapuvien ihmisten elämää sellaisilla tavoilla, jotka ovat kuin kolmannen osapuolen ehdotuksesta toteutettuja. Esim. sellaisellakin vähäiseltä tuntuvalla seikalla, että psykiatrin vastaanottohuoneeseen saavuttuaan ja tuoliin istuutuessaan huomaa katseellaan kirjahyllystä esiin paistavan sanan ”murhaaja” kirjan selkämyksessä, voi olla jokin erityisellä tavalla vaikuttamaan tarkoitettu teho, mutta se ei kävisi ilmi pelkästään sitä kautta, että kysyy itseltään, mikähän kyseisenlaisessa asettelussa voisi olla tarkoituksena. Täten, jos ajatellaan luonteeltaan erilaisten tahojen kuten terveysalan potilaita tapaavien jäsenien, työvoimaviranomaisten, opettajien, tutkijoiden, poliitikkojen ja monien muiden sosioekonomisten lokeroiden edustajien jakavan yhteisiä näkemyksiä siitä, miten ihmisten on sallittua, sopivaa ym. elää yhteiskunnassa, voidaan päätyä siihenkin, että ihmisten jalostamisen halu ei ole kadonnut mihinkään. Ja juuri sen vuoksi lääkäriltä ei hyödytä kysyä esim. sitä, miksi tietyn vitamiinin saannin vähentäminen johtaa psyykeen oirehtimiseen: jos täytyy kysyä, ei ole sitä ihmisjoukkoa, jonka katsotaan olevan elämässä selviytymisen arvoinen.
Yhteisiä näkemyksiä ja tavoitteita jakavien ihmisten ei myöskään tarvitse toistaa tietynlaisia ihmisillä tehtyjä kokeiluja ja tutkimuksia monen ihmisen kohdalla erikseen ja toisillaan tekemisistään kertomatta, sillä päämäärätavoitteisina heitä ohjaa myös tehokkuusajattelu, mihin yhdistyy kätevästi myös tietämys liittyen valtioiden toimintaan, infrastruktuuriin, koulutuksen ja viihteen vaikutukseen ym. Täten, yksittäisessä mainos- tai viestintätoimistossakaan ei välttämättä ajatella pelkästään sitä, mikä on parasta heidän asiakkailleen, vaan siinä ohessa he tulevat edistäneeksi tietynlaisia agendoja, jotka voivat johtaa samansuuntaisuuksiin kuin mihin esim. poliittinen puolue Kokoomus pyrkii, joka taasen voi osaltaan edistää agendoja, jotka ylittävät niin valtakunnan kuin EU:n rajat.
”Kun tehdään ajatustyötä, pitäisi muistaa palauttaa mieleensä kyseiseen asiaan liittyvät käsitteet mahdollisimman selkeässä muodossa, koska muutoin ne ajan mittaan sotkeentuvat.” (mukaelma Blaise Pascalin maininnasta kirjassaan Geometrisestä mielestä ja muita pohdiskeluja)
<-- Epäilijöistä tuntematon määrä vajetta
Häirinnän tavoitteita ja keinoja -->