Tietotekniikan amk-insinööri -opiskelijoilla ilmenee toisinaan, arkisesti sanottuna, skitsoa suhtautumista siihen, mitä he kuvittelevat olevan heille sopivaa, mikä sopivaa joillekin toisella tavoin kouluttautuneille ja mitä he kuvittelevat pääsevänsä valmistuttuaan tekemään. Tämä saattaa johtua siitä, että tutkinnot ovat usein eräänlaisia kollaaseita, joiden on ollut tarkoitus miellyttää monia tulokkaita, joten on käytännössä karkeaa pelkistämistä yrittää argumentoida tai selittää itselleen, miten jokin tutkinto kokonaisuutena kaikkine siitä juontuvine tuntemuksineen sopii yhteen työelämän kanssa. Paino tässä sanalla kokonaisuutena, sillä suuri osa siitä, mitä opinnoissa käydään läpi, jää todennäköisesti hyödyntämättä – ainakin suoraan, epäsuorasti muuta oppia jossain määrin tukien toki. Tässä voi verrata vaikka siihen, kuinka julkisuudessa puhutaan esim. ”sähkäreistä” ja ”hoitsuista” vaikkei puhumisen hetkellä varsinaisesti tiedetä, mitä tarkoitetaan. Toisinaan koulutus voi toki olla räätälöity esim. jonkun paljon työllistävän paikallisyrityksen tarpeita myötäillen, jolloin koulutusmäärärahojen loppuessa kesken, voi tuo kyseinen taho tulla avuksi rahallisesti, jotta saadaan ne jotkut (vaikkapa) insinöörit edes suunnilleen tietynlaisena koulusta valmiiksi, jolloin koulutuksen sisältökin on koherentimpi.

Yleisesti ottaen on kuitenkin niin, että jos olettaa insinööriyden ikään kuin määrittävän, että vähäisempien työtehtävien kautta on päästävä vähintään projektinjohtotehtäviin tai muuten ei ole saavuttanut koulutuksen määrittämää tavoitetta, tulee tuolloin myötäilleeksi lähinnä sellaisten ulkopuolisten näkymyksiä korkeasti kouluttautuneista, jotka eivät tiedä korkeakoulutuksesta mitään ja jotka kykenevät lähinnä hahmottamaan, että ammattikorkeakoulu on jotain enemmän kuin ammattiopisto, joten suhteessa siihen, minkätasoisia ihmisiä Suomessa elää, insinööriyden täytynee olla jotain merkittävää.

Ammattikorkeakoulu voi tarjota opiskelijalle runsaasti hämmentävyyttä tulevan uranavigoinnin suhteen, mikä ei ole niin ilmeistä ensimmäisinä vuosina. Kolmannen ja vähän jo toisenkin vuosikurssin opiskelijat saattavat ounastella, että kunhan sitten myöhemmin ollaan käyty se ja se kurssi, niin sitten ollaan sillä ja sillä tavalla valmistuneita tulevaan, mikä saattaa nostattaa ajatuksia siitä, että esim. medianomit voivat tehdä ”näperryshommat” ja insinöörit tekevät sitten jotain vaativampaa tjs. Tämä voi johtaa siihenkin, että jotkut opiskelijoista voivat kokea, että jotkut tietyt muut opiskelijat eivät ole jotenkin sopivia siihen, minkälaisiksi he kuvittelevat oman tulevaisuutensa tietyn tutkintonimikkeen kantajina, mikä voi johtaa ärsyttämiseen, häirintään, vahingontekoon ym. Toisaalta, opiskelijoissa on myös paljon sellaista, joille ei erityisemmin merkitse se, mitä jotkut muut ajattelevat jostain tutkintonimikkeestä, kunhan vain tuleva työ on mielenkiintoista, motivoivaa ja siitä saa hyvin rahaa – tai edes sitä rahaa – jolloin heidän motivaationsa häirintään olisi mahdollisesti jossain toisaalla (esim. siinä, että joku häärää liian monella osa-alueella, mikä ei kuvitellun työelämän kannalta olisi siinä mielessä sopivaa, että firma pystyy laskuttaa isommin, kun tarvitaan suuri joukko erilaisia tekijöitä, eikä vain muutamaa ”kaikenosaajaa”). Nousussa on myös se selite, että opiskelijat kokevat entistä vahvempaa osallisuutta ”projekti Suomen pitämiseksi pinnalla”, mikä voi tarkoittaa esim. sitä, että jos joku ei ole ajoittain valmis esim. vilpilliseen tai tietynlaista yhteistyötä vaativaan asenteellisuuteen, hänestä ei tule pelkästään ongelma, vaan hän voi kääntyä muita vastaan.

Saimaan ammattikorkeakouluhan on tietohallintonsa avustuksella mahdollistanut koulun sisäverkon kautta tapahtuvan koulupäivän aikaisen häirinnän ja videokameroita valvova taho mahdollistaa liikeseurantatietojen välittämisen opiskelijoille, jotka osallistuvat mm. priming-ilmiötä hyödyntävään häirintään. Moni Saimaan ammattikorkeakoulun opettaja on tahallaan tuohduttanut mieltä sekä opiskeluvuosina, että niiden jälkeenkin hyödyntäen mm. NLP:n ankkurointi-tekniikkaa ) tai joukkoa hiukan kehittyneempiä häirintään soveltuvia metodeja. Julkisuudessa tapahtuneiden massamurhien aikoihin tietyt opiskelijat järjestivät tilanteita, joissa minä joutuisin alttiiksi lukuisten minua tarkemmin tietämättömien katseille tilanteissa, joissa osoittaisin ärsyyntyneisyyttä, epävarmuutta, ellei jopa sekavuuttakin koska tietynlainen ärsyttäminen vaikuttaa sympaattiseen hermostoon ja tuottaa tietynlaisia reaktioita, jotka ilmentyvät ajattelun muuttumisena hetkellisesti (eksekutiiviset toiminnot häiriintyvät).

Lukuisat kanssaopiskelijat ovat olleet läpi lukukausien tietoisia millä tavoin minua on häiritty kotioloissa ja he ovat vihjailleet hyvin avoimesti esim. sen tietämisestä, mitä Word-dokumenttia olen viimeeksi kirjoitellut intensiivisesti ja mihin tahoon olen ottanut sähköpostilla yhteyttä. Kun kyse on tietotekniikan opiskelijoista, on perusteltua kysyä, kuinka luotettavia työntekijöitä heistä tulee esim. ICT-palveluiden käyttäjien tai heidän työnantajiensa kannalta, jos heistä on opiskeluiden aikana hupaisaa osoittaa, kuinka joku kanssaopiskelija ei pysty pitämään tietoturvaansa kotonaan. Eipä tämä sentään niin paljon vaikuttanut, etteikö tämä joku olisi silti saanut lukuisista oppiaineista parempia kurssiarvosanoja kuin he.

Osa kanssaopiskelijoista Saimaan ammattikorkeakoulussa oli kuitenkin ihmeellisen laiskoja, joko siitä syystä, että heille oli tietyissä yhteyksissä annettu tällainen rooli suoritettavaksi tai sitten he ehkä kuvittelivat, että tietyt kurssit on tarkoitettu vain käsitteiden oppimiseen ja että työelämässä saadaan sitten ”lihaa luiden päälle” tjs. Epäilyttävää on kuitenkin se, miten tietyt opettajat toistuvasti osoittivat harjoittelutyöparit siten, että minulle tuli pariksi se, joka aiheutti sen, että minä jouduin tekemään kaiken työn.

Asenteellisesti monet kanssaopiskelijat ovat olleet sellaisia, ettei heitä paljon hetkauta olisiko esim. reititin-laitteissa sisäänrakennettuna mahdollisuutena viranomaisille tunkeutua sisään tietokoneeseen huomaamatta (tai älypuhelimissa). He eivät ole tunnekylmiä ihmisiä, vaan enemmänkin leikkisiä, viekkaita ja mielellään voittajan puolelle asettuvia. He jättivät mielellään muistijälkiä, joihin voisi joku muu viitata myöhemmin ja nostattaa mielessään esiin muutakin, mitä jollain hetkellä tapahtui. Esim. eräs opiskelija, joka suggestoi tietävänsä, että olen lähettänyt työnhakijakuvauksen Baronaan, jossa väitti olevansa töissä, huudatti Iltalehden sivuilta videoklippiä lätkäpelistä siinä huonetilassa, joka oli tyypillisesti varattu enemmän tärkeiden projektien tekemiseen, kuvauksen puolesta korkeatasoisempien opintojaksojen opiskeluun ja enemmän hienoisten tietojärjestelmien käyttöön, minkä hänen selaimensa välilehden Ctrl-W:llä sulkien hän kysyy kahteen kertaan sen kummemmin hämmentymättä kuin reaktiotani odottaneena, että miten se saadaan takaisin, mikä tuntui vielä ärsyttävämmältä kuin edeltänyt videoklipin kuuntelu, joten mainitsin Ctrl-T:stä, jolla edellinen toiminpide saadaan palautettua. Sentään hän laittoi volyymiä hiljemmälle, mutta siitäkin huolimatta, että huonetilassa ei tuolloin ollut muita, muut ihmiset toisaalta pyrkivät vahvistamaan mielessäni muodostunutta muistijälkiä pyrkien selvästi varmistelemaan (teoreettisesti), että kyseisen huonetilan ajattelu tuottaisi siinä ohessa myös lätkäpelin jännittävältä kuulostaneen tilanteen mieleen.

Epämiellyttävimpinä piirteinä monissa nuorissa opiskelijoissa on se, että vaikka he voivat näennäisesti vaikuttaa rennoilta, hyväntuulisilta ja muita ihmisiä huomioonottavilta, heihin on sisäänrakentunut sellainen kilpailuvietti ja suhtautumistapa, joiden nojalla ei ole mitään syytä jelpata ihmisiä huomaamaan, miten nämä voisivat auttaa itse itseään, koska se voisi tehdä hänestä merkittävämmän kilpailijan heille (tai heidän vertaisilleen). Itselläni on toistuvasti ollut ongelmana vireystilan ailahtelu, unettomuus ym. mihin heidän suhtautumisensa on voitu lukea heidän kasvoiltaan: ”onks tonkin pakko olla täällä?” Ja sitten kun on taas olo aivan ok, heissä ei enää esiinnykään vastaavaa ja nyt onkin ihan ok, että ”toikin on täällä”. Ts. heitä ohjaavat paljolti primitiiviset mieltymykset, jotka perustuvat suoriin aistihavaintoihin (pätee niin lukiolaisiin kuin amk-opiskelijoihin). Omalta osaltani ongelma on ollut siinä, että itse on pitänyt tajuta sekin, että mm. jodin ja kaliumin suhteen minulla on kuin onkin vajetta, vaikka laboratoriotutkimukset väittävät muuta ja lääkärit kommentoivat tyypillisesti tyyliin ”emmä tiiä mikä sulla on eli en voi auttaa”. Kaikki, mitä olisin koskaan tarvinnut mentaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin osalta olisi kuitenkin maksanut vain muutamia euroja lisää per kuukausi, mutta kun muut eivät viitsi jakaa sitä tietoa mitä heillä on, niin sitten ollaan pitkiä aikoja ”epästabiilissa” tilassa, joka vaikutti tietysti opintoihinkin. Mutta tätä eläminen Suomessa on: ihmiset varmistelevat omia asemiaan ja jättävät tekemättä kaikki ”peliliikkeet”, jotka tuottavat liikaa ajattelun vaivaa.

Olisi vahvasti liioiteltua sanoa, että opettajien ja opiskelijoiden välille kehittyy sellaisia liittoja, missä he pyrkivät yhdessä ensinnäkin härnäämään ei-sopivat tyypit pois ja sitten muokkaamaan opintoja sellaiseksi, että niistä olisi erityisen paljon hyötyä esim. opiskelijoiden työllistymisen kannalta, sillä silloinhan pitäisi olla niin, että opintojaksojen sisältö ja toteutus myötäilisi tällaisia tavoitteita. Joku SQL-kurssi voi olla tehty erittäin vaativaksi, mutta sitten onkin animaatiokurssia kasaan roiskaistusta dioista, jotka esittelevät lapsellisen yksinkertaisia käsitteitä ja sitten tehdään simppeli harjoitustyö; Indesign-taittamista käsittelevä monikuukausinen hands-on -kurssi vesitetään tehtävästään äärimmäisen vähän kiinnostuneen opettajan toimesta; luvatut, fiininkuuloiset, runsaasti esitietoa vaativat ja ryhmätyönä tehtävät opintojaksot tehdään ”uudelle tavalla”, missä opiskelijat opettavat toineen toisiaan, jolloin lopputulokset ovat juuri niin huonoja tai hyviä kuin muut viitsivät olla, vaikka työelämän kannalta kyse olisi lähes kriittisen hyödyllisestä opintojaksosta.

Eräs mielenkiintoisimmiksi kokemistani teoreista opiskeluihin liittyen on ollut se, onko minun haluttu antaa kerryttää osaamista mm. viestintään ja tiedonkäsittelyyn liittyen, jotta minua voitaisiin käyttää jonkinlaisena ”yhteiskunnan penetraatiotestaajana” eli saanko viestiä läpi laajoille kuulijakunnille, kun motivaattorina on esim. siitä kertominen, kuinka pielessä moni asia on ja kuinka itseä on kohdeltu. Yhteiskunta voi näyttäytyä yksittäisistä tekijöistä koostuvana (esim. yritykset), jotka edistävät jotain omaa juttuaan, mutta paremmin pärjätäkseen heidän on hyödyllistä toimia koordinoidusti ja yhdessä muiden tahojen kanssa. Äärimmillään tämä tarkoittaa ilmiselvästi havaittavaa ja koko yhteiskunnan kattavaa yhteistoimintaa, minkä läsnäolon opiskelijatkin tajuavat jo varhain ja tiedostavat, kuinka tämän yhteistoiminnan kannalta olisi riskialtista, jos vääränlaiset ihmiset saavuttaisivat asemaa, jossa heillä olisi liikaa tai edes jotain vaikutusvaltaa. Mistä sitten seuraisi se, että vararehtorit lähetyttävät opiskelijoita psykiatriseen tarkkailuun teennäisin perustein, opettajat meuhaavat teennäisesti oppitunnilla ärsyttääkseen jotain tiettyä opiskelijaa, kanssaopiskelijat murtautuvat tietyn opiskelijan tietokoneelle ym. Mutta jos näin olisi, mitä he itseasiassa ymmärtäisivät toimintansa perusteista? Yhteiskunta on eri tavoin pelkistettynäkin aikamoisen hankala ymmärrettävä ja jos aloittaa ymmärtämään, se ehtii muuttumaan ennen kuin sen ymmärtämisessä pääsee kovinkaan pitkälle, jolloin aiempi häirintäkin saattaisi osoittautua uusien olosuhteiden valossa virheeksi, jota ei olisi pitänyt tehdä.

Joillakin Saimaan ammattikorkeakoulun aikana jossain määrin tuntemillani opiskelijoilla oli sellainen nimi, että sitä oli ilmeisen mukava hyödyntää häirinnässä muiden ihmisten toimesta jossain aivan toisaalla kuin koulurakennuksessa. Esim. Keijo Leskinen -nimistä henkilöä tuotiin pakotetusti mieleen niissä yhteyksissä, joissa mieleeni palautettiin aiempia sähkötekniikka taitavia tuttaviani (hän oli kertomansa mukaan myös sähkötekniikan insinööri) tai jossa olin lähellä paikkaa, jonka kirjoitusasu oli lähellä sanaa ”keijo” (esim. käydessäni Jyväskylän Keljossa, jota edeltää Mattilanniemi, josta on assosiaatioyhteys Mattilaan, jossa asun ja Hannikaisenkatu, jonka kohdalla minulle soittaa kahteen kertaan Hannikainen-niminen henkilö, jolle jo monesti aiemmin Mattilassa hänen puheluunsa vastaten sanoin, etten ole kiinnostunut hänen businessideoistaan).