Verrattaessa mielen- ja elimistön tilaa ennen Prismaanpäin lähtemistä ja sieltä takaisin tulemista (pyörällä), voi asianomainen huomata joka kerta tapahtuvan enemmän tai vähemmän kolmen merkittävimmän stressihormonin aktivoitumista [1], mikä ei ole enää pitkään aikaan johtunut pelkästään siitä, että olisi ollut jonkinlaisia suoria näkö- tai kuulohavaintoja stressireaktioiden laukaisijana (tai haptiikkaan tai kinesteettisyyteen perustuvia havaintoja), vaan asiaan vaikuttaa myös tuolloinen mielensisältö ja ajatukset, joiden esiin tulemiseen ei vuosia jatkuneen häirintätoiminnan harjoituttamisen kohteena olemisen jälkeen tarvita enää niin voimakkaita ärsykkeitä kuin aiemmin. Tämä aiheuttaa suoraan mm. sen, että kortisoli-hormoni on tarpeettoman usein tarpeettomasti koholla, mikä ilmenee viiveellä mm. lisääntyneenä hiilihydraatin tarpeena, vetämättömänä olona ja kognitiivisten kykyjen jonkin aikaa kestävänä lamaantumisena – varsinkin, jos ei käytä esim. serotoniiniin, dopamiiniin ja GABAan vaikuttavaa, teenlehdistä saatavaa molekyyliä, teaniiniä (tai jotain muuta adaptogeeniksi luonnehdittavaa) mentaalisten kykyjensä terävöittämiseksi, stressireaktioiden taltuttamiseksi yms.

Ajoittain tietynasenteiseksi virittäytyvä

Tämä elimistön- ja mielentilan muokkaantuminen ei-mielekkäillä tavoilla, mistä on suoraa haittaa sekä elämänlaadulle, että epäsuorasti myös elämässä etenemisen mielessä, johtuu pitkälti siitä, että Prismasta on sen työntekijöiden toimesta tehty ajoittain tietynasenteiseksi virittäytyvä kohtaamispaikka, missä haittaan ja häirintään pyrkivät teot löytävät paikkansa niinä aikoina, kun asianomainen asioi Prismassa. Kohtaamispaikkaisuus muodostuu siitä, että asianomaisen maineen vääristymiä ja suoranaisia valheita on mitä ilmeisimmin levitelty myös venäläisissä, privaateissa sosiaalisissa verkostoissa, jolloin sekä suomalaiset ja että viereisen maan kansalaiset pääsevät härnäämään asianomaista omakohtaisesti sen aikaikkunan ajan, jonka asianomainen viettää aikaa Prismassa, sekä myös jonkin aikaa sinne saapuessaan ja sieltäpäin pois suuntautuessaan. Häirintätoiminnassa voidaan nähdä negatiiviseksi spiraaliksi luonnehdittavaa ilmiötä, missä asianomaisen häirinnän vaikutuksesta vahingoittunut olemus houkuttelee osaltaan häirintään osallistujia häiritsemään entistä innokkaammin – vaikkakin edes jonkinlaiseen nokkeluuteen pyrkien, eikä siis koskaan esim. tönimisen kautta, vaan enemmänkin psykologisesti. Häirinnän kehon olemusta (erityisesti iho ja hiukset) vahingoittavuus viittaa tässä mm. stressin aiheuttamaan suoriin seurauksiin elimistön metaboliikassa (epäsuorasti korjausyrityksien kautta), häirinnän vaatetukseen vaikuttavuuden liittyessä siihen, kuinka maineen vahingoittuminen on varmuudella tehnyt hankalammaksi saada työpaikka, josta hankitulla elannolla voisi ostaa enemmän vaihtoehtoisia vaatteita.

Prismalaiset ovat aktiivisesti osallistunut siihen, että mainitunlaisen kohtaamispaikkaisuuden tuntu pysyy yllä häirinnästä tietoisena olevien ihmisten mielissä ja on mahdollista, että prismalaiset käyttävät tätä hyväksi pitääkseen Prismaa kauppana paremmin mm. venäläisten mielissä, jolloin venäläisten harkitessa mahdollista ostosreissua kotimaassaan, heitä voi innostaa lähtemään ostosreissulle muistuttamalla suoraan tai suggestoivasti, että he saattaisivat nähdä vilaukselta asianomaisen. Pelkästään jo se, miten lukuisat eri venäläiset katsovat asianomaista, kielii siitä, että he tunnistavat hänet henkilönä, eivätkä vain muodosta käsitystä sen hetkisten empiiristen havaintojensa perusteella.

Priming-ilmiön hyödyntämistä kulun- ja valintojen ohjailussa

Erityisesti juuri Prisman tapauksessa on oleellista tarkastella sitä häirinnän asuun pukeutuvaa, priming-ilmiötä hyödyntävää ennustamistekniikkaa, josta on kerrottu yksityiskohtaisesti otsikon ”Todistettavuudesta” alla mainituissa tiedostoissa ja viitatuissa muissa lähteissä. Se koskee asianomaisen kulkuun ja toimintaan liittyvien valintojen ohjaamiseen pyrkivyyttä, harjoitetun tekniikan perustuessa pitkälti siihen, että mielessä (keinotekoisesti) aktivoidut mielteet eivät johda pelkästään siihen, että jotain ”nousee” assosiaatioiden kautta tietoisuuteen asti, vaan jotain jää ikään kuin ”kytemään” mieleen ja syöttämään vaivihkaa ideaa, joka tukee johonkin valintaan päätymistä.

Karkeampaa heidän toimintansa on silloin, kun he lähinnä arvaavat ja kokeilevat, vaikkakin analytiikka-avusteisesti, mitä jonkun tietyn henkilön mieleen tulee tietyn ajan rajoissa ja miten hänen elimistönsä reagoi, kun tämä altistetaan joukolle valikoituja suoria havaintoja tai hänet johdatellaan ajattelemaan tiettyjä asioita. Nämä suorat havainnot ja tietyt ajateltavissa olevat asiat ovat sellaisia, joiden tietynlaista vaikuttavuutta on esivalmisteltu, jotta niistä juontuvat assosiaatiot, konnotaatiot ym. eivät johtaisi satunnaisenoloisesti ”ihan minne vain”, vaan juuri tiettyjen mielteiden äärelle. Tällä tavoin aktivoitujen mielteiden yhteisvaikutus saa aikaan mahdollisesti tietoisuuteen asti nousevia ajatuksia, joiden esiintuleminen on tiedettävissä etukäteen, vaikka välissä olisi ollut useita assosiaatioista toiseen siirtymisiä. Tämä on jotain, jota on monesti lähes mahdoton ymmärtää ns. arjen logiikalla, mutta visuaalisesti selitettynä tämän tekniikan idean ymmärtää helpommin (lue mainitut tekstit).

Työntekijöihin liitetään mielentilaa ja reaktioita ohjaavia ”ankkureita”

Prisman työntekijöiden osallisuuden osoittaa erityisesti se, kuinka he toistuvasti käyttävät aiemmin johonkin tiettyyn työntekijään liittämiään “ankkureita” (vrt. neurolingvistisen ohjelmoinnin eli NLP:n termiin: “Ankkuri on muistuttava, laukaiseva ärsyke (ulkoinen merkki, kuva, aistimus, sana), joka linkitetään tiettyyn kokemukseen, niin että ankkuri vie suoraan tuohon mielentilaan tai reaktioon.”) joko ohjatakseen kohdeyksilön mielentilaa tiettyyn suuntaan tai liittyäkseen mukaan kohdeyksilössä toisaalla nostatettuun mielentilaan. Vaatii erityistä koordinointia työntekijöiden ja muiden osallistujien kesken, että saadaan ensinnäkin luotua nämä mielentilaan vaikuttavat ankkurit ja jotta voidaan olla liittämättä samoja ankkureita useisiin eri Prisman työntekijöihin. Myös tässä tulee esille prismalaisten ym. tietynlainen pelihenkisyys eli he pyrkivät siihen, että heidän tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän asianomaiseen vaikuttamaan tarkoitettuja muutoksia juuri sinä päivänä, kun asianomainen asioi Prismassa eli esim. työvuorolistat olisi täten laadittu jo aiemmin, eikä ketään tietynlaisia ajatuksia herättävää työntekijää vaihdeltaisi esim. istumaan kassalle ihan viime minuuteilla suhteessa asianomaisen saapumiseen nähden. Sinänsä olisi helpompaa hyväksyä se mahdollisuus, että esim. myyjien asettaminen kassoille heidän herättämien assosiaatioiden ja tuntemusten perusteella, sekä tässä rikosilmoituksessa kuvailtu psykologinen vaikuttaminen, olisi normaali osa Prisman liiketoimintaa – käytännöiksi muuntuneilta osin ja vasta harjoitelluilta osin – eikä siis jotain, joka olisi vain osan työntekijöistä tiedossa. Lähinnä toiminnan sävy on sellainen, joka ei oikein sovi perhemarketin tyyliin: prismalaisilla ja näillä muilla osallistujilla on käytännössä aina pyrkimyksenä aiheuttaa ajatusten päätyminen johonkin ällöön ja/tai tuntemuksiin, jotka eivät tunnu mukavalta.

Eivät halua olla pelkkiä suorittavan työn tekijöitä

Kuitenkin, lukuisat Prisman työntekijät eivät mitä ilmeisimmin halua olla pelkästään suorittavan työn tekijöitä ja muiden ihmisten palvelijoita, vaan he haluavat olla osana jotain sellaista, joka saa heidät tuntemaan olevansa jotain erityistä, joka yhdistää heitä sosiaalisesti ja joka viehättää heitä yksilöinä (intellektuellisti ja viihteellisessä mielessä). Kassatyö ja tavaroiden siirtely ei tarjota tätä, vaan se mikä Prisman työntekijöitä viehättää, liittyy teknologian, psykologian ja matemaattisten mallien hyödyntämiseen ihmisten käytöksen seurannassa, muokkaamisessa, analysoimisessa, selittämisessä ja erityisesti ennustamisessa. He eivät kuitenkaan pysty tähän pelkästään keskenään.

Toiminnan takaisinmallintaminen paljastaa kohdeyksilön yksityiskohtaisen profiloinnin

Kyse ei ole satunnaisista kokeiluista, joilla saa aikaa kulumaan, vaan systemaattisesta ja vuosien ajan jatkuneesta metodien ja keinojen kehittelystä, kohteiden joutuessa alttiiksi kokeilujen ja jo vakiintuneiden menetelmien aiheuttamalle stressille, mielipahalle, kognitiivisten toimintojen häiriintymiselle ja näiden kautta mm. immuniteettipuolustuksen kuormittumiselle, elimistön metaboliikan häiriintymiselle, käytöksenpiirteiden muuntumiselle ja erheellisille uskomuksille siitä, kuka häneen tällä tavoin vaikuttaa.

Toimintaan osallistuvien tietoon eli siis myös Prisman työntekijöiden tietoon on saatavilla reaaliaikaisesti (ja samalla luvattomasti) se, mitä on nähtävillä kohdeyksilön tietokoneen monitorilla, mikä mahdollistaa sen helpomman selvittämisen, missä mielentilassa kohdeyksilö on tai tulee olemaan tai ainakin mitä asioita hänen mielessään on vast’ikään aktivoitu ja mihin voi täten liittää muita ajatuksia. Ts. Prisman työntekijät eivät toimi tässä pelkästään sen arvauksen varassa, josko kohdeyksilö olisi lukenut tai katsonut jonkun tietyn ajankohtaisen uutisen, vaan he tietävät täsmälleen ja varmuudella, mitä on luettu ja milloin.

Prisman työntekijät pystyvät olemaan varautuneena kohdeyksilön mielentilan olemiseen tietyllä tapaa aktiivisena riippumatta siitä, onko kohdeyksilö aiheuttanut itselleen tietyn mielentilan vietettyään pitkän aikaa jonkin tietyn aiheen äärellä Internetistä lukien vai onko kyse jostain, joka aiheutettiin juuri hetkeä ennen kuin hän pääsi viimeiselle suoralle ennen Prismaan saapumista. Mielentila ei viittaa tässä sellaiseen, minkä voisi kuvailla yhdellä adjektiivilla, vaan se on enemmänkin jonkinlainen profiili, joka muodostuu mm. erityisen aktiivisena olevista ajatuksista ja tiettyihin ajatuksiin (mielteet, symbolit, eleet, sanat ym.) liittyvistä tietynlaisista tuntemuksista, sekä mahdollisesta moduloivasta, kauttaaltaan vaikuttavasta tunnetilasta. Huomioitavaa on, että aiheutetut priming-efektit (”aiempi ärsyke vaikuttaa siihen, kuinka jokin myöhempi ärsyke vaikuttaa”) voivat kestää jopa kuukausia.

Kohdeyksilöstä kertyy eri tietolähteiden kautta niin paljon analysoitavissa olevaa tietoa, että sen perusteella voidaan määrittää paljon muutakin kuin pelkkiä todennäköisyysarvoja sille, minä päivänä soijamaito on lopussa ja hakeeko kohdehenkilö tuotteen mistä kaupasta. Huomioitavaa tässä on se, että Lappeenranta on varsin pieni kaupunki, joten vaihtoehtoja eri asioiden tekemiseen ei, varsinkaan pyörällä kuljettaessa, ole kovinkaan monia (viitaten aikaan ennen uuden Iso-Kristiinan avautumista). Kriittistä asianomaisen toiminnan ennustettavuuteen liittyvien väittämien osalta on mm. se, missä määrin väitetään tietoa vuotavan muista kaupoista ja mitkä ovat kohdehenkilön elämän muut aktiviteetit ja mihin aikoihin hän niitä suorittaa.

Prismalaiset muine osallistujineen eivät malta lopettaa

Toimintaan osallistuvat Prisman työntekijät muodostavat eräänlaisen entiteetin, jolla on muiden osallistujien suhteen sitä enemmän merkittävyyttä, mitä enemmän he pystyvät sisällyttämään Prismaan sisälle aina samankaltaisesti vaikuttavia ankkureita, sekä väliaikaisemman oloisia asioita, jotka ohjaavat kohdeyksilön mieltä ja viittaamaan johonkin, joka on Prisman läheisyydessä. Periaatteessa kaikki mikä on liikuteltavissa tai ympäristöstään esiinkorostettavissa, on mahdollisesti käyttökelpoista, mukaan lukien toimintaan osallistuvat venäläiset turistit, pihalla olevien autojen rekisterinumerot ja läheinen lenkkeilyreitti, jossa kohdeyksilö kävi juoksemassa tunti ennen Prismaan saapumistaan. Tämän kaiken hallitseminen ja käytön koordinoiminen vaatii jonkinlaista tietojärjestelmää, koska hyvin harva ihminen kykenisi muistamaan edes nimeltä kaikkia esineitä, joita toiminnassa käytetään tiettyyn kohdeyksilöön liittyen. Tämä voi olla kaukana (suomalaisen) median luomasta todellisuudesta, mutta ohjelmistoteknisessä mielessä tässä ei ole mitään ihmeellistä (kaikki tarvittava projektinhallintaohjelmista pilvilaskentapalveluihin ja dataloggereista mobiilikäyttöisiin tehtävänjakosovelluksiin on heti saatavilla).

Pilaavat tarkoituksellisesti omalta alalta opittuja termejä, käsitteitä ja konsepteja

Prisman työntekijöiden ja muiden osallistujien asenteista ja pyrkimyksistä kertoo paljon se, kuinka korostuneen usein he ovat pyrkineet konkretisoimaan kohdeyksilön koulutukseen liittyviä termejä ja abstrakteja käsitteitä johonkin höpöön – todennäköisemmin kuitenkin johonkin ei-mukavaan – erityisesti silloin, kun nuo termit ja käsitteet ovat olleet poissa käytöstä asianomaisen mielessä. Tällainen häirintätoiminta ei rajaudu pelkästään Prisman sisätiloihin, vaan se jatkuu päivittäin muissa yhteyksissä - kuitenkin siten, että muut osallistujat pystyvät suoraan tai välillisesti käyttämään samaa tietojärjestelmää kuin prismalaiset, jotta voivat pysyä ajan tasalla siitä, mitä häirintätekoja tehtiin, milloin ja minkä aikaa jotain voi todennäköisesti vielä hyödyntää eli tarvitaanko suuri vai pieni signaali, jotta saadaan jossain toisessa kontekstissa palautettua aiemmin Prismassa aktivoitu ajatus esiin.

Analytiikkaohjelmistoja ja neuraaliverkkoja

Kohdeyksilön seuranta, käytöksen ja valintojen ennustaminen, toiminnan analysoitavuus.. nämä vaativat teknisesti, matemaattisesti ja psykologisesti melko hienostuneita metodeita ja välineitä. On todennäköistä, että kohdeyksilön liikkeitä hyllyrivien välissä seurataan sen perusteella, mitä signaaleita hänen älypuhelimensa jättää ympäristöönsä, minkä perusteella jo pelkästään voi useiden erillisten seurantajaksojen aikana muodostaa ennusteita esim. siitä, mitkä tulevat olemaan hänen tulevia kulkureittejään, hienoisesti ohjastettuna tai ilman ohjastusta. Osa toiminnasta on sellaista, että se ei vaadi osallistujilta muuta kuin sen varmistamisen, että kohdeyksilö päätyy tietylle kassalle, jossa hän tulee yli minuutin ajan altistuneeksi jonkin tietynlaisia (mielen) ankkureita kerryttäneen henkilön olemukselle ja samalla muille ympäristöön varta vasten sijoitetuille ihmisille ja esineille. Mainitsemisen arvoista on sekin, että nykyaikaiset analytiikka-ohjelmistot pystyvät hyödyntämään neuraaliverkkoja oppiakseen, minkälaisia reittivalintoja tietty kohdehenkilö tekee tietyssä kontekstissa (eli tässä tapauksessa Prisman sisätiloissa), saatuaan syötetietoina myös tietoa siitä, minkälaisia reittivalintoja samainen kohdehenkilö tekee jossain eri kontekstissa (esim. metsässä lenkkeillessä).

Tilastollisesti tarkasteltuna olisi havaittavissa, että toimintaan osallistuvat käyttävät runsaasti tiettyä samaa symboliikkaa, johon on aiemmin pyritty ehdollistamaan jotain iljettävää, mutta on kuitenkin niin, että mitä töykeämmäksi yksittäinen häiritseväksi luokiteltava asia menee, sitä todennäköisemmin sen suorittaja on joku muu kuin Prisman työntekijä. Tämä on enemmänkin nykyhetken tila, aiemmin raja ei ollut samalla tapaa tilastollisesti esiin saatavissa, mutta on kuitenkin olennaista huomioida, että prismalaiset ovat olleet pohjustamassa toimintaa merkittävässä määrin ja osallistuvat siihen edelleen.

Toiminnan sävy usein töykeää

Vuosien aikana toiminnan sävy on vaihdellut erittäin töykeästä, melkeinpä musertavan töykeästä, melko hienostuneeseen toimintaan, mutta tätä hienostunutta toimintaa ei ole koskaan jatkunut edes kolmen perättäisen käyntikerran verran. Toiminnan sävy viittaa eräänlaiseen pelkistykseen, joka olisi tehtävissä jokaisen kohdeyksilön Prismassa käymisen kohdalta erikseen, alkaen kauppaan menon suunnittelusta, sinne menemiseen, siellä asioimiseen, sieltä poistumiseen ja takaisin lähtöpaikkaan palaamiseen. Toiminnan sävyn muodostaisi täten mm. se symboliikka, mitä on käytetty kohdeyksilön mieleen vaikuttamiseen ja se, kuinka jyrkästi kohdeyksilön mielialaa on koetettu tuuppia pois mielekkäiltä raiteilta.

Aggressiivisimmillaan toiminta on usein silloin kun asianomainen on jollakin tapaa erityisen alttiissa tilassa pysyväluonteisten muistijälkien syntymisien kannalta (esim. väsyneenä tai hiukan liikaa ”stressiä vähentävää” ashwagandhaa ottaneena). Toimintaan osallistuvat pyrkivät johdattamaan ajatuksia aina uudestaan ja uudestaan joko aiempiin heikkouden hetkiin (nuutunut, tukka huonosti, vaatteet epämukavat yllä tms.) tai tiettyihin samoihin teemoihin, joista mitä ilmeisemmin on pyritty tekemään dominoivia ajatuksia kohdeyksilön mielessä. Esim. Virginia Techin massamurhan aikaan, kuten myös lukuisia kertoja Breivikiä mediassa käsiteltäessä asianomaisen haluttiin kokea erittäin vahvoja vihan ja ärtymyksen tuntemuksia. Juuri sellaiset kertovat siitä, miten prismalaiset eivät todellakaan ole mitään ns. perhearvoja vaalivia, vaikka sellaista kaupan mainonnassa pyritäänkin korostamaan, vaan he ovat täysin valmiita vahingoittamaan ihmisiä pelkän huvin vuoksi.

Jos kohdeyksilö on “liian hyvässä vireessä”, keinoihin vaikuttaa tehdään ilmeisestikin jonkinlaista hienosäätöä, koska tuolloin asianomaisen mieli on sen verran hyvin puolustuskykyinen, että tämä ehtii sekä rationalisoinnin, että stressihormonien tyynnyttävän vaikutuksen kautta käsitellä monenlaisen häneen kohdistuvan häirinnän ennen kuin sellainen ehtii kunnolla vaikuttamaan.

Tietojärjestelmäavusteisuus, kohdeyksilön toiminnan ennustettavuus, vuosia jatkunutta, iljettävyys toiminnan sävyssä, koordinoitu toiminta, muidenkin kuin prismalaisten osallistuminen lisääntyvässä määrin, maineen vahingoittuminen, stressaavuus, elimistön toiminnan sekoittuminen, ajanhukka itsepuolustusmielessä ja sitä kautta ajan lainaaminen itselle tärkeiltä asioilta.. Näistä yhdessä muodostuu se, mikä vahingoittaa kohdeyksilöä monella eri tavoin.

Tapahtumista kertova tilanne voisi olla esim. psykiatrisen poliklinikan yksikköön tarkkailuun haetetun potilaan kuuleminen. Sitä ei moisissa paikassa kysytä, josko kertoja tarvitsee apuvälineitä kuten esim. kynää ja paperia selittämisen avuksi, saati että viitattaisiin lähellä olevaan tietokoneeseen, jolla pääsee käyttämään Adobe Illustratoria pilvipalveluna ja tarvittaessa ryväslaskentapalvelukin olisi käytettävissä, jos tarvitsee laskentatehoa jonkin esimerkin tuottamiseen. Eikä varmaan löytäisi epätodennäköisesti käyttöön tarjotun tietokoneen kirjanmerkeistä esim. Wolfram|Alphaa tai muuta verkkopalvelua, jolla voisi nopeasti visualisoida matemaattisesti esitettävissä olevia asioita. Ei toki, se on siinä ja nyt, suusanallista selitystä vaadittaen, ikään kuin kaikki mitä ihminen tietää ja kykenee muistamaan/tuottamaan olisi välittömästi kerrottavissa. Ruutupaperia ja huonosti tasapainotetun kuulakärkikynän saanee, jos hetken sellaisia mankuu, mikä jo sellaisenaan jättää vaikutelman, että kertojan edessä on todellakin jonkinlainen vastapuoli, joka ei edes pyri objektiivisuuteen, vaan kenties pyrkii työllistämään itseään aiheuttamalla tarkkailuvaiheen pitkittymisen vastahakoisella käytöksellään. Tämä on suomitodellisuutta: terveysalan koulutuksissa pyritään karsimaan ”huumeveikot” opiskelijoista pois, mutta jotain muuta epäkelpoa pääsee silti livahtamaan mukaan – ulkomailla koulutuksensa saaneet sitten vielä erikseen.

Jos kyse on alustavasta kuulemisesta, jossa päätetään, jääkö kertoja pidemmäksi aikaa tarkkailuun vai päästetäänkö menemään, niin pidemmän tarkkailujakson aikana kertoja tulisi huomaamaan, että ruutupaperi ja jokin random kynä voivat olla ainoita välineitä, joilla hänen pitäisi itseään selittää. Jossain luvan kanssa saavutettavassa paikassa saattaa olla käytössä vähätehoinen tietokone. Monitorin rähjäkin olisi siinä 10 tuumaa pienempi kuin kotioloissa, jolloin tapaa ajatellakin täytyisi muuttaa, sillä sovelluksia ei mahdu ruudulle kuin yksi kerrallaan. Alt-tabilla sitten räpsytellään sovelluksien välillä ja kuormitetaan turhaan omaa työmuistia.

Suomalaisten Internet-käytös on osoittanut, että aina löytyy lukuisa määrä sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita ampumaan alas esim. väittämät siitä, että jotain ihmistä on tarkkailtu ja altistettu vaikutteille vuosien ajan, vaikka lähes läpeensä digitaalinen yhteiskuntamme mahdollistaa juuri sellaisen melkeinpä automatisoidusti. Ehkäpä he saavat palkkaa tai jotain kompensaatiota sellaisesta? Lapsille kerrotuissa iltasaduissa saatetaan antaa ymmärtää, että tiedon- ja datanjaollisessa mielessä esim. yrityksillä, niiden työntekijöillä ja muilla tahoilla on selvät rajat sen suhteen, kuka tai mikä taho pääsee käsiksi mihinkin tietoon, mutta todellisuudessa houkutus tehdä mitä huvittaa on aloittanut viekoittelunsa useissa eri yrityksissä milloin miltäkin osastolta alkaen. Muutamien YT-neuvottelujen jälkeen joihinkin yrityksiin ei sitten juuri muita ihmisiä ole jäänytkään kuin niitä, jotka hyväksyvät monenlaisen epäeettisen ja suorastaan laittoman toiminnan. Tätä aihetta sivuaa kirjoitus ”Bilasse-kauppa hyödyntää teknologiaa, psykologiaa ja matematiikkaa väärin” (luettavissa mm. Uskottavaa vai totta -blogista). Jos niin halutaan, voi tietojärjestelmiin integroida kaikenlaista sensoreiden tuottamasta datasta käytöstä analysoiviin videokamerajärjestelmiin ja erilaisista tietokannoista ilmoitusjärjestelmiin, joten häirintämielessä kaupungien digitalisoituminen (smart city -konsepti) tekee aina vain helpommaksi esim. yksilön automaattisen seuraamisen läpi keskusta-alueen, jos eri tahoille työskentelevät pääsevät yhteisymmärrykseen reaaliaikaisen datan keskenään jakamisesta.

Ketkä ja mitkä häirintään, jota tarkkailukin siis osaltaan pohjustaa, osallistuvatkin, on häirinnän kohdetta voitu esim. tarkkailla ja altistettu vaikutteille vuosien ajan ennen viralliseen, täysin erilaiseen tarkkailuun ottamista, mikä voi tapahtua jonkin täysin teennäisen selityksen kera.

Siellä hän sitten koettaa kertoa, kuinka häirityn kognitiivisesta käytöksestä (miten hänen mielensä toimii) on ehditty vuosien aikana saamaan hyvää tuntumaa, mikä on mahdollistanut mm. sellaisten tilanteiden järjestämisen, joissa on aiheutunut juuri tietynlainen ärsyyntyneisyyden tila ja minkä jälkeen kohdeyksilö on reagoinut juuri tietyllä tavalla, suunnannut kulkunsa juuri tiettyyn suuntaan ja tehnyt hetkeä myöhemmin juuri tietynlaisen valinnan. Analyyseja ja raportteja tuottavat käytöksenennakointijärjestelmät olisivat täten tehneet kohdeyksilön tekemien valintojen ennalta simuloinnista helppoa, mutta miten sellaista voi selittää ihmisille, jotka esittävät, etteivät ymmärrä edes tietokoneiden toiminnasta juuri mitään, mutta joiden koulutukseen on kuitenkin kuulunut mm. Bayesin teoreema eli ehdolliseen todennäköisyyteen liittyvä matemaattinen teoreema? Ts. tällaiset ihmiset pyrkivät käydyssä dialogissa pitämään yllä sellaista maailmankuvaa, jossa ns. tavalliset ihmiset eivät kerta kaikkiaan osaa muunlaista häirintää kuin esim. auton tööttäyksellä häiritseminen. Mikä ihme tällöin on sekään, että virallisessa tarkkailussa olemisen jälkeen potilas saattaa olla entistä ärtsympi? Selitys juuri tähän on se, että terveysala pyrkii ensisijaisesti työllistämään itsensä.

Häirinnästä ja mm. erilaisista altistumista kertojan kannalta hankalaa on se, että häirintään osallistuvat ihmiset voivat saada toimintaohjeensa tietojärjestelmältä, joka pitää samalla huolta siitäkin, että häirinnän kokija kykenee selittämään sitä miten tarkalleen häneen vaikutetaan vasta pitkän ajan kuluttua eli vasta silloin, kun häirinnässä on saavutettu jokin sellainen vaihe, jossa voidaan katsoa taaksepäin ja havaita jo esiintyneessä häirintätoiminnassa säännönmukaisuuksia. Tämä kasvattaa riskiä siitä, että jos kertoja epäonnistuu selittämään ”häirinnän kaavaa”, se tulkitaan suorastaan tahallaan luulosairasteluksi. Ts. terveysalan ammattilainen tulee käytännössä suojelleeksi häiritsijöitä.

Jos hyväksytään, että epäeettinen toiminta on houkuttanut mukaan eri tahoja ja terveysalalle pääsee töihin kaikenlaisia jästipäitä, joille oma ja sidosryhmien etu on ensisijaista, ei tällaisesta olisi kovin pitkä siihenkään mahdollisuuteen, että viralliseen tarkkailuun joutuminen itsessään olisi osa jonkinlaista häirintää. Onhan kuitenkin tavanomaista, että monet kaupunkilaiset yhdessä eri viranomaisista monien ammattiryhmien edustajiin kokevat, että he haluavat käyttää kaikki mahdolliset keinot (luvattomasta televalvonnasta alkaen) sen varmistamiseksi, että mikään riski ei uhkaa kaupunkikehitystä tms.

Eikö äidilleni asti tosiaan päätynyt tietoa siitä, mitä kaikkea tein lapsena ja varhaisnuoruudessa asuintalona olleen kerrostalon lähiseuduilla ja täten kaikki muiden ihmisten tekemät havainnot, suoritetut päätelmät ja jaetut näkemykset jäivät lähinnä heidän mieliinsä? Mikään hänen käytöksessään ei koskaan antanut ymmärtää, että hän olisi tiennyt minun kiipeilevän kolmikerroksisessa talossamme asuneen kaverin kanssa samaisen talon katolle talon seinällä olleita tikapuita pitkin, minne näki pitkälti esteittä mm. vieressä olevan, korkeammalla tasanteella sijainneen kerrostalon ikkunoista ja mistä kertynee ainakin sata havainnoijaa niiden lukuisten kertojen aikoja kun sinne kiipeiltiin.

Suoraan omasta kerrostaloasunnon ikkunasta näki kerrostalojen laidoittamalle pienelle hiekkakentälle, jossa oli koripallotelineet molemmissa päissä ja jonkinlainen maalin virkaa toimittanut paksulautainen seinämä. Toisinaan heittelin siellä koripalloa jonkun neljässä lähitalossa asuneen luokkakaverin ellei jopa jonkun tuntemattoman kanssa. Yleensä kuitenkin yksin, mutta ei se koskaan saanut häntä kysymään minulta, eikö minulla ole kavereita, vaan lähinnä ”nyt meet välillä vähän ulos käymään”, jos olen ollut pitkään tietokoneen ääressä (Basic-ohjelmointia tai pelaamista). Ei sitä kenttää käytännössä kukaan käyttänyt, vaikka se siinä neljän talon helpossa käytettävissä olekin, joten ei sieltä ulkonta ihan itsestään ketään hengailukaveria olisi löytynyt. Ilmeisesti kuitenkin se, että ajoittain kävi joitain kavereita pyytämättä kylässä, hänen omien tuttaviensa lasten kanssa tuli vietettyä aikaa ja että erilaiset indikaattorit koulumenestyksestä alkaen antoivat ymmärtää, että asiat olivat vähintään keskivertoisen verran hyvin.

On kuitenkin löydettävissä monia tilanteita, joissa jonkinlainen elimistön vajetila tuotti levotonta oloa, mikä korjaantui joksikin aikaa stimuloivan tekemisen kautta tai ravitsemuksella. Sitä ei taidettu tunnistaa, että lapsen vetäytyessä omiin oloihinsa esim. tuntemattomien sukulaisten luo kylään mennessä, ei kyse ollut temperamentista tai ikäiselleen sopivasta luonteenpiirteestä, vaan siitä että lapsi ei jaksanut ajattelemisen kautta miettiä esiin toimintatapoja tai jotain sanomista, koska uusi tilanne tuntui sen verran kuormittavalta setvittävältä. Stimulaation hakeminen johti jossain määrin toistuvaan käytöstapaan eli käytännössä esim. (erittäin) runsaan sarjakuvamäärän lainaamiseen läheiseltä kirjastoautolta ja muutaman kerran muovikassillisen verran lähitalojen muilta lapsilta, joita ei edes tuntenut kovinkaan hyvin, mutta jotka olivat luonteeltaan ok. Mikään itseaiheutettu ei olisi voinut kontribuoida siihen, että tarve aivojen stimuloimiseen sarjakuvien kautta tuli yleensä läsnäolevaksi, mutta tällaisen oireen häilyvyys olisi varmastikin merkittävä seikka sellaiselle, joka paremmin ihmisen elimistön ja aivojen toimintaan tuntee.

Äitini oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta tämä ei ilmeisesti suoraan tarkoittanut sitä, että hänen mielensä olisi sillä tapaa virittynyt, että hän olisi havainnut kaavamaisuutta siinä, että kun lapsella on adrenaliinipitoista, vinhavauhtista tms. toimintaa, hän normalisoituu ja pärjää hyvin ihmisten kanssa – olettaen, että ravitsemuskin on riittävää – mutta ilman riittävää innoitetta, fyysistä liikettä tai jonkinlaista tottuneisuutta lapsi saattoi olla ajattelultaan vähän tumpelo. Moni tapahtumista, joissa olisi ollut jotain huomioimisen arvoista, jäivät varmastikin häneltä tiedostamatta kuten vaikkapa se, että jos olin käynyt ostamassa kioskilta ison pussin karkkia itselleni ja jaoin niistä muutaman läheisten kerrostalojen laajahkon, yhteisen nurmialueen tienoilla hiippaileville muille lapsille, jäi pussin pohjalle lopulta vain pari karkkia, koska en ollut siinä tohinassa kyennyt päättelemään, mikä olisi sopiva toimintatapa suhteessa siihen, minkälainen persoona on tms.

Kyvykkyyksien hetkittäinen jakautuvuus eri osa-alueilla oli jostain syystä häilyvää, mikä ilmeni esim. siinä, että toisinaan oli helppo lukea koulun jalkapallojoukkueessa pelin kulkua, nähdä otolliset tilanteet syöttelyille ja omalle etenemiselle, mutta toisinaan olosuhteiden muutokset esim. yleisön liikehdinnän osalta saivat kadottamaan tyystin kyvyn lukea peliä ja kaikki ajattelu muuttui jotenkin työlääksi. Ruokailu normalisoi monesti, mutta persoonanpiirteistä ehti varmastikin piirtyä muiden mieliin epäedullista kuvaa. Ehkä jopa ainoa koulukiusaamiseksi luokiteltu tapahtuma oli se, että ala-asteella oli joku polkaissut luistimellaan pukukopissa olleen Koho-merkkisen jääkiekkomailani poikki, mutta en voisi sanoa, että minulle olisi mitään erityisiä traumoja mistään jäänyt. Paitsi ehkä siitä, että Mikko-ystäväni heitti laukulla päätäni kohti, minkä väistin, mutta kumautin pääni koulun ulko-oven katoksen tolppaan ja sitten mentiinkin lääkäriin, kun verta tuli niin paljon – vaikkei sitä ensi alkuun pipon ollessa päässä tajunnut. Lääkäri arvioi tilanteen pelkästään silmämääräisesti ja laitatti muutamat tikit.

...

Vaikka edellä mainittiinkin, että hengailukavereita ei ulkonta helposti löytynyt, niin ehkä sitä väittämää on kuitenkin syytä lieventää, koska lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa on kuitenkin kyse usean vuoden mittaisesta ajanjaksosta ja löytyy sieltä monia sellaisia tilanteita, joissa on erikseen tultu pyytämään pelaamaan kymmentä tikkua laudalla, pesäpalloa, jalkapalloa ym. tai jo pihalla ollesssa keksitään käydä heittelemään terävää puukkoa nurmikkoon, mahdollisimman lähelle haarojen väliä, joista jälkimmäisessä oli muistaakseni jonkinlaiset säännötkin – parinkymmenen metrin päässä kerrostaloista, mutta eihän sitä kukaan koskaan tullut keskeyttämään.

Lapsuusvuosien aikana kertyi aikuisten ihmisten testaavia kysymyksiä, joita esitettiin esim. silloin, kun oli käymässä jonkun kaverin luona ellei jopa oman kerrostalon pihalla jotain yksin puuhastellessa ja joilla pyrittiin – jälkeenpäin arvioiden – koettelemaan sekä omaa ymmärrystä tai päättelykykyä, sekä äidin osaamista vanhempana. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin ei ollut internetiä ja lääketiede tarjosi vielä nykyistäkin huonommat selitysmallit ja viitekehykset, joten muiden näkemykset lapsuusajan itsestä eivät levinneet kulovalkean tavoin, mutta se tarkoitti myös sitä, että monet ideoista ja ajatusmalleista tulivat median kautta eli monestikin käytännössä Etelä-Saimaan ja television peruskanavien kautta. Media oli tuolloinkin yhteenpunoutunut poliittisten päättäjien tahdon ja erilaisten instituutioiden tuottamien näkemysten kanssa, mutta toisaalta mainosten voimalla olisi voinut ajatella olevan kokeilunhalua ohjaavaa vaikutusta. En kuitenkaan koskaan tullut saaneeksi eteeni esim. kalanmaksaöljyisiä kapseleita muulta kuin eräältä viereisen kerrostalon naapurilta (luokkakaverin iskä), mikä aiheutti minussa haluttomuuden käyttöön moisia jatkossakaan. Noihinkin aikoihin olisi ollut runsaasti tietoa ravinnon vaikutuksesta – sen perusteella, mitä esim. antikvariaattien kirjat tietävät kertoa – ja koen näin jälkeenpäin erittäin harmilliseksi, ettei idea olotilojen säätämisestä ruokavaliolla tavoittanut äitiäni – ainakaan siinä määrin, että se olisi jotenkin lapsen kasvatukseen vaikuttanut. Tosin, aikuisemmalla iällä on tullut hankittua tietoa omista terveystiedoista ja huomionarvoista on ollut se, kuinka paljon itseen on tuupattu rokotteita, joista joidenkin ihmisten on kerrottu saaneen elinikäisiä oireita eli pelkkä ruokavalio ei välttämättä olisi ollut kaikkea ratkaisevaa. Ja lisäksi myöhemmällä iällähän on senkin oppinut, kuinka suuri vaikutus moniin omiin kykyihin on sillä, että suorittaa aerobisesti tehokasta liikuntaa. Kuinkahan koulu olisi sujunut ala- ja yläasteella, jos olisi käynyt ennen koulupäivää juoksemassa muutaman kilometrin verran läheisellä lenkkeilyreitillä?

Äitini saattoi olla liian itsenäisen naisen illuusion vallassa, sillä hän oli ollut yksinhuoltaja sen jälkeen, kun isän kanssa jaettu omakotitalo jouduttiin myymään pois, mikä on voinut vaikuttaa siten, että hän on pyrkinyt käsittelemään asioita mielestään saatavilla ja muodostettavissa olevien päätelmien avulla sen sijaan, että olisi hankkinut jotain erityistietämystä lapsensa levottomuuden hetkistä, hajamielisyydestä ja adrenaalipitoisen toiminnan vaikutuksista. Tosin, ensinhän ne olisi pitänyt huomioida. Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ei ollut ketään, joka olisi pidemmällä tähtäimellä pitänyt erityistä huolta siitä, että jotain ihmisenä kehittymistä saavutetaan, vaan kyse oli enemmänkin absoluuttisista määristä tietynlaisia kokemuksia ja altistumisia asioille eli kesäleirit ja työleirit ovat varmastikin hyväksi, laitetaan lapsi sinne; enon vaimo voinee vahtia Markoa sillä aikaa, kun äiti käy viihteellä, vaikkei Marko pidä hänestä yhtään; enon kanssa on potkittu palloa, vuoltu puusta jousi ja nuolet, sekä heitetty tikkaa kuuriin seinään ja sarjakuviakin on käyty ostamassa ym. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole kysynyt yksinkertaista kysymystä: miltä susta itsestäsi tuntuu? Teini-ikään tullessa oltiin jo äidin ja hänen miesystävänsä kanssa muutettu omakotitaloon, mutta kukaan ei edelleenkään kysynyt tuota kysymystä, mutta mopon sain ja tietokoneen. Sekä torumiset äidin pitkäaikaiselta miesystävältä, että olen laimentanut viinakaapissa ollutta vodkaa pitääkseni sen pinnan samalla korkeudella – eräs harvoista aidoista keskusteluista hänen kanssaan.

Käsitykset siitä, mikä on ns. normaalia lapsuutta ja mistä kasvataan ohi yms. ovat olleet aiempina vuosikymmeninä nykyistä karkeampia, mutta jos äitini olisi riittävässä määrin huomioinut lapsensa ajoittaiset poikkeustilat, hän todennäköisesti olisi halunnut olla hyväksymättä mahdollisuutta, että lapsella olisi ollut esim. MDB (Minimal Brain Dysfunction), koska se kuulostaa jo määritelmänsä mukaan aivan liian paljon kyvykkyyksiä rajoittavalta, jotta se olisi täsmännyt. Tuolloisessa tautiluokituskirjassa ei olisi ollutkaan mitään muuta edes lähellekään sopivaa ja toisaalta, tuokin on vain konsensus-tyyppinen luonnehdinta, joka ei sellaisenaan kerro esim. ihmisen biologista yhtään mitään.

Hissukseen muiden ihmisten käsitykset ajoittain poikkeuksellisesta lapsesta/nuoresta alkoivat kohtautumaan useammin ja useammin, mitä ovat varmastikin vauhdittaneet myös sosiaalisiin tilanteiseisiin osallistumisista tehdyt havainnot, missä esiteinillä on jonkinlaista vaikeutta hengittää kunnolla kun ihmisiä on paljon ympärillä kuten linja-autossa ja kouluruokailussa, mikä on sitten muokannut tuntemusta itsestä mm. ujompaan suuntaan, kunnes sitten kenties jo hetken kuluttua onkin vuorossa ATK-tunti, jossa on niin hyvä, että muut tulevat kysymään itseltä neuvoa ja ope tulee monesti maininneeksi, että ”Marko varmaan tietääkin tämän, mutta kysytään muilta ensin”.

Aikuisemmalla iällä tehdyt havainnot ovat johtaneet havaintoon siitä, että triggeroivina tekijöinä elimistön epämukavuustekijöille ovat toimineet erityisesti ”enemmän rouskuvat salaatit” (niiden entsyymit varmaankin). Vielä vähän myöhemmällä iälllä huomio alkoi kiinnittyä myös ruoansulatuksen hitauteen, mutta siitäkin meni vielä pitkän aikaa ennen kuin alkoi hahmottamaan, että oireilu voi olla monivaiheista ja saada alkunsa lukuisista muista tekijöistä, kuten elimistön ravinnevarantojen vähentymiseen erinäisistä syistä aina siihen asti kunnes jokin regulointijärjestelmä kytkee elimistön johonkin tilaan, jota ei heti voi korjata ravinnolla, vaan täytyy antaa elimistön reguloida itse itsensä.

Teini-ikä ja varhaisaikaisuus olisi varmaankin mennyt paremmin, jos muut ihmiset olisivat ehdottaneet kokeilemaan esim. ravintolisiä tai luontaistuotteita, sillä eiväthän ne siihenkään aikaan silkkaa mystiikkaa olleet, mutta asia alkoikin olla aivan päinvastoin: ihmiset alkoivat haluta, että pysyy tietämättömänä hyödyllisistä hoito- ja normalisointikeinoista, mikä ilmeni mm. ajatuksien johdattamisena pois niistä.

...

Mitä enemmän ikää kertyy, sinä enemmässä määrin ihmiset, jotka ovat aikoinaan jättäneet myöhempää käyttöä varten muistoja tai ovat tehneet jotain avainkäsitettä/symboliikkaa tietynmerkitykselliseksi useissa eri tilanneyhteyksissä, löytävät toisensa. Tai ehkä osa heistä on tuntenut toisensa jo alun perin. Heidän ideanaan on ollut saattaa myöhemmin aiempia muistoja ”lähemmäksi” toisiaan, huolimatta siitä, että kokonainen aikakausi voisi olla niiden välillä, jolloin niistä muodostuu eräänlaisia, melko pitkäaikaisesti koossa pysyviä ”ajatussumppuja”. Aivothan eivät varsinaisesti koodaa aikaa erikseen mitenkään, joten tiettyjä altistumia toistuvasti esiin nostattamalla, kerta kerralta hiukan uudelleen sävyttäen ja yhdistävillä tekijöillä toisiinsa liitellen saadaan äitinsä Chymokselta tuomia merkkareita koulutovereille 80-luvulla kaupannut Mauritz muistumaan mieleen siinä samalla, kun Pirates of Caribbean -elokuvassa mainitaan rommikätköstä.

Koska ihmiselle ei ole tavanomaista kyetä myöhemmällä iällä palauttamaan nopeasti mieleensä episodisia tilanteita kaikkine yksityiskohtineen, tapahtumapaikkoja tehtyine havaintoineen tai ihmisiä kaikkine attribuutteineen, voidaan helpoimmin mieleentulevuus tällaisten osalta tehdä varmemmaksi tekemällä muisto tai muu mielle riittävän erottumiskykyiseksi jo ennalta. Elämänmatkan varrella voidaan sitten lisäillä kaikenlaista ja muokata aiempia, mutta mikä tällaisen varsinainen tarkoitus olisi?

Ennalta tai myöhemmin merkitykselliseksi nostattamiset sekä ajatussumppujen luomiset saavat kokijan ajattelemaan, että jotain itselle tapahtuvaa on tiedetty kenties jo hyvinkin varhain; asioita merkitykselliseksi nostattaneet tahot vaihtavat keskenään tietoa; maailma on kaikesta monimutkaisuudestaan huolimatta varsin hyvin hallittu ja toiminnaltaan ennustettavissa oleva paikka, missä jälkimmäinen viittaa siihen, että ihmisen mahdollisia uranavigointeja, tuotevalikointeja kaupassa ym. voidaan ennustaa sitä paremmin, mitä enemmän tietoa suorittavasta yksilöstä on käytettävissä ja tietojärjestelmien analysoitavissa.

Kun tarkastelee sitä, missä vaiheessa minkäkinlaisia tahallisia altistumia on alkanut ilmenemään, niin itseasiassa ala-aste ja yläaste -ajat ovat olleet tältä osin varsin rauhoitettuja. Yläasteen viimeisen vuoden kävin eri puolella kaupunkia, missä luokkakavereiksi tuli muutamia sellaisia ihmisiä, jotka myöhemmin asettuivat tai asetettiin tietynlaisiin rooleihin suhteessa itseen esim. ilmestyen tietynlaisissa tilanteissa, joissa ilmestymisessä oli toistuvasti jotain lavastuksenomaista. Vasta kymppiluokka ja ammattikoulu-aika oli sellaista, jossa altistumisia alkoi ropista enemmän, mitä sitten jatkuikin pitkälti sinne saakka kun 26-vuotiaana lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun toiselle puolelle Suomea. Toisella puolen Suomea opiskelu irroitti tehokkaasti menneistä ajatuksista, mutten arvannut, että siellä altistuttaminen oli hienoisempaa ja vaivihkaisempaa, koska olihan kyse jo sentään ammattikorkeakoulussa opiskelusta.

Monia lapsuuden ja nuoruuden tilanteita ja erityisesti tapahtumapaikkoja on pyritty jälkeenpäin tekemään sellaiseksi, että ne muistuisivat mieleen erityisesti niistä ihmisistä, joiden kanssa myöhemmällä iällä olen jonkin aikaa viettänyt aikaa jotain tehden, mutta jotka myöhemmin ovat osoittautuneet vilpillisiksi tms. Jotkin lapsuuden kaverit, joiden kanssa on tullut aikuisiällä tehtyä uudempaa tuttavuutta, ovat herättäneet aktiiviselta vaikuttavalta osallistumiseltaan minuun vaikuttamiseen kysymyksen siitä, oliko siinä mitään sattumaa, että he ovat aikoinaan olleet samalla luokalla tai asuneet samassa talossa? Esim. miksi Kaapro-niminen henkilö muistuttaa sukunimeä Karpo ja miksi hänen kutsumanimensä on ”kape”, joka viittaa sekä viittaan, että kapteeniin? Ja miksi minut sijoitettiin sellaiseen varuskuntaan, jonka kapteenina on Aapro? Jos ihmisiin halutaan vaikuttaa ja mottona on ”kaikki on mahdollista, kunhan vain järjestää asiat tapahtumaan”, eikö voisi olla mahdollista, että äitini etsiskellessä lehdestä myynnissä olevia kerrostaloasuntoja, hän erottaa mielessään helpoiten sellaisen asuntokuvauksen, jossa esiintyvät sanat on tietynlaisella vaikuttamistekniikalla saatu pysäyttämään hänen huomionsa, mitä täydentää maininta lyhyestä etäisyydestä koulurakennukseen? Tässä haeskellaan mm. sitä teoriaa, missä lapsesta on ajateltu ohjailtavan henkilö, joka on muihin ihmisiin vetoava, yhteiskuntakriittinen henkilö ja on koettu tarvittavan jokin kytkös takaisin lapsuuteen – sitten kun aika on.

...

Luultavasti ammattikouluaikana tulin ensimmäistä kertaa kokeneeksi suoraan, kuinka helppoa ihmisiä on houkutella tekemään jotain ilman erityisempää osallistujien pohjustamista. Olennaista oli se, että se osallistujat pystyivät intuitiivisesti tiedostamaan minkälaisia vaikutuksia sillä olisi, kun ehdotetaan, että suhtaudutaan seuraavien oppituntien aikana siihen ja siihen opettajaan sillä ja sillä tavalla. Yhden kanssa oltiin täysin hiljaa, vaikka tuli aivan viereen tiedustelemaan; toisen kanssa himppuisen murahdettiin kun opettaja kysyi jotain ja kolmannen kanssa vastattiin kysymyksiin, mutta tahallaan hiukan väärin. Kaksi viimeisintä olivat varmasti monille enemmän hankalampia kuin vain hiljaa oleminen, mutta sitä mukaa, kun voitiin ottaa mallia muiden suorituksesta, tunnelma heidänkin mielessään rentoutui. Ts. yhdessä tekemisen jatkaminen jo sellaisenaan vetää osallistujia syvemmällä mukaan. Enemmän suunnitelmallisessa toiminnassa, jota voidaan vatvoa ja säätää vuosia ennen kuin sitä käydään toteuttamaan, voi olla kyse mistä tahansa ja siihen voi ottaa osaa kenties kuka tahansa.

Ihmisillä on erilaisia motivaatiota vaikuttaa esim. kahden ihmisen keskinäiseen ystävyyssuhteeseen, mutta niitä ei ehkä koskaan tule itse selvittäneeksi. Tapio-niminen henkilö oli itselle sellainen, joka ammattikoulun käymisen aikoina edusti henkilöä, jonka kanssa oli mukava käydä juomassa olutta ym. sekä pelaamassa biljardia ja koska en jaksanut kävellä iltaisin kotiini asti, menin sammumaan heidän patjalleen. Eräänä kertana takaisin kulkiessamme oli rahaa mennyt viinaksiin ym. ihan kohtalaisen paljon, mutta lähellä hänen kotisasuntoaan löytynyt viidenkympin seteli pelasti oman iltani. Minua epäilytti jonkin verran sen löytymisen helppous, mutta minkälaisen tuntemuksen se sai aikaan hänessä? Olimme molemmat pelihenkisiä, ollen hävinneet ja voittaneet korttipeleissä, black jackissa, sulkapallossa, biljardissa ym. ties kuinka monta kertaa, joten tappion tunne ei sinänsä ollut uutta hänelle, mutta tämä oli silti erilainen tilanne, jolla oli potentiaalia syöpyä hänen mieleensä ja vaikuttaa ystävyyssuhteeseen.

Huomionarvoista muiden ihmisten valitessa, mitä asioita he haluavat nostattaa esille minun mielessäni, onkin, että he eivät todellakaan tuo esille onnistumisia tms., vaan tilanteita, joissa on jotain pielessä, jotain irvokasta, jotain ärsyttävää tai jotain mistä ei ihan kaikille voi kertoa. Täten tuota viidenkympin löytämistä tuolloisen ympäristön ja orientoituneisuuden laadun osalta haluttiin käyttää sävyttämään tiettyjä muita tilanteita, joissa poimitaan jotain maasta tai saadaan jotain hyvää helposti ja ilmaiseksi, mikä taasen ei ole mahdollista ilman, että joku viestii minulle tuntemattomien nykypäivän ihmisten käyttöön tietoa menneistä tapahtumista. Olettaisiko, että joku muu on ollut havainnoimassa tilannetta vai pitäisikö pikemminkin miettiä sitä, missä olosuhteissa joku entinen ystävä tulee kertoneeksi muille ihmisille, mitä tapahtumia hän ja minä olemme samoihin aikoihin kokeneet. Hän ei ole ihmisiä, jotka nykymielessäni usein käväisivät, koska en enää vietä aikaa kenenkään tiettyjen aiempien tuttujeni kanssa, mutta monesta tilanteesta, missä hän on ollut mukana, on löydetty kaikenlaista analogiaa, sanontoja, tekoja ym., joilla minut saa vähintään mentaaliselle aikamatkalle, jos ei muuta.

Toiseen suuntaan vaikuttavasta tilanteesta, johon liittyen ei kumma kyllä ole ilmennyt minkäänlaista viittausta tai suggestiosta, olisi esimerkkinä tapaus edesmenneestä Biljardi Lappeesta, missä biljardin peluuseen kyllästymisen jälkeen jatkoimme peliautomaatin pelaamisella, mikä johti siihen nauruuntikahtumaisillaan olevaan tilanteeseen, missä pelikone tuotti jatkuvasti voittoa emmekä saaneet kaikkia voitettuja euroja mahdutettua pöydälle. Voitimme 560 euroa muutaman euron panoksella, voittoputken ollessa niin loputtoman oloinen, että olisi voinut luulla, että paikan omistaja oli jollain kaukosäätimellä vaikuttanut siihen miten pelikone toimii. Olisikohan moinen ollut mahdollista? Olisihan se tavallaan loogista, että pelikoneen vuokraaja pystyy säätämään sitä, miten laite tietyssä ympäristössä toimii, koska se osallistuu tunnelmaan luomiseen.

Joillakin muilla entisillä tuttavillani on ollut ilmeistä omaa halukkuutta luoda lukuisia sellaisia tilanteita, jotka joskus myöhemmin tarkasteltuina vaikuttaisivat varhaisilta vihjailulta, ellei jopa tietämyksenoloisilta siitä mitä tulee joskus aikanaan tapahtumaan tai mitä avainsanoja siihen aikaan liittyy. Kaavamaista on ollut, että altistumat, jotka tulisivat assosioitumaan johonkin tulevaan, ovat monitulkintaisia, jotta niillä olisi turvallisenomaista altistaa monia kertoja, mutta kuitenkin yhdeltä tulkinnaltaan tietynlaiseen yhtenäiseen tarinaan sopivia, jonkun tahon tietäessä myöhemmin kaikki erilaiset, erikoiset altistumat. Nämä altistumat ovat usein myös suhteellisen future-proof kuten voisi ajatella olevan Jani-nimisen henkilön latex-tyyppisten päällyshousujen tapauksessa, mitä sitten useita vuosia myöhemmin käytiin runnomaan tietooni niissä yhteyksissä, joissa teen omaa verkkopalvelua, jonka avulla voi LaTex-ladontajärjestelmää hyödyntäen tuottaa kirjamaisia teoksia kaikkine dekaraatioineen, palstoineen ym. Enkä siis ollut kyseiseen henkilöön mitenkään yhteyksissä, mutta sukulaisena olivat, koska tuntevat monesta yhteydestä hänen isänsä. Janikaan ei viitsinyt olla sortumatta siihen, että käyttää aiempaa ystävyyssuhteelta vaikuttanutta hyödykseen toistellakseen jotain tiettyä avainsanaa kuten ”aikaikkuna” niin monia kertoja, että mainintojen määrä itsessään jättää jälkensä. Muita hänen muistuttamaksi valkattuja sanoja ovat olleet erityisesti sellaiset sanat, jotka ovat yläkäsitteitä tai joita esiintyy lukuisissa eri yhteyksissä eri merkityksessä ja eri taivutuksin, mikä sekin kielii halusta saavuttaa jotain mahdollisimman helpolla, sillä yläkäsitteisiin assosioituu helposti alemman tason käsitteistä ja toistuvuus eri yhteyksissä tekee muistiinjättämisen vaivan helpommaksi. Hänen ja tuttaviensa viljelemissä, merkitykseltään sivuunohjaavissa avainsanoissa, joita on myöhemmin pyritty pilaamaan mielessäni, ovat suosikkeina olleet sellaiset, joilla selitetään verkkoteoriaa tai jotka liittyvät käytöksenennakointijärjestelmiin, mikä ei varmaankaan ole tarkoittanut, sitä he olisivat ymmärtäneet aihetta kovin, vaan ovatpahan löytäneet niiden teemojen tienoilta jotain sellaista, jolla voi selittää esim. ihmisten käytöstä. Hänen itsensä vuodattamia tietoja ovat olleet sellaiset, joihin liittyy jonkinlaista dopamiinivaikutteisuutta, kuten kuva minusta nuorena pyyhe lantioille, kissan raapaisu heidän omakotitalonsa pihalla, ilmakivääriammunta, mopedeilla ajelu ym. Kuten sukulaisenikin, hänkin osaa käyttää ilmaisua ”ikinä en ole mitään tahallani tehnyt” tms.

Ottaen huomioon, kuinka ne aiemmat ammattikoulututut, jotka ovat sijoittuneet tai olleet sijoittuneina Lappeenrannan kaupungin liitännäisorganisaatioihin tai tiettyihin paikallisiin ATK-/IT-/ICT-alan yrityksiin, ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia vuotamaan tietoa sellaisista tapahtumista, joissa esim. esiintyisi tietynlaista symboliikkaa tai muita avaintekijöitä, voisin uskoa, että jonkinlainen houkutus on ollut liikaa ja tietoa on päässyt roiskahtamaan vääriin mieliin.

...

Nykyisin se on helpompi tunnistaa, kuinka viihdeteollisuuden tuotteita (pelit, elokuvat, tv-sarjat ym.) synkronoidaan satamäärin keskenään jopa niin, että ei pelkästään sisällytetä samankaltaisia elementtejä samoihin aikoihin julkitulevaksi, vaan kokonaiset tarinat ja henkilöhahmot habituksineen voivat perustua käsikirjoituksiin, joita usean eri tuotantoyhtiön käsikirjoittajat ja muut edustajat ovat olleet tekemässä. Käsikirjoituksien vedoksia voi olla valmiina vaikka kymmenen vuotta ennen kuin mitään erityisempää valmistelua käydään tekemään, mutta kun keskenään synkronoitavaa viihteellistä teosta on satamäärin, niin jo vedoksistakin voi havainnoida, minkälaisia suurpiirteisesti kuvailtuja tapahtumia tulee varmasti joskus myöhemmin tapahtumaan, minkänimisiä henkilöhahmoja käytetään, mitä aikakautta käsitellään, mihin reaalitodellisuuden tilanteisiin, henkilöihin, päiviin, julkistuksiin myös synkronoidaan ym. Tämä mahdollistaa sen, että jos jonkun oletettu elämänkulku noudattaa sellaisia ratoja, että siihen tulee olennaisesti liittymään jotain sellaista, jonka saa assosioitumaan viihdeteollisuuden tuottamaan teokseen, niin tämä mahdollistaa jykevien muistijälkien jättämisen mieleen siinä viihdeteollisuuden teoksen aiheuttamalla efektillä ratsastaen. Näin varsinkin silloin, jos usea samanpäiväinen, mieltä sopivasti kuohuttava (dopamiinivaikutteinen) viihdeteollisuuden tuotos jakaa keskenään jonkin samankaltaisen asian, johon kohdeyksilön mieltä voidaan kytkeä.

Kaikenlaisten esiinseulottavissa olevien ajankohtaisten tapahtumien avulla (tietojärjestelmien hakukäyttöliittymät, botit, tekoäly ym.) voidaan kerätä hyödynnettäväksi lukuisa joukko tapahtumia, symboliikkaa, avainkäsitteitä ym. jotka ovat yhteneväisiä kohdeyksilön elämänlinjojen kanssa. Kohdeyksilö ei voisi olla varautunut jokaisen niiden vastaantuloon, mikä pitää auki sitä mahdollisuutta, että niitä voidaan esipilata tai kytkeä niitä jo ennalta osaksi ”ajatussumppuja”, jolloin vastaantuleva ei ole yhtä ”raikas ja puhdas” kuin se muuten olisi. Tämä myös vahvistaa tehokkaasti kohdeyksilön tuntemuksia siitä, että hänen elämäänsä pyritään pyytämättä vaikuttamaan. Toisinaan vaikuttamiseen osallistujen tekoset ovat enemmänkin reagointia mahdollisuuksiin, joissa voi johdattaa ajatuksia johonkin tiettyyn samaan. Esim. paikallisen roskayhtiön edustajat odottavat kolmen päivän aikahaarukassa sopivaa tilaisuutta hakea naapurin roskat ja hyökkäävät heti kun ensimmäisen kerran tutustuu paremmin ohjelmointiin liittyvään käsitteeseen ”garbage collection” (algoritmit muistinpuhdistukseen liittyen) tai kun katsoo pitkästä aikaa elokuvan Soylent Green, jossa ihmisten syömä ruoka onkin itseasiassa ihmisperäistä tai kun lähettää huolitellun vastauksen Keksintösäätiölle tai kun pelatussa tietokonepelissä esiintyy X:n näköistä symboliikkaa erityisen toistuvana tai kun joku repinyt bussikatoksen pikkuroskiksen ja heittänyt sen tielle. Ts. Sitassa, kuten myös mm. Deletessä, ollaan jatkuvasti kyvykkäitä seuraamaan reaaliajassa, mitä tietokoneen ruudulla tapahtuu ja valmiita hyödyntämään sitä – koordinoidun oloisesti muiden osallistujien toimintaan sovitettuna.

Jos useat eri tahot ovat valmiita osallistumaan yhteen ihmiseen vaikuttamiseen, jolla ei ole edes suoranaista valtaa esim. satoihin tuhansiin muihin ihmisiin, niin jääkö tuolloin edes jäljelle muita selitysvaihtoja kuin jonkinlainen harjoittelu tai kokeilunhalu? Toki jää. Parempi kysymys olisi: minkälainen ei ainakaan olisi vaikuttamaan pyrkijöiden tekemää? Esim. voisiko olla, että kymppiluokalle tulee kanssain opiskelemaan erittäin komea nuorimies, jolla on mallikelpoiset kasvot, hiukset ja ääni, jolla on hyvät käytöstavat, jolla on perheasiatkin hyvin kylässä käynnin perusteella, ja joka oppii aivan normaalisti, vain sen vuoksi, että hänen etunimensä on sama kuin sillä, joka on toisaalla puolella kaupunkia haluttu tehdä itsensä ystäväksi? Ideana olisi, että samannimisyys ikään kuin uuttaisi toisesta Juhasta toiseen Juhaan miellyttävyyttä ja täten se Juha, jolla olisi yhteys itseen tietokoneen kanssa puuhastelun kautta, opiskelujen sijaan, tuntuisi enemmän siltä, että hänelle tekisi mieli mennä kylään ja täten altistumia kertyisi useampia, mitä sitten voitaisiin myöhemmin käyttää hyväksi, koska hänen sukunimensä tulisi olemaan tärkeässä asemassa myöhemmin sen ollessa synonyymimäinen monen muun arkisen sanan kanssa: Pinola. Juha Pinola tuli ensimmäisinä tutustumisien kertoina, ollessaan naapurissa, iskeneeksi silmää naapurin pojalle mainitessaan pingiksen peluun ääreltä, että ”hänen täytyy nyt mennä vähäksi aikaa”, minkä voi tulkita vain siten, että hän tiesi olevansa mukana jonkinlaisessa sopimuksenvaraisessa toiminnassa, missä häntä altistettiin minulle. Sittemmin ystävyys muuttui tavalliseksi ja rennommaksi, kunnes hän vuosia myöhemmin muutti jonnekin, mistä ei ole mitään kuultu, eikä netistä löydy edes hänen Facebook-sivujaan.

...

Kun tietämys siitä, millä reiteillä ihmisen elämää aiotaan pitää, muuttuu kokemuksen kautta varmuudeksi ja osoitetuksiksi vaikutustekniikkojen onnistumisesta, tulee osallistujille eräänlaisia keskinäisen mainonnan mahdollisuuksia sitä kautta, että osallistuessaan he tulevat ilmentäneeksi sitä osaamista, joka heidän harjoittamaansa ammattiin tai hyödyntämiinsä mahdollisuuksiin olennaisesti liittyy. Kyse voi olla esim. yrityksen edustajasta, joka osallistuu jakamalla tietoa siitä, miten jokin fysikaalinen ilmiö saadaan tapahtumaan tai kyse voi olla yrityksen edustajasta, joka toteuttaa jotain sellaista, joka vaatii erityistä, tilattavissa olevaa, ammattitaitoa tai kyse voi olla yrityksen edustajasta, joka itsensä esiintuomisen kautta muistuttaa, mitä palveluita hänen edustamaltaan yritykseltä saa. Tai sitten kyse voi olla yksittäisestä henkilöstä, jolla vain sattuu olemaan sopivat tietotaidot tai yksittäisestä osallistujasta, joka osallistumissuorituksensa kautta saa viestitettyä muille osallistujille minkälainen hän on persoonana, mikä voi avata hänelle uusien tuttavuuksien tekemisen mahdollisuuksia. Riskinähän voi pitää sitä, että jotain menee pieleen, mutta se on tällaisen yhteisön itsensä säädettävissä ja ohjailtavissa, kuinka sellaiseen halutaan suhtautua.

Jotkut osallistujista voivat olleet mukana kymmeniäkin vuosia, mutta jotkut heistä ovat voineet tulla tietoiseksi omasta osallistumisestaan vasta paljonkin myöhemmin, kun heitä käytiin hyödyntämään johonkin ihmiseen vaikuttamisessa. Jotkut näistä jälkimmäisistä saattavat jättää sen enemmän osallistumisen väliin, mutta jotkut heistä adaptoituivat tilanteeseen ja käyvät myötäilemään verkostomaiseksi kasvaneen ”heimon” tahtoa ja tavoitteita. Lukuisa osallistujien määrä asettaa tarpeen sille, että aikomuksista ym. on voitava keskustella yksiselitteisesti, mikä johtaa joko jo standardoitujen notaatioiden (mallinnuskielessä käytettävä merkintätapa) käyttämiseen aikomuksien selittämisessä tai uuden sellaisen luomiseen. Esim. BPMN:stä on voinut kustomoimalla saada jotain hyödyllistä.

IT-alan opinnoissakin usein toistellun ohjeen mukaan ei ole järkevää toistaa useasti sitä, minkä voi automatisoida, joten vaikuttamiseen osallistujat pyrkivät tekemään osallistumisensa helpommaksi kaikilla osa-alueilla, joilla se on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitäkin, että edes pihanurmikkoa ei voi mennä leikkaamaan ilman, että on jo muodostettu autoamaattisia ennusteita siitä, mistä aloittaa ruohonleikkaamisen, minkälaisia kuvioita muodostuu, minkälaiset alueet pihasta leikataan ruohosta erikseen, minkälaisten alueiden välillä huidellaan monta kertaa ennen kuin mikään niistä on kokonaan leikattu, mikä alue jää toiseksi viimeiseksi yms., mikä sitten mahdollistaa sen, että osallistujat voivat ajoittaa esiintymisvuoronsa lähes minuutin tarkkuudella, eikä heidän tarvitse olla valmiustilassa koko kahta tuntia.

Ihmisten tullessa lisääntyvässä määrin tietoiseksi siitä, että maailmassa tulee olemaan paljon sellaista, jota ei pääse pakoon, jota hyödynnetään laajalti ja johon esim. poliittiset puolueet eivät pääse suuremmin vaikuttamaan, eikä asennekasvatus hetkauta asiaan liittyen juuri ketään, he alkavat suhtautua ihmisiin kahtalaisesti: joko on samalla puolella tai sitten on eri puolella. Tekoäly, algoritmit, neuraaliverkot, botit, satelliitit, yhteistoiminta, henkilökohtainen menestys ja hyvinvointi, ammatillisen tai muun tietotaidon hyödyntäminen, vahingonteon hyväksyminen, tietomurtojen hyväksyminen.. nämä ovat kaikki eräitä niistä välineistä, keinoista tai tavoitteista, jotka yhdistävät niitä ihmisiä, jotka eivät anna eettisten pikkuseikkojen vaivata mieltään liiaksi ja jotka kokevat ymmärtävänsä minkälaiseksi maailma esim. lähimpänä vuosikymmenenä muuttuu. Taloussanomatkin muistaa kerran kuukaudessa mainita, todennäköisesti The Economistiä tai Financial Timesiä referoiden, että lähivuosikymmeninä yli puolet työpaikoista korvaantuu roboteilla, tekoälyillä ym., mikä entisestään vahvistaa tietynlaisten ihmisten halua toimia sillä tavoilla, joka varmistaa heidän omia, (tärkeimpien) läheistensä ja tuttaviensa elinmahdollisuuksia.

On täysin perusteltavissa olevaa kysyä, miksi jopa tietyille sukulaisilleni on niin kovin tärkeää aiheuttaa mieleeni närää esim. sellaisiin käsitteisiin ja julkisuudesta tuttuihin henkilöihin liittyen kuin vaikkapa painoarvo, SAP, Otso Kivekäs ja Roope Mokka? Heillä ei ole alkuunkaan riittävästi omaa intressiä moiseen, joten kyse on jostain heitä itseään merkityksellisemmästä. Sen ymmärtää, että suvun ulkopuoliset myötäilevät ja tukevat heidän toimintaansa, joka siis juontaa juurensa jostain toisaalta, mutta se olisi mielenkiintoista tietää, ovatko suvun nuorimmat lapset tehneet valintansa erkaantua minusta sen minän perusteella, jonka elimistö ns. prakaa toisinaan, mutta jonka vaikutuksista he saavat tietoonsa vain muiden ihmisten tarjoamien persoonanpiirteiden ja käytöksen luonnehdintojen ja tilannekuvausten kautta vai ovatko he olleet tulevaisuustietoisia ja päättäneet olla olematta samoilla asenteellisilla linjoilla? He ovat kaikki mielihyvän, mukavuudenhalun ja sosiaalisten konventioiden ohjailemia. Se, mitä erityisesti haluaisin tietää, onko heitä tarkoituksellisesti pidetty minusta erossa silloinkin, kun minun fiksaamiseni olisi ollut aivan helppoa, enkä olisi tuntenut itseäni esim. nuutuneeksi ja jaksamattomaksi, ja jolloin olisin voinut osallistua heidän elämäänsä merkittävämmin. Tietyt ikääntyneemmät sukulaisenihan ovat vaikuttaneet olleen tietoisia, miten elämäni tulee kulkemaan jo ennen kuin ehdin täyttää 20 vuotta ts. he ovat juuri niitä adaptoituneita, jotka uhraavat jotain, jotta muut voisivat kukoistaa.

Mainostajat ja viihdemaailma ovat käyttäneet matemaattisen tarkkaa, tunnevaikutteista merkittävyyden rakentamista pidempään kuin kukaan edes muistaa, mutta koska tieto siitä miten sellaista varsinaisesti toteutetaan on pidetty poissa peruskoulun oppitunneilla opetettavasta, eikä tietoa siitä tule itsestään vastaan korkeakoulujenkaan opinnoissa, eikä mediassa, eikä missään muuallakaan, päädytään siihen kummallisuuteen, ettei tietynlaista muihin ihmisiin vaikuttamista ole olemassakaan tai se ei ole mahdollista tietyissä kielipelillisissä tilanteissa. Useassakin esim. aikakausilehdessä on voitu kertoa johonkin spefiseen aiheeseen liittyen puolen tusinan esimerkin kera, kuinka esim. businessneuvottelutilanteessa voidaan saada oma tahto lävitse tai kuinka viekoitellaan joku lähtemään mukaan tekemään jotain, mutta siitä kertomisesta pidättäydytään visusti, minkälaisia matemaattisia kaavoja kymmeniä tai satoja kertoja soveltaen saadaan aikaan vaikkapa se, että jonkun ihmisen suhtautuminen johonkin asiaan muuttuu pysyväluonteisesti. Täten, koska ihmisten tietoon ei laajalti pääse käsitys siitä, miten ihmisiin vaikuttamista voidaan lähestulkoon automatisoida, voidaan tilanteissa, joissa kuunneella, kuinka joku esittää väitteitä muiden häneen kohdistamasta vaikuttamisesta, tyrmätä väitteitä lähestulkoon pelkän monimutkaisuuden vuoksi.

Vaikka itse tiedostaa sen, miten häneen vaikutetaan ja hänellä voi olla esittää selvityksenä matemaattisesti ilmaistava kaava, se ei useinkaan riitä saamaan vähätietoista kuulijaa ymmärtämään, miltä tietynlainen vaikuttaminen tuntuu. Pikanttia on se, että vaikka kautta ihmiskunnan historian eräs hankalimmista asioista tiedonvälittämisessä on ollut saada joku toinen ymmärtämään, miltä itsestä tuntuu, voidaan esim. psykiatrisen osaston suuntaan välietappien kautta kuljetettaessa pitää pelkästään sitä, että kuulija ei ymmärrä, miltä jokin kertojasta itsestään tuntuu, osoituksena siitä, että kerrottu asia on vailla todellisuuspohjaa tms. Jos kerrottu asia tuntuu liian abstraktilta, silloin on syytä kysellä lisää, eikä tehdä loppupäätelmiä.

Kun joku tietty itseä ärsyttävä henkilö vaikkapa vain taas kerran kulkee ohitse, häneen alati vahvemmin liittyvät attribuutit (esim. nähty toistuvasti merenvihreiden rakennuksien läheisyydessä) pyrkivät assosioitumaan itselle ajankohtaiseen asiaan, jossa attribuuttia vastaavaa esiintyy tai sitten tilanne itsessään jää sen verran mieleen, että henkilön attribuutit juontuvat mieleen sitten myöhemmin, kun attribuuttiin assosioituva tilanne tulee ajatelluksi tai koetuksi. Näitä attribuutteja voidaan myös ”lainailla” muiden tiettyyn ”alkuperäishenkilöön” tunnepitoisella tavalla viitattavaksi. Eri henkilöiden attribuutteja voidaan esiinnyttää samoihin aikoihin ja samaan tilanteeseen liittyen, mikä aiheuttaa näiden henkilöiden liittymistä toisiinsa kokijan mielessä (samanryhmäisyyden tuntu). Kyse ei välttämättä tarvitse olla suoraan nähdystä henkilöstä, vaan tämä kaikki toimii myös fiktiivisten hahmojen ja esim. radiopersoonien kohdalla, attribuuttien voidessa ollessa kertynyt esim. useissa eri yhteyksissä kohdattujen luonnehdintojen kautta.

Henkilön osallistuessa moneen tilanteeseen attribuuttiensa kautta tulee hänestä tavallaan auktoritäärisempi havainnoijien mielissä, koska häneen assosioituvien asioiden juolahtaessa mieleen, tulee siinä samalla muutakin ylimääräistä oheisajattelua mukana, mikä sekä poikkeuttaa omaa ajattelua, että kuluttaa mentaalisia resursseja niiltä ajatuksilta, joita muuten olisi halunnut tai aikonut ajatella – varsinkin jos on hiukan heikommassa vireystilassa tms., sillä tuolloin voi olla hankalampi karistaa ylimääräisiä ajatuksia. Lisäksi, aina ei voi kokea varmuutta siitäkään, josko jotain kuitenkin jää alitajuntaan vaikuttamaan, vaikkei tietoisessa mielessä tuntuisikaan ilmenevän mitään ylimääräistä.

Ihmisten sijaan voidaan käyttää myös geometristen kuvioiden ideaaleja, jolloin geometrisen kuvion attribuutteja voidaan ajatella olevan niiden eri esiintymismuodot. Niiden esiinnyttämisellä voidaan pilata kyky ajatella tietynlaisilla symboleilla laadukkaasti (helposti) kunnes kohdeyksilö järjestelee mieltään, mutta missä vaiheessa järjestellä, jos altistumia ryöpytetään usein? Enemmän mielensä laadusta huolehtiva ihminen ei halua, että tiettyihin kuvioihin, kuten myös käsitteisiin, nimiin ym. liittyy ihan mitä vaan, mikä täten määrittelee väistämättömien altistumien aiheuttamisen häirinnäksi siinä mielessä, että se on vastoin kohdeyksilön omaa tahtoa. Sana ’liittyminen’ on tässä siinä mielessä hankala, että sitä on kyllä helppo käyttää semanttisella tasolla, mutta suhteessa siihen, miten aivot tietoa säilövät, se on karkea pelkistys.

Luvattomasti vaikuttamaan pyrkivillä voi olla ultimaattisena päämääränä saada tietynlaisia ylimääräisiä ajatuksia tunkeutumaan kohdeyksilön ajatteluun mukaan useiden eri asioiden ajattelemisen kohdalla, jolloin kyse voisi strategisen toiminnan asteeltaan olla erittäin hienoisesta sellaisesta ja samalla myös pelimäisestä toiminnasta, missä tavoitteiden saavuttaminen vaatii useita edeltäviä pelisiirtoja. Jo se tekee vaikuttamistoiminnasta enemmän pelimäistä, että eri attribuutteja esiinnytetään/ajatellutetaan eri ryhmittelyin erityisesti niissä tilanteissa, joissa ne kaikki yhdessä vastaavat jonkin tietyn yksittäisen asian attribuutteja.

Vaikkei jäisikään huomiotta, median vähäpätöistäessä naapureiden keskinäistä ”kahinointia”, että yleensäkään on olemassa mahdollisuus, että joukko naapureita voi keskittää häirintävoimansa johonkin tiettyyn naapuruston osaan, se todennäköisesti jää, että rajaus olisi todennäköisesti väärä. Osallistuvia tahojahan voi johonkin tavoitteeseen nähden olla muuallakin kuin siellä, missä kohdeyksilö asuu. Jos joukko naapureita osallistuu edes jossain määrin koordinoidusti jonkun tietyn henkilön elämään vaikuttamiseen, kyse on todennäköisesti toiminnasta, joka näin ylitsevuotavan sosiaalisena ja digitaalisena aikana saa mukaansa paljon muitakin ihmisiä, joiden osalta asuinsijainti ei välttämättä ole este jossain muodossa osallistumiselle, sillä monenlaisen luovan yhteistyön mahdollistavat verkkosovellukset ovat kaikkien Internetin käyttäjien ulottuville. Olisi myös väärin lähteä sellaisesta olettamuksesta, että syy häirintään osallistumiseen juontuisi sieltäpäin, missä häirinnän kohde asustelee, sillä häirinnän kohteeseen välittömimmin vaikuttavia ihmisiä voidaan konvertoida mukaan yksi kerrallaan ja lisäksi aina on myös mahdollisuus vaihtaa niitä henkilöitä, joilla on jollain tapaa lyhyin etäisyys häirittävään (maantieteellinen etäisyys vain esimerkkinä). Ja se mediakin.. on osoitus tietämättömyydestä monella eri tasolla, jos lähtee siitä olettamuksesta, että jokin mediatalo tai vaikkapa vain yksittäinen lehti tekisi ”lehtitalon sisällä” läpeensä itsenäisiä päätöksiä siitä, miten se lukijoidensa ajatusmaailmaa ohjailee.

Vaikuttamisen harjoitteluun pyrkivä toiminta, missä esiintyy merkittävässä määrin häirintää, ei välttämättä tai todennäköisesti ole lähtöisin kenenkään yhden ideanikkarin mielestä, vaan se voi olla kehittynyt pienehkön ihmisjoukon keskuudessa, siellä vuosia muhien, kunnes he vihdoin saavat varmuuden riittävän monen vaikutustekniikan (riittävän hyvin) toimivuudesta, kokevat voivansa luottaa toisiinsa (eivät pidät toisiaan lavertelijoina) ja ovat saavuttaneet tunteen siitä, että heillä on jotain, jota voidaan toimintana skaalata laajemman ihmisjoukon osallistuttavaksi, joka on inspiroivaa ja tarjoaa vaihtelevaa toimintaa, sopii heidän oman elämänsä rytmiin ym. ja joka ajan saatossa kehittyy paremmaksi (vastaisena pelkälle varioinnille). Tietenkään tämä ei vielä sitä takaa, että he ymmärtäisivät vaikuttamisen hyödyt sen paremmin kuin mitä tilastollinen analysointi voi tietona tarjota ja etteikö mukaan mahtuisi äärellinen määrä epäonnistumisia.

Oma naapurustoni vaikuttaa siltä, että sille on ikään kuin asettunut jonkinlainen velvoite toimia jollain tietyllä tavalla minua kohtaan, mahdollisesti sen vuoksi, että jotain ”vänkää” on joskus aloitettu ja sitä ei vain kertakaikkiaan voi nyt lopettaa kesken. Huomioitavaa on, että heillä on melko vakaana pysyvä pyrkimys aiheuttaa epämielekkäitä tuntemuksia, sekä halu viestiä suggestoiden osallisuuttaan tietomurroista tietämiseen, asunnolla luvatta käymisestä tietämiseen ja kohteelle ajan saatossa tapahtuneista asioista tietämiseen. He pyrkivät osallistumaan aktiivisesti jonkin asian tekemiseksi epämielekkääksi jonkinlaiseen kyllästymispisteeseen asti, jonka jälkeen jatko on ylläpitävää toimintaa, mikä leimahtaa uudelleen, kun hän alkaa käsitellä tätä jotain uudelleen. He myös antavat toisilleen ja muille osallistuville tahoille tilaa aloittaa jotain uutta häirintää tai vaikuttamista – hiukan samaan tapaan kuin yhdysvaltalaiset tv-sarjat pitävät toisinaan yhden viikon tauon, jotta jokin vasta aloittava tv-sarja saa tarvitsemaansa huomiota.

Ei siis pidä liian helposti sortuman ajattelemaan yksinkertaisesti, että se mitä voidaan suoraan havaita tai helposti päätellä jonkun naapurin toiminnasta, joka vaikuttaa sellaisenaan tai toistuvaluonteisena häirinnältä, olisi johtuvaa tuon jonkun naapurin omasta tai lähipiiristä kumpuavasta ajattelusta, vaan jos haluaa ymmärtää, mistä on ns. kyse, pitää olla valmiutta hyväksyä konventionaalisuudesta ja teoreettisista mahdollisuuksista kaukanakin olevat tarkoitukset. Vaikuttamisen kohteeksi joutuneen ei kannata hävetä tms., jos jotain toimintaa ei pysty selittämään pelkästään omassa mielessään ajatellen tai jos siitä ei saa riittävästi tolkkua vielä senkään jälkeen, kun on tovin aikaa piirrellyt kuvioita paperille, sillä mahdollisuuksiin sisältyy, että toiminnassa on jollain tapaa mukana yksi tai useampi tietojärjestelmä, joiden muistin laajuudelle ja tiedonkäsittelyn teholle ihminen ei pysty vetämään vertoja. Voi jopa olla mahdollista, että toiminnassa ei ole pelkästään listamaisesti lueteltavissa olevia tarkoituksia, jotka rajaisivat kattavasti sen, mistä on ns. kyse, koska sellaisethan olisivat ihmisiä varten luotuja sanallisia luonnehdintoja, eikä oppimaan suunniteltu tekoäly, joka toimintaa ihmisiä enemmän ohjaisi, tarvitse sellaisia. Jos tämä teksti olisi kirjoitettu viisi vuotta sitten, olisi ollut perusteltua selittää tekoälyn osallisuutta jo tässä kohdin, mutta elokuvat ja parempien verkkosivujen uutisointi ovat valistaneet ihmisiä siinä määrin, ettei enää ole erityisen tarpeellista lisätä: ”tekoälyt eivät enää ole scifiä, vaan käytännöllinen osa ihmisten arkea”. Tyypillisemmin, kuitenkin, mitä tulee ihmisiin vaikuttamiseen esim. tietotekniikka-avusteisesti, päädytään käyttämään lukuisista eri osasista kokoonparsittuja ratkaisu, jotka toimivat sisäisesti riittävän hyvin yhteen ja joiden osakomponentteja voidaan helposti vaihtaa ja ohjelmoida uudelleen, mutta missä erityistä tietoteknistä älyä on lähinnä niissä kohdin, missä prosessoidaan dataa ihmisten toiminnan indusoimana (aikaansaamana).

Vaikuttamiseen pyrkivä toiminta, joka sisältää häirintää, voi periaatteessa olla myös täysin ihmisten muistinvaraista toimintaa sillä tapaa, että aina ajoittain on toiminnan kiihkeytymistä, jota suunnitellaan paperilla ja tietokoneilla, mutta josta ei kerry esim. mihinkään logeihin merkintöjä, vaan aiemmista vaikuttamisista keskustellaan ja palautellaan sitä kautta osallistujien mieliin, mitä on aiemmin tehty, mille olisi nyt otollinen aika, miksi jotain pitäisi välttää yms. Tämä vaatisi kuitenkin varsin suurta motivoituneisuutta ja tyypillisesti casual-tyyppiset osallistujat olisivat aivan liian laiskoja tällaiseen, eikä tämä skaalautuisi kovinkaan hyvin monen ihmisen osallistuttavaksi.

Esimerkkejä

arviointia/seuraamista, muistaako miten hyvin vaikuttamiseen osallistuneita tekijöitä/vaikuttimia (tilastointia eri tapaukset huomioiden)

Häirinnän vaikuttavuuden analysointi on paljon helpompaa, jos häirittävä on motivoitunut kertomaan siitä muillekin, tekstimuodossa, koska tekstiä tuottaessaan hän joutuu miettimään, mitä hän kertoo. Tällöin on olennaista, että häirittävän tietokone tai esim. säteilyä emittoivat johdot välittävät jonnekin kauemmas selvälukuista näkymää siitä, mitä tekstiä hän on kirjoittamassa, missä kohdin pitää taukoa, missä pyyhkii mitäkin pois, mitä esimerkkejä pitää ensin jonkin aikaa mukana ja poistaa sitten, mitä yksityiskohtia laajentaa ja mitä taasen ei yms. Hän saattaa myös kirjoittaa samasta asiasta useamman kuin yhden kerran, ajallista väliä ollen minkä verran tahansa, jolloin hän ei välttämättä muista tapahtumia samalla lailla, mikä taasen johtaa vastaavaan, vertailukelpoiseen, mietintään ja tekstinkäsittelyyn. Hän voi myös sisällyttää jostain kertomisen osaksi jotain muuta kirjoitusta. Käytännössä hän tulee paljastaneeksi myös sen, mitä tapahtumia ja seikkoja pitää käyttökelpoisina kuvailemisen kannalta, mitä tapahtumia hän haluaa korostaa, mitä hän toistuvasti jättää mainitsematta, mitä hän muistaa usein virheellisesti, mitä hän joutuu miettimään pitkään ym. Voidaan myös luonnehtia, että häirittävä toimii tavallaan eräänlaisena palautteenantajana, jonka kerronnan ja käytöksen perusteella optimoidaan sitä, miten häneen myöhemmin vaikutetaan. Teoriassa luvatta hankitun näkymän tarkastelun voi jättää fiksun tietokoneohjelman tehtäväksi, joka ottaa vastaan joko reaaliaikaista tai tallennettua videokuvaa – tai dataa jonka perusteella voidaan rekonstruoida vastaava näkymä – joka esittää kohdeyksilön tietokoneen monitorin ruudulla näkyvissä ollutta ja joka suorittaa yksittäisen tekstinkäsittelytapahtuman analysoinnin lisäksi vertailua aiempiin vastaaviin tiedonhankintoihin ja tuottaa tarvittaessa jonkinlaista raporttia häiritsijöiden käyttöön.

ärsyttäminen ennen saumakohtia ja niiden jälkeen

Joka kerta kun häirittävä saa valmiiksi jotain, saa jotain tekemistään sopivaan saumakohtaan tai siirtyy jonnekin muuanne, jossa tulee irtautuneeksi tavanomaisesti ja liiankin tavanomaisesti ajattelemistaan asioista, hänen mielessään on aktiivisimmillaan sellaista ajattelua, josta hän pitää, mikä syrjäyttää tehokkaasti häiritsevää ajattelua ja saa häiritsevän ajattelun menettämään myöhempää vaikuttavuuttaan. Häiritsevää ajattelua edustaisivat tässä esim. tietoisuus jostain ylenmäärin muistetusta, suggestoidusta tai muistetusta asiasta, joka ei erityisemmin edusta tai ole osa sitä, minkälainen hän haluaisi olla tai mitä hän haluaisi ajatella. Jos häirittävää on profiloitu riittävän kauan, voidaan saavuttaa korkean varmuustason arvio siitä, minkä tekemisensä jälkeen on saanut ajatuksensa irtautumaan kaikenlaista sellaisesta, mikä ei erityisemmin kiinnosta häntä. Hänellä voi olla myös joitain rutiineja, joita hän suorittaa, joilla hän ikään kuin viestii omalle mielelleen, että ”tässä on nyt sellainen saumakohta, unohda kaikki turha”. Tekemisien saumakohtia edeltävät monesti sellaiset keskittymisen hetket, jotka optimoivat yksilön ajattelua ja karsivat ylimääräisiä ajattelun rönsyjä, mikä tarkoittaa ihan käytännössäkin sitä, että mieleen tulee ”lisää tilaa” ja juuri tuolloin on huomattavissa, kuinka jonkin uuden oppiminen sujuu erityisen tehokkaasti. Häiritsijät pyrkivät noihin aikoihin tulemaan tiedostetuksi, jotta heitä tulisi ajatelluksi sekä ennen, että jälkeen saumakohdan, jolloin, teorian mukaan, heidän merkittävyytensä vähintään jossain määrin ylläpysyisi, ellei jopa jossain määrä laajenisi, kohdeyksilön aivojen käydessä noihin aikoihin vilkkaasti ja täten mahdollisesti uusia yhteyksiä asioiden välillä luoden, mihin häiritsijöiden kautta vaikuttaisi merkittävästi se, miten häirittiin tai miten tuotiin itseä tiettäväksi, mitä samoihin aikoihin tapahtui ja mitä muita ajatuksia ne esiaktivoivat tai toivat tietoisuuteen asti.

baariin ja viihteelle lähtemisen häiritsemistä

Kuten sanottu, ihmiset tarvitsevat vertailukohteita ja se taasen kumpuaa monesti halusta olla jotenkin parempi muiden ihmisten mielessä, mikä ultimaattisesti juontaa juurensa sosiaalisesta darwinismista. Yksinkertaisimmillaan fiiliksen pilaaminen viihteelle lähtemisen mielessä onnistuu, kun tuottaa ajattelua ja elimistön toimintaa häiritsevää aistittavaa lähellä sitä aikaa, kun kohdeyksilö todennäköisimmin aloittelee henkistä valmistautumista viihteelle lähtemiseen. Valmistelua voidaan tuottaa myös pitkin päivää aiheuttamalla esim. heikkoa suggestointia kohti yksityiskohtia, jotka liittyvät pariin seuraavaan päivään, mutta vasta illan saapuessa nostatetaan tajuntaan asti ymmärrys siitä, että viihteellä lähtemisen seuraamuksena voi olla esim. jaksamattomuutta jollain tärkeällä hetkellä tai jopa unirytmin kääntymistä, siten ettei ehdi nukkua tarpeeksi ennen vaikkapa jonkin ihmisen tapaamista. Tässä hyödynnettäsiin todennäköisesti intuitiivisesti hankalasti ymmärrettävää ”otaksumat”-tekniikkaa, joka on kuvailtu toisaalla. Huomioitavaa olisi erityisesti se, että naapurusto antaisi täten ymmärtää tietävänsä ennalta, mitä kohdeyksilön elämään liittyy esim. ihmisten tapaamisen muodossa, kellonaikoja myöten, mikä olisi jotain, mitä heidän ei pitäisi tietää. Pitkin päivää tapahtuva suggestointi nostaisi teorioiden mukaan vaikutuksen tehoa siinä mielessä, että se kalvaisi mieltä enemmän viihteellä olemisen aikana ellei jopa keskeyttäisi sinne lähtemistä tyystin. On myös mahdollista hyödyntää häirinnässä vuosien kohdeyksilön mieleen jo vuosia sitten jätettyjä ikimuistoja uudelleen lämppäämällä, varsinkin jos niitä on käytetty useissa eri konteksteissa suunnilleen samoissa merkityksissä. Voidaan myös tehdä jostain maantieteellisestä sijainnista sellainen muistojen rypäs, että se aiheuttaa kohdeyksilön aivoissa neuraalisia signaalienaaltoja, jotka vähään aikaan laantumatta ehtivät saamaan sympaattisen hermoston reagoimaan tavoilla, jotka johtavat mielialan lyhytkestoiseen muutokseen, mikä voi olla riittävää tavoitteen saavuttamiseksi. Ultimaattisena tarkoituksena tällaisessa voi olla kokeilla esim. sitä, kuinka monen vuoden ajan voidaan estää kohdeyksilö hankkimasta hyviä sosiaalisia kokemuksia (missään yhteydessä) ja sitä kautta kehittää persoonaansa.

lisäävät häirintää silloin, kun olisi mahdollista, että olisi aikeissa yhdistää eri konteksteissa ja aikoina tuotettuja ajatuksia

Monessa paikkaa elämässään eri asioita kokeneet eivät ajattele niihin liittyviä muistoja yhtä usein, mutta toisinaan he haluavat yhdistää eri paikoissa kokemiaan muistoja kuten esimerkiksi eri paikoissa opiskelun kautta saatua tietämystä ja ymmärrystä. Jos kohdeyksilö, joka tällaista harkitsee, on riittävän tarkasti profiloitu, voivat häiritsijät tietää ennalta ja varmasti, milloin kohdeyksilö mieltyy ajatuksesta ajatella tiettyjä muistoja yhtä aikaa. Tätä ennakoiden he voivat ikään kuin kaapata näihin muistoihin liittyviä olennaisia käsitteitä ja ihmisiä uudelleenmerkityksellistämiseksi aiheuttamalla havaintoja ja ajattelua, jotka saavat yksilön käyttämään niitä aivan eri ajatusyhteyksissä. Tavoitteena voi ajatella olevan se, että kohdeyksilön käydessä ajattelemaan jotain tiettyä ajanjaksoa, hän ei saakaan tuota ajanjaksoa mieleensä ”puhtaana”, vaan siinä samalla tulee kaikenlaista sälää, joka voi potentiaalisesti liittyä valemuistojen tavoin ajateltuun ajanjaksoon, löytyen taas uudestaan, kun sitä seuraavan kerran ajattelee ilman sen enempää ulkopuolista vaikuttamista. Kohdeyksilön kannalta voi toisinaan olla ajattelua tehostavaa, jos hän yhdistää eri ajanjaksojen aikaisia mietintöjään, mikä olisi tässä vastainen ”ajatusten siiloutumiselle”, mutta se taasen ei välttämättä sovi sellaiselle, joka ei halua hänen tulevan tehokkaaksi ajattelijaksi yleensä tai jonkin erityisosa-alueen osalta. Häirintämielessä voidaan myös tuottaa ajattelua inhiboivuutta tiettyjen asioiden osalta ja liittää muistoihin henkilöistä kaikenlaista epämielekkyyttä. Helpoiten uudelleenmerkityksellistäminen onnistuu, kun kohdeyksilön elimistöä kuormitetaan niin, että hänen ajattelunsa ei ns. kulje erityisen laadukkaasti, ellei jopa saada häntä unohtamaan, että hän tarvitsee enemmän esim. jodia tai kaliumia, koska niitä tarvitaan laadukkaaseen ajattelemiseen; jos aivot signaloivat normaalia vähemmän, ei ajatuksia saa rekonstruoitua kovinkaan hyvin, mikä aiheuttaa riskin sille, että ylimääräisiä assosiaatioyhteyksiä voidaan pakotetusti muodostaa sellaisten asioiden välille, jotka vain sattuvat olemaan mielessä enemmän pinnalla jonkinlaisen aikaikkunan puitteissa. Häirintää olisi myös se, että jotain käsitettä, ideaa tai muuta miellettä ryöpytettäisiin useissa eri tilanneyhteyksissä esille ylenmäärin, jolloin herkkyys sille voi heikentyä joksikin aikaa.

osallistuvat esineiden sijoittelulla esim. bongattujen työpaikkojen mielekkyyden pilaamiseen

Jos häirinnän kohde ei ole työssä missään tai hän on vaihtamassa työpaikkaa, hänen todennäköisimpiin työnhakukohteisiinsa liittyen saatetaan häirintämielessä pyrkiä vaikuttamaan aiheuttamalla epämielekkäitä ajatuksia ja tuntemuksia. Tätä edeltäisi jo pitkään jatkunut tiettyjen symboleiden tai vaikkapa geometristen kuvioiden pitäminen hänen mielessään jonkinlaisiin assosiaatioverkostoihin sisällytettynä, sekä häirinnässä käytettyjen ärsyttävien ihmisten attribuoiminen sellaisiin asioihin, joita halutaan käyttää häirintämielessä jossain tietyssä erityisessä tilanteessa eli esim. vaikkapa silloin, kun kohdeyksilö on hakemassa töitä. Häirintää voi esiintyä niin asuintalon sisällä tietokoneen ääressä, pihatöissä ollessa tai jossain muualla liikuskellessa. Tyypillistä on, että työnhakukohteisiin liittyviä avainkäsitteitä konkretisoidaan johonkin aivan eri asiaan kohdeyksilön ollessa eri orientoituneisuustilassa kuin miettiessään erityisesti työnhakuun liittyviä aiheita. Aiempiin työhaastatteluihin tai niihin liittyvien matkojen aikaisiin tapahtumiin, jotka eivät olleet mukavia muistoja, saatetaan viitata tai loihtia tuntemuksia siitä, että tälläkään kertaa ei voisi lähteä/saapua ilman, että joku tietty naapuri saattaisi tulla jollain typerällä tavalla mukaan työnhakuun liittyvään muistoon. Omakotitalossa asumisen tapauksessa voi olla riski mennä pihatöihin, jos on aikeissa hakea esim. IT-alalle töihin, koska silloin on pitkän aikaa alttiina kaikenlaiselle mahdollisesti koko loppupäivän vaikuttavalle häirinnälle, joka voi yksinkertaisimmillaan olla sitä, että muistutetaan/suggestoidaan siitä, että ollaan tietoisia siitä, mitä jätti monitorin ruudulle näkyviin lähtiessään pihalla esim. haravoimaan ja tietyt vakiotyypit voivat tulla taas kerran esille esim. autollaan tai kävellen juuri siinä kohdin ja jollain typerällä tapaa, kun on lopettelemassa ajatuksiensa tuulettamista pikku pihatöissä.

naapureiden viivyttelyt ja aloittamiset rakennustöissä

Tietyt naapurini ovat omituisen hitaita omissa rakennus-, remontointi- ja siivoustöissään, sillä yksinkertaisienkin työkohteiden eteenpäinvieminen voi kestää jopa toista vuotta, minä aikana heillä on eräänlainen mahdollisuus pitää esillä jotain sellaista symboliikantapaista, joka ikään kuin konkretisoi esim. itselle tutun käsitteen tai vaikkapa jonkin vähemmän tutun verkkopalvelun nimen; tai sitten tuota jotain vain joutuu huomioimaan lukuisia kertoja ja täten mahdollisesti tyrehdyttämään jotain omaa ajatteluaan siltä osin kuin tuota kohdetta vastaava mielle esiintyy omissa muissa muistoissa; tai sitten heidän muutostyönsä assosioituu joidenkin piirteiden osalta siihen, mikä liittyy johonkin itselle ajankohtaiseen. Heillä saattaa vasara tai joku muu esine pitää ääntä yhden päivän aikana kaksi minuuttia ja sitten kestääkin pari kuukautta, että alkaa taas tapahtumaan jotain.

Naapurin maalatessa taloa hän käytti juuri niitä samaisia värisävyjä, joita esiintyi siinä kerrostalossa, josta kävin katselemassa vuokra-asuntoa. Naapurin lisäillessä autotallinsa sivulle rimoja, niitä assosioitiin runsaasti ja toistuvasti IBM:n logon ”rimoitukseen”, esim. siinä yhteydessä, kun kävin lenkillä sellaisen linja-autopysäkin ohitse, jossa oli rimoitetut sivut. Niitäkin autotallin rimoja ei voitu laittaa tasavärisenä, vaan piti jättää useisiin rimoihin ihmeellisiä vaaleita läikkiä. Naapuri lisäsi pihalleen kirkkaan valonsa samana iltana kuin asuintaloni pihaan sellaiset varoittamatta ja ärsytyksen kera lisättiin. Naapuri pitää pöhkön pitkänä räystäitään, mitä pyrittiin assosioimaan Ylilauta-verkkopalveluun. Naapuri kutsuu luokseen BAG-sanan rekisterikilvessään sisältävän auton samana päivänä, kun kassisuutta korostetaan mielessäni monen eri ajankohtaisen ja menneen tapahtuman osalta. Naapuri pitää ulkovalojaan jonnekin huhtikuulle asti, vaikkei sellaista tee kukaan muu. Jonkin aikaa naapureiden käytöstä voisi tietyiltä osin selittää talon ja piha-alueen muutostöiden osalta sillä, että vasta sitten kun on valmista, laitetaan epäkohdat kuntoon, mutta sitä ennen pidetään selkeimpien epäkohtien avulla muiden kadunkulkijoiden huomio kohdistettuna epäkohtiin, muun piha-alueen ollessa epäselkeämmin hahmotettavana (halutaan ihmisten mieleen jäävän paremmin täysin valmiin alueen), mutta voisi luulla, että edes vaimot jossain vaiheessa ilmoittaisivat, etteivät he halua ihmisten muistavan itseään sellaisina, jotka [tähän jokin vaimon näkemys uhkakuvasta]. Toisaalta, kyse on asuinalueesta, jossa ihmiset leikkaavat kyllä ruohon ja pensasaidan, käyvät viikoittain pesättämässä autonsa ym. mutta jos joku käy vaikkapa värittämässä liikennemerkin eri väriseksi esim. teippien palasilla, kukaan ei ilmoita asiasta mihinkään, eikä kukaan tule tekemään asialle mitään ennen kuin minä kyllästyn ajanottamiseen ja mainitsen asiasta Lappeenrannan kaupungin palautepalvelun kautta – josta kommentoidaan jotain viikkojen viiveellä sellaisella ajoituksella, jolla on muunlaista symbolista vaikutusta erityisen ajoittamisen kautta.

kokeiluja, mitä muistoja ei halua uhrata kertoessaan asioista, vaikka helppoa esimerkkiä olisi tarjolla

Toisinaan häiritsemällä vaikuttajat tuottavat tietyntyyppisen häirinnän aikaan useita eri suunnilta ilmeneviä arjesta poikkeavuuksia, joilla on yhteistä sama sana ja jotka liittyvät kaikki aivan eri tilanteisiin ja ajanjaksoihin. Jokin näistä tilanteista ja ajanjaksoista voi olla sellainen, jota ei haluaisi ajatella tarkemmin sen vuoksi, että kokee riskiksi, että muu samaan sanaan liittyvä saattaisi vuodattaa/injektoida muistoja yhdestä tilanteesta tai ajanjaksosta toiseen, koska ei ole pitkään aikaan ”lämppäillyt” mielessään johonkin tiettyyn tilanteeseen tai ajanjaksoon liittyviä episodisia ja muita muistoja. Tämä sana voi olla esim. kolmikirjainen sana, joka esiintyy rekisterikilvessä ja joka konkretisoituu jossain muodossa jossain nähdyssä ihmisessä, jota ei voi sietää ja joka muistuttaa aiemmasta tapahtumasta, jossa ei sisänsä ollut mitään epämielekästä, mutta juuri tämän viimeisimmän muiston säästämiseksi saattaa välttää kertomasta mistään näistä. Voisi myös olla niinkin, että jos tiedetään ennalta, että joku päivä tietynlaisesta rekisterinumerosta olisi tietynlaista hyötyä, järjestetään niin, että tietyn omistajan, tiettyyn autoon saadaan tietynlainen rekisterinumero (outo sana, onhan siinä kirjaimiakin). Jossain virastossa työskentelevä tai tietorekisterin toimittaja/ylläpitäjä, joka on tottunut osallistumaan erityyppiseen häirintään, voi tarvittaessa varmistaa, että tavoite tietyn rekisterinumeron saamiseksi saavutetaan.

pidetään mieltä yliaktiivisena yli yön

Lappeenranta on kaupunki, jossa esim. virastot ja näytteenottolaboratoriot eivät kykene pitämään tietoturvaansa, jolloin häiritsijöiden on helppo ajoittaa kohdeyksilön mielen virittäminen sellaiseen tilaan, että hän on yöllä ylipirteä, vaikka pitäisi olla aamulla varhain hereillä. Käytännössä tämä onnistuu esim. aiheuttamalla suggestioiden ja houkuttelun avulla kohdeyksilöä miettimään läpikotaisin, jotain mitä hän ei ole pitkään aikaan osoittanut ajatelleensa. ”Ei ole osoittanut ajatelleensa” viittaa tässä siihen, että sen perusteella, mitä hänelle tehdyt luvattomat inventaariot (asuntoon tunkeutuminen esim. petturimaisen sukulaisen avustukselle), älypuhelinten etämonitorointi ja netin käytön tarkkailu osoittaa, hän ei ole ollut lähelläkään tulla aktivoineeksi sellaista ajattelua, mikä sivuaisi olennaisesti jotain tiettyä aihetta. Esim. matematiikkaa ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi pitkään aikaan ja kun sitten innostuu ottamaan tietyn pitkän matematiikan kirjat esiin, niin se ryöpsäyttää runsaasti uinumassa ollut ajattelua esiin, mikä voi sopivissa olosuhteissa johtaa siihen, että seuraavan yön unet ovat menetetyt. Tätä edeltää jonkinlainen vaikuttaminen siihen, että kohdeyksilö elimistö ei saisi yöuneen tarvitsemiaan ravintoaineita tarpeeksi ja se mitä oli jäljellä kului enimmäkseen uinuneita ajatuksia ja niistä juontuvia ajatuksia lämppäillessä. Eksote on osoittanut, että sen työntekijöinä toimivat lääkärit ym. viestivät mielellään eteenpäin luottamuksellisesti käytyjä keskusteluja, joita ei ole edes kirjattu mihinkään tietojärjestelmään ylös, jonkin toisen sieltä tarkasteltavaksi, joten mahdolliset terveydelliset vaikuttimet päätyvät helposti ulkopuolisten tietoon.

seuraamista, kuinka kauan kestää löytää sopiva selitys

Olettaen, että häirinnällä vaikuttamisen kohde on sellainen, joka haluaa löytää ja muodostaa sellaisia selityksiä häirinnästä, että ne ovat ulkopuolistenkin ymmärrettävissä, hän päätynee käyttämään sekä tekstuaalisia, että visuaalisia kuvauksia selittämään siitä, mistä on kyse. Tietyntyyppinen häirintä kuten priming-ilmiön pelillistäminen on kuitenkin jotain sellaista, jota ei voi ”ihan tuosta vaan” selittää edes itselleen intuition kautta, vaan kestää oman aikansa ennen kuin löytyy selitysmalli, joka on sopivan joustava selittääkseen useita erilaisia tapauksia. Lisäksi, vaatimukseksi voi asettua ymmärtämään kaikenlaista esim. fysiikasta, jotta voidaan selittää, kuinka jokin tapahtuma, joka osallistui jonkin suggestion tuottamiseen, tapahtui. Suhteutettuna lähtökohtiin eli tässä, kohdeyksilön osaamisen tasoon esim. fysiikassa, on yleistettävissä olevaa, kuinka kauan kestää ennen kuin hän saa muodostettua oikeanlaisen selityksen vai välttääkö jotain selityksen osaa kokonaan ja tyytyy pitkäksi aikaa vain osaselitykseen? Jos tietynlainen ihminen ei saa aikaiseksi tietynlaista selitystä, niin kuinka monen muun ihmisen kohdalla olisi samalla lailla (skaalattavuus, tiedonkeräämistä laajemmalti sovellettavaksi)?

kokeilua, kuinka pitkään feikkiä roolia tai attribuuttia voi pitää yllä ja miten vaikuttaa esim. ihmiseen suhtautumisessa

Joillakin häiritsemään koordinoidun hallitutusti vaikuttamaan osallistuvilla on kenties jo valmiiksi sopivanlaisia attribuutteja, joita kohti suggestoimalla saadaan heidät itsensä palautettua kohdeyksilön mieleen ja joiden avulla vaikuttamaan osallistuja voi johtaa kohdeyksilön ajatukset johonkin tiettyyn, sillä kertaa merkitykselliseen asiaan. Esim. hiukset voivat olla tietynlaiset tai jonkun on ohimennen kerrottu olevan aiemmalta ammatiltaan tietynlainen, joihin molempiin voidaan viitata myöhemmin ja joita molempia voidaan käyttää hyödyksi, vaikka olemus muuttuisikin, olettaen, että muistikuvasta olisi vielä riittävästi jäljellä. Koska johonkin henkilöön liitetyt yksittäiset attribuutit voivat sellaisenaan aiheuttaa halua tietynsisällöisten ajatusten tyrehdyttämiseen tietyissä tilanneyhteyksissä, on houkuttelevaa kokeilla, kuinka hyvin sellaiset attribuutit ja vaikutelmat toimivat, jotka ovat täysin feikkejä eli kohdeyksilön on vain annettu ymmärtää, että jotain tiettyä liittyy johonkin tiettyyn henkilöön vaikkei näin olisikaan. Kyse voi olla siitäkin, että kohdeyksilön ei haluta kehittävän johonkin tiettyyn aiheeseen liittyvää ajatusmaailmaa isoloidusti, vaan niihin muistoihin ja muihin ajatuksiin halutaan ympätä mukaan joku tiettyn henkilö feikkiattribuutteineen. [itselle: tämä selvästikin vaatisi lisää avaamista, mutta mitäpä jos jätetään tämä näin, sillä tämän ymmärtää paremmin kun lukee muita kirjoituksiani?]

omien valokuvien selailua sen arvioimiseksi, minkä valitsee myöhemmin kuvituskuvaksi, jos vielä tiettyyn aikaan ottaa tietynlaisen valokuvan

Tekoäly ja kehittyneet algoritmit voidaaan valjastaa sellaiseenkin toimintaan, missä pyritään luomaan mahdollisimman eksakti ennakkoarvio siitä, minkä valokuvan kohdehenkilö valitsee jonkin kirjoituksensa kuvituskuvaksi. Tälle on pohjustuksena murto tietotietokoneelle joko lokaalisti tai verkon kautta, jolloin huomataan, että kohdeyksilö on juuri järjestänyt kaikki tiedostonsa ja valokuvatkin ovat kansioihinsa sijoitettuna tavalla, joka kielii siitä, että kohdeyksilö on vihdoin löytänyt sopivan käytännön valokuvakansioidensa jaotteluun ja nimeämiseen eli niitä ei tulla merkittävästi muuttamaan pidempään toviin. Arvio siitä, että hän tulee tarvitsemaan tietynaiheisen, perustuu hänen aiempiin taipumuksiinsa, hänen tekstitiedostoon kirjoittamaansa esisuunnitelmaan siitä mitä aikoo tehdä ja haluun ottaa valokuvia, joissa on tietynlainen ”harmoninen tasapaino” kaiken kuvassa nähtävän kesken. Kansioiden järjestely kielii siitä, että hän haluaisi säilyttää tietynlaiset, tietyn aiheen kannalta sopivat kuvat toiseen tarkoitukseen, joten niistä kuvista, jotka hänelle olisi jäljellä samoilta seutuvilta, puuttuu tyystin tietynlaiset kuvat, mikä jättää auki mahdollisuuden sille, että hänet saisi suggestoitua ottamaan tietynlaisia valokuvia, mutta vielä pitäisi saada hänet ottamaan niitä tiettyyn aikaan, jotta hänet voisi myöhemmin suggestoida valitsemaan niiden joukosta se tietynlainen kuva. Tähän tarkoitukseen sopii hänen saamisensa menemään tiettyyn aikaan suorittamaan pihatöitä ja ottamaan siinä yhteydessä taskuun mukaan ottamallaan älypuhelimella kuvia, joista kelpoiseksi muodostuu lähinnä yhdestä suunnasta tiettyyn kohdistuen otettu, koska naapuriin on saapunut isoilla teksteillä varustettu pakettiauto, joka tunkisi kuvaan mukaan; mäkeä ylös laahustaa taas se sama, typerä, muistijälkiä jättävä eukko, isoine pyöreine silmälaseineen ja joka jää tutkimaan tien laitaan jätettyä pahvilaatikkoa; asuintalon pihalle on ilmestynyt linnunsulkia, joita sinne ilmestyy usein silloin, kun kohdeyksilö tekee jotain, missä esiintyy linnunsulkia kuten käytyään esim. Apache.orgissa. Koska valokuvaaminen itsessään on valokuvaajan mieleen muistijälkiä jättävää niiltäkin osin, mitkä eivät ilmene otetuissa valokuvissa, olisi erilaisten halukkuutta inhiboivien ja edistävien tekijöiden vaikutuksesta jäljellä lähinnä siihen suuntaan kuvaaminen, josta aurinko klo 16.50 paistaa korkealta, mikä tekee valokuvasta säteidensä vuoksi sopivan mielenkiintoisen ja erilaisemman kuin mitä on pidempään aikaan valokuvana ottanutkaan. Sekin oli koneellisesti laskettavissa, että jos kohdeyksilö ensin asettuu ottamaan kuvaa tietystä kohdin, hän tulee siirtäneeksi itseään ja kuvaussuuntaa auringon säteiden vaikutuksesta siinä mielessä, että liian suora suuntaus kohti aurinkoa estäisi hyödyllisen valokuvan ottamisen, mutta hiukan säätämällä auringonsäteet tulisivat mukaan valokuvaa täydentävänä efektinä.Tietenkin se oli myös ennalta varmistettua, että valokuvaaja ei ottaisi muita kuin tietyn Android-laitteen mukaan kuvaustilanteeseen, vaikka hänellä on lukuisia sellaisia, mikä onnistuisi esim. virittämällä siihen liittyviä tuntemuksia vaikkapa sopivanlaisten tiedoteviestien avulla, joita laitteeseen asennetut sovellukset lähettäisivät – hän kun on niin herkkä.

muiden auttamisesta kiinnostumisen tyrehdyttäminen (dysleksia, afasia, sensomotoriikka) naapurin vammaista esittävän kautta

ADHD, dysleksia, depressiivisyys ym. ovat olleet häirinnän kohteelle aiempina vuosina ja nykyaikaankin vaihtelevasti, sanoisiko, akateemisen mielenkiinnon kohteena. On merkillepantavaa, että käytännössä joka ikinen kerta, kun näitä aiheita on alkanut mielessään lämmittelemään esim. EurekAlertin tai jonkin Nature-julkaisun lukemisen jälkeen, tietyn naapurin lapseksi kerrottu pieni tyttö löytyy ohikuljettaessa heidän pihaltaan tekemässä jotain ihmeellisen omituista (esim. työntämässä päätään portinväleistä tms.). Muina aikoina heidän pihallaan ei ole mitään erityisempää tapahtumaa. Tästä ei ole muuta kerrottavaa ja kysymykseksi lähinnä jääkin, riittääkö todisteeksi, jos vuoden aikana moista tapahtuu poikkeuksetta yli 20 kertaa, että kyse on selvästikin käytetyn tietokonelaitteiston vakoilua verkon kautta tai mahdollisesti jotenkin epäsuoremmin?

LPR:n kaupungin autot

Kaupungille työskentelevän asukin pihalle on lähes poikkeuksetta ilmestynyt Lappeenrannan kaupungin pakettiauto aina niissä yhteyksissä, kun olen käynyt yliopiston ja amk:n yhteisellä kampuksella tarkoituksena käydä Tiedekirjastossa tai joissain muissa asioissa opiskeluaikojen jälkeen, sekä jonkin verran niihinkin aikoihin, kun vielä opiskelin Saimaan amk:ssa. Tämä on vain yksi niistä monista tavoista, joilla naapuri on tehnyt itseään tiettäväksi, vaikkemme ole koskaan keskustelleet keskenämme. Hän on myös yksi niistä henkilöistä, jotka tekevät toistuvasti suggestoivia viittauksia tai osallistuvat priming-ilmiön pelillistämiseen, missä tavoitteena on saada mieleeni tiettyjä samoja henkilöitä, joista en pidä ja joihin sukulaisenikin haluavat tahallaan ajatuksiani johtaa ja joista eräs työskentelee yliopistolla (vähäpalkkaisissa tehtävissä). Hän on useana eri vuotena ja kaikkina vuodenaikoina pyrkinyt esim. ajoittamaan roskiksensa kiinniläppäämisen siihen hetkeen, jolloin olen saapunut nurmikkoa ajaessani heidän pihansa viereen, saapunut lehtiä haravoidessani heidän roskiksensa vieressä olevan asuintalon roskiksen viereen, kolatessani viimeisiä lumia pihalta aamuvarhaisella tai no, melkein mihin aikaan vain, mikä kielii jonkinlaisten sensoreiden ja ylimääräisten silmäparien käytöstä, koska suoraa nähtävyyttä asuintalon pihaan ei ole. Tuota Lappeenrannan kaupungin autoa käytetään sillä tapaa muistojen kuljettimena, että samaan aikaan kun olen asioinut kampuksella, joka päättyy suunnilleen siihen kun takaisintullessa kohtaa kyseisenlaisen auton, on mieleeni jätetty pyörämatkan aikana ja kampuksella ollessa epämiellyttäviä muistijälkiä, mitä sitten toistetaan erikseen sellaisenaan ja suggestoivasti niissä yhteyksissä, kun olen menossa johonkin Lappeenrannan kaupungin virastoon kuten TE-toimistoon (eivät assosioidu muihin lähiaikojen tapahtumiin). Kyseistä Lappeenrannan kaupungin logoin varustettua autoa on pyritty rinnastamaan sillä tapaa Lappeenrannan teknisen toimen valkoiseen pakettiautoon, että jälkimmäistä on pyritty tuomaan esiin lähitienoilla sekä muutamina samoina päivinä kuin tuota toistakin pakettiautoa, että silloin kun olen ollut tekemässä jotain muuten tavallista pihatyötä, mutta sijaitessani hyvin lähellä pihalla olevan likakaivon kantta, mikä kielii siitä, että joku ylimääräisen silmäparin omistaja viestii Teknisen toimen työntekijöille milloin on sopiva hetki kehittää ärsytysvaikutusta. Kyseinen kaupungille työskentelevä asukki on toistuvasti (moni muu myös) korostanut suggestioiden kautta vastakkainasettelun, kontrastin, polarisoituneisuuden yms. ideaa, hänen edustaen tietyissä suggestioissa valtaa pitävien, yrittäjien tms. puolta. Se, että hänen pihassaan on ollut tietty auto tiettyinä aikoina, on päässyt aktiiviseen vaikuttamiskäyttöön muissakin yhteyksissä, joissa on vaikutelman mukaan tarkoitettu palauttaa kampuksella käyntiin liittyvät mietteet ja muistot mieleen, mutta orientoituneisuus tällaiselle ollessa aivan väärä. Juuri se on lappeenrantalaisille liiankin tyypillistä eli kun orientoituneisuus on jotain aivan muuta kuin minkälaiseen vaikuttamiseen on valmistautunut, tuodaan inhalla tavalla sävyttäen mieleen jotain, minkä on tarkoitettu pilaavan ajatuksia liittyen aiempiin opiskeluihin tai ”tekniseen alaan” yleensä.

LPR:n teknisen osaston työkoneet (ajattelua surkastuttavaa häirintä-ääntä)

TE-toimisto, laboratoriokäynnit, lääkärissä käynnit.. on epäilyttävää, että tuohon talon viereen saapuu niinä harvoina kertoina joko joku Lappeenrannan kaupungin edustaja tai alihankkija autoineen tai työkoneineen, juuri silloin, kun on tilastollisesti ottaen todennäköisin hetki, että lähden käymään jossain Lappeenrannan kaupungin virastossa tai Eksoten toimipisteeseessä. Kyse ei ole vain pelkästä ajoituksesta, vaan siitä, että se mitä attribuutteja ja detaileja lähelle saapuviin ihmisiin tai koneisiin liittyy, on tullut priming-ilmiön pelillistämisen ja aiempien suggestioiden kautta jossain määrin ennalta arvattavaksi. Ottaen huomioon, miten innokkaasti työnhakua häiritään, kampuksella käyntiä häiritään ym. voisi ajatella, että kaupungissa on paljon sellaista asennetta, joka juontaa halusta karsia kaupunkilaisten joukosta jollain tapaa vääränlaisia ihmisiä (liian kilttejä ja rehellisiä?). [itselle: jäikö tämä esimerkki jotenkin kesken vai oliko tämä riittävää?]

tavallisten asioiden tekemistä merkittäväksi, jotta ulkopuoliset alkaisivat suhtautua varoen, niistä kerrottuaan

Jos jotain tavanomaista, useissa erilaisissa arkisissa tilanteissa esiintyvää asiaa käytetään häirinnän osana toistuvasti, niin vaikka sitä kohden on helppo sanojen avulla osoittaa, häirintään osallistumattomat muistavat kerrotusta (esim. netissä) melko todennäköisesti vääränlaisia asioita, jos tuo jokin ei ole itseisarvollisesti ja kenties jopa universaalisti häiritsevä (kuten jokin ääni voisi olla. Ja vaikka lähinnä alkuperäistä tietolähdettä olleilla vielä jotenkuten kattava käsitys olisi siitä, mitä muuta tilanteeseen liittyi, niin viestiessään tapahtuneesta jollekin muulle, kerronnasta katoaa osa, mikä aiheuttaa jo viestinnän etenemisen alkuvaiheessa sen, että häirityn voidaan luulla pitäneen häirintänä pelkästään sitä, että jokin esiintyi ”epäilyttävän monta kertaa”. Täten esim. lakanoiden tai oranssin värin käyttäminen häirinnässä on kohdeyksilön kannalta hiukan kinkkinen selitettävä. Erilaisista häirinnän välineistä saadaan hyödyllistä tilastoaineistoa varsinkin siltä osin, missä menevät jonkinlaiset rajat sille, mikä tunnistetaan yleisesti häiritseväksi ja mikä aiheuttaa ärtymyksen tuntemuksia tietyissä olosuhteissa, mutta joka vaatii täydentävää selittämistä.

tv-sarjat, poliitikot

TV-sarjat ja usein myös poliitikkojen käytös on niin tenhoavaksi ja vahvoja tunteita aiheuttavaksi kehitetty, ettei ole kovinkaan vaativaa liittyä mukaan niihin muistoihin, joissa on ensin itse katsonut tietokoneella jakson jotain tv-sarjaa videovirtana netistä tai lueskellut jonkin suomalaisen poliitikon edesottamuksia uutisista ja jonka jälkeen joku näihin esim. habituksen kautta assosioituva henkilö palautetaan mieleen hiukan vastaavanlaiseksi stailattuna. Kun tätä tapahtuu monesti myös alle kymmenvuotiaiden lasten toimesta, herää kysymys siitä, minkälaista asennetta heidän vanhempansa heissä ruokkivat antaessaan heidän toistuvasti hyötyä tietomurron kautta saadusta informaatiosta. Tyypillisesti näissä ilmentymissä on lisäjuonteina jokin avainsana tai esine, joka esiintyy omassa elämässä kohtalaisen usein joko sen vuoksi, että siitä kuulee usein tai se on sellainen, joka itsellä on. Esim. Vampyyripäiväkirjojen Elenan olemuksesta teki naapurintyttö oman versionsa (hänen ystävätyttönsä kadullakin kailotettu nimi on, kuulemma, Elina; Kokoomuksen Lepomäki on myös Elina, sekä entinen Java-koodari; Elina Haavisto on Uusi päivä tv-sarjan kuvitteellinen hahmo jatkoassosiaatioilla esim. vihreiden Pekka Haavistoon) ja nuoresta reportteritytöstä kerrotun elokuvan jälkeen hän pyrki näyttäytymään muistivihkoa käyttävänä salapoliisina tjs. Muistivihkot ovat osa jokapäiväistä elämääni. Tyypillistä on, että kun on joltain pieneltä osin saatu yhdistettyä todellisuutta ja fiktiota, luodaan yhteyksiä ajan kanssa lisää. Poliitikoista mm. Ben Zyskowiczin, Jyrki Kasviston ja Mikael Jungner ovat sellaisia, että heiltä ei monikaan lausunto tai muu julkisuudessa huomattu oleminen pääse mieleen ilman lähialueen tapahtumia, joissa yksinkertaisimmillaan pyritään liittämään esim. lausunnossa esiintynyt olennainen sana johonkin esineeseen. Tämä pätee sekä pöytätietokoneellä, läpppäreillä, tableteilla ja älypuhemilla tehtyyn mediaseurantaan. Merkillepantavaa on sekin, että vaikka olisi vain käyttänyt Facebookia (erillinen sovellus tai verkkoselaimella) suojatun HTTPS-yhteyden kautta iPad Airilla tai jollain esim. Sonyn/Samsungin älypuhelimella/tabletilla, eikö olisi varsinaisesti uutissivustolle, vaan lueskellut vain asiasta käytyä kommentointia hetken aikaa, niin tämä ei estä tietovuotoa mitenkään ts. ongelma on jo laitteissa itsessään – kaikissa niistä.

pyrkimys aiheuttaa epämielekkäitä tuntemuksia ja pyrkiä osoittamaan halun olla niitä, jotka muistuttavat emotionaalisesti jostain ikävästä tietämisestä, tietomurroista tietämisestä, asunnolla käymisestä tietämisestä ja elämän varrella tapahtuneiden asioiden tietämisestä (jatkuu kyllästymispisteeseen asti)

Naapuruston yhteenlasketut suggestiot niistä kerroista, jolloin he ovat suggestoineet tietävänsä miten minulla menee, mitä minä olen tehnyt yms. huitelee parin viime vuoden osalta ehkä jossain parinkymmenentuhannen tienoilla, eikä yksikään niistä ole ollut proaktiivisen auttavainen tai jelppaava, vaan lähinnä ärsyttävä, pilaava, tunkeileva, välinpitämätön ja koordinoiva. Ihminen on elukka.

ajoittaa huomaamatta oman toimintansa siten, että se on sattumoisin merkityksellistä esim. Minnalle

Toisinaan erikoiselta tuntuvat tapahtumien ajoittumiset eivät johdu siitä, että joku muu on ajoittanut saapumisensa/esiintymisensä johonkin tiettyyn hetkeen, vaan itse saapuu esim. lenkkeilemästä juuri siinä kohdin, mikä on jollekin naapurille merkityksellinen. Vaikken koskaan ota kelloa mukaan lenkkeilemään lähtiessä, on eräänä viikkona ollut erikoista, kuinka onnistuin toistuvasti saapumaan n. klo 13.38 – 13.43 takaisin pihaan, missä ”naapurin muija” oli juuri tekemässä lähtöä töihin, vaikka lähdin lenkkeilemään eri pituisiksi ajoiksi, eri aikoina ja eri reittejä kulkien. En koskaan saanut täyttä varmuutta siitä, johtuiko tämä siitä, että hän oli aiemmalla viikolla esiintynyt tavoilla, jossa hänestä tulivat eri kertoina tutuiksi sääret, rinnat, selkä ja kasvot jollain eroottisella tavalla, mihin yhdistyi tietoisuus kellonajasta, joka oli pääteltävissä ja aistittavissa useista seikoista linja-autojen kulkemisen ajoittumisesta alkaen vai siitä, että metsässä oli useina kertoina ihmisiä, jotka ohjasivat valintoja poluilla ja metsäteillä juostessa. Metsässä kuljettavista reiteistä saa helposti aikaiseksi vieruspistematriisin, josta voi nähdä mitä reittejä kulkien pääsee minnekin polkujen ja muiden reittien risteykseen, vaikka toki toisinaan sanonkin tyypillisimmille reiteille ”screw this” ja kuljen vaikka tiheän metsäkaistaleen läpi tai laskeuden hiekkaista rinnettä alas ei-minnekään-erityiseen. Jälkimmäinen vaihtoehto on siitä todennäköisempi, että Mattila on Lappeenrannassa sellainen paikka, jossa ihmisillä on ilmeisestikin niin mälsää, että heistä on mukavaa vaihtelua lähteä sellaiseen sosiaaliseen peliin mukaan, jossa ohjaillaan jonkun ihmisen käytöstä, mikä ilmenee sitten siinä, että kuljetaan tuolla metsässä kalsarit jalassa ja joku tyhmä lätsä päässä, jolloin mitä todennäköisesti pitäydyn tällaisestä tyypistä kauempana (ei viitsi jatkuvasti ja joka tilanteessa pitää ihan kaikenlaisia ihmisten ilmentymi ä siedettävänä). Vaikutelmaksi on kuitenkin jäänyt, että osa näistä tyypeistä, joista moni vaikuttaa sinänsä normaaleilta, eikä aivan noin selkeästi omituisena esiintyen, ei tiedosta olevansa mukana pelissä, joka osa jotain muuta peliä.

ryppäyttäminen (pomppuisalla vauhdilla, peräkärrin kanssa Y-risteykseen)

Jälleen peräkärrin töyssyttelyä sellaista vauhtia, että peräkärri kulki vähän aikaa ilmassa, mikä on erittäin kova vauhti ottaen huomioon, että kääntyessään Y-risteyksestä vasemmalle alkaa alamäki, josta tulijoita kuski ei näkisi ja oikealta saattaisi tulla joku toinen yhtä kovaa vauhtia. Onhan siitä risteyksen viereisen asuintalon ympäriltä toki katkaistu pensasaita parista metristä metrin korkuiseksi, mutta eihän kukaan järkevä ihminen aja peräkärrin kanssa sellaista vauhtia ellei hän tiedä tilannetta ennalta, mikä taasen jälleen kerran vie ajatukset siihen, että satelliittiavusteinen toiminta on ollut jo pitkään kaikenmaailman tavisten käytettävissä.

Tuollakaan kertaa tilanne ei jäänyt siihen, vaan naapurin sisko saapui muutamaa sekuntia myöhemmin mustalla, ”laivamaisella” autollaan siskonsa pihaan, mistä alkoi ”ADHD-show”, jota pitivät yllä kiljuva naapurin tytär ja siskon poika, joka oli attribuoitu ADHD-teemaan juurikin sillä tapaa, että siskon pojan saapumista edelsi jotain nopeuteen, härdelliin, vinhuuteen tms. viittaavaa.

Eräässä myöhemmässä vaiheessa lähistölle laitettiin digitaalinen nopeusnäyttö, mutta sen tarkoitus vaikutti olevan lähinnä siinä, että sen avulla saatiin tuotua ympäristöön digitaalinen hymiö, joka näkyi risteyksessä sijaitsevan asuintalon ikkunaan, eikä itse enää voinut saapua asuintaloon ilman, että joku muu tyyppi tuotti ohiajamisellaan hymiön esiintymisen. Lappeenrannan kaupungin palauteviestintään vastannut, täysin nimetön edustaja käytti mahdollisuuden yrittää liittyä asiaan liittyviin muistoihin mukaan vastaamalla jotain symboliikantäyteistä.

jo pidempään valmiihkona ollutta suunnitelmaa siitä, mitä ja missä järjestyksessä halutaan tapahtuvan

Koska Googlen hakukone on nykyään sellainen, että hakusanojen ryppäässä esiintyviä sanoja vaihtelemalle päädytään hakutuloksiin, jotka ovat vaihtelusta huolimatta yli 80 %:sti samanlaisia keskenään, luvattomasti internetin käyttöäni profiloineen tahon on helppo aavistaa, että etsiessäni Exceliin tietynnimistä lisäosaa, päädyn siinä samalla väistämättä huomioimaan sellaisen sivuston, jonka nimi kiinnostaa itseäni, jolla ei ole mitään tekemistä Excelin kanssa, mutta jonka tutkailemisen aloittamisen summonoi läheisellä parkkipaikan tapaisella alkamaan jotain sellaista, joka nivoutuu yhteen sen kanssa, mitä tuolta löydetyltä sivustolta eteenpäin edetessäni havainnoin. Naapuruston suosikkina on sellainen vaikuttamispeli, missä muodostuu eräänlaisia assosiaatioklustereita, joihin liittyvät esim. tietyt maantieteelliset sijainnit, netissä tutkiskellut asiat, samankaltaisuus itselle tärkeiden esineiden nimiin, toistuvasti suggestoidun symboliikan käyttö ym. ja Extreme Collaboration -lisäosa Smart Notebook 11 -ohjelmistoon tarjoaa runsaasti häiritsijöideni käyttöön soveltuvia mielteitä, jotka ovat kaikki sellaisia, joita he ovat aiemmin käyttäneet tietyissä merkityksissä useissa eri asiayhteyksissä.

Alle minuutin viiveellä siitä, kun kävi tutkiskelemaan tuota lisäosaa Smart Notebook -sovellukselle, ilmaantui naapurin portin äärelle, jossa naapurin usein roskistaan pitää niin pitkään, että kaikki tajuavat siinä tosiaan olevan roskiksen, ikkunapaketti lavoineen. Smart Technologies on erikoistunut opetusteknologiaan, mistä on suorat mm. assosiaatioyhteydet älynäyttöihin ja naapureiden usein aiemmin viittaamiin futuristisiin teknologioihin, missä lasiin tai ilmaan kirjoitetaan tai tuodaan tietoa muualta. Smart Technologiesin logo itsessään sisältää assosiaation liikaan tiiviyteen, mikä tuossa tilanteessa assosioituu roskikseen täyttöasteeseen, sekä myös itselle tavanomaiseen kirjoitusteni ideatiiviyteen.

Sovelluksen YouTube-opetusvideoissa ensimmäisessä on heti alkuminuuteilla skippaillenkin huomioiduksi tuleva esimerkki, missä erilaisia roskikseen joutuvia tavaroita lajitellaan ekologisesti kestävällä tavalla.

Toisessa videossa on kaksi lasta, taustanaan runsas joukko ympyröitä ja vaatetuksena naapureideni usein vaalimaa vastakohtaisuuksien ideaa vastaavat värit.

Kyseisen portin äärellä on monesti ollut tilannetta, missä naapurin lapsi kiipeää aidan reunan yli ja roskiksen päältä pihan puolelle, minkä lisäksi naapurin lasta on usein tuotu esille tilanteissa, joissa hänen nimensä assosioituu johonkin K15-määritteiseen asiaan, mikä on ollut nähtävillä tietokoneeni kuvaruudulla (esim. uutisissa) ja reikäisyyden/ympyräisyyden idean liittymistä naapuriini seksuaalisessa merkityksessä on vaalittu jo vuosien ajan.

Ikkunapaketti siirtyi jonkin ajan kuluttua ympyränmuotoisen trampoliinin vierelle ja siinä samalla ikkunapaketin taustalla olevan ikkunan läpi näkyvää paperirullaa käytiin sen verran säätämässä, että siitä näkyi kaksi kokonaista paperisuikaletta puolikkaan sijaan ja lisäksi paperirullan toiselta laidalta oli viimeisin paperi revitty sen verran huolimattomasti, että pieni palanen viimeisintä paperia jäi vielä rullaan kiinni.

Kyseinen paperirulla on toiminut vuosia esineenä, jota käydään säätämässä niissä yhteyksissä, joissa on tarkoitettu virittää mielessäni ajatusta siitä, että ”nyt olisi jotain havaittavaa/mietiskeltävää tarjolla”. Extreme Collaboration -lisäosa itsessään on tarkoitettu mahdollistamaan usean eri laitteen käyttäjiä lähettämään langattomasti viestejä ja kuvia yhteiseen Smart Notebookin työkirjan digitaaliselle sivulle, mistä saa assosiaatiot aiempiin naapurilleni lähettämiin (harvoihin) viesteihin, joista ensimmäisessä koettelin sitä, josko naapurini saisivat edes muunnettua laaduttomaksi kokemaani teknologia- ja tietovuoto-avusteista häirintää, jos eivät aivan lopettamaan ja arvioimaan itseään häirintään osallistujina.

Seuraavassa viestissä taisin jo kutsua heitä kantturoiksi tjs. Isoäiti oli järjestänyt kyseiseksi päiväksi jonkinlaisen tempauksen asuintalon kuivaushuoneeseen, jossa on ikkunaverho, joka on väriltään samanlainen kuin on nähtävissä kannettavan tietokoneen väriksi kuvassa, jossa lapset sellaista käyttävät ja jota aiemmin oli assosioitu moneen kertaan liittyväksi Windows 10:n logon väritykseen, mistä myös päästään assosiaation kautta takaisin naapuriin saapuneeseen ikkunaan. Pikanttina huomioitavana naapurin auton takalasin tarrateksti (”Hard rock hallelujah”.), josta assosiaatioyhteydet sekä erääseen omaan sarjamuotoiseen julkaisuuni (Vohkare), että blogiini (Uskottavaa vai totta).

Tämä tyyppi on eräs viimeisimmistä lähitaloihin muuttaneista, joka on osoittanut motivoituneisuutta vaikuttaa häiritsevästi tuottamalla suoria aistihavaintoja, jotka joko kestävät pitkään tai jotka ryöpsäyttävät mielessä esiin lisäajatuksia ja tuntemuksia, tapahtumahetken ja aiempien mietteiden ohjastamana. Hänen häirintätoimintansa on ollut suhteellisen tarkkaan koordinoidun oloista, paitsi silloin kun on ollut ilmeistä, että joku on taas seurannut reaaliajassa, mitä teen tietokoneellani ja jossain taholla on ilmennyt halukkuutta reakoida nopeasti. Tuolloin vaikuttamaan pyrkijöiden toiminnassa tulee esille tietynlainen kömpelyys, sillä se miten he tuolloin käyttäytyvät ei vaikuta sopivan niin hyvin yhteen heidän aiemmin tekemänsä kanssa, mikä kielii siitä, että kyse on pitkälti tietojärjestelmäavusteisesta häirinnästä, missä riittävän pitkä häirinnän suunnitteluaika takaa tasalaatuisemman aikaansaannoksen, mutta nopea reagointi tuottaa lähinnä tyhmää sekoilua, jossa on vain pikantisti nokkeluutta tms.

Ajoittaa reaaliaikaiseen monitorointiin perustuvan häirinnän suorittamisen kuin käskyn saaneena

Vielä pari vuotta sitten hän nökötti enimmäkseen sisätiloissa, eikä liikkunut millään kulkuvälineellä yhtään minnekään, paitsi lähinnä silloin, kun oli jotenkin erityisen sopiva aika esim. lähteä käynnistämään autoa, joka tuotti 20 – 50 sekuntia järkyttävää vinkunaa ja kirskunaa. Kaaviosta voi nähdä erään luonnehdinnan hänen osuudestaan tämäntyyppiseen häirintään, mistä ilmenee, että hän ajoitti häiritsemisensä käytännössä aina niihin kohtiin, missä itsellä oli meneillään jonkinlainen huippukohta esim. jostain uudesta asiasta lukemisen suhteen, symbolisesti merkittäviin hetkiin, viimeiselle tekemisen minuutille, sekä siihen kohtaan missä oma tekeminen loppuu ja avaa ikkunan tuulettaakseen huonetilaa (tyypillisesti ohjelmointityötä, uuden opiskelua, IT-alaan liittyviä harjoittelutehtäviä tai monenlaista lukemista kuten synapsien toimintaan tai kyberuhkiin liittyvää). Tällainen tarkka ajoittaminen ei mahdu sattuman rajoihin, vaan se vaatii sekä Internet-monitorointia, että joukkoa muita reaaliaikaisen seurannan mahdollistavia teknisiä keinoja, joilla voi pysyä selvillä siitä, mitä häirinnän kohteena oleva kulloinkin tekee.

Ovestakin on häiriöäänien lähteeksi

Ihan sama oliko yö vai päivä, hänen ovennaksautuksensa ja sitä seuranneet auton oven läimäytys ja järkyttävät auton käynnistysäänet tulivat kuultavaksi niissä kohdin, missä ne olivat erityisen epäsopivia. Ei niin, että hänellä olisi koskaan ollut kiire jonnekin muualle, sillä hän saattoi talsia hitaasti pihallaan ilman mitään ilmiselvää tarkoitusta ja lähteä vasta sitten. Ovi sanana on ollut monen muunkin tahon suosiossa, kuten Hovi-nimisen verkkokeskustelijan ja se on myös muistisääntö Word 2007 -toimistosovelluksessa käytetyllä näppäinyhdistelmällä, jolla saadaan aikaan toiminto ”liitä [leikepöydältä] määräten”. On sellainen myös osana äitini tuttavan yrityksen logoa ja isoäitini tykkää ripotella eri ovien tienoille kaikenlaista ihmeellistä tavaraa (tiettyjen sääntöjen mukaisesti).

Teki tilaa hieman erilaisin säännöin pelaavalle häiriöäänen tuottajalle

Kun hän sitten viimein sai näennäisesti autonsa kuntoon vai liekö ollut jokin kytkin auton sisätiloissa, joka kytkee äänenaiheuttajan pois/päältä, hän oli jonkin aikaa asiallisen oloisesti, mikä lienee johtunut siitä, että tällä tavoin hän teki tilaa uudelle tulokkaalle, joka alkoi kulkea asuintalojemme välistä hitaasti, pörr-ääntä pitävän harmaan autonsa kanssa. Tällä toisella tyypillä oli erilaiset ajoitukset, mutta selkeästikin edelleen siihen perustuen, että saatettiin seurata reaaliajassa, mitä teen tietokoneellani. Hänen ajoituksensa asettuivat eri tavoin merkittävien sanojen, symbolien, kuvien ym. esiintyessä juuri nyt tai hetken kuluttua, kun olen vaikkapa sulkenut yhden välilehden ja siirtynyt lukemaan mitä seuraavalla välilehdellä kerrotaan. Paikoitellen oli, ehkä vahingossa, jonkinlaista huumoriinkiin viittaavaa, hänen körötellessä ohitse iPush-laitteiden hetkellisen tarkastelun aikaan (näyttökuvan siirto laitteelta toiselle adapterin avulla). Vaikutti sijaitsevan jossain lähettyvillä ikään kuin ”kytiksessä” ja viive merkittävien ruudulta havainnointien ja äänen alkamisen välillä oli lähinnä sekunteja. On lähellä, etten menisi vannomaan, että hän vaihtoi kertaalleen rekisterikilvet, vaikka kirjoitin hänen rekisterinumeronsa paperille ylös ottaakseni yhteyttä, sillä myöhemmin rekisterikilvet olivat erilaiset kuin mitä olin kirjoittanut ylös. Sittemmin tämä tapaus kaikkosi jonnekin, mutta ehti tulla vaikuttaneeksi myös muissa yhteyksissä kuin ollessani sisätiloissa tietokoneeni ääressä. Näitä muita yhteyksiä olivat esim. kaupassakäynnit, pihatöiden tekemiset, kampukselle pyöräily ym. Jossain vaiheessa ensin mainittu naapuri alkoi osallistumaan yksityiskohtien aikaiseen esiintymiseen ovensa lukon aiheuttamalla naksuttelulla, joka kuului helposti sisätiloihin asti, sekä ajoittamaan lähtemisiään ja saapumisiaan sen mukaan, missä vaiheessa esim. lehtien haravointi tai nurmikonajo on (sentään ilman aiempia käynnistysääniä) eli tyypillisesti juuri kun olen saamassa lopuilleen tai olen sillä kohdin kadunreunaa, mistä on lyhin matka hänen pihaansa.

Mistä tai keneltä saa ennakkotiedon häirinnän ajoittamiseksi omien sukulaisteni saapumiseen?

Vaikka asianomainen ei ole koskaan ollut toteamassa, että tämä naapuri tuntisi asianomaisen enon, on hän ajoittanut autonsa häiritsevän äänen tuottamisen n. kymmenen minuuttia ennen sitä alkavaksi kun eno perheineen ja muine sukulaisineen saapuu viettämään mainitun isoäidin alakerran sisätiloihin jonkin asian juhlistamista. Tämä on merkittävää siinä mielessä, että kyseinen eno on itsekin aiheuttanut toistuvaa haittaa asianomaiselle ja tällä tavoin (mahdollisesti) tätä naapuria hyödyksi käyttäen aiheuttaa asianomaisessa tietynlaisen ärsytystilan, jota on vaikea karistaa mielestään, mikä aiheuttaa sekä stressihormonien ryöppyämistä, että eksekutiivisten toimintojen salpaantumista, jolloin asianomainen ei koe jaksavansa väitellä tai edes suorittaa kovin monimutkaisia päätelmiä alakerrassa enoa ja muita paikallaolijoita tavatessaan. Asianomainen asuu siis isoäitinsä asuttaman talon yläkerrassa. Voidaan ajatella, että tämä naapuri on tarjonnut toistuvasti enolleni eräänlaisen suojan. Sittemmin asianomainen on kehittänyt mielensä kestävyyttä mm. ruokavalion, liikunnallisen aktiivisuuden, luontaistuotteiden ym. toisenlaisen käyttämisen kautta, mutta voinee olettaa, että vinkuna ja kirskuna ovat yhdessä sellaisia ääniä, joita ei kovin pitkään kestä kuunnella, vaikka mielen ”peruskestävyys” olisikin hyvällä tolalla. Noina kuukausina, jolloin tämän naapurin auto tietynlaista ärsyttävää käynnistysääntä piti, oli hän hyvin harvoin mihinkään autolla lähdössä, joten pelkästään tarkka häirinnän ajoittuminen näiden toisen talon juhlien viettämiseen oli epäilyttävää. Mieleen hiipii kysymys siitä, onko tämä naapuri saanut esim. tekstiviestin tai soiton siinä yhteydessä, kun eno on jo melkein perillä ajeltuaan paikalle kotontaan tai on aikeissa saapua kymmenisen minuutin kuluttua oltuaan jo hyvän tovin ajan jonkun lähistöllä sijaitsevan tuttavansa luona. Eno on antanut viitteitä siitä, että hän haluaisi asianomaisen muuttavan pois talosta, mutta ei koskaan ole sanonut sitä suoraan.

Onko haluttu attribuoida persoonaan todellisuutta vastaamatonta sotateemaa?

Hänen väitetty vaimonsa oli pian heidän muuttamisensa jälkeen päätynyt pitkiin keskusteluihin asuintaloni alakerrassa asuvan isöäitini kanssa, mistä itselleni irtosi tiedoksi jälkeenpäin kerrottuna, että tämä naapuri olisi ollut sotilassoittokunnassa jonkin instrumentin soittajana, mistä asianomainen itse on nähnyt ”todisteena” sotilasasuisen henkilön ko. talon pihassa kokonaisen yhden kerran. On kyseenalaista, onko hän oikeasti ollut minkäänlaisessa sotiluuteen liittyvässä mukana vai haluttiinko vain luonnehtia hänet sellaiseksi, jotta erinäisten muiden ihmisten olisi myöhemmin helpompi johdattaa asianomaisen ajatukset tähän naapuriin aina kun asianomainen käsitteli jollain tapaa sotaan ja aseisiin liittyviä asioita (tai kuoroa tai rumpuja tai soittoniekkoja tai pasuunaa tai jonkinlaista kilkatusta tai äänentuottamista yleensä).

Tämä naapuri oli toistuvasti tuottamassa häiritseviä ääniä silloin, kun lähimetsässä tapahtui jotain sotilaallisuuteen viittaavaa, joka saattoi olla oikeiden sotaa harjoittelevien henkilöiden aiheuttamaa kohtaamista tai sitten ihan vain rähjäisiin maastohousuihin pukeutunutta vanhaa äijää, joka esim. odotteli sijoillaan, joidenkin polkujen risteyksessä ja näytti tyhmältä. Tyypillistä oli sekin, että kun oli itse tullut saaneeksi ajatuksensa pois reaaliatodellisuudesta pelaamalla tietokonepeliä, jossa oli armeijahenkistä teemaa (esim. Spec Ops: Line, Black Ops II ja Wolfenstein: New Order), hän kävi yön ollessa jo pitkällä naksauttamassa ovensa lukkoon n. 10 sekuntia sen jälkeen, kun oli itse saanut pelisession päätökseen ja mennyt avaamaan ikkunaa tuuletuksen vuoksi. RT.comin uutisten lukeminen ikkuna auki on samassa mielessä ”riskialtista”, koska siellä oli jotain sellaista, jonka lukemisen muistoon hänen katsottiin jonkin tahon toimesta olevan tärkeää päästä mukaan, niin hän meni pihalla puhumaan puhelimeen, postilaatikolle läimäyttämään sen kantta kiinni tai sitten tavanomaisesti tuottamaan ääntä ulko-ovellaan.

Lähinaapurit muodostavat keskinäisiä assosiaatioiden verkkoja

Lähinaapureista kaikki ovat sellaisia, että heillä vaikuttaa olevan pyrkimyksellisyyttä vahvistaa heistä muodostuvien keskinäisten assosiaatioiden verkkoja, joten jos vilkaisen Trafi.fi:stä minkäniminen tyyppi asuukaan tuossa vähän matkan päässä kadun toisella puolella, saaden tietää, että ”Ari Pekkahan se siellä”, tulee tämä naapuri sillä ajoituksella autollaan takaani ohitse (mennessäni lenkkeilemään), että ohitus tapahtuu juuri siinä kohdin, missä kuljen Ari Pekan talon postilaatikoiden ohitse (tästä toisesta naapurista ja hänen toimintaansa puoltavista tahoista kerrottakoon erikseen).

Jo ennen asuttautumista tiedossa rooli häiritsijänä?

Koska häirinnäksi koettu toiminta alkoi melko pian tämän naapurin muuttamisen jälkeen ja koska hänen toiminnastaan niin moni itseäni aivan jossain toisaalla muistuttaa ja koska muutkin lähinaapurit osallistuvat häirintään ja koska hänen toimintansa on usein synkronissa omien sukulaisten toimintaan, ei olisi ollenkaan kummallinen väite, että hänen koko asuttautumisensa oli ennalta suunniteltua. Tämä tarkoittaisi sitäkin, että ei ole mitenkään sattumaa, että hänen autonsa on Nissan Primera ja että ajatuksiani on toistuvasti johdettu huomioimaan sanojen primera ja prime ja priming samankaltaisuus kirjoitusasun osalta. Kuten moni muukin, hän on kätketyn aggressiivisesti osallistunut sellaisten mielleyhtymien luomiseen ja aiemman opin potentiaaliseen tuhoamiseen, mitkä liittyvät esim. matemaattisisten algoritmien käsittelyn yhteydessä esiintyviin käsitteisiin – niillä kun voi selittää monenlaista ihmisen käytöksestä reittivalintoihin ym.

Sitä en vielä ole ymmärtänyt, miksi hänen kohdallaan on jossain päätetty tehdä sellainen poikkeus, että hänen annetaan häiritä niissä yhteyksissä, joissa on erityisen suora assosiatiivinen yhteys hänen väitetyn Miina-vaimonsa, nimeen eli esim. miinakenttä-kuvien esiintyessä tietokoneeni ruudulla tai kun on kyse riskialttiista arvaamisesta. Normaalimpaahan on, että joku muu suorittaisi tällaisten yhteyksien luomisen ja silloinkin vain suggestoiden. Ehkä ”miina” sanana ylläpitää niin monia ajatusreittejä tjs? Siitähän saa viittaukset mm. aiempiin Saimaan ammattikorkeakoulussa opiskeluihin, joissa tietty nuori nainen hakeutui usein sellaiseen istumapaikkaan, missä saattoi minun nähteni pelata taas kerran Windowsin miinaharava-peliä, sekä toisella puolella asuintaloani asuu Minna-niminen henkilö, jolla on omanlaisensa häirintä- ja vaikuttamistoimet.

Symboliikka, tieto teoista ja ajoituksista muidenkin tietoon, teknologia-avusteisuus..

Muita moneen asiaan liittyviä avainsanoja, joilla kaikilla on yhteys sekä nykypäivän tekemiseeni ja aiempaan elämääni, ovat mm. katto ja siitä johdetut terävyys, kohdistuvuus ja vastapuolisuus. Olenkohan yhtään Assassin’s Creed -pelisarjan peliä pystynyt pelaamaan läpi ilman häiriötekijöitä (useita vaikuttamaan osallistujia)? Nettikaistan tukahduttamiset (ihan sama oliko 4G vai mikä käytössä) asettuivat lukuisia kertoja sellaiseen tapahtumaryppääseen, mihin tämä naapuri otti osaa juuri sellaisella hetkellä, jossa olin ensin teoreettista tuskastuneisuuttani selvitellyt itse, mistä voisi olla kyse ja sitten tajunnut, etten voisi juuri muuta kuin odottaa, että joku muu jossain toisaalla korjaa ongelman. On myös ollut tavanomaista, että eri konteksteissa tehdään suggestointia hänen suuntaansa silloin, kun uutisissa on kerrottu esim. ihmisiä katolta ampuvasta tyypistä tai olisi kerrottu jotain sellaista sotilaallista, missä oli jonkinlaista uutuudenviehätystä tms.

Ottaen huomioon, kuinka innolla muut ihmiset avittavat hänen merkittävyytensä lisäämisessä, muokkaamisessa ja ylläpitämisessä, sekä kuinka tietoa asianomaisen toiminnasta vuotaa niin helposti muiden ihmisten tietoon, olisi mielenkiintoista spekuloida sillä mahdollisuudella, että asianomaisen asuintalo ei ole pelkästään sillä tapaa tarkkailun kohteena, että hänen tietokoneitaan ja mobiililaitteitaan etäkontrolloidaan ja -monitoroidaan, vaan asuintalossa on monenlaisia sensoreita monitoroimassa erilaisia kohteita, joista kertyvä data päätyy ties kenen tietoon. Asianomainen on siis tietotekniikan insinööri (ja tietotekniikan mekaanikko), joten tällaiset vaihtoehdot tuntuvat pelkästään luontevilta mahdollisuuksilta.

Eduskunnan oikeusmieheltä ei juurikaan vinkkiä asian käsittelemiseksi

Hän väitti lapsensa kadottaneen asianomaisen postilaatikkoon jättämän lyhyen kirjeen, jossa suosittelin vahvasti hankkimaan autonkorjausajan jostain, sekä hän suorastaan piruili kun soitin asiasta hänelle puhelimitse – tosin vasta puhelun loppuvaiheilla. Jälkeenpäin olisi mielenkiintoista spekuloida sillä mahdollisuudella, että en välttämättä edes puhunut tämän naapurin kanssa, sillä se miten hän puhui ei tunnu täsmäävän hänen elekieleensä ja kävelytyyliinsä. Otin myös yhteyttä eduskunnan asiamieheen ja Kaakkois-Suomen poliisiin tiedustellakseni, mitä ovat mieltä, jos netissä ilmaisee epäilevänsä jonkun häiritsevän tahallaan, mutta vain jälkimmäinen vastasi ja tämäkin vain jotain ”asiallisen hyödytöntä”.

Tietotekniikan amk-insinööri -opiskelijoilla ilmenee toisinaan, arkisesti sanottuna, skitsoa suhtautumista siihen, mitä he kuvittelevat olevan heille sopivaa, mikä sopivaa joillekin toisella tavoin kouluttautuneille ja mitä he kuvittelevat pääsevänsä valmistuttuaan tekemään. Tämä saattaa johtua siitä, että tutkinnot ovat usein eräänlaisia kollaaseita, joiden on ollut tarkoitus miellyttää monia tulokkaita, joten on käytännössä karkeaa pelkistämistä yrittää argumentoida tai selittää itselleen, miten jokin tutkinto kokonaisuutena kaikkine siitä juontuvine tuntemuksineen sopii yhteen työelämän kanssa. Paino tässä sanalla kokonaisuutena, sillä suuri osa siitä, mitä opinnoissa käydään läpi, jää todennäköisesti hyödyntämättä – ainakin suoraan, epäsuorasti muuta oppia jossain määrin tukien toki. Tässä voi verrata vaikka siihen, kuinka julkisuudessa puhutaan esim. ”sähkäreistä” ja ”hoitsuista” vaikkei puhumisen hetkellä varsinaisesti tiedetä, mitä tarkoitetaan. Toisinaan koulutus voi toki olla räätälöity esim. jonkun paljon työllistävän paikallisyrityksen tarpeita myötäillen, jolloin koulutusmäärärahojen loppuessa kesken, voi tuo kyseinen taho tulla avuksi rahallisesti, jotta saadaan ne jotkut (vaikkapa) insinöörit edes suunnilleen tietynlaisena koulusta valmiiksi, jolloin koulutuksen sisältökin on koherentimpi.

Yleisesti ottaen on kuitenkin niin, että jos olettaa insinööriyden ikään kuin määrittävän, että vähäisempien työtehtävien kautta on päästävä vähintään projektinjohtotehtäviin tai muuten ei ole saavuttanut koulutuksen määrittämää tavoitetta, tulee tuolloin myötäilleeksi lähinnä sellaisten ulkopuolisten näkymyksiä korkeasti kouluttautuneista, jotka eivät tiedä korkeakoulutuksesta mitään ja jotka kykenevät lähinnä hahmottamaan, että ammattikorkeakoulu on jotain enemmän kuin ammattiopisto, joten suhteessa siihen, minkätasoisia ihmisiä Suomessa elää, insinööriyden täytynee olla jotain merkittävää.

Ammattikorkeakoulu voi tarjota opiskelijalle runsaasti hämmentävyyttä tulevan uranavigoinnin suhteen, mikä ei ole niin ilmeistä ensimmäisinä vuosina. Kolmannen ja vähän jo toisenkin vuosikurssin opiskelijat saattavat ounastella, että kunhan sitten myöhemmin ollaan käyty se ja se kurssi, niin sitten ollaan sillä ja sillä tavalla valmistuneita tulevaan, mikä saattaa nostattaa ajatuksia siitä, että esim. medianomit voivat tehdä ”näperryshommat” ja insinöörit tekevät sitten jotain vaativampaa tjs. Tämä voi johtaa siihenkin, että jotkut opiskelijoista voivat kokea, että jotkut tietyt muut opiskelijat eivät ole jotenkin sopivia siihen, minkälaisiksi he kuvittelevat oman tulevaisuutensa tietyn tutkintonimikkeen kantajina, mikä voi johtaa ärsyttämiseen, häirintään, vahingontekoon ym. Toisaalta, opiskelijoissa on myös paljon sellaista, joille ei erityisemmin merkitse se, mitä jotkut muut ajattelevat jostain tutkintonimikkeestä, kunhan vain tuleva työ on mielenkiintoista, motivoivaa ja siitä saa hyvin rahaa – tai edes sitä rahaa – jolloin heidän motivaationsa häirintään olisi mahdollisesti jossain toisaalla (esim. siinä, että joku häärää liian monella osa-alueella, mikä ei kuvitellun työelämän kannalta olisi siinä mielessä sopivaa, että firma pystyy laskuttaa isommin, kun tarvitaan suuri joukko erilaisia tekijöitä, eikä vain muutamaa ”kaikenosaajaa”). Nousussa on myös se selite, että opiskelijat kokevat entistä vahvempaa osallisuutta ”projekti Suomen pitämiseksi pinnalla”, mikä voi tarkoittaa esim. sitä, että jos joku ei ole ajoittain valmis esim. vilpilliseen tai tietynlaista yhteistyötä vaativaan asenteellisuuteen, hänestä ei tule pelkästään ongelma, vaan hän voi kääntyä muita vastaan.

Saimaan ammattikorkeakouluhan on tietohallintonsa avustuksella mahdollistanut koulun sisäverkon kautta tapahtuvan koulupäivän aikaisen häirinnän ja videokameroita valvova taho mahdollistaa liikeseurantatietojen välittämisen opiskelijoille, jotka osallistuvat mm. priming-ilmiötä hyödyntävään häirintään. Moni Saimaan ammattikorkeakoulun opettaja on tahallaan tuohduttanut mieltä sekä opiskeluvuosina, että niiden jälkeenkin hyödyntäen mm. NLP:n ankkurointi-tekniikkaa ) tai joukkoa hiukan kehittyneempiä häirintään soveltuvia metodeja. Julkisuudessa tapahtuneiden massamurhien aikoihin tietyt opiskelijat järjestivät tilanteita, joissa minä joutuisin alttiiksi lukuisten minua tarkemmin tietämättömien katseille tilanteissa, joissa osoittaisin ärsyyntyneisyyttä, epävarmuutta, ellei jopa sekavuuttakin koska tietynlainen ärsyttäminen vaikuttaa sympaattiseen hermostoon ja tuottaa tietynlaisia reaktioita, jotka ilmentyvät ajattelun muuttumisena hetkellisesti (eksekutiiviset toiminnot häiriintyvät).

Lukuisat kanssaopiskelijat ovat olleet läpi lukukausien tietoisia millä tavoin minua on häiritty kotioloissa ja he ovat vihjailleet hyvin avoimesti esim. sen tietämisestä, mitä Word-dokumenttia olen viimeeksi kirjoitellut intensiivisesti ja mihin tahoon olen ottanut sähköpostilla yhteyttä. Kun kyse on tietotekniikan opiskelijoista, on perusteltua kysyä, kuinka luotettavia työntekijöitä heistä tulee esim. ICT-palveluiden käyttäjien tai heidän työnantajiensa kannalta, jos heistä on opiskeluiden aikana hupaisaa osoittaa, kuinka joku kanssaopiskelija ei pysty pitämään tietoturvaansa kotonaan. Eipä tämä sentään niin paljon vaikuttanut, etteikö tämä joku olisi silti saanut lukuisista oppiaineista parempia kurssiarvosanoja kuin he.

Osa kanssaopiskelijoista Saimaan ammattikorkeakoulussa oli kuitenkin ihmeellisen laiskoja, joko siitä syystä, että heille oli tietyissä yhteyksissä annettu tällainen rooli suoritettavaksi tai sitten he ehkä kuvittelivat, että tietyt kurssit on tarkoitettu vain käsitteiden oppimiseen ja että työelämässä saadaan sitten ”lihaa luiden päälle” tjs. Epäilyttävää on kuitenkin se, miten tietyt opettajat toistuvasti osoittivat harjoittelutyöparit siten, että minulle tuli pariksi se, joka aiheutti sen, että minä jouduin tekemään kaiken työn.

Asenteellisesti monet kanssaopiskelijat ovat olleet sellaisia, ettei heitä paljon hetkauta olisiko esim. reititin-laitteissa sisäänrakennettuna mahdollisuutena viranomaisille tunkeutua sisään tietokoneeseen huomaamatta (tai älypuhelimissa). He eivät ole tunnekylmiä ihmisiä, vaan enemmänkin leikkisiä, viekkaita ja mielellään voittajan puolelle asettuvia. He jättivät mielellään muistijälkiä, joihin voisi joku muu viitata myöhemmin ja nostattaa mielessään esiin muutakin, mitä jollain hetkellä tapahtui. Esim. eräs opiskelija, joka suggestoi tietävänsä, että olen lähettänyt työnhakijakuvauksen Baronaan, jossa väitti olevansa töissä, huudatti Iltalehden sivuilta videoklippiä lätkäpelistä siinä huonetilassa, joka oli tyypillisesti varattu enemmän tärkeiden projektien tekemiseen, kuvauksen puolesta korkeatasoisempien opintojaksojen opiskeluun ja enemmän hienoisten tietojärjestelmien käyttöön, minkä hänen selaimensa välilehden Ctrl-W:llä sulkien hän kysyy kahteen kertaan sen kummemmin hämmentymättä kuin reaktiotani odottaneena, että miten se saadaan takaisin, mikä tuntui vielä ärsyttävämmältä kuin edeltänyt videoklipin kuuntelu, joten mainitsin Ctrl-T:stä, jolla edellinen toiminpide saadaan palautettua. Sentään hän laittoi volyymiä hiljemmälle, mutta siitäkin huolimatta, että huonetilassa ei tuolloin ollut muita, muut ihmiset toisaalta pyrkivät vahvistamaan mielessäni muodostunutta muistijälkiä pyrkien selvästi varmistelemaan (teoreettisesti), että kyseisen huonetilan ajattelu tuottaisi siinä ohessa myös lätkäpelin jännittävältä kuulostaneen tilanteen mieleen.

Epämiellyttävimpinä piirteinä monissa nuorissa opiskelijoissa on se, että vaikka he voivat näennäisesti vaikuttaa rennoilta, hyväntuulisilta ja muita ihmisiä huomioonottavilta, heihin on sisäänrakentunut sellainen kilpailuvietti ja suhtautumistapa, joiden nojalla ei ole mitään syytä jelpata ihmisiä huomaamaan, miten nämä voisivat auttaa itse itseään, koska se voisi tehdä hänestä merkittävämmän kilpailijan heille (tai heidän vertaisilleen). Itselläni on toistuvasti ollut ongelmana vireystilan ailahtelu, unettomuus ym. mihin heidän suhtautumisensa on voitu lukea heidän kasvoiltaan: ”onks tonkin pakko olla täällä?” Ja sitten kun on taas olo aivan ok, heissä ei enää esiinnykään vastaavaa ja nyt onkin ihan ok, että ”toikin on täällä”. Ts. heitä ohjaavat paljolti primitiiviset mieltymykset, jotka perustuvat suoriin aistihavaintoihin (pätee niin lukiolaisiin kuin amk-opiskelijoihin). Omalta osaltani ongelma on ollut siinä, että itse on pitänyt tajuta sekin, että mm. jodin ja kaliumin suhteen minulla on kuin onkin vajetta, vaikka laboratoriotutkimukset väittävät muuta ja lääkärit kommentoivat tyypillisesti tyyliin ”emmä tiiä mikä sulla on eli en voi auttaa”. Kaikki, mitä olisin koskaan tarvinnut mentaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin osalta olisi kuitenkin maksanut vain muutamia euroja lisää per kuukausi, mutta kun muut eivät viitsi jakaa sitä tietoa mitä heillä on, niin sitten ollaan pitkiä aikoja ”epästabiilissa” tilassa, joka vaikutti tietysti opintoihinkin. Mutta tätä eläminen Suomessa on: ihmiset varmistelevat omia asemiaan ja jättävät tekemättä kaikki ”peliliikkeet”, jotka tuottavat liikaa ajattelun vaivaa.

Olisi vahvasti liioiteltua sanoa, että opettajien ja opiskelijoiden välille kehittyy sellaisia liittoja, missä he pyrkivät yhdessä ensinnäkin härnäämään ei-sopivat tyypit pois ja sitten muokkaamaan opintoja sellaiseksi, että niistä olisi erityisen paljon hyötyä esim. opiskelijoiden työllistymisen kannalta, sillä silloinhan pitäisi olla niin, että opintojaksojen sisältö ja toteutus myötäilisi tällaisia tavoitteita. Joku SQL-kurssi voi olla tehty erittäin vaativaksi, mutta sitten onkin animaatiokurssia kasaan roiskaistusta dioista, jotka esittelevät lapsellisen yksinkertaisia käsitteitä ja sitten tehdään simppeli harjoitustyö; Indesign-taittamista käsittelevä monikuukausinen hands-on -kurssi vesitetään tehtävästään äärimmäisen vähän kiinnostuneen opettajan toimesta; luvatut, fiininkuuloiset, runsaasti esitietoa vaativat ja ryhmätyönä tehtävät opintojaksot tehdään ”uudelle tavalla”, missä opiskelijat opettavat toineen toisiaan, jolloin lopputulokset ovat juuri niin huonoja tai hyviä kuin muut viitsivät olla, vaikka työelämän kannalta kyse olisi lähes kriittisen hyödyllisestä opintojaksosta.

Eräs mielenkiintoisimmiksi kokemistani teoreista opiskeluihin liittyen on ollut se, onko minun haluttu antaa kerryttää osaamista mm. viestintään ja tiedonkäsittelyyn liittyen, jotta minua voitaisiin käyttää jonkinlaisena ”yhteiskunnan penetraatiotestaajana” eli saanko viestiä läpi laajoille kuulijakunnille, kun motivaattorina on esim. siitä kertominen, kuinka pielessä moni asia on ja kuinka itseä on kohdeltu. Yhteiskunta voi näyttäytyä yksittäisistä tekijöistä koostuvana (esim. yritykset), jotka edistävät jotain omaa juttuaan, mutta paremmin pärjätäkseen heidän on hyödyllistä toimia koordinoidusti ja yhdessä muiden tahojen kanssa. Äärimmillään tämä tarkoittaa ilmiselvästi havaittavaa ja koko yhteiskunnan kattavaa yhteistoimintaa, minkä läsnäolon opiskelijatkin tajuavat jo varhain ja tiedostavat, kuinka tämän yhteistoiminnan kannalta olisi riskialtista, jos vääränlaiset ihmiset saavuttaisivat asemaa, jossa heillä olisi liikaa tai edes jotain vaikutusvaltaa. Mistä sitten seuraisi se, että vararehtorit lähetyttävät opiskelijoita psykiatriseen tarkkailuun teennäisin perustein, opettajat meuhaavat teennäisesti oppitunnilla ärsyttääkseen jotain tiettyä opiskelijaa, kanssaopiskelijat murtautuvat tietyn opiskelijan tietokoneelle ym. Mutta jos näin olisi, mitä he itseasiassa ymmärtäisivät toimintansa perusteista? Yhteiskunta on eri tavoin pelkistettynäkin aikamoisen hankala ymmärrettävä ja jos aloittaa ymmärtämään, se ehtii muuttumaan ennen kuin sen ymmärtämisessä pääsee kovinkaan pitkälle, jolloin aiempi häirintäkin saattaisi osoittautua uusien olosuhteiden valossa virheeksi, jota ei olisi pitänyt tehdä.

Joillakin Saimaan ammattikorkeakoulun aikana jossain määrin tuntemillani opiskelijoilla oli sellainen nimi, että sitä oli ilmeisen mukava hyödyntää häirinnässä muiden ihmisten toimesta jossain aivan toisaalla kuin koulurakennuksessa. Esim. Keijo Leskinen -nimistä henkilöä tuotiin pakotetusti mieleen niissä yhteyksissä, joissa mieleeni palautettiin aiempia sähkötekniikka taitavia tuttaviani (hän oli kertomansa mukaan myös sähkötekniikan insinööri) tai jossa olin lähellä paikkaa, jonka kirjoitusasu oli lähellä sanaa ”keijo” (esim. käydessäni Jyväskylän Keljossa, jota edeltää Mattilanniemi, josta on assosiaatioyhteys Mattilaan, jossa asun ja Hannikaisenkatu, jonka kohdalla minulle soittaa kahteen kertaan Hannikainen-niminen henkilö, jolle jo monesti aiemmin Mattilassa hänen puheluunsa vastaten sanoin, etten ole kiinnostunut hänen businessideoistaan).

Kuinka se pitäisi ottaa, että itseen suhtaudutaan tavalla, joka on epäkunnioittavaa ja jonka ulkopuolisetkin huomaavat tai tulevat muuten tietoiseksi, mutta joka yhdistyy lisäksi toimintaan, jossa on sivullisia kärsijöitä kymmenittäin tai sadoittain, osan heistä ollessa ”omalla vuorollaan” muita kohtaan epäkunnioittavasti käyttäytyviä? Tai se, että häiritsemällä vaikuttamaan pyrkijä(t) ottaa toistuvasti imagollista haittaa niiltä ulkopuolisilta, jotka satunnaisesti hänen tekojaan tai niiden jälkiä tulevat havainnoineeksi? Kuinka he itse kokevat sen vai saavatko he kenties niin hyvän kompensaation kuten esim. tyttären tulevan koulutuksen maksamisen, ettei heidän tekonsa hetkauta heitä itseään kummoisemmin? Voidaan toki ajatella, että häirinnäksi luokiteltavaan vaikuttamiseen osallistuvat ja siitä tietoiset voivat olla mieleltään sen verran vahvaa tekoa, että he kestävät tottumisen kautta aisteihin kohdistuvaa ärsytystä, mutta eikö se olisi pakoa poispäin enemmän intellektuellista ajattelusta ja täten jo sellaisenaan määrittää heidät jokseenkin höhliksi tjs? Entä mitä kertoo heidän kyvykkyydestään se, että he painottavat erittäin mielellään eräänlaisia varmoja vaikuttimia kuten voimakkaita ääniä, jota kestää pitkän aikaa ja joka tulee monien sellaistenkin kuulluksi ja tiedostetuksi, jotka eivät ole ollenkaan vaikuttamisessa mukana? Osallistujat ovat tässä sellaisia, jotka aiheuttavat keinotekoisia liikenneruuhkia, jättävät työ­maakoneen ulvomaan kerrostaloasuinalueella, antavat eläimille signaalin, joka saa ne vauhkoontumaan ja laittavat kokonaisien kaupunginosien sähköjä, valoja tai vesiä poikki kaikilta tuolla jollain alueella asuvilta vain sen vuoksi, että yhteen henkilöön kohdistuva häirinnällä vaikuttaminen saataisiin toteutettua siten, ettei tarvitsisi miettiä, tuliko jokin asia huomioiduksi vai eikö tullut.

Jos häirinnän kohde on riittävän ymmärtäväinen sen suhteen, kuinka joku muu ottaisi vastaan tai kestäisi saman häirinnän, joka voisi toki olla hienoisempaakin ja pidemmällä ajanjaksolla pohjusteltua kuin pelkkä yksittäinen hetki häirintää, pitäisikö hänen silti kokea olevansa jotenkin puolustuskyvyttömämpi tai vähemmän sanavalmis ”kuin muut”, jos ei saa aikaiseksi tehokasta vastareaktiota tai saa masinoitua käyntiin sellaista toimintaa, joka poistaisi/muuntaisi häneen suhtautumistaan? Kysehän tässä olisi yhdestä vastaan heimo/verkosto/ryhmittymä eli vastaan olevat joko pitäisivät itseään lähtökohtaisesti parempana kuin se joku, joka on heidän kohteekseen valittu tai sitten he vain jatkavat sitä, mikä on joskus aiemmin aloitettu eli he perustavat uudempaa häirintää aiemman vaikuttamisen varaan. Molemmissa tapauksissa kohdeyksilö voi pitää sitä seikkaa, että hän ei kenties koe pärjäävänsä monia ihmisiä vastaan sellaisenaan, melko merkityksettömänä, vakavampaa ollen se, että ulkopuoliset eivät osaa lukea tilanteita ja tehdä tulkintoja siten, etteivät ne lopulta vääristyisi kohdeyksilön kannalta haitalliseksi esim. juoruilun kautta. Suomessahan ei edelleenkään ole monessakaan asiassa tapana kysellä asianomaisilta, mitä hän on mieltä häneen liittyvästä asiasta.

Nykyään terveysalan toimijat tapaavat muistaa kertoa esim. oman alansa lehdissä, kuinka heidänkin on nöyrryttävä sen tosiasian edessä, että heidän palveluitaan käyttävät ovat monesti joidenkin erityisosa-alueiden osalta huomattavan valveutuneita ja tietäväisiä. Avainsanana tässä on ’nöyrtyminen’, joka on juuri se sana, jota esim. lääkärit itse ovat monesti käyttäneet kertoessaan heidän nykyisestä suhteestaan potilaisiinsa. Jotta voisi nöyrtyä, niin tuolloinhan täytyisi ensin olla kokenut ylemmyyden tunnetta tms. ja jos lääkärit itse suosittelevat toisilleen nöyrempää asennetta, niin sehän kertoo suoraan vähintään siitä, että moni lääkäri ja muu terveysalan asiantuntija on kokenut, kuinka heidän hallussaan oleva tieto on tehnyt heistä ylimielisiä.

Toisaalta, se että mainitaan terveyspalveluiden käyttäjien tunnistamasta ilmiöstä ja kerrotaan asennemuutoksesta, jota kertoman mukaan on jatkunut jo pidempäänkin, ei sinänsä todista sitä, etteikö asiakas/potilas silti voisi joutua sen tilanteen eteen, että valitessaan esim. yleislääkärin (tai hänelle valittaessa) tai psykiatrin, tämä sivuuttaisi suuren osan tälle tehdyistä ehdotuksista, rajautuisi tutkittavaan asiaan väärin ja väittäisi jonkin seikan olevan jollain tietyllä tavalla vain sen vuoksi, että kuulostaa sillä tapaa tietävämmältä kuin onkaan.

Jos tehtäisiin sellainen kokeilu, missä erilaisilta terveysalalla työskenteleviltä kysyttäisiin (apteekkiväki mukaan luettuna), mitä vaihtoehtoja voisi olla selittävänä tekijänä sille, että joku ihminen kokee ajoittain jaksavuutensa ja ajattelukykynsä olevan heikonlaista, vaikka syö kuitenkin taulukkolaskennan mukaan riittävästi ja käy päivittäin lenkkeilemässäkin, hyvin harva heistä tulisi ehdottaneeksi erityisesti makroravintoaineiden metaboliikkaan vaikuttavien ravintoaineiden tarkempaa tutkimista. Tämä on siinä mielessä kummallista, että tällainen selitys olisi ikään kuin ulottuvilla kunhan vain vähän enemmän viitsii nähdä miettimisen vaivaa. Joillakin tämä selitys voi jäädä tavoittamatta sen tautta, että on niin paljon muuta miettimistä läpikäymättä, mutta monille pitkäänkin alallaan työskenneillä tällainen selitys ei sitten millään nousisi tajuntaan asti. Tavanomaiset vastakysymykset kuten ”onko suvussa esiintynyt moista” ja ”voisiko kyse olla jostain psyykkisestä” tulevat helposti esiin, mutta ne ovat tyhjiä kysymyksiä, usein kysyjän itsensä ollessa vailla ymmärrystä siitä mitä varsinaisesti kysyy. Yksittäisten ravintoaineiden määrien tarkastelu suhteessa saantisuosituksiin on myös helppo tehdä kuten myös laboratoriotulosten vertailu esim. iän mukaan luokiteltuihin normaaliarvoihin, joten niitä voidaan käsitellä sen verran, että näyttää ulospäin, että ainakin jotain on tutkittu.

Metabolisten ilmiöiden miettiminen on jotain, joka vaatii pusertamaan esiin uutta ajattelua esim. jonkinlaista mielessä nähtyä visuaalista simulaatiota apuna käyttäen, mutta vaikka kuviteltava ilmiö olisi helpohko – mitä ei tietenkään aluksi tiedetä – sitä ei tulla tavoittaneeksi edes vahingossa, minkä vuoksi asiakkaat/potilaat jäävät täysin vailla asianmukaista hoitoa tai sitten he kulkevat läpi jonkin sellaisen suurinpiirtein asiaan liittyvältä kuulostavan hoitoprosessin, joka saattaisi jonkin tilaston mukaan toimia esim. 40 % varmuudella, mutta josta ei sitten kuitenkaan ole erityisempää hyötyä ja lisäksi se saattaa vaikeuttaa alkuperäisen oireilun tulkitsemista.

On tietenkin aika karkeaa kysyä, onko terveydenhuoltoalalla työskentelevä jotenkin luontaisesti sillä tapaa tyhmä, että sen jälkeen kun kouluaikojen oppimiseen pakottautuneisuus-vaihe on ohitse, uutta ajattelua ei enää muodostu kovin oma-aloitteisesti ja työpaikan käytännöt aiheuttavat monen tarpeettomaksi käyvän opin surkastamista ja lopulta kokonaan unohtumista, mutta jostain alkaen on syytä pureutua siihen ongelmaan, miten kymmenet eri terveydenalan työntekijät eivät löydä tai myönnä löytäneensä ratkaisevaa tekijää yhden henkilön oireiluun, joka lopulta osoittautuu hyvin helposti hoidettavaksi. Eriskummallisuutta lisää se, että varmastikin koulutuksensa aikana terveydenalan työntekijät tulevat lukuisia kertoja altistuneeksi sille tosiasialle, että moni yksittäinen asia kuten jokin hormoni (esim. jodista ja tyrosiinistä valmistettava kilpirauhashormoni) tai elin vaikuttaa lukuisiin erilaisiin elimistön toimintoihin, joten laajaltivaikuttavuuden idean pitäisi olla aika lailla pinnassa heidän työpäiviensä aikaisessa ajattelussaan.

Vuoden 2000 jälkeen käytiin puhumaan enemmän medikalisaatiosta eli lääketieteen vahvistumisesta tulemaan elämäntapahtumien selittäjäksi lääketieteellisesti. Mielenterveyteen rajautuen käytetään termiä psykomedikalisaatio. Medikalisaation laajalti esille tuomisen voi nähdä luontevana keinona vähentää ihmisten taipumuksia haastaa terveydenhuollon asiantuntijoita venymään tietämyksellisesti saamaansa koulutusta pidemmälle (nykyisin toimii myös julkisten palveluiden krooniseen rahapulaan vetoaminen). Ennen medikalisaation idean yleistymistä tietyllä tavalla hankalia palveluiden käyttäjiä käsiteltiin levittelemällä useiden sairaanhoitopiirin yksikköjen kesken juoruja jostain tyypistä, joka toistuvasti ja tahallaan pyrkii aiheuttamaan alansa asiantuntijoissa tunteen, että heidän osaamisensa ei ole riittävää. Tämä liittyy oleellisesti mainittuun tiedon valtaan, jota lääkärit, psykiatrit ym. mielellään edelleenkin haluaisivat nauttia, mitä olisi omiaan romuttamaan se, että joku kyseenalaistaa todistettavalla tavalla, toistuvasti ja laajalti tietoon tullen alan ammattilaisten käyttämiä sairausluokitteluja, tutkimuskäytäntöjä ym. Tällaista uhkaa varten on koettu tarvittavan vastatoimenpiteitä. Käytännössä alalla työskentelevät olivat varsinkin vuosituhannen vaihteen tienoilla (parin vuoden toleranssilla) pyrkineet ruokkimaan kollegoidensa ja työyhteisöjensä keskuudessa käsitystä, että tämä joku tyyppi olisi tahallaan ärsyttävä, saivarteleva, besserwisser ym., mikä on aikoinaan ottanut kovin hyvin tulta niin vastavalmistuneiden kuin jo pari vuosikymmentä sairaanhoitajana työskennelleidenkin keskuudessa, mikä oli selvästi huomattavissa heitä ensimmäistä kertaa tavattaessa ja joita jokaista piti erikseen käytöksellään vakuuttaa siitä, että heidän saamansa käsitykset eivät ole oikeansuuntaisia. Psykiatrit, neuropsykologit ja muut korkeamman tason koulutusta saaneet kestivät sinänsä eriäviä mielipiteitä stressaantumatta, mikä lienee johtunut siitä, että he ovat työnantajalleen melko korvaamattomia, mutta heissä tapasi esiintyä tiettyä väkinäisyyttä survoa tutkittava kunakin aikana käytössä oleviin, sairausluokitusteosten mukaisiin muotteihin – ikään kuin mitään muita vaihtoehtoja ei voisi olla olemassakaan ja täten vaihtoehdot saattoivat olla vain niissä esiteltyjä.

Kun ensimmäisistä käynneistä mm. psykiatrin, neuropsykologin, terveyskeskuslääkärin ym. luona (vapaaehtoisia, oman uteliaisuuden sävyttämiä) oli kulunut yli kymmenen vuotta, oli kuvaan tullut mukaan suoranaista estämistä yksinkertaiseen terveyskeskuslääkärin kanssa tapahtuvaan keskusteluun ja lisäksi vahvoja suggestioita siitä, että mikä ikinä olikaan kerrottujen oireilujen syynä, se oli jollain tapaa itseaiheutettua ja sitten myös itse selvitettävissä. Tällainen toiminta mahdollistaa ainakin kaksi täysin erilaista tulkintaa, joista toinen perustuu pehmeään sairaanhoitajien ohjailuun heille annettujen toimintaohjeiden muodossa ja toinen perustuu tavoitteeseen syventää ja pahentaa oireistaan kertovan tilaa niin pitkälle, että se aiheuttaa hänelle sellaista pysyvänluonteista haittaa, joka vaikuttaa kaikilla elämän osanalueilla. Jälkimmäinen näistä voisi terveysalasta puhuttaessa tulla selitetyksi sillä, että tällä tavoin olisi yksi terveysalaa kritisoiva tavallaan vähemmän, koska tämä ei olisi riittävän optimaalisessa kunnossa vaikuttaakseen ihmisiin laajemmalti ja muokatakseen sitä kautta sitä, mitä terveydenhuolto Suomessa nykyisellään on. Yksityiseltä puolelta mm. Terveystalo on osoittanut, että siellä ollaan valmiita töykeyteen monen eri asiantuntijan toimesta, eikä yksinkertaisten laboratoriotulosten valmistuminenkaan vaikuta onnistuvan ilman yhteiskumppanin tai muun tahon tulemista hidasteeksi esim. kuukausien ajaksi.

Huomioitavaa on, että kun asianomaisen sukulaisiin kuuluu pitkän uran sairaanhoitajana, alan yrittäjänä ja sittemmin hoivakodin johtajana toiminut, aviomiehenään mm. Muisti- ja Sydänliiton hallituksissa toimiva johtajaylilääkäri, ei heillä ole tuttuudesta huolimatta kiinnostusta auttaa tuottamaan selvyyttä siihen miksi elimistö toimii jollakin tietyllä tavalla, vaan he viittaavat muiden tahojen tuottamiin palveluihin. Nämä muut tahot taasen nälvivät suggestoinnin kautta siitä, kuinka asianomaisella olisi ”lääkäri ja sairaanhoitaja käytössä omastakin takaa” (plus muut vastavalmistuneet terveysalan tuttavat). Tarkin suvun kautta tuttujen lääkäreiden kautta saatu vastaus esim. kysymykseen ”voiko nokkosihottuman oireet kaikota itsestään” on ollut, että ”kyllä se voi olla mahdollista, että oireet muuttuvan iän mukana” eli vastaamisessa vältetään riskin ottamista sen suhteen, että väitettäisiin jotain liian eksaktia, josta ei olla aivan varmoja.

Asiantuntijavaltaa voi silloin pitää hyväksyttävänä, jos siitä ei seuraa se, että jäädään jopa vuosikymmeniksi rypemään käytännöissä, joissa olisi paljon parantamisen varaa ja joihin perustuen pidetään myös tutkintojärjestelmää hitaasti tai olemattomasti muuttumattona, vaan saatavilla olevat palvelut ja niitä tuottavat ihmiset kehittyvät kelpoisaa tahtia. Toki terveydenhuoltoalalla tapahtuu jatkuvaa kehitystä esim. tutkimuslaitteistojen ja -metodien osalta, mutta se miten nämä jakaantuvat hyödynnettäväksi tai tarjottavaksi, voi olla hyvinkin epäoikeudenmukaista. Mikään ei poista sitäkään mahdollisuutta, etteikö jotain tiettyä yksilöä jätettäisi tahallaan laadukkaan tutkimisen ulkopuolelle esim. vaikkapa siksi, että tällöin hänelle ei voi kehittyä omakohtaista tuntumaa siitä, miten mitäkin asiaa tutkitaan ja tällöin kritiikkikin saattaisi pohjautua mahdollisesti vanhentuneisiin tunnelmiin ja kokemuksiin. Tämä voisi hyvinkin olla eräs syy sille miksi jo vastavalmistuneet sairaanhoitajat kontribuoivat tahallaan siihen, ettei asianomainen pääse riittävästi eteenpäin tiettyjen, todennäköisesti helpostikin selvitettävien oireilujen selvittämisessä (toimiessaan julkisia palveluja käytettäessä estäjänä ja hidasteena lääkärille pääsemisessä). Tällöinhan terveysala voi helpommin puolustautua väittämiltä, jotka kohdistuvat esim. terveysalan kehittymiseen, sillä valtakunnan laajuista levikkiä nauttiva sanomalehti voi tarvittaessa kirjoittaa helposti luettavia kuvia sisältävän jutun siitä, kuinka hienoja metodeita, laitteita ja käytäntöjä terveysalalla onkaan käytössä ja tällä tavalla vakuuttaa suurta yleisöä siitä, että väitteet terveysalan kehittymättömyydestä ovat vailla pohjaa.

Eräs luonnollinen syy sille miksi terveysala ja erityisesti psykiatrinen sellainen ei helposti muutu (Suomessa), johtuu tietysti siitä, että kaikki tehty tutkimuskin perustuu olemassa oleviin sairausluokituksiin ja jos tautiluokitukset muuttuvat kovin paljon, aiemmin tehtyjen tutkimuksien, esitettyjen väittämien ja annettujen diagnoosien yhteensovittaminen uusiin tautiluokituksiin olisi kovin hankalaa. Täten terveysalalla ei koeta olevan paljon muita mahdollisuuksia kuin jatkaa eteenpäin siten kuten aina ennenkin ja muuttaa sairausluokituksia mahdollisimman harvoin. Eräs muu syy liittyy siihen, että nykyisellään sairausluokitukset ovat sillä tapaa sopivan epämääräisiä ja laveita, että ne mahdollistavat useiden erityyppisten toimijoiden esittää sen ja sen sairauden johtuvan juuri siitä, mitä heillä on tietynlaisena palveluntarjoajana mahdollisuus hoitaa. Suomen valtiolle on sinänsä aika yhdentekevää väittääkö yksi terveydenalan toimija jonkin psykiatrien sairauden olevan hoidettavissa lyhytterapialla ja toinen lääkitystä painottaen, kunhan vain palvelutarjonta pitää rahaliikennettä yllä, työllistää ihmisiä ja josta voi ajoittain johtaa mukavia tilastoja ja uutisotsikoita.

Jotkin tulevaisuutta arvioivat ”mitä jos”-tyyppiset kysymykset ovat eettiseltä laadultaan sellaisia, että niitä voidaan käsitellä laajemmassa ryhmässä vain, jos osallistujien kesken on kestävää luottamusta. Tätä mahdollisesti ongelmaksi muodostuvaa seikkaa voidaan ehkäistä elämällä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa media vaimentaa tehokkaasti epäeettisiin ”mitä jos”-tyyppisiin kokeiluihin liittyvät tietovuodot, viestintäverkoissa kulkeva viestintä voidaan tarvittaessa estää kohdennetusti ja yhteiskunnassa vallitsee muutenkin sellainen ilmapiiri, missä kaikenlaiset ”mitä jos”-kokeilut voivat jatkua vuosikymmeniäkin kenenkään merkittävän ja puhevaltaisen niistä kummemmin hötkähtämättä.

Korkeammalle vallan verkostoihin asemoituneet eivät välttämättä ole kiinnostunut näissä kokeiluissa vain siitä, mikä näennäisen suoraan heidän virallisesti edustamansa tahon toimintaan liittyy, vaan heidän roolinsa merkittävyys voi muodostua sitäkin kautta, että he ovat merkittävänä henkilönä verkostoituneita muiden merkittävien henkilöiden kanssa. Näiden muiden kanssa filosofisia keskusteltuaan, on voitu päätyä esim. kokeiluun, jossa jonkun ihmisen elämästä vaihdetaan jotain osia tai siihen lisätään jotain tai siitä poistetaan jotain. Ollessaan edustamassaan yrityksessä tai muussa instituutiossa jo valmiiksi korkealla hierarkian tasolla on helpompi arvioida, millä varmuudella alaisia saadaan kokeiluun mukaan. Yksittäisenä vähämerkityksenä työntekijänä olisi paljon hankalampaa saada muita ihmisiä kokeiluihin mukaan, varsinkin jos rekrytoinneissa on painotettu esim. rehellisyys-kriteeriä. Sinänsä, siinä vaiheessa kun erilaisten ihmisten yhteistyön avustamia kokeiluja on tehty jollain maantieteellisellä alueella useita kymmeniä vuosia, käy vähemmänkin valtaa hankkineille helpommaksi toimia kokeilutoiminnan käynnistäjänä, sillä tuolloin on helpompi löytää sellaisia ihmisiä, joiden mieli on jo valmiiksi hyvin esivalmisteltu erilaista yhteistyötä varten.

Enemmän erikoisten kokeilujen opettavuus on parhaimmillaan silloin, kun niiden tuloksia ei koeta voitavan arvata intuitiivisesti, vaan ne on vain kokeiltava, että tietää sitten paremmin. Jos kyse olisi hienosäätökokeilusta, pyrittäisiin siinä varmistelemaan, että simulaatiot ja esiolettamukset täsmäävät sen kanssa, miten kokeilu varsinaisesti sujuu. Voidaan myös pitää lähtöolettamuksena, että useat eri toimijat ovat kiinnostuneet kokeilujen tuloksista.

Ihmiset on totutettu siihen ideaan, että jokin tietty aine sellaisenaan olisi kaikki mitä tarvitaan jonkin tavoitellun vaikutuksen aikaansaamiseksi, mikä lienee seuraamusta siitä, että ihmiset pitävät helpoista muistisäännöistä, mikä ilmentyy sekä annettaessa ohjeita suullisesti ja otettaessa niitä korvakuulolta vastaan. Ei ole edes täyttä kymmentä vuotta suositeltu säännönmukaisesti esim. mielialalääkkeitä ihmisille määrättäessä, että pitäisi huolehtia myös fyysisestä aktiivisuudesta ja syödä terveellisesti. Saati, että annettaisiin spesifisempiä ohjeita, jotka olisivat kytköksissä johonkin tiettyyn tuotteeseen ja jonka käytön aikana olisi syytä tarkastella esim. sitä, esiintyykö elinympäristössä merkittävällä tavalla vaikuttavia elimistöä kuormittavia tai stressaavia tekijöitä. Tällaisen sijaan pitäydytään todennäköisemmin kausaalisluonteisissa ”x vaikuttaa/vaikuttanee/voi vaikuttaa y:hyn” -tyyppisissä selityksissä, liikuntasuoritteiden ja ravinnon saamisen jäädessä tuotteista riippumattomaksi ”näistä on olemassa jonkinlaiset yleisohjeet”-viittaukseksi. Pitkälle erikoistuneet asiantuntijakollektiivit voivat tarjota expert-tason palveluja, jotka ovat kustomoitavissa kutakin asiakasta varten erikseen, mutta esim. juuri teaniini on sellainen aine, joka on mahdollista ”tarjoilla” pelkkien suhteellisen spesifisten vinkkien kera, käyttäjän löytäessä itse sopivan annostelun ja käyttötavat niiden avulla.

Vaikka teaniini tavataan joissain verkkokaupoissa luokitella samankaltaiseksi tuotteeksi kuin ne, joiden avulla on tarkoitus päästä helpommin uneen ja nukkua mukavan sikeästi – teaniini vaikuttaa taannuttavan/tyynnyttävän/rauhoittavan GABAn lisäksi myös serotoniini-hormoniin, joka on ns. unihormonin, melatoonin suora esiaste – se toimii erittäin hyvin myös keskittymiskykyä parantavana, sekä valppautta ja energisyyttä lisäävänä, minkä voidaan ajatella olevan täysin päinvastaista kuin minkälaisena sitä tavataan monesti myydä. Teaniini onkin eräänlainen hybridituote, kunhan sitä vain ensin oppii käyttämään sellaisena. Käytännössä kahden eri ”vaikuttavuuksien ryhmän” välillä pystyy tekemään valintaa tietynlaisen itseohjauksen avulla.

Teaniini sinänsä ei ole mikään ihmisille uusi aine, sillä sitä saadaan teenlehdistä ja sitä on erityisen runsaasti mustassa teessä (eroaa ns. vihreästä teestä myöhäisemmän keräysvaiheen osalta, kaikkien teelaatujen ollessa peräisin Camellia sinensis -pensaasta).

On suositeltavaa herätellä elimistö teaniinin käytölle otolliseksi sellaisella heräämistä pian seuraavalla lenkkeilysuorituksella, joka sisältää vähintään neljä mäkispurttia (jyrkähkö kallistuskulma) ja muutaman parin sadan metrin juoksahduksen, sekä omien mieltymyksien mukaan vapaavalintaista vauhtia etenevää lenkkeilyä. Nopeimmillaan tämä on kymmenen minuutin suoritus matkoineen, jos sattuu asumaan esim. metsän vieressä. Jos päivittäinen ravinnonsaanti on sopivasti kohdallaan, ei ole mitään tarvetta syödä ruokaa ennen tätä lenkkeilyä. Lasillinen vettä, sekä B-vitamiineja ja mahdollisesti pieni valikoima muita lisäravinteita kuten EPA/DHA -rasvahapot, kalsium ja C-vitamiini voivat olla varmistelemassa jaksavuutta, mutta jos on laskenut taulukkolaskentaohjelman avulla ravinnon saannin olevan Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosituksen mukaisia (ne mitä Suomessa yleensä pidetään normeina), pitäisi heräämisen jälkeisen lenkkeilyn sujua oikein mukavasti, kunhan ei yritä saada itsestään irti tehoja kovin monien kilometrien pituisille matkoille.

Juuri ennen tuolle päivän ensimmäiselle lenkkeilyllä lähtöä otetaan annos teaniiniä, sillä se vaikuttaa nopeasti siihen, että fyysinen jaksavuus on erittäin hyvällä tasolla ja tietynlainen ”turbovauhti” on helppo saada itsestään irti, mikä tekee erittäin helpoksi viedä läpi suorituksen aerobisesti tehokkaat vaiheet. Siinä vaiheessa kun tuntee, että elimistö alkaa selvästikin heräilemään (mm. hapenkulku ja verenkierto paranevat, sekä fyysinen ja henkinen ryhti kohenevat huomattavasti), on saavuttamassa sen olotilan, mikä tulee jatkumaan varsin tasaisena koko loppupäivän kunhan vain muistaa huomioida sen, että elimistöltä vaaditaan teaniinin käytön aikana hiukan normaalia enemmän. Tämä ei muodostu minkäänlaiseksi ongelmaksi, kunhan vain pitää huolta siitä, että saa laskennallisesti sopivan verran erilaisia ravintoaineita per päivä ja täydentää jaksamistaan esim. sellaisella perusruoka-aineella kuin peruna (runsaasti hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, sekä paljon kaliumia).

Tietynlainen itseohjaus tavoiteltuun teaniinin vaikutukseen pääsemiseksi tapahtuu esim. tehtäessä valintaa sen suhteen haluaako keskittyä opiskelemaan jotain, mikä vaatii perehtymistä ja päätelmien tekemistä; haluaako lillua sohvalla mentaalisella aikamatkalla; haluaako viettää aikaa sosiaalisessa ympäristössä, joka vaatii samanaikaisesti sekä tarkkaavaisuuden siirtämistä asiasta toiseen ja mahdollisesti häiritsevien asioiden tehokkaampaa inhiboimista. Joka tapauksessa kombinaatio, johon kuuluvat teaniini, aerobisesti tehokas lenkkeily ja ravitsemukselliset seikat, varmistavat tietynlaisen perustyyneyden paremmalla stressinsietokyvyllä ja jossa on kuitenkin mukana tietynlainen skarppius, josta on helppo ponnahtaa keskittymään tarkemmin johonkin asiaan. Unen saaminen ei vaikuta olevan ollenkaan vaikeaa siinä mielessä, että olisi ”liian pirteä saadakseen unta”, vaan uni tulee kyllä aivan normaalisti ts. teaniini ei ole tietynlaista vaikutusta pakottava kuten monet farmaseuttiset tuotteet voivat olla. Lähinnä päiväsaikainen vireystilan lasku, joka normaalisti voisi seurata tietynlaista käyrää, voi muuntua sillä tapaa, että kokee aiempaa enemmän jaksavuutta ja viitseliäisyyttä, mihin kuitenkin vaikuttaa erittäin paljon se, mitä syö.

Teaniinista on tehty lukuisia tutkimuksia, joiden loppupäätelmissä ei liene ollut mitään kerrottavaa haittavaikutuksista, sillä tällaista ei ole suodattunut esille esim. paljon lukijayleisöä kerryttäneiden verkkojulkaisujen tekemien tuotearviointien kautta. Pikemminkin sitä on toisteltu usein, kuinka turvallinen teaniini on suositusannokset ylittävilläkin annoksilla. Absoluuttista suositusannosta ei olla esitetty, sillä sopiva annostus on yksilökohtaista ja käyttäjän tavoitteista riippuvaista. Tutkimuksien kautta sopivien annoksien (terapeuttiset ja jokapäiväiset) on katsottu asettuvan 50 – 300 mg:n välille. Käytännössä suurimmista annoksista aiheutuu sitä, että GABA-vaikutteisuus on sen verran voimakasta suhteessa dopamiinivaikutteisuuteen, että vaaditaan enemmän tietynlaista työtä, jotta pystyy ”murtautumaan” GABAn hermosignaaleita estävästä vaikutuksesta dopamiinivaikutteisuuden puolelle, mikä voi silti jättää tunteen siitä, että on samanaikaisesta sekä jonkinlainen ”ajatusjumi” päällä, että on myös hiukan liian valppaan oloinen. Tällainen kielii siitä, että annos on ollut hiukan liian suuri, mitä ei kuitenkaan pysty ihan heti palauttamaan lähtötilanteeseen, mutta viimeistään yöunien jälkeen alettaisiin olla takaisin lähellä alkuperäistä olotilaa. Tunnin tai parin päiväunet sekä ylisuuren, että sopivalta tuntuvan annoksen käytön aikana johtavat melko suurella todennäköisyydellä siihen, että teaniinin dopamiinivaikutteisuus kuluu nopeammin pois, mikä voi johtua siitä, että unen aikana oman mielensä aktivoitumista ei voi suunnata samalla tapaa kuin heräillä ollessaan, mistä voi seurata se, että hermoverkot saavat monelta osin vähäksi aikaa ”kyllikseen” aktivoitumisesta ja hermosolujen dopamiinivarastotkin ehtivät tyhjentymään merkittävässä määrin. Täten lisäannos teaniiniä päiväunien jälkeen ei välttämättä ole toivotulla tavalla toimiva idea eli voi olla parempi odotella seuraavaan päivään ennen kuin ottaa uuden annoksen. Muutaman vuosikymmenen luontaistuotemarkkinoilla toimineen Source Naturalsin L-Theanine -tuote on annostelun kannalta juuri sopiva, sillä nämä kapselit voi avata ja sulkea moneen kertaan, ripotellen niistä suunnilleen valitun määrän esim. vesilasiin. Puolet 200 mg:stä on helppo annostella ns. mutulla ja jos haluaa olla erityisen tarkkana, voi verkosta ostaa tarkkuusvaakoja, joilla voi annostella juuri sen määrän, mitä haluaa käyttää. Sopiva annostus löytyy lähtemällä pienistä määristä liikkeelle ja kokeilemalla seuraavana päivänä hiukan suurempaa tai sitten menee muutaman päivää tietyllä määrällä.

Ajoittain voi olla hyödyllistä käyttää introspektiota (keskustelua itsensä kanssa) selventääkseen itselleen sitä, miten tällaisen tuotteen käyttäminen vaikuttaa oppimiseen ja asioiden mieleenpalauttamiseen, mahdollisesti välillä kokonaan ilman sitä ollen ja tuntemuksiaan vertaillen. Jos teaniinia käyttää säännöllisesti, voi lähteä olettamuksesta, että sen käytön seurauksena hermoverkot aktivoituvat eri tavalla, mikä voi vaikuttaa esim. siihen, kuinka helpoksi tai vaikeammaksi joidenkin asioiden mielestä palauttaminen eri tilanneyhteyksissä muodostuu. Tämä on erittäin hidas prosessi koko persoonan muuttumisen mielessä, joten aikaa miettiä, mitä haluaa, on kyllä riittävästi. Jos jossain vaiheessa kokee, että haluaa palata entisenlaiseen tuntemuksiinsa, joissa ei ole mukana mm. lievää kateutta herättävää fyysistä ja mentaalista kestävyyttä, se onnistuu kyllä parissa päivässä, mikä on suunnilleen se aika, missä teaniinin selvimmin erottuvat vaikutukset haihtuvat käytön lopettamisen jälkeen. Eikö juuri tällainen ole melko lailla ideaalitilanne: voi kokeilla ja tutkiskella varsin vapaasti, hyödyntää vaikuttavuuden tarjoamia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja luopua käytöstä kokonaan heti kun niin valitsee?