On toki myönnettävä, että jos Google Newsillä hakee esille esim. viimeaikaisia tulipaloja, niin löytyyhän sillä runsaasti sellaisiakin tapahtumia, jotka eivät ole päässeet monenkaan julkaisun huomioitavaksi, mistä voi varovaisesti päätellä, että uutispalveluiden toimituksissa saatetaan olla sillä tapaa biasoituneita, ettei mielellään julkaistaisi sellaista, joka menisi tavallaan hukkaan lukukokemuksen jättäessä lukijaan vähänlaisesti syitä kyseisen uutispalvelun äärelle uudelleen palaamiseen. Kertaalleen väheksytty tapahtuma voi tulla paremmin huomioiduksi myöhemmin, jos Internetiä läpikäyvät tiedonhakubotit arvioivat aiheen olevan nousussa lukijoita kiinnostavaksi. Entisaikoina vain vähintään satojen ihmisten uutistoimituksissa olisi ollut resursseja jatkuvaan muiden uutispalveluiden julkaisemisten seuraamiseen, mutta nykyään sekin on paljolti semiautomatisoitavissa. Tosin, jostain aiheesta tehty julkaisuhan ei tarkoita sitä, että minkä tahansa samasta aiheesta tehdyn uutisen kautta saisi saman vaikutelman tapahtumista, sillä aina ei haluttaisi olla maksamassa lisenssimaksuja valokuvista. Tästä johtuen esim. Ilta-Sanomat saattaa käyttää vain kolmea valokuvaa, kun jokin isobritannialainen uutispalvelu saattaa käyttää kahtakymmentä valokuvaa. Toisaalta, se voi johtua myös siitä, että eri uutistoimituksissa tunnistetaan, kuinka tietynlainen uutisointi saattaisi vaikuttaa lukijoihin sillä tavoin, että se olisi vastoin sen sidosryhmien etuja (valtaapitävät ym.), jolloin se suorittaa rutiininomaisesti tietystä aiheesta uutisoinnin, jotta lukija kokisi uutispalvelun osallistuneen siltä oletettuun uutisointitehtävään, mutta tulee välttäneeksi edistämästä tietynlaisten pahantekijöiden pyrkimyksiä – toisenlaisten pahantekijöiden pyrkimyksiä ehkä kylläkin.

Todennäköisyyslaskennan oppitunneilla opetetaan, että jos halutaan laskea kahden yhteenliittyvän seikan kokonaistodennäköisyys, pitää molempien seikkojen esiintyvyyden todennäköisyydet kertoa keskenään, mikä taasen tarkoittaa, että kokonaistodennäköisyys on pienempi kuin kumpikaan erillisistä todennäköisyyksistä. Täten, jos se tuntuu hiukan erikoiselta, että uutisjutussa on tekijän nimenä Max Maxwell, niin kuinka erikoiselta tuntuukaan, että hän on ollut se henkilö, joka ajoi henkilöautolla (Essex, 2018) suoraan päin kohti viittä miestä, jotka lennähtivät osuman voimasta sinne tänne, minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa sen kummemmin tapahtunutta ihmettelemään jäämättä? Uutisoinnit väkijoukkoihin ajamisista eivät kuitenkaan ainakaan vielä ole olleet kovinkaan tavanomaisia, minkä voisi ajatella pienentävän todennäköisyyttä sille, että tällaisen teon suorittajalla olisi ihan sattumalta ja ”luonnollisista syistä” moinen nimi.

Toisessa väkijoukkoon autolla ajamisessa (Charlottesville, 2017) on ollut vahvasti piirteitä siitä, että ns. valkoisen ylivallan edustajia vastaan protestoineita haluttiin ”kouluttaa” ajamalla autolla suoraan heitä päin sellaisen henkilön toimesta, jonka menneisyydestä löytyy neonatsismin ja valkoisen ylivallan hyväksyntää. Avoimena kysymyksenä on, oliko teon suunnittelijoiden tarkoituksena toteuttaa tapahtuma siten, että uutiskuviin päätyisi se yksittäinen limetinvihreää lippalakkia päässään pitänyt, joka toimisi erottuvana värisyytenä eräänlaisena kognitiivisena viitepisteenä (eng. cognitive reference point), jonka kautta tapahtuma ihmisten mieleen juolahtaisi useammassakin eri yhteydessä? Alueella oli muitakin samaa väriä erottuvasti käyttäneitä ihmisiä, mutta vasta myöhemmin julkaistu multikopterin yläilmoista videokuvaama video, missä koko tapahtuma väkijoukon liikehdinnästä autolla siihen ajamiseen, toi täydennystä niihin muutamaan samaan valokuvaan ja katutason videointiin, joita useat eri uutispalvelut aiheesta uutisoidessaan käyttivät.

Kolmannessa väkijoukkoon ajamisessa (Toronto, 2018) tekijä ylisti omin sanoin ampumisraivoksi luonnehditun tapahtuman tekijää (Elliot Rodget, 2014). Hillityin teippauksin varustellussa pakettiautossa, jota väkijoukkoon ajamisessa käytettiin, oli useamman tyylisesti autovuokrayrityksen nimessä esiintyvää sanaa ”ryder”, mikä rimmaa sanan ”rider” kanssa, minkä voi tulkita olleen tarkoituksenakin, sillä uutisten kuluttajan mieli ei malta olla tunnistamatta sanojen samankaltaista äänne- ja kirjoitusasua, mikä tekee niitä joksikin aikaa mielestä tavanomaista helpommin esiin tulevaksi ja lämppäilee muuta niihin liittyväistä mielestä esiin.

Erilaisissa pahanteoissa on melkeinpä tavanomaista, että niissä on vähintään yksi sellainen kytkös, jonka on ounasteltu, ellei jopa analyyttisesti ennakoitu, toimivan jonkinlaisena tapahtumaan liittyviä seikkoja yhteen kytkevänä mentaalisena ankkurina. Toisinaan jää hyvinkin tulkinnanvaraiseksi, onko jokin pahanteko ollut itseasiassa murhenäytelmä, jossa ei ole totta minkää vertaa, jättääkö yksittäinen uutiskuva liian suuret tulkinnan mahdollisuudet vai oliko vain jonkun sattuman kautta päädytty siihen, että se yksittäinen uutiskuva sopii niin hyvin yhteen sen kanssa, minkä väitetään olevan liittyväistä tekijän motivaatioon, persoonaan, käyttämiin ilmaisuihin tjm.

Koska ihminen muistaa kaikenlaiset visuaaliset erottuvuudet helposti ja pitkähkön aikaa, olisi laajempia tapahtumakokonaisuuksia yhteen punovien mahdollista saada jokin kohderyhmä kytkemään mielessään yhteen kaksi toisistaan varsin erilaista tapahtumaa, jos molemmissa on samankaltaista muusta hahmotettavissa olevasta eroavuutta. Tällöin 14.1.2018 lentoyhtiö Pegasus Airlinesin lentokoneen luisumisesta kiitoradalta kiitoradan viereiselle mutavallille lukeneille voi helpommin jäädä mieleen pornotähti Olivia Novan kuolemasta uutisointi 19.1.2018 (ja sama toisinpäin), sillä julkaistussa uutiskuvassa hänen kädessään on kymmenisen senttiä pitkä risti-symboli, joka on yhtä paljolti esillä kuin hänen kasvonsa. Koska pornoon on helposti attribuoitavissa kielikuva ”dirty” tai ”likaisuus”, löytää uutisia kuluttavan mieli yhteyttä kahden uutisoinnin välillä myös siitä, että esim. Reutersin uutiskuvissa oli alun perin keskitytty esittelemään ohi kiitoradasta luisuneesta lentokoneesta pelastettujen mudasta hiukan likaantuneita kenkiä ja housuja, mutta uutisjulkaisua on myöhemmin muokattu jättämällä siihen vain lentokoneen sisältävät valokuvat. Toisinaan olisikin perusteltua kysyä, ovatko jotkut journalistit missä määrin mukana pahanteon suunnittelussa tai avustavissa vaiheissa, tietoisena tehdystä pahanteon suunnittelusta?

Lentokoneen luisuminen pois kiitoradaltaan on simuloitavissa hyvinkin eksaktisti siinä missä juna suistuminen pois kiskoilta, sillä ei sellaisessa aivan valtavasti erilaisia muuttujia ole, joita pitäisi ottaa huomioon, jos tarkoituksena on saada turvarajat hivenen ylittymään esim. nopeuden osalta ja laskelmoitua mihin liikennöintiväline tulee tietyllä vauhdilla ja tietynlaisella alustalla päätymään. Junaonnettomuus Espanjassa vuonna 2013 sisälsi juuri sellaiset piirteet, missä nopeutta oli kurviin tullessa hivenen liikaa ja juna jatkoi kyljelleen kaatuneena matkaa jonkin matkaa. Joidenkin lehtitietojen junan kuljettaja oli aiemmin maininnut rehentelevän oloisesti (Facebookissa) siitä, että hän on ajellut junaa niin lähelle nopeusrajoitusta, että nopeammin ajamisesta voisi tulla jo sanomista ylemmiltä, mutta tälle ei lehtitietojen perusteella ole selitelty sitä, että silminnäkijöiden kertoman mukaan junan nopeus oli jopa tuplasti sallitun nopeuden. Tapahtuneesta käydyssä oikeudenkäynnissä junankuljettaja kertoi keskittyneisyytensä olleen jostain syystä häiriintynyt, mutta hän ei pystynyt selittämään, miksi hän luuli ajaneensa nopeusrajoituksen (80 mph) mukaan, vaikka ajoikin paljon vauhdikkaammin (190 mph). ”It’s because I got distracted and I had to be going at 80 but I was going at 190, something like that.” Junan kaatumishetkellä nopeutta oli 119 mph. Avoimeksi kysymykseksi jää, miten 30-vuotisen uran rautatieyhtiö Renfen palveluksessa tehnyt saattoi kaikottaa kaiken tärkeän työhönsä liittyvän osaamisen jonkin erikoisen häiriintymisen vuoksi, eikä pystynyt selittämään häirintymisensä syytä? Tällainen vaikeus selittää häiriintymisen syytä kielii vahvasti pitkäaikaisesta mielen valmistelusta sellaiseen tilaan, missä tietoiseen mieleen ”ei jää tilaa tilanteeseen liittyville ajatuksille”, joidenkin muiden ajatusten ja ärsykkeiden dominoidessa ajattelun sisältöä.

Liikennöintivälineiden törmäilyt esteisiin siellä, minne niiden ei pitäisi koskaan päätyä, eivät ole aivan tavattomia ja linja-autojen osalta näitä tapahtuu kai melko useinkin, ihmeellistä sinänsä. Esim. Saksassa linja-auto ajoi päin seinää tammikuussa 2018, mutta tapahtuipa Saksassa linja-auto -onnettomuuksia, joissa linja-auto matkustajineen vaurioitui pahoin, myös kesäkuussa ja lokakuussa 2018. Tammikuisessa tapahtumassa muistiinjäävyys sen seinämän osalta, mihin linja-auto törmäsi, on niin vahva ja helppo, että se yksistään tarjoaa mahdollisuuden elätellä mahdollisuutta, että juuri siihen olikin tarkoitus törmätä, sillä n. 6x6 senttimetrin kokoisista seinämän palasista muodostuva ruudukko (pari metriä korkea, useita metrejä leveä) toimii symbolina ruudukkoisuudella, jota esiintyy monilla elämän osa-alueilla, mikä antaa mahdollisuuden tulkita kyseessä olleen tulevien aiheesta lukevien käsitetajun sotkemisyrityksestä. Mystisesti tapahtumasta ei vaikuta löytyvän ensimmäistäkään sellaista uutista, jossa tulisi selvitetyksi, miksi törmääminen tapahtui ja mitä kuljettajalla oli tapahtuneesta sanottavaa.

Laivojen laitureihin törmäilyt kuten Venetsiassa vuonna 2019 tai niin pahasti karille ajamiset, että kymmenittäin ihmisiä kuolee ja sadoittain loukkaantuu, ovat jo paljon harvinaisempia, mutta niissäkin voi niin valitessaan nähdä ilmenevän piirteitä ohjastajan mielen valmistelusta johonkin sellaiseen, mihin kokenut ohjastaja ei normaalisti olisi sortunut. Esim. risteilyalus Costa Concordian onnettomuus vuonna 2012 oli oikeuden lausunnon mukaan johtunut siitä, että laivan kapteeni oli päättänyt ”navigoida merimiehen vastoillaan ja kykyihinsä luottaen” ja, joidenkin tietojen mukaan, halunnut tehdä vaikutuksen ohjaamossa olleeseen naisystäväänsä.

Nuorten ihmisten halutessa kokea, että he pystyvät elämään maailmassa siten, ettei heidän tarvitse kätkeä tuntemuksiaan ja mietteitään ilmentävää viestittelyään pelkästään salattuihin tai vain kutsusta päästäviin keskusteluryhmiin, tulevat he samalla jättäneeksi Internetiä automaattisin seulontavälinein läpikäyvillä mahdollisuuden tunnistaa potentiaalisesti ihmisvihaan yllytettävät ihmiset. Lähtökohdat voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta sopivien kandidaattien seulontavaiheessa huomio saattaa ensi alkuun kiinnittyä sellaisiin seikkoihin kuten nimen olemiseen Theriot (Dakota Theriot, Lousiana shooting, 2019); hänellä on ollut pitkiä masennusjaksoja (Nikolas Cruz, Stoneman Douglas High School shooting, 2018); hänen viestittelyssään on esiintynyt toistuvaa jotain ihmisryhmää paheksuvaa, sättivää tai arvostelevaa kirjoittelua (Elliot Rodger, Isla Vista killings, 2014); hänen arkistokuvistaan löytyy vaihtoehtoista persoonaa ilmentävän naamarin (Kylian Barbey, Grasse school shooting, 2017, örkkinaamari) tai vaatetuksen käyttöä (Scott Kologi, family shooting, 2017, piirroseläimen esiinpilkistämistä esittävä paita); hänellä on laajalti käytetty yleisnimi nimenä; yhdessä valokuvassa on erikoiseksi muodostettavissa oleva yksityiskohta (Kylian Barbey, Grasse school shooting, 2017, taustalla istuva punapää); hänelle on diagnosoitu autismi (Scott Kologi, family shooting, 2017); hänen nimensä vierekkäisistä tavuista muodostuu jonkin tietyn maan kansalaisten tunnistama sana; hänen Twitter-profiilinsa header-kuvitus groteskius täsmää tuloillaan olevan tv-sarjan visuaaliseen tyyliin tjm. Seulontavaihetta haastavampaa on saada kohdeyksilö lähtemään suorittamaan pahantekoa, tietämättä olemistaan väline joidenkin toisten tavoitteille, ja vieläpä johonkin tiettyyn ajankohtaan ja vieläpä jokin tietynlainen viimeinen postitus jonkin sosiaalisen median alustalle jättäen. Uutisissahan mielellään sivutaan sitä, mitä joku pahanteon suorittaja on jättänyt viimeisiksi sanoikseen esim. Facebookiin tai Twitteriin. Tietenkin pahantekijöiden käyttöön voi antaa myös suoria vinkkejä soveltuvista henkilöistä, jos heihin päin sattuu olemaan tuttavuusyhteys.

Rakennuksien, rakennelmien ja luonnonilmiöiden osalta on myös tehtävissä selvitystyötä, joka tuottaa tuloksena mm. tietoa siitä, millä tavoin jokin vyörymä lähtee liikkeelle, mitä se aiheuttaa ja miten tapahtuvaa voitaisiin avittaa tapahtumaan jo hiukan ennakoitua aiemmin. Esim. Braziliassa tapahtuneen, Vale-yhtiön omistaman Brumadinho-padon katastrofin luonnehdittiin myöhemmin olleen katastrofi, jonka monet olettivat jo ennalta tulevan ennen pitkää tapahtumaan ja Grenfell Towerin tulipalon jälkeisissä puheissa ihmeteltiin runsaassa määrin, miten niin huonoa rakentamista voi ollakaan ja miten vastaavia viallisuuksia löytyy monista muistakin rakennuksista. Katastrofaalista tuhoa aiheuttavuutta löytyy ympäri maailman niin paljon, että jos vain löytyy sopivia keinoja avittaa niiden tapahtumista muiden huomaamatta, niin voidaan olettaa, että pahantekijöiden käytettävissä olisi tällöin kenties sadoittain kohteita, joissa on jo nimensä puolesta jotain sopivalla tavalla mieleenjäävää ja siten muihin tapahtumiin yhdistettävissä olevaa. Vaihtoehtoisesti voi toki ihan vaan järjestää tapahtuvaksi niin, että muutoin täysin kelpoinen rakennus syttyy tuleen. Esim. Bolton Cube -tulipalossa (opiskelija-asuntola) syynä oli sammuttamattomaksi jäänyt savuke. Toisaalta, sinänsä jo se, että ihmiset voivat seurata jonkin katastrofin kulkua tuntien ajan sosiaalisessa mediassa ja täten tulla läpeensä tapahtuman vakavuuden tiedostavaksi, voi muuttaa ihmisten suhtautumista juuri sellaiseksi kuin pahantekijät haluavat.