On toki myönnettävä, että jos Google Newsillä hakee esille esim. viimeaikaisia tulipaloja, niin löytyyhän sillä runsaasti sellaisiakin tapahtumia, jotka eivät ole päässeet monenkaan julkaisun huomioitavaksi, mistä voi varovaisesti päätellä, että uutispalveluiden toimituksissa saatetaan olla sillä tapaa biasoituneita, ettei mielellään julkaistaisi sellaista, joka menisi tavallaan hukkaan lukukokemuksen jättäessä lukijaan vähänlaisesti syitä kyseisen uutispalvelun äärelle uudelleen palaamiseen. Kertaalleen väheksytty tapahtuma voi tulla paremmin huomioiduksi myöhemmin, jos Internetiä läpikäyvät tiedonhakubotit arvioivat aiheen olevan nousussa lukijoita kiinnostavaksi. Entisaikoina vain vähintään satojen ihmisten uutistoimituksissa olisi ollut resursseja jatkuvaan muiden uutispalveluiden julkaisemisten seuraamiseen, mutta nykyään sekin on paljolti semiautomatisoitavissa. Tosin, jostain aiheesta tehty julkaisuhan ei tarkoita sitä, että minkä tahansa samasta aiheesta tehdyn uutisen kautta saisi saman vaikutelman tapahtumista, sillä aina ei haluttaisi olla maksamassa lisenssimaksuja valokuvista. Tästä johtuen esim. Ilta-Sanomat saattaa käyttää vain kolmea valokuvaa, kun jokin isobritannialainen uutispalvelu saattaa käyttää kahtakymmentä valokuvaa. Toisaalta, se voi johtua myös siitä, että eri uutistoimituksissa tunnistetaan, kuinka tietynlainen uutisointi saattaisi vaikuttaa lukijoihin sillä tavoin, että se olisi vastoin sen sidosryhmien etuja (valtaapitävät ym.), jolloin se suorittaa rutiininomaisesti tietystä aiheesta uutisoinnin, jotta lukija kokisi uutispalvelun osallistuneen siltä oletettuun uutisointitehtävään, mutta tulee välttäneeksi edistämästä tietynlaisten pahantekijöiden pyrkimyksiä – toisenlaisten pahantekijöiden pyrkimyksiä ehkä kylläkin.

Todennäköisyyslaskennan oppitunneilla opetetaan, että jos halutaan laskea kahden yhteenliittyvän seikan kokonaistodennäköisyys, pitää molempien seikkojen esiintyvyyden todennäköisyydet kertoa keskenään, mikä taasen tarkoittaa, että kokonaistodennäköisyys on pienempi kuin kumpikaan erillisistä todennäköisyyksistä. Täten, jos se tuntuu hiukan erikoiselta, että uutisjutussa on tekijän nimenä Max Maxwell, niin kuinka erikoiselta tuntuukaan, että hän on ollut se henkilö, joka ajoi henkilöautolla (Essex, 2018) suoraan päin kohti viittä miestä, jotka lennähtivät osuman voimasta sinne tänne, minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa sen kummemmin tapahtunutta ihmettelemään jäämättä? Uutisoinnit väkijoukkoihin ajamisista eivät kuitenkaan ainakaan vielä ole olleet kovinkaan tavanomaisia, minkä voisi ajatella pienentävän todennäköisyyttä sille, että tällaisen teon suorittajalla olisi ihan sattumalta ja ”luonnollisista syistä” moinen nimi.

Toisessa väkijoukkoon autolla ajamisessa (Charlottesville, 2017) on ollut vahvasti piirteitä siitä, että ns. valkoisen ylivallan edustajia vastaan protestoineita haluttiin ”kouluttaa” ajamalla autolla suoraan heitä päin sellaisen henkilön toimesta, jonka menneisyydestä löytyy neonatsismin ja valkoisen ylivallan hyväksyntää. Avoimena kysymyksenä on, oliko teon suunnittelijoiden tarkoituksena toteuttaa tapahtuma siten, että uutiskuviin päätyisi se yksittäinen limetinvihreää lippalakkia päässään pitänyt, joka toimisi erottuvana värisyytenä eräänlaisena kognitiivisena viitepisteenä (eng. cognitive reference point), jonka kautta tapahtuma ihmisten mieleen juolahtaisi useammassakin eri yhteydessä? Alueella oli muitakin samaa väriä erottuvasti käyttäneitä ihmisiä, mutta vasta myöhemmin julkaistu multikopterin yläilmoista videokuvaama video, missä koko tapahtuma väkijoukon liikehdinnästä autolla siihen ajamiseen, toi täydennystä niihin muutamaan samaan valokuvaan ja katutason videointiin, joita useat eri uutispalvelut aiheesta uutisoidessaan käyttivät.

Kolmannessa väkijoukkoon ajamisessa (Toronto, 2018) tekijä ylisti omin sanoin ampumisraivoksi luonnehditun tapahtuman tekijää (Elliot Rodget, 2014). Hillityin teippauksin varustellussa pakettiautossa, jota väkijoukkoon ajamisessa käytettiin, oli useamman tyylisesti autovuokrayrityksen nimessä esiintyvää sanaa ”ryder”, mikä rimmaa sanan ”rider” kanssa, minkä voi tulkita olleen tarkoituksenakin, sillä uutisten kuluttajan mieli ei malta olla tunnistamatta sanojen samankaltaista äänne- ja kirjoitusasua, mikä tekee niitä joksikin aikaa mielestä tavanomaista helpommin esiin tulevaksi ja lämppäilee muuta niihin liittyväistä mielestä esiin.

Erilaisissa pahanteoissa on melkeinpä tavanomaista, että niissä on vähintään yksi sellainen kytkös, jonka on ounasteltu, ellei jopa analyyttisesti ennakoitu, toimivan jonkinlaisena tapahtumaan liittyviä seikkoja yhteen kytkevänä mentaalisena ankkurina. Toisinaan jää hyvinkin tulkinnanvaraiseksi, onko jokin pahanteko ollut itseasiassa murhenäytelmä, jossa ei ole totta minkää vertaa, jättääkö yksittäinen uutiskuva liian suuret tulkinnan mahdollisuudet vai oliko vain jonkun sattuman kautta päädytty siihen, että se yksittäinen uutiskuva sopii niin hyvin yhteen sen kanssa, minkä väitetään olevan liittyväistä tekijän motivaatioon, persoonaan, käyttämiin ilmaisuihin tjm.

Koska ihminen muistaa kaikenlaiset visuaaliset erottuvuudet helposti ja pitkähkön aikaa, olisi laajempia tapahtumakokonaisuuksia yhteen punovien mahdollista saada jokin kohderyhmä kytkemään mielessään yhteen kaksi toisistaan varsin erilaista tapahtumaa, jos molemmissa on samankaltaista muusta hahmotettavissa olevasta eroavuutta. Tällöin 14.1.2018 lentoyhtiö Pegasus Airlinesin lentokoneen luisumisesta kiitoradalta kiitoradan viereiselle mutavallille lukeneille voi helpommin jäädä mieleen pornotähti Olivia Novan kuolemasta uutisointi 19.1.2018 (ja sama toisinpäin), sillä julkaistussa uutiskuvassa hänen kädessään on kymmenisen senttiä pitkä risti-symboli, joka on yhtä paljolti esillä kuin hänen kasvonsa. Koska pornoon on helposti attribuoitavissa kielikuva ”dirty” tai ”likaisuus”, löytää uutisia kuluttavan mieli yhteyttä kahden uutisoinnin välillä myös siitä, että esim. Reutersin uutiskuvissa oli alun perin keskitytty esittelemään ohi kiitoradasta luisuneesta lentokoneesta pelastettujen mudasta hiukan likaantuneita kenkiä ja housuja, mutta uutisjulkaisua on myöhemmin muokattu jättämällä siihen vain lentokoneen sisältävät valokuvat. Toisinaan olisikin perusteltua kysyä, ovatko jotkut journalistit missä määrin mukana pahanteon suunnittelussa tai avustavissa vaiheissa, tietoisena tehdystä pahanteon suunnittelusta?

Lentokoneen luisuminen pois kiitoradaltaan on simuloitavissa hyvinkin eksaktisti siinä missä juna suistuminen pois kiskoilta, sillä ei sellaisessa aivan valtavasti erilaisia muuttujia ole, joita pitäisi ottaa huomioon, jos tarkoituksena on saada turvarajat hivenen ylittymään esim. nopeuden osalta ja laskelmoitua mihin liikennöintiväline tulee tietyllä vauhdilla ja tietynlaisella alustalla päätymään. Junaonnettomuus Espanjassa vuonna 2013 sisälsi juuri sellaiset piirteet, missä nopeutta oli kurviin tullessa hivenen liikaa ja juna jatkoi kyljelleen kaatuneena matkaa jonkin matkaa. Joidenkin lehtitietojen junan kuljettaja oli aiemmin maininnut rehentelevän oloisesti (Facebookissa) siitä, että hän on ajellut junaa niin lähelle nopeusrajoitusta, että nopeammin ajamisesta voisi tulla jo sanomista ylemmiltä, mutta tälle ei lehtitietojen perusteella ole selitelty sitä, että silminnäkijöiden kertoman mukaan junan nopeus oli jopa tuplasti sallitun nopeuden. Tapahtuneesta käydyssä oikeudenkäynnissä junankuljettaja kertoi keskittyneisyytensä olleen jostain syystä häiriintynyt, mutta hän ei pystynyt selittämään, miksi hän luuli ajaneensa nopeusrajoituksen (80 mph) mukaan, vaikka ajoikin paljon vauhdikkaammin (190 mph). ”It’s because I got distracted and I had to be going at 80 but I was going at 190, something like that.” Junan kaatumishetkellä nopeutta oli 119 mph. Avoimeksi kysymykseksi jää, miten 30-vuotisen uran rautatieyhtiö Renfen palveluksessa tehnyt saattoi kaikottaa kaiken tärkeän työhönsä liittyvän osaamisen jonkin erikoisen häiriintymisen vuoksi, eikä pystynyt selittämään häirintymisensä syytä? Tällainen vaikeus selittää häiriintymisen syytä kielii vahvasti pitkäaikaisesta mielen valmistelusta sellaiseen tilaan, missä tietoiseen mieleen ”ei jää tilaa tilanteeseen liittyville ajatuksille”, joidenkin muiden ajatusten ja ärsykkeiden dominoidessa ajattelun sisältöä.

Liikennöintivälineiden törmäilyt esteisiin siellä, minne niiden ei pitäisi koskaan päätyä, eivät ole aivan tavattomia ja linja-autojen osalta näitä tapahtuu kai melko useinkin, ihmeellistä sinänsä. Esim. Saksassa linja-auto ajoi päin seinää tammikuussa 2018, mutta tapahtuipa Saksassa linja-auto -onnettomuuksia, joissa linja-auto matkustajineen vaurioitui pahoin, myös kesäkuussa ja lokakuussa 2018. Tammikuisessa tapahtumassa muistiinjäävyys sen seinämän osalta, mihin linja-auto törmäsi, on niin vahva ja helppo, että se yksistään tarjoaa mahdollisuuden elätellä mahdollisuutta, että juuri siihen olikin tarkoitus törmätä, sillä n. 6x6 senttimetrin kokoisista seinämän palasista muodostuva ruudukko (pari metriä korkea, useita metrejä leveä) toimii symbolina ruudukkoisuudella, jota esiintyy monilla elämän osa-alueilla, mikä antaa mahdollisuuden tulkita kyseessä olleen tulevien aiheesta lukevien käsitetajun sotkemisyrityksestä. Mystisesti tapahtumasta ei vaikuta löytyvän ensimmäistäkään sellaista uutista, jossa tulisi selvitetyksi, miksi törmääminen tapahtui ja mitä kuljettajalla oli tapahtuneesta sanottavaa.

Laivojen laitureihin törmäilyt kuten Venetsiassa vuonna 2019 tai niin pahasti karille ajamiset, että kymmenittäin ihmisiä kuolee ja sadoittain loukkaantuu, ovat jo paljon harvinaisempia, mutta niissäkin voi niin valitessaan nähdä ilmenevän piirteitä ohjastajan mielen valmistelusta johonkin sellaiseen, mihin kokenut ohjastaja ei normaalisti olisi sortunut. Esim. risteilyalus Costa Concordian onnettomuus vuonna 2012 oli oikeuden lausunnon mukaan johtunut siitä, että laivan kapteeni oli päättänyt ”navigoida merimiehen vastoillaan ja kykyihinsä luottaen” ja, joidenkin tietojen mukaan, halunnut tehdä vaikutuksen ohjaamossa olleeseen naisystäväänsä.

Nuorten ihmisten halutessa kokea, että he pystyvät elämään maailmassa siten, ettei heidän tarvitse kätkeä tuntemuksiaan ja mietteitään ilmentävää viestittelyään pelkästään salattuihin tai vain kutsusta päästäviin keskusteluryhmiin, tulevat he samalla jättäneeksi Internetiä automaattisin seulontavälinein läpikäyvillä mahdollisuuden tunnistaa potentiaalisesti ihmisvihaan yllytettävät ihmiset. Lähtökohdat voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta sopivien kandidaattien seulontavaiheessa huomio saattaa ensi alkuun kiinnittyä sellaisiin seikkoihin kuten nimen olemiseen Theriot (Dakota Theriot, Lousiana shooting, 2019); hänellä on ollut pitkiä masennusjaksoja (Nikolas Cruz, Stoneman Douglas High School shooting, 2018); hänen viestittelyssään on esiintynyt toistuvaa jotain ihmisryhmää paheksuvaa, sättivää tai arvostelevaa kirjoittelua (Elliot Rodger, Isla Vista killings, 2014); hänen arkistokuvistaan löytyy vaihtoehtoista persoonaa ilmentävän naamarin (Kylian Barbey, Grasse school shooting, 2017, örkkinaamari) tai vaatetuksen käyttöä (Scott Kologi, family shooting, 2017, piirroseläimen esiinpilkistämistä esittävä paita); hänellä on laajalti käytetty yleisnimi nimenä; yhdessä valokuvassa on erikoiseksi muodostettavissa oleva yksityiskohta (Kylian Barbey, Grasse school shooting, 2017, taustalla istuva punapää); hänelle on diagnosoitu autismi (Scott Kologi, family shooting, 2017); hänen nimensä vierekkäisistä tavuista muodostuu jonkin tietyn maan kansalaisten tunnistama sana; hänen Twitter-profiilinsa header-kuvitus groteskius täsmää tuloillaan olevan tv-sarjan visuaaliseen tyyliin tjm. Seulontavaihetta haastavampaa on saada kohdeyksilö lähtemään suorittamaan pahantekoa, tietämättä olemistaan väline joidenkin toisten tavoitteille, ja vieläpä johonkin tiettyyn ajankohtaan ja vieläpä jokin tietynlainen viimeinen postitus jonkin sosiaalisen median alustalle jättäen. Uutisissahan mielellään sivutaan sitä, mitä joku pahanteon suorittaja on jättänyt viimeisiksi sanoikseen esim. Facebookiin tai Twitteriin. Tietenkin pahantekijöiden käyttöön voi antaa myös suoria vinkkejä soveltuvista henkilöistä, jos heihin päin sattuu olemaan tuttavuusyhteys.

Rakennuksien, rakennelmien ja luonnonilmiöiden osalta on myös tehtävissä selvitystyötä, joka tuottaa tuloksena mm. tietoa siitä, millä tavoin jokin vyörymä lähtee liikkeelle, mitä se aiheuttaa ja miten tapahtuvaa voitaisiin avittaa tapahtumaan jo hiukan ennakoitua aiemmin. Esim. Braziliassa tapahtuneen, Vale-yhtiön omistaman Brumadinho-padon katastrofin luonnehdittiin myöhemmin olleen katastrofi, jonka monet olettivat jo ennalta tulevan ennen pitkää tapahtumaan ja Grenfell Towerin tulipalon jälkeisissä puheissa ihmeteltiin runsaassa määrin, miten niin huonoa rakentamista voi ollakaan ja miten vastaavia viallisuuksia löytyy monista muistakin rakennuksista. Katastrofaalista tuhoa aiheuttavuutta löytyy ympäri maailman niin paljon, että jos vain löytyy sopivia keinoja avittaa niiden tapahtumista muiden huomaamatta, niin voidaan olettaa, että pahantekijöiden käytettävissä olisi tällöin kenties sadoittain kohteita, joissa on jo nimensä puolesta jotain sopivalla tavalla mieleenjäävää ja siten muihin tapahtumiin yhdistettävissä olevaa. Vaihtoehtoisesti voi toki ihan vaan järjestää tapahtuvaksi niin, että muutoin täysin kelpoinen rakennus syttyy tuleen. Esim. Bolton Cube -tulipalossa (opiskelija-asuntola) syynä oli sammuttamattomaksi jäänyt savuke. Toisaalta, sinänsä jo se, että ihmiset voivat seurata jonkin katastrofin kulkua tuntien ajan sosiaalisessa mediassa ja täten tulla läpeensä tapahtuman vakavuuden tiedostavaksi, voi muuttaa ihmisten suhtautumista juuri sellaiseksi kuin pahantekijät haluavat.


Poikkeuksellisesti kuvituksena käytettyihin valokuviin ei vielä ole pyydetty käyttölupaa viitetiedot sisältäneen tietoston korruptoituneisuuden vuoksi. Korjattaneen seuraavassa koontiversiossa.
Kuva 1. Tilanne TV-sarjassa Shooter.

Vihapuheella viitataan usein siihen, että jotkut ihmiset jättävät jotain sanomatta sen vuoksi, että siitä saattaisi aiheutua useampikin ryöppy kommentteja ja muuta puhetta, joka saa olon tuntumaan pahalta tjs. Poliittisten toimijoiden lähtiessä hakemaan ratkaisuja sille, ettei tällaista uhan tunnetta tarvitsisi kokea, lähdetään asiaa ratkomaan sitä kautta, mitä kuuluu, pitäisi kuulua tai ei pitäisi kuulua sananvapauteen. Huomioimatta jää tuolloin se, että on myös sellaista vihan ja ärtymyksen sävyttämää puhetta, joka juontuu siitä, että ei jätetä muita keinoja saada asioitaan kuuluviin ja erottuvaksi kuin ilmaista asiansa uhkaavasti ja mahdollisesti joihinkin ihmisiin kohdistuen. Jos vihapuheen ongelmaa ratkoessa päädytään siihen, että sosiaalisen median alustat pitää velvoittaa poistamaan tietynlainen sisältö nopeasti ja automaattisesti, päädytään samalla myös siihen, että tavoitteellisesti muita ihmisiä häiritsevät voivat tehdä ihmisten olosta niin tukalan, että kohteena olevan tekee mieli ilmaista itseään huomattavasti tavanomaista voimakkaammin sanankääntein sosiaalisessa mediassa. Jos tämä mahdollisuus karsiutuu pois, hän tulee kokemaan, ettei hänellä ole ilmaisukanavaa käytössään tuntemuksiensa ulospäästämiselle, mikä voi sitten seuraavana vaiheena johtaa aseiden käyttöön. Toki sitäkin mahdollisuutta on voitu kontrolloida lainsäädännön kautta, jolloin kohteena olevalle jää lähinnä hyödyttömille psykiatreille ja terapeuteistaan asioista kertominen, muualle muuttamisen kokeilu ja tunteidensa itseensä takaisin sullominen, mikä ei tietenkään ole erityisen terveellinen vaihtoehto. Täten, sananvapauden huolimaton rajaaminen johtaa siihen, että jos halutaan karsia ihmisiä pois maailmasta, riittää kun tekee heidän olonsa riittävän tukalaksi, niin he päästänevät itse itsensä päiviltä seuraavien lämpimien ilmojen tullen.

”Olemme uudessa maailmassa somen kautta. Ei ole vielä ihan herätty siihen, miten tähän asiaan pitäisi puuttua. Erittäin negatiivinen puhetapa on tullut sallituksi, ja levinnyt laajalle.” (Heikki Hiilamo Yle.fi:ssä 4.7.2018)
”Meidän pitää tehdä huolellinen analyysi, mitä kaikkea sananvapauden piiriin sinänsä kuuluu. Nyt jo rikoslaissa on määritelty laittoman uhkauksen ja kunnianloukkauksen nimikkeet, mutta mikä on tämä epämääräisen, harmaan alueen vihapuheen toimintakenttä?” (Antti Häkkänen Iltalehti.fi:ssä 14.8.2018)
”Meidän on edistettävä kaikkien ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaa keskustelukulttuuria, mikä osaltaan edistää sananvapauden toteutumista.” (Kai Mykkänen Intermin.fi:ssä 27.11.2018)
”Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että avoimella yhteiskunnalla on hintansa. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät oikeuksiaan väärin ja hölmöllä tavalla. Itse olen valmis maksamaan tämän hinnan, koska pitkällä aikavälillä olemme huolestuttavalla tiellä, jos ryhdymme rajoittamaan sananvapautta.” (Jarkko Tontti Verkkouutiset.fi:ssä 28.10.2018)
”Kymmenien nuorten ihmisten tappaminen on rikos, jota ei voi sovittaa muulla tavoin kuin istumalla lopun ikää eristyksissä. En jaa sitä vaikka rikosoikeuden professorilta kuultua näkemystä, että jos henkilö paranee tai tervehtyy, hänet pitäisi vapauttaa 20 henkilön päähän ampumisesta.” (Antti Häkkänen Iltalehti.fi:ssä 8.2.2020)

Sellaista ihmisten olisi vaikea pitää totena, vaikka siitä uutisoitaisiin luotettavana tietolähteenä pidetyssä Reutersissa, että skitsofrenian maailmanlaajuinen esiintyvyys maittain on ollut keinotekoisesti kontrolloitua johtavien lääketieteellisten organisaatioiden väärentäessä yhteistuumin tilastoja ja suuren osan diagnoosin saaneista ollessa rutiininomaisesti terveydellisiä ongelmia aiheut­tavien ns. tavisten vaikutusten kohteina, koska se sisältäisi niin paljon ihmisten välistä salassapitoa ja julki tulemattomuutta, mutta sitä pidettäisiin täysin hyväksyttävänä ja ymmärrettävissä olevana, että toisinaan kotimaassa voi paljastua yritysten välinen kartelli, jonka yksityiskohdat ovat olleet yli kymmenen vuotta tuhansien ihmisten tiedossa ja missä ollaan sovittu tuotteiden tai palveluiden hinnoista. Ihmisiltä puuttuu siis totunnaisuutta käsittää monimutkaisia konsepteja voidakseen hyväksyä itse tai kuvitella muiden voivan hyväksyä mahdolliseksi sellaista tavanomaisuudesta poikkeavaa toimintaa, johon on ottanut tai ottamassa osaa suuri joukko ihmisiä, jotka vieläpä kykenevät pitämään toimintansa salassa muilta ihmisiltä.

Sitä mukaa kun totunnaisuutta ja hyväksyntää erilaisia ensi alkuun ihmeelliseltä tai oudolta kuulostavia väittämiä kohtaan kertyy, ei ehkä ole enää mahdollistakaan palata takaisin sellaiseksi ajattelijaksi, joka koki väittämät luonnehdituista CIA:n ulkomaanoperaatioista liian paljon tv-sarjamaisiksi ja joka halusi täten pitäytyä näkemyksissä, joiden mukaan maailmalla ei oikeasti tapahtuisi mitään tahallisia sairauksien aiheutteluita kuten jonkin Etelä-Amerikkalaisen, Yhdysvaltoja vähemmän kehittyneen valtion johtajistoon kohdistuen, vaan moinen uutinen oli yksinkertaisesti jotain muuta kuin totta. Kun sellaisesta sitten kuitenkin tullaan uutisoiduksi ja monen eri valtavirran uutistahon analysoimaksi, sekä sellaisesta ilmenee monia eri variaatioita, muiden valtioiden väitetysti toteuttamana, tarkkarajaisuus fiktion ja tosimaailman tapahtumien välillä korvautuu toiveella, että edes intuitio pystyy selittämään, kummasta milloinkin on kyse.

Myöntymys sille, että aina ei kykene selittämään itselleen, miltä osin kuultu tai luettu vastaa todellisia tapahtumia, ei kuitenkaan johda siihen, että tällaista periksi antoa tapahtuu yhtälaisesti kaikenlaisen enemmän erikoisen kohdalla, sillä on monenlaista organisaatiomaisen tehokkaasti tapahtuvaa toimintaa, joka vaikuttaa monen tai vain yhden tavallisen ihmisen elämään, mutta jonka olemassa olevuutta ei helposti saa myönnetyksi. Jos ihmiset yleensä ymmärtäisivät paremmin, miten ihmisyksilöiden mieleen, käytökseen ja heidän elimistöjensä toimintaa voidaan vaikuttaa suoraan tai saada heidät itsensä toiminaan siten, että he aiheuttavat jotain oireisuutta itsessään, olisi helpommin selitettävissä ja ymmärrettäväksi tehtävissä, kuinka tällaisten vaikuttamistavoitteiden saavuttaminen voidaan tehdä rutiininomaiseksi, sitten pelillistää se ja sijoittaa se osaksi jonkinlaisia laajempivaikutteisia pyrkimyksiä (esim. ”kaikki ne, joilla on tietty geenimuoto, alleeli, pitää saada luopumaan halusta hakea opiskelemaan yliopistoon”).

Joukkoistettua yksilön terveyteen vaikuttamisen ymmärretyksi tulemista ovat estämässä luotettavaksi brandatut lääketieteen asiantuntijat, jotka kieltävät psykiatrisiin sairauksiin sopivien oireiden keinotekoisen, muiden ihmisten aiheut­taman esiintyvyyden mahdollisuuden kuin tästä kieltämisestä olisi erikseen sovittu jo heidän koulutusaikanaan. Nämä olisivat siis samoja asiantuntijoita, jotka eivät koskaan ota ihmistä huomioon holistisesti eli kokonaisvaltaisesti ja jotka käyttävät diagnosoimiseen tautiluokituskirjoja, jotka eivät kytke psykiatrisia diagnooseja minkäänlaisiin (neuro)biologisiin tapahtumiin ja jotka työskentelevät yksiköissä, jossa kaikki työntekijät saattavat olla eriävässä määrin sellaisia, jotka kokevat ihmisten ongelmien olevan täysin heidän omaa syytään, joten heitä voi kohdellakin sen mukaisesti. Monenlaista häirintää vaikuttamispyrkimyksissään hyödyntävät voivat siis kehittää toimintaansa iteratiivisesti parannellen, häirinnän kokijan joutuessa turvautumaan asiantuntija-apuun, joka ottaa häirinnästä kertomisen jonkinlaisena ”ihmeellisenä tietokönttänä”, joka joko hyväksytään todellisuutta vastaavana kokonaan tai sitten ei ollenkaan.

Tarkoituksena ollessa tehdä kaikki toisen elämässä sellaiseksi, ettei haluaisi elää..

turrutetaan ajattelujaksavuutta niin paljon, että ajautuu ottamaan kuultuja ilmaisuja liian kirjaimellisesti ja ettei jaksa irtautua yksittäisten kielikuvien ja idomien herättämistä mielikuvista

käytetään tietoteknisiä seurantakeinoja julmetunmoisen ärtymyksen aiheuttamiseksi niihin hetkiin, jolloin on juuri kokemassa jotain immersiivistä, uuden tuntuista, yllättävää, kiihottavaa tai muuta, josta haluaisi jättää mieleensä puhtoisen kokemuksen

muistutetaan tiheästä metsästä takaisin palattaessa vihjailevasti, että tiheässä metsässäkin häntä voidaan seurata satelliittiseurannalla, metsässä jo olevilla sensoreilla ja muilla elektronisilla laitteilla

hyödynnetään tehokkaan lenkkeilyn mahdollistamaa ”syvemmälle” ja yksityiskohtaisempiin muistoihin helpompaa pääsevyyttä häirinnän ajoittamiseen muisteltavuuden mielekkyyen turmelemisessa

saatetaan tajuamaan, että hänen ruoan ja lääkkeiden kulutuksensa on eksaktisti tiedettyä, jolloin keskitettyä saatavuustietoa hyödyntävät häiritsijät voivat simuloida, miten käyttäytyy kun saatavuutta ei tavanomaisessa ostopaikassa olekaan

näprätään assosiaatioverkostoa sellaisen rakenteiseksi, että nuutuneena ollessaan, ajautuu helpohkosti toistelemaan mielessään jotain tiettyä sanaa, jota ei haluaisi ajatella

hyödynnetään ajattelun ja päätöksenteon ohjastelemisessa aiempaa mielenterveysongelmaa

punotaan tietynlaiseksi opittujen käsitteiden välille niin paljon höttöajattelua ja -tuntemuksia mukaan, etteivät sopivat etenemistavat löydy antamalla ajatustensa hakeutua toistensa läheisyyteen, vaan joutuu käyttämään analyyttisempää toimintatapaa, mikä on usein työläämpää

tarjotaan runsas joukko ilmaisia psykologisia ja muita tutkimuksia kuten aivojen kuvantamisia sen selvittämiseksi, minkälaisia muutoksia häirintä on aiheuttanut aivojen tasolla ja erilaisiin kyvykkyyksiin, jotta nämä tiedot voidaan sitten saattaa häiritsemään pyrkivien käyttöön ja häirinnän optimoimiseksi

aiheutetaan itsetuntemukseen niin paljon disassosiaatuneisuutta, että mieli käy muistamaan yksilön fyysisen presentaation äskettäistä olemista jossain toisaalla samalla vähäisellä vaivalla kuin muistetaan jossain huonetilassa tai ulkosalla olleen jonkin esineen, minkä voi sitten ”paaluttaa” tuohon fyysiseen sijaintiin erilaisia ehdollistumia ja muita psykologisia keinoja käyttäen

pidetään masentuneisuuden tunteisena pitkiä aikoja, jolloin ei jaksaisi käyttää aiemmin hankittua älyllistä kyvykkyyttään, vaan pikemminkin tulee vahvistaneeksi mielessään helpompaan ajateltavaan tottuneisuutta ja sitä kautta käy ajan kanssa tekemään itselleen vaikeammaksi hyödyntää älyllisempää ajattelua, johon aiemmin olisi ollut ehkä hyvinkin kykeneväinen

houkutellaan käyttämään sellaisia mausteita, jotka inhiboivat tietynlaista elimistön signalointia, mikä vaikuttaa laajalti elimistön toimintaan, mikä voi sitten aiheuttaa esim. pakko-oireilevan oloista hyllyjen järjestelyä mielen ollessa jaksamaton prosessoida näkemäänsä yhtä tehokkaasti kuin normaalisti

eksytetään hyvin asioita selittävyyden ääreltä pitkiksi ajoiksi, jolloin ei päädy ehkä kuukausiin ymmärtämään, miksi kokee itsensä hajamieliseksi tai miksi on käynyt välttelemään sosiaalisia tilanteita

johdatellaan haluamaan vähentää omistamiaan esineitä, jotta ajatusjumisena ollessaan ei löytäisi tietyille käyttöesineille mitään hyvää sijaintia, niiden muodostaessa mielessä ryhmäisyyden tunnetta sellaisten täten helpommin havaituksi tulevien muiden esineiden kanssa, joista kukin erikseen johdattaa yhdessä tuon esineen kanssa ajatuksia johonkin vähemmän mukavaan

vihjaillaan siitä, että kaikki asunnon kätköissä suoritettu motorinen liikehdintä sormien niveliä myöten on rekonstruoitavissa erilaisten antureiden tuottaman ja algoritmien erilaisista säteilyheijastumista laskeman datan perusteella visuaalisen, kolmiulotteisen esityksen muotoon

fragmentoidaan ajattelua aiheuttamalla haluttomuutta yhdistää mielessään juuri koettuna olevaa aiempaan tietämykseen tai muistoihin, vaikka muutoin näin mielellään tekisi

tehdään huolestuneeksi mahdollisuuksista, että tapahtuu sitä häirintää taas seuraavankin kerran jotain elokuvaa videostreaminä katsoessa oli kyse sitten Netflixin, Plexin, YouTuben tjm. käyttämisestä

takerrutaan mielekkäisiin muistoihin ja ryyditetään niitä jollakin vähemmän muistamisen arvoista tilannetta muistuttavalla luonnehdinnalla, laittaen vaikkapa Etelä-Saimaa esittelemään edellispäivän tapaista miljöötä kuten nurmista, polkuisaan lenkkeilyyn sopivaa maastoa ja sullomaan artikkeliin mukaan etäämpääkin erottuva lausahdus ”tosin, joku kantaa maisemaksi päätyvää jätettä metsikköön”

hyödynnetään sitä, että vaikka tv-viihteen tekijät (Läpiveto, Hyvät ja huonot uutiset ym.) ovat useammassakin haastattelussa kertoneet suoraan, että he ovat ottaneet vaikutteita, sekä kehitelleet ideoita ja anekdoottisia luonnehdintoja perustuen useiden eri kaupunkien ihmisistä saamiinsä vinkkeihin ja omiin havaintoihinsa, niin silti näiden tv-ohjelmiin sisällytetty häirintävaikutus ei konvention mukaan ei ole hyväksyttävästi mahdollista psykiatrian vastaanotolla n


Transhumanismi menee pitkälle ohi hetkellisesti tutuksi tehdystä biohakkeroinnista, että se voi olla ongelmallista niiden kannalta, jotka ovat tottuneet ja haluavat pitäytyä siinä, että ihmisoliosta vuosikymmenien aikana muodostuneet teoriat, joiden varaan muut teoriat, kaupalliset palvelut, mainosala, poliittinen vaikuttaminen ym. perustuvat, eivät olisi käytettävyydeltään häilyväisiä ja liian vähämääräisiin ihmisryhmiin kohdistuvia. Ihmisiä on paljon helpompi ymmärtää nykyisellään, kun heidän kognitiiviset kykynsä pysyttäytyvät tunnetuissa rajoissa, jolloin he eivät ole esim. niin kykeneviä kyseenalaistamaan asioita.

”Ei avointa psykoosia ja bisarreja harhaluuloja”

Terveysalalla työskenteleville ihmisille joutuu esittämään runsaasti kelpaavia esimerkkejä ennen kuin heidät saa tapauskohtaisesti irroitettua siitä diskurssista, jonka nojalla tietynlaisten luulojen ilmaiseminen viestii psykoosin mahdollisuudesta. Eri tavoin kouluttautuneilla tämä diskurssi on eri määrin ja muodossa sisäistettynä, mutta yhteisenä piirteenä ja sisäistyneisyyteensä tottuneisuuden seurauksena on helppo päätyä olemaan sellaista väitettä vastaan, missä yksilö kertoo havaintojensa kohteiden merkittävyyden olevan personoitu juuri hänelle.

”In the general humanities and social sciences, discourse describes a formal way of thinking that can be expressed through language. Discourse is a social boundary that defines what statements can be said about a topic.” (en.wikipedia.org)
”Diskurssin sisäiset säännöt määrittävät, mitä jostakin aiheesta on mahdollista sanoa, miten siitä voidaan puhua. Diskurssit nähdään usein vangitsevina siten, että diskurssin omaksuneen on vaikea ajatella toisin.” (fi.wikipedia.org)

Toisinaan runsaskaan esimerkkien määrä ei riitä saamaan keskustelukumppania myöntämään, että kertoja on selvästikin kelpaavan selityksen jäljillä tai sitten ehkä se ainoa hyvä esimerkki on juuri sen verran monimutkainen, että kuulija ei halua käydä prosessoimaan sitä mielessään, jolloin käytettäväksi jää vain esimerkkejä, joista kertoja ei itsekään erityisemmin pidä, mutta joilla saattaa olla käyttöä jonkinlaisen aiherajauksen tuottamisessa. Toki sekin on mahdollista, että kertoja ei itsekään ole saanut muodostettua koherenttia, helposti ajateltavaa selitystä sille, mistä haluaisi kertoa ja juuri sen vuoksi hän toivoisi, että kuulija saisi hänen kerronnastaan ns. kiinni ja auttaisi häntä ajatustensa selkiyttämisessä ja hienostamisessa. Riskinä yhdeksessä kymmenestä tapauksesta – ennen koulutusjärjestelmän parantamista – on kuitenkin se, että kuulija päätyy käyttämään sanaa psykoosi tai jotain vielä vakavamamman kuuloista.

Tavallisessa kaverillisessa keskustelussa huomion ohjaaminen vaikkapa siihen, että tietokonepelissä Mass Effect: Andromeda on suhteellisen paljon suomalaisittain tutun kuuloisia pelihahmojen nimiä (Kallo, Kosta, Suvi ja Vessa), saa helposti hyväksynnän sille, että siinä tosiaan on jotain erikoista. Siitä taasen on helppo johdattaa hyväksymään se mahdollisuus, että pelintekijät ovat jostain syystä päättäneet, että siinä pelissä täytyy olla juuri nämä tuollaiset nimet, vaikkeivat ne tuo mitään lisäarvoa sellaisille pelaajille, joille suomenkieli ei ole ollenkaan tuttua, josta taasen päästäisiin spekuloimaan tällaisen päätöksen syillä. Jos terveysalan asiantuntijalta kysyisi mielipidettä samaisten pelihahmojen nimistä, keskustelu ei todennäköisesti etenisi sen näkemyksen hyväksymiseen, että pelintekijät ovat erikseen halunneet peliin suomenkielisen kuuloisia nimiä, sillä hänen orientaationsa kahden tai kolmen vartin vastaanottoajalla ei olisi sopiva tällaiselle kysymykselle, hänen ollessaan sellaisessa toiminnan moodissa, missä haetaan esille selkeästi relevantin kuuloisia asioita ja sivuutetaan sellainen, joka vaatii ylimääräiseltä tuntuvaa muistikuormitusta ja hänelle uutta ajattelua tuottavaa pohdintaa.

Täten ei päästäisi myöskään kysymykseen siitä, että ”jos kerran pelintekijät ovat tällä tavoin päättäneet sisällyttää peliin jotain sellaista, jonka vain suomalaiset tajuavat, eikö silloin voisi olettaa, että vain tietyn kohderyhmän tai kenties vain tietyn yksittäinen ihmisen tajuttavaksi, on jonkin tyyppistä ainesta sisällytetty jollakin perusteella myös muihin peleihin ja mikseipä myös elokuviin, tv-sarjoihin ja vaikka mihin”. Mikä peruste olisikaan, ei olisi yksiselitteisen varmaa, että idea siitä olisi lähtöisin tuotantotiimin sisältä. Ihmisethän ovat tehneet pikku palveluksia toisilleen jo tuhansien vuosien ajan.

”Hiukan lähtenyt mopo käsistä”

Jos riskin uhkaa siitä, että psykoosi-kortti saatetaan nostaa esille, leppoistetaan ja otetaan tarkasteluun sellaisia esimerkkejä ja skenaarioita, joille kullekin tohtii antaa vähintään promillen verran todennäköisyyttä tai toteutumisen mahdollisuutta, saavutettaisiin jo piankin hyväksyttävissä oleva huomio siitä, että paljon huomiota maailmalla saanut suurvaltajohtajan teko olisikin ollut sekä vaikutusvallan näyttämistä esim. kannattajajoukoilleen, että jälleen uusi osoitus siitä, että hän pystyy saamaan kaikki tempauksensa liittymään läheisesti jonkun tietyn yksilön elämään, josta muu maailma ei tiedä mitään. Täten tekojen vaikuttavuus kannattajajoukon (ja asioista muutoin tietävien) piirissä lisääntyisi onnistuneiden, muille tuntemattomaksi jäävän ihmisen elämään viittaavuuksien vuoksi. Eräs tällaisen tarkoitus voisi olla siinä, että sillä todennetaan, kuinka helppoa on tehdä jotain aivan tolkutonta, josta muu maailma keskustelee paljon, eikä siitä silti ole sellaisia seuraamuksia, että myöhempien tolkuttomuuksien tai erikoisten tekojen suorittaminen vaikeutuisi mitenkään. Huomionarvoista tässä on siis erityisesti se, että ilman viittailuja tähän monille tuntemattomaksi jäävään ihmiseen, erilliset suurvaltajohtajohtajan omituiset teot olisivat juuri sellaisia eli omituisia. Ja jos viittailu kohdistuisi julkisesti liian tunnistettavasti johonkin henkilöön, niin silloinhan siihen voisi moni bloggaaja tai journalisti tarttua kiinni.

Täten Mark Esper ei ehkei olisikaan päässyt puolustusministeriksi ansioidensa vuoksi, vaan hänen sukunimensä suomenkieliseksi muokattavuuden vuoksi, kirjaimien paikkaa vaihtamalla. Täten, Qasem Suleimani ei olisi tullut ammutuksi julkisuudessa väitettyjen syiden vuoksi, vaan siksi että eräs Marko asuu Leiman-nimisen naapurissa. Täten, pommikoneiden hyökkäys Baghdadiin olisikin tapahtunut sen vuoksi, että Markoa on kymmeniä kertoja per viikko ärsyttänyt tahallaan hitaasti pitkin Lentäjäntietä kävellen etenevä hyypiö, joka kuljettaa muovikassiaan katuasfalttia hipoen ja toinen käsi mitään tekemättömänä roikkuen ja jonka fleda näyttää samalta kuin Markon isällä eräässä valokuvassa (bag, dad.. get it?). Ts. kyse olisi siis myös tietovarkaissa käymisestä tuon suurvaltajohtajan kannattajajoukon käyttöön.

Muutamaa sataa ihmistä varten suurvaltajajohtaja ei viitsine lähteä leikkimään maailmanpolitiikalla, mutta entä jos niitä ihmisiä onkin vaikkapa kaksisataa tuhatta tai miljoona, taviksista enemmän tunnettuihin? Spekuloitavaksi toki jäisi, minkälaisia varsinaisia pyrkimyksiä eri tarkoituksien yhteensovittamiselle olisi, mutta vaikkei tähän sopivaa skenaariota olisikaan helppo muodostaa, ei se pois sulje sitä mahdollisuutta, etteikö osatotuus olisi tullut jo paljastettua. Pikanttina sattumana, että kesken yläasteen käynnin Marko joutui muuttamaan kaupunginosaan, jonka nimi on Pontus. Sehän on melkein potus (President of the United States)?

Jos erään tietyn suurvaltajohtajan tekosia ja sanomisia on tullut seuranneeksi, sekä on lisäksi paljon tv-sarjoja ja elokuvia katsova, on hyvinkin voinut tulla tajunneeksi, että kyseisen tahon kannattajajoukoissa pyritään avustamaan siinä, että saadaan tuo suurvaltajohtaja sanailemaan tai tekemään jotain sellaista, joka iskostaa moniin muihin ihmisiin yhteyden johonkin populaarikulttuurista tuttuun. Tähän voi sitten sisällyttää edellä mainittua tiettyyn monille tuntemattomaksi jäävää viittailua ja ajoittamista kuten esim. armahtamalla Michael Flynn (entinen Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen neuvonantaja) samoilla minuuteilla, kun Marko katsoo elokuvaa Transit, jonka pääosassa on Jim Caviezel, joka näyttää monien piirteidensä osalta samankaltaiselta kuin Michael Flynn ja josta saadaan samalla jollain tavoin hyödynnettävissä oleva assosiaatioyhteys tv-sarjaan Person of Interest (suomessa Kohde), missä kehitetty tietokoneohjelma ”is capable of collating all sources of information, to predict terrorist acts and to identify people planning them” (Wikipedia).

Pikanttina huomiona, että Markon lähtiessä käymään viimeisiä kertoja aiemmalla sukulaisomisteisella asunnollaan, hakiakseen pois vintillä olleita vanhoja tallenteita, kulkien sinne Lentäjäntietä pyöräillen, ilmestyi uutismedioihin runsaasti uutisointia Alaa Mashzoubin kuolemasta moottoripyörillä liikkuneiden ampujien toimesta (13 luotia ammuttu, vrt. tv-sarjan nimeen ”13 reasons why”). Uutisvalokuvien perusteella hänelle oli ilmeisesti hyvin tyypillistä pitää päässään sellaista lätsää eli flat cappia, joka oli aikoinaan ollut isoisänkin paljon käyttämä ja joka löytyi vielä tuolloinkin omakotitalon yläkertaan vievän portaikon hattuhyllyltä. Aivan kuin mihinkään meneminen ei olisi jäänyt muilta tietämättä.

Maailman toiminta ja tapahtumat siinä selittyvät usein paljon paremmin, kun antaa mahdollisuuden hyväksyä jokseenkin ihmeelliseltäkin tuntuvat selitykset. Esim. mitenkä sattuikaan, että Berliinin muuri murtui 9.11. ja syyskuun 11. päivä oli unohtamattomaksi jäänyt hyökkäys kohti kahta tornitaloa? Jos ensin hyväksyy sen, että siinä ei todennäköisesti ole kyse sattumasta, sitten ei voi välttää senkään hyväksymistä, että vähintään jälkimmäinen haluttiin jonkun paljon erilaisia resursseja käytössä olevien toimesta saada tapahtumaan juuri tiettynä päivänä. Siitä taasen pääsee sen miettimiseen, minkälaisen kulttuurin, ideologian tai maan edustajien kannalta tällainen olisi tavoitteellista vai onko kyse maapallon laajuisesti toimivan piilo-organisaation toiminnasta?

Ja kun puhutaan tällaisista salaliittomaisuuteen vivahtavista tahoista, on syytä tehdä huomioitavaksi, etteivät kaikki salaiseen toimintaan osallistuvat ole paljon valtaa käyttöönsä hankkineita, vaan esim. se poliisi, joka tukehdutti ihmisen polvelleen, saattoi tehdä sen pyynnöstä ja siitä syystä, että jossain on simuloitu monien amerikanenglantia puhuvien ihmisten ajautuvan vaikeuteen olla ajattelematta sanaa joke ajatellessaan sanaa choke tai että jotkut helpommin altistettavat alkavat suhtautumaan sellaiseen ennenaikaiseen kuolemaan, missä suojamaskisuus on ollut jotenkin mukana, kuin hassuna tapahtumana. Samoihin aikoihinhan on uutiskuvissa esiintynyt paljon mellastavia ja monessa kanavassa ääntä pitäviä mielenosoittajia hengitysmaskeineen ja ”I can’t breath”-plagaatteineen - aikana, jolloin valtavat määrät ihmiset ympäri maailman pitävät kasvoillaan hengitysmaskia pandemian laajuiseksi edenneen viruksen vuoksi. Mitenkä käykään tulevien muista aiheista mieltään osoittavien viestin läpimenevyydelle, vastaanotettavuudelle, muistettavuudella ym. kaiken edellisen seurauksena? Tulipalojen ja tuhotöiden sävyttämät mielenosoitukset ovat kuitenkin jotain sellaista, jotka ihminen kaikessa primitiivisyydessään tallentaa varmuudella mieleensä, siinä samalla hermoverkotuksiaan sillä tapaa uusiksi laittaen, ettei aiempaan käsitteiden selkeyden tilaan ole ehkä paluuta.

Sovittelumoodissa eli kun huomioidun asian piirteet muistuttavat yhdessä niin mainiosti aiemmin elämässä koetusta tai ajoituksen epäilyttävyyttä ei haluaisi hylätä

Saturday Night Livessä oli sketsi, jossa on ahtauduttu pienehkön kahvipöydän ääreen tarjottimien kanssa. Tämä saattaisi pläjäyttää mieleen ajan, jolloin opiskelujensa aikoihin oltiin tultu opetelluksi syömään nelistään tai isommassa porukassa tarjottimille sijoiteltu ateria pienehköjen pöytien äärellä koulun ruokalassa, vaikka siellä olisi ollut käytettävissä myös tavallisia pitkiä ruokapöytiäkin.

Tv-sarjan Madam Secretaryn jakso alkaa oveen koputtelulla, sillä on meneillään äänestyspäivä ja ihmisiä halutaan aktivoida äänestämään. Fiktionaalinen päähenkilö Elizabeth ”Bess” Adams McCord on suuressa määrin vaaliväsymystä kokeva ja se näkyy ilmeissä ja eleissä, niiden ollessa ns. pikkaisen pimahtaneelle ihmiselle tavanomaisia. Vaatetuksena olevan takin tammuus ja punareunuksisuus yhdessä väsymyksenoloisuuden kanssa saattaisivat ryöpsäyttää ajatukset kohti Craftin alusvaatekerrastoa, joka on talvisin käytössä lenkkeillessä.

Kun pelatussa pelissä ”Prague is placed under martial law” ja Adam Jensen joutuu kulkemaan metrotunnelin läpi kävellen, Suomen VR tiedottaa junaliikenteen korvattavan busseilla Kouvolan ja Joutsenon välillä. Mikä mieletön sattuma.

Heti sen jälkeen, kun pelatussa pelissä ”the leader of the Augmented Rights Coalition” kuolee (”Rucker’s body begins to suddenly reject his augmentations, and he suffers a gruesome death”), Twitter tiedottaa käyvänsä bannaamaan kaiken poliittisen mainonnan (huomattu Techmemessä). Mieli loihtii skenaarion, missä sosiaalisen median kautta ei tulevaisuudessa pääse ilmaisemaan mielipiteitään ellei ole hyväksyttyjen listalla, jolloin hyväksyttyjen listalla olevat pääsevät keinojaan käyttäen eroon vastustajistaan ennen kuin nämä ehtivät saamaan asioitaan muiden ihmisten kuultavaksi.

Viestintää rajoittavuutta, kohdistuen lähinnä yksittäisen kaupungin asioista keskustelluiden ihmisten väliseen viestintään, tapahtui epäilyttävillä ajoituksilla sekä vuonna 2006, jolloin Lappeenrannan kaupungin epäviralliset Facebook-sivut katosivat verkosta vain kaksi tuntia ennen pitkähkön kaupunki-innovaatio -aiheisen viestin sinne lähettämistä, että myös pari vuotta aiemmin, jolloin Lappeenrannan Uutisten keskustelufoorumi poistui käytettävistä 20 minuuttia ennen kuin sai kirjoitellun kirjoituksen julkaisuvalmiiksi. Twitter-keskusteluun kaupunkilaiset eivät ole suuremmin innostuneet, joten näennäisen helpot keinot tavoittaa paljon kaupunkilaisia vähällä vaivalla, olivat täten hyvin vähissä.


Transhumanismi menee pitkälle ohi hetkellisesti tutuksi tehdystä biohakkeroinnista, että se voi olla ongelmallista niiden kannalta, jotka ovat tottuneet ja haluavat pitäytyä siinä, että ihmisoliosta vuosikymmenien aikana muodostuneet teoriat, joiden varaan muut teoriat, kaupalliset palvelut, mainosala, poliittinen vaikuttaminen ym. perustuvat, eivät olisi käytettävyydeltään häilyväisiä ja liian vähämääräisiin ihmisryhmiin kohdistuvia. Ihmisiä on paljon helpompi ymmärtää nykyisellään, kun heidän kognitiiviset kykynsä pysyttäytyvät tunnetuissa rajoissa, jolloin he eivät ole esim. niin kykeneviä kyseenalaistamaan asioita.

indikoivuus vähemmän kaveeraavienkin käymisessä haittaamaan..

Kun tavanomaisesti vähemmän itseään esiin tuova ja vähemmän kaveeraava käy tekemään vaikkapa sellaista, missä hän kokee olevan toimivaa säätää laadullista kommentointiaan siten, että kehuu kahdestaan jäätyään (luokkatilanteessa) toisen suoritusta tai sen vaihetta sellaisin luonnehdinnoin, joita yleisemmin käytetään paljon parempien suoritusten kohdalla moisen vähämerkityksisen sijaan, eikä hänen muuhun arviointi- ja ilmaisukykynsäkään vaikuta kohdistuvan jännityksellisyyttä, lämppäilyn puutetta tai ajattelun kohmeloisuutta, on syytä pitää muutaman päivän ajan itseään varuillaan sen suhteen, josko joku tai jotkut kiertävät tekemässä hidasta käännytystyötä muiden ihmisten parissa.

Jokin tietynlainen monenhetkisissä tilanteissa esiintyvä luonne ja tietynlainen palaute ei sinänsä ole varma merkki siitä, että pitäisi käydä epäilemään jotain, mutta tilastollisesti ottaen on mahdollista, että yksilön vähemmän muihin ihmisiä kontaktia ottavuus tarkoittaa usein sitäkin, että heitä on tultu vähänlaisesti pyytämään mukaan erilaisiin ihmiskeskeisiin tilanteisiin, mikä voi johtaa hänessä tuntumaan siitä, että ennen pitkää pitäisi saada järjestymään niin, että vaikka elämä muuten jatkuisi samanlaisena, siihen pitäisi siihen sisältyä osallistuvuutta muiden kanssa olemiseen ja heidän hyväksyntänsä heidän kanssaan olemiseen.

Tarina ei kerro, miten näiden muiden kanssa olemiseen päädytään, mutta huomattuaan, että moni muukin, jonka on kokenut olleen vähemmän itseään esiin tuova ja vähemmän kaveeraava, on löytänyt uudesta viiteryhmästään jotain sellaista, joka saa hänet ikään kuin avautumaan ja olemaan sellainen kuin minkälainen ilmeisesti kai haluaa olla, voi hänkin päätyä hyväksymään ajattelumallin, missä joitakin ihmisiä kohtaan voi toimia heidän elämäänsä estävästi, jos se pitää hänet itsensä tyytyväisenä olemiseensa. Hänestä voi hetkellisesti tuntua siltä, että jotkin ”varsinaisesti kyse on myös siitä, että..”-perusteet voivat olla primäärejä syitä tietynlaiseen lievään tai vakavampaan, tihutyömäiseen tekemiseen osallistumiselle, mutta suurimman osan aikaa, hän on vain itsekkäästi tyytyväinen omaan olemiseensa, mahdollisten ideologioiden ja kenties jopa projektimaisen vaikuttamistoiminnan ollessa vähämerkityksisempiä. Suurimman osan aikaa hän saattaakin olla pelkkä passiivinen osallistuja, joka nauttii joko siitä, että voi viettää aikaa uusien tuttavuuksien kanssa muissa yhteyksissä tai siitä, että voi laskea sen varaan, että on suorittanut jonkinlaisen sosiaalisen velvollisuuden.

Syynä huonosti täsmäävän arvostelman esittämiselle voi olla ollut joukossa kehittymässä ollut luulo siitä, että tietty henkilö voisi kelpuuttaa tai suorastaan sellaisenaan vastaanottaa arvostelman henkilöltä, joka tuntuu vähistä aiemmista tapaamisista johtuen (toistaiseksi) luotettavissa olevan oloiselta tai joka on jo aiemmin esittänyt paljon erilaisia näkemyksiä, joiden vastaanottamisen hyväksymiseen on ehtinyt jo muodostua tottuneisuutta. Moisen arvostelman tarkoituksena voi olla saada aikaan se, että henkilö esiintyisi muissa yhteyksissä taitavaksi itseään luulevana tämän jonkin suoritteen tapaisen asian kanssa tai käyttäisi omissa oloissaan paljon aikaa samankaltaisen tekemisen parissa, tiedostamatta, ettei se johda vielä pitkiin aikoihin mihinkään häntä hyödyttävään ja todennäköisesti hän lopettaa jossain vaiheessa uurastuksensa keskenkin.

Siihen, minkälaiseen vähäsuunnitelmalliseen toimintaan päädytään, vaikuttaa paljolti se, miten osallistuneet ihmiset ovat kohdanneet toisensa, sillä webkameroidessa ihmiset eivät halunne antaa vaikutelmaa hitaasta miettijästä muille webkameroijille, tekstipohjaisessa reaaliaikakeskustelussa ei ehkä jakseta kirjoittaa paljon, mutta voidaan tehdä helposti viittailuja muuannepäin nettiä ja vaikka samassa huonetilassa tapaaminen mahdollistaa webkamerointia pidemmät muiden nähden tapahtuvat miettimisen hetket, niissä käy helposti esiintymään suurta muistikuormitusta, jos kyse ei ole valkotaulua tai muuta havainnollistamista auttavaa pintaa selittämisen apuna käyttävästä toiminnasta. Käytännössä helpointa hyvän ideoinnin ja suunnitelmallisen toiminnan kannalta onkin, kun sellaiseen on erillinen pähkäilyryhmä, joka laittaa mietinnöt aluille, mikä tarkoittaisi sitäkin, että kyse saattaa olla toiminnasta, joka on ollut käynnissä eri tavoin muuhun yhteiskuntaan verkottuvana vaikka kymmeniä vuosia.

muiden mielissä merkittävyyttä kasvattelevista..

Vasta toiselle vuosikursille siirtyneenä, merkittävyyttään muiden mielissä kasvattamaan haluava ei vielä tuolloin ole hyvä arvioimaan sitä, kuinka monia tuttavuuksia ja muita ihmissuhteita hän kykenee pitämään yllä kahdenkesken saati kuinka hyvin hän suoriutuu niistä useamman hengen läsnäollessa. Uudet nuoremmat vuosikurssilaiset, heihin tutustumiset ja heihin muodostuvat käsitykset siitä, miten merkittävyyttään kasvattamaan haluava suhtautuu jo ennestään tuntemiinsa, aiheuttavat paljon ajallista priorisointia, lausahduksien hienosäätöä moneen tilanteeseen sopiviksi ja neuvokkuutta irtautua aiemmista tuttavuuksista, jotta uudemmilla jäisi enemmän aikaa.

Ulkomaisten vaihto-oppilaiden kanssa ystävystyminen on aivan kultaista, sillä tuolloin pääsee sekä toimimaan eräänlaisena portinvartijana ”vaihtareiden” ja heidän etäältä näkemiensä ihmisten välillä, että tulemaan arvioiduksi ns. hyväksi tyypiksi, sillä muut ihmiset näkevät sellaisen jotenkin enemmän cooolimmaksi kuin vaikkapa sen, että silloin tällöin käy kuljettelemassa jotain pyörätuoliin muutamaksi vuodeksi joutunutta parin käytävän verran. Vaihto-oppilailla on myös omat mentaaliset esteensä tai hidasteensa muihin tutustumisessa, siinä missä suomalaisillakin, mutta muun jutusteltavan keksimisen puutteessa suomalaisenkin mieleen juolahtaa heti monta kysymystä esitettäväksi, kun sisätiloissa pizzaa tilaamassa ollessa vieressä tilaava osoittautuu englantia sujuvasti puhuvaksi vaihto-oppilaaksi.

Muiden mielissä merkittävyyttään kasvattamaan haluavalle iltainen kohtaaminen satunnaisten, mahdollisten uusien tuttavuuksien kanssa ei ole tavanomainen taktiikka tutustumiseen, vaan hän hakeutuu mieluummin sellaiseen rooliin, joka vie jollain luontaisella tavalla häntä tilanteisiin, joista löytyy paljon valinnan varaa ihmisissä, joista olisi jotain hyötyä hänelle joko fiilistelytarkoituksissa tai muista syistä. Liikuntapaikkakoordinaattori, vaihto-oppilasapulainen, oppilastutor.. onhan näitä. Ulkopuolisen arvioijan näkemyksen muodostamisen kannalta titteli itsessään ei ole riittävä varmiste siitä, että jollain olisi jotain tietynlaisia tavoitteita ja parhain tuntuma näistä tavoitteista saattaakin sälyttyä niille ihmisille, joista muiden mielissä merkittävyyttään kasvattava on tekemässä enemmän tai vähemmän suunnitelmallista irtiottoa, mutta ei vielä ole siihen aivan valmis tai ei muuten vain näe edes tarpeelliseksi katkaista välejä kokonaan.

Kun merkittävyyttään muiden mielissä kasvattamaan pyrkijä suhtautuu kerrankin tiettyyn hänelle jo tuttuun ihmiseen pöyhkeästi tai erityisen väheksyvästi sellaisessa tilanteessa, jossa on muutamasta henkilöstä kymmenisiin henkilöön vaikkapa uusia vuosikurssilaisia, vaikka on aiemmin olla paljonkin kaveeraava kahden kesken ja pienissä koulun jälkeisissä ihmispiireissä, voi vika toki olla yksinomaan täten huonon fiiliksen saaneessa itsessään, mutta voi vika olla myös siinä, ettei pyrkimyksellinen ole kyennyt sovittamaan puheissaan ja käytöksessään eri ihmisiin suhtautumia sillä tapaa yhteen, ettei kukaan kokisi pahastuneensa. Hän saattoikin tulla tavallaan uhratuksi tapahtuneen vähänlaisen miettimisen vuoksi. Selviytyköön itse aiheutuneesta tilanteesta, jos hänestä on siihen tai olkoon selviytymättä, saatettiin ajatella. Toisaalta, jo seuraavalla viikolla, kun molemmat ovat eri syistä päätyneet käymään samalla festarialueella, pahastuttanut saattaa pyytää, josko voisi viedä hänet opiskelija-asunnolleen (sadan kilometrin päähän, missäpäin molemmat suurinpiirtein asuvat), mutta kysyy varmuudeksi siten, että tiedustelee ensin voiko kyyditsijä viedä hänen hyvännäköisen tyttöystävänsä takaisin kotiin ja kysyy sen jälkeen, josko hän itsekin voi tulla siinä samalla.

Jos tuttavuussuhde ei päädy tilaan, jossa sille on tavanomaista, että siitä puuttuu toisen osapuolen aiheuttamat ärsyyntymiset ja osapuolten väliset kohtaamiset ovat pääsääntöisesti monen henkilön kohtaamisia, voi pitkälti tyytymättömäksi jäänyt osapuoli olla jo joutunut osaksi systemaattisenoloista ihmissuhteiden ja vaikutelmien muokkaamista. Tuolloin pelin henki voi olla se, että tietty ihminen pyritäänkin pitämään siinä asemassa, ettei hän olisi jaksava kerryttämään uusia ihmissuhteita ja entisetkin rapautettaisiin yksinkertaista vihjailua monimutkaisemman sosiologiaa ja psykologiaa käyttävän strategian avulla, mistä se sitten koostuisikaan. Sinänsä yksinkertaiset väittämätkin tietyn henkilön sanomisista toimivat nekin usein kelpoisasti, vaikka niissä väitteen esittäjän kannalta aina jonkinmoinen riski onkin, sillä väitteen vastaan ottanut ei tyypillisesti lähde tarkastamaan väitteen laatua sen kohteelta. Sekin on vielä varsin yksinkertaista, että aiheutetaan näennäinen syy sille, että kohdeyksilö tulee lyhyeksi aikaa tykö, kun siinä läheisyydessä on paljon hänelle tuntemattomia, mutta pyrkimyksellisten tuntemia ihmisiä, ja lausahdetaan hänen mentyään tilanteeseen sovitetulla äänensävyllä sen kummemmin kiertelemättä, että ”se taitaa luulla, että ollaan jo hyviä ystäviä keskenämme” tjs. Tällöin tämä muu porukka olisi oletettavasti sellaisista ihmisistä koostuva, jossa oltaisiin jo totuttauduttu siihen, miten sosiaaliset asemat muodostuvat ja että ystävyys on jotain enemmän kuin silloin tällöin yhdessä hengailua. Täten kyseessä olisi vihjaus siitä, että paikalla käynyt yksilö on hieman yksinkertainen, eikä sellaista menestyjäainesta, jollaista he tavoittelevat olevansa. Voi kyse toki siitäkin olla, että muu porukka vain haluaa kuulla joukon voimahahmon sanovat jotain miehekästä tjs., sillä se saa heidät tuntemaan, että se määrittää heidän suhdettaan häneen ja siten heidän hetkellisesti muodostuneen ryhmänsä suhdetta muiden ihmisten hetkellisesti muodostamiiin ryhmiin.

Pyrkimyksellisesti itseään sellaiseksi muuntava, ettei hän niin helposti lipsahtaisi suhtautumaan liian leppoisasti tai samankaltaisasti kaikkiin ihmisiin, saattaa olla häneen suuntauneiden yhteydenottojenkin, joita muut ihmiset eivät ole näkemässä tai kuulemassa, tulevan vastatuiksi erilaisin viivein suhteessa niihin ihmisiin, joihin haluaakin pitää tiiviimmät yhteydet. Täten sähköpostiin vastaaminenkin voisi tapahtua vaikka samantien, mutta sen voi tulla annetuksi jäädä vastaamatta, jotta sen lähettäjä joutuisi ottamaan uudestaan yhteyttä tai tulemaan jossain sosiaalisessa tilanteessa hänen tykönsä. Tekstipohjaiset reaaliaikaiset keskustelut taasen, joita käytetään sovelluksissa, joissa on näkyvissä sekä meneillään olevat useiden henkilöiden ryhmäkeskustelut, että yksityisviestittelyt, voivat takaisinkommentointien osalta jäädä keinotekoisesti viivästetyiksi yksityisviestien osalta, vaikka samaan aikaan osoittaakin käyvänsä hetkittäin keskustelua keskusteluryhmässä, jossa molemmat ovat mukana. Toisaalta, mikään pitävä sääntöhän ei vaadi, että pitäisi aina olla vastaamatta nopeasti, sillä lyhyisiin tekstiviestettelyihin voi tulla nopeitakin vastauksia ja sähköpostit, tekstipohjaisten reaaliaikaisetkeskustelujenkin voidessa saada lisää vastaamisnopeutta sen mukaan mitä fiilis kertoo olevan hyvältä tuntuvaa. Tämä fiilispohjaisuus tulee herkästi perustuneeksi karkeaan ihmiskategorisointiin, jossa voi olla päiväkohtaista vaihtelua ja jonka pysyväluonteisimpänä ohjenuorana on olla jättämättä kokonaan vastaamatta, jos kyse on ihmisistä, jotka tulevat nähneeksi toisiaan useina päivinä viikossa opiskeluistaan johtuen.

Jälkeenpäin sitä voi vain muistella ja ihmetellä, miksi parityönä (minä ja Jaakko) tehtyä ohjelmointiaiheisesta harjoitustyöstä, josta tehdystä ja juuri pidetystä diaesityksestä keskustelimme koulun ruokalan kahvipöydässä, piti antaa pöytään saapuneelle henkilölle (Päivi) vaikutelma, että ”se meni huonosti”, vaikkei esityksessä ollut minkäänlaista takeltua ja tehtävänmukainen tavoite sisällön osaltakin tuli hyvin arvosanoin hyväksyttyä? Päivillä ei tuolloin ollut erityisempää tietämystä keskusteluun osallistuneiden opiskeluosaamisesta, koska oli vuosikurssin verran opiskeluissa pidemmällä ja hänelle oli jo ehtinyt kalibroitua ihan riittävän kelpoinen mielikuva eli ei sinänsä ollut suurta tarvetta käydä korjaamaan väitettä sujuvuudesta.

opiskelijat varsinaisesti itsekään tiedä, minkälaiseksi ovat kehittymässä..

Koulutusohjelmamaiseen opiskeluun mukaan hyväksytyt eivät monestikaan ole selvillä koulutuksenjälkeisestä identiteetistään, persoonastaan tai rooleistaan edes siinä vaiheessa, kun ovat jo puolet opiskeluistaan läpikäyneet, eivätkä heidän kyvykkyydestään, käytettävyydestään, asenteistaan ym. ole kovin hyvin selvillä nekään, jotka tulevat heidät myöhemmin mahdollisesti palkkaamaan koulutuksen tavoitteiden tai työnantajan yrityskuvan näennäisen yhteensopimisen vuoksi. Jotain jalostuneempaa koulutus opiskelijasta tekee, joko hänen omasta täydentävästä pyrkimyksellisyydestään johtuen tai yleisten odotusten ohjastamana. Tästä johtuen opettajatkin saattavat olla niitä, jotka suhtautuvat vähemmän kivasti joihinkin opiskelijoihin, mahdollisesti yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, minkä saattaa huomata siitä, että ensimmäisen vuoden ajan monet opettajat vaikuttavat mieluisilta, rehellisen oloisilta, osaavilta, tietäviltä ja sanottiinko jo mukavilta, mutta sitten vaikkapa jossain kohdin toista lukuvuotta monissa heissä saattaa olla havaittavissa suhtautumisen muuttuneisuutta. Kyse voi olla siitä johtuvaa, että ei haluta koulusta valmistuvan jonkin alan suhteen kriittiseksi kehittyneitä tai siitä, että opettajat eivät ole olleet niitä, jotka ovat kyenneet hallitsemaan moniin eri ihmisiin suhtautumista useissa eri tilanteissa.

Tekniikka & Talous lehden helmikuisen (2006) artikkelin mukaan työnantajilla on paljon suuremmat odotukset valmistuneiden oppilaiden osaamistasosta kuin mikä on on todellinen osaamistaso. Oppilaita on laitettu jopa vuoden lisäkoulutukseen, koska osaaminen ei ole ollut riittävää.

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan korkeakouluihin pyrkivillä on varsin vähän tietoa siitä, mitä opinnot pitävät sisällään ja mihin ammattiin ne valmentavat (tutkimuksessa yli 1100 nuorta, jotka hakivat korkeakouluihin keväällä 2001 ja joita seurattiin kahden vuoden ajan).

(Poimintoja Helsingin Sanomien verkkoversion artikkelista, julk. 13.1.2006, artikkeli ei enää linkitettävissä)

“..vasta opiskelua kokeiltuaan sai tietää, oliko koulutus ’mun juttu’..”
“Ammattikorkeakouluihin hakeneista lähes neljännes ja yliopistoon pyrkineistä 15 prosenttia ei hakuvaiheessa tiennyt lainkaan, minkälaisiin ammatteihin he voisivat valmistumisen jälkeen sijoittua.”
“..oppaissa käytettyä käsitettä ’suunnittelu- ja johtotehtävät’ pidettiin liian ylimalkaisena..”
(Poimintoja samaiseen artikkeliin liittyvästä verkkokeskustelusta, HS:n verkkosivuilla, verkkokeskustelu ei enää saatavilla)
”Kun pyrin aikoinaan yliopistoon, minulla oli varavaihtoehtona amk:n tietojenkäsittelyn koulutusohjelma. En tiennyt siitä mitään muuta kuin että se liittyy jotenkin tietokoneisiin, mistäs minä olisin siitä tietoa siihen aikaan saanut, mutta sitä sitten lähdin opiskelemaan kun satuin saamaan paikan.”
”Kouluttautuminen nykyäänkin on melkoista hakuammuntaa, eikä valtiovalta ole ottanut härkää sarvista ohjaamalla nuorisoa kouluttautumaan sellaisiin ammatteihin joihin oikeasti työllistytään. Himpun hampun höpöhöpö- koulutuksia pyöritellään yhteiskunnan varoilla, ja nuoret ottavat itselleen opintolainoja joista ei selvitä ilman suvun tukea, kun kunnon töitäkään ei löydy.”
”Työnantajilla vääriä odotuksia valmistuneiden opiskelijoiden tasosta.”
”Tuntuu aika oudolta, jos lähdetään vuosikausiksi opiskelemaan eikä tiedetä ”mikä minusta isona tulee”.”

Monet koulutusohjelmat lupailevat valmiuksia moniosaavasta rivityöntekijästä johtajaan, mutta ei sellaisten valmiuksien aikaansaaminen taida olla kovin realistista neljässä vuodessa, joten jos joku opettaja suhtautuu opiskelijaan opiskelijaa jollain tavoin haittaavasti, siinä todennäköisesti ole kyse valmistuvien opiskelijoiden laadun varmistelusta, vaan jonkin muun tahon pyynnön toteuttamista. Onhan yliopistoissa opiskellut monia rokkareitakin, jotka ovat ”vetäneet ennen jokaista keikkaa suonet täyteen humehita ja pään täyteen alkoholia”, mutta valmistuneet sitten kuitenkin myöhemmällä iällä vaikkapa bioteknikoksi.

Saattaisikin olla perusteltua arvioida sitä, kuinka moni sosiaali-/terveysalan opiskelija kokee epäasiallista kohtelua sen vuoksi, että he ovat liian halukkaita innovoimaan alaa uusiksi sellaisilla tavoilla, joka olisi uhkana alalla jo työskentelevien toimeentulolle esim. sitä kautta, että heidän palveluistaan jotain kautta maksavat saisivat liian helposti pidettyä itsensä toimintakykyisinä elannon hankkimisen ja yleensä elämään kykenemisen kannalta. Tutkitun tieteen ja käytännön työn välillä oleva kuilu laajenee jatkuvasti palveluiden sisältöä pidettäessä keinotekoisesti vajaana ja heikkotasoisena varsinkin julkisella puolella. Jos opiskelijat saadaan jo varhaisessa vaiheessa ottamaan omakseen asenteen, jonka mukaan on ihan ok antaa ihmisten olla pidempään vähemmän optimaalisen terveinä ym., jos sillä varmistetaan tarjolle asetettujen palveluiden tarve ja sitä kautta työllistyminen, jättää se helposti ”paljon hyvää kaikille ihmisille”-asenteiset kovin yksinäisiksi.


Kirjoittaja ollut opiskelemassa mediatekniikkaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa, Ylivieskassa, vuodet 2005 – 2006 (2 vuotta). Muut kanssaopiskelijat enimmäkseen 20-22 -vuotiaita, muutama alle ja muutama vanhempi, itse tuolloin 27-vuotias. Ikäerohämmennys meni ohi muutamassa viikossa sekä useimmilta opettajilta, mutta varsinkin luokkatovereilta. Varmuudeksi valehdeltu kotikaupungin olevan Mikkeli ja iästäkin jätetty pari vuotta pois siitä kysyttäessä. Muille ihmisille väitetty, että menee opiskelemaan Riihimäen ammattikorkeakouluun, josko sillä teoreettisesti lisäisi mahdollisuuksia irtautua aiemmasta elämästä ja aloittaa uudenlaista.

Koska ihmisyksilö saattaa huomaamattaan ajautua itselleen tavanomaisiin toimintatapoihin esim. suoritteidensa yksittäisten vaiheiden osalta, toimeenryhtymispäätöksiensä kohdalla tai kokiessaan olevansa ajallisesti lähellä seuraavan tekemisensä alkamista, hänen tuleva toimintansa voi monilta osilta olla niin suurella varmuudella suht oikein ennustettavissa, että hänen käytöstään voi jollain varauksella luonnehtia deterministikseksi. Tarkkailijoita hyödyttää sekin, että eri hetkiset tekemiset voivat kaikessa näennäisessä eroavuudessaan olla samoista perustekijöistä johdannaista, joten yhdessä tarkkailutilanteessa opittua voidaan hyödyntää toisessakin eli tarkkailijoiden ei tarvitse jokaisen tarkkailukerran jälkeen heittää kaikkea kertynyttä aineistoa pois.

Salaiseen tarkkailuun soveltuvilla välineillä (laitteet, ohjelmistot, algoritmit ym.) saadessa etäältä tiedettäväksi kaikenlaista hänen sydämenlyönneistään huoneistosta poistumisiin, tietyssä huoneistossa tavanomaisesti esiintyvästä elekielestä usein vierailtuihin verkkosivuihin ja aikeilusta opiskelujen suhteen huoneistossa vieraileviin tuttavista ystäviksi muuttuviin, jää tarkkailun kohteelle vähänlaisesti mahdollisuuksia olla todella omissa oloissaan. Ei ole paljoakaan tarkkailun kohteen omaa syytä, jos esim. johdot, liittimet ja tietokonelaitteiden komponentit säteilevät ympäristöönsä sellaista, josta voidaan kerätä talteen tietoa käytettyjen elektronisten laitteiden toiminnasta, sillä tällaisen pitäisi olla tullut tehtyä mahdottomaksi erilaisten standardointitoimikuntien toimesta, joiden määrittämien standardien perusteella niitä johtoja, liittimiä ja tietokonelaitteiden komponentteja tehdään. Erilaisen säteilyn huoneistosta toiseen kantautuminenkin pitäisi olla otettu huomioon jo taloa suunnitellessa, jos kyseessä on kerrostalo.

Jos näyttölaitteen liittimien tai johtojen kautta vuotava säteily kantautuu vain 5 cm:n etäisyydelle ja vaimentuu sen jälkeen paljon, ei millään sähkömagneettisen säteilyn mittaamiseen soveltuvalla anturilla saane siitä hyödyllistä mittausdataa käyttöön. Toisaalta, jos säteily päätyy läheiseen virtajohtoon, voi se kantautua sitä pitkin useiden metrien päähän hyvin mittauskelpoisuutensa säilyttäen. Lisäksi, etätarkkailija voi käyttää ennalta opetettua neuraaliverkkoa tunnistamaan huonommastakin rekonstruoidusta tai suoraan signaalista kaapatusta kuvasta tiettyjä elementtejä (esim. tietokonepelin NPC:t, tietyn kirjasimen kaikki merkit, Adoben sovelluksen käyttöliittymän ikonit ja menuvalikot ym.). Todennettua joka tapauksessa on, että monien erillisten tietokonemonitorien ja kannettavien tietokoneiden näyttöjen ei-kovin-korkearesoluutioiset (maksimiresoluutio monissa tutkimuksissa n. 1280x800) näkymät voidaan rekonstruoida useiden metrien päästä pelkkään suoraan säteilyyn perustuen, eikä täten luodun kuvan selittymiseen tarvita mitään apuja, sillä kuva on niin paljon alkuperäisen näköinen.

”Thus, it is demonstrated that real-time information recovery is possible with a simple RF receiving system, even if there is a concrete wall between the target monitor and detection equipment.” [1]

Jossain määrin tarkkailun kohteen omaa syytä tarkkailun helpommaksi tekemiselle voisi olla malicious-tyyppisillä verkkosivuilla vierailu, josta on seurannut virusten tms. asentuminen tietokoneelle, mistä se jatkaa leviämistään muualle lähiverkon laitteisiin. Toisaalta, jos edellinen asukas on ottanut asunnon avaimesta kopion ja antanut sen sellaisen henkilön käyttöön, joka käyttää sitä kertaluonteisesti päästäkseen fyysisesti lähelle tarkkailun kohteen käyttämiä päätelaitteita tehdäkseen siihen rajattomat hallintaoikeudet mahdollistavan tietoturva-aukon USB-liittimen ja laitteen sisäisten laitteistokomponenttien suunnitteluvirheitä hyödyntämällä. Rajattomat hallintaoikeudet tarkoittaisivat mm. mahdollisuutta muokata käyttöjärjelmän käyttämiä tiedostoja toisenlaiseksi, tarkoituksena voiden olla vaikkapa sen varmistaminen, etteivät tiedostopuhdistin-sovellukset löytäisi laitteesta mitään ongelmaa. Täydentävänä pyrkimyksenä voisi olla se, että laitteessa otettaisiin käyttöön etänäyttö-protokolla, jolloin laite lähettää jonnekin toisaanne laitteen tuottaman näkymän esim. nopeudella 25 ruutua sekunnissa, data mahdollisesti muun verkkoliikenteen sekaan kätkettynä.

Sille on vähemmän tehtävissä, että ihmisolion koostumus eroaa seinistä ja ilmasta siinä määrin, että tämän seikan varaan on mahdollista rakentaa lähes yhdellä kädellä käytettäviä laitteita, jotka näyttävät selkeässä käyttöliittymässään, kuinka monta ihmisyksilöä jossakin rakennuksessa tai seinämän takana on, missä he sijaitsevat spatiaalisesti ja mikä on heidän liikesuuntaansa. Helposti löydettävissä olevat kaupalliset tuotteet kuten Range-R 2D ja Xaver 800 eivät sisällä mahdollisuutta tällä tavoin tunnistetun ihmisen tarkempaan tunnistamiseen esim. elekielen tai ruumiinrakenteen osalta, mutta koska tällaisesta mitä ilmeisemmin olisi hyötyä esim. armeijan tai pelastustyöntekijöiden käyttöön, kaupallisiin sovellutuksiin johtavaa tutkimusta on varmastikin tehty. Huippuyliopistojen tutkijoiltahan on julkaistu paljonkin WiFi- tai UWB-säteilyä (ultra-wide band) hyödyntäviä demoja siitä, kuinka ihmisen raajojen liikkeet saadaan seinän takaisesti selville joko sellaisenaan eli ilman neuraaliverkon apua tai neuraaliverkon avustuksella. Tällaista voidaan jatkojalostaa ”motion reconstruction”-tekniikoilla (ihmisen hahmon antaminen kerätylle ”skeleton”-datalle). Nimettyjä, mahdollisesti syväoppimista (eng. deep learning) ja WiFi-verkon säteilyä käyttäviä eleiden tunnistamiseen tarkoitettuja järjestelmiä ovat mm. WiFi Vision, Wihi, GaitWay, WiWho, CSIID, Wii, Deep-WilD, WiFi-ID, NeuralWave ja HumanFi.

Salaisen tarkkailun kohteena olevan tai hänen käyttämiensä laitteiden enimmäisetäisyyteen vaikuttaa monen tarkkailukeinon osalta signaali-kohinasuhde (eng. signal-to-noise ratio), sekä se joudutaanko erottelemaan muiden ihmisten toiminta ja heidän päätelaitteensa siitä, mitä varsinaisesti halutaan tarkkailla. Tarkkailuun käytetyn laitteen kokokin voi asettaa tietynlaisia rajoitteita. Esim. O-PEN soveltuu kaukaa tapahtuvaan ihmisten löytämiseen rakennuksesta, mutta laite itsessään on suhteellisen valtavan kokoinen. Signaali-kohinasuhde on todennäköisesti huonompi silloin, jos tavoitteena on saada 70 m etäisyydeltä selvää monitorilla näkyvästä kuvasta kuin silloin, jos tavoitteena on saada 30 m etäisyydeltä selville, mitä tarkkailun kohteena on parhaillaan sanomassa ääneen puhelinkeskustelussa.

Koska ”Tietomallintaminen eli BIM (Building Information Modeling) on ollut jo vuosia rakennusalan yksi keskeisimmistä ellei peräti keskeisin kehityssuunta ja tapa tehdä asioita” (omatalo.com, luettu 5.8.2020), voidaan tarkkailun kohteena olevan asunnon tietomallitietoja hyödyntäen luoda visuaalinen simulaatio, missä huoneisto renderoidaan erikseen ja erilaisen säteilyn kautta generoitu visuaalinen ihmismalli sijoitetaan tähän simuloituun huoneistoon. Visuaalisen renderoinnin laatu määrittää paljolti sitä, kuinka paljon laitteistotehoa lopputuotteena olevan simulaation tuottamiseen tällaiseen vaaditaan, analyyttisemman osuuden (laitteisto- ja ohjelmistopohjainen) vaatiessa kenties niin vähän laskentatehoa, ettei se tule esteeksi tarkkailun kohteen tällaiseen seuraamiseen reaaliajassa. Keinotekoisilla syillä voidaan päästä käväisemään tarkkailtavan asuntoon hänen luvallaan, kuten kiinteistönhuoltoon liittyvissä asioissa, jolloin saadaan tarkentavaa tietoa mm. huonekalujen sijainnista. Valotutkan eli lidar-tekniikan käyttö huoneiston sisältämien esineiden mallintamiseen saattaa tuolloin olla hiukan hankalaa, joten siihenkin tarpeeseen voi ylimääräisten avainten käyttö asujan ollessa poissa (tai syväunessa) olla käytännöllisempi vaihtoehto.

Jos jo ”aikoja sitten” on ollut käytössä sellaisia tässä esiteltyjä etätarkkailujen mahdollistavia laitteita ja tutkimuksia, sekä viihdekäytössäkin eleiden ja aikeiden tunnistus metrien päästä on jo aivan tavanomaista, vaikkei välttämättä näköesteiden kera, minkälaiset onnen päivät luvattomaan tarkkailuun pyrkijöillä onkaan lähitulevaisuudessa, kun viimeisin tutkimuskehitys sulautuu osaksi heidän vaivihkaa kehitettyyn salaseurantajärjestelmäänsä? Siihenhän on yhdisteltävissä paljon muutakin kuin ajantasaista tietoa tarjoavuuksia kuten ennakointijärjestelmiä, tietorekisteristereistä hankittua tietoa ja eettisesti kyseenalaista konsultointitukea.

Valmistuotteena ostettuun maanalaiseen punkkeriinkaan vetäytyminen ei välttämättä hyödytä, sillä se löytynee maatutkalla (eng. Ground Penetrating Radar, GPR) kuten Sensors & Softwaren Findarilla, sekä tarkempaa etsiskelyä edeltävästi satelliittipalveluilla (esim. DigitalGlobe, Planet, SentinelHub, Airbus, SI Imaging Services, SpaceWill, Twenty First Century Aerospace Technology, Deimos Imaging, Skywatch, Geocento, European Space Imaging, Earth Observing System, Satellite Imaging Corporation ja Apollo Mapping), jotka saattavat tarjota jopa 0,3 - 5,0 m per pikseli -resoluutioista satelliittikuvaa.


[1] D. H. Choi, H. S. Lee and J. Yook, ”Information leakage and recovery from multiple LCDs,” 2018 IEEE International Symposium on Electromagnetic Compatibility and 2018 IEEE Asia-Pacific Symposium on Electromagnetic Compatibility (EMC/APEMC), Singapore, 2018, pp. 1053-1055, doi: 10.1109/ISEMC.2018.8393946.

Trend Micro hit with insider attack

The company was able to fully determine the attack was an inside job. An employee used fraudulent means to gain access to customer support databases, retrieve the data and sell it. (SC Magazine, 2019)

Solving the enigmatic insider threat

Too much reliance on limited or biased AI (artificial intelligence), whether in looking for anomalous behavior of employees, software, or networks, is resulting in everything from alert fatigue to the increased risk of wrongful termination litigation. You have to have trust in the people in your organization. (SC Magazine, 2019)

Nvidia Warns Gamers on GPU Driver Flaws

Another flaw exists in the driver’s installer software and is also rated high-severity. The software incorrectly loads dynamic link libraries without validating their path or signature. This could enable an DLL preloading attack, where an attacker gains control of a directory on the DLL search path, and places a malicious copy of the DLL in that directory. (Threatpost, 2019)

Firmware Bugs Plague Server Supply Chain

The firmware update process does not perform cryptographic signature verification before accepting updates and writing the contents to SPI flash. The second bug is a command-injection bug. In this context, the code that performs the firmware update process itself contains the command-injection vulnerability. Once in, the stealth and persistent nature of the flaw allows for an attacker to hide on a system’s flash chips. Neither a software upgrade or swapping out local storage would mitigate the attack vector (Threatpost, 2019)

Malvertising Campaigns Skirt Ad Blockers, Serve Up Mac Malware

Malvertising is an attractive attack vector for EK users, mainly because it offers a large potential victim pool compared to other avenues. When leveraging a compromised website to deliver exploits, the victim pool is confined to only people navigating to that website. In contrast, with malvertising, attackers can hit a much larger array of different victims in different locations. (Threatpost, 2019)

68% of Overwhelmed IT Managers Can’t Keep Up with Cyberattacks

In terms of the attacks that succeeded, over half of them were phishing attacks; a third resulted in malware infections; another 35 percent pointed to software exploits. Most respondents said that they needed more skills to combat threats, but 80 percent also said that they struggled to recruit the right people. Two-thirds of respondents said that their budgets for people and technology were too low. (Threatpost, 2019)

The Modern-Day Heist: IP Theft Techniques That Enable Attackers

One of the more commonly exploited vectors used by attackers today is poorly secured third-party supply-chain vendors. Adversaries often take aim at organizations that have unfettered access to a multitude of customers, to get a foothold inside their primary target. To make matters worse, in most scenarios, visibility into these environments as a customer is essentially zero, meaning that at any point an attacker could gain unauthorized access without your knowledge.

Consider the following real-world scenario: Scheduled routine maintenance on the company’s IT equipment takes place, but while on site, the technician performs some additional configuration one of the routers – which opens a backdoor for the attacker to stroll right in. The technique is no different than having an inside accomplice working at a bank, providing the access for carrying out a robbery

Consider this other scenario: An insider feeds intelligence to attackers and “accidentally” clicks on phishing links. I’ve seen employees of companies assist nation-state adversaries by simply opening the door for them: I worked on a case where an employee intentionally infected his computer, allowed the adversary to use his machine as a backdoor, then played the victim. (Threatpost, 2019).

Ennen tavoitteiden asettelijoita toisia tavoitteiden asettelijoita?

Ajatellessa olevan jokin taho ikään kuin vastakkaisena sille, jonka elämä on muiden vaikuttamisyritysten kohteena, saatetaan päätyä pitäytymään ajatuksessa, että tämä jokin taho olisi jotenkin muuttumaton ja samoista henkilöistä koostuva, vaikka kyse voi olla myös siitäkin, että yhden tahon aiempia suunnitelmia ja toteutuksia ovat jotkut myötäilleet, ehkä konsultoineetkin, mutta nämä jotkut ovat käyneet viemään eteenpäin jotain omanlaistaan, johonka ovat saattaneet sitten jonkin ajan kuluttua kyllästyä ja josta jotkut muut taasen ovat käyneet jatkamaan ja johon on tullut mukaan muita, joista taasen jotkut toiset ovat saattaneet olla olleet mukana jo siinä suunnittelussa, jota jotkut myöhemmät ovat lähteneet myötäilemään.

Mennyttä aikaa takaisinpäin silmäillessä, voi monia seikkoja luokitella tavoitteiden asettajien ja muiden osallistujien jatkoideoinneiksi tai aiempien tekosien vaikutuksia yhteenkytkeviksi, sekä eräänlaisten varhaiden todisteiden jättämiseksi siitä, että on pystytty ennakoimaan, minkälaisia valintoja ym. kohdehenkilö myöhemmin elämässään tekee. Olkoonkin, että tarvittiin avustavia ihmisiä, jotka varmistelivat, että joihinkin ”uomiin” varmasti päädyttiin, eikä täten jätetty algoritmien ja muiden laskelmien varaan päätelmiä siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Toisteli se Janikin valikoimaa sanoja ja lausahduksia kuin väkisin mieleen ympätäkseen / Tuomokaan ei yrittänyt tavoitella

Vaikka yhdenlaisella lähestymällä kohti 90-lukua palaillen päätyykin ounastelemaan, että jo silloin saattoi olla hyvinkin normaalia, ainakin joissakin piireissä, käyttää priming-ilmiötä ja 1- tai monikriteeristä asioista vihjailua luontevasti hyväkseen muiden ihmisten ajattelun ohjailemisessa, ei silti ole helppo löytää mielestään selviä merkkejä siitä, että esim. monessa kohdin elämänvaiheita tavattu Jani ja hänen sukulaisensa olisivat käyttäneet moisia metodeita luontevasti hyväkseen kohdehenkilön ”pään menoksi” jo 80- ja 90-luvun vaihteen tienoilla eli niillä paikkein, kun kohdeyksilö, kuten Janikin, kävivät vielä yläastetta kumpikin omissa kouluissaan.

Kohdeyksilön vuonna 1992 aloittamien ammattioppilaitosopintojen alkuvaiheilta pitkälle nykypäivään asti sisältyy kuitenkin paljon, moneen eri skenaarioon sopivia viitteitä siitä, kuinka heissä kävi ilmenemään rutiininomaisen totunnaisuuden tason saavuttanutta kyvykkyyttä hyödyntää sellaista psykologista vaikuttamista, jonka hyötyjä ei välttämättä ollut tarkoituskaan korjata heti talteen, vaan vasta vuosia tai jopa kymmeniä myöhemmin. Samaa ilmeni myös kohdeyksilön sukulaisissa, jotka olivat sattumoisin monista kohdin historiaa Janin ja varsinkin hänen sukulaistensa kanssa verkottuneita. Paljoltikin siitä syystä, että monet heistä ovat asustelleet suuren osan nuoruuttaan ja lapsuuttaan vain parin omakotitalon etäisyydellä toisistaan.

On ounasteltavissa, että monien keinotekoisten assosiaatioiden tuottamisen idean takana on esim. se hypoteesi, että ihminen oliona ei pystyisi pitämään mielessään mukana kaikkea elämänsä aikana muistamaansa ja kokemaansa, joten mm. assosiaatioilla tapahtumia klusteroiden ja yhdistellen, saataisiin varmisteltua, että kohdeyksilön elimistön energia- ja muut varannot riittävät ylläpitämään ainakin tiettyjen muistojen säilyvyyttä, eivätkä ne täten tulisi niin helposti karsituksi pois esim. sellaisissa tilanteissa, joissa kohdeyksilön elimistö ja aivot ovat erityisen stressaantuneet ja ravintoaineista syntetisoiduista tai suoraan saaduista aineista puutteiset.

Tässä kirjoituksessa palataan monessa yhteydessä siihen, miten Jani liittyy mihinkin tapahtumaan tai seikkaan, mihin on sekä kirjoitustekninen syy (sidostaa tekstiä ja pitää sitä koherentimpana), että se tosiasiallinen syy, että Janin muut tuttavat, hänen sukulaisensa, hänen sukulaistensa perustamat yritykset, yhteiset ystävät ym. vain sattuvat antamaan niin paljon syytä ounastella, että heillä on ollut jonkinlaisia yhteneviä intressejä vaikuttaa kohdehenkilön elämään. On myös parin vuosikymmenen edestä viitteitä siitä, kuinka kohdeyksilölle paljolti tuntemattomaksi jäävät ihmiset eivät teorioidensa mukaan avusta pelkästään sellaisen assosiaatioverkon ylläpitämisessä, jolle olisi vastineensa kohdeyksilön mielessä, vaan siitä olisi versionsa myös monen sellaisen ihmisen mielessä, jotka eivät varsinaiseen vaikuttamistyöhön ole edes osallistuneet. Tällainen viittaa vaikuttamisen pelillistämiseen ja osallistuvien tahojen tunnettuusajan hankkimiseen pysyäkseen päällimmäisenä muiden tapahtumista tietoisina olevien ihmisten mielissä.

Ala-asteen samanluokkalainen Mika-Pekka ei tainnut tietää, ettei Jani ollut kohdeyksilölle vain joku sellainen, jonka oli jossain tavannut ja jonka kanssa oli hengaillut jossain, sillä hän totesi ensin meidät tulleen nähdyksi jossain tilanteessa, jota ei enää edes muista, ja kysyi sitten siinä samalla ”miks sie sen kans oot?” kuin olisi puhunut henkilöstä, joka ei olisi erityisen suosittu ihminen. Kohdehenkilö vastasi reagoivasti, että ”ei se nyt niin kauhee oo”, mistä voi päätellä, että olin itsekin jollakin hetkellä huomannut hänessä piirteitä, joita saattoi luonnehtia närkästyttäväksi ja jotka kysymys toi mieleen, mutta jos olisi pyydetty luonnehtimaan Jania, en varmaankaan olisi löytänyt mainittavaksi mitään ns. negatiivista. Jos tässä kirjoituksessa esiintyy jotain, joka jättää hänestä huonon vaikutelman tai jotain, hän kestää sen kyllä, sillä hänellä on perhe, omakotitalo rakennettuna, korkean diversiteetin ystäväjoukko, vakityöpaikka ICT-alalta ja ne kaikki kummallisen monet, jotka avustavat häntä kohdeyksilöön vaikuttamisessa.

heissä kävi ilmenemään rutiininomaisen totunnaisuuden tason saavuttanutta kyvykkyyttä hyödyntää sellaista psykologista vaikuttamista, jonka hyötyjä ei välttämättä ollut tarkoituskaan korjata heti talteen, vaan vasta vuosia tai jopa kymmeniä myöhemmin.

Kohdeyksilön ei tarvinnut ala-asteen ja yläasteen aikoihin muuttaa toisaanne kuin vasta kahdeksannella luokalla, kun hänen äitinsä ja hänen avopuolisonsa halusivat kerrostaloasunnosta omakotitaloon, Janin oltua vain kohtalaisen vähän aikaa lähistöllä asustelemassa kunnes hän, hänen äitinsä ja hänen äitinsä avopuoliso löysivät omakotitalon lyhyen pyörämatkan etäisyydellä (Uus-Lavola). Siellä sitten usein mittailtiinkin heidän keittiössään viivoittimella,että molemmat saavat Trio-jäätelöpaketista täsmälleen samankokoiset puolikkaat ja syötiin ties kuinka monetta kymmenettä kertaa koko ruokapöydän täydeltä hänen äitinsä kokkaamia ruokia ja mahdollisesti lähdettiin hetken kuluttua Helsingintien toiselle myymään totovetoja raviyleisöllä ellei menty takaisin yläkertaan pelailemaan tietokoneella tai lautapelejä.

Janin toiset isovanhemmat, jotka olivat vieneet meidät ainakin kymmenisen kertaa mökilleen (jokunen vuosi ennen mopoiluikää), tulivat eräässä tilanteessa todenneeksi Janille, että eivät kokeneet hyväksi, että Jani näkee Markoa niin monissa paikoin eli Kuuselassa (heidän asuinsijaintinsa), Mattilassa (hänen toisen isoäitinsä ja kohdeyksilön isovanhempien omakotitalot) ja Uus-Lavolassa (Janin asuinsijainti). Eivät he noita sijainteja erikseen maininneet, mutta olivatpa jotain kautta päätyneet tietämään, että tulemme nähneeksi toisiamme monin paikoin, mistä kai lienee johdettu ajatus siitä, että kohdeyksilöstä tulisi jonkin teorian mukaan liian tärkeä ihminen Janille pelkästään kohtaamiskertojen ja eri kontekstien määrien vuoksi. Jani oli tuolloin pyydetty Kuuselan omakotitalon keittiöön tuota toteamusta kuuntelemaan, mutta heiltä jäi ilmeisesti täysin huomioimatta se, että kohdehenkilö kuuli tuon keskustelun olohuoneeseen, varsinkin kun hipsi lähemmäs kuuntelemaan. Vuosia myöhemmin, kun tästä tapahtuneesta mainitsi, Jani kielsi sellaista keskustelua käydyn, mutta kyllä se tapahtui ja sen voi ottaa eräänä varhaisimmista merkeistä siitä, että kohdehenkilöä yksilönä arvioitiin monen enemmän tai vähemmän hänelle tutun ihmisen toimesta.

90-luvun puoliväliä lähestyttäessä eli kohdehenkilön ollessa mopoilu- ja autoiluiän välivaiheilla, Jani tarjosi hyvää viihdykettä tarjoamalla tuolloisten kerrostaloasuntojensa (yksi kerrallaan) huoneistoissa mahdollisuuden hakeutua pelailemaan tietokonepelejä tuttavallisten nuorten miekkosten kanssa, joiden taustat eivät koskaan tulleet erityisen hyvin kohdeyksilön tiedetyksi, mutta joiden vaihtuvuus oli sen verran vähäistä, että heitä saattoi sanoa oppineensa tuntemaan. Jani vietti heidän kanssaan aikaan muissakin yhteyksissä. Se, mikä Janin käytökseen oli tullut kohdeyksilölle uutena piirteenä olivat sellaiset hänen toistojen kautta tehdyt muistiinpainamiset, jotka olivat kohdistettuja suoraan ja pelkästään kohdeyksilölle.

Jani toisteli kymmenin eri kerroin mm. ”my bitch”, mikä on äänneasultaan samankuuloinen kuin ”my pitch”, sekä ”petomaani”, mitä on vaikea tulkita mitenkään muutoin kuin synonyyminä pedofiilille, mikä taasen olisi ollut, jos sitä olisi noina aikoina tarkemmin ajatellut, omituinen tokaisu, koska kysehän oli ihan tavallisesta teinistä, jolla oli tavanomaiset omanikäisiin tyttöihin kiinnostumisensa. Suunnilleen näitä aikoja oli tapahtunut sitäkin, että Janin kanssa oltiin Jarin serkun (Jari Perälä) kyyditsemänä linnoituksen vallirinteillä, molemmilla sussut mukana, joten ”petomaani”-sanan toistelu toisessa yhteydessä oli tällaisenkin vuoksi jokseenkin outoa. Hiukan myöhemmin kohdehenkilö tultiin esitellyksi Janin ystävän (Teemu) ystävän (Olli) entiselle tyttöystävällä, Sirulle (baarissa, ei Jania mukana), muttei sekään lopettanut kyseisen petomaani-sanan käyttöä. Jossain vaiheessa monia siirtyilyitä Sirun ja hänen kahden kämppiksensä asunnolle päin, kyseisen sanan käyttö lopulta loppui.

Tätä voi ajatella niin, että jos ideana on ollut johdattaa kohdehenkilön elämää siihen, että hän kokee käyvänsä eräänlaista sotaa kaikenlaista vääryyttä vastaan, niin viestintähän siihen väistämättä tulee toimintaan mukaan, eikä se välttämättä ole digitaalista, sillä jos elämää sopivasti rukataan, alta katoaa asunto ja sitten on jäljellä pari reppua omia tavaroita ja yksi pussillinen sitä viestintään tarkoitettua ainesta, jota jaella ohikulkijoille.

”Petomaani” ei ollut edes tietokonepelien pelaamisen tyyliä luonnehtiva sana, joten ainoaksi tulkinnaksi jäi se, että kyseistä sanaa pyrittiin juurruttamaan mieleen, jotta sitä vastaaviin hermoverkkoihin saatettiin sitten myöhempinä vuosina kytkeä jotain muuta. Tästä ei ollut kuin pari vuotta siihen, kun Janin Kari-isä läimäisi ”sinusta ei kyllä ikinä tule mitään”-kommentilla 90-luvun lopulla oltuaan ollut hetken siinä kohdeyksilön isovanhempien pihassa autollaan siihen tulleena, painaessaan toista jalkaansa auton puskuriin ja antaen kommentin päätyä myös vieressä olleen Jarmo-enon kuultaviin, joka ei mitenkään käynyt korjaamaan moista pitkäaikaisen ystävänsä kommenttia, vaikka muutoin on antanut olettaa olevansa ns. kiva ihminen. Kohdeyksilö oli tuolloin parina viimeisimpänä vuotena harrastanut yritystoimintaa myymällä omia koodailutuotoksiaan netissä, sekä käymällä omalla autolla sekalaisissa töissä ahtaajana, totomyyjänä ja rakennuspurkajana.

Janin kahdenkuuloiset tokaisut ”my bitch” ja ”my pitch” sopivat sellaiseen skenaarioon, missä kohdehenkilö olisi jotenkin tyypillisesti sellaista tekevä, mitä jotkut muut haluavat, että sellainen, jonka on jotenkin tärkeää saada jotain sanottavaksi ja muiden ihmisten tajuntaan asti vietäväksi. Toki joku liian nopsaan lukija voisi esittää mahdollisuutena, että kyseiset sanat voi tulkita muillakin tavoilla, mutta on tärkeää huomioida, että ne sanottiin aina johonkin hyvin kuultavaan kohtaan ajoitettuna ja suoraan kohti katsottuna, ikäänkuin varmistellen, että kohdeyksilö tuli ne kuulleeksi ja että meni tajuntaan asti. Vaihtoehtoisia selityksiä voi toki yrittää hakea vaikka siitäkin, että ne olisivat enemmänkin muulle kuulijakunnalle tarkoitettuja sanoja, niiden käyttöä vältettäessä silloin, kun oltiin harvinaisesti kahden kesken, mutta voisiko”my bitch” tarkoittaa mitään hyvää, jos se olisi vain muiden kuulijoiden ymmärrettävissä?

Tarina ei kerro oltiinko jo joillain alkuvaiheilla päätetty joidenkin ihmisten toimesta houkutella kohdehenkilöä käyttämään priming-efektiä ajattelussaan ja muille viestimisissään, vai oliko pikemminkin tarkoitus esitellä asia, jotta siihen liittyvä käsitteistö ym. olisi teoreettisen helpompaa tuhota hänen mielestään ja jättää vain tärveltyneet rippeet jäljelle.

Karo Hakoma, joka olisi usein paikalla, kun jonkinmoisen porukan kanssa tietokoneilla pelailtiin (ja juotiin optionaalisesti alkoholia ja polteltiin tupakkaa ulkoilmassa), tuli hänkin kohdentaneeksi muutaman sellaisen sanan, joiden selittyvyys aukeni paremmin muille kuin kohdeyksilölle itselleen, vaikka juuri häneen viitattiinkin. ”Suitsait” oli toinen niistä sanoista, joita hän oli alkanut muiden kuullen käyttää osoittaakseen huomioineensa kohdeyksilön saapumisen ja vaikkei siinä äänensävyn osalta ollut mitään vähättelevää tms., kyseinen sana tuntui jotenkin merkityksillä ladatulta. On tulkinnanvaraista, rajoittuiko merkitys toisinaan esiintyneeseen impulsiiviseen päätöksentekoon vai oliko kyse myös monen erilaisen mieleen juurtuman aikaansaamisen yrittämisestä? Suitsait-sanan voi nähdä myös sisältävän sekä sanat ”asun sai”, että ”suicide” eli itsemurha.

Toinen Hakoman toistelema, muttei aina kohdeyksilöön kohdistama sana oli ”sheriffi”, mikä kuulosti slangisanalta, jolla viitattiin ihmisiin, jotka häärivät muiden ihmisten läheisyydessä, mutta jotenkin eri maailmoissa kuten sellaiset, jotka kuljeskelivat pitkin katuja ja kauppojen käytäviä ilman mitään selvästi nähtävää tarkoitusta sen kuljeskelun lisäksi. Olisi teorisoitavissa, että Hakoma ym. tiesivät jo tuolloin, minkälaiseksi ihmiseksi kohdeyksilöä pyritään ohjailemaan ja että se tulisi johtamaan siihen, että kohdeyksilö kokisi kotikaupungissaan ja yhteiskunnassa muutenkin olevan paljon korjattavaa ihmisten asenteista kaupunkikehitykseen ym., jolloin ”sheriffi”, ”my pitch” ja ”petomaani” ym. luonnehtisivat yhdessä sitä myöhempää aikaa, jolloin demonisoidun yksilön oljenkorreksi muodostuisi saada muut ihmiset tekemään jotain sille kaikelle, mikä maailmassa on vikana ja puhdistaa siinä samalla maineensa.

Kaiken ja paljon muutakin huomioon ottaen, voisi pitää mahdollisena, että kun kohdeyksilöltä kysäistiin vuoden 1998 paikkeilla ottaisiko hän itselleen R-kioskilla myymättä jääneitä aikakauslehtiä, hän ei arvannut niitä lehtien olevan niin paljon, että hänen arvattiin haluavan viedä suurimman osan niistä 40 litran vetoisen laukun täyttävistä lehdistä mukanaan muiden varusmiesten luettavaksi kunhan taas viikonlopun jälkeen sinne takaisin palaili. Olihan siinä neljä tuvallista nuoria miehiä, joiden saattoi olettaa haluavan käydä etsimässä runsaanlaisesta valikoimasta uusia ja monenaiheisia lehtiä jotain lukemista kyseiselle illalle ja vähän seuraavallekin. Olisikohan minuutin käyttänyt lehtien otettavissa olemisesta mainitsemiseen, mistä kahden minuutin kuluttua kaikki lehdet oli jo käyty hakemassa. Kyseinen duffel-tyyppinen laukku oli ollut todella painava kantaa asunnolta linja-autopysäkille ja perillä vielä muutaman sataa metriä, joten oli sinänsä erittäin mukavaa, että lehdet maittoivat, vaikka idea olikin jossain vaiheessa hiukan riskialttiilta tuntunut.

Tuo lehtienkantotapaus jätti kuitenkin sen verran selkeät muistijäljet, monen aistin kautta huomioiduksi tullessaan, että olisi kutkuttavaa ounastella, josko oli tarkoituskin luoda mieleen jonkinlainen kognitiivinen viitepiste esittämällä kysymys siitä, toisiko hänelle R-kioskilla myymättä jääneitä aikakauslehtiä, mikä sitten johtaisi ennakoitavasti lehtien kuljettamisen kokemiseen ja jakamiseen ollessaan sellaisessa roolissa, joka poikkeaa lehtienjakajista yleensä eli sotateemaan attriboituvasti, vaikkakin varusmiehen siisteihin ”viikonloppuvaatteisiin” pukeutuneena. Tätä voi ajatella niin, että jos ideana on ollut johdattaa kohdehenkilön elämää siihen, että hän kokee käyvänsä eräänlaista sotaa kaikenlaista vääryyttä vastaan, niin viestintähän siihen väistämättä tulee toimintaan mukaan, eikä se välttämättä ole digitaalista, sillä jos elämää sopivasti rukataan, alta katoaa asunto ja sitten on jäljellä pari reppua omia tavaroita ja yksi pussillinen sitä viestintään tarkoitettua ainesta, jota jaella ohikulkijoille.

Kyseisten aikakauslehtien kelpaavuudesta kysyjänä oli ollut Janin nykyisiin sukulaisiin sisältyvä Koskijärven Jani, jonka kanssa on myös ollut aikoja, jolloin on oltu erityisen hyvissä väleissä ja sitten on aikoja, jolloin ei voi sietää koko ihmistä (kohdeyksilö tapasi hänet ensi kerran mopoiluiässä, hänellä ollen meneillään jonkinlainen erilaisten värkkien, kaarojen ja vempeleiden rassailun aika). Kirjoitushetkellä elellään tätä jälkimmäistä vaihetta, mitä taitaakin olla kestänyt lähemmäs kymmenisen vuotta.

Vuoteen 2004 kevääseen mennessä kohdeyksilö oli jo kaikki entiset tuttavansa, kaikista kolmesta eri tuttavapiiristä, taakseen jättänyt, sillä siihen mennessä tulevaisuudenaikeet olivat jo alkaneet selkeytyä, eikä niihin enää sisältyisi sekatyömiehyyttä, vaan amk-opiskelua ja sitä kautta toivottavasti valitun alan töihin keskittymistä. Opinnot veivät toiselle puolen Suomea, mitä takaisinpäin tullessa ja vähän sitä ennenkin kohdeyksilö tuli kokeilleeksi ottaa uudelleen kontaktia aiempiin tuttaviinsa mm. aikoinaan paljon käytetyn, tekstipohjaiseen viestintään käytetyn IRC-sovelluksen ja siihen avattujen tuttujen kanavien kautta. Näennäisesti tämä oli toimivaa ja vastaanotto oli monen ihmisen kohdalla ns. ihan mukavaa, mutta tätä onnea ei kestänyt kovin kauan, sillä ihmiset käyttäytyivät proaktiivisesti kohdeyksilön mieleen kaikenlaista epämukavaa jättääkseen.

Vuosi tuon vuonna 2005 tapahtuneen toisaanne muuton jälkeen saattoi pitää eriskummallisena sitä, että kukaan enemmän tavatuista ystävistä tuttaviksi tai vielä vähäisemmiksi muuntuneista (Tuomosta Anttiin ym.) ei ottanut millään tavoin yhteyttä tiedustellakseen edes sitä, ”mihin äijä on kadonnut”, vaan ihan mitään kenellekään ilmoittamatta saattoi irtisanoa vuokra-asunnon, ottaa vastaan opiskelupaikan toiselta puolen Suomea, muuttaa sinne asumaan, opiskella siellä syksy- ja kevätlukukauden ja käydä seuraavana kesänä Lappeenrannassa kuten joinakin viikonloppuinakin kenenkään aiemmin tuntemansa tulematta millään tavoin elämään mukaan.

Jos he ounastelivat, että tämä irtiotto heistä oli tavoiteltua ja he halusivat antaa sen onnistumiselle mahdollisuuden, he jättivät ottamatta yhteyttä sen vuoksi, mutta toisaalta, jos heidän mieltä valmistelevuutensa oli systemaattisen toiminnan osana, heidän eräänlainen hätistelynsä muualle muuttamaan ja opiskelemaan olisi todennäköisesti ollut johonkin laajempaan suunnitelmaan perustuvaista. Kyse oli kuitenkin parista eri kaveriporukasta, joista toisen kanssa oli käynyt erilaisissa muutaman hengen ryhmissä useammallakin mökillä muissa tiloissa oleskelujen lisäksi ja kullakin mökillä joitakin päiviä aikaa viettäen, joten ei tuntunut täsmäävältä, että mitään yhteyttä ei edes yritettäisi ottaa, vaikkei ihmisten keskenään oleilu ikuisen ystävyyden kriteerinä ehkä olekaan.

Vuoden 2008 syksyyn mennessä oli edessä muutto Helsinkiin, eikä tuntunut erityisen vaikealta jättää taas muita ihmisiä itsestään mitään kuulematta. Niihinkin aikoihin sisältyy mm. se erikoisuus, että käydessään jo töissä siellä ja ollessaan n. sadan metrin päässä siitä Laivanvarustajankadun talosta, jonka vuokra-asuntonäyttöön oli juuri matkalla, soittaa yksi näistä entisistä tuttavista (M. Pöntinen) kolmeen väkinäiseen kertaan, vaikka miten yrittää sanoa, ettei halua nyt keskustella. Vuokra-asuntonäytöstä tullessa huomaa, että auto onkin sillä välin vohkittu. Sattumaa? Vähintäänkin epäilyttävää.

Vuonna 2009, kun oli jo palannut takaisin Lappeenrantaan asumaan, tuli päättäneeksi lähteä katsomaan Sherlock Holmesia elokuvateatteriin, mihin tuli liittyneeksi se outo tapahtuma, että Jani oli R-kioskin sisällä vartoomassa, milloin kohdehenkilö tulee ovesta sisään ostamaan naposteltavaa ja piti jo valmiiksi kasvoillaan villin virneen kuin epätavallisella tavalla keskusteluun ehdottaakseen, vaikka tiesi, etten enää halua tavata ketään entisistä tuttavistani missään olosuhteissa. Tuhahdin ja lähdin pois siitä tilanteesta. Vuonna 2013, kun Google+ -viestintäpalvelu oli vielä ihmisten käytettävissä, Jani liitti kohdeyksilön piireihinsä (palvelun termistöä), eikä suostunut edes pyynnöstä ottamaan siitä pois. Vuonna 2014 Jani antoi Facebook-vastausviestissään vaikutelman – kuin muille mahdollisille lukijoille kirjoittaen – että ”tuntuu siltä että [hän] on ainoa ketä kiinnostaa mitä sie teet”, vaikkei hän ollut missään yhteyksissä moneen vuoteen. Hän siis tavallaan antoi mahdollisille kolmansille osapuolille vaikutelman, että kohdehenkilö on jotenkin erakoitunut, eristäytynyt tms. ja viestin vastaanottajalle teoreettisen tuntemuksen, että muita aiemmin tuntemiaan ei kiinnosta, miten menee ja sujuu.

Keinotekoisen oloiset sattumukset ohjastamassa myöhemmin perustettujen julkaisujen ja blogien nimivalintaa

Aiemmin eletyn elämän aikana koetut ja ajatellut asiat ovat päätyneet vaikuttamaan sellaisiin henkilökohtaisesti merkittäviin nimikevalintoihin, joissa käydään paljon erilaisia vaihtoehtoja läpi ja pyritään ”kekkaamaan” henkilökohtaisia pyrkimyksiä edustavalle tuotokselle nimike, joka luonnehtii sitä jotenkin erityisen hyvin, mutta joka on kuitenkin vähistä sanoista koostuva. Toisinaan sitä tajuaa tietoisessa mielessään, miksi jotkin esim. sanakirjasta esiin pläräillyt sanat saavat jotain tietynlaista ideaa juolahtamaan mieleen, mutta monesti sellaisetkin ideat, jotka tuntuvat ensi alkuun uniikeilta, eivätkä vaikuta olevan johdannaista eletystä elämästä, tulee jonkinmoisen viiveen jälkeen tajunneeksi tulleen mieleen tunnistettavan syyn vuoksi.

Jos ei halua täysin tietoisesti päätyä valitsemaan moneen kohdin elämäänsä assosioituvaa nimikettä tai kuviovalintaa, sillä niiden kehittelyssähän on yhtäläisiä haasteita, voi haluta löytää sellaisen, joka tuntuu itsestä sekä riittävän neutraalilta ja enemmänkin kohderyhmää ajatellen mietityltä, mutta tuolloin päätyy helposti siihen ongelmaan, että kohderyhmän helposti tunnistettavia sanoja sisältävä nimike tai elementtejä sisältävä kuvio ei ole riittävän erottuva siinä vaiheessa, kun he olisivat vasta tutustumisvaiheessa, eivätkä ole liittäneet siihen mitään kokemuspohjaisia mietteitä.

Hyvältä tuntuvan nimikkeen miettimisen äärelle voi tulla päätyneeksi useita kertoja ja se taasen voi aiheuttaa samojen miettijän hermoverkon osasten toistuvaa uudelleenaktivoitumista, mikä taasen käy juolauttelemaan miettijän tietoiseen tai alitajuiseen mieleen jotain sellaista, josta ei jaksa tai pysty irroittautumaan. Käytännön seuraamuksena voikin olla, että nimikkeeksi valitun aiemmin elettyyn elämään pohjautuvuus alkaa selkenemään vasta vuosia myöhemmin, jolloin siitä voi käytännön syistä olla vaikea luopua. Tai ehkä jotain vähää selkeni ensi alkuun ja sillä perusteella sopivalta tuntuvuuden vuoksi tuli valinneeksi jonkin tietynlaisia mietteitä tuottavan nimikkeen, mutta muu siihen liittyvyys tulee hoksattua sitten joskus toiste ja sitten taas ihmetellään, että mitenkäs niin pääsi käymään.

Hypähtäen toviksi 2010-luvun tienoille, saattaa sieltä asti mennyttä aikaa tarkastellessa todeta, että vaikkei kohdeyksilö ole koskaan ollutkaan ns. uskonnollinen ihminen, on ounasteltavissa eli ei ilman todistajien lausuntoa todistettavissa, että päätelmä hänen Uskottavaa vai totta -bloginsa perustamisesta on tehty useita vuosia ennen sen ensimmäisiä blogipostauksia.Tästähän ovat eräinä todisteina olleet lukuisat siihen käsiteklusteriin viittailut, josta löytyvät mm. ristillisyys, kristillisyys ja Kristiankin, joka on sattumoisin myös Janin toinen nimi (sekä myös helsinkiläisen työkaverin toinen nimi, josta olisi mainittavaksi erilliset tähänkin tarinankerrontaan käyvät anekdoottiset luonnehdinnat). Akateemisesti fiksu arvailu yksilön myöhemmin valitsemasta blogin nimestä perustunee paljolti suomenkielen sanamäärän asettamiin rajoituksiin ja siihen, mikä blogin tehtävänä olisi (”selittää missään esiin tuomattomia asioita huolitellun yksilön ymmärryksen ilmentämisen kautta, vaikka ne voivatkin kuulostaa joistain ihmisistä liian mahdottomilta, jos vertaa siihen, mitä muualla julkaistaan”). Uteloittavasti Uskon nimipäivä on 30.3. eli ihan siinä Janin syntymäpäivän vierellä eli aprillipäivänä ja Janin isän äidin nimi sisälsi sanan ”vale” (Valentina).

Parinkymmenen vuoden ajalliselle matkalle mahtuu monenlaisia syitä ja kenties houkutuksia luovuttaa tietoa toisesta ihmisestä ja onkin tilastollisesti mielenkiintoista, kuinka tiettyihin henkilöihin liittyvistä tapahtumista ym. seikoista on päässyt muiden ihmisten tiedettäväksi valtavat määrät yksityiskohtaista tietoa

Monet sellaisetkin yksilöt, jotka eivät ole kuuluneet ollenkaan siihen kaveri- ja tuttavapiiriin, jonka jäsenet esim. tietokonepelien merkeissä ajoittain toisiaan tapasivat, ovat toimineet erityisen merkitykselliseksi tarkoitettuja käsitteitä ja ajanjaksoja yhdistävinä tahoina joko ennakoivasti tai jälkeenpäin. Esim. Helsingistä takaisin Lappeenrantaan muutettua (2009) ja siellä seuraavat kymmenisen vuotta isoäidin omakotitalon yläkerran vuokrattomassa asunnossa asustellen, tuli nähdyksi satoja kertoja pitkäaikaisen Minna-nimisen naapurin ”hard rock halleluja”-tarran hänen auton takalasissa sen osoittaessa suoraan yläkerran keittiön ikkunaan. Tällainen yhdistää näppärästi yhdenlaista mielenvalmistelua ja kohdeyksilön Uskottavaa vai totta -blogiteosta (aloitettu 2007), sekä toisenlaista mielenvalmistelua ja kohdeyksilön Vohkare-julkaisuja (aloitettu 2014). Tämä tarkoittaisi sanoa, että yksittäisille ihmisille olisi jaeltu pikku tehtäviä, joita heidän pitää jonkin perusteen vuoksi vaalia monien vuosien ajan eli tässä tapauksessa kiinnittää autoonsa yksittäinen tarra tietynlaisella tekstillä ja pitää se siinä. Kohdeyksilön sukulaiset ovat tunteneet Minnan vuosikymmenien ajan (Janin isoäiti siinä samalla kadulla ja vaihtelevasti eri vuosina monia muita hänen sukulaisiaan samaisessa talossa asumassa).

Tähän Vohkare-nimeen kohdeyksilö tuli ajautuneeksi sekä tietoisen, että vähemmän tietoisen valinnan kautta. Se sisältää monenaiheisia huolitellusti kirjoitettuja tekstejä, joista moni on sisällöltään niin tiivistä, että yksittäisen julkaisun voi joutua lukukokemuksena lohkomaan pienempiin osiin, jotta sen jaksaa käsitellä mielessään. Tiivey­den idea lienee juontunut mm. viestinnän opettajan esittelemän Osmo Wiion kehittämäksi mainitusta ideatiheys-termistä mediatekniikan amk-opinnoissa vuonna 2004. Muina sanavalintaan ohjastavina ja ennakoivina tekijöinä mm. Habelix-nimimerkkiä käyttänyt henkilö, joka tuli tutuksi 90-luvun lopun varusmiespalvelusaikoina tutustutun kaverina. Habelix viljeli runsaassa määrin viittauksia Asterix-sarjakuvan Obelixiin ja pienenä taikapataan tippumiseen kuten kyseisessä sarjakuvassa konsanaan. Kyseisessä sarjakuvassa Obelix kuljettaa mukanaan isokokoista hiidenkiveä. Asterix-sarjakuvasta saadaan myös analogia Habelixin ystävyydestä Puustinen-nimiseen henkilöön, johon siis varusmiespalveluksen aikana tutustui, ja sitä kautta kohdeyksilölle välttämättömän oloiseen parempaan moodiin pyrkimiseen lisäaineiden tai lenkkeilyn kautta (vrt. Asterixin kaksi eri moodia, turbomoodi ja tavallinen, taikajuoman käytöstä riippuen).

ihan mitään kenellekään ilmoittamatta saattoi irtisanoa vuokra-asunnon, ottaa vastaan opiskelupaikan toiselta puolen Suomea, muuttaa sinne asumaan, opiskella siellä syksy- ja kevätlukukauden ja käydä seuraavana kesänä Lappeenrannassa kuten joinakin viikonloppuinakin kenenkään aiemmin tuntemansa tulematta millään tavoin elämään mukaan.

Vielä enemmän keinotekoisemmin kivisyyteen viittasi paikallisen Stone-yhtyeeseen attribuoidun parikymppisen ”heavylettisen” miehen parin vuoden aikaiset ilmestymiset tilastollisesti ällistyttävän runsaassa määrin eri puolin Lappeenrannan keskustaa ja satamaa vuosituhannen vaihteen jälkeisinä muutamana vuotena. Tuli aina yksinään ollen näkyviin, runsaanlaisesti tilaa ympärillään, sen verran kaukaa lähestyen, että häntä joutui pitämään näköpiirissään vilkaisua pidempään, jos ei tehnyt päätöstä kulkea kiertoreittiä sinne, minne olikaan menossa. Sattumoisin Stone-yhtyeen logo on olemukseltaan sillä tapaa tiivis, että kaikki kirjaimet ovat yhdessä tiiviissä nipussa eli siitä vahvistusta myös tiiveyden idealle.

Mainittu Puustinen oli aikoinaan sujautettu mukaan samaan varusmiespalvelusyksikköön (vuonna 1998) kaveruuden aloittamisen aiheuttamiseksi, mutta päätyi lopulta paremmaksi ystäväksi Janin kanssa. Puustisen IRC-nikki vuosituhannen vaihteen molemmin puolin oli ”tunkki”, mistä hän tuli kehitelleeksi sanan ”tunkkiluostari” viittauksena asuntoonsa, vaikkei missään puheissa tai teoissa esiintynyt mitään, josta olisi voinut johtaa sanan luostari. Usko-teemaa päätyi ilmentymään epäilyttävällä tavalla monissa kohdin elämää kuten vuonna 2004 alkaneissa mediatekniikan opinnoissa, joiden toisena opiskeluvuotena mukaan tuli uusi oppilas, Hosianaho, jolla oli kutsumanimenä ”hose”, mikä sai jo ensimmäisinä päivinä herkistymään huomioille siitä, että hänen nimestään löytyy melkein sana ”hoosianna”. Jo näiden opiskeluiden aloittamisesta alkaen samanluokkalainen Tuomas käytti suunnilleen joka kolmas päivä sanaa ”ristus” ilmaistakseen milloin todellisen, milloin leikillisen harmistuksensa.

Sukulaislääkärin lehtikorista aina löytyneet Hiidenkivi-lehdet nimensä puolesta, omakotitalon seiniä tärisyttäneet viikottaiset räjäytykset läheiselle kalkkikivikaivoksella ja auton vohkiminen Helsingissä asuessa vaikuttivat myös osaltaan Vohkare-nimikkeen muodostumiseen. Kyseinen autovarkaus ei näennäisesti edes ollut autovarkaus, vaan Rakennusviraston tekemä auton siirtäminen pois väärältä paikalta, missä on silti vohkimisen osuutta se, että auto oli tosiasiallisesti siirretty yleiseltä parkkipaikalta kadulle, jossa ei ollut aiemmin käynytkään – aivan kuten tätä tapahtumaa kuutisen vuotta aiemmin (vuonna 2002), jolloin auto oli yön aikana siirretty kerrostalon parkkipaikalta toisen saman kadun varrella olevan kerrostalon parkkipaikalle. Asumisaika Helsingissä oli ollut mielekästä aikaa ja erikoinen auton vohkiminen tuntui veikeältä kognitiiviseltä viitepisteeltä jo senkin vuoksi, että siinä sivuttiin julkaisun aiheita, joten sanoista lohkare ja vohkiminen tuli ”vohkare”. Pikanttia ennakoivuuden tunnetta välittyy siitäkin, että eräs Janille hyviksi tuttavuuksista muodostuneista käytti IRC-nimenään ”murikka” ja toinen Jani (Koskijärvi) asui sattumoisin Kivikadulla. Eikä sopine unohtaa Janin erääksi parhaiksi kavereista muodostunutta Anssi Kippoakaan, hänen rock rock -studionsa vuoksi (sattumoisin myös samoilla yläasteen luokilla 7- ja 8-luokilla). Anssi oli melkein päätymässä samalle riparille teini-iässä, mutta päätti viime hetkellä koulun auditoriossa riparipaikkaansa pähkäillessään mennä ”coolimpien” tyyppien riparille.

Vohkare-teoksen vakiokuvituksena olevat vihertävän väriset pallot yhteysviivoineen graafia esittämässä tarvitsevat osittain selittyäkseen hiukan vauhdin ottoa ja ajallista läpikulkemista vuodesta 1993 vuoteen 2014, jolloin ensimmäinen Vohkare julkaistiin. 90-luvulla käydyn ammattioppilaitoksen toisesta vuodesta asti tutuksi tulivat Arto ja Jaakko, jotka saapuivat ensimmäiset pari kuukautta päivittäin Kouvolasta asti autolla kouluun, sillä niin viime tinkaan oli heidän kouluun pääsynsä varmistuminen jäänyt. Vaikka heidänkin kanssaan tuli rilluteltua monia kertoa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa, aina jonnekin vuosituhannen vaihteen paikkeille asti, ja välillä sellaisia aktiviteetteja harrastellen kuten biljardi, sulkapallo ja minigolf, muutama tapahtuma nostatti vahvan tuntuman siitä, että niissä oli jotain sillä tapaa teennäistä, että niiden oli tarkoituskin erottua havainnoijan mielestä vielä pitkän ajan kuluttua tai ainakin ohjastaa tiedostamatonta ajattelua.

Arto ja Jaakko olivat vuoden 1997 paikkeilla tulleet kävellen käymään Kariniemessä (Lappeenrannan Pallosta pari kilometriä matkaa, Kari sattumoisin myös Janin isän nimi) ja toivat mukanaan kuivahernepussin ikään kuin myötäillen sanontaa, missä vedotaan olemaan vetämättä herneitä nenään, vaikkei siihen olisi pitänyt olla mitään syytä, etteikö heitä olisi ottanut ihan mielellään sisällä asti. Oltiinhan siellä siis ennenkin oltu monia kertoja. Selvinpäin ja kaikkea, pelattiin korttia, kuunneltiin musiikkia, selailtiin nettiä. Olivathan he toisinaan vähän vekkuleita tjs., mutta tämä ei tuntunut ollenkaan teolta, joka oli vain hetken mielenjohteesta päätetty toteuttaa, vaan se oli pikemminkin ennalta mielissä simuloidun tuntuista. Herne-sana löytyy myös enon Herneorontie-nimisestä asuinkadusta, kuten löytyi myös vuonna 2005 viereisen opiskelija-asunnon postiluukusta, sillä Hernesniemi-niminen oli päätynyt opiskelemaan samalle vuosikursille mediatekniikkaa.

Äkkinäisyydessään tapahtunut Jaakon IRC-nimimerkin vaihdos powderista Boulderiin on myös jäänyt mieleen, sillä se jättää ihmettelemään, kuinka monia kymmeniä kivisyyteen, lohkareisiin tms. viittaavuuksia elämään mahtuukaan. Samoihin aikoihin Arton suurimmalta osin tyhjänä ja avoimena pysyttäytyneeseen kirjahyllyyn tuli päätyneeksi Raamattu, vaikkei hän koskaan aiemmin eikä senkään jälkeen ollut ilmentänyt minkäänlaista kristillisyyttä, mutta tämä ei vielä tuolloin aiheuttanut ajautumaan ajattelemaan Boulder-nimimerkistä Jeesuksen hautaluolan oven virkaa toimittanutta kiveä (assosioituisi näppärästi sekä nimikkeeseen Uskottavaa vai totta, että myös nimikkeeseen Vohkare).

Arto ja Jaakko olivat täysin eri ystäväklusteria Janin kanssa, pois lukien tapaus, jossa Jani tupsahti mukaan vähähenkisille syntymäpäiväkahveille Hämäläisen Mikon kotiin, jonka luona Jania ei ollut nähnyt koskaan, mutta koska Jani oli seuraillut muiden tuttaviensa jälkiä opiskeluidensa suhteen, hän tuli myös opiskelemaan ammattioppilaitokseen tietotekniikan mekaanikoksi, joten siltä osin epäilyttävyyttä voi vähän löysätä. Jostain syystä ja jostain pimennosta 90-luvun IRC-keskusteluihin tuli mukaan adro-nimimerkkiä käyttänyt henkilö, mikä osaltaan toimi heikkona linkkinä toiseen ystäväklusteriin (Arto paremmin tuntemana toisessa ja adro vähemmän tuntemana toisessa). Arton nimipäivä on sattumoisin samana päivänä kuin kohdeyksilöllä itsellään on syntymäpäivänsä eli lokakuussa, Halloweenina.

Mainittuun herneisyyteen pääsevät Arton ja Jaakon toimesta kytkeytymään myös sanat alko ja herneenpalko, sillä Jaakko oli yhden kerran esitellyt veljeään siinä yhteydessä, missä häntä piti lähteä auttamaan saamaan autonsa käyntiin käynnistyskaapeleilla. Jaakko luonnehti veljeään ärsyttäväksi, mutta sinne Lappeenrannan yliopiston parkkipaikalle mentiin silti häntä auttamaan. Vielä noihin aikoihin sana ”startup” ei ollut yleisessä kielenkäytössä, joten ajatukset eivät tuolloin lennähtäneet kohti Janin monesti käyttämää ja kaikesta loogisuudesta irti ollutta ”my pitch”-tokaisua kohtaan (vrt. startup-yritysten esittelyt Slush-tapahtumassa).

Myöhemmin saattoi ounastella, että ideana muistojen tuottamisessa oli antaa monien ajatusten häipyä, liueta ja kaikota pois, jotta jäljelle jääneet saattoivat liittyä suoremmin toisiinsa. Siinä olisi sellaista vänkyyttä, joka näitä tietotekniikasta viehtyneitä saattoisi kiehtoa kaikkien ”etpäs arvaakkaan ennen kuin vasta myöhemmin, mistä on kyse”-tilaisuuksien lisäksi.

...

Lieköhän Primesoftilla ohjelmointitöissä olemisen aikana (vuonna 2006) huomioiduksi tullut kirja ”The Secret: Law of Attraction” vaikutti missä määrin Sihteeriopisto-verkkosovelluksen nimikevalintaan (jonkinlainen työnimike, joka olisi pitänyt vaihtaa jo pitkän aikaa sitten)? Kyse oli LUT-yliopiston tiloissa toimineesta ohjelmointialan yrityksestä, jolla oli yksi asiakas ja näennäisesti ainakin muutama työntekijä firman sisäisen nettifoorumin ja ICQ-viestintäsovelluksen perusteella, mutta käytännössä kohdeyksilön työpanos oli ainoa, joka vei asiakkaan verkkopalvelun kehitystä eteenpäin, eikä muita työntekijöitä nähnyt fyysisesti missään paitsi sitä yhtä, joka teki gradutyötään. The Secret -kirjasta oli firman nettifoorumilla erillinen kiinnitetty topikkinsa, jossa kirjaa esiteltiin, muutoin tuon nettifoorumin sisältö oli vähänlaista ja vain ”jotain pientä” ohjelmointiin tai ideointiin liittyvää sisältänyttä. Erottuvuus olisi täten se tekijä, joka toimisi muistiin jäämisen edistäjänä. Sanasta ”secret” pääsee parin siirtymän kautta sanaan ”sihteeri” (secret, secretary, sihteeri). Pikanttia myös sanan ”prime” läheisyys sanan ”priming” kanssa.

...

Sinänsä sattuvaa, että tämän tekstin kirjoituspäivä eli 23.8.2020 on viimeinen Ed Atkinsin näyttelyn päivä Kiasmassa, näyttelyn esittelykuvana ollessa juksauksen idean mieleen tuova kuva, missä vedetään nenästä ja mikä palauttaa mieleen menneen ammattioppilaitosajan sen ajanjakson, missä luokanopettaja Veli Kotila ensin hyväksyi työpaikkaharjoittelun kohteeksi Etelä-Saimaan talon alakerrassa toimineessa yrityksessä työskentelyn ja sitten kielsi hyväksyneensä mitään. Kyseinen yritys tuotti tehokkailla Silicon Graphics - työasemilla 3D-grafiikkaa ja -animaatioita. Eräs ensimmäinen meneillään olevien projektien esittelyistä sisälsi ruudulla näkyvän, renderoidun suden nenästä vetämisen siihen hiiren pointerilla tarraten, mikä aiheutti renderoidun suden kasvojen venymisen kohti katsojaa. Muissa uutisissa: Sattumoisin kaksikin Pinokkio-elokuvaa on valmisteilla (”Pinokkion nenä on yleensä lyhyt, mutta se pitenee jos hänellä on stressiä tai jos hän valehtelee”). Myönnettävissä olevan rajoissa on, että kyseiseen yritykseen harjoittelemaan olisi halunnut mennä sen vuoksi, että Lappeenrannassa ei ollut sellaisia yrityksiä, joissa yhdistyisi sekä vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet, että yksittäisillä kursseilla harjoitellut asiat. Laitekorjaajaksi meneminen ei tuolloin hirmusti kiinnostanut, sillä harjoittelukorjaamiset asiakkaiden videolaitteistolla olivat olleet liiaksi stressiä tuottaneita kaikkine vähine opettajan auttamisineen ja liian paljon uutta mietittävää aiheuttavuuksineen sellaisessa vaiheessa, jossa oli vasta oppinut syövyttämään piirilevyjä ja mittailemaan yksittäisen transistorin toimintaa. Hassua sinänsä, luulivatko koulun yksityisasiakkaat, että opiskelijat jotenkin maagisesti osaavat kaiken sen, mitä kokeneet laitekorjaajatkin ja säästävät siten rahaa tuomalla ilmaiseksi korjattavaksi jonkin vekottimen? Ikään kuin laitteen sähköllä toimivuus olisi ikään kuin varmistus sille, että se voidaan korjata kunhan se vain tuodaan korjattavaksi.

Tutun toimitusjohtajan Aureolis-yritys fasilitoijana ja tietovarastointipalveluiden tarjoana?

Yhtä Janin tädin lapsista, Katjaa, ovat laskenta, tekoäly, business intelligence yms. vedonneet niin paljon jo nuorena, että jos hän nykyisin perustaa uuden yrityksen, Etelä-Saimaa ja Yle jo soittelevat toisilleen, josko tavattaisiin ennen haastattelun tekoa kysymysten jaottelusta sopimiseksi. Ei nyt aivan siitä asti kun Katja (Ahola) perusti Aureolis-yrityksensä (2001) ole ollut mietinnöissä ollut mukana, josko yrityksen nimi perustuisi siihen, että on ollut tälläinen historiallinen henkilö kuin Marcus Aurelius, joka on kirjoittanut Itselleni-nimisen kirjan ja jonka olisi tarkoitus kytkeytyä kohdeyksilöön siillä tapaa, että kohdeyksilö ei kaikesta pyrkimyksellisyydestään huolimatta saa viestiään siitä, mitä outoa ja erikoista maailmassa tapahtuu, juuri kenenkään muun tietoon kuin itsensä, mutta jossain vaiheessa tämä mahdollisuus alkoi tuntua järkeenkäyvältä, eikä siitä viitsinyt laskea irti. Tuntui täsmäävältä, että kohdeyksilöstä kerrytettäisiin paljon tietoa, hänen elämäänsä ohjailtaisiin suunnitellun mukaisesti monien avustavien tahojen kera ja saavutettaisiin lopulta parinkymmenen vuoden aikana se vaihe, missä tietoa ja dataa olisi vihdoin niin paljon ja niin monesti koeteltuna, ettei tietokoneellisten ennusteiden lisäksi tarvittaisi enää kovin paljon täydentäviä ihmisavustajia saamaan kohdeyksilö toimimaan eri tilanteissa halutunlaisesti.

Tästä vaikuttamispelistä tietoisena oleville Aureoliksen pitkäaikainen, oletettu osallistuvuus toimisi Aureolista hyödyttävänä mainostuskeinona sen tarjoamille palveluille ja valmisratkaisuille. Aureolishan on siis yritys, joka on sattumoisin hankkiutunut keskustan kirkon viereen rakennetun uuden, kaupungin korkeimman (toimisto)talon yläkerroksiin. Pikantisti Aureoliksen logossa ilmentyvä spiraalisuus oli jäänyt vuosien ajaksi esiintymään niihin entisen kenkäkaupan liiketeksteihin, joita ei oltu otettu pois kadullapäin suuntautuneen kerrostalon seinästä ja joiden läheisyyteen Katjan lähisukulaiset sijoittivat oman tavarakauppansa. Lappeenrantalaiset ovat sillä tapaa vähän omituisia, että he pitävät kai terveen merkkinä sitä, että kykenevät olemaan harmistumatta tai tuntematta yhtään mitään, jos kaikki ympäristössä ei ole aivan kohdallaan tms.

Dilemmaa hyvien päätelmien muodostamiseksi muodostuu siitä, että jos vaikuttamispeliä oli jo ennen kuin Katja lähti vuonna 1996 opiskelemaan Helsingin yliopistoon maisteriksi (”mathemathics, computer science, statistics, economics”), niin miksipä merkittävä tietovarasto kohdehenkilöön liittyen olisi juuri Aureoliksen käytössä? Mahdollisia vaihtoehtoja ovatkin, että Aureolis olisi vain jonkinlainen hangaround-jäsen siinä jossakin, mihin moni muukin taho ottaa osaa, mutta toisaalta voi olla niinkin, että sen kykenevyys datan ja tiedon käsittelijänä on niin monesti todistettua erilaisten asiakascasejen kautta, että siitä lienee tullut vaikuttamistoiminnan fasilitoija ja tietovarastointipalvelujen tarjoaja, vaikka vaikuttamistoiminta alun perin olisikin jonkun aivan muun tahon aloittamaa.

Janin ja monien Aholoiden vanhemmat ovat monelta osin kohdeyksilön suvun kanssa kytköksissä kuten Janin isän oleminen enon lapsien kummi ja Katjan äiti on tuonut pitkälle yli sata kertaa silakoita lähellä asuneiden isovanhempien syötäväksi niitä riittäessä niin paljon. Lukuisat Katjan ja Janin sukulaiset ovat osallistuneet vaikuttamispeliin vielä pitkälle 2010-luvulle asti, joten todennäköisyys sille, ettei Katja ollenkaan tiedä mistä on kyse, on suht heiveröinen.

Myöhemmin saattoi ounastella, että ideana muistojen tuottamisessa oli antaa monien ajatusten häipyä, liueta ja kaikota pois, jotta jäljelle jääneet saattoivat liittyä suoremmin toisiinsa. Siinä olisi sellaista vänkyyttä, joka näitä tietotekniikasta viehtyneitä saattoisi kiehtoa kaikkien ”etpäs arvaakkaan ennen kuin vasta myöhemmin, mistä on kyse”-tilaisuuksien lisäksi.

Kahden kesken ja muutaman hengen porukassa Katjan kanssa tuli keskusteltua 90-luvun alun yläasteaikoina (yhdeksännellä luokalla, kohdehenkilö tuolloin jo Pontukselle muuttaneena), Katjan kutsuttua käymään kotonaan perjantai-iltana, omien alkoholijuomien kulkiessa sinne mukana samanluokkalaisen Anteron kera. Sattumoisin Antero tunsi Katjankin entuudestaan jossain määrin, mikä tuli selväksi mainittuna perjantaina. Ihmeellisen pieni maailma, sano. Olisiko Katjalla ollut jo 90-luvulla intressiä olla kertomatta kohdeyksilölle, että hän tulee myöhempinä vuosina hankkimaan sellaisen yliopistokoulutuksen, jota muut ihmiset voivat hyödyntää kohdeyksilön elämän kulkua mallintaakseen ja ohjaillakseen, sitä tarina ei kerro. Ainakaan tuolloin Katjan käytöksessä ei mikään ilmentänyt, ettei hänestä olisi ollut muuta kuin ihan ok, että kohdeyksilö on hänen kotonaan käymässä. Tämä siis sen vuoksi mainittuna, että yläasteen ja amisajan vaiheilla oltiin hyvin lähellä niitä aikoja, jolloin monen ihmisen käytöksessä kohdehenkilö kohtaan tapahtui yhtäläistä, vaikuttamishaluun johtavaa muutosta.

Pikanttia on, että monet mainitun Anteron 90-luvun alun yläasteen aikaisista lausahduksista ovat päätyneet palautumaan mieleen myöhemmin jonkun hetken ajan elämässä vaikuttamassa olleen ihmisen kautta. Anteron lausahdus ”ole hiljaa ja huuda kuin kuikka” palautui helposti mieleen kohdeyksilön ollessa tovin aikaa työstämässä kylttejä mainostoimistotoimintaa aloitelleelle Tea Kuikko-Bothamille. Kohdehenkilö oli tuolloin elämässään haahuileva, sillä tietotekniikan opiskelu (ammattioppilaitoksessa, vuonna 1994) kaikessa tavallaan mielenkiintoisuudessaan ei tuntunut riittävän kiinnostavalta kaikkine tietoverkkoineen ja transistoreineen, joten hän tiedusteli kaikista alueen mainostoimistoista töitä. Tealla oli tuolloin toimistotilat nykyisen K-Supermarket Rakuunan talon ylimmässä kerroksessa. Tea lähti pyytämättä ja ilmeisesti tutustumisen mielessä mukaan röökille talon katolle, vaikkei hän ns. vakituiseen polttanutkaan. Kohdehenkilö itsehän poltti tuolloin punaista LM:ää päivittäin puolen askin verran.

Tean tapaaminen ei vielä silloin herätellyt ajatusta siitä, että maailmassa saattaa olla paljonkin ihmisiä, joiden elämiä ohjaillaan ja kohtautetaan (tai muuten vain tiedetään, mitä he ovat tekemässä tai aikovat tehdä), mutta hänen nimessään voi nähdä yhteyden siihen symboleiden ja käsitteiden pooliin, jota on pyritty tekemään erityisen merkitykselliseksi kohdeyksilön elämässä. Laadullisesti parempaan ajattelemiseen heräämiseen meni vielä useita vuosia, mutta kyllä se siinä vuosituhannen vaiheen paikkeilla oli, kun kohdehenkilö alkoi kirjoittelemaan kotisivuilleen erilaisia filosofisia ja pseudopsykologisia mietteitä siitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat ja miten ihmisten käytökseen/ajatteluun voidaan vaikuttaa.

On erittäin vahvoja viitteitä siitä, että kohdeyksilöön vaikuttavan ideoinnin jossain vaiheessa on lähdetty siitä, että plussa-merkki ja sen lähikäsitteet englanniksi ja suomeksi (and-operaattori, &-merkki ja sen latinankielinen vastine et ym.) on tehtävä erityisen merkitykselliseksi kohdeyksilölle, koska ne ovat niin tärkeässä roolissa priming-efektiä selitettäessä ja joka taasen on eräs merkittävimmistä ihmisiin vaikuttamisen keinoista, joista ei koskaan puhuta missään. Tarina ei kerro oltiinko jo joillain alkuvaiheilla päätetty joidenkin ihmisten toimesta houkutella kohdehenkilöä käyttämään priming-efektiä ajattelussaan ja muille viestimisissään, vai oliko pikemminkin tarkoitus esitellä asia, jotta siihen liittyvä käsitteistö ym. olisi teoreettisen helpompaa tuhota hänen mielestään ja jättää vain tärveltyneet rippeet jäljelle.

Ilmeisestikin jossain vaiheessa on kuitenkin tajuttu, että plussa-merkki morphautuu helposti ristin ja t-kirjaimen näköiseksi, mitkä taasen tarjoavat lisää mahdollisuuksia yksilölle personoidun käsite- ja tapahtumaverkoston luomiseksi (tee, tea, kristinusko, church, search ym.). Visuaalisesti tässä voi ajatella olevan kyse kahdesta eri käsiteklusterista, joilla on hiukan suoria assosiaatioyhteyksiä toisiinsa. Joka tapauksessa kohdeyksilön elämän varrelle päädyttiin jättämään runsas joukko sellaisia oleskelemaan jääneitä tekojen vaikutuksia, jotka muistuttaisivat lukuisia kertoja samaisiin operaattorimerkkeihin, käsitteisiin tai visuaalisiin symboloihin assosioitavissa olevista asioista. Valitettavan monissa tapauksissa pyrkimyksinä vaikutti olevan hämärryttää ja sumentaa tuntumaa siitä, miten ihmiset yleensä käyttävät jotain käsitettä, yrittämällä ehdollistaa jonkin käsitteen ajattelua johonkin sellaiseen konkreettiseen, joka ei tuntunut mieluisalta ajateltavalta. Tästä sai jonkinlaista varmuutta siitä, että vaikuttamaan pyrkijät eivät olleet aikeissa tehdä mitään hyvää.

Erilaisten keinotekoisten tapahtumien ja tekojen yhtenä varmana pidettävänä tavoitteena oli tehdä niitä muista muistoista erottuviksi, kun niihin liittyviä ajanjaksoja sitten joskus myöhemmin ajattelisi. Juuri tietovarastoisuus eli mm. kohdehenkilön menneiden tapahtumien päätyminen samaan tietojärjelmään useiden eri vaikuttamaan osallistuvien käpisteltäväksi, on todiste siitä, että kohdeyksilöön vaikuttamisessa on kyse systemaattisesta, koordinoidusta ja analytiikan sävyttämästä toiminnasta ja mm. ylläpidollisissa ja sovellutuksellisissa tarpeissa joudutaan käyttämään varsin hienostunutta osaamista. Mitä laajemmasta ja vaativampaa osaamista vaativasta toiminnasta on kyse, sitä parempaa mainosta siitä saa. Tietenkään vielä tämäkään ei ole suoranainen todiste Aureoliksen osallistuneisuudesta, eikä kohdehenkilö itsekään ole ollut yhteydessä Katja Aholaan sitten vuosituhannen vaihteen ellei muutamia katseiden vaihteluita pyörällä ohiajaessa lasketa hänen käydessään sukuloimassa ja nähden kohdehenkilön avokuistilta.

Vaikuttamispeliin osallistujien käyttöön on päädytetty sellaista tapahtumatietoa, jonka avulla häiritsemään pyrkivät ihmiset koettavat suorastaan murskata aiempia muistoja ja niihin kytkeytyneitä muita mietteitä/tuntemuksia, eikä Katjan Jani-sukulaisella olisi pitänyt olla ollut mitään syytä luonnehtia tai listailla muille ihmisille esim. minkälaista on joskus ollut hänen kanssaan kahden hänen äitinsä vanhempien mökillä, hänen isovanhempiensa ollessa metsässä marjastamassa: saunottiin riemuiten; juostiin saunasta yksityislaiturin kautta järveen; kohdehenkilön ”apua” kertaalleen huuteleminen järvessä laiturin vieressä ollessaan, vaikkei siihen mitään syytä ollutkaan ja minkä Janin isoäisä kuuli ja riensi nopeasti veden äärelle; tikan heittelyt; puheltu ennen nukkumaan käymistä mitä nähdään mielessä ym. Myöhemmiltä ikävuosilta kyseisestä tietovarastosta löytyy muiden käytettäväksi anekdoottisia kuvailuja myös esim. siitä, miten kohdehenkilön saatua mopon Janin piti myös saada sellainen ja piankos pappatuna jostain löytyikin, minkä kanssa kisaillessa huomattiin, että tietyssä asennossa ollessa toinen mopoista saavutti huikean kiihtyvyyden.

Oletushermoverkot, mielen sisällön ylläpito ja keinotekoiset läpi aikojen yhdistyvyydet

On mahdollista, että kohdeyksilöön mieleen kaikenlaista ujuttaneet (tai sellaista yrittäneet) ja niiden välisiä yhteyksiä väsäilleet, ovat toimineet sen teorian pohjalta, että joskus tulevaisuudessa kohdeyksilölle ei enää olisi kaikesta esiintyneestä häirinnästä johtuen ajantajua, vaan kaikki olisi tapahtunut ikään kuin ”eilen” tai ”äsken”. Perusteet, aikomukset ja osanottajat eivät välttämättä ole olleet kaikkina vuosina samoja, mutta on tulkittavissa, että tavoitteena on ollut muokata jonkinlaista kuvitteellista tai tieteellisesti todistettavissa olevaa oletushermoverkkoa (eng. default mode network), mistä Wikipedia kertoo seuraavanlaista:

The default mode network is thought to be involved in several different functions:
It is potentially the neurological basis for the self:
Autobiographical information: Memories of collection of events and facts about one’s self
Self-reference: Referring to traits and descriptions of one’s self
Emotion of one’s self: Reflecting about one’s own emotional state
Thinking about others:
Theory of mind: Thinking about the thoughts of others and what they might or might not know
Emotions of other: Understanding the emotions of other people and empathizing with their feelings
Moral reasoning: Determining just and unjust result of an action
Social evaluations: Good-bad attitude judgments about social concepts
Social categories: Reflecting on important social characteristics and status of a group
Remembering the past and thinking about the future:
Remembering the past: Recalling events that happened in the past
Imagining the future: Envisioning events that might happen in the future
Episodic memory: Detailed memory related to specific events in time
Story comprehension: Understanding and remembering a narrative

Eli jos ihminen lopettaa johonkin tekemiseen keskittymisen, saattaisi piankin ajautua jonkinlaiseen hänelle tavanomaiseen ajatteluun, jota voisi olla keinotekoisesti muokattu eri elämänvaiheissa kokemuksiin ja ajatteluun vaikuttamalla. Ihmisajattelun säännönmukaisuus ei ole lyhykäisesti määriteltävissä, mutta eräänä enemmän stabiilimpana väittämänä voi todeta, että ihmismieli ei hetimiten voi päätyä mistä tahansa mietteestä mihin tahansa toiseen ajatukseen, mistä johtuen kaikilla ihmisillä on tiedettynä esim. sanoja, joita he eivät ole ajatelleet kertaakaan viimeisimpään kymmeneen vuoteen.

...

Olisikin houkuttelevaa ajatella, että vuoden 2004 muutto mediatekniikkaa opiskelemaan Ylivieskaan oli tavoitteellista elämänohjailua, jota kohdeyksilö piti omana valintanaan, vaikka moni seikka asunnon sijaintia myöten saattoi olla valmisteltu jo ennalta juuri kohdeyksilöä varten. Siellä opiskellessaan ja ollessaan saattoi kokea, että pystyi ottamaan näppärän irtioton kaikesta entisestä, mutta juuri se oli ajattelunsa suojaamisen näkökulmasta riski, koska niitä ajatuksiaan, joita ei usein käytä, on helpompi muokata kuin aktiivisemmassa käytössä olevia, nostattamalla niitä hienoisin vihjein esille, antaen niiden punoutua yhteen joidenkin tuoreempien aistimusten kanssa ja varmistellen yhteenpunoutuvuutta erilaisin vahvistavin signaalein ja toistoin. Sama tietenkin myös toisinpäin eli muutettuaan pois Ylivieskasta vuonna 2006, vaihdettuaan opiskelemaan toiselle koulutuslinjalle, oli mielessä uusia muistoja, jotka oli hankittu ollessaan maantieteellisesti aivan toisaalla.

Vaikka mediatekniikan opiskelijoista mm. Tuomas oli all-around good guy, hänen toimintansa vaikutti innoittaneen joko jälkeenpäin tai ennakoidusti, jo ennen hänen tapaamistaan, mistä sitä varmasti tietää, muita ihmisiä käyttämään hänen aiheuttamiaan kognitiivisia viitepisteitä punomaan niiden kanssa yhteen muuta ajateltavaa ja fiilispohjaisesti koettavaa vuosia myöhemmin. Tuomashan oli toisinaan pitänyt koulussa ja vapaa-ajalla yllään paitaa, joka ikään kuin sanoi ”skitsofrenia latautumassa”, paidan kuvituksena olleen latauspalkin kuva ja sen alla sana ”skitsofrenia”. Hän myös lausahteli ilman järkevää kontekstia ”nää on mun maita”, vaikka hän sinänsä täysin tolkullinen olikin. Ehkä hän oli suunnistaja-aikoinaan kaatunut metsässä liian monta kertaa?

Aiemmin mainittu samanluokkalainen Antero (yläasteella 90-luvun alussa) pääsi luikahtamaan ajatteluun mukaan vuoden 2004 muuttamisen yhteydessä, sillä pakettiauton vuokrauksessa käytetyn RentMe-yrityksen toimitusjohtaja taisi olla sama henkilö, joka vuoden 2000 paikkeilla kävi ostamassa entisen tietokoneen pois ja käänsi lähtiessään kulmikkaan sporttisen autonsa siinä omakotitalon pihalla painamalla sillä tavoin hienoisesti kaasua, että auto pyörähtää nurmikon päällä ympäri nurmikkoa vahingoittamatta, mutta kuitenkin sorapintaa vähän irti ruopaisten. Hänen sukulaisensa oli kohdeyksilön yläasteeaikoina viettänyt usein aikaa Anteron nuorempien veljien kanssa, samanmerkkisen tietokoneen kanssa puuhastellen. Vai olisiko sittenkin ollut niin, että se olikin juuri se RentMe-yrityksen omistajan (Rauli Römpötti) sukulainen, joka kävi sen tietokoneen pois ostamassa, vaikkei missään vaiheessa ostokeskusteluja tullutkaan puheeksi, että kohdehenkilö olisi tavannut hänet useinkin Anterolla ollessa? Joka tapauksessa, molemmissa vaihtoehdoissa muista ihmisistä erottuviksi heidät teki se, että heidän kasvoissaan oli samankaltaisesti sellaista uniikkiutta kuin Uber-yrityksen kanssaperustajan kasvoissa eli kuin olisi tietokonepelin hahmonluontivaiheessa säädelty joitain kasvojen piirteitä ääriasentoihin. Tästä siis juontuu myös päätelmä siitä, että he yleensä ovat sukulaisia keskenään.

Koska ihminen on olento, joka ajautuu helposti ryhmittämään samalla sanalla viitattavissa olevia asioita toisiinsa ainakin jossain määrin, tuntui kohdeyksilöstä sekä epäilyttävältä, että jossain määrin mahdottomalta vastustaa sitä, että amisaikoina kohdeyksilön tyttöystävänä ollut Siru asui Kantokadulla kolmen muun sairaanhoitajaopiskelijan kanssa ja kymmenen vuotta myöhemmin hänellä on mediatekniikan opiskelujen aikana sutinaa Kantola-nimisen nuoren päätoimittajanaisen kanssa. Erikoista on ollut, että Kantola-niminen nainen (tutor-opiskelija, 2. vuoden opiskelijoita) aloitti tapaamiset tyrkkäämällä kohdeyksilön mediatekniikan vuosikurssilaisten saunaillan päätteeksi talon seinää vasten muiden opiskelijoiden nähden heti, kun astuttiin biletiloina toimineista Sampo-pankin virkistystiloista (saunat ja kaikki) viimeisen kerran ulos ja ”alkoi työntää kieltään kohdeyksilön suuhun”, vaikkei heidän kesken ollut vaihdettu mitään sellaista vihjailevuutta tai sanoja, jotka olisivat jotenkin luontevasti johtaneet moiseen. Toisena vuodenaikana, parin kymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta, joku täysin tuntemattomaksi jäänyt ”vanhempi mieshenkilö” tönäisee Mustaleski-nimisen baarin löyhässä jonossa olleen kohdehenkilön maahan häntä ensin kohti katsottuaan, tultuaan edellä mainitun tapahtumapaikan suunnasta, muttei jatkanut esim. hyökkäämällä kimppuun tms., vaan vain tuijotti lumiseen maahan kaatunutta kohdeyksilöä jotenkin mihinkään tunnetilaan sopimattomasti ja kävelee sitten pois. Ehkei kukaan ollut kertonut hänelle, että kohdehenkilön ajattelu terävöityy, jos hän saa adrenaliini-/dopamiinipurskeen, joten hän ei ilmentänyt sellaisen henkilön käytöstä, ”jolle voisi käydä vittuilemaan”.

Mainittakoon, että virheellistä edellisessä on ollut sanan ”ryhmittää” käyttö, sillä mieli ei ryhmittele asioita pysyväluonteisesti, vaan voisi pikemminkin sanoa, että kyse on todennäköisyyksistä, että jonkinlainen ryhmittyneisyys pääsee muodostumaan tietoisen ajattelun tasolla sen perusteella, miten ajatukset ovat ”kirjautuneet” hermoverkkoihin ja minkälaiset signaloinnit (hermoverkkojen tai mielen tasolla) ovat kulloinkin olleet vaikuttamassa. Onhan ollut niinkin, että kaksi eri tönäisytapahtumaa eivät ole kohdanneet tietoisessa mielessä saman päivän aikana kertaakaan opiskeluvuosien aikana Ylievieskassa, vaan vasta myöhemmin kohdehenkilö on tullut ajatelleeksi, että ”ahaa, nämä kaksi tönäisytapahtumaa ovat tapahtuneet samalla Rautatienkatu-nimisellä kadulla, välissä ollen päiväsaikaankin vähäisellä käytöllä ollutta parkkipaikkaa”.

Jos niin valitsisi, voisi ottaa vakavammankin mietinnän alle sen, että Lappeenrannassa Rautatienkadun vastine olisi Ratakatu, jossa sattumoisin myös jo mainituksi tullut Jani Koskijärvi on asustellut (suoraan vastapäätä, kadun toisella puolella), mutta hänestä on kerrottavaksi parempikin erikoinen esimerkki. Vuonna 2018, jolloin häntä ei ollut tavannut suunnilleen kymmeneen vuoteen, hän saapuu Lappeenrannan keskustan suunnasta pyörällä kohdeyksilön kävellessä Sammonlahdessa kauppaanpäin (700 metrin päässä asunnolta) ja toistelee viidenkymmenen metrin aikana sanoja ystävä ja skitsofrenia lähes toistakymmentä kertaa (molempia), sijoittaen niitä näennäisen tolkullisten lauseiden osaksi kuin olisi saanut jonkinlaisen tehtävänannon toimia sillä tavoin. Hän oli pukenut selityksensä ideaan siitä, että kohdehenkilö olisi jotenkin mieleltään häiriintynyt, vaikka kohdehenkilö ei vain kertakaikkiaan halunnut tavata kyseistä henkilöä. Hän selitteli, miten ”hän on ystävä, joka aina kuuntelee” – vaikkei ole ollut missään yhteyksissä kymmeneen vuoteen – ja että ”hänen isälläänkin oli skitsofreniaa” – vaikkei kohdehenkilö ollut vielä ehtinyt sanoa juuri muuta kuin sen, ettei halua tavata taikka keskustella, joten ”mee pois”. Tämä oli hyvin erilainen kokemus kuin joskus aikoinaan, jolloin hän esitteli virittelemänsä auton kyvykkyyttä ja omia ajotaitojaan kohdehenkilön ollessa kyydissä taikka kun keskusteltiin innostuneesti tietoteknisistä asioista iltamyöhään taikka kokeiltiin kaikkia niitä demoja tai pelejä, joita kohdehenkilö oli saanut ulkomaisilta swapperituttaviltaan ja joita halusi tarjota ilmaiseksi muidenkin tuttaviensa käyttöön. Hyvin olivat monille kelvanneet, monia kertoja. Eräs mahdollinen selitys Jani Koskijärven reaktioita esiin yllyttävässä käytöksessä saattoi olla siinä, että kohdehenkilö oli toisessa kirjoituksessa maininnut kyseisestä henkilöstä muutaman seikan ja täten hän oli saattanut kokea tarvitsevansa muita ihmisiä varten vaikutelman, että hänestä kirjoittanut henkilö ei ole järkevästi ajatteleva tjs., minkä lähistölle ”ripotellut” ihmiset saattoivat kertoa ”silminnäkijöinä” muille ihmisille. Kyseinen kadunpätkä ei ole sellainen, missä kukaan oleilisi paikoillaan ollen, joten sekin lisäsi tilanteen epäilyttävyyden tunnetta. Koskijärvi itse oli jossain vaiheessa oppinut artikuloimaan huomattavasti rauhallisemmin ja huolitellummin kuin minkälaisena hänet oli tottunut muistamaan.

...

Tässä kirjoituksessa paljon mainitun toisen Janin, jonka sukulaisia Koskijärvikin nykyään on, sosiaalisen verkoston ytimeen kuuluvien ihmisten (rajautuen tässä vuoteen 2003 asti) käytöksessä on ollut enemmänkin juuri sellaista ihmeellistä, mistään syystä alkamatonta toimintaa, joka on tuntunut tapahtuman aikana ja sen jälkeen tapahtunutta miettiessä siltä, että tarkoitus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aiheuttaa tunnepitoinen muistijälki. Maija, Janin tyttöystävä vuosituhannen vaihteen tienoilla, oli ollut mainitun ”murikka”-nimimerkkisen henkilön omakotitalon portailla tupakoimassa kohdeyksilön ja erään spaa-nimimerkkisen henkilön ollessa siinä lähellä, kunnes Maija alkoi ilman minkäänlaista pohjustavaa selitystä tai edeltävää, elekielessäkin ilmentynyttä kiihtyneisyyttä käydä motkottamaan kohdeyksilölle jostain asiasta, joka ei tuntunut hänestä mitenkään tutulta, joten tilanteen prosessointi mielessä kesti pidempään kuin huutamisen tasoa lähennellyt motkottava puhe. Vieressä ollut spaakaan ei kysyttäessä ilmaissut ymmärtävänsä, mistä oli ollut kyse, Maijan jo mentyä takaisin sisällä. Kyseessä siis jonkinlainen bileilta, mutta Maija ei ollut humalassa. Myöhempinä vuosina muita samaisena iltana tapahtuneita asioita, tuon motkottamistilanteen tapahtuneita, käytiin yrittämään pitää kohdeyksilön mielessä eli olisi tulkittavissa, että tuon motkottamisteon tarkoituksena oli toimia jonkinlaisena ajatusten kauttakulun reittinä (vrt. maamerkki, josta muut läheiset asiat tulevat mieleen).

On sinänsä täysin mahdollista, että kohdeyksilö ei ole ilmentänyt nuorena aikuisena sellaista ”ihmislaatua”, että hänen kyvykkyyksiensä varaan voisi laskea paljon, hänhän pukeutuikin jotenkin vähemmän kelpaavan hyväksyvän oloisesti kuten moni muukin keskivertoihminen, joka ostaisi vaatteensa vaikka Prismasta. Mutta olisiko se vuonna 1998 johtanut jopa siihen, että häntä olisi käyty halveksimaan niin paljon, että hänelle tarjoiltaisiin tahallaan (Lappeenrantalaisessa pikkupubissa, Kourulassa) kuranmakuista pizzaa vai oliko siinä kyseessä sen avustaminen, että Janin syntymäpäivään atribuoituva aprillipäivä ja siihen usein liitetty lausahdus ”aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle” yhdistyisi mielessä jollain uudella, vähemmän mielekkäällä tavalla? Tilanne oli alkanut siitä, että Jani oli kysellyt IRC:ssä, josko pizzaa syömään lähtijöitä olisi ja vain kohdehenkilö ilmoittautui mukaan. Sattumoisin kyseisessä pikkupubissa oli Adidaksen verkkareissa (kolmiraitaista verkkahousua ja samasta tuotesarjasta oleva takki) EKAMK:n opettaja juomassa oluttuoppiaan sen verran hutikassa, että oli tainnut aloittaa juomisensa jo iltapäivällä. Kohdehenkilö itse oli tuolloin opiskelemassa kyseisessä ammattikorkeakoulussa tietotekniikkaa, vaikkakin lopetti ne opiskelut kesken yhden vuoden jälkeen, palatakseen aiheeseen myöhemmällä iällä paremmin valmistautuneena.

Tyypillisempää, varsin poikkeuksetta, kuin suoranainen töykeily on ollut rennon kaverillinen suhtautuminen, mitä tulee amisaikoihin ja niiden jälkeisiin viiteen kuuteen vuoteen eli suunnilleen vuosien 1992 – 2002 välinen aika, mutta mukaan on päätynyt lukuisa määrä sellaisia tilanteita, jotka joko sellaisenaan tuntuvat olevan tarkoitettu auttamaan Janin pysyttäytymistä mielessä assosiaatioreittien lisäämällä tai sitten vasta myöhemmin on luotu sellainen tilanne, joka kytkee aiemman Janiin liittymättömän tilanteen yhteen Janin tekemisten kanssa. Eräs varhaisimmista ennalta harjoitelluista tilanteista, jota varten olisi ennalta mietitty keskusteludialogin kulkua ja jonkin lausumisen aiheuttavia triggereitä, saattaisi olla se hetki, jolloin kohdehenkilö oli kahden muun amisluokkalaisen kanssa (Arto ja Jaakko) Olteri-baarissa, siihen tullen paikalle Mikko, joka alkoi ottaa muita juomisen määrässä kiinni.

Arto: ”Mikkohan juo nopsasti”

Mikko: ”mie oon harjoitellu”

”nii.. kahta, mut kokeileha kolmea”, Markon tekee mieli todeta virnistäen.

[naurunremakkaa]

Arto: ”Markohan heitti vitsin”

Jaakko: ”nii, kerrakii”

On varmaankin spekuloitu, että toteamukseen ”on harjoitellut” reagointi aiheuttaisi suurella varmuudella sen, että Marko sanoo jotain sellaista piruilevaa ja harjoittelemiseen liittyvää, jossa tullaan viitanneeksi siihen, mitä juuri nyt ollaan tekemässä (Mikko on juomassa toista tuoppiaan) ja minkälaisia erilaisia kuvitteellisia harjoittelemisia kyseisessä tilanteessa voisi keksiä sanottavan, joten Marko tulee löytäneeksi vain yhdenlaisen sellaisen eli määrän lisäämisen. Tämähän assosioituisi siihen, kuinka Janilla oli ollut tapana lausahdella sekä IRC:ssä, että IRL tiettyjä toteamuksia kuten ”nii kerta”, joka tarkoitti suunnilleen samaa kuin sanoisi ”nii, ettäs tiedät” tai ”nii, näin se nyt vaan on”. Jaakko pääsi tuossa keskusteludialogissa päättämään tilanteen toteamalla suunnilleen samanlaista kuin Janilla on siis on ollut tapana sanoa, mutta kuitenkin varsin erilaisessa merkityksessä. Kukaan näistä kolmesta ei kohdehenkilön tietääkseen ole ollut samaa kaveripiiriä Janin kanssa, vaikka kaikki heistä jossain vaiheessa ovatkin opiskelleet tietotekniikkaa ammattioppilaitoksessa. Mikon muihin bravuureihin sisältyy Toto-artistin musiikin soittaminen autossaan, totomyynnin ollessa oltua jotain, mitä Jani ja kohdeyksilö tekivät tuolloin pari kertaa kuussa työkseen Lappeenrannan raviradan totohallin myyntipäätteillä.

Jos haetaan vielä lisää esimerkkejä selkeästi loogisesti järjettömistä teoista, joissa on samankaltaista teennäistä kiihkoilua kuin mainitun Maijan huutamiseen yltäneissä motkotteluissa, on vuodelta 1995 löydettävissä tilanne, missä Jari Kopra juttelee ensin rennosti kohdeyksilön kanssa heidän tavattuaan Billy the Kid -baarissa, mutta tekeekin yhtäkkiä jotain niin ihmeellistä, että läimäisee oluttuopin kohdeyksilön kädestä siten, että osuman voima suuntautuu suoraan ylhäältä alaspäin ja tuoppi paiskautuu kohti lattiaa. Hän huudahti samalla jotain, mikä ilmensi ympäristön ihmisille jonkinlaista ärsyyntymistä keskustelukumppaniin, vaikkei mitään syytä sellaiseen ollutkaan, sillä ensin oli keskusteltu niitä näitä, sitten tuli hetki hiljaista ja sitten se ihmeellinen läimäytys, joka sai kädessä olleen tuopin syöksymään kohti lattiaa. Rikkoutuneen lasin ääntä, kääntyviä katseita. Paria päivää myöhemmin, kun käy pyörähtämässä hänen vuokralla olleessa rivitaloasunnossaan, hän ei edes yritä löytää syytä teolleen, vaikka hänen tyttöystävänsäkin koetti saada tietoa hänestä irti. Tämä saattoi olla niitä tapauksia,missä tiedettiin minkälaista kaavoitusta Lappeenrannassa on tehty ja oli ajateltu, että tuo muisto kantautuisi niihin aikoihin asti, jolloin kyseistä baaria ei enää olisi, koska kyseistä rakennustakaan ei enää olisi, vaan sen tilalla olisi aivan erilainen rakennus. Kohdeyksilön sukulaiset ovat sattumoisin asettuneet asumaan kyseiseen uuteen rakennukseen.

...

Jos ihmisten sana-assosiaatioilla kikkailut jaottelisi siten, että on niitä ihmisiä, jotka voivat täysin omasta vapaasta tahdostaan tehdä valintaa sen suhteen, minkälaisia pysyviä vaikutuksia niillä on kuten kohdeyksilön enon nimetessä vaimonsa kanssa lapsensa siten, että niiden alkukirjaimissa on pelkkiä samoja kirjaimia kuin sanassa vesi (ve, si, es), eikä sillä ole tarkoitus vaikuttaa muiden ihmisten ajatteluun mitenkään erityisesti; niitä ihmisiä, jotka pitävät jotenkin veikeänä aiheuttaa muille ihmisille pysyväluonteisia vaikutuksia, heiltä lupaa kysymättä ja yhdessä laajahkon ihmisjoukon kanssa toteutusta pohtien; sekä niitä ihmisiä, jotka ovat jotenkin pakotettu toimimaan välineenä, joka aiheuttaa jollekin toiselle ihmiselle suht väkisin pitkäaikaisvaikutteisia assosiaatioita, mikäköhän tällöin olisi ollut M. Pöntisen asema, hänen kutsuessaan kohdeyksilön käymään uudelle asunnollaan Leipurinkadulla vuoden 2007 tietämillä syömään synttärikakkua? Leipominenhan on jotain joka assosioituu tuon kadunnimen lisäksi Janin aiempaan asuinsijaan Leivonkadulla, kaverin ”ihan sattumalta” Kotkan Meripäivillä Leivo-sukunimisen nuoren naisen tapaamiseen, ikiajat Fazerin leipomossa työskennelleeseen Minnaan kohdeyksilön isovanhempien naapurissa ym. Mainittu Leivo-niminen nainen on ollut sen verran ihastuttava kaikkien muidenkin hänet tavannoiden mielestä, ettei ole mikään ihme, että kaveri ei ole voinut laskea hänestä irti, kun heidät on jollain verukkeella kohtautettu. Täten jälleen vielä yksi leipomiseen assosioituva seikka, joka liittyi jotenkin olennaisesti kohdehenkilön elämään, alkoi tuntua liiallisuuksiin menevältä, eikä mahtunut todennäköisyyksien puitteisiin. M. Pöntinen oli tullut hyväksi tutuksi varusmiespalvelun aikana tavatun A. Pöntisen veljenä. Jos haetaan vielä lisää esimerkkejä selkeästi loogisesti järjettömistä teoista , joissa on samankaltaista teennäistä kiihkoilua kuin mainitun Maijan huutamiseen yltäneissä motkotteluissa, on vuodelta 1995 löydettävissä tilanne, missä Jari Kopra juttelee ensin rennosti kohdeyksilön kanssa heidän tavattuaan Billy the Kid -baarissa, mutta tekeekin yhtäkkiä jotain niin ihmeellistä, että läimäisee oluttuopin kohdeyksilön kädestä siten, että osuman voima suuntautuu suoraan ylhäältä alaspäin ja tuoppi paiskautuu kohti lattiaa. Pikanttia on myös se, että Leivo-nimisen nuoren naisen ja kohdeyksilön kaverin etunimistä saadaan noina vuosina paljon radiosoitossa olleen Taikapeilin toisen esittäjän nimi (Nina Tapio).

On ounasteltavissa, että monien keinotekoisten assosiaatioiden tuottamisen idean takana on esim. se hypoteesi, että ihminen oliona ei pystyisi pitämään mielessään mukana kaikkea elämänsä aikana muistamaansa ja kokemaansa, joten mm. assosiaatioilla tapahtumia klusteroiden ja yhdistellen, saataisiin varmisteltua, että kohdeyksilön elimistön energia- ja muut varannot riittävät ylläpitämään ainakin tiettyjen muistojen säilyvyyttä, eivätkä ne täten tulisi niin helposti karsituksi pois esim. sellaisissa tilanteissa, joissa kohdeyksilön elimistö ja aivot ovat erityisen stressaantuneet ja ravintoaineista syntetisoiduista tai suoraan saaduista aineista puutteiset. Kohdeyksilöhän on kokenut paljon sellaista häirintää, jonka aikana ajattelu on tuntunut turruteltu, mutta silti tiettyjä mietteitä on pyritty vihjein ja ennalta pohjustellusti pitämään aktiivisemmassa ajattelussa mukana.

...

Jostain syystä häiritsemään pyrkivät tahot ovat saaneet käyttöönsä kaikenlaista sellaista, vulgaaristi sanottuna, nussimiseen liittyväistä, jota he yrittänevät saada kohdeyksilön oletushermoverkon osaksi ja joka lisäksi liittyisi jotenkin siihen neljän ”koplaan” (Anssi, Jani, Tuomo ja Teemu), jotka toisensa suoraan tai yhden henkilön kautta tuntevat, mutta kuten sanottua, perusteet, aikomukset ja osanottajat eivät välttämättä ole olleet kaikkina vuosina samoja, joten erillisistä tapahtumista ei aina ole helppo takaisinmallintaa sitä, kuka mahdollisesti täysin tuntematon teki päätöksiä mihinkäkin häirintään ryhtymisestä. Onhan ollut tyypillistä, että häiritsemään pyrkivät käyttävät ns. proxy-ihmisiä vaikuttamisen välineinä ja joista monet ovat sillä tapaa sosioekonomisesti huonossa asemassa, ettei heillä ole ns. varaa kieltäytyä, vaikka on häirinnällä vaikuttamaan osallistujia ollut myös Lappeenrannan kaupunginvaltuutetuissakin ja kaupungintalolla työskentelevissä.

Näitä vulgaareja nussimiseen liittyviä tapahtumia ym. ovat olleet:

Janin kanssa lukuisia kertoja pelailtu Bip-lentokonepeli (kaksinpeli kahdella joystickillä, 2-ulotteiset grafiikat),
Janin kanssa kahden tai muiden ihmisten kanssa pelailtu Worms-ammuskelupeli,
Teemun reikäiset donitsit (franchising-periaatteella toimivan Arnolds-leipomoketjun Lappeenrannan leipomon toimitusjohtaja),
Anssi Kipon yläasteen 8. luokan liikuntatunnilla kahden kesken pukukopissa lausahtama ”sie voitkin ottaa nuo pienemmät munasuojat” ennen luistimitse jääkiekkoa menemään pelaamista,
Janilla illanvietoissa tavatun SannaK:n kanssa muhinoinnit Janin sohvalla kaikkien nähden,
itsetehdyn äänikortin laitto Anssi Kipon laitteistoon ilman mitään turvatarkistuksia tai varmisteluja Kipon ollessa kirkolla äänitys- ja miksaustöissä,
kohdehenkilön erheellisesti veden kaataminen auton öljynlaittoaukkoon poistuessaan toisista Janin pippaloista (vähemmin tiedossa se, että Teemu oli katsellut ja odotellut vieressä, kun kohdehenkilö kaataa erheellisesti vettä öljyaukkoon, minkä jälkeen mennään samaan aikaan takaisin Janin pippaloihin sisälle ja jonne tullessa hän laukoo ulvahtavasti nauraen muiden kuultavaksi, mitä oli päässyt tapahtumaan),
Anssi Kiposta 90-luvulla otettu valokuva hänen leikittelevästä kuikuilustaan roskiksen takaa resupartaisena ja hiukset rähjäisenä,
Tuomon ”älä opeta isääsi nussimaan”-lausahdus ym. paljon näitä törkyisämmät esimerkit.

Yksinkertaisimmillaan näistä tietämisen tunnistaa siitä, että Internetin käyttöä on mm. vuonna 2017 ja 2018 keskeytelty sadoittain juuri sellaisissa kohdin, joita edeltävästi on lämppäilty ajatuksia aiempiin tapahtumiin liittyen, joissa ilmenee jotain sellaista, joka on jollain tavoin läsnä tietokoneen ruudulla sillä hetkellä, kun häirintää esiintyy tai hetkeä myöhemmin, kun ongelmaa käy selvittelemään + lisäksi häirinnän ja ongelman selvittelyn jälkeen tapahtuu vielä jotain sellaista, joka kytkee aiemmat muistot ja tapahtuneen häirinnän johonkin näennäisesti niihin liittymättömään, mutta jotenkin väkisin tilanteessa erottuvasti mukaan olevaan asiaan. Tätä hienoisempaa (tai raadollisempaa) häirintää on kuvailtu muissa kirjoituksissa.

Sitä tarina ei selitä, miksihän eräs tässäkin kirjoituksessa mainittu on rickrolling-tyyliin laittanut muun IRC-viestintänsä sekaan (90-luvun puolivälin paikkeilla ja ilmeisesti vain tietyllä IRC-kanavalla) kymmeninä eri kertoina linkkejä, jotka päädyttävät sellaisten kuvien äärelle, jotka esittävät murjoutunutta ihmistä kuten junan alle jäänyttä, kehon ollessa kenties aivan pirstaleina ja aivot haljenneesta pääkallosta näkyen, mutta edes sellaisista hetkistä muistuttavuus ei ole päätynyt myöhempinä vuosina häiritsevien keinoksi.

...

Parinkymmenen vuoden ajalliselle matkalle mahtuu monenlaisia syitä ja kenties houkutuksia luovuttaa tietoa toisesta ihmisestä ja onkin tilastollisesti mielenkiintoista, kuinka tiettyihin henkilöihin liittyvistä tapahtumista ym. seikoista on päässyt muiden ihmisten tiedettäväksi valtavat määrät yksityiskohtaista tietoa, toisten ihmisten kohdalla muiden ihmisten tiedettäväksi ollen päätynyt vain karkeaa, epäsuorasti pääteltävissä olevaa tietämystä kuten missä talossa joku on asunut suurimman osaa lapsuusaikaansa. Jos jonkinlaista TopTen-listaa pidettäisiin, niin esim. kohdeyksilön ollessa monen muun kanssa Anssi Kipon studion leppoistustilossa juomassa alkoholia vuoden 2003 paikkeilla, Teemun kohdeyksilön ylle puoliväkisin laittamassa ”karhutaljassa”, mitä hän itse usein yllään piti, on myöhempinä vuosina haluttu nähdä käyttökelpoista vertailukohtaa johonkin kohdehenkilön kulloinkin monitorinsa ruudulla havaitsemaan (tässäkin kohdin tarkoitetaan viitata myös tietoturvaongelmaan).

Siitä ovat monet koettaneet vääntää jotain assosiaation tapaista, että erästä ala-asteekaveria kutsuttiin laajalti ”madoksi”, millä oli kai jonkinlainen yhteys Sleepy Sleepersin ”Mato” Valtoseen, mutta niinkin houkutteleva esimerkki kuin majan rakentaminen kuusen juurelle ja kohdehenkilön jääminen sinne odottelemaan, suklaalevyä syöden, että kaveri tulee kotontaan käymästä takaisin, ei ole saanut minkäänlaista vihjailua osakseen. Toisaalta, joidenkin ajallisesti rajattujen tapahtumien puitteissa on voinut tapahtua monenkinlaista erikoista, mutta joista vain muutama on vaikuttanut päässeen laajemmalti muiden kuin paikalla olleiden tiedettäväksi, mikä voi tarkoittaa, että tietämyksen osoittamista pihtaillaan tai sitten tietoa jaellut on vain päättänyt olla kertomatta kaikkea kerralla. Esim. Janin kanssa varhaisteininä työleirillä olemisesta on muiden tietoon päätynyt pitkään jahkailtu teltan ryhmänimi ”Red One”, mutta siitä ei ole ollut vähäisintäkään vihjettä, että muut ihmiset tietäisivät samaiselle työleirille tulleen, nuotiotulen ja lettujen paistamisen äärelle, kännissä olleet Sami ja Vikke, jotka olivat selittämättömästä syystä päätyneet kyseiselle saarelle perämoottoroidulla soutuveneellä. Sami ja Vikke olivat olleet samoilla luokilla ala-asteella, sekä asuneet läheisissä kerrostaloissa. Tosin, nythän kohdeyksilö tuli itse tuoneeksi tiedettäväksi jotain, mitä muiden ei pitänyt tietää.

Joidenkin menneiden tapahtumien voi ounastella olevan monen tiedossa, mutta joista on jäänyt enempään käyttöön vain jonkinlainen tuntuma tai käsitys siitä, minkälainen kohdehenkilö onkaan jollakin varhaisemmalla iällä ollut. Esim. ala-asteella kohdeyksilö valittiin aina koulun jalkapallojoukkueisiin taistelemaan Lappeenrannan mestaruudesta, mutta hän ei ollut kovin malttava pelaamaan pelkkänä puolustajana, vaan oli, hiukan liioiteltuna,”jokaisen potkaistun pallon perässä”. Antoiko moinen kenties viitteitä jonkinlaisista tilanteiden tai itsensä hahmottamiseen liittyvistä ongelmista? Entä miten hänelle uskottelemisesta saattoi päätellä siitä, että hän ei halunnut pitkään aikaan käyttää hissiä sen jälkeen, kun luokkakaveri oli yllättäen painanut kesken hissin ylöspäin suuntautuneen liikeen stop-painiketta ja ounastellut ääneen, että ”nytkö se hissi putoaa”? Lieköhän kohdeyksilön äidin leikkaamalla söpöllä polkkatukalla ollut jotain vaikutusta siihen, että hänen Koho-merkkinen jääkiekkomailansa löytyy kaulastaan rikki polkaistuna ulkopukukopista? Saikohan joku idean näkemykseen MBD:stä (tarkkaavaisuushäiriön edeltäjä diagnoosinimikkeiden kehityksessä), hänen koettuaan mahdottomaksi jaksaa kiinnostua katsomaan alkua pidemmällä elokuvaa, joka oli jouduttu aloittamaan kahteen eri kertaan alusta (ensin luokkakaveri Mikan kanssa kahden, sitten hänen isänsä tuli siihen olohuoneeseen myös ja hetkeä myöhemmin myös hänen äitinsä). Olikohan sillä kauaskantoisia vaikutuksia ajattelun laatuun vaikkapa ruokanirsoilun näkökulmasta, että luokkakaveri Viken isä antoi maistiaiseksi kalanmaksaöljyä, minkä jälkeen kohdeyksilö ei syönyt sellaista ainakaan vuosiin, vaikka se olisi ollut hyödyksi rasvahappojen saamisen vuoksi?

...

Sellaisiakin tapauksia on ollut, että kohdeyksilö on joutunut miettimään, voiko hän kaikilta osin luottaa äitiinsäkään, mikä on pahimillaan saattanut palauttaa mietteet esim. 80-luvulle, jolloin hänen äitinsä tuli maininneeksi ikävältä tuntuneen naureskelun kera muille sukulaisille, kuinka kohdeyksilö oli luullut, ettei pääse huoneestaan pois, koska huoneen ja vaatekaapin oven kahvat olivat takertuneet toisiinsa kiinni, mikä on sittemmin päässyt monen täysin ulkopuolisen tietoon.

Vuoden 1994 paikkeilla hän oli jostain syystä tuonut töistä tullessaan vanhan ja painavan kirjoituskoneen, vieden sen sinne samaan syrjäiseen alakerrasta vielä yhtä kerrosta alempaan huoneeseen, missä ei sen lisäksi olisi paljon muuta kuin hänen miesystävänsä metsästyshaulikko toisessa kaapissa. Muut ihmiset ovat sitten myöhemmin vihjanneet haulikossa ja kirjoituskoneessa olevan yhtenäisinä piirteinä liipaisevuuden aiheuttama tarkkaan kohdistuva läimäytys, joka tuottaa jonkinlaisen vasteen (aseesta lähtee ammus, kirjoituskone tuottaa kirjainmerkin).

Pääsipä niinkin käymään, että hän peruutti töihin lähtiessään ja kohdeyksilöä siinä samalla koululle viedäkseen (amisaikoihin, vuonna 1994), metrin pituisen leikkiauton päälle, vaikka se kaikkine värikkyyksineen erottui omakotitalon pihan lumesta kaiken sen kymmenen metrin päähän puhtaana olleen auton takaikkunan läpi ja mistä sitten seurasi opettajalle sellaista selittelyä lumen luomisesta ym., ettei sitä kukaan uskonut. Opettaja ja muut luokkalaiset pitivät selitystä yhtä uskomattomana kuin sitä toista selitystä, että linja-autosta puhkesi rengas ja matkustajat joutuivat odottamaan vaihtoautoa, vaikka sekin oli aivan totta.

11.10.2001. Hanski muuten eilen tokaisi lähes halveksien, että ”keiden muiden kavereiden kanssa muka”, kun kerroin että saatan lähteä toisten kavereiden kanssa viettään synttäreitä.

13.7.2002. Olin Siwassa ostamassa kahvipakettia ja se kahvipaketti oli lytyssä, eikä ollut silleen tasaisen oloinen pinnoiltaan. En minä siihen niin kiinnittänyt huomiota, sillä olihan se ehjä, eikä mitenkää aukinaisen oloinen, mutta kassatäti keskeytti mmuutamien ostoksieni viivakoodien luetuttamisen kahvipaketin kohdalla, sen käteensä ottaen, minulle ojentaen ja todeten ”käy toki hakemassa uusi paketti, tää on ihan lytyssä” tjs. Olo oli tuolloin hiukan nuutunut, joten ei jaksanut miettiä, onko kahvipaketilla tapana pitää muotonsa prikulleen tietynlaisena, jos se vain on tiiviisti suljettu, vaikka sitä miten riepottelisi. Siinä oli joitakin muitakin asiakkaita takana, eikä ajatus kulkenut niin hyvin, että olisi jaksanut käymään arvioimaan, minkä sosiaalisen normin mukaan tilanteessa pitäisi toimia, joten kävin sitten hakemassa uuden kahvipaketin. Kysehän oli pienikokoisesta kaupasta, joten se oli ihan siinä lähistöllä.

3.9.2002. Kävin tänään ruokiksella, vaatteet hieman pölyisenä seinien kaatelusta työmaalla, vaihtamassa 3 kpl 2 euron kolikoita vitoseksi kioskilla. Kysyin, ”voisitsie vaihtaa nää viiden euron seteliks”. Se katteli niitä kaksi hetkeä pidempään kuin olisi tarvis, vaikka ne oli selkeästi käsissäni esillä ja otti sitten yhdellä kädellä viiden euron setelin, liikuttamatta toista kättään edes kassakoneen suuntaan. Otin viisi euroa ja annoin 6 euroa hänelle, vaikka merkit olivatkin selvät, että hän antaa tarkoituksella väärin rahasta takaisin. Pyysin siihen sitten vielä lisäksi sen puuttuvan euron, minkä hän antoi enempiä viiveitä lisäämättä kuin olisi jo valmistautunut siihen, että pyyntö puuttuvasta kolikosta on tulossa. ”Tuossa”, totesi vain. Typerä ääliö.

3.11.2002. Toni kysyi töiden jälkeen muutamia kysymyksiä. Se meni hyvin sille läpi, että olen lukion käynyt. Kysyi mitä tein lukion jälkeen, sanoin lähteneeni mainostoimistoon harjottelemaan ja sitä kautta sitten taas nettihommiin. Kysyi myös minkä ikäinen olen. Maksoi kyydistä 1.40 euroa ikäänkuin jotain pikku hiluilla tekisin, oletti alkuunsa että suostun viemään. Kysyi myös pitkän tauon jälkeen, mitä nettihommilla tienaa. Sanoin, että paljon enemmän kuin ”näissä” hommissa. hinnat lähtee 20 eurosta tunnissa ja se on vielä vähän. Takeltelin tavoitellessani sopivia sanamuotoja sanoakseni, että isommat firmat tai sellaiset vankemman jalansijan saaneet laskuttavat helposti 150 euroa tunnissa ja sekin on vielä vähän. Kysyi myös ”onko tää siun auto”. sanoin, että on. Mikähän utelupäivä tänään?

25.3.2003. Miksihän se alakerran kivannäköinen nainen sanoi miellyttävän rennosti “heippa” tullessaan ala-ovella vastaan aiemman huulilla hiljaa sanotun moin sijaan. Itseltä ei oikein irronnut ja tuli vain hiljainen ”terve” minulta. Pieksut.