Siinä taas esimerkkiä "reilusta" taistelusta. Heti kun tulee ikään kuin tilaisuus antaa huonoa vaikutelmaa jostain ihmisestä, niin pitäähän sellaiseen ryhtyä. En ole käynyt ryhmässä muutamaan päivään, joten en ole huomioinut moista keskustelua. Ihme häiskä. Mitä järkeä käydä kommentoimaan tuohon tyyliin heti alkuunsa?
Syytteleminen sellaisena esim. fraasien lausahteluun verrattuna toimintana, missä jotain tulee tokaistua ilman, että ajattelua ehtii paljonkaan mukaan, ei kai usein olekaan kovinkaan kummoista hyötyä aikaan saavaa, varsinkaan jos sitä sävyttää jonkinlainen väärin kohdistettu tuohtuneisuus kaikenlaisine ilmeikkyyksineen.
Harkitumpi, mietitympi, eksaktimmin osuva syyttely, mikä perustuu arviointiin vaikkapa siitä, miten jotkut olosuhteet, tilanteet tai ihan pelkät ohimenevät ajatukset ovat aiheutuneet, voivat hyvinkin olla muiden ihmisten aikaansannosta. Joskus tahallaan, joskus sen vuoksi, että ihmiset voin tekevät kuten ihmiset tekevät, mutta molemmissa tapauksissa saattaisi olla mahdollisuus vaikuttaa asioihin siten, että ne eivät ilmentyisi tai vaikuttaisi siten kuten ennen.
Kun joku muu lukija pläräilee läpi tuota, mitä tuossa sanot, olisi kannaltani ikävää, jos hänelle jäisi vaikutelma, että se mitä olen sanonut, olisi perustellusti aiheuttanut sen, että päädyt sanomaan tuollaisia. Tuossa menee sekaisin jonkinlaiset yleiset toteamukset, ajautumiset suuntaamaan sanomista minullepäin ja jollain tapaa tavoitteelliset asioiden painottamiset. En täten halua käydä kommentoimaan tuota tämän enempää.
Aivan kuin ylläpito olisi laittanut kommentoitavuuden pois käytöstä viestiketjulta, jossa minuun kohdistuu omituista arvostelua. Katsellaan mitä viikot tuovat tullessaan. [lisäys: Ei vaan mitäs kummaa. Käyttäjä, joka lasautteli kommentteja, on poistunut Facebookista ja senkö vuoksi tietty viestiketju on ainakin minulle jotenkin oudosti toimiva eli en voi siinä edes omia viestejä kommentoida, vaikka reply-linkki onkin näkyvillä?]
Loukkaamisen yrittämisen voi jättää vähemmällekin, mainittakoon vaihtoehtona. Vai tuntuuko sinusta siltä, että maailma tarvitsee enemmän ihmisistä pahaa puhumista? Niinkin toki voi olla, että noudatat jonkinlaista velvollisuusetiikkaa, mikä velvoittaa sinua moiseen.
Tämä taitaa olla se kohta, missä minun ei pitäisi todeta mitään, jotta muu pöytäseurue voi tehdä oman arvionsa tapahtuneesta ja missä voin kokea olleeni hillitty, koosteinen ja vielä kohtalaisen turmeltumaton.
Sanoisit näin siis minkä vuoksi? Tulihan tuossa sanottua jotain? Eihän tässä vain ollut kyse palveluksen tekemisestä jollekin pyytäjälle tai jollekin, jonka oletit pitävän tekosestasi?
Minulla on lähtökohtaisesti sääntönä, etten lähde osallistumaan keskusteluun, joka tuntuu keskustelunavauksen kaappaukselta johonkin eri tarkoitukseen. Olen toki käyttänyt viestissäni sanaa "mielenterveys" esimerkin osalta, mutta se ei ollut suositus rajautua siihen tai sen lähiaiheisiin, enkä myöskään pidä todennäköisenä sellaista skenaariota, että kommentoija lähtisi huomaamattaan niin hakoteille kuin tuossa videoleikkeiden nakkelussa. Muodostuukin tuntuma, että on pyritty viestimään erityisesti sellaisille kolmansille osapuolille, jotka mahdollisesti jättävät suurimman osan alkuperäisestä viestistä lukematta.
Erillisenä huomiona se, että viimeisimmät viitisen viestiä tähän ryhmään ovat saaneet tahallaan provosoivia, innostuneesti tölviviä tai muiden lukijoiden tulkintojen mahdollisuuksia sotkevia kommentteja henkilöiltä, joiden Facebook-käyttäjätiedoissa mainitaan joko "ala-asteen opettaja" tai "luokanopettaja", mikä antaisi jo sinällään aiheen kysyä, ovatko kaikki opettajat edes motivoituneita antamaan lapsille/nuorille hyvät mahdollisuudet elämässä toimimiselle? Siis, minkähänlainen mahtaa opettajaksi kouluttautunut olla peruskoulun opettajana, jos täällä täytyy jo muutama minuutti jonkun toisen viestin kirjoittamisen jälkeen päästä häsläämään jotain tyhmää?
Luulin kirjoittaneeni siihen tapaan, että jäisi tuntuma siitä, että kyse on asiasta, joka ei tule ratkaistuksi helposti ja että asianomainen on harkitusti miettinyt asiaa ja täten varmaankin kokeillut helpot konstit, joten siinä mielessä vastauksesi tuntuu siltä kuin puhuisit jollekin tuolla toisaalla.
Ettehän te oikeasti voi olla noin tärähtäneitä? Ei ole tarkoitus, että kommentoidaan sitä sun tätä, mitä viimeksi sanotusta mieleen juolahtaa.
Tulitte vain väkisin vieneeksi tätä keskustelua sellaiseksi, että kyse ei olisikaan laajemmasta ilmiöstä/ongelmasta, vaan yksittäisen henkilön ongelmasta. Ihmeellistä sinänsä kuinka auliisti esiinnytte sellaisessa roolissa, missä ette varmastikaan saa kaikkia muita ryhmäläisiä tuntemaan olevansa fiksun keskustelun äärellä.
Voidaan ajatella, että kukaan luotettavissa oleva ihminen ei sanoisi noin ja se, miten korostat typistettyä viestiäsi, osoittaa, että olet tyyppi, joka ei haluakaan, että maailma tyyntyy/rauhoittuu/selkiintyy/paranee, vaan pitää siitä, että siinä on kaikenlaista vääränlaista säpinää, jota pääsee esim. tuolla tavoin hämmentämään lisää.
I wouldn't mind if someone actually answered the question.
Tultu pitkä matka siitä kun naiset olivat tilannetajuisia, kykeneviä mukautumaan emotionaalisella ja rationaalisella tasolla muuttuviin hetkiin?
Edellisessä kommentissani tarkentavaa selitystä, mutta Teemulle vielä, että tunnen edelleen itseni loukatuksi. Pystyn osoittamaan häirinnän todeksi, paikoin yksilöimäänkin mm. videon, valokuvien, tilastojen ja erilaisten matemaattisten+visuaalisten mallinnuksien kautta. Kyse ei ole simppelistä jonkin tunnistamisesta esim. äänen perusteella ja siitä suoraan vedettävistä johtopäätelmistä (olikos se nyt sellaista deduktiivista päättelyä vai mitä se olikaan?), vaan mm. sellaisten loogisten lauseiden käytöstä kuin "jos A, niin tällöin ei ole mahdollista, että ei ole kyse tarkoituksellisesta häirinnästä, joten kyse on tarkoituksellisesta häirinnästä". Avaisin asiaa enemmänkin, mutta sitten minun pitäisi nimetä ihmisiä.
Tähän voit saada vastauksen, jos muokkaat vähän viestiäsi ja poistat siitä sanan tai sanat, jotka vioittavat keskusteluilmapiiriä.
Jos tämä olisi jonkinlainen etenevä luento, missä ymmärrys alkaa muodostua sitä mukaa, mitä enemmän kuuntelee, olisit nyt tullut maininneeksi, ettet aivan vielä hokaa, miten asiasta pitäisi ajatella ja olisit tehnyt sen siten, että mielipiteesi jää muiden silmäiltäväksi älyttömän pitkäksi aikaa. Tartteeko sen olla noin vahvasti näkösällä?
Osallistut mielipiteesi esillä pitämisellä siihen, minkälainen tilanne ja fiilis on läsnä silloin, kun tietoa on vastaanotettavissa ja omavalintaisesti päätettävissä, mitä sillä tiedolla tekee.
Josko ottaisit viestisi kokonaan pois ja olisit hetken aikaa ihan mitään sanomatta, jottei muu sanomasi muistuttaisi siitä, mitä olet jo tehnyt ja jotta muille jäisi aikaa unohtaa, että olet sanonut jotain?
Ja niin kun tuolla maailmalla ovat koittaneet antaa ymmärtää, ettei se ja se diagnoosi ole ollut heidän menestyneisyytensä erityisempänä haittana, vaikka jokin tietynlainen oireilu joissain erityisissä olosuhteissa saattaakin olla läsnä ja vaikuttamassa. Tulit tuossa tavallaan sanoneeksi, että jos on liittyneenä tähän ryhmään, on lähtökohtaisesti sellainen, että suoriutumiset ajattelussa ovat sellaista tasoa, että niitä pitää erikseen surkutella.
Sanat lopuillaan, jatketaan muissa merkeissä.
Ei tuollaista kommentointia oikein jaksaisi lueskella. Mieluummin sellaista, missä kommentoinnin ohessa tehdään arviointia siitä, miten on niinkuin siihen asti mennyt ja miltähän mahtaisi muista vaikuttaa ja voisikohan tehdä jotain paranteluja. Muutenkin jokseenkin hedelmätöntä, vai miten sitä tavataan sanoa, hyökkäillä jonkun brändin kimppuun ikäänkuin aina olisi tärkeintä olla joko puolesta tai vastaan.
Kokeilehan siten, että printtaat tuon tekstin, repäiset siitä suurimman osan pois ja jätät luettavaksi kaksi ensimmäistä tekstikappaletta. Sitten kun se alkaa menemään ymmärrykseen, otat loput paremmin luettavaksi.
Ei ole tarkoituksenmukaista tässä yhteydessä käydä määrittelemään tarkemmin, ketä henkilöinä tarkoitetaan. Kysehän tuossa on mm. runsaisiin ihmisjoukkoihin vaikuttavuudesta suht vähämääräisin ihmisin ja keinoin eli miten moinen tekee havainnoijista ja "asioista tietävistä" toisenlaisia ihmisiä kuin minkälaisiksi he muuten tulisivat ja mitä he ajattelevat muiden ajattelevan mistäkin ja milloinkin ym.
Kyllähän ne minullekin yrittivät koulussa opettaa, että tekstiä pitää kirjoittaa siten, että lukijat voivat pelkästään tekstikappaleiden alkuja silmäillen tajuta "ihan riittämiin", mutta eihän kaikesta voi kirjoittaa silleen. Tässä vaiheessa pitäydyn vielä siinä, että "lukijan vika".
En harrasta trollaamista, kuten tulet vielä huomaamaan. Luulisin, toivoisin.
Höpö höpö.. heitän ihan neutraalina arvauksena, ettet ole lukenut miun juttuja kovinkaan paljoa. Toisinaan ymppään paljon selitystä mukaan, joskus on mukavalukuisampaa. Tai mitä kukin sitten mukavalukuisempana pitääkin. Toisinaan jotkut stimuloituvat siitä, että tekstissä on paljon monenlaista, josta sitten kenties muodostuu jotain koherenttia eli keskenään hyvin yhteensopivaa, kunhan tekstille antaa tilaisuuden toimia. Tämä juuri kirjoitettu ei toki ole parhainta ikinä.
Tuo mitä tuossa mainitset, oli oltava sisällytettynä, jotta se mitä muuta sanottiin, voisi "toimia".
Tarkoittanet sanoa, että unohdit lukemasi sitä mukaa, kun sitä luit? Kokeile lämppäillä ajatteluasi lukemalla systeemiajattelusta, josko tekstini sen jälkeen toimisi sinulle paremmin.
Voidaaks ottaa tämä siten uudelleen, että en vielä ollut sanonut mitään systeemiajattelusta?
Kaikki eivät vielä ole lukeneet "selitystäni", joten joku saattaa ounastella, että tuo mitä tuossa sanot, on jotenkin niinku keskustelua siitä, mitä on kirjoitettu, vaikkei näin olekaan.
Katsellaan vielä seuraavana päivänä minkälaisiin suuntiin eri puolin lähdetään. Eli kuten tv:stä tuttu Jan Andersson saattaisi sanoa: "kannattaa säästää paukkuja seuraavallekin kierrokselle". Toisaalta kommentoija tuossa pyrkii ensisijaisesti ikään kuin voittamaan jotain, missä voittaminen tarkoittaisi sitä, että minusta jää huono vaikutelma ja se taasen tympäännyttää siinä määrin, että taitaa jäädä tarkemmin vastaamatta.
Mikä helvetin tulkinta tämäkin muka on: "Ymmärsinkö oikein, että olet vuosikausia seurannut ihmisiä järjestelmällisesti tehden muistiinpanoja, jotta voit profiloida heitä?"
Ja siihen heti perään, että: "Tämä on vähintäänkin erikoista käytöstä, varsinkin sitä vasten että yrität tässä jollain tapaa tuoda itsesi esiin näitä muita parempana ihmisenä." Tuoda itseään esiin parempana ihmisenä?
Pyörällä olen poljeskellut Mattilasta kampusalueelle opiskelemaan tai asioimaan Tiedekirjastossa, taikka lenkkeillyt kyseisen henkilön usein kulkeman kadun lähettyvillä olevalla kuntoradalla, jolloin mm. näissä yhteyksissä on voinut havaita taas kerran saman häiskän suorittaman samankaltaista ihmeellistä toimintaansa. Siinä osittaista selitystä yhdestä tapauksesta. Vuosikausia seurannut.. ei jukolaut. Ja mitä tulee kirjoittamiseen, niin jos on ennenkin kirjoittanut näppikselle, niin ei kai siinä kauan mene kun kirjoittaa vähän lisää jotain? Ja ohhoh, mainitsinko sanat "amk" ja "tiedekirjasto". Taas tulin yrittäneeksi olla parempiko kuin kukaan?
Tuossa kommentissasi jäi mietityttämään pysähdyitkö ennen viimeistä lausettasi miettimään, miten päättäisit kommenttisi vai tuliko koko setti kerralla.
Valitessasi sanaa "perusteellisia" olet oletettavasti tiedostanut, ettei se oikeastaan ole hyvä luonnehdinta, sillä eivät nuo tuollaisenaan suurta huolellisuutta "tarkkailutoiminnassa" ilmennä. Oletan, että olet ensin halunnut valita käyttäväsi sanaa "kytätä" ja sen kanssa on sitten ollut jotenkin kiva käyttää sanaa "perusteellisesti", koska se saattaisi jättää lukijalle vaikutelman, että juuri minä kyylään, vaklaan, kirjoittelen jatkuvasti huomioita ihmisistä yms. Täten sinulla on minun tulkintani mukaan ollut pyrkimys antaa väärä vaikutelma toisesta ihmisestä, mikä taasen on "not cool at all".
Käsitteiden käytöstä ja assosiaatiovaikutuksista ei kait voi edes mainita, koska täällä on liikaa "emmämukatajuu"-örkkejä.
Sinulla on kait ollut jokin syykin lähteä viestittelemään, mutta vaikka voitkin ilman suurempaa miettimisen vaivaa kokea, että ainakin jotkut antavat sinulle hyväksyntänsä tuosta vaan, niin ei se toivottavasti kaikkiin päde.
Sorry nyt vaan, jos tällainen ei sovi teidän nättiin linjaan, mutta tässä on juonteina myös esim. kyseisen tahon välinpitämättömyys, kaupunkilaisten whatever-asenteet ja jonkinlainen karismaattisten ihmisten puute, jotka voisivat asenteisiin vetoavuudellaan tehdä kaupungista paremman paikan elää.
Jotenkin epistä, kuinka ministeritasolla voidaan sanoa, että "pankkipalveluiden jonkin aikaa jatkuneet ongelmat ovat erittäin todennäköisesti Venäjän kyberhyökkäystä" ilman mitään todisteita tai varmoja viitteitä, mutta täällä ruohonjuuritasolla mikään mahdollisuus ei kelpaa.
Koittaisit nyt edes joskus olla sanomatta tai tekemättä mitä meinaat. Mietit hetken ja sanot sitten jotain keskustelua kehittävämpää.
Tapahtuuko tämä todella tässä ja nyt? Olette siis aivan oikeasti tuollaisia? Miten te oikein kestätte toisianne? Tuollaista epämääräistä sanojen roiskimista.
Olisihan tässä enemmänkin selitettävää, mutta on jo monesti muiden toimesta todettu, että "liikaa tekstiä, ei jaksa lukea" eli tällä kertaa tälleen.
Sen verran oli henkilöön käyviä väittämiä ja huonoja tekstitiivistelmäehdotuksia, eikä muutenkaan lähtenyt aivan kelpoisille raiteille tää keskustelu, etten taida tällä kertaa käydä kommentoimaan jokaiselle erikseen. Jutun pituuden ja luettavuuden osalta kritiikki oli tällä kertaa paremmin pätevää kuin joskus aiemmin. Poistan tekstin viimeistään parin päivän kuluttua ja palaan ehkä myöhemmin asiaan vähemmin tekstiselittein, joten vielä ehtii kommentoimaan. Jotainhan minä taisin alunperin epäsuorasti kysellä, joten ehkä se vielä tullaan tavoittaneeksi.
Olisihan sinulla toki ollut vaihtoehtona sekin, että ymppäät hiukan omaa ymmärrystä mukaan ja käyt sitten kommentoimaan, jos edelleen siltä tuntuu, mutta ilmeisesti tälläkin kertaa taas tuolla lailla.
Onhan tässä toki tunnistettavissa se, että monen ehkä joskus ennen kehityskelpoisen ihmisen on jostain syystä välttämätöntä jankuttaa jotain "ei tät tajuu"-tyyppistä, mutta ehkä mielenkiintoisempaa pohdittavaa muille on se, että teitkö aloitteen käydä kommentoimaan sen vuoksi, että koit saavasi muilta ennen kehityskelpoisilta ihmisiltä kaipaamaasi huomiota vai saitko kommenttisi muiden valmistelemana ja sitten vain laitoit sen esille? Kyllähän tyhmempikin tajuaa kirjoittamastani, ettei siinä ole ollut tavoitteena saada ketään tajuamaan mitään sellaista erityistä, jonka tajuttavaksi tekemiseen tarvitaan neljä esimerkkiä. Ja tulla nyt helvetti kyselemään jotain sellaistakin kuin "onko tämä seuranhakuilmoitus".
Jos internet-käytöksen perusteella voi tehdä eroa CGI:llä ja Biltemalla työskentelevien välillä, niin kyllä molempien työntekijöistä löytyy niitä, joille mikään edes tieteellisteknisessä julkaisussa raportoitu keino esim. yksilöiden vakoiluun, häirintään tai käytökseen vaikuttamiseen ei ole riittävä pohja sen selityksen luomiselle, että joku tai jotkut käyttäisivät tuota jotain keinoa juuri siihen henkilöön, joka pyrkii muille selitystä luomaan, jotta voitaisiin keskustella aiheen tiimoilta enemmänkin.
Aivan yks lyst onko keskustelemisen yrittämisen paikka IT-alaan ja tekniikkaan erityisesti liittyvä keskustelufoorumi, tietoturva-aiheinen Facebook-ryhmä, jokin IT-alaan liittymätön some-ryhmä tai oppitunti amk:ssa, sillä vasta sitten kun meneillään on tilanne, joka on kaikin tavoin ryyditetty tukemaan kyseisenlaista keskustelua tietoturva-asioista, aina mukana keskustelussa olevia tietoturvaan monipuolisesti erikoistuneita asiantuntijoita myöten, voidaan käsittelyyn ottaa mukaan konventionaalisuuksista poikkeavia uhkavektoreita tai toiminnan konsepteja, joidenlaisista ei ole ollut tapana puhua missään.
Eräässäkin englanninkielisessä Facebookin tietoturva-aiheisessa ryhmässä ripotellaan kaikenlaisia tietoturvaan vivahtavia uutislinkkejä, mutta koetettaessa nostattaa keskustelua jostain hieman erikoisemmasta tietoturvaongelmia hyödyntävästä konseptista, harvat vastaukset ovat suunnilleen tyyliin:
"You feel victimized by a hacker? Chances are very slim he (read they) are consistently attacking you, unless you have some sort of data which they actually want? It's more likely your machine and operating system is infected. Perform a clean install."
Tuosta saa hieman viitettä siitä, kuinka ihmiset eivät tajua/ymmärrä, mitkä ovat mahdollisia perusteita ja motivaattoreita kohdistaa tietoturvaongelmia hyödyntävää toimintaa tiettyyn yksilöön, joten löpistään jotain tavanomaisuuksia siinä missä yritysasiakkaita palveleva IT-asiantuntijakin voisi tarjota asiakkaalleen sen paremmin ymmärtämättä vaikkapa WithSecuren tietoturvauhkissa väitetysti auttavia tuotteita todeten paremmin tietämättä, että "näillä pärjäät".
Tietoteknisesti nohevat saattavat antaa suht spesifiäkin ehdotuksia, mutta se taasen johtuu enemmänkin siitä, että tietotekniikka tapaa olla sellaista, että selittämisessään on aina helppo olla vielä hiukan spesifisempi, vaikka selitys onkin "ankkuroitu" tavanomaisuuksiin. Kykenevyys hiukan spesifisempään on täten ympäristössä olijoille suunnattua esitystä, joka tyssäisi nopeasti, jos mukavuusalueiden rajoja vähänkin koeteltaisiin.
Voidaan myös kysyä muodossa "Kuinka yksinkertaiseksi selitykset pitää tehdä, jotta voi edes hetken kuvitella keskusteltavuutta olevan ennen kuin sekin illuusio luhistuu?".
Ei ole ollenkaan tavatonta, että ihmiset haluavat olla tietokoneensa ääressä olevalle/-ville ihmisille mukavia jotenkin ihanteellisella tai muutoin omasta mielestään hyvin sujuvalla tavalla, jos ei aiemmin ole antanut vaikutelmaa siitä, kuinka hyvää seuraa tai kuinka hyvä opas jossain asiassa onkaan. Valitettavasti tietoverkkoavusteisesti häiritsemään kykeneväisillä tahoilla voi olla monenlaisia motivaation raakileita tällaisten yritelmien pilaamiseen, eikä siinä paljoa auta käyttää ennalta tai korjausta yrittävästi tietoturvakauppiaiden tuotteita, jos keinot tilanteen epäonnistuttamiseksi ovat liian hienostuneita niiden huomattavaksi tai ne eivät ole lokaalisti ratkaistavissa. Häiritsemään pyrkijöiden kyvykkyydestä käytetyt häirintämetodit eivät välttämättä kerro erityisempää, jos ne ovat ostettu tai muuten hankittu jostain toisaalta, käyttöohjeiden kanssa.
Jos epäilyksistään tietokoneen poikkeavaan käytökseen liittyen käy selittämään muille paikalla olijoille, se voi olla riski ja haitta, jos mietteistään kertoo jotenkin väärin suhteessa kuulijoiden vastaanottavaisuuteen. Saattaapa jopa joutua miettimään, pitäisikö häirintäepäilystään kertomisien muualle levittymisestä huolestuneena harkita sen vannotuttamista, ettei epäilyistä puhuttaisi toisaalla? Pahentaisiko tällainen pyyntö tai vaatimus kertomatta jättämisestä vaikutelmia enemmän nuoremmassa sukulaislapsessa kuin samanikäisessä luokkatoverissa tai jotenkuten tutussa työkaverissa? Olisiko paikalla olijoiden määrälle jokin raja, minkä ylityttyä on ehkä parempi olla sanomatta mitään epäilyksistään ja antaa asioiden selittyä itsestään tietokoneiden ja tietoverkkojen oikuttelulla?
Toisaalta, voisivathan häirintäpyrkimykset olla nykyään jo siinä määrin normalisoitunutta tietämystä, että sellaista epäilemisen kertomisesta ei heti seuraisi vaivaantuneita katseita, vaan ihan fiksun leppoisaa puhetta, jossa ei tyrmättäisi ollenkaan moista vaihtoehtoa? Se tosin vaatisi, että tietämys ja tottumus moiseen olisi saavutettu esim. tietoteknisiä uutisia seuraamalla, ATK-opettajan opetukseensa sisällyttämien mietteiden ilmaisujen vuoksi tai työnantajien tietoturvakurssille passittamisten kautta. Joidenkin kuulijoiden kuten lasten osalta saattaisi joutua miettimään, onko heidän edes hyvä tietää joistain asioista liian aikaisin.
--
Esimerkki. Tietokoneella pelattavassa ns. avoimen maailman autopelissä (Forza Horizon) on muun tekemisen ohella mahdollisuus ryhtyä vanhojen hylättyjen autojen etsijäksi. Peli menee jumiin "cutscenen" aikana sellaisen löydyttyä eräästä vajasta, mitä ehti edeltää mekaanikon nostalgiaa huokunut maininta "you might have to give me a minute" ja auton luonnehdinta suicide machineksi. Mitään etenemistä peliin takaisin pääsemiseksi ei tapahdu, vaikka odottelisi pitkäänkin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää "kaataa peli" takaisin työpöydällä. Se hajottaa varmuudella pelitunnelman ja peliä jatkaakseen, se täytyy käynnistää uudestaan, missä menee jokunen minuutti.
Vain kyläilemässä olleelle tämä ongelmatilanne ei merkitse tai tuntunu kovinkaan ihmeelliseltä, mutta pelin omistaja on saattanut kokea viime aikoina paljon oudolta tuntuvaa tietokoneen käytöstä sellaisina hetkinä, kun ruudulla on nähtävillä jotain "ikäviin mielialoihin liittyväistä", mikä on herkistänyt häntä huomioimaan tiettyjä sanoja, ilmaisuja, visuaalista ainesta, tunnepitoisia kuvaelmia ym. Sana "suicide" olisi tässä erityisen erottuvana sanana vaikkapa sellaiselle, joka on ollut pandemian vuoksi toivottoman pitkiä yhtäjaksoisia aikoja kotonaan, omassa huoneessaan ja jolla on ajoittain jonkinlaisia epätoivoisuuden tuntemuksia. Oudot tietokoneongelmatkin olisivat tyypillisesti olleet sellaisia, joihin sisältyy jonkinlaista epämiellyttävyydeltä tuntuvaa odottelua, jotta jokin vikatilanne ratkeaa. Käytännössä siis vaikkapa niin, että ensin toivoo jonkin jumiutuneen sovelluksen korjaantuvan itsekseen, minkä jälkeen kokeilee saada käyttöjärjestelmästä uloskirjautumista toimimaan ja lopulta, ainoana vaihtoehtona, käynnistää tietokoneen uudelleen ja odottelee vielä jonkin aikaa, että voisi lopulta kokea, että on päästy takaisin aiempaan normaalitilaan tietokoneen osalta. Tosin, fight-or-flight -stressireaktio on siinä vaiheessa jo laajalti toiminnassa, joten äänen huoahtaminen ei indikoisi mitenkään siitä, että mieli ja elimistö on tyyntynyt.
Olisisiko sanomatta mitään häirintäepäilyksistään vai kävisikö kokeilemaan, onko tietynlainen pelin aikainen vikatilanne aina tietyllä tavoin ilmenevä? Mitä se varmistaisi? Saisiko siitä jonkinlaisen mielenrauhan, jos vikatilanne esiintyisi joka kerta samanlaisena? Milloin sitä kokeilisi? Heti siinä yhden tai useamman ollessa kyläilemässä? Kysehän voi myös olla sellaisesta häiritsijöiden aiheuttamasta vikatilanteesta, joka perustuu pelkästään vaikkapa yksittäisen pelipalvelimellepäin suuntautuvan yhteydenoton estämisestä silloin, kun tietynlaiset esiehdot ovat täyttyneet. Varmuuteen syistä ei varmaankaan ihan hetkeen päästäisi, mutta että ottaisiko häirintäaspektia ollenkaan mukaan puheisiin..? Ehkä joku toinen päivä? Koettaa nyt vaan sillä erää sietää? Onhan tässä kuitenkin muitakin pelejä, joita voidaan yhdessä pelailla ja jotka ovat ainakin enimmäkseen toimineet ihan hyvin?
Verkkopalvelujen tunnuksia on helppo luoda muillekin kuin itselleen, jos verkkopalvelu on tehty sellaiseksi, että luotua profiilia pääsee muokkaamaan heti, kun se on tehty eli ilman sähköpostin varmistamista. Kysymykseksi nousee tällöin tietenkin se, mitä joku toinen hyötyy siitä, että luo jollekin muulle ihmiselle jonkin verkkotunnuksen, mutta se on oikeastaan huono ensikysymys, sillä on parempi kysyä, miten se vaikuttaa johonkin ihmiseen, että hänelle tultiin luoduksi tunnus jonnekin? Miten hän käyttäytyy sen seurauksena? Mitä hän tulee havainnoineeksi mennessään tai yrittäessään poistaa tunnusta, jota ei itse ole hankkinut? Mitä muuta tapahtuu noihin samoihin? Jääkö hänelle tapahtumasta joitain erityisiä muistijälkiä, jotka voivat palata tai jotka voidaan palauttaa hänen mieleensä myöhemminkin? Onko tavanomaista, että häntä häiritään usein? Voiko käydä niin, että jos tapahtuma palautetaan hänen mieleensä esim. vuoden päästä, hän muistaa siinä samalla jotain muutakin, mitä tapahtui tai tuli havainnoineeksi kyseisenä aikana? ihminenhän tapaa muistaa episodisten tapahtumien yksityiskohtia eräänlaisina ryppäinä eli ihminen ei koskaan “tallenna” mieleensä “yhtä asiaa”, vaan kaikenlaista muutakin, jolloin niillä on herkästi tapana palautua myöhemmin mieleen samanmoisena ryppäänä. Mielteiden mieleenpalautumiselle voidaan asettaa jopa todennäköisyysarvoja muiden kuin “mielensä omistajan toimesta”, koska hehän tietävät, mille tämä joku varmasti tuli altistuneeksi sillä tavoin, että mielteet ryppääntyvät.
Itselleni on parina viime vuonna tehty luvattomasti verkkopalvelujen tunnuksia mm. Photobuckettiin (thaassasssin15), Milfaholiciin (ststevesmarko) ja Chemistry.comiin (esa), mitkä voi halutessaan selittää pois sillä, että joku on epähuomiossa luonut tunnuksen väärän sähköpostiosoitteen kera, kuten voisi olla laita esim. varasähköpostiosoitteiden kohdalla, joita muut ovat itselleen erheellisesti asettaneet luodessaan tunnuksia esim. Gmailiin. Itselle tulee ajoittain tietoa kirjautumisista johonkin laitteeseen sähköpostilla, joka ei ole itseni, mutta varasähköpostiksi on joku asettanut sen, mikä on omani. Esim. nämä eivät ole omiani: smarko971(at)gmail.com ja s.marko(at)gmail.com. Yhden helpon erikoisuuden per mainittu verkkopalvelu mainitakseni: Photobucketin tunnuksen luomisen yhteydessä joku oli käynyt repäisemässä asuintaloa vastapäisen linja-autopysäkin roskiksen irti kiinnikkeistään ja se lojui siinä tiellä autojen väisteltävänä; Milfaholicin etusivulla oli unohtumattoman räikeän keltaiseen asuun pukeutunut “vosu”; Chemistry.comin tunnuksesta tietoiseksi tulemisen aikaan, ilmeni vahvoja suggestioita kohti vuosia aiemmin pariin kertaan toistuneeseen Tiedekirjaston kirjanpalautuspyyntöön, joka ei edes liittynyt itse lainaamaani kirjaan (joku kemian kirja).
Itse luodun verkkopalvelun tunnuksen ja salasanan päätyminen jonkun muun käyttöön on itselle sinänsä harvinaista, jos asiaa arvioidaan esim. käyttäjäprofiilien tietojen muuttumisten määrissä - vaikka uskonkin, että yli 600 verkkotunnusta sisältänyt Personal Information Management -tiedostoni on päätynyt vääriin käsiin - mutta pari esimerkkiä niistäkin: TechRepublicin tunnukseltani oli vaihtunut käyttäjänimi Markosta Tuomoksi, eikä mitään muuta; normaalisti kronologisessa järjestyssä olevista Facebook-tykkäyksistä oli tietyt muutama ikäänkuin poistettu ja sitten heti perään lisätty nuo samaiset, jolloin ne päätyvät tuoreimpien tykkäysten ensimmäiseksi (Watchmen-elokuva ja Eyes Wide Shut -elokuva).
Yrityksien uutiskirjeiden tuottajia ei useinkaan moni ihminen valvo ja mitä itsenäisemmin uutiskirjeen sisällön teksteineen, kuvituksineen ja taittotöineen pystyy tekemään, sitä helpompi on saada ujutettua uutiskirjeisiin mukaan sellaista ainesta, joka toimii sekä normaalina uutiskirjeenä muille ihmisille, mutta jollekin tietylle ihmiselle, kohdehenkilölle, se toimii esim. vahvasti symboliikalla ladattuna välineenä, joka uuttaa häneen juuri tietynlaista ajattelua. Tällainen kohdentaminen voidaan helposti tehdä niin personoiduksi, etteivät ulkopuoliset pysty mitenkään kokemaan vertaisesti sitä, mitä juuri tietty ihminen kokee nähdessään uutiskirjeessä esim. junan puksuttamassa runsaasti savua tuottaen, kirjaimet “ABC”, konduktööri päähineessään nuoli alaspäin ja juna juuri ylittämässä siltaa. Uutiskirje voi olla myös itse tilaamaton, jonkun laitettua kohdehenkilön sähköpostin postituslistalle.
Samantapaista voidaan harrastaa, vaikkakin paljon rajoitetummin, aiheuttamalla se, että kohdehenkilön sähköpostiin saapuu “vahvista sähköpostisi”-viesti esim. Pinterest-palveluun, jolloin kohdehenkilön mennessä Pinterestin sivuille lähettämään palautetta, että hän ei ole luonut tunnusta kyseiseen palveluun, hän tulee altistuneeksi palautelomakkeella oleville vaihtoehdoille: alastomuus, toiseksi henkilöksi tekeytyminen, häirintä ja tietosuoja, vihepuhe, itsetuhoisuus, raaka väkivalta, roskaposti, bad third party app ym. Tällaisella voi olla erittäin ärsyttävä vaikutus, jos ajoitus on elämäntilanteen tai päivän tapahtumien vuoksi jotenkin huono.
LinkedInin ja Twitterin tukipalvelut ovat molemmat väittäneet, että he eivät pysty tuottamaan heille kuvailtua ongelmaa, missä jokin tietty sivun elementti räpsyy Firefoxia käytettäessä, kun sivua skrollaa alas- tai ylöspäin. Ongelmaa jatkui useita viikkoja, mikä oli outoa, sillä moinen olisi ollut erittäin ärsyttävää kenestä käyttäjästä tahansa, joten ongelmaan liittyvien yhteydenottojen määrän olisi pitänyt olla runsasta. Asian selvittelyä nopeuttaakseen tuli omatoimisesti tutustuneeksi palveluiden lähdekoodiin selainpuolen osalta (HTML, CSS ja JavaScript), mikä vei pois normaalin käyttäjän roolista ja teki täten näitä palveluita erilaisesti koettavaksi ainakin sillä erää. Vertaa: VR:n junalla matkattaessa seinäpaneeleja on purettu auki, mikä päästää niiden takana olevan ihmisten nähtäville kaikkine johtoineen ja putkineen. Mistä kuitenkaan tietää sitä, kuinka moneen käyttäjään moinen kohdistui vai vainko pelkästään itseen, sillä asiasta ei kukaan kysynyt mitään erilaisissa verkon kysy/vastaa -palveluissa? Ja mitä tarkoitti se, että näiden verkkopalvelujen tukipalvelut eivät tunnistaneet ongelmaa? Oliko kyse man-in-the-middle -tyyppisestä tilanteesta, missä omaa verkkoliikennettä oli muokattu luvattomasti?
Jos medialta kysytään, niin yksittäisen käyttäjän tietokoneen päätyminen jonkun etäohjailtavaksi voi johtua lähinnä siitä, että joku taho on pyrkinyt hankkimaan automatisoidusti esim. kymmenien tuhansien laitteiden ns. bottiverkon, missä nämä tietokoneet valjastetaan halutulla ajoituksella suorittamaan jotain toimenpidettä kuten johonkin yksittäiseen verkkopalvelun niin paljon yhteyksiä ottamalla, että kohteena oleva verkkopalvelu menee rikki tjs. Tällainen on todella kapeakatseista, sillä voidaan kuvitella tuhansia toteutuskelpoisia syitä sille, miksi jonkun yksittäisen käyttäjän, jonka ei tarvitse olla millään tavoin ns. yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö, tietokonetta haluttaisiin ohjailla luvattomasti.
Pohjustavana tavoitteena etäohjailija pyrkii muokkaamaan tietokoneen ohjelmistoa tai joissakin tapauksissa laitteistoa siten, että tietokoneeseen pystyy ottamaan yhteyttä luvattomasti, täydet käyttäjäoikeudet saaden, milloin tahansa laitteen ollessa käynnissä, vaikka laite olisi kertaalleen käynnistetty uudelleenkin. Tämä voi tapahtua siten, että joku on tehnyt luvattomia muutoksia lokaalisti eli paikan päällä käyden tai verkon kautta (esim. langattomasti Bluetoothilla tai WiFillä, tai piuhallisesti Ethernetin välityksellä). Monillahan on kotiverkko rakentuneena siten, että kaikilla mobiililaitteilla on esteetön yhteys esim. kannettavaan tietokoneeseen, koska kukaan asuja ei ole tullut säätäneeksi reititinlaitteen asetuksia. Lokaalin muutostyön mahdollisuutta ei ole fiksua vähätellä, sillä jos joku todella haluaa päästä etäohjailemaan tiettyä tietokonetta, hän harkitsee varmasti sitä vaihtoehtoa, miten saisi jonkun ihmisen vietyä tekemään tietynlaisen muutoksen. Kukahan se olikaan se tyyppi, joka tuli sen ystävän mukana viime kerralla? Voiko siihen luottaa? PDF-tiedostoja ja muita tiedostomuotoja tullaan ladanneeksi Internetistä melko huolettomasti ajattelematta, että esim. se bloggaaja, joka niitä omalla verkkopalvelimellaan säilöö ja jonka juttuja kohdehenkilö usein lukee, ei itseasiassa ole kovin hyvä tietoturva-asioissa, joten hänen jakamissaan PDF-tiedostoissa on tietyn lyhyen aikaikkunan ajan tietynlaista vikaa, joka päästää viruksen lukijan tietokoneelle. Adoben PDF-lukijassa on ollut lukuisia tietoturva-aukkoja, ihan vaan tiedoksi, mikä yhdistettynä esim. Windowsin tietoturvaongelmiin tarjoaa etäohjailun mahdollisuutta haikailevalle mahdollisuuden saada virukselle täydet käyttäjäoikeudet kohdehenkilön tietokoneeseen.
Kun käydään miettimään sitä, mitä kaikkea joku luvaton etäohjailija haluaisi tehdä kohdehenkilön tietokoneella, tulee vähemmän tietoteknisesti valveutuneille ensinnä mieleen oheislaitteet kuten hiiri ja näppäimistö, mitä seuraa mentaalisesti hiukan haastavampi sen tajuaminen, että voi etäkäyttäjä voi esiintyä varsinaisena käyttäjänä Internetissä. Ei kuitenkaan pidä sortua ajattelemaan, että etäkäyttäjä haluaisi heti mahdollisuuden avautuessa ryhtyä tekemään jotain haittaa tai esim. lisäillä ylimääräisiä kirjainmerkkejä varsinaisen käyttäjän tuottamiin dokumentteihin. Ei pidä rajautua siihenkään, että kyse olisi yhdestä henkilöstä, sillä jos kyse on esim. kohteena olevan käytöksen profiloimisesta eri tilanteissa, voi kyse olla lähes minkä tahansa määräisestä vaikuttamaan pyrkijöiden joukosta. Mitä kauemmin luvattomat etäkäyttäjät pääsevät vaikuttamaan kohteeseensa esim. luiskauttamalla hiiren pointteria hiukan sivulle silloin, kun se varmasti ärsyttää ja mitä kauemmin Windows-käyttöjärjestelmä saadaan herättämään toimintaan kaikenlaista ärsyttävää kuten runsaasti tietokoneen kovalevyä rumpsuttavia defrag-, indeksointi- tai superfetch-toimintoja, sitä helpommin kohdeihmisen tajuntaan pääsevät vaikuttamaan myös kaikki muu, mitä ärsyttävien tilanteiden aikana tapahtuu, sillä ärsyttävyys tuottaa dopamiinin purskahduksia aivoissa, mikä taasen toimii muistijälkien syntyä varmistavana tekijänä. Täyteen kontrolliin laitteiston saatuaan, voi helposti esim. simuloida tilanteita, jotka eivät ole tosia, mutta käyttäjä kokee ne sellaisina kuten nettiyhteyden kuristaminen laajakaistan nopeudesta modeemiin nopeuteen, sekä tietokonepelit, verkkosivut ja käytetyt ohjelmat saadaan menemään nurin esim. juuri silloin, kun havaintokentässä monitorin ruudulla on jotain tiettyä (tai ulkona joku soittaa pirikelloa). Nämä ovat tietenkin tällaisia helposti ymmärrettäviä esimerkkejä, mutta se on tavallaan välttämätöntä esivalmistelua ennen kuin voidaan puhua mistään hienoisemmasta vaikuttamisesta.
Kun tarkoituksena on vaikuttaa johonkin henkilöön ja luvaton Internetin käytön seurannan mahdollisuuskin on käytössä, täydennettynä mahdollisuudella aiheuttaa erityyppistä, ajoitukseltaan ennalta arvaamatonta ärsyttävyyttä muistijälkien muodostumisen todennäköistämiseksi, niin mitäpä sitä vaikuttamista muutamaan kertaan jättämään. Lähinnä pitää vain siitä huolta, ettei liiaksi tee sitä per päivä, jotta vaikuttavuus ehtii muhiutumaan kohdehenkilön mielessä ilman ylenmääräistä sotkeutumista eri vaikuttamissessioihin tai vaikuttamissessioiden aikaisiin yksittäisiin häirintätapahtumiin.
Todistettavuuden vaikeuttamisen vuoksi, vähän fiksumpi häiritsijä lopettaa tietyn tyyppisen häirinnän heti, kun se ei enää vaikuta olevan riittävän luonnollisesti muutenkin esiintyvää. Esim. jos kohdehenkilö ostaa uuden hiiren, voi hiiren pointterin heilauttelu tai viskauttaminen pitkin näyttöä loppua siihen, mutta tilalle voi tulla jotain muuta kuin Windowsin käyttöjärjestelmän lukuisten tapahtumien ylimääräiset käynnistämiset (defrag, indeksointi, superfetch ym.), näytönsäästäjän liian aikainen alkaminen, näppäimistön kielen vaihtaminen, verkkosivun skrollauttaminen johonkin kohtaan verkkosivua tjm. Laitteistotason ohjauskäskyillä saadaan aikaiseksi myös mm. kovalevyn lukupään nakuttelua ja jonkinlaista sirinää, jonka lähdettä ei pysty paikallistamaan, vaikka avaisi tietokoneen kotelon. Toki ihan silkka selaimen jumiuttaminen sellaiseen tilaan, että se vastaa mihinkään ohjauskomentoon, mutta näyttää viimeisintä näkymää kuvaruudulla, on käypä vaihtoehto myöskin. Kaikki tuossa luetellut ovat sellaisia, joita itse vastaan on käytetty satoja kertoja ja aina jollain erityisellä ajoituksella, joka ei jätä epäilyksiä tahallisen haitanteon mahdollisuudesta.
Käytännössä luvaton etäkäyttäjä siis möllöttää jossain muualla ja lähinnä odottelee jotain sopivaa ilmestyväksi kohdehenkilön näyttöruudulle. Syitä voi olla monenlaisia, joista eräs on muokata kohdehenkilön ajattelua sillä tapaa, että se mikä ennen assosioitui yhteen asiaan tai joka toimi jonkin tietyn mielikuvan laukaisija, suuntautuisikin jonnekin aivan muuanne. Tai sitten häiritsijä pyrkii liittämään johonkin tiettyyn symboliin tietynlaista merkityksellisyyttä. Tai ehkä hän vain pyrkii pitämään tiettyjä käsitteitä tjm. pinnalla kohdehenkilön tajunnassa (silloin kun pyrkimyksenä on esim. priming-efektin myöhempi hyödyntäminen). Tai ehkäpä joskus aiemmin elämässään on viettänyt aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jota ei enää siedä missään olosuhteissa ja joku pyrkii toistuvasti suggestoimaan ajatuksia kohti jotain sellaista, joka assosioituu vahvasti noihin aiempiin aikoihin. Tai jotain muuta. Psykologian kirjat ovat usein paksuja.
Eräinä häiritsijää toimintaan innostavina asioina voivat olla esim. Haglöfsin logon digitaalinen H-kirjain, joka näyttää digitaalisena kirjaimena riittävän paljon X-kirjaimelta, jonka saa toimimaan monen asian symbolina tai viitteenä; Kari Hotakaisen -kirja “Kantaja”, koska se liittyy mm. painoon, kuljettamiseen ja kantamiseen; seksiin ja eroottisuuteen viittaavat symbolit ja kuvat; sana ‘spa’, koska se liittyy kylpylään, samannimiseen nimimerkkiin verkkokeskustelussa ja Saipa-sanan tiivistykseen; sanat ja tapahtumat jotka liittyvät tappamiseen, natseihin, julmuuteen, filosofi Nietzscheen, Jokelaan, Virginia Techiin (massamurha), Myyrmanni (pommi) jne. Nämäkin ovat kaikki itseen kohdistuen tavallisia, erityispiirteenä ollen se, että häirinnän ajoitus liittyy aina johonkin sellaiseen hetkeen, jossa esiintyy samalla jotain vaikeammin unohdettavaa ja potentiaalisesti ärsyttävää sellaisenaan tai esiin kumpuavien ajatusten kautta.
Kun RT-uutispalvelujen artikkeleja lukiessa yläreunaan pompsahtaa esiin jonkun kirjoittama kommentti nimimerkin kera, joka tuntuu jotenkin itselle läheiseltä, vaikkei varsinaisesti tutulta, kyse voi hyvinkin olla siitä, että kyse oli sen tahon teosta, joka pystyy näkemään reaaliajassa, mitä kohdeyksilö tekee tietokoneellaan (näytön näkymän), mikä voi perustua esim. siihen, että ohjelmallisesti otetaan näytölle päätyvästä kuvasta kuva per sekunti sivummalle ja lähetetään se verkon yli jonnekin toisaalle, missä yksittäisistä kuvista muodostuu videokuvaa tai sitten näytöllä oleva rekonstruoidaan jokaisen pienen muutoksen jälkeen jossain toisella koneella (esim. käyttäjä kirjoittaa yhden kirjainmerkin). Jälkimmäinen näistä tuottaa huomattavasti vähemmän verkkoliikennettä.
Hieman enemmän vaivaa vaatii sellainen, missä ei pelata pelkästään ajatuksia herättävällä nimimerkillä ja jollain yksinkertaisella kommentilla, vaan kommentin esittäjä vaikuttaa käyttävän omaa nimeään ja kommentti liittyy siihen, mitä kohdehenkilö on itse juuri hetki sitten kirjoittanut esim. Facebook-postituksen kommentiksi. Oman vastauksensa kirjoittamisen aikana luvaton etäkäyttäjä mahdollisine tukijoukkoineen joutuu miettimään jotain sopivan ärsyttävää/vaikuttavaa, jonka voi laittaa heti julkaisuun, kun kohdehenkilö laittaa omansa muiden luettavaksi, millä voi ajatella olevan sitä parempi teho, mitä viiveettömämmin se tulee kohdehenkilön luetuksi. Tässä on pikanttina mahdollisuutena myös se, että etätarkkailijalla on käytössä eräänlaisen DJ:n keinot sillä tapaa, että hän voi postittaa viestejä useiden eri käyttäjien puolesta näiden hyväksynnällä, jolloin hän voi valita onko postittajan nimi esim. Kimmo Halonen tai joku muu. Sosiaalisen median alustat (Facebook ym.) tarjoavat tällaisen mahdollisuuden ohjelmointirajapintojensa kautta. Analytiikka mukaan ottaen, voidaan ennalta arvioida sitä, mihin esim. Facebookin ryhmään tietty henkilö mitä varmimmin tulee mistäkin aiheesta kertoneeksi, mitä helpottaa mahdollisuus monitoroida kohdeyksilön tekemisiä ja mitä varmistavat erilaiset aiemmin tuotetut suggestiot Internetissä ja muualla.
On ehkä helpompi hyväksyä etäohjailun ja luvattoman näytön tarkkailun kohdistuvan PC-tyyppisiin laitteisiin, joissa on Windows-käyttöjärjestelmä kuin se, että Android-päätelaitteet ja Applen laitteet vuotaisivat ulkopuolisten tietoon näyttöjensä kuvan esim. 1 kuva per sekunti, datan kulkiessa WiFin kautta 4G-verkkoon ja sieltä jonnekin kauemma. Siltikin, on syytä pitää mukana se mahdollisuus, että laite itsessään on malicious-tyyppiä eli se voi jo ostettuna olla tietoturvaongelmia sisältävä tai sitten sitä on jälkeenpäin käsitelty siten, että sille ja sillä voidaan tehdä kaikenlaista varsinaisen käyttäjän huomaamatta. Tällainen laite voidaan osallistuttaa myös siihen, että se tunkeutuu langattoman verkon kautta muihin samaan verkkoon liitettyihin laitteisiin eli esim. pöytäkoneeseen, jossa on Windows-käyttöjärjestelmä, jolloin reititinlaitteen palomuuri tulee ohitetuksi, jos kukaan ei vaivautunut konfiguroimaan tällaista yhteydenottoa estäväksi. Androidille sovelluksia kehittävänä minun pitäisi kai jonkin säännön mukaan olla mainitsematta mitään Android-laitteisiin kohdistuvista riskeistä ja tosiasiallisista tietoturvaongelmista, mutta valitettava tosiasia on, että en erityisemmin luota näihin laitteisiin. Tosin, en tiedä, onko niihin tehty ostamisen jälkeen jotain muutoksia silloin, kun en ole pitänyt niitä silmällä tai ovatko verkon yli ladatut päivityspaketit tulleet luotetusta lähteestä. Normaalitilanteissakin Android-laitteisiin asennetuilla sovelluksilla on usein aivan liikaa oikeuksia, jotka ovat varsin laveasti määritettyjä, jolloin vähemmän luotettavat sovellukset pääsevät huseeraamaan kaikenlaista vahingollistakin tai sitten sellaista, joka ei ole niinkään vahingollista, mutta jolla on vaikutusta käyttäjän tuntemuksiin ja kokemuksiin.
Itselle on ihmeellisen tyypillistä, että kun kesäisin ajelee nurmikkoa ruohonleikkurilla, pienehkö Android-laite taskussa, joku vaikuttaa säätävän laitetta siten, että päiväys muuttuu englanninkielestä suomenkieliseksi, jolloin ruudussa lukee isolla IP, joka omassa mielessä liittyy vahvimmin yhteyspisteen ideaan, johon saapuu monta yhteyttä ja siitä lähtee monta yhteyttä, mikä yhdessä ruohonleikkurin pyörivän terän ja seuraavaksi käyttöön tulevasta punaisesta trimmerilaitteesta tietoisena olemisen kanssa sulautuu hetkellisesti yhden yhteyden pyörimiseen jonkin keskipisteen ympärillä. Lisäksi Ajotila-moodi on kytkeytynyt/kytketty käyttöön samaisesta älypuhelimesta ja joukko ikoneita on siirtynyt ikonisivulliselta toiselle (vaatii normaalisti ikonien raahaamista, hetkellisen pysähtymisen kera niitä ruudun laitaan viedessä). Samainen puhelin on kulkenut mukana useissa eri housuissa ja useissa eri taskuissa, mutta vain tuona tietynlaisen toiminnan hetkenä tapahtuu moista, eikä koskaan esim. silloin kun vaikka haravoin lehtiä samainen puhelin samaisessa taskussa. Jostain syystä tietty sama kaupungin pääkirjastossa töissä oleva nainen kävelee taas urheilullisen oloisena ohitse pian muutoksen huomaamisen jälkeen, kuten erikoisesti niin monena muunakin kertana, kun on ollut pihatöissä (lehtien haravointi, puiden oksien karsinta, paksujen oksien sahaaminen tjms.). Eräs niistä monista “vakiotyypeistä”, joiden havaituksi tuleminen on määrällisesti niin lukuisaa, ettei se oikein täsmää edes suurinpiirtein siihen oletukseen, kuinka usein heitä enintään voisi ajatella nähtävän tietynlaisissa tilanteissa tai paikoissa, mutta heillä on ilmeistä motivaatiota tai pakotetta tuppautua muodostuviin muistoihin mukaan, sekä toimia myöhemmin itsenään tai viitatusti mm. mentaalisten aikamatkojen tuottajina.
Itselle tapahtuu sitä, että lukuisat netin mainos- ja ehdotteluverkostot pakottavat kymmenillä eri sivuistoilla havainnoimaan jotain tiettyä samaa jatkuvasti (kuukausien ajan), vaikka niissä olisi mahdollisuus esittää palaute painikkeiden avulla (repetitive, not interesting tms.). Nämä liittyvät tyypillisesti johonkin marginaaliseen aihealueeseen, joka voi näennäisesti olla itselle läheinen kuten RFID-paikannuslätkät, mutta kymmenien eri variaatioiden kanssa, eri mainosverkoissa ja useilla verkkosivuilla näkyen, niihin tulee ähky ja ärsyttävä kyllästyminen. Tai sitten kyse on ihmisen elimistä, raajoista tai muista osista jollain karkean rumalla kuvalla esitettynä. Palveluiden tuottajat eivät vastaa yhteydenottoihin. Näiden palveluiden kautta sinänsä kuka tahansa voi hankkia näkyvyyttä, mutta tietty tolkuton toistuvuus ja se, että nämä mainokset ja suositukset eivät vaikuta ottavan mitenkään huomioon sitä kaikkea, mistä osoitan selailuni kautta olevani kiinnostunut, kielii vahvasti jonkinlaisesti vilunkipelistä, mikä voi tarkoittaa sitä, että palveluiden tuottajat ovat korruptoituneita tai sitten nettiliikennettäni muokataan jollain tapaa. Eräänä vaihtoehtona on sekin, että luvaton etäkäyttäjä selailee jonkinlaisen automatiikan avulla omilla verkkoselaimillani, itseni ollessa jossain muualla, sellaisia sivustoja, jotka pohjustavat sitä, että mainonnasta maksava saa juuri tietynlaiset mainokset ja ehdotukset juuri minun nähtävilleni, eikä kenenkään muun. Kohdistetusta häirinnästä indikoi sekin, että asuinympäristön lähistön tapahtumat vaikuttavat heijastuvan siihen, minkäviestisiä mainoksia saa nähtäväkseen, usein yhtenä yhdistävänä tekijänä ollen jokin sellainen, jota jokin lähinnaapuri laittaa pihalleen nähtävilleen. Nämä naapurithan tykkäävät kolkuttaa, kilkattaa, huudattaa, mekastaa, väläytellä tai esiintyä jollain tietyllä tavalla juuri silloin, kun se tukee jonkin tietynlaisen ajattelun uuttumista omaan mieleen.
Radio Novalla Beastie Boysin Sabotage, puikoissa Ile Jokinen, selaimessa auki.. boom! Netti jumiutuu siten, että vain niille sivuille pääsee, joiden domain-osoitetta oli käytetty hetki sitten (esim. kaikki arstechnica.comin sivut toimivat, koska sieltä tuli luettua artikkeli hetki sitten).
Otan käyttöön uudet viherkeltaiset lenkkarit. Pihan vieressä olevaan tolppaan käy joku niittaamassa viherkeltaista teippiä, jota on vain kahdessa tolpassa lähikatujen varrella. Aiemminhan oli muutamaan läheisimpään tolppaan käynyt joku sitomassa kiinni yksi erilainen muovikassi per tolppa ja joita ei saanut irti kuin puukolla, eivätkä ne edes osoittaneet mitään reittiä kenellekään tai toimittaneet mitään muutakaan virkaa.
Sistek-yrityksen verkkosivujen Seinälaatta-sivua katsellessa huomaa erään seinälaatta-aiheisen kuvan olevan rikki. Selaimen konteksti-menun “katso kuva”-toiminnolla katsoessa tulee huomanneeksi satoja mustalla salmiakki-pohjalla näkyviä valkoisia kysymysmerkkejä selaimen yrittäessä esittää vain osittain latautuneen kuvan sisältämää dataa tekstimuodossa.
Esineiden rikkominen ei välttämättä tarkoita esim. murskaamista, vaan kyse voi olla vaikkapa printterin värikasetin toiminnan lopettamisesta aiheuttamalla siihen asennettu mikropiiri saamaan värikasetti viestimään printterille, että värikasetin sisältö on lopussa, vaikkei näin olisikaan, jolloin joutuu tilaamaan kyseistä tuotetta lisää juuri kun olisi tietynlaista printtauksen tarvetta enemmänkin.
Watch Dogs -pelin (pelisarjan ensimmäisen pelin) aikana mukaan tuppautuu pelin ideaan sinänsä mukaan kuuluvia hakkereita, jotka alkavat varastaa itseltä pelin sisäistä tietoa langattomasti ja heidät pitää etsiä. Näiden mukaan tuppautujien mahdollisuus liittyä mukaan omaan peliin on pelin asetuksista säädettävissä pois/päälle, mutta erikoista heissä on aina se, että heidän valitsemansa nimimerkki on tyypillisesti jonkinlainen yhteenrunnottu kooste kolmesta eri sanasta, jotka liittyvät esim. omassa offline-elämässä itseä tahallaan ärsyttäviin ihmisiin tai vaikkapa jossain aiemmin pelatussa tietokonepelissä tapahtuneeseen, minkä lisäksi heidän valitsemansa sijainti- ja tapahtumapaikka, josta heidät voi löytää, on myös symboliikalla ladattu. Ei kuitenkaan jää tunnetta, että Ubisoft olisi antanut näillä hakkereille mahdollisuuden muuttaa tapahtumapaikkoja itseään, vaikka tapahtumapaikkojen tienoilla onkin usein ainakin yksi asia, joka vaikuttaa “symbolisesti latautuneelta”.
Verkkopalvelun kehitystyön aikana ilmestyi virheilmoitus “exception message: broken pipe”, kun sitä kokeili verkkoselaimessa (Grails-pohjainen palvelu Jelasticissä). Samaan aikaan Spotifyssä soitetussa musiikissa vaihtui kappaleeksi Two Fingersin biisi That Girl, albumin kuvituksena kaksi palkkia vierekkäin (vrt. broken pipe). Broken pipe -virheilmoitus tarkoittaa Stack Overflown käyttäjien mukaan sitä, että “Clearly the low memory caused the application to close the receiving socket or indeed exit altogether, with the same effect.” ja että “A pipe is a data stream, typically data being read from a file or from a network socket. A broken pipe occurs when this pipe is suddenly closed from the other end. For a network socket, it could be if the network gets unplugged or the process on the other end crashes.” Sivun uudelleenlataus ei aiheuttanut samaista virheilmoitusta enää uudelleen.
Tehdyssä Googlen kuvahaussa tuottaa haku “kroisos pennonen ja roope ankka” muuten sitä mitä haetaan, mutta satojen kuvien mukana on yksi poikkeus: kaksi hevosta kyhnäämässä toisiaan vasten.
Se ei vielä vaadi some-palvelun työntekijän/työntekijöiden olemista jollain tapaa korruptoitunut, että samaan aikaan, kun joku ihminen lukee ohjelmistoteknistä asiaa kuten parin sivullisen verran Javan säikeistä (thread), putkahtaa Facebookin kaveripyyntöihin mukaan henkilö, jolla on nimenä Edyth Treadwell (huomaa sanojen thread ja tread samankaltaisuus), vaikka kyllä se sen saattaa vaatia, että joku on pystynyt näkemään kohdeyksilön käyttämän tietokoneen monitorin näytön sisällön luvattomasti ns. etänä katsellen. Sen sijaan, se, että Twitter-seurattavien ehdotuksiksi tai Facebook-ryhmien ehdotteluihin päätyy juuri sellainen nippu ehdotuksia, jotka liittyvät pelkästään esim. senpäiväisiin offline-maailmassa itselle tapahtuneisiin asioihin, vaaditaan Twitterin tai Facebookin työntekijöiden osallisuutta. Kysehän on täysin näiden some-palvelujen hallinnassa olevasta osa-alueesta, eikä mainosverkosta, joiden kautta kuka tahansa ulkopuolinen voi hankkia näkyvyyttä. Mahdollisena keskustelun tuhoavana vasta-argumenttina toimii tietysti se, että näiden palvelujen käyttämät tekoälyt ovat niin fiksuja, että ne osaavat arvioida jo pitkältä ajalta kertyneen tiedon perusteella, mikä suosittelu olisi relevanttia milloinkin, mikä ideaalisesti toteutettuna voisi varmaan toimiakin.
Kuunnellessa Pandora-musiikkipalvelun kautta väitetysti algoritmien ehdottamia musiikkikappaleita, jää tunne siitä, että joku Pandoran työntekijä syöttää soittolistalle sellaisia musiikkikappaleita, jotka nimensä, sanoituksiensa tai sen aikaisten äänien osalta assosioituu vahvasti siihen, mitä kohdehenkilö tekee tietokoneelleen eli Pandoran työntekijä hyödyntää mahdollisuutta olla mukana siinä ihmisverkostossa, joka pystyy seuraamaan useiden eri ihmisten tietokoneen käyttöä reaaliajassa ilman kohdehenkilön lupaa. Eli jos on juuri lukenut jonkun PDF-tiedoston tai kirjoittanut viestin Facebookiin tai jotain muuta, musiikkikappale myötäilee jollain tapaa tätä tekoa.
Eräänä syyspäivänä tuli soitto 05 3526 -alkuisesta numerosta, mikä johtaa Googlen hakutuloksissa ykkösenä olevan “Suomeen on perustettu natsipuolue”-uutisen huomioimiseen, koska ei tullut ehtineeksi vastaamaan puheluun ja kiinnosti arvuutella, kuka lienee soittanut. Tovia aikaisemmin oli liikennevaloihin autolla pysähtyessään tullut huomioineeksi NATS-tarran viereisen auton ikkunassa, sillä sieltäpäin kuului lujaa soitettua poppia ja auto lipui siihen viereen sillä tapaa hitaasti, että NATS-tarra tuli huomatuksi syrjäsilmällä, kuten myös tarran kotka-aiheinen kuvitus ja teksti “Nissan Anti-Theft System”.
Rainmakerin, Buusterin ja Elisan puhelinmyyjät soittavat jostain syystä useita puheluita eri numeroista sellaisina aikoina, muutaman päivän ajanjaksolle ulottuen, kun on odotettavissa, että itselle on saapumassa jokin tärkeähköksi luokiteltava puhelu, mistä seuraa se, että ei voi varautua puhelinnumeron puhelimen näytössä nähdessään siihen, että on käymässä puhumaan jollekin tietylle tai tietystä paikkaa soittavalle henkilölle. Vaikutus on sitä tehokkaampi, mitä enemmän käsittelee asioitaan puhelimen sijaan sähköpostilla.
Eclipse-ohjelmistokehitysympäristössä käytetty versionhallintajärjestelmä käy ilmoittelemaan, että “entry not found: //lanteenpaikka” ilman mitään järkevää syytä (kokeellisen tilanteenpaikka-verkkopalvelun kehitystä), vaikka kaikki oli ok, kun edellisen kerran samaista ohjelmistokehitysympäristöä samaisen päivän aamupäivänä käytti.
Jos otan yhteyttä esim. Stockmanin, Elisan tai Postin asiakaspalveluun chattaamalla, on asiakaspalvelijan nimi jotain sellaista, joka saa tuntumaan siltä kuin keskusteludialogin toiselle osapuolelle olisi välitetty tieto siitä, minkä nimistä keksittyä nimeä hänen pitäisi käyttää tai olisi valikoitu kenen asiakaspalvelijoista pitäisi olla chattaamassa tietyn henkilön kanssa.
Kun vielä käytti Nordean tunnuslukutaulukon vahvistuskirjaimia verkossa tapahtuvien laskujen maksamisen yhteydessä, palvelun pyytämä kirjain oli lähes aina tietystä vähäisestä joukosta valkkautuvainen ja aina johonkin itselle ajankohtaiseen liittyvää.
On huolestuttavan helppoa, miten yksittäisen kohdehenkilön nettikaistaa voidaan ns. kuristaa millä tahansa valitulla ajankohdalla. Auttaako Elisa tai DNA tässä jollain tavoin? Eräässäkin tapauksessa ehti jonkin aikaa hurvitella Streetview-palvelussa Iso-Britannian teitä kulkien, kunnes alkoi samanaikainen julmettu vedenlaskettelu ylemmästä asunnosta ja nettikaistan kuristuminen sille tasolla, missä Streetview-näkymät alkoivat latautua erittäin hitaasti (yli kymmenen sekuntia per kuvapalanen).
Älyteistä Facebookiin viestittyä, päätyy kommentteihin nyrkkirautainen peukutus.
Pari aiempaa Facebook-sivun tykkäystä on poistettu ja lisätty uudelleen, jolloin ne päätyneet listan uusimmiksi (elokuvat Eyes Wide Shut ja Watchmen).
TechRepublic-uutisivuston käyttäjätunnuksen nimeksi on vaihtunut "tuomo".
Useampi kuin yksi omaa Gmail-sähköpostiosoitetta myötäilevän sähköpostin käyttäjä on laittanut sähköpostitunnuksiensa varaosoitteeksi oman sähköpostiosoitteeni, joita joutui sitten irroittelemaan. Näihin liittyen tuli paljon tietoturva-ilmoituksia kuten kirjautumisia tietoturvattomasta sovelluksesta.
Deittipalveluissa oli käytetty omaa sähköpostiosoitetta ja esiinnytty eri ikäisinä ja sukupuolisina.
Kuvapalveluun oli perustettu ThaAssassin15-nimimerkkinen tili omalla sähköpostiosoitteella.
Jos häirinnällä vaikuttamisen tavoitteena ei ole kovin kummoinen primingsignaalien hyödyntäminen, voi noiden käytössä olla ideana, että häiritsijä pyrkii kytkemään tuottamiinsa ääniin assosiaatioita siten, että aiempien häirintöjen aikaiset mietteet verkottuvat viimeisimmän teon herättelemien mietteiden kanssa, jolloin myöhemmin on helpompaa herätellä rypäs sellaisia mielestä esiin yhdellä kertaa.
Yksinkertaisimmillaan kyse on siis kohdeyksilölle mielekkään, tärkeän ja hyödyllisen ajateltavan turmelluttamisesta. Esim. itselle mielekästä ajateltavaa, käsiteltävää tai ainakin luettavaa olisivat: verkottuneisuus, taulukot, matriisit, tekoäly, Android, Java, ohjelmointi, LUT-yliopisto, viestintä, piirrosmerkit, kaaviot, tekstin prosessointi, kuva-analyysi, datatiede ym.
Näiden ajateltavuutta häirintä pyrkisi korvaamaan muistijälkiä tuottavalla havaintohötöllä mm. aiheista: huutaminen, kännisyys, rahavarat, jakautuneisuus, mielisairaus, likaisuus, törkeys ym. Muistiinjäävyyttä ja dominoivuutta varmisteltaisiin kytkien häirintätilanteita adrenaalipitoisiin tuntemuksiin, joilla olisi liityntöjä mm. aiempiin hyvällä tapaa mieltä kiihdyttäneisiin muistoihin ja häirinnän aikaisiin päätelaitteiden epätoimivuuksiin/-luotettavuuksiin.
Sillä ei ole erityisempää merkitystä, onko nettiyhteys ollut suojattu eli HTTPS-protokollainen tai onko WiFi-yhteys salattu, jos tietovuoto tapahtuu jo ennen salausprosessia. Tuolloin siinä voi, tekotavasta riippuen, päästä ulkopuolisten tietoon kaikki tieto hiirenliikkeistä kovalevyn lukupään levysektoreilla liikkumisiin. Voi myös olettaa, että kyse voi mitä todennäköisimmin olla usean henkilön yhteistyössä suorittamasta häirinnällä vaikuttamisesta, missä toimintaa on pohjusteltu selvittämällä ja automatisoimalla tietoturva-aukkojen hyödyntämistä sellaisen käytettävyyden muotoon, missä etätarkkailijalla on "kojelaudassaan” reaaliaikaiset tiedot mm. tarkkailtavan monitorin/päätelaitteen näkymästä, ennusteet seuraavista siirtymistä laitteiden/sovelluksien/verkkosivujen välillä, audiotallenteet soitetuista puheluista ja assosiaatiokartta aiemmin aiheutettujen häirintöjen vaikutuksen tilasta.
Näiden kohdalla häiritään 1 (hätkähdyttävät tietoturvaongelmat). Nämä tapaavat omissa häiritsijöissäni olla ikisuosikkeja, sillä niiden aikainen häirintä pitää heidän näkemyksiensä mukaan minussa yllä tuntemuksia, että en edelleenkään olisi tietoturvallisessa mielessä suojassa, enkä ilmitulevien ongelmien (laiteviat, standardiviat, tuotantoviat ym.) määrästä päätellen ihan piankaan.
Näiden kohdalla häiritään 2 (minuuteen viittaavat asiat). Olettamuksena lienee, että sillä sotketaan minäkäsitystä tjs.
Näiden kohdalla häiritään 3 (tuho- ja kuolemauutisoinnit). Häiritsijöilläni on tapana aiheuttaa netin katkoontumista ym. stressaavaa samoihin aikoihin, kun tulen havainnoineeksi uutisista jotain, missä esiintyy tuhoisuutta, kuolemaa tms.
Näiden kohdalla häiritään 4 (entiset tuttavat). Näihin päin suggestoiminen on paljastavaa myös siinä mielessä, että toisinaan sitä kautta selviää, kuka on vuotanut häiritsijöiden käyttöön mitäkin tietoa. Enemmän tästä aiheesta muissa yhteyksissä.
Näiden kohdalla häiritään 5 (tietyt visuaalisesti kuviteltavat asiat). Nämä ovat myös häiritsijöiden ikisuosikkeja ja niiden mieleen tuppautuvuutta pyritään varmistelemaan monessa eri tilanneyhteydessä. Näistä saisi kerrrottavaksi monta tarinaa, listamuotoisena ne eivät anna lukijalle kovinkaan paljoa.
Näiden kohdalla häiritään 6 (kiihottavuus ja kiihdyttävyys). Tässä vain eräitä vaisuimmista esimerkeistä.
Näiden kohdalla häiritään 7 (sukulaiset). Jos ei muuten meinaisi tulla joitain sukulaisia mieleen, niin hiukan häirintää havainnointitilanteeseen tuomalla annetaan ikään kuin sykäys hakea mielestä esiin oivallus siitä, mitähän häiritsijä tässä tarkoittaa olevan tarkoitus hoksata.
Näiden kohdalla häiritään 8 (kaikenlainen fiksu ja älykäs). Näiden kohdalla häirittäneen sen vuoksi, että nämä tapaavat olla olla itselle sellaista, mistä voisi johtaa jotain, mitä itsessä kehittää. Tyypillisesti häiritsevä taho ajoittaa tekosensa sellaiseen asiaan kohdentuen, joka tarjoaa samalla muutaman helpon assosiaation niihin esim. sanoihin, joita on käytetty valtavassa määrin häirinnän vuosien aikana (esim. aalto ja tomi). Näissäkin olisi lukijan kannalta helpompaa, jos tilanneyhteys voitaisiin jotenkin luoda uudestaan kaikessa autenttisuudessaan.
Aina ei ole välittömästi selvää, mitä yhtä tai useampaa tarkoitusta varten jotain auditiivista häirintää tuotetaan, mutta usein niillä on tarkoitus kytkeä kokijan mielessä yhteen muita häirinnän hetkiä tai yrittää pilata käsitetajua tai ihan vaan attribuoida jotain itselle tuttua häirintää aiheuttavaan. Näitä häirintä-ääniä ovat eräässä kerrostaloasunnossa asuessa olleet mm. vasarointi, veden laskeminen, rysäytykset, ropina, ovien paiskominen, huutaminen, kinastelu, tööttäily, piip-piip-piip -peruutukset, koputtelu, lorottaminen, WC:n vetäminen, lämpöpattereiden kolkuttaminen, liesihormin kautta mökyäminen, liioitellut äännähdykset ym.
sininen ja valkoinen (suomalaisuus)
Saara Aalto (aalto kuvituksena omassa verkkopalvelussa, lähikaupan Aalto-niminen)
kopra (saman sukunimiset tuttavat entisessä elämässä)
sinisyys, tom (jatkuva sinisellä ärsyttävyys eri yhteyksissä, eroottisuus-teema Tom of Finland -viittauksineen)
Reince Priebus (pussi, bussi, linja-auto, kantelevuus, mitä tahansa niihin päinkään)
vuokralainen, häätö, asuntovuokraus (hetkeen ja läheisyyteen iskeytyvä)
Close (ovien miljoonamääräinen tahallinen paiskominen, naksuttelu, sulkeminen, availu)
Niklas Herlin (oma Uskottavaa vai totta -blogi hänen blogipalvelussaan)
juoksija, naisen nurin tuuppaus bussin alle (lähes päivittäiset omat lenkkeilyt, taas se bussisuus)
Marko Duric, Ana (Marko omana nimenä, Ana kutsumanimenä entisestä elämästä tutulle ihmiselle)
viharikos, uusnatsit, ruumiit, ulkomaalaisvastaisuus (monimutkaista)
Grindr, Fuckr (pornoa, erotiikkaa, homoilua)
Jamie Hyneman Center Lappeenrannassa (uutinen lähellä olevan kampusalueen tapahtumasta)
Paradise-tulipalo (pelattu Fallout-tietokonepeli ja muut post-apokalyptiset pelit)
Gia (yritys, jolle aikoinaan tehty verkkosivut toisenlaista sisällönhallintapalvelua käyttäen, on myös päätteenä mm. sanassa teknologia)
Erään sukulaisen ollessa töissä YIT:llä, tuli siihen ärsyttämään pyrkivinä viittauksina pohjustava häirintä + myöhempi edelliseen ja YIT:iin assosioituva havainto -komboja, kuten esim. katseltaessa ensin Firefoxin kehittäjänäkymässä HTML-sivun rakennetta, missä valtavasti p-tageja allekkain ja sitten myöhemmin YLE:n TV-uutisissa ollessa esille YIT:n logoa monenkertaisesta allekkain. Molempina hetkinä samankaltaista häirintää, joka erottui sävynsä puolesta kaikesta aiemmasta häirinnästä - erottuvuussyistä, voisi olettaa.
Jokaisella maapallonlaajuisesti merkittävällä sosiaalisen median alustalla on mitä ilmeisimmän sellaisia työntekijöitä, jotka pystyvät pitämään pitkäaikaisesti vallalla sellaista tilannetta, tarvittaessa nopeasti muutoksia ja säätöjä tehden, missä yhteen tiettyyn käyttäjän kohdistuu näiden palvelujen epätoimivuutta tai omituista toimivuutta.
Periscopessa kaikki käyttäjien viestit jollekin suomalaiselle tai muille eurooppalaisille live-lähetyksien tuottajille olivat lähes pelkästään niitä, joissa esiintyi kyrillisiä merkkejä.
Periscopessa kaikki Yhdysvalloissa katseltavissa olleet käyttäjien videot olivat saarnaamiseen ja jumal-asioihin liittyväisiä.
Facebookissa ehdotetut ryhmät olivat melkeinpä tyypillisesti sellaisia, että niillä olisi ärsyttävyysvaikutusta tuolloin avoinna ollutta ryhmää kohtaan tai sitten ehdotetun ryhmän kansikuva oli suoraan sellaiseen tilanteeseen viittaavaa, joka oli tapahtunut vasta hetki sitten offline-maailmassa (kuvassa API:Suomi -ryhmä, ehdotetun ryhmän linnunpönttö-reikäisyys, mustat pupillit lasien takana ja epäsuorasti tajuttavana APIen eli ohjelmistorajapintojen tikkari-symboli rajapintaa symboloimassa ja odottamassa “siihen kiinni tarttumista” tai “johonkin työntämistä”).
Twitterin ehdotukset käyttäjiksi ovat tyypillisesti sellaisista sanaperheistä johdettuja, joista itseen kohdistuva häirintä usein ideoita hakee (muurahaisen tuntosarvet, poronsarvet ja sitten jokin ihmisen nimi, jonka sukunimi ja etunimi viittaavat sellaisiin omiin elämäntapahtumiin, joista ei pitäisi olla mitään suoria viitteitä online-käyttäytymisessä). Twitterhän on LinkedInin ohella ollut eräitä niistä, jotka ovat antaneet tiedusteluista huolimatta heidän selainpohjaisen palvelunsa toimia läpeensä epäkelvosti lähes vaikkapa kuukauden ajan, eikä missään netissä ole ilmennyt keskustelua tietyistä vastaavanlaisista visuaalisista ongelmista (elementtejä puuttuu, katoilee, hajoilee yms.).
LinkedIn ei suostunut näkemään ongelmaa, saati korjaamaan sitä, että "People you may know"-osio räpsähteli nopeaan tahtiin näkyviin ja pois näkyvistä jokaisella vähäiselläkin sivun vertikaalisella siirtymällä, jolloin sivuston käyttö oli käytännössä mahdotonta.
Google Search -kuvahaut palauttavat tyypillisesti pelkkää normaalien hakutulosten piiriin sopivia kuvia, mutta toisinaan niissä on mukana jotain, joka erottuu erittäin suuressa määrin muista hakutuloksista. Tällaista tapahtui vaikkapa silloin kun haki hakusanoilla "roope ja kroisos" ja sai piirroskuvien joukkoon mukaan valokuvan toisiinsa kyhnyttävistä hevosista.
YouTube-videon päätyttyä palvelu tekee ehdotuksena seuraavista videoista sellaisen valikoiman, joista kaikki muut liittyvät videon ohjelmistoaiheeseen, mutta yksi niistä on jotain aivan muuta otsikolla "Idols homo koelauluissa" (hintelä poika taustallaan sanasta Idols näkyvissä "dols").
Chromecastin taustakuvat tai niiden yhteydessä oleva teksti on usein jollain tapaa offline-maailmassa tapahtuviin hetkiin assosioituvaa. Aivan kuin joku valitsisi manuaalisesti, minkälainen taustakuva laitetaan käyttäjälle näkyviin. Kaunaisuus oli ikäänkuin teemana eräässä hetkessä, mihin sitten tuli tuppautumaan taustakuva, joka esitti Hawaiilla sijaitsevaa Kaunakakaita.
YouTuben 360 asteen videot muuttuivat kaikki sellaiseksi, kaikilla omilla laitteilla katseltuina, että niiden luomassa virtuaaliavaruudessa sijaitsi tietyllä kohdin pienehkö musta neliö, eikä tätä ongelmaa suostuttu korjaamaan moniin kuukausiin.
YouTuben videosuositukset ovat liian usein tuntuvasti sellaisia, että joiden esiintyvyydestä lähiympäristön ihmiset ovat ennalta tietoisia, mikä voi ilmetä esim. siten, että Tom Cruisen tähdittämän Vanilla Sky -elokuvan loppukohtauksen "open your eyes"-lausahdusta (päähenkilö ollut unessa 150 vuotta) ja aiemmin elokuvassa tapahtuvaa supportia apuun huutelua pyritään lämppäilemään kohdeyksilön mielessä ennen kuin sitten jonkin aikaa myöhemmin, kun hän lähtee selailemaan YouTubesta jotain tietynlaista, tulee päätyneeksi tietyn suosituksen äärelle, jossa puhujalla on Wake Up -tekstinen t-paita ja eräässä videossa näkyvässä julisteessa on suu auki -huutoa, minkä kohdalla nettiyhteskin menee "sattumalta" jumiin.
Vaikka mainonnasta toisinaan puhutaan ja viestitään siihen tapaan, että sellaisista olisi parempi päästä eroon, niin parhaimmillaan ne myötäilevät silti mm. kulttuurillista ilmapiiriä, josta taasen saa tuntumaa "aidosta elämästä". Tai ainakin jos oletetaan, että havainnoija lisäksi myös miettii kysymyksiä kuten "miksi juuri tuollaiset henkilöt tuossa mainoksessa", "minkähänlainen päätöksenteko on edeltänyt sitä viimeistä vaihetta ennen mainoksen julkistamista" ja "saakohan monikin ja minkälaiset ihmiset tästä samankaltaisia ideoita kuin itse saa". Kun mainonnasta sitten jääkin paljolti paitsi sen vuoksi, että mainosverkot netissä tarjoavat vain kaikenlaista sälää tai pahemmin, sälää vähäisestä valikoimasta sälää ellei jopa vähäisestä valikoimasta tökerön ärsyttävää sälää, se voi alkaa käydä mielenterveyttä päälle.
Kuinkahan monelle se onkaan ongelmana, että kohdattu webmainonta on paljolti sitä sellaista jonkinlaista tökerön ärsyttävää sälää tai sellaista, joka ikään kuin vahvistaa viestiä siitä, että tuon jonkin mainonnan kohtaaja on vain "mitätön kuluttaja" eli ei kovin tärkeä ihminen? Saavatko he kaikki jatkuvasti nähtäväkseen esim. Ilta-Sanomien sivuilla the Other Danish Guyn väkisin tilanteisiin tunkeutuvaa mainontaa? Joutuvatko he toistuvasti ihmettelemaan kuka siellä Facebookilla painelee sellaisia nappuloita, että uutissyötteessä käy toisinaan olemaan julmetun paljon sellaista ehdottelevaa sisältöä, jotka ovat toki visuaalisesti suht tyylikkäitä, eivätkä sinänsä ärsyttäviä, mutta ovat jotenkin täysin turhaa suhteessa esim. siihen, mihin Facebook-ryhmiin on liittyneenä, jollain hömpäksi muodostuvat ehdotellut Facebook-ryhmät kuten "Explore London", "Fantasy Barbarian", "Beautiful World", "Beauty of USA", "Castles, Ruins", "Korean Beauty" yms., eikä se uutissyöte siitä ehdotuksien osalta paljoa paremmaksi muunnu, vaikka antaakin käytettävissä olevilla toiminnoilla palautetta, mikä kelpaa ja mikä ei niinkään?
Entä onko kenties montakin vuotta esim. K-Citymarket tai Tokmanni saanut olla jokaisella sivulatauksella mukana esim. paikallis- tai ns. iltapäivälehden verkkosivujen etusivulla turruttamassa niitä kohtaavan mielenkiintoa elämää kohtaan? Eroa siinä, myykö esim. uutissivusto mainospaikkoja suoraan vai tulevatko mainokset joiltain kohdin niiden paljolti hallitsemattomissa olevasta mainosverkosta, on paljon, sillä toisessa tapauksessa mainosten laadukkuus on tyylillisesti ja vaihtelevuuden osalta paljon tasokkaampaa.
Mainospalveluita myyviltä yrityksiltä epäilyttävyyksistä ja omituisuuksista ei hyödyttäne kysellä, ellei ole taloudellisesti kannattava suuryritys, joka haluaa varmuutta siihen, että sen webmainonnalla on tavoittavuutta. Miksipä vastata "tavallisen kansalaisen" selvittelevään tiedusteluun siitä, miksi adnxs.com:stä tulevat mainokset ovat usein silkkaa rapaa? Siinähän voisi tulla vastanneeksi jotain siteerattavissa olevaa siitä, miksi mainosverkot eivät toimi kaikkien kannalta mielekkäästi.
Pyydettäessä tekoälyä luonnehtimaan lyhykäisesti miten adnxs.com kytkeytyy sen nykyiseen omistajaan eli Microsoftiin, selitti se asian näin: "Adnxs.com on AppNexusin, nykyisin Xandrin, käyttämä verkkotunnus. AppNexus oli johtava ohjelmallisen mainonnan alusta, jonka AT&T osti ja nimesi uudelleen Xandriksi. Myöhemmin Microsoft hankki Xandrin omistukseensa. Adnxs.com-tunnusta käytetään edelleen mainosten toimittamiseen ja seurantaan Xandrin mainosalustalla." Wikipediasta löytyy AppNexusta luonnehdinta, joka voi muutamilta osilta mennä ns. yli ymmärryksen: "AppNexus offers online auction infrastructure and technology for data management, optimization, financial clearing and support for directly negotiated advertising campaigns. It has both demand-side platform (DSP), supply-side platform (SSP), and ad serving functionalities. It integrates with advertising sources including Google's "Authorized Buyers" ad exchange, Magnite, Pubmatic and other aggregators. It operates out of multiple data centers, including one in Amsterdam serving Europe and the Middle East, in a facility shared with Equinix."
Sinällään hämmästyttävästi tekoälyn kanssa asiasta keskustelu johti heti alkuunsa sivuamaan sitä seikkaa, että "pienempien mainostajien" kannalta ongelmana on, että "suurimmat toimijat pystyvät dominoimaan parhaita mainospaikkoja" ja minkä korjaamiseksi ongelmana, pitäisi tehdä "sääntelyä mainosmarkkinoiden keskittymisen estämiseksi", "medioiden aktiivista pyrkimystä monipuolistaa mainostajakantaansa", "mainosverkostojen algoritmien muuttamista suosimaan monimuotoisuutta" ja "pienempien mainostajien yhteistyötä ja koordinoitua toimintaa". Sen mukaan "mikään näistä ei ole toteutunut, mikä selittää nykyisen tilanteen jatkumisen".
Jatkaessa sen kanssa keskustelua aiheesta, sivuttiin myös sitä, kuinka esim. Sanomalla, joka on mm. Ilta-Sanomien omistaja ja jonka sivuilla adnxs.com:sta tulevaa mainontaa on, pitäisi ainakin teoriassa olla painoarvoa asiakkaana Microsoftille/Xandrille, mitä tulee olettamukseen siitä, että kenties monetkin webmainosten näkijät eivät ole tyytyväisiä sen julkaisujen sivuilla näkyviin mainoksiin ja mikä täten oletettavasti vähentäisi mainosten klikkaamisesta saatavia tuloja. Tekoäly ehdotti, että Xandrin/Microsoftin näkökulmasta voisi olla järkevää "kehittää algoritmeja monipuolisempaan mainosten rotaatioon", "luoda kannustimia laadukkaammalle mainossisällölle" ja "tarjota työkaluja mainosinventaarin parempaan hallintaan", mutta toisaalta se ounasteli, että "ongelma ei ole heidän prioriteettilistallaan tarpeeksi korkealla", "nykyinen tulovirta adnxs.com-mainoksista on niin merkittävä, ettei sitä haluta riskeerata" ja "he eivät usko Microsoftin/Xandrin olevan halukas tekemään muutoksia järjestelmäänsä".
Toinen tekoäly selitti tarkemmin Xandrin alustalla toimivaa huutokauppaprosessia ja paikkavarauksia. Sen mukaan "suurten mainostajien korkeat hintatarjoukset ja kohdennusasetukset saattavat johtaa siihen, että he voittavat mainospaikkoja jatkuvasti" ja että "tietyt isot mainostajat, kuten elintarvikeketjut, pystyvät maksamaan korkeampia hintoja jatkuvasti, ja Xandrin algoritmit suosivat heitä, koska heidän kampanjansa ovat vakaampia ja luotettavampia tulojen lähteitä verkostolle". Se myös mainitsi, että "suuret mainostajat, kuten elintarvikeketjut, saattavat varata tiettyjä paikkoja adnxs.com-alustalta kuukausiksi eteenpäin, mikä mahdollistaa heille näkyvyyden ilman, että jokainen näyttökerta menee reaaliaikaiseen huutokauppaan". Nämä seikat saattaisivat selittääkin sitä, miksi muut mainostajat eivät paljoa joitakin ihmisiä webmainoksillaan tavoita, joidenkin toisten dominoidessa pitkälti jatkuvasti. Jotain se mainitsi myös "dynaamisesta mainonnan optimoinnista", "isojen mainostajien korkeiden hintakattojen asettamisesta" ja "käyttäjien segmentoinnista".
Pyydettäessä tekoälyä arvioimaan, miltä mainolla tavoitettavuuden vaikeana pysyminen vaikuttaisi valtiovallan näkökulmasta, se tunnisti asianmukaisesti talouden kokonaiskuvaan, työllisyyteen ja investointeihin haittaavasti vaikuttavuuden, jos "yritykset eivät saavuta asiakkaitaan tehokkaasti, koska se voi johtaa liikevaihdon laskuun, voittojen pienenemiseen ja lopulta konkurssiin".
Sitä on lyhykäisen tekoälyn kanssa keskustelun perusteella haastavaa arvioida, onko se miten "vakaasti" sitä mieltä, mitä tuli sanoneeksi ja täsmääkö tuo kaikki siihen, millä tolalla asiat ovat. Kuitenkin, kun pointtina oli alunperin siis se, kuinka webmainonta tuntuu joistakin ihmisistä vähemmän mukavalta ja hyväksyttävissä olevalta, pitäisi huomioon ottaa muitakin mainosverkkoja, alustoja ja nettipalveluja/-sovelluksia, joissa mainonta tuntuu jotenkin pielessä olevalta. Esim. Adformin AdChoicesin tarjoamat mainokset voivat nekin olla ihan yhtälailla sälää tms. ja "Twitterissäkään" ei ehkä saa aiheutuneeksi sitä, eikä olisi saanut edes vuosia aiemminkaan ennen sen nimenmuutosta ym., että mainonta ei tuntuisi samaa jankkaavalta ja väärin kohdistuneelta.
Lukemattomat eri tahot ovat saaneet websivustojensa käyttäjiltä erilliset luvat käyttäjän toiminnan seurantaan heidän sivuillaan, mutta jostain syystä tämäkään ei ole saanut aikaan, ainakaan joillakin netin käyttäjillä, että heihin kohdistuisi enemmän "kaikenlaista juuri heille sopivaa". Saattaapa enemmänkin tuntua siltä, että kun offline-maailmassa tapahtuu jotain, joku ihan kiusallaan järjestää niin, että webmainonnassa alkaa ilmentymään jotain sellaista, joka myötäilee jollain ärsyttävällä tavalla offline-maailmassa koettua. Tällainen saattaisi selittyä sille, että mainosverkkojen toimivuuteen on vaikutettu muokkaamalla sitä ohjelmointikoodia, mihin niiden toiminta perustuu ja aiheuttamalla "sillä tasolla" kustomoitua haittaa niille käyttäjille, joihin tällä tavoin pystytään vaikuttamaan. Vertailun vuoksi voisi mainita, että on ollut olemassa useita nuorista ihmisistä koostuneita rikollisryhmiäkin, jotka ovat vuokranneet laajat toimistotilat käyttöönsä, missä mm. kyberrikollista toimintaansa ovat sitten harrastaneet, eikä sellaiseen ole kukaan puuttunut moniin vuosiin, eivätkä he itse ole olleet toisiaan "narauttamassa".
Ei sinänsä kuulostaisi pahimmalta mahdolliselta maailmankuvalta, jos esim. uutissivuistoilla sisäänkirjautuneena ollessaan, välittyisi uutisten ja artikkeleiden lukemisesta käyttäjätietoa mainosverkoilla, jotka sitten personoisivat toimintaansa sekä webkäyttäjää, että mainostajia miellyttävällä tavalla, mutta esim. paikallislehti Etelä-Saimaan ja Sanomien julkaisun, Ilta-Sanomien osalta moisella ei vaikuta olevan mitään eroa. Olisikin kutkuttavaa pitää mahdollisena sitä, että yhtä mainosverkkoa laajemmin olisi kontrolloitavissa, mitä jotkut tarkasti määritetyt henkilöt saavat monien mainosverkkojen osalta nähtäväkseen, sillä siinä avautuisi mahdollisuus ihmisten näkemyksien ja tuntemuksien laajamittaiseen manipulointiin sitä vaikutelmaa hyödyntämällä, että "nehän ovat vain mainoksia".
Iltalukion aikana oli mahdollista käyttää koulun oman kirjaston tietokoneita, mutta jostain syystä niillä ei päässyt omille verkkosivuille ("Pääsy estetty!"). Muutamia muita sivustoja kokeillessa alkoi tuntua, että estot olivat kuin manuaalisesti asetettuja, sillä esim. moniin blogeihin, uutissivustoille ja verkkopalveluihin pääsyssä oli jotain sellaista kaavamaisuutta, joka ei myötäillyt mitään loogisen tolkullista tarkoitusta kuten sivuston domainia, sisällön aiheisuutta tai käytön yleisyyttä.
Toisinaan joku soittaa esim. 040-alkuisesta numerosta, joita sitten tulee tavan mukaan käytyä hakemassa kokeeksi Google-haulla, koska "se on kuitenkin puhelinmyyjä", eikä puhelinnumeroista tietoa kertova mobiilisovellus kerro mitään erityistä. Jostain syystä tälläisen hakukokeilun top 10 sisältää monesti paljon sellaista, joka assosioituu suoraan asianomaisen senhetkisen elämän tapahtumiin, virittää mielessä esiin tietynlaisia geometrisia muotoja (esim. sana ”ruoto” tai ”katto”), sekä palauttaa taas kerran mieleen jotain samaa, jota on käytetty eräänä avainsanana häirintäpelissä (esim. sanat ”rasismi” ja ”natsi”).
Monista tietyn hakemiston tiedostoista oli sisältö kadonnut bittitasolla eli tiedostot sisälsivätkin pelkästään tiettyä yhtä ja samaa hexakoodia.
Silloin kun vielä käytti tunnuslukutaulukkoa maksaessa laskuja Nordean verkkopalvelussa, 9/10:stä tunnuslukupyynnöstä oli "katso kohta P".
Pinterestistä tullut viestiä, joka vaati reagoimaan palautteen antamisen muodossa, mitä edelsi kaikenlaisten vääränhetkisten, valinnaisten sanojen (palautteen aihe) huomioiminen palautelomakkeella: alastomuus, vihapuhe, itsetuhoisuus, häirintä, tietosuoja ym.
Vaikka kävisi kymmenillä eri uutissivustoilla, käyttäisi runsaasti erilaisia tavanomaisia ja tieteellisempiä hakukoneita, tekisi pikkukysymyksiä joihinkin aiheisiin liittyen erilaisilla some-alustoilla ja nettifoorumeilla, silti mikään tuosta ei saa aikaiseksi sitä, että verkossa nähdyissä mainoksissa esiintyisi mitään edes etäisesti näihin aiheisiin liittyvää. Nähty mainonta tuntuukin jonkinlaiselta häirinnältä, missä mainosverkot on ohjelmoitu näyttämään jotain mielivaltaista, mainosten näkijän nettiselailun pitkälti huomioimatta. Mikään saatavilla opt-out -keino ei hyödytä mitenkään. Ongelmallisia mainosverkkoja ja niiden yhteenliittymiä ovat mm. AdWords, AdChoices ja Taboola eli juuri niitä, joita eniten verkossa näkee.
TrackR Engadgetissa, Business Insiderissä ja sadalla muullakin sivustolla (Taboolan kautta)
- TrackrR-mainos on jostain syystä aina läsnä niillä sivustoilla, joissa käytetään Taboolan mainosverkkoa. Taboolaa ei tällainen eräänlainen ongelmallisuus kiinnosta, kuten ei TrackR-yritystäkään, eikä sivustojen tuottajia.
Kubernetes
Vaikka ohjelmistotekniikka on jotain, mitä harrastaa ja tekee työkseen suunnilleen päivittäin, aiheeseen liittyvää mainontaa tulee nähtävillä erittäin niukalta ja sitten kun sitä tulee, jotain samaa tulee nähdyksi pitkän aikaa suunnilleen joka paikassa, vaikkei aiheeseen ole käyttänyt kuin lyhyen tovin tiedonhankinnan muodossa. Saman mainostavan tahon Kubernetes-aiheista mainontaa oli eräässä vaiheessa useita viikkoja, muuta ohjelmistoteknistä mainontaa esiintyen erittäin vähän jos ollenkaan.
Icebreaker
Sellaiselta hyväksyttävä tuntuva mainontakin voi suht pian alkaa tuntua esille laiton osalta siltä, että siihen liittyy jotain vilunkipeliä, jos kokemusta perustellusta epäilyttävyydestä on paljon jo entuudestaan, eikä sitä ainakaan suuremmin vähennä se, jos tätäkin Icebreaker-yhteisön mainosta käy näkymään vähän jokaisella verkkosivustolla, jossa Googlen mainosverkko on käytössä. Samaa sivua voisi ladata uudelleen kymmeniä kertoja ja aina sama mainos tulisi näkyviin.
Mainosverkot ovat vuosien ajan vaikuttaneet jotenkin ennalta ohjelmoidulta sillä tapaa, että niiden tietylle - vaikka pitäisi kai siis olla suht tietylle - käyttäjälle näyttämät mainokset ovat kuin jonkin muun tahon pyynnön mukaisia. Näitäkin ollut joitakin viikkoja jatkuvasti joka paikoin näkyvissä.
WinWin Oy -tilitoimistopalvelut
Oranssisuutta, teräviä muotoja, sanojen toistamista..
Ruka
Aikoinaan ollut Ruka-tarra auton takaikkunassa, missä se sijainnut auton käytettynä ostamiseta lähtien.
Norwegian, punainen luottokortti
Runsaasti punaisuutta, mainoksena jotenkin mitättömän tuntuinen, mainostettu asia ei ollenkaan vetoava. Käyty kokeeksi verkkouutiset.fi:ssä useampanakin päivänä, josko enää ei tulisi kyseistä mainosta, mutta sehän siellä aina oli näkyvissä. Toisinaan saattoi olla jotkin muutamat muutkin, mutta valikointi oli kuin erittäin niukasta mainosten poolista tehtyä.
Kytäjä
Samankaltaisuus sanojen kyttääjä ja kyntäjä kanssa.
Terapiatalo noste
Ei ehkä koskaan aiemmin ole ollut mitään terapiapalveluita mainostavaa, vaikka on tullut selailleeksi monia verkkosivustoja, jotka liittyvät eri tavoin "aivojen seutuville", mielenterveysaiheiset sellaiset mukaan lukien. Monenlaista aisteihin vetoavaa pyrkivää kuten vesisyys, askeltaminen hiekalla ja käsimäisyyttä logossa.
Useampi sata verkkokauppaa kirjanmerkitettynä, kerran pari viikossa kuukauden ajan jostain ulkomaisesta verkkokaupasta vaatteita tilaten ja silti vähemmän kuin viisi erilaista vaatteiden verkkokauppaa tulee nähtäville mainoksissa? Myöhemminkin, kun ei ole edes äskettäin vaatteita mistään selaillut, aiemmat samat vievät näkyvyystilan kaikilta muilta vaatteiden verkkokaupoilta tai oikeastaan kaikelta muultakin verkkomainonnalta ennen kuin jotkut toiset mainokset käyvät näkymään ihmeellisen liiallisessa määrin.
House of Fraser
Onhan täältä tullut tilailtua kymmenisen tuotetta, mutta niin on tullut monesta muustakin verkkokaupasta. Voisi kuvitella, että useatkin mainostajat kykenisivät arvaamaan, että monet ihmiset käyttävät sääsivustoa, joten he osaisivat ostaa mainostilaa sieltä, mutta silti joku tietty verkkokauppa pääsee käyttämään kaiken mainostilan esim. jokaisena jonkin viikon arkipäivänä, jokaisella sivulatauksella. Muutaman kerran saattaa päästä siihen oheen jonkin toisenkin mainostajan mainos, mutta sitten taas tätä yhdenlaista.
New Chicin läpinäkyvät alushousut
Näidenkö pitäisi jotenkin kiinnostaa?
Intersportin ainoa mainos
Voisi kuvitella, että mainosverkkoihin kertyy tuntumaa siitä, että lenkkeilyvaatteet ja -kengät ovat jotain sellaista, joka suht säännöllisin väliajoin kiinnostavat, mutta siltikö Interport ei ei saisi läpi mitään muita mainoksiaan kuin yhdenlaista horisontaalista, jota sitten näkyykin monella sivustolla. Tämä taisi vaihdella näkyvyyden suhteen, jonkin autoliikkeen kanssa, joka mainosti ostamaan 20000 euron autoja.
Pidemmän ajanjakson puitteissa tarkasteltuna verkossa nähtyjen kelvottomien mainoksien näyttämisessa on ikään kuin ideana tehdä niiden havaitsijan mieltä ahdistuneeksi. Tämä hälventäisi paremmanlaatuisten mainosten esiintyminen, mutta tiedä sitten onko se nyt sitten parempaa jos esim. Etelä-Saimaan verkkosivuilla ei saada näytettyä kuin pelkkää Motonetin mainosta vaikkapa neljän kuukauden ajanjaksolla? Kaipa silläkin lehdellä on olevinaan joku syy olla tekemättä järkevää mainosten kohdentamista. Jos pitäisi määrittää, missä esiintyy huonoimpia mainoksia, niin taitavat olla noilla zerohedgejen, naturalnewsien ja infowarsien tapaisilla sivustoilla. Jostain syystä. Toisaalta, rumia ja törkeän näköisiä mainoksia on ollut väkisin nähtävillä myös businessinder.com:ssä ja muilla hyvämaineisilla sivustoilla. Tässä esittelyssä vain sellaisia mainoksia, jotka eivät aivan kertakaikkiseen törkeitä ole, jottei lukijan tarvitsisi järkyttyä. Jotkut kun edes yrittää olla huomaavaisia.
ob-tamppoonimainos ja OP-autovuokramainos
Ob:llä ja OP:llä ei pitäisi olla mitään erityisempää yhteistä, mutta näitä alkoi ilmenemään, suuren osan muuta mainontaa syrjäyttäen ja jälleen niukasta mainosten poolista, samoihin aikoihin.
Lisää ob-tamppoonimainoksia
Kun tätä ob-tampponimainosta alkoi näkymään, ei sivujen uudelleenlataaminen vaihtanut kyseistä mainosta mihinkään toiseen, vaan nähtävilleen sai tätä samaa videomainosta.
Royal Can -eläinruokamainos
Vaikkei koskaan ole hakenut mitään eläimiin liittyvää tietoa tai käyttänyt runsaasti jotain eläinaiheista sivustoa, silti Royal Canin mainoksia alkaa näkymään tolkuttomuuksiin menevässä määrin monilla ulkomaisilla mainstream- ja non-mainstream-sivustoilla.
Puuilo-mainos (koiran ruokakuppi)
Kaikesta siitä, mitä Puuilo voisi mainostaa, nähtäville tulee vain koiran ruokakuppi -mainosta. Tämä vieläpä sen jälkeen, kun käy ilman elektronisia välineitä mukanaan Puuilon paikallisessa yrityksessä vilkaisemassa minkälaiselta siellä näyttää, koska ei ollut aikaisemmin siellä käynyt ja kävi vain viereissä liikkeessa ostamassa pyörään joitain varaosia.
Nicorette-mainosta Independentissä, eikä sitten paljon muuta
Tupakoinnin lopettamiseen liittyvää Nicoretten suomenkielistä mainontaa alkoi esiintymään mm. englanninkielisillä uutissivustoilla runsaan mainostilan vieden kuin kyse olisi runsaasti voittoa tekevästä yrityksestä, jolla on varaa mainostaa paljon ja isosti. Eräälläkin uutisivustolla saattoi olttaa luettavakseen minkä tahansa artikkelin ja aina oli nähtävillä Nicorette-mainos.
Viljar Shopin koiranluomi -mainos
Selaili nettiä Android-laitteella tai pöytätietokoneen WIndows 10:een asennetulla selaimella (ihan mikä vain: Chrome, Firefox tjm.), mainoksien kohdistuvuus on jokseenkin järjetöntä ja usein jollain tökerön erottuvalla visuaalisella keinolla muistettavaksi pyrkivää.
Keltaväristä promilletesteriä
Keltaisuutta, olisiko mitään enemmän erottavampaa kuin räikeä keltaisuus mustalla pohjalla?