Netissä huomioituja asioita vastaavien mielteiden turmelluttaminen

Jos häirinnällä vaikuttamisen tavoitteena ei ole kovin kummoinen primingsignaalien hyödyntäminen, voi noiden käytössä olla ideana, että häiritsijä pyrkii kytkemään tuottamiinsa ääniin assosiaatioita siten, että aiempien häirintöjen aikaiset mietteet verkottuvat viimeisimmän teon herättelemien mietteiden kanssa, jolloin myöhemmin on helpompaa herätellä rypäs sellaisia mielestä esiin yhdellä kertaa.

Yksinkertaisimmillaan kyse on siis kohdeyksilölle mielekkään, tärkeän ja hyödyllisen ajateltavan turmelluttamisesta. Esim. itselle mielekästä ajateltavaa, käsiteltävää tai ainakin luettavaa olisivat: verkottuneisuus, taulukot, matriisit, tekoäly, Android, Java, ohjelmointi, LUT-yliopisto, viestintä, piirrosmerkit, kaaviot, tekstin prosessointi, kuva-analyysi, datatiede ym.

Näiden ajateltavuutta häirintä pyrkisi korvaamaan muistijälkiä tuottavalla havaintohötöllä mm. aiheista: huutaminen, kännisyys, rahavarat, jakautuneisuus, mielisairaus, likaisuus, törkeys ym. Muistiinjäävyyttä ja dominoivuutta varmisteltaisiin kytkien häirintätilanteita adrenaalipitoisiin tuntemuksiin, joilla olisi liityntöjä mm. aiempiin hyvällä tapaa mieltä kiihdyttäneisiin muistoihin ja häirinnän aikaisiin päätelaitteiden epätoimivuuksiin/-luotettavuuksiin.

Sillä ei ole erityisempää merkitystä, onko nettiyhteys ollut suojattu eli HTTPS-protokollainen tai onko WiFi-yhteys salattu, jos tietovuoto tapahtuu jo ennen salausprosessia. Tuolloin siinä voi, tekotavasta riippuen, päästä ulkopuolisten tietoon kaikki tieto hiirenliikkeistä kovalevyn lukupään levysektoreilla liikkumisiin. Voi myös olettaa, että kyse voi mitä todennäköisimmin olla usean henkilön yhteistyössä suorittamasta häirinnällä vaikuttamisesta, missä toimintaa on pohjusteltu selvittämällä ja automatisoimalla tietoturva-aukkojen hyödyntämistä sellaisen käytettävyyden muotoon, missä etätarkkailijalla on "kojelaudassaan” reaaliaikaiset tiedot mm. tarkkailtavan monitorin/päätelaitteen näkymästä, ennusteet seuraavista siirtymistä laitteiden/sovelluksien/verkkosivujen välillä, audiotallenteet soitetuista puheluista ja assosiaatiokartta aiemmin aiheutettujen häirintöjen vaikutuksen tilasta.

Näiden kohdalla häiritään 1 (hätkähdyttävät tietoturvaongelmat). Nämä tapaavat omissa häiritsijöissäni olla ikisuosikkeja, sillä niiden aikainen häirintä pitää heidän näkemyksiensä mukaan minussa yllä tuntemuksia, että en edelleenkään olisi tietoturvallisessa mielessä suojassa, enkä ilmitulevien ongelmien (laiteviat, standardiviat, tuotantoviat ym.) määrästä päätellen ihan piankaan.

  • Cloudflare -bugi (satojen tuhansien käyttäjien tietoa julkisesti saatavana, arstechnica.com)
  • 4G/5G -tietoturvaongelmat (”allows cybercriminals to hijack mobile data”, darkdreading.com)

Näiden kohdalla häiritään 2 (minuuteen viittaavat asiat). Olettamuksena lienee, että sillä sotketaan minäkäsitystä tjs.

  • “Poliisihallitus haluaa partioille MP5-konepistoolit” (nimikirjaimeni ovat MPS, yle.fi)
  • Mashable.com (internetsivun ikonissa m-kirjain, ymmärrettävissä vain tietämällä aiemmasta häirinnästä)

Näiden kohdalla häiritään 3 (tuho- ja kuolemauutisoinnit). Häiritsijöilläni on tapana aiheuttaa netin katkoontumista ym. stressaavaa samoihin aikoihin, kun tulen havainnoineeksi uutisista jotain, missä esiintyy tuhoisuutta, kuolemaa tms.

  • Aleksandrian junaonnettomuus (rt.com)
  • "kriminalisoidaan terrorismin itseopiskelu" (linkki Liberaalimafian Facebook-sivuilla, mtv3.fi)
  • Puerto Ricon hurrikaanissa rikkoutuneet sisätilat (sfgate.com)

Näiden kohdalla häiritään 4 (entiset tuttavat). Näihin päin suggestoiminen on paljastavaa myös siinä mielessä, että toisinaan sitä kautta selviää, kuka on vuotanut häiritsijöiden käyttöön mitäkin tietoa. Enemmän tästä aiheesta muissa yhteyksissä.

  • Hernesniemi (nimi Saku Tuominiemen tweetissä, ollen myös aiemman opiskeluasunnon vieressä asuneen luokkalaisen sukunimi)

Näiden kohdalla häiritään 5 (tietyt visuaalisesti kuviteltavat asiat). Nämä ovat myös häiritsijöiden ikisuosikkeja ja niiden mieleen tuppautuvuutta pyritään varmistelemaan monessa eri tilanneyhteydessä. Näistä saisi kerrrottavaksi monta tarinaa, listamuotoisena ne eivät anna lukijalle kovinkaan paljoa.

  • "All Bright!" (avointampere.fi, valoisuus, kirkkaus, valkoinen, budhismi, valaiseminen, Alan Wake)
  • Onnibussin aikataulut (kassi, pussi, kuljetus, siirtäminen)
  • Wau.fi (tekstilaatikoiden keltainen yläreuna, House of Fraserin internetikonin purppurainen alareuna)
  • LATO (latotools.fi, pinominen, latominen, päällekkäisyys, kolmio logossa)
  • Taloon.com (talo, house, building)
  • etarkkailija.fi (kiikarit, tähyily, tarkkailu, kyyläys, fronttaus)
  • korvan osien nimiä (alasin, vasara, simpukka)

Näiden kohdalla häiritään 6 (kiihottavuus ja kiihdyttävyys). Tässä vain eräitä vaisuimmista esimerkeistä.

  • punaviinilasin tilaus (stockmann.com)
  • iceber.gs (Berg on käydyn iltalukion itseä ärsyttäneen rehtorin sukunimi, ICEfaces on JSF-ohjelmistokehys ym.)
  • polyamorisuus Aamu-TV:stä (areena.fi)
  • hootsuite (lisättäessä feediä #vihreät, huuto, vihreys, pukuisuus)

Näiden kohdalla häiritään 7 (sukulaiset). Jos ei muuten meinaisi tulla joitain sukulaisia mieleen, niin hiukan häirintää havainnointitilanteeseen tuomalla annetaan ikään kuin sykäys hakea mielestä esiin oivallus siitä, mitähän häiritsijä tässä tarkoittaa olevan tarkoitus hoksata.

  • S6 (es-si)

Näiden kohdalla häiritään 8 (kaikenlainen fiksu ja älykäs). Näiden kohdalla häirittäneen sen vuoksi, että nämä tapaavat olla olla itselle sellaista, mistä voisi johtaa jotain, mitä itsessä kehittää. Tyypillisesti häiritsevä taho ajoittaa tekosensa sellaiseen asiaan kohdentuen, joka tarjoaa samalla muutaman helpon assosiaation niihin esim. sanoihin, joita on käytetty valtavassa määrin häirinnän vuosien aikana (esim. aalto ja tomi). Näissäkin olisi lukijan kannalta helpompaa, jos tilanneyhteys voitaisiin jotenkin luoda uudestaan kaikessa autenttisuudessaan.

  • Aalto Media Factory
  • Neurohacker.com
  • "Brain is trying to hijack every decision you make" (businessinsider.com)
  • smartwhere.com (beacon-markkinointia, footerissa Vine Street)
  • Rover Rangerin kojelauta ym. kuvia (businessinsider.com)
  • selailtu omia Facebook-ryhmiä (Teemu Arinan Quantified Self & Biohackinging kohdalla)
  • msg.ai (viestintäbottien haeskelua, Tom Taylor -esimerkin kohdalla)
  • NLP- ja NLU välineitä Javalle (tekstianalyysiä)
  • LUTES (entrepreunership society Lappeenrannassa)
  • AITools.net (tekoälyteema)
  • lambda expressions (ohjeita Javalle)
  • “Uudistuva teknologiateollisuus, avain Suomen menestykseen”-julkaisu
  • Stetho (Facebookin tarjoama työkalu Android-debuggaukseen)
  • johnny-five.io
  • Polar M600 (elisa.fi)
  • Arilyn (AR-sovellus Androidille)

Android-laitteella tapahtuva netin selailu ei ole sen turvallisempaa kuin Windows 10 -pöytätietokoneellakaan

Aina ei ole välittömästi selvää, mitä yhtä tai useampaa tarkoitusta varten jotain auditiivista häirintää tuotetaan, mutta usein niillä on tarkoitus kytkeä kokijan mielessä yhteen muita häirinnän hetkiä tai yrittää pilata käsitetajua tai ihan vaan attribuoida jotain itselle tuttua häirintää aiheuttavaan. Näitä häirintä-ääniä ovat eräässä kerrostaloasunnossa asuessa olleet mm. vasarointi, veden laskeminen, rysäytykset, ropina, ovien paiskominen, huutaminen, kinastelu, tööttäily, piip-piip-piip -peruutukset, koputtelu, lorottaminen, WC:n vetäminen, lämpöpattereiden kolkuttaminen, liesihormin kautta mökyäminen, liioitellut äännähdykset ym.

sininen ja valkoinen (suomalaisuus)

Saara Aalto (aalto kuvituksena omassa verkkopalvelussa, lähikaupan Aalto-niminen)

kopra (saman sukunimiset tuttavat entisessä elämässä)

sinisyys, tom (jatkuva sinisellä ärsyttävyys eri yhteyksissä, eroottisuus-teema Tom of Finland -viittauksineen)

Reince Priebus (pussi, bussi, linja-auto, kantelevuus, mitä tahansa niihin päinkään)

vuokralainen, häätö, asuntovuokraus (hetkeen ja läheisyyteen iskeytyvä)

Close (ovien miljoonamääräinen tahallinen paiskominen, naksuttelu, sulkeminen, availu)

Niklas Herlin (oma Uskottavaa vai totta -blogi hänen blogipalvelussaan)

juoksija, naisen nurin tuuppaus bussin alle (lähes päivittäiset omat lenkkeilyt, taas se bussisuus)

Marko Duric, Ana (Marko omana nimenä, Ana kutsumanimenä entisestä elämästä tutulle ihmiselle)

viharikos, uusnatsit, ruumiit, ulkomaalaisvastaisuus (monimutkaista)

Grindr, Fuckr (pornoa, erotiikkaa, homoilua)

Jamie Hyneman Center Lappeenrannassa (uutinen lähellä olevan kampusalueen tapahtumasta)

Paradise-tulipalo (pelattu Fallout-tietokonepeli ja muut post-apokalyptiset pelit)

Gia (yritys, jolle aikoinaan tehty verkkosivut toisenlaista sisällönhallintapalvelua käyttäen, on myös päätteenä mm. sanassa teknologia)

Häiritsijät tapaavat olla tietoisia, minkälaista uutisointia YLE on aikeissa tuottaa samaisena iltana

Erään sukulaisen ollessa töissä YIT:llä, tuli siihen ärsyttämään pyrkivinä viittauksina pohjustava häirintä + myöhempi edelliseen ja YIT:iin assosioituva havainto -komboja, kuten esim. katseltaessa ensin Firefoxin kehittäjänäkymässä HTML-sivun rakennetta, missä valtavasti p-tageja allekkain ja sitten myöhemmin YLE:n TV-uutisissa ollessa esille YIT:n logoa monenkertaisesta allekkain. Molempina hetkinä samankaltaista häirintää, joka erottui sävynsä puolesta kaikesta aiemmasta häirinnästä - erottuvuussyistä, voisi olettaa.