Vohkare-olennaisuuksia

2023. Päivitetty 1.11.2023. Julkaisusarja Vohkareen noin 10 kuukauden välein ilmestyneiden teosten kirjoittamisen tarkoituksena on mm. ollut selvittää itselleen, minkälaiset aiheet ja niiden toisiinsa liittyvyydet ovat varmuudella sellaisia, joita ei oikeastaan haluakaan unohtaa ennen kuin muut ihmiset ymmärtävät, mitä kaikenlaista harvoin keskusteluihin päätyvää yhteiskunnassa on vikana ja ryhtyvät toimintaan asioidentilojen parantamiseksi. Kirjoitusten perustuessa useiden julkaisupäiviä edeltäneiden kuukausien aikana ylöskirjailtuihin muistiinpanoihin, saattoi huomata tiettyjen aiheiden ja mietteiden alkavan hankkimaan runsaasti edustavuutta itselleen. Tähän teokseen on valittu muokkaamattomana joukko kirjoituksia, jotka tarjoavat silmäiltävästi helpohkolta tuntuvan lähestyttävyyden, mutta jotka eivät kuitenkaan päästä lukijaa niin helpolla, että riittää kun vähän tekstikappaleiden alkuja lukaisee. Erillisen, tietoturva-aiheita yhteen kokoavan teoksen, joka sisältää sekä uudelleenohjauksia Vohkare-kirjoituksiin, että muita kirjoituksia, voi ottaa osaksi olennaisuuksia, joista olisi suotavaa muodostaa tuntumaa.

muokkailuun menee milloin yhteiskunta, milloin spesifisemmät

"olkoot", sanovat monet tai eivät edes huomaa erityisempää

terveyttä ja hyvinvointia voisi olla tarjolla useammille

jotkut joutuvat selittelemään muidenkin edestä