Mentaalisesti pahasta olosta kertovat tuntemukset täytyisi pitää sisällään, sillä kohdattujen Eksoten lääkäreiden ollessa sellaisia kuten ovat olleet, olisi vastaanotolla käymisen kokemus olotiloja pahentava, mitään ratkaisematon, mitään ehdottamaton ja jälkeenpäin joutuisi käsittelemään samoja asioita uudelleen joutuessaan tuottamaan tiedonkorjaamisvaatimuksia Eksoten arkiston kautta eteenpäin kuljettavaksi.

Elokuussa 2018, käydessäni erään MTPA-lääkärin vastaanotolla, jäi kokonaisvaikutelmaksi, että hän oli henkilönä liian varhain vaihtoehtoja pois sulkeva, näennäisesti kuunteleva, kehnoja synteesejä tekevä, randomilla asioista kyselevä, vastentahtoisella tavalla päätöksiään tarkemmin selittävä, löyhästi asioita yhteen sitova ja runsaasti tiedonkorjaamisvaatimusperustetta aiheuttava. Voisikin sanoa, että hän käyttäytyi kuin pitääkseen mahdollisena, että hänelle hänen tekemänsä työ olisi kognitiivisesti helppoa ja ettei hän ainakaan olisi se, joka joutuisi turhautumaan paljosta miettimisestä.

Eräs kolmeen otteeseen tavattu sairaanhoitaja samaisessa mielenterveysyksikössä, oli varovainen sanoissaan puhuessaan siitä, minkälainen hän on ja mitä hän osaa. Vaikka olimmekin sivunneet ADHD-aiheita, hän ei sentään suositellut hänen luona käymistä sen vuoksi, että hän olisi (muka) ADHD-asiantuntija, vaan hän pitäytyi sen korostamisessa, että tämä on neuropsykiatrian erikoislääkäri. Jättipä kuitenkin täysin mainitsematta, että hänen erikoistuneisuutensa on alkoholismissa kuten ilmeisesti monen muunkin MTPA:lla jonkin aikaa aikaansa viettäneen lääkärin kohdalla.

Tämä sairaanhoitaja oli alunperin johdatellut kuultujen äänien häiritsevyydestä selityksen aistiyliherkkyyden mahdollisuuteen, mikä tavallaan pohjusti mahdollisuutta ottaa puheiksi neurologiset asiat, vaikka asunnon ulkopuolelta kuuluva oveen jyskyttäminen, pitkään kestävä lattiaan hakkaaminen kepukalla keskellä yötä, kymmeniä minuutteja kestävä pauhaava vedenlaskettelu ym. olisivat häiritseviä kenestä tahansa. Sinänsä ihmeellistä miten sellaisistakin mainitseminen tulee tavallaan häivyttyneeksi pois keskustelutilanteesta.

Eräitä tärkeimpiä tässä mainituksi tulevia seikkoja

• enemmän luottamuksellisista tai mielen tunnekokemuksista ei mielellään kertoisi Eksoten lääkäreille, koska he eivät vaikuta osaavilta, eivätkä kuuntelevilta ja aiheuttavat käyntisession aikaisten asioiden uudelleen käsittelyä tiedonkorjaamisvaatimusten muodossa
• huolimaton aiempiin diagnooseihin viittaavuus ja liika niihin sitovuus käyntiraporteissa (potilaskertomuksissa) tekee vain hankalammaksi myöhemmin tavatuille terveydenhuoltohenkilökunnan edustajille saada käsitystä siitä, minkälaisesti potilaasta on kyse
• häirinnästä kerrottaessa vaihtoehtoja karsitaan liian varhain pois, eikä mitään ulkopuolista konsultaatiota kuten IT-konsultaatiota tai edes psykologin konsultointia ei suoriteta, jolloin psykiatri käytännössä esittää läpi käyntisession ymmärtävänsä, mikä potilaaseen vaikuttaa ja tämä jokin löytyy (maagisesti ja tyypillisesti) pelkästään psykiatrian viitekehyksestä – mistä tämä sairaanhoitajakin tulikin maininneeksi, että ”valitettavasti heidän täytyy toimia tämän koululääketieteen rajoissa”
• ei uskaltanut lähteä keskusteluun aivojen toiminnasta, koska se varmastikin olisi osoittanut, ettei hän ole kovin hyvä psykiatri (”HPA-akseli.. öö.. mikä se on..”)
• psykoottisuus-sanalla ei saisi sohia ennen kuin sille on hyviä perusteita, sillä muuten sen käyttö tuntuu hivenen kuin uhkaukselta langettaa sellainen diagnoosi
• lääkärin täytyy tuntea ihminen biologisena olentona hyvin, jotta hän voi ymmärtää koherentisti miten ravitsemus, liikunta, mielenterveys ja häirinnän vaikutus toimivat yhteen, mutta tällaiseen suoriutumisen tasoon hän ei ole halukas
• tiedon haettavuus lääkäreiden käyttämistä tietojärjestelmistä huono, sillä muutoinhan unettomuus ja huonounisuus olisi tullut helposti esille esitietoja haettaessa
• on henkilö, joka tohtii heittäytyä sikailemaan, on röyhkeä ja esittää osaavansa/tietävänsä asioista sillä perusteella, että on nimikkeellisesti lääkäri

Keskustelu häirinnän vaikuttavuudesta aivoihin oli tragikoomista

Mainittu sairaanhoitaja suositteli ottamaan lääkärin (psykiatrin) kanssa esille mietinnät häirinnän vaikutuksista aivojen HPA-akseliin, mutta sehän ei hänen kanssa onnistunut ollenkaan, sillä hän jekkuili sellaisista asioista keskustelun pois. Ensin omituisella ”kuten kumpikin tiedämme..”-toteamuksella ja toisella yrittämällä toteamalla ”henkipuolen asioista voitavan keskustella sairaanhoitajien kanssa ja että lääkärit hoitavat tätä erotusdiagnostiikkaa” (aivan käyntisession loppupuolella ja jo ovella oltaessa).

”Miettiny sitä paljon et ois kiva jos joku aivojen toiminnasta paljoa tietävä kertos et niiku miten erilainen häirintä vaikuttaa vaikka niikun aivojen HPA-akselilla tai miten se vaikuttaa niinkun mun otsalohkon eksekutiiviisin toimintoihin ja tällee et tota ni et voiks mä jotenki..” (keskeytyy hänen aloittaessa puhumaan päälle”

”Myöhän kumpikin tiedetään, että.. et tämmönen oikea tai kuviteltu häirintä ni ei siitä hyötyä ole.. tai haittaa.. ettet et ei sitä sen täsmällisemmin osaa selittää.”

Omakannassa tilannetta kaunistelevana merkintänä: ” Hän toivoisi voivansa keskustella ammattihenkilön kanssa (mekanismitasolla, HPA-akseli, verisuonet), miten se vaikuttaa häneen.”

Lepsua ja väkinäistä autismiin viittailua

Autismi-viittauksien osalta (ne ainoat maininnat vuosituhannen vaihteen paikkeilla) jäi vastaanottotilanteessa vaikutelma, että hän sivusi autismia mm. sen vuoksi, että saisi täten itsensä kuulostamaan enemmän siltä, että tietää aiheesta jotain, vaikka todennäköisesti kyse oli enemmänkin jotain kurssikirjasta etäisesti muistettua. Jos hän todella olisi perehtynyt autismiin tai ADHD:hen, silloin hän olisi helposti löytänyt yhteyden sille, mistä olen monesti ja hänellekin täten kertaalleen maininnut eli että liikunta auttaa erittäin hyvin kaikenlaisiin kognitiivisiin toimintoihin, mielialaan yleensä ym., mutta hän piti liikunnan (ja ravitsemuksen) täysin erillisinä asioina, mikä jo sellaisenaan todistaa, että hänen erikoistumisensa on jossain aivan muualla. Epäilen hänen lausuneen jonkinlaisena knoppitietona (sanatarkka laina), että ”sehän myö tiedetään, että samoilla ihmisillä, joilla on autismia, on myös ADHD:tä”. Jostain syystä hän oli tehnyt valinnan pitää yllä näkemystä, että autismi sopii erittäin suurella todennäköisyydellä minuun, vaikkei mikään vastaanotolla esiin tullut sitä suoraan puoltanut ja sanoinpa myös eräässä vaiheessa, että Lappeenrannan lääkärit pitivät aikoinaan ihmeteltävänä sitä, että olen saanut (nykyisin autismi-jatkumolle sijoitetun) Asperger-diagnoosin Helsingin Dextrassa käydessäni (vain parin tunnin haastattelun perusteella). Niihin aikoihinhan ruokavalioni oli vähän sitä tätä, eikä ajoittainen lenkkeilykään ollut niin tehokasta kuin nykyisin.

Omakannassa (sentään) merkintänä: Potilas ei pitänyt joskus kauan sitten yksityisesti asetetun autismin F84.5 diagnoosia osuvana. F84.5 diagnoosi tuli potilaan kiinnostuttua asiasta keskustelupalstalla 2000-01 ja hakeuduttua yksityislääkärille. Hän ei pidä sitä enää oikeana.

Omakannassa pahasti vääristelevänä ja valheelliselta päätelmältä tuntuvana merkintänä: Hänellä oli vaikeutta hahmottaa ajan kulumista vastaanoton puitteissa tai suorastaan käsittää, miten psykiatrinen avohoito toimii. Potilaalla ei niin sanottu mielen teoria toimi kunnolla. Psykoedukaatiota työläästi. Autistinen häiriö on mielestäni potilasta sangen hyvin kuvaava.

Omakannassa mainittuna, että ”vastavuoroiseen keskusteluun ei päästä, potilas on puhelias, periaatteessa asiallinen, mutta itsekeskeisesti ylianalysoiva asioissaan”, mikä näennäisesti puoltaa autismin mahdollisuutta, mutta jättää esim. sen huomioimatta, että minähän olen insinöörikoulutuksen saanut, josta voisi halutessaan tehdä myös kaikenlaisia johtopäätöksiä, jotka voivat olla oikeita tai sitten eivät. Syytä myös huomioida, että mikä potilaan käytös väitetysti onkaan, se voi olla myös hänen aiheuttamaansa, sillä ei kukaan ole koskaan aiemmin luonnehtinut minua itsekeskeiseksi.

Lääkäri ei ole valmis käsittelemään häirintään liittyvää kerrontaa

Hän tuli ääneen todetusti esittäneeksi väittämän, että olen joko autismi-jatkumolle kuuluva tai sitten olen psykoottinen, joista autismi-viittauksen hän johti siitä, että olen joskus aikoinaan saanut Asperger-diagnoosin ja jonka tueksi hän esitti joukon irrallisia toteamuksia, jotka sopisivat keneen tahansa. Psykoottisuutta hän ei perustellut mitenkään, vaan se oli ikään jonkinlaisen skriptin ohjaamaa sillä tapaa, että kun ensin on a) mainittu, että kokee häirintää, niin b) hän tyrmää sen vainoharhaisuuden mahdollisuudella ja koska c) vainoharhaisuus on täten mainittu, hän saa täten ikään kuin luvan d) viitata psyykoottisuuteen.

Se, miten hän heittää kuin märän rätin kasvoille toteamuksen ”..tai vainoharhaisuutta”, kun olen juuri maininnut epäilystäni siitä, että minun häiritään tahallaan, on omiaan kertomaan siitä, minkälainen henkilö hän on persoonana. Jos potilas on siinä asemassa, että hän toivoo kuuntelevuutta ja jonkinlaisia ratkaisuja/ehdotuksia, ei hänelle silloin pidä mennä töksäyttelemään jotain ”show-stopper”-tyyppistä. Kaverilliset ihmiset tai samassa työpaikassa työskentelevät voivat tokaista jotain töksäyttelevää luontevasti, mutta psykiatrilla pitäisi olla kunnioitusta potilaan esittämiä huolia kohtaan.

Otettuaan puheeksi verenpainearvot, päädyn itse johdattelemaan keskustelua siihen, kuinka psykologinen ja äänillä häirintä voi aiheuttaa verisuonten ahtautumista ja kuinka se varmuudella aiheuttaa metaboliikan hidastumista, ummetusta ym., mihin hän reagoi kysymällä ”haluatko kokeilla jotain uusia psykiatrian lääkkeitä.. joita et aiemmin ole kokeillut” ikään kuin vihjaamalla, että mitään itsen ulkopuolista häirintää tai vaikutinta ei ole ja että asiat ratkeavat psyykelääkkeillä. Mainittakoon, että kirjoitushetkistä lähimpinä viikkoina verenpainearvot vasta ostetulla Omron M2 -mittarilla mitattuna ovat olleet oikein hyvät (yläpaine ennen lenkkeilyä 120 – 130, lenkkeilyn jälkeen < 120, alapaine ennen lenkkeilyä 78 – 84, lenkkeilyn jälkeen 74 – 78 eli niidenkin osalta aiemmat terveystietomerkinnät dominoivat aivan liiaksi.

Hän totesi eräässä vaiheessa, että ”jää niin kuin tähän kysymykseen siitä, että onko vai eikö ole” [totta ja tosiasiaa], jolloin päädyttiin siihen, mihin Eksotella asioidessa usein päädytään, kun yritän puhua koetusta häirinnästä eli häirintä ja sen (mahdollinen) vaikuttavuus rajataan pois, jolloin ei jää riittävästi jäljelle selittäviä tekijöitä, minkä seurauksena sitten (ehkä) käydään hakemaan selityksiä vaikkapa aiemmista diagnooseista, jolloin ajaudutaan niin sanotusti metsään.

Omakannassa täysin valheellisena merkintänä (ei todellakaan viime hetken asia, vaan muun häirinnän yhteydessä mainittuun liittyvää): Kolme minuuttia ennen ajan loppumista hän ottaa esille kokemansa "joukkoistetun häirinnän".

Perusasiat ruoka-asioista, liikunnasta sai kerrottua, vähän kehujakin

Vielä siinä vaiheessa, kun alustin käyntisessiota kertomalla ruokavaliostani, lenkkeilyn hyödyistä ja tavoitteistani, tunsin, että minua kuunnellaan ja sain jopa jonkinlaista kehun tapaista terveellisistä elämäntavoistani, mutta muilta osin tuntui hiukan kuin olisi (taas kerran) käynyt jonkinlaista taistelua jotain jääräpäätä vastaan. Myönnettäköön, että saatoin itse edesauttaa sitä, että jotain vaihtoehtoja ei mietittäisi tarkemmin, koska halusin päästä nopeammin ”itse asiaan” kuten siinä kohdin, missä minulta kysyttiin tunnistanko uniapnea merkkejä itsessäni ja johon vastasin monisanaisesti, että tryptofaanista on ollut hyötyä nukkumisen kannalta – en itseasiassa olisi oikeasti edes muistanut siinä tilanteessa, miten nukun öisin, vaikka unettomuutta ja huonounisuutta on ollut vaikka kuinka paljon. Sinänsä omituisena voi pitää sitä, että enkös minä ole unettomuudesta ja huonounisuudesta maininnut jo vuosien ajalta monia kertoja eli kuinka huono tiedon haettavuus lääkäreiden käyttämissä tietojärjestelmissä oikein on? Jos hän olisi kysynyt uniapnean sijaan unen laadusta, unettomuuden esiintymisestä ym. olisin todennäköisesti lähestynyt kysymystä eri tavoin kuin tässä, missä kysyttiin uneen liittyen eksaktilla termillä. Pikanttina mainintana, että hyvinvointiaseman lääkäri kuittasi uniasiat jotakuinkin niin, että tyrkkäsi uneen liittyvää ohjeistusta sisältävän paperinivaskan käteen ja sanoi heippa.

Tärkeä oma kysymys siitä, mistä johtuu se, että palaudun ilman lenkkeilyä päivässä parissa takaisin huonomman jaksavuuden, viitseliäisyyden ym. suuntaan, ei ollut täälläkään hyödyllinen kysymys. Hän kyllä osoitti huomioineensa yksittäiset veriarvojen poikkeavuudet, joita edelsi pitkä sarja normaaleja arvoja, mutta se miten hän kasvatti huomiostaan jotain erityisen merkittävää oli kuin jollekulle sivulliselle puhumista kaikkine valtimoista huolestumisineen, sillä juuri nämä arvot ovat niitä, joista kaikki muut lääkärit ja sairaanhoitajat ovat todenneet, että ”näähän on ihan hyvät” tjs. Eli joudun siis ajattelemaan, että saman sairaanhoitopiirin puitteissa yhtäällä vähätellään veriarvoja ja toisaalla tulkitaan uhkakuvia maalailevasti, jolloin en voi ottaa ketään tulkitsijaa vakavasti.

Omakannassa tapahtumia vastaamattomana merkintänä: Potilas ei ota terveydellistä psykoedukaatiota vastaan, vaan torjuu.

Muita huomioita hänen käytöksestään

Hänellä ei ollut varsinaisesti tapana, mutta tietyissä vaiheissa keskustelua hän liioitteli tahallisesti ja suorastaan harjoitteli sitä, kuinka överiksi hän voi viedä kuuntelevuutta ilmaisevan ”mmm..” ääntelyn, mitä hän jaksoi jatkaa minuuttitolkulla, eikä niiden päätteeksi kyennyt tai halunnut tuottaa minkäänlaista synteesiä, saati analyysiä siitä, mitä juuri tulin kertoneeksi, eikä hän palannut kertomaani hetkeä myöhemminkään. Hän vain piti lyhyen ”draama-tauon” ja poimi sitten mainittavaksi jotain satunnaista paperillta, johon esitteli kirjoittaneensa hetkeä aiemmin kertomaani ylös, mutta joka ei mitenkään liittynyt siihen, mistä juuri kerroin, eikä auttanut hänen ajatteluakaan millään tavoin.

Hän vaikuttaa ajoittain tahallisen sikailevalta, eikä hän reagoinut havaittavasti siihen, kun mainitsen monisanaisesti siitä, kuinka töykeäkäytöksinen eräs toinen Eksoten MTPA-lääkäri oli. Hän itse katsoi käyntisession alussa jonnekin yläviistoon monessa yhteydessä ja jotenkin liioitellun pitkitetysti, eikä hän palauttanut katsettaan minuun vaikka puhuin hänelle, eikä hän millään näistä kerroista vaikuttanut mietiskelevän mitään, vaan hän käyttäytyi kuin pyrkisi toistojen kautta saamaan mieleeni jäämään jotain sellaista, joka muistiteorioiden mukaan palautuisi ensinnä mieleeni, kun suuntaisi ajatukseni seuraavan kerran Eksoten mielenterveysyksikön suuntaan. Tällainen toiminta olisi enemmän ymmärrettävää, jos hän myisi jotain ja olisi sen vuoksi tavallaan pakotettu jättämään muistijälkiä, mutta hän on julkisen puolen psykiatri – ja toisekseen kokonaisuutena arvioiden hänen toimintansa oli ikään kuin toivomusta, että en tulisi uudestaan.

Siitä en ole aivan varma, mitä olisin mieltä hänen toteamuksestaan kieltäytyä uudesta Ritalin-lääkekokeilusta (aiempia hyviä kokemuksia vuonna 2006) antaminsa perustein, mutta hän sai minut hetkellisesti tuntemaan, että olen kuin narkomaani, joka haluaa jotain huumetta itselleen, vaikka onkin niin, että sekä kyseisellä käyntikerralla, että kaikilla muillakin viimevuotisilla minusta kirjoitetaan, että olen asialllinen, harkitsevainen, valmistautunut ym. eli kaikkea muuta kuin tyypillinen huumeidenkäyttäjä.

Siitäkään en ole varma, mitä hän halusi sanoa sillä, että ”olet nyt neuropsykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla”. Tällainen toteamus sopisi tilanteeseen, jossa kuulija palautetaan huomioimaan jokin tosiasia ajauduttuaan esim. puhumaan sellaisesta asiasta, joka määritelmällisesti sopisi jonkun toisenlaisen, asiantuntijaksi tituleeratun, henkilön kanssa käytäväksi, mutta ei hän ainakaan mitään ehdotusta tehnyt. Psykologihan olisi jossain mielessä parempi keskustelukumppani, mutta ei maininnut edes yhden kerran sanaa ”psykologi” tai ”psykologia”.

Omakannassa lääkäri toteaa, että ”Hänellä oli hieman viitteellinen keskustelutapa, ikään kuin allekirjoittaneen olisi pitänyt melko pienistä vihjeistä ymmärtää, mitä hän ajaa takaa.”, mihin voi todeta, että jos hän ymmärtäisi aivojen/mielen toiminnasta, mitä hänen voisi olettaa ymmärtävän kaiken kouluttautumisensa jälkeen, hänelle ei tarvitse selittää kaikkea pitkästi. Häirintään liittyvät omat selitykset ovat varmasti useinkin sellaisia, että niitä ei voi helposti pelkästään puheella ja kaavioilla selittää, jolloin ne voivat tuntua vaikealta ymmärtää ilman laajempaa selittämistä, mihin taasen ei aina ole aikaa ja se vaatisi muutenkin muutaman ajatustenmuhiuttamistauon. Hän toteaa Omakannassa potilaan reagoivan turhautumisella, mikä voi lukijassa herättää monenlaisia vääriä mielikuvia, vaikkei yksikään tuoli lennähdellyt, vaan lähinnä happea on saatettu vetää kertaalleen syvemmälle keuhkoihin.

Omakannassa mainittuna: Asia näyttää liittyvän aistiyliherkkyyteen eikä kovaan ahdistukseen. Ei avointa psykoosia, ei bisarreja harhaluuloja. Osittainen oivalluskyky ja omaehtoinen omissa asioissa, vaikeasti autettava.

Mikä ihmeen osittainen oivalluskyky..? Ja ettäkö vuodesta 2001 asti toivonut voivansa päästä maisterikoulutukseen? Vastahan sellainen ajatus ensi kerran nousi mieleen AMK:sta valmistumisen jälkeen eli muutamia vuosia sitten. Omakantaan on jäänyt hänen toimestaan hirmuinen määrä sellaisia väittämiä ja vihjailuja, joista ulkopuolinen tai alalle koulutettukaan ei voisi olla saamatta väärää vaikutelmaa, mikä lienee ollut tarkoituskin.