Työtön työnhakija voi kokea ajautuneensa puolustamaan mieltään niin lenkkeilyn hyvien vaikutuksien avulla kuin erilaisilla luontaistuotteilla, joista voi markkinointinimellä "adaptogeenit" rajata joukon sellaisia aineita, joilla luonnehditaan ja voi hyvin ollakin vaikutuksia, joiden vaikutuksista voi käyttää kuvailevia ilmaisuja kuten energisoiva, stimuloiva, rentouttava, rauhoittava, valpastuttava, keskittymiskykyä lisäävä ym. Tällaisia aineita ovat esim. tulsi, brahmi ja ashwagandha. Aikaansaavuuden kannalta käytetty aine voi kaikessa rauhoittavuudessaan olla sillä tapaa positiivisesti ongelmallinen, että se saa aikaan "mielikuvissaan lillumista" ja "mentaalisille aikamatkoille ajautumista", ellei käy jopa niin, että se mitä aineella saa aikaiseksi on pelkkä lievä päänsärky ja seuraaviin uniin asti kestävä ajatusjumi. Lähtöolettamuksena voi pitää, että näihin aineisiin liitetyt attribuutit eivät ole pysyviä väittämiä, vaan ne ovat otanta käyttäjien kertomista kokemuksista, joilla ei välttämättä ole sen enempää yhtäläisyyttä kokemisolosuhteiden osalta kuin lääkkeiden käyttäjilläkään. Lääkkeiden mukanahan tulee usein pitkä lista kaikenlaisia oireita, jotka on luokiteltu jonkinlaisen vakavuusasteen mukaisesti muutamaan eri listaan. Monet eivät koe niistäkään oireista tai tuntemuksista yhtäkään.

Saattaapa olla useankin adaptogeenin tapauksessa niin, että niiden pohjustukseksi on hyvä käydä lyhykäisellä teholenkkeilyllä, välttää huonoa unta ja huolehtia riittävästä ravintoaineiden saannista, minkä osoittaa hyvinkin konkreettisesti vaikkapa se, kuinka eri tavoin vaikkapa stimuloivat aineet vaikuttavat silloin, kun on väsynyt ja miten paljon paremmin ne toimivat, kun on jo valmiiksi pirtsakka. Väsyneenä elimistö on niin kuormittuneessa tilassa, ettei se jaksa käsitellä saamiaan aineita ja niiden käytöstä seuraavia reaktioita elimistölle normaalilla tavalla.

Joillakin aineilla on vaikutuksia, jotka voivat semanttisista syistä johtuen tuntua paradoksaalisen vastakkaisilta keskenään. Teaniini on eräs tällainen aine, sen vaikutuksen ollessa tilanteesta ja pyrkimyksestä riippuen mieltä tyynnyttävä ja rauhoittava, mutta toisaalta se toimii myös energisoivana ja keskittymiskykyä lisäävänä, mitä voi hyödyntää vaikkapa siten, että ottaa sitä annoksen juuri ennen lenkkeilemään lähtöä. Vaikutuksen lenkkeilyssä huomaa siitä, kuinka tehokkaaseen vauhtiin itsensä saa ampaistua. Vaikutuksen kestävyys ei ole mitenkään ennalta määritettävissä johonkin tuntimäärään ja hyvien ominaisuuksien käytettävyys voi hiipua pois korvaantuakseen negatiivisilla oireilla, jos yrittää saada siitä enemmän hyötyä kuin mihin esim. elimistön glukoosivarannot riittävät.

Lenkkeily pelkästäänkin on mielen puolustamiseen soveltuva ja parempaan toimivuuteen avustava siinä missä erilaiset adaptogeenitkin, sillä olennaisella poikkeuksella, että elimistö on luontaisesti tottunut sen käyttöön ja osaa paremmin reguloida sen käytön vaikutuksia. Luontaistuotteethan, kuten lääkkeetkin, voivat pyrkiä toimimaan väkisin, vaikkei elimistöllä olisikaan sille tuolloin sopivia valmiuksia.

Vaikka mielenterveystoimistossa tavattujen sairaanhoitajan kanssa käydyt keskustelut saattavat johtaa sellaisten merkintöjen kirjaamiseen potilastietoihin kuten "potilas on ennalta varustautuva, harkitsevainen ja ongelmiaan huolella jäsentelevä henkilö", ei se johda erityisempään hyötyyn siinä yhteydessä, missä tapaa psykiatrin, jolta haluaisi tiedustella lisätietoa siitä, miksi jotkin luontaistuotteet toimivat niin hyvin ja miksi niiden vaikutuksessa on paljon samansuuntaista kuin jollain aiemmin kokeillulla aivojen dopamiinivälittäjäaineisiin vaikuttaneella lääkkeellä, koska lääkäri ei tyypillisesti halua perustaa myöntöjään lääkekokeiluista hänen omiin päätelmiinsä, vaan mieluummin erilaisiin monivalintakaavakkeisiin, joilla lasketaan soveltuvuuspisteitä. Voidaan myös tuoda tiettäväksi, että olisi vaadittavaa käydä jopa 4 - 6 kk:n mittainen tutkimusprosessi, mikä kuulostaa lähinnä eri asiantuntijoiden työllistämisen tarkoituksessa kehitellyltä, vaikka noin pitkät ajanjaksot koostuvat varmastikin paljosta seuraavien vastaanottoaikojen odotteluajoista. Ei ole ollenkaan tavatonta, että jonkin tietyn prosessin läpikäymistä aletaan tuputtaa liiaksikin, sillä sairaanhoitopiirin työntekijöille sellainen mahdollistaa helpomman rajautumisen johonkin vähemmän totunnaisuudesta poikkeavaan, mitä voi siis kestää pitkäänkin.

Huomionarvoisena voi pitää sitä, että vaikka potilas kuvailisikin, että tietyllä luontaistuotteella on hyvin paljon samankaltaisia vaikutuksia kuin jollain tietyllä lääkkeellä kuten vaikkapa keskittymiskykyyn liittyvät sellaiset, lääkäri pyrkii kategorisesti kieltäytymään luontaistuotteiden vaikutuksien arvioinnista ja sivuuttaa siinä samalla spesifiset tiedustelut siitäkin, mitä vaikutuksia ihminen voi odottaa, jos jokin aine vaikuttaa spesifisesti vaikkapa D2-dopamiinireseptoreihin. Aivan kuin lääkäri pyrkisi huolehtimaan siitä, ettei hänen tietämättömyyteensä tulisi siteerattavan selvästi esille. Kovan kohtalon kokisivat myös kysymykset siitä, olisiko mielen puolustamisen tarkoituksessa parempi käyttää stimulantteja vai vaikkapa kognitiivis-behavioraalisista terapiaa, sillä siitä huolimatta, että sairaanhoitopiirin ja lähistöllä tarjolla olevien ostopalvelutarjonnan puitteissa, lääkärillä ei välttämättä ole hölkäsenkään vertaa tietämystä siitä, mitä ajatteluun vaikuttavaksi tarkoitetut terapiat pitävät sisällään. Työtön työnhakija, joka olisi lähtenyt hakemaan keinoja huolehtia mahdollisuuksistaan luoda itselleen parempaa elämää, jäisi täten vastaanottokäynnin ihmettelemään sitä, miksi sekin psykiatri on edes olemassa vai onko hänen tarkoituksensa olla lähinnä jonkinlainen dekoraatio sairaanhoitopiirin palvelutarjontalistassa?