Lappeenrannan kaupungintalolle virastomestareiden apulaiseksi joutuminen (2009), palkatta toki, ei ole TE-toimiston vaatimuksena kovin julma, sillä sellainen on siistiä sisätyötä, jossa monien työtehtävien tekemisien ajoittamisissa on muutamien tuntien liukuma, tietointensiteetin aste ei koskaan nouse kovinkaan korkeaksi ja kekkerien jäljiltä voi käydä syömässä vierailijoiden jäljelle jättämät ruoat. Ennen näiden työtehtävien aloittamista, varsinaiset virastomestarit suostuivat allekirjoittamaan työhön ohjatun itse kirjoittaman vapaamuotoisen sopimuksen, jonka perusteella ei tarvitsi osallistua sellaiseen, missä olisi väkivallan uhkaa tai edes ihmisten retuuttamista ulos rakennuksesta. Noihin aikoihin tämä apulainen ei vielä ollut kirjautunut takaisin amk-opiskelijaksi, vaan oli vielä iltalukio-opiskelija, joka oli samalla myös työtön työnhakija.

Jotain näissä työtehtävissä oli vikana, sillä päätymisessä Lappeenrannan kaupungin palvelukseen oli jotain käsikirjoitetulta näytelmältä tuntuvaa, missä asiasta tietävät oli jo jo varhain varmoja, ettei niissä töissä viihtyisi kovinkaan pitkään ja kun sitä lähti kyselemään kaupungintalolla huonettaan pitäviltä kuten viestintäsihteeri Alina Kujansuulta, mitä muita työtehtäviä kaupungilta löytyisi, löytyikin nopeasti työtehtävä Etelä-Karjalan museolta. Siellä olisi tarjolla lehtitaittajan töitä, sillä uusi numero Museoviesti-lehteä pitäisi saada aikaiseksi ja aiempaa tekijää ei ollut käytettäväksi. Työtä opastamaan ei ollut ketään, mutta se tuli ilmi vasta työn aloittamisen jälkeen.

On mainitsemisen arvoista, että virastomestereiden luota pois hätistelivät joidenkin työtovereiden jyrkästi ilman erityistä syytä muuttunut käytös, puhelimitse tulleet tahallisen ärsyttävät tiedustelut, sekä runsas pysyväluonteisten, tunnepitoisten ja jossain määrin iljettävien assosiaatioiden muodostamiseen pyrkivä suggestointi työajan ulkopuolella. Ikään kuin olisi haluttu johdattaa pois yhdestä työstä ja siitä sitten sinne työhön, mihin oli alunperinkin tarkoitus saada asianomainen johdateltua. Jos tässä kokeiltiin sitä, miten ihminen saadaan ohjattua tekemään tietynlaisia valintoja, miksi mukana piti olla kaikki valintaa varmistelemaan pyrkivä? Fiksummat ohjailijat olisivat suunnitelmansa toteutukseen laitettuaan olleet ohjailematta ja siten esitelleet taituruuttaan tekemättä mitään.

Museolaisten toimesta lehdentekijään suhtauduttiin kuin hän olisi tullut tekemään myös muuta graafiseen suunnitteluun liittyvää. Aiempi mediatekniikan parivuotiseksi jätetty koulutus tarjosi toki välineosaamisen ja jonkin verran näkemystä, sekä työ yleensäkin oli paljon enemmän kiinnostuksenkohteita lähellä kuin virastomestareiden apulaisena toimiminen, mutta se jännitti pitkään, miten pärjää kun ei ollut ketään keneltä kysyä neuvoa, jos tulisi lehden taittotyöhön liittyviä teknisiä ongelmia tai graafisen suunnittelun vaatimukset ylittäisivät oman tuolloisen osaamisen rajat. Mielekästä oli se, että lehteen sisältöä tuottavat henkilöt työhuoneineen olivat varsin lähellä työkonetta ja olivat täysin yhteistyöhaluisia sisällön sovittamiseksi tilankäytön, asettelun ja sanamuotojen osalta.

Huolestuttavaa lehdentaittotyössä oli se, että kaupungin helpdesk vaikutti avustavan häirintää. Sehän on siis taho, joka pystyy ilman erityistä lupaa tai edes kulloisenkin käyttäjän uloskirjautumista ottamaan hallintaansa käytössä olevan kaupungin tietokoneen "ihan tuosta vaan", minkä huomasi siinä yhteydessä, kun oli puhelimitse kysyttävää sieltäpäin. Ruudulla ei näkynyt edes mitään erillistä visuaalista vihjettä siitä, että tietokone oli etähallinnassa helpdeskistä vastanneen liikutellessa ruudulla hiiren kursoria.

Reaaliaikainen etämonitorointi on mitä ilmeisemmin mahdollistanut sen, että asianomaisen ollessa suorittamassa taittotyössä jotain tiettyä osuutta, jossa esiintyi tietynlaista symboliikkaa, avainsanoja tai kuvitusta (esim. aseita), tapahtui lähiympäristössä jotain sellaista poikkeuksellista, joka toimi allegorisena vastineena sille mistä kerrottiin taiton kohteena olevassa. Lähiympäristö tarkoittaa tässä ikkunan ulkopuolella, vastakkaisen rakennuksen äärellä tai sen parvekkeella tapahtuvaa omituisuutta. Kovin usein tapahtui sitäkin, että tietokoneen tullessa jätettyä tiettyyn tilaan kaikkine sovellusikkunoineen, vaikutti hetken sen ääreltä pois ollessa siltä kuin joku olisi käynyt näpräämässä jotain kuten artikkeliotsikkoja, sovellusikkunoiden sijaintia tms. Sekään ei ollut tavatonta, että kun artikkelisivu, jonka otti taittokäsittelyyn, käsitteli aseita, tuli toimistoon vierailulla joku henkilö tutustumaan kuva-arkistoon ja puheskeli siinä sitä ennen kaikenlaista menneiden vuosien pommikoneiden lentämisistä, räjähtelyistä ja ihmiskuolemista. Lehtitaiton ollessa aivan loppuvaiheillaan tapahtui vielä sekin, että käyttöjärjestelmän tulostinajuri alkoi tulostamaan tekstistä satunnaiselta näyttäviä kohtia paksunnettuna, vaikkei laitteistoon ollut tehty mitään päivityksiä (esim. ajurit), eikä paikallista monitoimitulostinta oltu käyty huoltamassa tai muuten säätämässä. Lehden loppusivuilla olleet yhteystiedotkin vaikuttivat vaihtuneen jotenkin puutteellisemmaksi, minkä vuoksi osa muutamia lehden tulostettuja numeroita joudettiin heittämään pois, vaikka muokatun tiedoston edellisessä versiossa ne olivat olleet mitä pitikin. Sitä ei kai voine laittaa helpdesk-avusteisen häiriköinnin syyksi, että kaikki yhdessä erässä tilatuista tietynpainoisista- ja pintaisista papereista eivät olleet täsmälleen oikean kokoisia, vaan niissä oli jopa muutama millimetriä heittoa.