Siihen se Jouni istahti. Tuoliin vastapäätä itseäni, neljän hengen pöytään, jossa join juomaani yhdessä koulun ruokalan viereiselle käytävälle sijoitetuista pöydistä. Jouni itse oli sinänsä helposti lähestyttävä luennoitsija, joka oli tullut tutuksi muutaman opintojakson kautta, mutta se kuinka pikaisesti hän pääsi kyselemisen makuun tulevaisuuden aikeistani oli jo sinänsä epäilyttävää, sillä kukaan ei koskaan AMK:ssa opiskelujeni aikana ollut tehnyt sellaista ellei se kuulunut työnkuvaan kuten jos sattui olemaan koulutuspäällikkö. Tämä tapahtui samana päivänä ja pian sen jälkeen, kun olin muiden kurssilaisten kuullen ja nähden ärsyyntynyt koulutuspäällikkönä ja lehtorina toimivalle Mikolle siitä, kuinka minä olin taas kerran saanut työparikseni sellaisen, jonka sanavarastoon viitseliäisyys tai edes läsnä olevuus ei ilmeisesti kuulunut. Oltiin sentään AMK-opiskelijoita, joten se ei voinut olla liikaa vaadittu, että tehdään tehtävää, joka ei ole palasteltu valmiiksi helposti käsiteltäväksi, mikä yhdessä lisääntyneen koulussa ilmenneen psykologisen häirinnän ja kotona tapahtuneen tietotekniikka-avusteisen häirinnän kokemisen kanssa sai tuntemaan, että koulutuspäällikön asemassa toimiva henkilö oli opintojakson vetäjän roolissa aiheuttanut tahallaan minulle ylimääräistä kognitiivista stressiä. Tapauksessa ei voinut nähdä opettavaisuutta, joka olisi heijastelua sitä, minkälaista voisi esiintyä työelämässä. Tällaisen vuoksi Jounin myöhempi esiin summonoituminen tuntui vertautuvan tv-sarjoista tuttuun hyvä poliisi, paha poliisi -metodiin.

Toisinaan, ei usein, mutta toisinaan lehtoreiden ym. käytöksestä jäi tuntuma, joka uutti mielestä esiin skenaarion, missä heidän ei ole tarkoitettu olevan pelkästään opiskelijoiden apuna ja turvana opiskelijan tavoitteista, olemuksesta ja kyvykkyyksistä riippumatta, vaan pikemminkin valmistella heitä riittävän hyväksi työnantajien jatkaa heidän kehittämistään heidän tarpeistaan lähtien ja tunnistaa ne yksilöt, jotka saattaisivat jossain vaiheessa elämässään alkaa pitämään tieto-, informaatio- tai ohjelmistotekniikkaa jossain määrin haitallisena ihmisten vapaudelle elää, ajatella ja toimia. IT-alahan tavataan valjastaa mm. liiketoiminnan ja terrorismin torjunnan palvelukseen, joista molemmista löytyy tarkemmin mietittynä esimerkkiä sekä moraalittomuudesta, että konsensuksista, missä yksilön vapaus jää vähempimerkitykseksi jollekin muulle tavoitteelle.

Jo ensimmäisenä päivänä, kun AMK-opiskelua aloitteli ja opiskeluryhmä tapasi ensimmäisen kerran, saatiin esimerkkiä siitä, kuinka nuoret kanssaopiskelijat (itse keskimäärin muutaman vuoden vanhempi) saatiin kokemaan keinotekoista vertaisuutta keskenään ("ikää keränneet ovat jollain tapaa rikki") laittamalla mukaan jollakin perusteella ympätty vanhempi mieshenkilö lihavine vatsoineen kertomaan vatsasyövästään, itsestään lyhyesti vuorollaan kertoessaan ja toinen "vanhus" kertomaan tarpeettomuudestaan Cobol-osaajana, mistä kuulijoille jäi parhaiten mieleen hänen korvakuulolaitteensa. Tuolloin oltiin tavattu vielä puoliksi pilkkomattoman luokan kesken, kertoen pulpetin luota jotain pientä itsestään. Nämä kaksi esittelivät itsensä juuri ennen omaa vuoroa -- kaikkosivat heti ensimmäisen päivän jälkeen, vedoten siihen, että he tulivat vain suorittamaan muutaman puuttuvan kurssin, jolloin nuoremmille jäi havainnoitavaksi vain yksi muita vanhempi vuosikurssilainen -- kertoen hiukan taustoistaan ja toivat molemmat esille mitä vaikeuksia, ongelmia tai sairauksia heillä on. Oma kerronta alkoi mobiili- ja verkkosovellusten tekemisistä, muutamista alan työkokemuksista ja siirtymisestä mediatekniikan opiskelusta tietotekniikan opiskeluun, mutta koska en tuolloin ollut saanut selvyyttä siihen, millainen ruokavalion ja luontaistuotteiden yhdistelmä olisi sopivin, jotta olisi sopivan skarppi, jaksava ja hyväntuulinen, tunsin itseni kovin hermostuneeksi, melkeinpä paniikkihäiriöiseksi, joten en saanut annettua hyvää ja tasapainoista vaikutelmaa.

Muita jollain tavoin rikkonaisia olivat nuori tyttö, jolla oli ihottumaa monin paikoin, mutta joku muuten näytti "tavalliselta nuorelta" ja jolla oli "normaali poikaystäväkin". Pyörätuolisia koulutuslinjan opiskelijoista löytyi kaksikin, joista toinen toiselta vuosikurssilta. Toinen heistä oli reipas nuorimies, jolle oli sattunut haaveri ja toinen oli synnynnäisesti erittäin paljon apuja tarvitseva, joten hänellä oli aina avustaja mukanaan. Haaverin kohdannut sai tietenkin paljon helpommin ihmiskontakteja aikaan, toisella ei näyttänyt kertyvän ystäviä muista opiskelijoista.

Ei paljonkaan myöhemmin, kun tehtiin pienissä ryhmissä harjoitustöitä, olin jo saanut itseni hyvälle tolalle, puhuen mielelläni ja vapautuneesti luokan edessä ryhmän tuotoksista, mutta se onnistuneisuus torpattiin sillä, että harjoitustöitä vetänyt koulutuspäällikkö sai "sattumalta" puhelinsoiton juuri sillä hetkellä, kun puheosuuteni luokan edessä päättyi, mikä jatkui sitten sillä, että kuunneltiin kuinka tämä koulutuspäällikkö puhui itse muutaman minuutin ajan puhelimeen samaan aikaan, kun kaikkien katseet olivat minussa, joka istuskeli luokan edessä olevalla pulpetilla kasvot avaran ja pitkän luokkatilan toisen päädyn suuntaan muiden katsellessa kuka minnekin. Kyseinen koulutuspäällikkö seisoi puhelimeen puhuen viitisen metrin päässä sivummalla, mutta paljolti opiskelijoiden läheisyydessä. Tällaisia onnistumisien torppaamisia oli tuleva paljon lisää.

Opiskeluvuosilta löytyy paljon esimerkkejä puoltamaan sitä skenaariota, että opiskelijoiden kanssa asioivat koulun henkilökuntaan kuuluvat (myös opintolinjoille yhteisten aineiden osalta) pyrkivät tunnistamaan ja vaikuttamaan häiritsevästi sellaiseen opiskelijaan, joka ei joltain kantilta olisi "käypä tapaus". Kaikkia tekoja en vieläkään aivan täysin ymmärrä kuten sitä, miksi Päivi Ovaska, joka toimi koulutusohjelman päällikkönä, alkoi käytävällä hänen kanssaan opiskeluihini liittyvän asian puheeksi ottaessani, taivuttaa selkäänsä taaksepäin, päätään sivulle ja käsikin suuntautui jotenkin epämääräisesti, pitäen itseään tuossa asennossa hetken aikaa ja puhuen siinä samalla minulle. Huomasin kyllä, että hän oli asettunut sellaiseen kohtaan, missä hän ja minä pääsimme molemmat sisätiloissa olleen valvontakameran kattaman alueen piiriin (oli itse asiassa ollut ikään kuin odottamassa, että saavun kulman takaa kuin ennakkotiedon saaneena), mutta miksi hän olisi halunnut tuottaa moisen kohtauksen? Eräs selitys tälle on se, että tapahtuman kuvaileminen saisi kuvailijan itsensä kuulostamaan epäuskottavalta, millä saattoi aikoinaan olla ollut jokin käyttötarkoitus, jota en ehkä tullut triggeroineeksi, koska en maininnut asiasta missään, mutta moista todellakin tapahtui. Hän muisti kyllä parin sanallisen vihjeen avulla mihin asiaan viittaan, mutta hän käytti itselleen tavanomaista tekoselitystä, että "hänellä on niin paljon eri opiskelijoiden asioita huolehdittavana, että hän on ihan tyystin unohtanut kyseisen asian". Siinä vaiheessa hänen tuntemistaan olin alkanut jo pitää kaiken hänen sanomisensa olevan aina jossain määrin valheellista, mutta toisaalta ei varsinaisesti olisi ollut hyödyllistä käydä vaatimaan häntä suoriutumaan nopeammin tai väittää häntä suoraan valehtelijaksi. Myöhempinä vuosina selvisi, että hänellä on oma yrityskin, jonka mottoon sisältyi tiimityön ihanuuden korostaminen ja minustahan oli siinä vaiheessa muodostunut joiltain osin antiesimerkki itsekseen puurtajasta, jolla oli ajoittain kognitiivista stressiä ym.

Tahallaan ärsyttäneistä opettajista eräs muu oli Yrjö Utti, joka nostaa oppitunneilla kiusallaan esiin sähköpostissa kysymäni asian, revittelee sitä, laajentaa juttua ja siinä vaiheessa, kun ymmärtää, että haluaisin hänen jo jättävän asian sikseen, hän jatkaa sitä vielä hetken ajan, josko vaikka ärsyyntyisin ja täten antaisin luokkatilassa olleelle itselleni tuntemattomalle "turistille" (eri koulutusohjelman opiskelija) väärän vaikutelman minusta (meemin levitys). Hänen opetuksestaan jäi yleensäkin vaikutelma, että hän tiedosti, ettei kukaan tulisi vaatimaan häntä suoriutumaan varsinaisesta opetustyöstään paremmin, sillä olihan hänellä sentään liuta PowerPoint-kalvoja, joista esitellä erilaisia aiheeseen liittyviä käsitteitä, vaikka kaikenlainen konteksti puuttuikin ja opiskelijat saivat räpeltää harjoitustyönään minkälaisia väsäyksiä tahansa.

Sitäkin on tapahtunut, että opettajani ovat saattaneet täysin ulkopuolisten tietoon tempauksia, jotka vain minä olen ollut havainnoimassa. Mikkohan oli tullut Martin kautta tietoiseksi siitä, että olin käyttänyt tuolloin uutta Dropboxia tiedostojen jakamiseen harjoitustyössä, joten kun sitten kävin tapaamassa Mikkoa hänen pöytiensä äärellä useamman opettajan yhteisessä toimistohuoneessa, hän antoi heti ensi alkuun johdollisesta hiirestä tipahtaa hiiren pallon lattialle sen pohjalevyn irrottua pois paikaltaan. Juuri tämän teon hän saattoi muiden ihmisten tietoon, mitä sitten käytettiin useissa eri konteksteissa luomaan assosiaatioyhteyksiä ja viemään ajatuksiani muihin tapahtumiin, joissa jotain esim. tipahtaa. Olisi myös mielenkiintoista tietää, oliko hän jo tuolloin tietoinen, että kampukselle vievän tien varteen tultaisiin lähivuosina rakentamaan iso, yksivärinen kuplahalli, joka ryövää kaiken huomion ympäristössään.

Jos kysyin jotain ohjelmointiprojektia tehtäväksi, sain ehdotukseksi sellaista, a) josta olen jo moneen kertaan kertonut, että olen siirtymässä pois sellaisesta, b) joka sopisi täydellisesti aivan eri koulutusohjelmaa suorittavalle (esim. konetekniikka) tai c) sitten se projekti olisi sisällöllisestä vain vähäiseltä osaltaan tietotekniikan koulutusohjelmaan liittyvää ja lopuilta osiltaan jotain sellaista, mikä harjoituttaisi esim. niin tärkeää taitoa kuin leikkaa ja liimaa -taitoa. Tämä oli outoa, koska olihan olemassa projekti-insinööri, jonka tehtävänkuvaan kuului määritelmän mukaan ”kierrellä maakuntaa ja selvittää minkälaisia tarpeita alueen yrityksellä on”. Moodlessa ollut lista yritysten ohjelmistoteknisistä tarpeista päivittyi erittäin hitaasti, mikä korosti sitä, että joko muut opiskelijat saivat "tiskin alta" hyviä harjoittelun kohteita tai sitten kukaan ei saanut runsaasti aitoja yritysten tarpeita vastaavia projekteja tai osia niistä tehtäväkseen. Samaa "hankkikaa itse parempia"-mentaliteettia ilmeni myös kaikille kurssilaisilla sähköpostin mukana tulleissa tiedotteissa, joilla saattoi olla hyvinkin vähän tekemistä IT-alan kanssa, niiden ollessa esim. mainintoja jostain messuista, johon oli ihan linja-autokuljetuskin järjestetty. Tällainen saattoi jättää vaikutelmaa, että lehtorit ym. edes jotain tekevät ylimääräistä opiskelijoiden hyväksi, mutta aika köyhä esitys moinen kyllä oli. En tosin sanoisi, että lehtorit olivat epäpäteviä, sillä kyllä vuosien opetuskokemus oli kehittänyt monista heistä varsin joviaaleja opettajia, mutta tästäkin huolimatta voisi sanoa, että kyseisen ammattikorkeakoulun ulospäin sojottavat anturit olivat joko rikki tai kaikkea hyvää ei vain haluttu tarjota ihan kenelle opiskelijalle tahansa.