Eihän se aivan absurdi ajatus olisi, että joku vaikuttaisi jonkin puolueen ulkopuolelta ideoineen ja näkemyksineen puolueen jäseniin niin vahvasti, että heidän tuntemuksensa puolueen tarkoituksesta ja puoluejohdon hyödyllisyydestä joidenkin tarkoituksien suhteen päätyisivät hetken häilymisen kautta haluun toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa puolueen merkittävyys, tavoitteet ja keinot palvelisivat yhteiskuntaa ja ihmisyyttä kovin eri tavoin. Puolueethan ovat tavallaan jatkuvassa herkässä hajoamistilassa, mitä puoluejohto yrittää estää tapahtumasta välttämällä puhumasta liian monista aiheista, jotta heille voisi muodostua tottumus puhua suunnilleen tietynlaisista aiheista näppärästi.

Puolueiden jäsenistö on jossain määrin jonkinlaisen innostamisen kautta mukaan saatua tai sitten he ovat paremmin puolueen tarkoituksia ja tavoitteita ymmärtäviä. Molemmanlaisissa tapauksissa heidän valmiuttaan pysytellä suunnilleen tietynlaisena kokemansa puolueen jäsenenä voidaan koetella ilman valehtelua, liioittelua ja vääristelyä, sillä esim. vaalien aikaan puolueiden merkitys vahvistuu varsin vajavaisista aihekavalkadeista hössöttämällä ja vaalien välillä puolueiden vähemmän ajatuksella politiikkaan osallistuvat jäsenet ovat kiinni puolueessa aina siihen asti kunnes puolue suorastaan koheltaa jotain.

Herkkyyttä puolueen jäsenen sitoutuneisuuden koettelemiseksi voisi kuvitella tehtävän mm. arvioimalla, kuinka hyvin hän on sisäistänyt puolueensa erilaiset valtakunnalliset, paikalliset ym. ohjelmat. Ne ovat usein varsin pitkällistä luettavaa, joten aivan kertalukemisella tai kertaalleen selaamisella ei paljoa muistiin jätetä. Toisaalta, eivät ne varsinaisesti tieteellisen monimutkaisesti sanailtuja ole ja pitkiä tekstejä lukemaan tottuneille niiden kohtalaisen strukturoitu rakenne tarjoaa hyvän mahdollisuuden muodostaa mentaalista vertailukohtaa kaikkiin muuhun puolueen julkituomaan. Toisaalta, joidenkin puolueiden jäsenten vaalien aikainen käytös antaa viitteitä siitä, ettei heitä erityisemmin edes kiinnostaisi, mitä puolueen ohjelmissa on sanottuna, sillä heihin vetoaa enemmän monenlainen häseltäminen, muiden parjaaminen ja viestinnän levittäjänä toimiminen.

Puolueen jäsenistä sellaiset, jotka eivät koe puoluetta primääristi keinoksi hallita ihmisiä, luoda uraa tms. ja jotka eivät ole ns. häseltäjiä, vaan ovat mukana puolueessa sen vuoksi, että kokevat sen jonkinlaiseksi edunvalvontaryhmäksi, olkoonkin vaikka kuinka rajallinen toiminnassaan, voisivat järkisyillä, skenaarioesimerkein ja vaikka prosessikaavioin olla konvertoivissa toisenlaisen yhteiskunnan kehittämisen kannattajiksi.

Lehdistö ja muu media tarjoavat väylät, tilat ja tehostekeinot puolueiden toimintaa uhkaavien henkilöiden saamiseksi tuntemaan olonsa epämukavaksi ja heidän vaikuttavuutensa ei-niin-hyvin toimivaksi. Samat tahot tarjoavat puolueille myös tilaisuuden esittää olevansa jotain kannattamatonta kuten sosiaaliturvan leikkauksia, minkä ilmaisemisen jälkeen puolue voisi saada vaikkapa kuukausiksi aikaa antaa tällaisen väittämän "upota" kuulijakunnan mieleen, koska muutamaan isoon toimijaan keskittynyt lehdistö pystyy kyllä pitämään poissa tällaista väittämää koettelevat uutisoinnit ym. viestinnän. Tämä toimii myös niinkinpäin, että jonkun politiikon annetaan yhtenä päivänä toheltaa jotain, josta keskustellaan saman tai seuraavan illan uutislähetyksessä ja josta tulee ainoa esimerkki jostain tietystä, johon voidaan sitten myöhemmin viitata moneen kertaan uudestaan muissa yhteyksissä.

Olisikin pikanttia kysyä, miksi ennen vähemmän menestyviin ihmisiin vedonnutta puoluetta pilkattiin niin mielellään mediassa ja nykyään sen melkeinpä toivotaan pääsevän päättämään valtakunnan asioista toisen karskia esittävän puolueen kanssa? Minkälaista yhteiskuntaa media oikeastaan haluaakaan? Eräs selitys saattaa löytyä siitä, että on niin helppoa kannattaa ylipuolueellisesti ideaa siitä, että "ihmisen täytyy saada rahaa työstään", mikä on myös eufenismi sille, että "meidän porukalla menee riittävän tai erittäin hyvin ja on mukavaa, muut pärjätköön miten pärjäävät".

Huomiota on toisaalta syytä suunnata myös siihen, miten yksikään suomalainen puolue ei ole ollut halukas irroittautumaan siitä jumitilasta, minkä työllisyyden ja yrittäjyyden puolustautuminen aiheuttaa eli sote-uudistustuskaan ei vielä seuraavaan kymmeneen vuoteenkaan tule olemaan yksilöä hienoisesti palvelevaa kaikenlaisine tieteen ja teknologian mahdollisuudet käyttämisineen, joten retorisesti nätimmin viestivät puolueet eivät kaikelta osin ole muista puolueista erottuvia, sillä ne ovat kukin vuorollaan perinteistä "kaikilla ei voi mennä hyvin, mutta kunhan edes joillakin"-näkemystä kannattavia.

Puolueiden ollessa ihmisiin paljolti mieleenjäävästi koettaneet tehdä selväksi tai muuten vain toistojen kanssa tulleet opettaneeksi, että tietynlaiset ihmiset ovat erityisesti heidän puolueensa jäseniä tai että tietynlainen henkilö on kyseisessä puolueessa merkittävä henkilö, on puolueen vaikea hyväksyä sitä, että joku puolueen tai suorastaan politiikan ulkopuolelta kommunikoiva ilmaisee kaikenlaista poliittisen sävyistä ja joko näyttää puolueen jäsenistön arkkityyppiseltä edustajalta tai muistuttaa paljolti jotain merkittävässä asemassa puolueessa olevaa.

Joillekin puolueille erilaiset vihjailevat hyökkäykset visuaalisin, verbaalisin tai muine keinoin ovat niin tavanomaisia, että niiden käyttö saa ihmisten mielipiteitä heistä muuttumaan yhtä heikonlaisesti kuin ihmisten mielipiteet muuttuvat rakennus- ja kiinteistöalalla työskentelevistä, jotka suorastaan haalivat itsestään muistuttavaksi kaikenlaista järkyttävän erottuvaa, välkkyvää, huonosti ympäristöönsä sopivaa, kehnosti mietittyjä päätöksientekoja ym. Täten puolueen ulkopuolella toimivan henkilön liian hyvin muihin ihmisiin vetoava tietyn käsitteen käyttö voi olla riittävä peruste ryhtyä toimiin häntä vastaan. Jos hänen mielialaansa vaikuttaminen ei vaikuta toimivan, voidaan kokeilla vaikuttaa muiden ihmisten häneen suhtautumiseensa tai tehdä hänen käyttämänsä käsite sillä tapaa tehottomaksi, ettei sitä voisi käyttää niin puhtoisesti. Puolueet voivat tehdä käsitteiden toimivuuden estämiseksi yhteystyötäkin. [1]

Mitähän siitä saisi aikaan, jos puolueen jäsenistön koko maailmankatsomuksen muuttamisen sijaan karsittaisiin jostain puolueesta jotain pois, josko siitä jäisi jäljelle jotain, mitä voisi kehittää laajempiin ihmisjoukkoihin vetoavaksi? Kristillisdemokraatit jos joutaisivat jättämään jumalhömpän pois ja kävisivat tavoittelemaan laajempaa ja parempaa hyvinvointia koko kansalle, ei muilla puolueilla olisi muuta mahdollisuutta kuin vastata samalla mitalla tai toimia vielä paremmin? Eikö? Vai muodostuisiko riskiksi, että perussuomalaiset alkaisivat haalimaan kaikenlaista jumal-asioihin liittyväistä itseensä? Hehän ovat uutisointien perusteella käyneet kirkossa puhumassa sinne perinteisesti kuulumattomasti asioista siten, että median täytyi tehdä siitä "että kehtaavatkin"-tyyppinen paheksuntauutinen. Onhan se toki todellinen riski, että tietyillä puolueilla on vähän liianlaisesti intressiä koettaa löytää heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia ihmisiä, joita sitten koettavat toisenlaiseksi muuttaa.

Puolueiden julkisuudessa saamaa aikaa kuluu erittäin paljon laajoihin ihmisjoukkoihin vaikuttavista asioista puhumiseen ja voisikin visualisoida, kuinka päättäjätahojen toiminnan vaikutukset menevät ikään kuin ohitse monenlaisesta, mihin muuhun olisi syytä vaikuttaa. Täten vaaditaan kyllä lisää esim. toimistovirkailijoita, sairaanhoitajia ja vaikka mitä, muttei sanota mitään erityisen kekseliään kuuloista siitä, millä muilla tavoin voitaisiin parennella asiaintiloja, joihin väitetään pyrittävän vaikuttamaan säätämällä jotain parametrejä kuten jonkin määrää oli se sitten ihmisresursseja tai rahaa. Jonkinlaisena välttämättömänä pahana toimivat laatukriteerit, joita eri sidosryhmiä ja tavoitteiden määrittämistä varten asetetaan, mahdollistavat sen argumentoimisen, että asiaintiloja on onnistuttu parantelemaan tai niiden parantelemista onnistuttu tavoittelemaan kelpoisessa määrin, vaikka monet vaikuttamisen kohderyhmään kuuluvat kokisivatkin, etteivät he koe minkään parantauneen. Erilaisille näkymyksille siis olisi tilaa, mutta eikö toisaalta ammatikseen erilaisia näkemyksiä, skenaarioita ja raportteja tuottavat ole saaneet julkisuudessa asti useastikin huomiota, eikä tällainen silti ole saanut yhteiskuntaa luovimaan toisin? Ehkäpä vika on ollut siinä, että tällaisesta on puuttunut yhtäläinen vetoavuus niihin puolueiden jäsenistöjen "keskikasteihin"?

Jo sanaan "lastenkasvatus" sisältyy väittämä, että se miten lasten kanssa ollaan, mitä heille opetetaan, minkälaista heidän annetaan havainnoida ym., vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä he tulevat – jossain myöhemmässä vaiheessa – olemaan. Lasten vanhemmille heidän lapsensa voivat olla lapsiksi kutsuttuja pitkän matkaa nuoreen aikuisuuteen asti, mutta ei heillä välttämättä ole lastensa kasvatukseen mitään muodollista ohjeistusta. Koulujen opetussuunnitelmiin kutoutunut lasten (ja nuorten) kasvatus taasen on käynyt monenlaisen komitean ja palaverin kautta, jotta saataisiin aikaan sanoin ja kuvioin ilmaistava toimintasuunnitelma, jota voidaan soveltaa valtakunnallisesti. Ajattelumalliopetukseen, josta käytösopetus eräänä ilmentymänä, ei välttämättä ole erityisempiä kursseja, missä oppimistavoitteet olisivat listattuna oppikirjan alussa, vaan sellaisen idut voivat olla esim. ripoteltuina oppimisaineistojen kuvituksiin, esimerkkeihin ja tehtävänantoihin.

Opettajien osaamistasot ja mahdollisuudet viedä opetussuunnitelmia läpi kouluissaan vaihtelevat, mutta rehtoreiden ja muiden tavoitteissa onnistumista valvovien tahojen suorittamat korjausliikkeet riittävät ainakin siihen, että kaikki peruskoulun käyvät saadaan tutustutettua ja hiukan soveltamaankin yhteiskunnan hitaasti muuttuvia normeja. Siitä jäädään hyvin kauas, että saataisiin vaikuttamisen kohteena olevien oppilaiden aivojen neuronit toimisivat jollain yhtenäisellä tavalla, mutta erilaisilla kyselykaavakkeilla ja haastatteluin voitaisiin todentaa, että jonkinlaista yhteneväisyyttä ajattelussa ja valintojen teossa on saatu aikaan.

Toisen ihmisen pyyteettömään auttamiseen ryhtyminen voi olla eräs seuraus opetussuunnitelmasta juontuvan vaikuttamisen toimivuudesta, mutta on varsin vähämerkityksistä, jos joku yksi oppilas kuljeskelee toiselle puolelle avoluokkaa auttaakseen toista oppilasta, jonka elekieli vihjasi siitä, että hän oli jumittunut jonkin ongelman äärelle. Se olisi toki ilmiönä uutisenkin arvoinen, jos kokonainen luokallinen oppilaita keskeyttää opetuksen/oppimisen, jotta voidaan yhdessä auttaa Jaakkoa eteenpäin ongelmassaan, mutta myöhemmän elämän kannalta vähäisen avustamisen suorittaminen ei opeta ryhtymään sellaiseen avustamiseen, missä mieli saattaa kuormittua kaikenlaisen oheisen huomioimisesta aina muiden arvioinneille altistumisista alkaen. Sinänsä siirtymä toisen oppilaan luo jelppaamaan antaa mallia ja ajateltavaa muille paikalla olijoille, mutta myöhemmässä elämässään hän tulee kuitenkin, suurella todennäköisyydellä, olemaan ihan tavallinen sen miettijä, "miltä hän näyttäisi ja vaikuttaisi, jos menisi nyt avustamaan tuossa" (paljonko saa pisteitä).

Muiden ihmisten mielipiteiden ja näkemyksien muuttaminen on eräs esimerkki sellaisesta toiminnasta, jonka kulkua ja seuraamuksia ei aina voi kovin tarkkaan ennalta päätellä, varsinkaan jos asiaan/tilanteeseen liittyy paljon sellaista, johon ei ole tottuneisuutta. Ajankäyttö on myös eräs ratkaiseva tekijä sille, viitsiikö tai kykeneekö rohkaistua käymään vaikuttamaan muihin ihmisiin. Uutisista ja lehtiartikkeleista saattaa lukea "rivien välistä", että jos jotain muihin vaikuttamista tapahtuu, se tarkoittaa usein enemmän yhteiskuntaa hallitsevien ja siihen merkittävästi vaikuttavien tahojen vaalimien narratiivien ja tapahtumienkulkujen myötäilyä. Lehteen otettujen valokuvien koostumus ja nasevat ilmaisutkin voivat olla eri tahon päättämiä kuin sen, jonka väitetään olevan jotain vaatimassa tai edistämässä.

Ei sitten vaan millään kasva lapsista nuoria ja heistä aikuisia, jotka rohkenisivat tai saisivat aikaan pureutua yhteiskunnan tai osasten vikoihin. Ei edes siinä tapauksessa, että heillä olisi kymmeniä tuhansia someseuraajiaan hyödyntäen mahdollisuus laittaa alulla vaikka minkälaista toimintaa. Iltapäivälehdet saattavat vähän kuin pilkatakseen ottaa jonkun melko mitättömästä ja kovin tavanomaisesta asiasta hiukan "meteliä" pitäneen pienen piirin somevaikuttajan kommentit lehdessään esille, mutta mitään systeemiajattelua vaativaa mediankaan ei tarvitse jättää nostamatta esille, koska sellaisen aukiselittämiseen ei vain viitsitä ryhtyä asioiden ollessa epäkohtia mahdollisesti aistineidenkin mielissä melko mössöistä.

Tapahtuuko tai jääkö lapsuudessa tapahtumatta sellaista kasvatusta, mikä vaikuttaa jopa yliopistotason opiskelijoihin siten, että he eivät "kaikesta älykkyydestään" huolimatta koe yhteiskunnassa olevan sen kummempia vikoja kuin jonkinlaista eroavuutta johonkin historialliseen ajankohtaan tai talousteoriaan verrattuna, mistä voi sitten todeta jotain, josta on jo entuudestaan käyty ikuisuuskeskustelua?

Paikallislehdistä saattaisi olla kiva ulkopuolistenkin lukea, mitä kouluissa tapahtuu, mutta ne artikkelit ovat useimmiten sellaisen vaikutelman antavuuteen pyrkivyyttä, että asiat joko sujuvat sellaisen linjan mukaisesti kuin on opetussuunnitelmissa tavoiteltukin tai sitten tuodaan esille jotain maailmanlaajuisesti tärkeäksi luokiteltua asiaa eli jossain koulussa on vietetty antirasismipäivää, toisessa on käyty vierailulla kierrätykseen jotenkin liittyvässä paikassa ja kolmannessa on oppitunnilla opeteltu, kuinka kulutustavaraa ei vain heitetä pois, vaan se voidaan uusiokäyttää. Jos kaikki eri tahot esittävät, että asiat sujuvat hyvin, onko se todiste siitä, että mitään ei ole vialla tai että missään ei ole puutteita?

Julkisen taiteen esille laittaminen on eräs osoitus siitä, miten niiden esille laittamisesta päättävät, niiden esille laittamista haluavat ja niiden tekemiseen osallistujat voivat erittäin vapaasti tehdä mitä haluavat, eikä mistään viestintäkanavasta putkahda huolitellusti mietittyä kommenttia, jossa pohditaan sitä mitkä saattoivat olla esille laitetun taiteen ääneen sanomattomat tarkoitukset, minkälaista lehdessä kirjoittamatonta vaikuttavuutta esille laitetulla taiteella on tai kuinka monia kymmeniä erilaisia vaikuttimia yhteen esille laitettuun teokseen onkaan ympätty mukaan.

Jos lapsia opetettaisiin varhain ryhtymään sellaiseen muihin vaikuttamiseen, missä he eivät vaikuttamistehtävän alkuvaiheilla edes ymmärrä täysin, miten eri asiat liittyvät toisiinsa, mutta tajuaisivat kuitenkin, että tämä ymmärrys täytyy hankkia ennen kuin muihin vaikuttamisella on riittävästi onnistumisen mahdollisuuksia, voisiko tällainen kokemus kulkeutua tekemään esim. heidän myöhemmän ikävuosiensa lukio-opintoja sellaiseksi, että heidän muihin vaikuttamisen taitonsa ja halunsa olisivat helpommin käytettävissä ja esille tulevaa? Lisäkehittymisellä heistä voisi tulla ihmisiä, joista olisi luontevaa ottaa yhteiskunnan tai sen osasten viat ym. hienoisempaan käsittelyyn kuin vain määrällisesti vähäistä kuulijaryhmää laajemmin tavoittavaksi.

Jos pelkkiä uutismedioissa haastateltavia eri ikäisiä ihmisiä on uskominen, ei esim. sairaanhoitopiireissä organisaatioina, terveyden tutkimuksen käytännöissä ja siinä miten terveys kytkeytyy ihmisten elämän laatuun, ole ilmeisesti muuta kuin tavanomaisien latteuksien verran sanottavaa. Aivan kuin ihmiset eivät edes osaisi keskustella toistensa kanssa siitä, millä tavoin jokin toimii vääränlaisesti tai puutteellisesti ja siten tule paremmiksi lausuntojen antajiksi. Tämä saattaa osittain johtua siitä, että ihmiset kokevat elämän tarkoituksena olevan päästä työuran syrjään kiinni koulutuksen avulla ja olla sitten lopun elämäänsä piilossa työnantajan imagon takana, sekä ilmentää elämänsä onnistuneisuutta aviopuolisolla, polygamialla tai jollakin muulla yhteiskunnan toimintaa vaarantamattomaksi käsitteeksi muodostuneella.

Ihmisiä kasvattavien koulujen toiminnasta ja vaikuttavuudesta on vuosikymmenten aikana käyty paljon keskustelua sellaisilla koulun toimintaa tarkkailevilla tahoilla, joilla on kytköksiä elinkeinoelämään, muihin valtaapitäviin ja opetussisällöstä päättäviin tahoihin. Näissä keskusteluissa annettaneen paljon aikaa sen pohtimiselle, mitä asioita eri ikäisille ihmisille ei pitäisi opettaa missäkin vaiheessa elämää ja minkälaisin vaikuttamismetodein "vääränlaisesti kasvavat" ihmiset saisi lopettamaan vääränlaisesti kasvamisensa. Esim. filosofista ajattelua ei varmaankaan ole haluttu sijoittaa liian varhaiseen vaiheiseen ihmisten elämää, jottei sellainen innoittaisi ihmisiä kehittymään liian arvaamattomiksi ajattelijoiksi liian varhain. Lukioon vaikka erikseen omaksi oppiaineekseen, jotta opiskelijat voivat sitten jättää sen kokonaan opiskelematta.

Missään vaiheessa yksilön suorittamia opintoja ja opiskeluita hänelle ei varmastikaan tule edes esitellyksi, kuinka hän voi suojata mieltään muiden ihmisten yrityksiltä suojella oppimiaan käsitteitä, muistoiksi tulleita kokemuksiaan, enempää kehittelyä vaativia mietteitään ym., mikä antaa yksilökohtaisesti kohdennettua vaikuttamista harrastaville tahoille mahdollisuuden muokkailla vääränlaisesta kasvavia ihmisiä jollain tapaa paremmin kelpaavaksi. Tai valmistella häntä tulemaan myöhemmällä iällä massamurhaajaksi. Onhan niitä vaihtoehtoja. Laajassa mittakaavassa eräänlainen pakotettu poisoppiminen tai vaivihkaisempi asioista kiinnostumattomuuteen ohjailu tekee joillekin tahoille potentiaalisesti ongelmallisesta merkityksettömän, jota on toki syytä tarkkailla läpi elämän kuten siihen mennessäkin olisi tehty.

Siinä missä lasten ja nuorten vanhemmat eivät huomaa esille laitetun julkisen taiteen monenlaista vaikuttavuutta, saati viesti mietteistään missään, eivät he noteeraa kummoisemmin sitäkään, kuinka kokonainen koulu pystyy jatkuvasti näyttäytymään koulujen välisissä suoritustilastoissa samassa suhteessa huonona toisella puolen kaupunkia olevaan. Tällaista eroavuuden saavuttavuutta voi pitää harjoituksena sille, kuinka opetushenkilökunta pystyy koordinoidusti vaikuttamaan oppilasaineksen muotoutumiseen. Siis, onhan terveydenhuollossakin sen julkisella puolella tahallaan huonosti tekevyyttä, jotta yksityisellä puolella olisi enemmän asiakkaita, joten miksi pitäisi olettaa, että jonkun oleminen ammatiltaan opettaja tarkoittaisi sitä, että hän on rehellinen ihminen, joka pyrkii vain ja ainoastaan hyvyyteen? Tässä mielessä koulujen purkamiset ja niiden korvaaminen isommilla, enemmän oppilasainesta kokoavilla uusilla rakennuksilla, voi nähdä välineenä varmistaa, että useammista oppilaista saa joiltain tietyiltä osin yhtäläisesti joistain asioista vieraantuneina, toisista asioista pitkäksi aikaa kiinnostumattomina ja joitain asioita helposti hyväksyvinä. Lastentarhojen lisääntyneet vaatimukset työntekijöiden koulutustasosta voisi myös kytkeä tähän mukaan.

Julkisuudessa esiintyvät kouluaiheiset lausahdukset kuten "kiusaajien pitäisi vaihtaa koulua", ovat eräs osoitus siitä, kuinka ei osata puhua siitä, miten monimutkaisia tai ainakin edes muutamavaiheisia tapahtumien kulut voivat olla ja kuinka kiusaajaksi luokiteltu ei itseasiassa olekaan se, joka on se tarinan pahis. Hän saattaisi hyvinkin olla se, jonka vanhemmat sattuivat olemaan vähän liiaksi ja "vääränlaisesti" yhteiskunnan toimintaan vaikuttavia, joten vaivihkaa heidän lastaan kiusaamiseen innoittavat iältään vertaiset olisivat niitä, jotka ovat olleet suorittamassa palvelusta jollekin taholle. Muuna "vääränlaisten" ihmisten elämää vaikeuttavana tavoitteena saattaisi olla saada heidän lapsensa kokemaan, että hänen vanhempansa eivät ole mitenkään erityisiä hänelle, vaan hän vain sattuu heräämään samassa rakennuksessa kuin missä hekin ja että koulun siivooja-Ahti olisi hänelle paljon merkityksellisempi henkilö.

Olipa kyse lapsiin ja nuoriin vaikuttamisessa opettajatahon suunnalta tulevasta tai proxy-ihmisiä vaikuttamiseen käyttämisestä,  eivät useimpien lasten vanhemmat tulisi koulun vanhempainilloissa ottaneeksi puheeksi luvatonta psykologista vaikuttamista tai edes hieman helpommin keskusteltavaksi otettavaa tietoliikennehäirintää tai orastavaa tunnetta tietoturvattomuuteen liittyen, sillä eihän heillä olisi mitään mallia sellaiseen, ja vaikkeivat he kysymyksellään ehkä pyrkisikään muokkaamaan paikalla olijoiden mieliä, tilanteessa olisi samankaltaista "miltä mä vaikutan, jos otan tällaista puheeksi"-dilemmaa kuin jos tarkoitus olisi erityisesti vaikuttaa muihin ihmisiin saadakseen heitä kääntymään jollekin kannalle.

Kun kasvatetuksi luultu nuori aikuinen kerryttää ikäänsä vielä kymmenisen vuotta, ehkä vähän enemmänkin, hän saattaa ryhtyä joidenkin kokemuksiensa osalta nostalgiseksi tai haluaa muuten vain "ryhmitellä" ajatuksiaan uudelleen, voidakseen ehkä vihdoinkin ryhtyä johonkin muihin ihmisiin vaikuttamiseen, mutta hänen(kään) elämäänsä tarkkailleet eivät salli hänelle tällaista, vaan he tekevät rutinoidun varmasti menneen ajattelusta pahalta tuntuvia tuntemuksia aiheuttavaa. Samaan aikaan toisaalla, hänen vanhempansa eivät ole enää aikoihin kokeneet kasvatustehtävän olevan heidän asiaansa ja ottavat televisiota katsoessaan ylimääräisiä vaikutteita mieleensä sen vuoksi, etteivät edes vieressään olevalle kehtaa sanoa, etteivät halua katsoa jotain tiettyä mainosta tai tilannetta tv-sarjassa, koska se vaikuttaa mieleen jotenkin vääränlaisesti.

Vuosituhansia sitten yhteiskunnat olivat eristyneempiä muusta maailmasta kuin nykyisin, eikä jossain kauempana tapahtuneista tuolloisen tieteen ja tekniikan (tai mystiikan ja mytologian) kehityskuluista saanut tuoretta tietoa kuin pitkällä viiveellä. Kaikenlainen kehittyminen oli muutenkin huomattavan hidasta, koska monenlaiset alkuaineet, instrumentit ja mentaaliset skeematkin olivat vielä keksimättä. Täten päätöksiä resurssien käytöstä, yhteiskunnan kehittämisestä ja siitä miten valtaapitävät haluaisivat viettää aikaansa, tehtiin paljolti sen näkemyksen pohjalta, että siten kuten jo on, tulee jatkumaan seuraavat vaikkapa viitisenkymmentä vuotta.

Miettiessään yhteiskunnan tai valtansa toimivuutta pitkän ajanjakson puitteissa, mahdollisesti vaihtelevasti saatavilla tai käytettävissä olevan resurssiniukkuuksien rajoittamana, valtaapitävät halusivat mm. luottaa kaupankäynnin voivan perustua säännönmukaisuuksiin, rikkauksia voitavan hankkia valtaamalla uusia alueita valtapiirin laajentamiseksi, valtakunnan toimivuutta puolustavien ja vartioivien olevan niskuroimatta, ihmisaineksen olematta geneettisesti pilaantumatta (mitä se tarkoittikaan), kansan olemiseen tyytyväisenä oloonsa vaikka väkisin, viihteellisyyttä ja opetusta tarjoaviksi ihmisiksi olevan mahdollista kehittyä, pettureiden ja kapinoijien jäävän kiinni ilmiantajien toimesta ym.

Yhtenäisyyden osalta yhteiskunta saadaan kuulostamaan hyvin huolehditulta juhlapuheissa ja muissa julistuksissa, mutta ei sellaista dokumentoivaa tai viihteellistä tv-sarjaa taida ollakaan, missä segregaatio eli eri sosiaalisten ryhmien eriytyminen toisistaan ei olisi käynyt ilmeiseksi. Elämänmahdollisuuksista kilpaileminen ja rooliuksien kautta tärkeytensä ilmentäminen tulivat varmasti tutuiksi sekä monirakennuksisilla alueilla, että ehkä useinkin asuinsijoiltaan siirtymään joutuvien ihmisten keskuudessa.

Kuten nykyisinkään, Suomessakaan, "vähäpätöisemmille" ihmisille ei haluta jättää edes reittiä kuljettavaksi, jota etenemällä saavuttaisi mahdollisuuden ylläkylläiseen, terveydestä ja materialisesta hyvästä muodostuvaan hyvänolon tunteeseen, eivät kansasta etääntyneet päättäjät tuhansia vuosia sittenkään sellaista halunneet. Tavallista nuhjaantuneemmassa takissa tms. kansan joukossa kuulumisia kyselemällä ei pidetä yllä sellaista ajattelumallia, joka tavanomaisemmissa oleilupaikoissa uuttaisi tietoiseen ajatteluun mukaan halua toimia näiden ihmisten parhaaksi, vaan sellaisen on vain tarkoitus ylläpitää illuusiota vaikutuskanavasta.

Terveys on monilla vähäpätöisemmiksi ihmisiksi määrittyvillä muita herkemmin oireilevaa ja mikä sitten vaikuttaa heidän elämiseen osallistumisen mahdollisuuksiinsa. Jos kyse on yhteiskunnasta, joka on niin pitkälle kehittynyt, että sillä on vakiintuneesti toimiva koulujärjestelmä, ei sellaisen sairauksiin, terveyteen ja sosiaaliasioihin erikoistuttaminen mitenkään takaa sitä, että ammattiin valmistuneet olisivat "heikoimpien puolella", sillä tällaisten koulutuksien alkuvaiheet ja kaikki myöhemmät vaiheet voivat olla suunniteltu karsimaan "alalle sopimattomat" viitsivyyttä rankasti koettelevilla tehtäväaiheilla ja luettavalla aineistolla.

Toki sadoista opiskelijoista ja työelämässä jo olijoista saisi vaikeasti kiistettävissä olevia esimerkkejä siitä, kuinka tärkeää ja hyödyllistä työtä heidän työnsä onkaan, mutta ei mielipidevaikuttamisen mahdollinen toimivuus olisi todiste siitä, että terveys- ym. muilla aloilla tehdään yhdessä ja erikseen kaikki mahdollinen, jotta ihmisten terveys voisi jatkua hyvänä paljon kauemma kuin on totuttu. Terveysalojen etujärjestöjen verkkosivuilta ja lausunnoista on aika hyödytöntä yrittää hakea vaatimuksia paljoa muulle kuin palkkaukseen, työoloihin ja heidän omaan terveyteensä liittyvälle, vaikka vaihtoehtoina olisi myös esim. ravitsemustieteen, kuvantamisen, analyysikeinojen, informaatiotekniikan ym. kehittymisvaatimusten esille tuominen muillakin tavoin kuin yleisesti jotain kuntayhtymän tietojärjestelmää solvaamalla. Jostain trenditeknologiasta kuten tekoälystä saatetaan todeta jotain sen tapaista, että sen hyödyt tulevat käymään selvemmäksi seuraavien parinkymmenen vuoden aikana, vaikka eletään jo aikaa jolloin se parikymmentä vuotta olisi pitänyt tulla täyteen siitä, kun tekoälyn kehittymisestä olisi aikoinaan pitänyt alkaa puhumaan.

Ihmisten kanssa lääkäreitä useammin pehmeällä äänellä puhuvat sairaanhoitajat ovat itsekin todenneet kokevansa olevansa jonkinlaisia välineitä tai koneita, joita heidät palkannut hyödyntää. Tällainen heihin suhtautuminen muuntaa heitä lisää olemaan ihmisiä, joille työ on suoritetta, jonka on ajoittaisesta pulmallisuudestaan huolimatta tarkoitus ensisijaisesti mahdollistaa heidän ja läheistensä hyvinvointi. Jos siinä samalla tulee tehtyä jotain hyvää jollekin toiselle, ei se varsinaisesti haittaa. Jos tämä kuulostaa missään määrin sairaanhoitajuutta solvaavalta, ei heidän tarvitse tehdä muuta kuin vaatia etujärjestöään muuttamaan maailmaa sillä tapaa heidän puolestaan, että se sitten joskus vaikuttaa heidän työhönsä siten, että kaikkien hyvinvointi lisääntyy, työ tuntuu silti helpommalta, eikä palkkakaan vähenny. Ongelma onkin siinä, että aina löytyy jokin valtaansa käyttävä taho, joka jättää jotain tekemättä tai sitten se ostaa aikaa olla tekemättä mitään erityisempää käyttämällä vaporware-tyyppistä viestintää.

Tuhat tai tuhansia vuosia sitten sen aikaisten terveystieteiden edustajien tykö hakeuduttiin myös konsultointitarkoituksissa, joissa pyrittiin saamaan lisää mietittävää filosofisiin keskusteluihin siitä, minkälaisia ihmisiä yhteiskunnassa tarvitaan ja miksi jonkinlaisia ihmisiä ei tarvittaisi. Kuten nykyäänkin, tietäväksi luullut ja sellaista esittäneet pyrkivät kommentoimaan auktoriteettisen kuuloisella varmuudella ja mahdollisesti jonkun päättävässä asemassa olevan käskyn mukaisesti. Luovaa näkemysten esittämistä auttoi, että tietämättömyys ihmisen toiminnasta oliona oli yleisesti vajaata, eikä kaikenlaisia yhteyksiä esim. ravitsemuksen ja aivotoiminnan välillä ymmärretty tai osattu edes arvata.

Kun tärkeilevältä, juonivaiselta ja monin eri tavoin asioista tietämättömältä lääkäriltä käydään konsultoimassa, miten pitäisi suhtautua johonkin tietynlaiseen ihmiseen, on eri aikoina saatu eri tavoin tosiasiallisesti höperöitä tai vääriä, mutta kulloinkin käytössä oleviin diskursseihin sopivia vastauksia. Täten esim. jotakin henkilöä kohden hyökkäyksen tehnyt ei olekaan jonkin harkitun strategisesti toimivan ryhmittymän osana, vaan hän on elämänsä tumpeloinut ihminen, joka ei mielensä sairastuttua kyennyt olemaan pitämättä useimpia ihmisiä vihollisina itselleen. Edellistä vähemmän lääkityn henkilön kyetessä selkeään artikulaatioon, mutta jonka arvauksien elimistönsä toimintaan vaikuttavista seikoista ollessa liian fragmentoituneita, voidaan hänen selityksensä sivuuttaa pelkällä lääkärin kyseenalaistamattomaksi tulevalla auktoriteetilla, missä lääkärin ei ole tarpeen oppia jotain uutta potilastyöskentelyssä, vaan hän voi selittää potilaan oirekuvan aivan kuten haluaa tai kuten joku jossain toisaalla haluaa.

Lehdistö tai muu näennäisistä vallanpitäjistä erillään toimiva taho, jonka on annettu ymmärtää tekevän journalistista selvittelytyötä ja uutisoivan vaikkapa kulloisenkin ajan lääketieteen kehityksestä, ei missäänpäin maailmaa ole ottanut missiokseen tarjota lukijoilleen parempaa mahdollisuutta muodostaa keskustelua, jolla olisi potentiaalia aiheuttaa lääkärintyön muovautuvuutta paremmin potilaita palvelevaksi. Vaikka järjestäytyneesti toimivalla lehdistöllä olisi riittävästi aikaa, resursseja ja tottumusta setviä, miten asiat hoituvat tai eivät hoidu, sille on tyypillistä "pelata nätisti". Oman ongelmansa aiheuttavat lukijat itse olemalla liian tyytyväisiä siihen, että kerran vaikkapa puolivuosittain kirjoitellaan jostain sellaisesta, jolla on jotain liittymäpintaa terveydenhuoltoon ikään kuin se olisi merkki siitä, että täten terveydenhuollon toiminta olisi tullut hyväksyttäväksi tarkastelluksi.

Nykyajan menoon sopisi vallanpitäjien näkökulmasta sekin, että tuotetaan lakiehdotus, jonka mukaan esim. herjauksen, sättimisen ja uhkauksien kohteeksi joutuneen tahon kuten lääkärin tai journalistin ei tarvitse itse olla se, joka tekee rikosilmoituksen siitä, jota itse on alun perin ärsyttänyt tai jonka häirintään on jollain tavoin osallistunut, vaan sen voi tehdä hänen puolestaan valtakunnan syyttäjä tjms [1]. Toki jo ennen tällaisten lakiehdotusten läpimenoa on ollut mahdollista, että joku muu kirjoittaa tai generoi toisen puolesta muodollisen rikosilmoituksen, mutta erona olisi erityisesti lain puolesta mahdollistuva ärsytettyjen vaimentaminen henkilöstöresursseja, analytiikan käyttöä ym. tarvittaessa lisäämällä. Herjauksien, sättimisien ja uhkauksien sijaan potilas tai muu yksityishenkilö saattaisi kokeilla käyttää virallisia reklamointikeinoja, mutta ne ovat jo lähtökohtaisesti suunniteltu suojaamaan jotain toimialaa, joten vaikuttamisen mahdollisuudet sellaisten kautta ovat heikonlaiset.

Nykyisenlaisessa terveydenhuollon paradigmassa potilaan kohtalona on jäädä hyvää hoitoa saamattomaksi samalla kun heistä kuitenkin kerätään dataa siitä, millä eri keinoin heitä voidaan jättää tutkimatta paremmin vaikkapa tapauksissa, joissa jokin päivittäin elimistöä stressaava asia olisi tehtävissä elämästä nauttimista estämättömäksi, jos vain lääkäri viitsisi miettiä vaikuttavia seikkoja huolellisesti. Potilaat itse kertoisivat mielellään asioista sellaiselle, jolle puhumisesta jää hyvä muisto ja pyrkisivät siinä samalla tekemään voitavansa, jotta heidän asioitaan olisi mielekästä kuunnella ja tutkia, mutta tällainen ei riitä siihen, että töykeys ja ihmisten vähäpätöistäminen kaikkoaisi jonnekin.

Erilaisissa korkeaa koulutustasoa vaativissa tietotyön tehtävissä toimineiden ja hallitustyöstäkin kokemusta hankkineiden sosiaalisen median profiilissa saattaa olla seliteteksti, jonka mukaan sitä kautta kanavoituvat mielipiteet ovat hänen omiaan, eivätkä edustamansa yrityksen, viraston, laitoksen tjm. Tästä eräänlaisen vapauden ottamisen ilmaisusta ei kuitenkaan useinkaan seuraa sitä, että kaikki se viisastuneisuus ja avaraksi muodostunut elämänkatsomus ei vaikuta tekevän sen helpommaksi sanoa mitään sellaista, joka olisi erityisemmin mihinkään toimintaa kutsuvaa tai seuraajiinsa vetoavaa muiden kuin "turvallisten" aiheiden osalta. Toki sitäkin esiintyy, että esim. virkanimikkeeltään joku päällikkötason naishenkilö saattaa hetkellisesti vaikuttaa vaativan jotain eri organisaatiota ryhdistäytymään toiminnassaan tai todeta johonkin ihmisryhmään suhtautumisessa tarvittavan muutosta, mutta äkkiäkös mahdollisuus sille tulee kumotuksi, että olisi löydetty joku asemaansa mielipiteiden muokkaamiseen käyttävä, sillä tämä käy ilmeiseksi selailemalla vähän taaksepäin hänen aiempia postittelujaan. Todennäköisesti ihan tavallisia päivän uutisista tehtyjä huomioita ja seurattujen ihmisten olkinukke-toteamuksia esille nostavuutta.

Ihmisten sosiaalisessa mediassa toisiaan tuntemisiaan esittävistä graafeista ei voi tehdä sen paremmin päätelmiä heidän todellisista mahdollisuuksista ottaa puhelinta käyttöön ja soittaa jollekin jossain määrin tuntemalleen kuin julkisen uutisoinnin avulla voi tehdä päätelmiä siitä, miten ihmiset todella suhtautuvat johonkin organisaatioon, vallitseviin paradigmoihin tai asiaintiloihin. Rakenteellisia muutoksia saadaan helpommin aikaan, kun siihen on erillinen työryhmänsä tjms., jonka olemassa ololle on jokin looginen selitys, mutta harvemmin yhden alan organisaatio ryhtyy kehittämään toisen alan toimintaa siltä mitään ensi alkuun kysymättä. Ajatuspajat, missiokseen muutoksenajamisen ottaneet toimittajakollektiivit ja perinteisesti yhteiskunnallista keskustelua ehdottelevat tahot ovat niitä joilla on lähtökohtaisesti hyviä mahdollisuuksia saada mietteitään levitykseen ja keskusteluohjelmissa pohdittavaksi. Tämän sosioekonomisesti mukavaan asemaan päässeet varmasti aistivatkin, joten mitäpä sitä imagoonsa kummallisia rönsyjä mukaan ottamaan?

Asioista puhumatta jättäminen voi olla myös kaukaa historiasta juontuvaa perinnettä, missä yhteiskuntaa ajatellaan eräänlaisena pelinä, missä on tarkoituskin olla monenlaista status quota ja vähäpätöisempiä ihmisiä saamaan paremmin menestyviä tuntemaan olonsa paremmaksi ja tapahtumienkulut ennalta suunniteltavammaksi. Täten tajutaan eräänlaisen automaattisen ajattelumekanismin avulla olla ottamatta puheeksi mitään sellaista, joka sellaisenaan lämppäilisi ihmisten mielissä sellaista ajattelua, joka voisi lisää ajateltuna ja vahvistumien kera johtaa vaatimuksiin saada entistä useammalle jotain sellaista parempaa, jota on pidetty keinotekoisen niukasti saatavana. Eräänlaista niukkuutta on voinut nähdä eräissä Ylen keskusteluiltamissakin, joissa usealla kymmenellä henkilöllä on millä hetkellä tahansa mahdollisuus esittää jokin huomio, mielipide tai kommentti meneillään olevaan keskusteluun liittyen, mutta silti kahden tunnin jälkeen katsojasta tuntuu siltä, että "miten on mahdollista, että nämä keskustelijat tulivat rajanneeksi keskustelusta pois nämä eräätkin erittäin merkitykselliset seikat ja lähinnä jankkasivat ylipitkästi samoista banaaleista aiheista".

Jotteivat useimmat ihmiset hoksaisi todeta toisilleen mitään erityistä saatavilla olemattomuuksista, asioiden kehittämättömyyksistä tai viallisuuksien havainnoimisista, on määritelmällisesti johtavassa asemassa olevien, yhteisöjen henkilöityvimpien tahojen ajoittain sanottava jotain lehdessä siteerattavaksi kelpaavaa, mistä käy ilmi, kuinka asiat noin yleensä ottaen ovat "ihan hyvin" ja että "kunhan vain kulukuri pitää, niin kyllä tässä pärjätään". Yksittäisen kaupungin laajuudessa tällainen budjettiraameissa pysyttäytyminen tarjoaa suht helppoa puuhasteltavaa, jossa vuosi vuosi jälkeen voidaan edetä pitkälti samoilla sapluunilla ja samojen kustannusparametrien hienosäädöillä. Lehdet siivotaan pois kaduilta ja korjataan jotain sitten lopulta, jos on aivan pakko. Joitain investointeja, uutta kerrostaloa ja katuja auki uusien putkien laittamiseksi esim. neljän vuoden välein, jotta jää vaikutelmaa, että jotain kehitystäkin tapahtuu, mutta mihinkään vähäpätöisempiä ihmisiä paljon auttavaan ei haluta ryhtyä. Tämä vähäpätöisempien ihmisten jatkuva merkityksettömäksi jääminen on niin toistuvaa, että voisi luulla, ettei kunnallisvaltuutettuja edes valittaisi ajoittain uusiksi, vaan samat herrat ja rouvat ne olisivat päättämässä asioista (lautakunnat, valtuustot ym.).

Koska päättäviin asemiin päässeet ihmiset eivät tyypillisesti olisi saavuttaneet saavuttamaansa ilman erilaisia lupauksien, sopimuksenvaraisuuksien ja mukaan vetävyyksien tekemisiä, ei pienyrityksen perustajasta konsernin toimitusjohtajaksi tai erääksi suurimmista osakkeenomistajista päässyt todennäköisesti ole sillä tapaa diktaattorin asemassa, etteikö konsernin sisällä tapahtuisi sellaista päätöksentekoa, joka on sovitettu toimitusjohtajan tietämättä toimimaan yhteen jonkin konsernin ulkopuolisen asian kanssa. Monen henkilön yrityksissä on kuitenkin niin paljon erilaista osaamista, ettei toimitusjohtaja ole ehtinyt hankkimaan kaiken kattavaa ymmärrystä esim. erilaisisten teknologioiden käyttömahdollisuuksista abstraktioiden eri tasoilla. Ja olisiko hän täten edes kykenevä tai riittävän ymmärtäväinen vastustamaan muiden tahtoa ja tahtotiloja, jos ideat esitetään hänelle siten, että ne tuntuvat toteutettuna voivan olla yrityksen ja hänen pitkäaikaistoiveidensa linjaan sopivia, mutta joista ei sellaisenaan, eikä myöhemminkään erilaisissa raporteissa ja suunnitelmadokumenteissa käy ilmi miten ne vaikuttavat esim. joidenkin konsernin ulkopuolisten ihmisten elämään?

Valta on melkeinpä aina jotain sellaista, jonka käyttäjänä ollessaan tottuu olemaan etuoikeutettu, eikä sitä sitten viitsi pilata tätä etuoikeutettuna olemisen tunnetta ryhtymällä johonkin sillä tapaa distruptiiviseen, että siitä voisi olla seurauksena nykyisen sosioekonomisen arvojärjestelmän murentuminen joiltain osin? Toki merkittävässä asemassa olevat ihmiset voivat kohdata erilaisissa kekkereissä ja kahdenkeskisissä tapaamisissa voidakseen vaihdella visioitaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ja ties mistä, mutta jo sekin, että ihmisille järjestettäisiin mahdollisuus kokea materialistisesti samankaltaista, mitä he joutuvat normaalisti hakemaan matkaamalla ulkomaille asti tai tilaamalla jotain ulkomailta, olisi erilaisia kaipuuksia liiaksi vähentävää.

Selkeys, yhteentoimivuus, clutter-free ja vääränlaisten yhdistelmien poissaolevuus ovat sitä, mitä ihmiset pohjimmiltaan visuaalisesti havaittavaksi tulevilta ja ajatuksia herätteleviltä asioilta toivoisivat, mutta esim. lehdistö ja lehdistöä hyödyntävät tahot eivät päästä ihmisiä helpolla. Elinympäristöstä voisi monissa paikoin sanoa paljolti samaa. Ajoitetut muistiinjäävyydet ja moniassosiaatioita aiheuttavuudet voivat turmella ajattelua joiltain osin jo kertalaakista, mutta MSM:n (main street median) pyrkiessä ylläpitämään vaikutelmaa jonkinlaisesta todellisuudesta ja julkisuudesta, ovat lisärasitteena pakonomaisesti käytetty semanttiseen yhteentoimivuuteen pyrkivyys, aiemmin julkaistuun viitattavuus, vakioasioiden käyttö ja myös monesta asiasta mainitsematta oleminen.

Tekoälyavusteinen tilannelavastus, otsikointi, assosiaatiovarmistelu ym. ovat johtaneet siihenkin, ettei ns. tavallinen ihminen pysty enää selittämään itselleen, mistä muodostuu hänen suhtautumisensa esim. keltaiseen väriin ja miksi suhtautuminen sen esiintyvyyteen on erilaisissa tilanteissa erilainen. AI-asiantuntijat ja kognitiotieteilijät ovat varmastikin olleet konsultoitavien joukossa, kun filosofin uraansa päättämässä ollutta haasteltiin hänen keltaisessa leoparditakissaan ja haastattelija hiplasi kiehnäävästi reittään sormineen (minuutin kestoisesti). Keltaisuus eri muodoissaan 2020-luvulle saavuttaessa on tullut suorastaan tyrkylle, vaikka "ennen" esim. vaatteissa sen käyttöä vältettiin. Tällä voi olla vaikutuksensa niihinkin tahoihin, jotka ovat aikoinaan valinneet käyttöönsä tietynlaisen keltaisen värin, jota ovat riittävän hillitysti vuosikymmeniä käyttäneet kuten Seura-lehti on tehnyt.

Lehtien toimituksissa on saatettu ehkä vähän pohtiakin sitä, miten eri tavoin mielenterveysongelmaiset kestävät heidän omat tai muiden sanalliset ja kuvalliset kikkailut, mutta varmaankin aina näiden keskusteluiden lopulla päädytty olla huomioimatta sellaista erityisesti. Aina kaiken huomioitavan ei tarvitse olla siinä (verkko)lehdessä, jota ihmiset selailevat, vaan sekin riittää moneen tarkoitukseen, että lukijan voi olettaa nähneen jotain jossain toisaalla (tosielämässä, uutislähetyksissä, Facebookissa tjm.).

Jonkun olisi syytä tehdä tutkimusprosessia noudattaen selvitys siitä, pystyvätkö ihmiset pitämään mielessään erillään esim. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmia, vaikka tapahtumapaikkojen välillä on matkaetäisyyttä 270 km ja tapahtuma-ajassa on eroa lähes vuoden verran? Kauhajoen koulusurmien vuosipäivän kohdalla on useampanakin vuotena uutisoitu Breivik-surmaajan teoista, minkä voisi joiltain osin olettaa ryppäytyvän ihmisten mielissä yhteen Suomessa tapahtuneisiin koulusurmiin liittyvien mielteiden ja mietteiden kanssa. Tällaisen voisi olettaa olevan media-alalla työskentelevien hyvin tiedostamaa ihmisajattelun ilmiöisyyttä. Vaihtoehtoisesti Kauhajoki olisi se, jossa Breivik-uutisoinnin aikoihin tapahtuu jotain uutisoitavaa, kuten onkin tapahtunut.

Tottuneesti meta-ajattelemista harrastavat ja vaikkapa opiskelijat, joilla on meneillään paljon erilaista ajateltavaa, saattanevat olla eräitä, jotka tunnistavat herkähkösti, kuinka ajattelua turhanpäiväisesti stimuloivuus poisorientoi jostain eli vaikka he eivät varsinaisesti sekaantuisi ajatuksissaan sellaisen vuoksi, eikä heidän mielensä "ylikuormitu" samankaltaisuuksien havainnoinnista, he tunnistavat olosuhteissa tai tilanteessa jotain vääränlaisesti vaikuttavuutta. Media, kuten ilkeämieliset ihmisetkin, saattaisivat yrittää kääntää tietynlaisen turhanpäiväisesti mieltä stimuloivuuden esim. neurologisesti ongelmallisten ihmisten vaikeudeksi toimia maailmassa ja antaa ymmärtää, että heidän ongelmansa tulisi esille jo siinä vaiheessa, missä jotain joiltain osin samankaltaista, mutta kuitenkin erilaista esiintyy samoihin aikoihin ja että tällaisen "kestäminen" on muille ihmisille aivan normaalia. Todellisuudessa kyse olisi paljon hienoisemman seuraamuksen tajuamisesta. Erikseen sitten sen tajuamiset, että jotain samankaltaisuuksia pyritään erilaisin tehostinkeinoin runnomaan yksilöiden mielessä yhteen siinä tavoitteessa, että niiden välille muodostuisi pysyväluontoisia yhteyksiä hermoverkkojen tasolla. Meta-ajattelijat saattavat ymmärtää hyvinkin tarkkaan milloin tällainen riski on olemassa, eikä kaikenlaisten tällaisten yhdistelmien tekemistä koeta suotavaksi.

Poisorientoituminen ei myöskään mitenkään välttämättä ole vain yksittäisten asioiden hetken aikaa ilmenemisiin perustuvaa vaikutusta, vaan monenlaista poisorientoitumista aiheuttavuutta on pitkin viikkoa useissa eri päivittäisjulkaisuissa, joten siinäkin mielessä ongelman luonnehtiminen sellaiseksi, että sen kokevat ongelmaksi vain ne, jotka häiriintyvät yksittäisten asioiden ilmenemisestä, on varsin pöyhkeää. Olisi myös osoitettavissa tapauksia, tilanteita ja henkilöitä, joihin liittyen tehdään erityisjärjestelyjä, jotta jokin tuntuisi joillekin erityisemmältä kuin muille.

Rikostutkija ei asettele kahden eri rikoksen aineistoa samalle kiinnitystaululle, eikä teini laittele mitä tahansa postereita seinilleen, vaikka on monesta asiasta kiinnostunut, eivätkä naiset suotta ole aikoinaan olleet dominavassa asemassa sen tajuamisessa, että muutokset sisustamisessa, omassa olemuksessa ja äänilähteiden hienosäätämisessä vaikuttavat merkittävästi ihmisenä muuttumisena mahdollisuuteen ja päivittäiseen kokemukseen elämän- ja ajattelunlaadusta. Elokuvassa Equilibrium kelpasi aivan hyvin hätävalheeksi työpöydän äärellä olemiselle, että oli vain optimoimassa työpöydän esineiden järjestystä uudelleen, jotta voisi olisi tehokkaampi työntekijä. Jokainen pikkuseikka siis vaikuttaa ajatteluun (ja tuntemuksiin), minkä voi huomata, jos antaa itselleen tällaisen mahdollisuuden.

Työssä oppimisessa oppimisen annosteleminen olisi pidemmän päälle tehokkaampaa työntekijän kouluttamista ja hänen työssään viihtymisen mahdollisuuksien parantamista kuin se, että vaaditaan tekemään jotain työtuntimäärien saavuttamiseksi. Harkitsevaisesti työntekijäänsä kouluttava työnantaja voi antaa mahdollisuuden leikata työpäiviä lyhyeen, jos se tuntuu opitun sisäistämisen kannalta paremmalta, mutta kaduilla ja muualla "tuolla ulkona", urbaanissa ympäristössä tällaista ei ongelmallistuvammassa lisääntyvässä määrin tarjota, vaan pikemminkin opetetaan ihmiset kokemaan kaikenlaiset vääränlaisuudet, poikkeavuudet, keskeneräisyydet ja suorastaan häiritsevyydet jonakin sellaisena, "jota vain on ja se on nyt vaan siedettävä".

Ihmisille, joilla ei erityisemmin ole ajattelussaan sellaista, jota eivät haluaisi kadottaa hetkeksi tai kokonaan ja jotka eivät ole erityisemmin moksiskaan siitä, jos jokin saa aikaan sen, että päätyy ajattelemaan asian A sijaan asiaa B, ei kait ole suuremmin väliksi, vaikka jotain ennen niin vääränlaisesti esillä olevaa tulisikin jatkuvasti ja joka päivä nähdyksi? Tämä voi selittyä sitenkin, että nämä ihmiset eläisivät siinä mielessä suljetussa järjestelmässä, että siinä olevat asiat ovat heille jo tutuiksi tulleita, eivätkä he ole mitenkään kiinnostuneita toimimaan päättäjinä siitä, minkälaista asuinkaupungissaan pitäisi olla, joten hätkähdyttäväkään poikkeama siinä minkälaista on, ei saa heidän tuntemustaan tavallisen tylsästä itsestään muuttumaan suuresti ja se taasen saa heidät kokemaan, että asiathan ovat ihan ok. Eräänlaista itsekkyyttä sekin. Pikanttina kokeiluna tällaisten ihmisten "vakaumuksen" horjuttamiselle on ollut soitella "iltasoittoa" keskikaupungilla (Lappeenranta), minkä siedettävyyden vaikeus on ilmennyt esim. siinä, että baarin terassilla istuneet saattoivat huomioida lähellä olevien vetävän hiukan syvempään henkeä ärsyttävyyden sietämisen alkamisen merkiksi ja puheensorinat eri puolin tyrehtyivät siksi aikaa, että tulisi taas vähän hiljaisempaa, että voisi puhua selkeämmin kuultavasti. Seuraavana päivänä paikallislehden tekstaripalstalla kiitellään (ilman sarkasmia) sitä, miten ihanaa oli, kun taas saattoi kuulla iltasoittoa laajalle kuuluvista ämyreistä ja kysellään siinä samalla retorisesti, josko sellaista saisi laajennettua muuallakin puolen kaupunkia. Kirkonkelloillahan on ihmisten sietokykyä koeteltu esim. Lappeenrannassa jo kymmeniä vuosia. Juhannusviikonlopun sunnuntaina jollain kirkonkelloista vastaavilta taisivat olla irronneet viimeisetkin mutterit päästä, sillä kirkonkelloja soiteltiin ennätysmäärä eli lähes 20 krt saman päivän aikana, vaikka kyse oli tyypillisesti sellaisesta ajankohdasta, jolloin ihmiset ovat tottuneet, että kaupungissa on monin paikoin erittäin hiljaista.

Monilla eri aloilla arvostetaan esteettisyyttä, oli se sitten visuaalista tai muunlaista, joten ovatko ihmiset menettäneet tai surkastuttaneet jotain kyvykkyyttänsä vai ovatko he vain jollain tapaa luovuttaneet? Ketkä voittivat? Ainakin kait ne, jotka pyrkivät vahvistamaan jonkin asenteen tai ilmiön leviämistä erilaisella viestinnällä, joka ei välttämättä ole ns. suoraviivaista, vaan esim. taideteoksiin "kätkettyä". Nykyäänhän on kovin tavanomaista tehdä taideteoksista moniassosiaatioisia eli ensin tulee mieleen jotain, joka kehittyy lisähuomioiden kautta muiksi ajatuksiksi, kunnes myöhemmin ajattelun ituja ilmaantuu lisää, mahdollisesti jonkin muun ajattelua väkisin stimuloivan avittamana ja sitten vielä vähän myöhemmin, ajattelun "jäähdyttyä", mieleen pyrkii vielä jotain ajateltavaa, johon tämä taideteos päätyy helposti mukaan, vaikkei ole fyysisesti sitä lähimainkaan. Monitulkintaisuudesta ja -assosiaatioisuudesta seuraa myös sekin, että taideteoksesta ei koeta voitavan keskustella, koska ei voida olla varmoja miten muut sen kokevat. "Ihan kiva", "sopii mukavan piristävästi ympäristöönsä" ja "pitäisi olla enemmänkin mielipiteellisiä taideteoksia" eivät ole erityisen huolella mietittyjä näkemyksien ilmaisuja, mutta tällaiselle tasolle erikseen kysytyt mielipiteet lehtien sivuilla usein jäävät. Se voi olla virallissa selityksissä hyvinkin epäselvää, mikä taho on mitenkin paljon vaikuttanut jonkin taideteoksen sijaintiin ja siihen, miltä se näyttää. Täten, kun jostain kaupungista pois muuttanut perulainen nainen sanoo muraalin olevan "kiitos" siitä, miten mukavaa oli opiskella paikallisessa yliopistossa, on hyvinkin todennäköistä, että muraalin olemus oli päätetty jo vuosia aiemmin ja tarvittiin vain joku esittämään tarina, jonka mukaan muraali on hänen ideaansa perustuvaa.

Menestyneenkin näyttelijän voi olla vaikea rakennella osallistumistaan tuotannoista sellaista, että niiden kautta saisi kerrottua tai muuten ilmaistua kaiken sen, minkä kokee tärkeäksi ilmaista, sillä on kaikenlaista näyttelijöiden valintaa, ohjaajien mieltymyksiä, tuottajien vaatimuksia ym., mitkä etäännyttävät mahdollisuuksista vaikuttaa lopullisiin teoksiin ja käsikirjoituksiin, joten vaihtoehtoina saattanevat olla lähinnä riittävän menestyneeksi tuleminen, jotta voi ilmaista mietteitään muiden julkaisukanavien kautta ja pitäytyminen pienemmän budjetin tuotannoissa. Tosin, jotain sanomaan pääseminen ei tunnetusti takaa sitä, että sanotulla olisi vaikuttavuutta tai edes moniin ihmisiin ulottuvuutta.

Erityisen hyvin tunnetuksi ja menestyneeksi tulleen näyttelijän ongelmaksi saattaisi muodostua sekin, että ihmiset ovat paljolti sellaiseen totutettuja, ettei hän voi ryhtyä ikään kuin huonommaksi osallistumalla tuotantoihin, joiden tuotantoa harjoittelevuus ilmenee monilla budjetoinnin osa-alueella kuten lavasteissa, ääniefekteissä, repliikkien nasevuudessa, valaistuksen hallinnassa ym. Kaikkihan eivät voi olla Al Sapienzoja, jolla on vuoden 2021 osalta post-production -vaiheessa 5 elokuvaa, julkaisemattomana 2 elokuvaa ja 2 tulevaa elokuvaa pre-production -vaiheeessa. Edellisenäkin vuonna hän on näytellyt 5:ssä elokuvassa ja 2:ssa tv-sarjassa. Ja mitenkä Eric Roberts voikin olla joka vuosi yli parissakymmenessä elokuvassa tai tv-sarjassa?

Näyttelijän omaa päätöksentekoa rajoittaa myös se kummallisuus, että elokuvien aiheet ovat kovin usein kuin sopimuksenvaraisesti esim. murhiin, kokaiiniin, psykopaattisuuteen ja vankilasta vapautumiseen liittyväisiä. Ikään kuin jokin elokuvamaailman ulkopuolinen taho rajoittaisi päätösvallallaan sitä, mistä aiheista voidaan tehdä elokuvia ja mitä näiden aiheiden ja tapahtumien käsittelyn yhteydessä voidaan katsojille tulla opettaneeksi. Jos Suomessakin tehdään elokuva, jossa miljöö on useissa kohtauksissa mielisairaala, ei siinä varmastikaan koetella diagnoosikriteerien kelpoisuutta, vaan siinä on henkilöhahmoja, joilla on jokin nimetty sairaus ja sitten muiden pitää vain jotenkin elää näiden henkilöhahmojen kanssa. Henkilöhahmojen taustoja ja syy-seurauksia voidaan tutkia vaikka rikoskomisarion otteella, mutta lääketieteellisiä paradigmoja ei käydä kyseenalaistamaan

Yhdysvaltalaiset tv-sarjat (komedia, toiminta ja draama) ovat päätyneet tummaihoisten hyväksynnän ilmaisemisessa loputtomalta tuntuvaan ylikorostamiseen, mikä aiheuttaa tuotannollisten päätösten tuntumisen tv-sarjojen fiktiivisen kerroksen läpi ja mikä ei voi toimia pelkästään totuttavana. Täten on runsaasti esim. sellaisen korostamista, kuinka voitiin jo vuosikymmeniä sitten olla ystäviä tummaihoisen kanssa; kuinka tummaihoinen ottaa heti esittelyssään tilanteet hallintaan; kuinka hyvin vaatetus sopii hänen ylleen; kuinka tummaihoinenkin voi olla samanlainen hössä kuin vaaleaihoisempi; kuinka tummaihoisia on paljon päättävässä ja komentavassa asemassa; kuinka helppoa on valita flirttikumppaniksi tummaihoinen, vaikka muitakin on ns. tarjolla; kuinka tummaihoinen voi olla suht kamalan näköinen ja silti hyväksyttävä; kuinka tummaihoisellakin voi olla monenlaisia tuntemuksia ja mietteitä; kuinka tummaihoinen voi olla kaikkien tuntema hyvä tyyppi; kuinka yhdellä tummaihoisella saadaan useita ihonväriltään eri tavoin vaaleampia sopimaan hetkeen ja tilaan paremmin ym.

Katselijoiden olisikin kai tarkoitus unohtaa, ketä näyttelijät ovat, mitä he edustavat, kuka heidän toimintaansa näyttelijänä ohjaa ja miksi elokuvasta tai tv-sarjasta on tullut juuri sellainen kuin siitä on tullut eli olla ihan vaan vaikutteiden passiivisina vastaanottajina sillä tapaa kuin se on kaavoitettu jossain projektisuunnitelmassa?

Tuskastelevatkohan työvuorossa olevat verkkouutistoimittajat useinkin sitä, ettei heillä ole sellaisia assosiaatioidensa puolesta sopivia uutisia valmiina, joilla saisi jonkun tietyn heidän toimittamaansa sivustoa hetken kuluttua selailemaan saapuvan takertumaan assosiaatiohöttöön? Heitä kun voisi olla tiedotettu tietoturvamurrot-osaston puolelta, että joku tietty henkilö on juuri tullut lämppäilleeksi mieltään riittävän vahvanlaisesti joihinkin sellaisiin aihealueisiin liittyen, joista hän "ammentaa voimaa" tjs. Iltakymmeneltä voi olla ulkovalaistus sen verran vähissä, ettei ehditä tekaisemaan kuvallista juttua, jossa olisi tuoreesti lavastettu tilanne.

Saatavilla voisi olla esim. jutut, joissa otsikkona "koulukanoja on jo useammassa koulussa" ja "kissa ei välttämättä karussa", joista jälkimmäinen tuntuisi sillä kertaa sopivammalta, koska kohdehenkilö on juuri tovi sitten palaillut mielessään menneisiin mediatekniikan opiskelujen aikoihin, joiden yhteydessä hänelle tutuksi tullut henkilö lausahti tokaisun liittyen kissojen ulkosalla oleskeluun ja hän on siinä samoilla minuuteilla tehnyt lisää selvyyttä itselleen liittyen Tomcat-palvelimeen, minkä logossakin kissaa olisi riittämiin. Vaihtoehtoisesti voisi myös informoida näennäisesti kilpailevan mediatalon puhelinmyyjää, että olisi taas aika esittää soittavansa lehtitarjouksen merkeissä. Iltakymmenen aikoihin sellainen soitto saattaisi olla vähän omituista, mutta toisaalta vastahan sitä tuossa heinäkuussa Helsingin Sanomien puhelinmyyjä soitteli 23 kertaa kolmen viikon sisään samalla henkilölle eli järkevyyden rajat on sinänsä ylitetty jo. Jos joku tolkku touhusta sitten kuitenkin otteen saa, niin sen seurauksena puhelinsoittelut päätettäneen sijoittaa seuraavaan päivään, jolloin vaikka Alma Talentista soittaa väitetysti "Koutonen", jolla on näppärästi nimiassosiaatioyhteyksiä puhelimeen vastaavan henkilön asuinkerrostalon vastaiseen päähän, jossa asuu Kautonen, jonka muut ovat tehneet ärsyttävän nimiseksi ja ylemmän asunnon ovinumeroon eli kuutoseen, jossa asujalla on ollut ns. tyhmää päässä mahdollisesti suuren osaa aikuisikäänsä.

Verkkouutistoimittajien ja heitä avustavien (tai kuka sitten ketä avustaakin ja kuka on väline millekin) saadessa käyttöönsä hieman enemmän aikaa häirintätouhujensa valmisteluun, ehditään miettiä huolitellummin, mahdollisesti aiemminkin käytetyn karkeatoimintaisen tekoälyn jelppaamana, miten heidän ja heidän edustamiensa tahojen kannalta ongelmallinen ihminen saataisiin vähemmän vaikuttamiskykyiseksi ym.

Tavallisten uutistenlukijoiden luuloissa journalistin tehtäviin kuuluu tarkistaa esim. lähteiden oikeellisuus, faktojen paikkansapitävyys ja kunnianloukkauskynnyksen ylittämättömyys, mutta heidän tehtäviinsä kuuluvat myös vaikuttamaan pyrkivyyden todistettavuuden vältettävyys ja vastareaktioihin ennalta varautuminen. Vaikuttavuuden tehostamisen apuna voidaan käyttää esim. suostuvaisia kohdeyksilön naapureita, muiden mediatalojen produktioihin osallistuvia ihmisiä, eri tavoin julkisuudesta tuttuja henkilöitä tai jossain toisessa maassa ennalta valmisteltua tapahtumaa.

Täten, kun tietoturvamurrot-osastolla havaitaan, että kohdehenkilö tekee jotain sillä tapaa poikkeuksellista tietokoneellaan, etteivät simulaatiomallinnukset osanneet ottaa sellaista huomioon, käydään eri tahoilla keskustelua siitä riittäisikö kohdehenkilön ajattelun saaminen takaisin digitaalisen kaksosensa ajattelun mukaiseksi pelkkä uutisilla kikkailu vai täytyykö triggeroida käyntiin jotain ennalta valmisteltua, saatetaan päätyä siihen, että on tärkeää ohjailla myös muita kohdehenkilöä luvattomasti (in-real-time tai koosteena) tarkkailevia ihmisiä. Tällainen voisi tarkoittaa esim. sitä, että kohdehenkilön katseltua imagoltaan laajalti suojeltua Jasper Pääkköstä elokuvansa (Omerta) trailerissa, triggeroidaan puolen tunnin sisään naapurivaltion vankilassa käyntiin panttivankitilanne ja laitetaan Helsingin Sanomat julkaisemaan jotain niin isosti, että se unohduttaa staattisten salatarkkailijoiden mielistä assosiaatiot Jasper Pääkkösen ja meri-sanaisuuden välillä tämän tapauksen osalta ja tarjoaa mielikuvituksen ruokkimiseksi isoja valokuvia meren aalloista jutussa, jossa aiheena Linus-niminen, huumeisiin sekaantunut henkilö. Nimi on jutun otsikossa niin isolla, että se erottuisi isommankin huoneen toiselle laidalle. Suomalaiset eivät ole koskaan kuulleetkaan kenestäkään muusta Linus-nimisestä kuin Torvalds-sellaisesta, joten heidän mielensä ajautuvat niin häkeltyneeksi nimisetvimisestä ja isoista valokuvista, ettei heidän mielensä jaksaisi assosioittaa merisyyttä ja aaltoja kohdehenkilöön, jonka omissa produktioissa aaltoisuus on itseasiassa eräänkin Facebook-sivun header-kuvana. Eli tarkoitus oli siis estää yhtä henkilö assosioitumasta Jasper Pääkkösen tietynlaisiin tekemisiin, mutta antaa salatarkkailijoiden, joita voisi olla esim. 80000, niputtaa kaksi erilaista panttivankisuustilannetta mielessään yhteen, sillä Omerta-elokuvassahan hyökätään presidentinlinnaan ja otetaan juhlavieraat panttivangiksi. Salatarkkailijaisuus ei tarkoita sitä, että suuri joukko ihmisiä olisi koko ajan suorittamassa jotain tarkkailua, vaan heidänkin joukossaan on niitä, jotka vinkkaavat muille tapahtumista kuten Facebook-ryhmissä vinkaillaan jostain huomioimisen arvoisesta – tai sellaisesta, jonka mainitsemisesta on tullut käsky jostain.

Sellaista kohdeyksilölle on ilmeisen vaikea sallia, että jonkinlainen hänen kehittelemänsä ja määrittämänsä symboliikka tai käsitteet alkaisivat tulemaan muistetuksi juuri häneen tekemisiinsä liittyväisinä ja vieläpä sillä tavalla kuin hän saattaisi toivoa niiden tulevan muistetuksi tai tulevan osallistuneeksi muuhun ajatteluun. Tämän vuoksi monet eri mediatalot ovat omineen ja muiden avustamana pyrkineet viemään pois mahdollisuuksia sille, että Illustrator-piirretty kuvitus, joka esittää verkostografiikkana yhden noodin sijoittumisen muiden keskenään verkottuneiden noodien läheisyyteen, mutta kuitenkin erilleen niistä, tulisi tunnetuksi tulkinnan muodoissa kuten a) yksin toimiva pystyy olemaan paljon enempään kykenevä kuin muut yhteen toimivat yhteensä tai b) Suomi ja Ahvenanmaa. Tällaista voi spekuloida suoritetun mm. lehtiotsikoilla kuten "työyhteisön myrkyttäjä" ja sellaisenaan tulkinnallisuudesta kilpailevaksi on päässyt esim. Hjalliksen moneen kertaan lesoiltu "yksin ei pärjää"-ideologia, millä hän viittaa kehittymäisillään olevaan ihmisverkostoonsa, jolla on väitetysti tarkoitus tarjota suorempi vaikuttamiskanava päätöksentekoon. Ivan Puopolon kolumnikirjoitus konformistisuudesta huhtikuulta 2021 taasen on tavallaan kelpoisaksi tulkittavuuden linjalla, mutta koska kyse on MTVuutiset-tuotannosta, voi siinä pitää lähtökohtaisena tarkoituksena olevan käsitteen, ilmiön ja visualisoitavuuden omimiseen pyrkimisestä, sillä sanaa "konformismi" ei käytetä kovinkaan usein ja kun sitä joku joskus myöhemmin vähän hakukoneella hakee, päätyy tietysti siihen yhteen tiettyyn kirjoitukseen aiheesta.

DOD looks for answers on GPS data spoofing

"You can have the greatest war machine ever put to sea, but somehow it gets some misinformation -- not a critical hack or something to the machine itself, but something that supplies the machine information -- that could really throw it off vector. That's what I worry about." (Defence One)

Hackers Attack When Communities Are Most Vulnerable

Muscatatuck is the Department of Defense's largest urban training facility. It is a "real" city that includes a built physical infrastructure, including a water distribution and pump station with multiple active supervisory control and data acquisition (SCADA) systems, 3G and 4G meshed networks, IoT testing grounds, a hospital, and even a U.S. "embassy." It is an ideal place to run realistic training and testing scenarios in the event of a cyber event and see firsthand how defenses hold up. (Government Technology)

Disinformation Threatens to Be Regular Part of Elections

"The problem is this isn't really about voter fraud or what an official is saying, or a candidate is saying," she said. "But we're seeing the effects of years and years of people living in different silos, different worlds with different facts. It's beyond what your board of elections can do." (Government Technology)

‘Any Alaskan' Could Have Been Impacted by Health Data Breach

"When this went down, Health and Social Service employees had to revert back to manual analog processes. And that is a very tedious thing. Because whatever work we do get done now and process via paperwork, when the system is back up, it has to be re-logged digitally. And so this is going to be a burden of doing the work two to three times as much," Crum said. (Government Technology)

The Path to Fairer AI Starts With Audits, Standards

AI can deliver newfound efficiencies, extract meaning from troves of data and deliver a variety of other benefits, but the complexity, opacity and lack of foresight in some of these systems means they can be designed, implemented or evolve in ways that produce biased and discriminatory effects. Without strong measures to catch and correct these issues, serious harms can occur.

These risks are especially steep for AI systems used to impact decisions about social support benefits or mortgage application approvals, criminal justice sentencing and other areas where mistakes can threaten people's well-being.

Machine learning tools are also designed to continually improve, which means that a system that started out as low-risk could later become high-risk, warned Sharkey. A simple tool leveraged for mundane tasks may become more complicated over time and used to influence more impactful decisions. (Government Technology)

People Don't Realize They're Data Breach Victims

"It could be that some of the breached services were considered ‘not important' because the breached account did not contain sensitive information. However, low concern about a breach may also be explained by people not fully considering or being aware of how leaked personal information could potentially be misused and harm them," (Nextgov)

New Laws Are ‘Probably Needed' to Force US Firms to Patch Known Cyber Vulnerabilities, NSA Official Says

Emerging technologies like artificial intelligence will only exacerbate the problem, said Joyce. While there's little evidence so far that AI will help attackers launch difficult campaigns against well-defended targets, the use of AI to scroll through databases of known attacks, and possible victims, is already established tradecraft. He expects the use of AI by low-level criminal groups mounting unsophisticated attacks to grow. (Nextgov)

Examining threats to device security in the hybrid workplace

One of the best ways to teach more secure practices is to encourage automatic behaviors, but this becomes much harder when employees no longer have a single working pattern. At the same time they'll be carrying around mobile devices, connecting on the road and potentially even transporting sensitive paper documents. (WeLiveSecurity)

Cybersecurity agencies reveal most exploited vulnerabilities in the past two years

"The rapid shift and increased use of remote work options, such as virtual private networks (VPNs) and cloud-based environments, likely placed additional burden on cyber defenders struggling to maintain and keep pace with routine software patching." the advisory reads.(WeLiveSecurity)

How corporate data and secrets leak from GitHub repositories

The experiment showed him that threat actors are constantly scanning GitHub and other public code repositories looking for sensitive data developers leave behind. The volume of secrets, including usernames, passwords, Google keys, development tools, or private keys, keeps rising as companies transition from on-premises software to the cloud and more developers work from home. (CSO Online)

Why today's cybersecurity threats are more dangerous

"When you look at the criminals, I think probably 20 years ago they had to be very technical." Now the barriers to cybercrime entry are low and cybercrime is becoming a service. Moreover, unlike in the past, more nation-states are entering the cybercrime arena. (CSO Online)

Why code reuse is still a security nightmare

Vulnerabilities inherited from third-party code have plagued applications for years, but in the age of government-sponsored software supply chain attacks, the problem is more relevant than ever. Software composition analysis tools can help uncover some of these risks, but subtle dependency blindspots still exist that make it hard for even security-conscious developers to catch all inherited flaws.

In order to discover all vulnerabilities, developers need to track not only which components they use in their own applications, but also the third-party libraries and packages those components are based on. The dependency chains can go many layers deep. (CSO Online)

Cybercriminals See Bountiful Harvest in Food Supply Chain

Industrial firms should also keep their information and operations systems separate and recognize that even separate systems can cause disruptions within scope of the other. The attack on oil and gas transport network Colonial Pipeline, for example, did not reach its operational network but disrupted the billing system. In effect, the company could still deliver gas but could no longer determine who bought how much. (Dark Reading)

FDA: How to Inform Patients About Medical Device Cyber Flaws

The FDA notes that in some cases, it may not be possible for patients to take action to mitigate risks posed by medical device vulnerabilities. "An update to their device may not yet exist, or they may need to wait for the medical device manufacturer, healthcare provider, or other party to take some action first," the agency says. (Data Breach Today)

Police Crack Multimillion-Dollar Real Estate Fraud Gang

Overall, 130 suspects were identified and 116 searches conducted. The group is estimated to have caused losses of around €3.5m ($4m) for over 470 victims.

The fraud gang worked by posting fake ads for properties up for sale or rent — tricking victims into sending deposit money and rent. The OGC also remotely hacked some victims' PCs, stole financial details and carried out transactions without their knowledge, Europol claimed. (Infosecurity Magazine)

Israeli Firm Helped Governments Target Journalists, Activists with 0-Days and Spyware

"Candiru's apparent widespread presence, and the use of its surveillance technology against global civil society, is a potent reminder that the mercenary spyware industry contains many players and is prone to widespread abuse," Citizen Lab researchers said. "This case demonstrates, yet again, that in the absence of any international safeguards or strong government export controls, spyware vendors will sell to government clients who will routinely abuse their services." (The Hacker News)

Iranian Hackers Posing as Scholars Target Professors and Writers in Middle-East

On a high level, the attack chain involved the threat actor posing as British scholars to a group of highly selective victims in an attempt to entice the target into clicking on a registration link to an online conference that's engineered to capture a variety of credentials from Google, Microsoft, Facebook, and Yahoo. (The Hacker News)

Coders update to the wrong version 69% of the time

The objective priorities are avoiding experimental releases of new libraries that are not tested in the real world, choosing the newest version of a library if multiple versions are published in quick succession, avoiding libraries that have known vulnerabilities, if avoiding known vulnerabilities is impossible, updating to the least vulnerable version. (SC Media)

Hackers Turning to 'Exotic' Programming Languages for Malware Development

Noting that binaries written in these languages can appear more complex, convoluted, and tedious when disassembled, the researchers said the pivot adds additional layers of obfuscation, simply by virtue of them being relatively new, leading to a scenario where older malware developed using traditional languages like C++ and C# are being actively retooled with droppers and loaders written in uncommon alternatives to evade detection by endpoint security systems. (The Hacker News)

Remote employees find workarounds to company security policies, say 52% of tech leaders in study

The study found employees were most resistant to complying with multi-factor authentication, mobile device management, and password managers, making it difficult for organizations to ensure all their employees are fully and securely authenticated, leaving companies vulnerable to attacks. (SC Media)