Marko Seppänen Kirjoittelee, jos kirjoittelee. Joskus kirjoittelee, joskus ei. Ei sitä ennalta tiedä, kait.
>> other users
Muuten vaan mietittyjä
Lappeenrantaa harmitellen
2023, 2024. Päivitetty 22.12.2024. Olisi hyvääkin sanottavaa, mutta sellaisesta viimeistään sitten, kun ei ole pahaa sanottavaa. Täydentynee toisinaan. Aloiteltu erikseen kirjoiteltujen lisäksi nettiryhmiin kirjoiteltujen uudelleenversioinneilla, parilla uudelleenjulkaisulla ja teemoitetuilla tekstikatkelmilla.
Metodologisia ja teknisiä uhkia
2023 - 2025. Päivitetty 13.1.2025. Moniakaan sellaisia tietoteknologiaa, psykologiaa, fysiikkaa ym. hyödyntäviä keinoja ei toisaalla tule edes mainituksi, joilla voi tehdä ns. kyberrikoksia, joilla voi tarkkailla salaa muita tahoja tai joilla voi kontrolloida jonkun/-kin elämää ja toimintaa.
Nuoret koulusurmaajat
2021. Muissa kirjoituksissa tai laajemmissa julkaisuissa viitattavaksi tai ikään kuin niihin sisältyväksi jatkoksi selvittelyä nuorten massamurhaajien teoilleen antamista syistä ja siitä, minkälaisia asioita muut ihmiset ovat nähneet heidän ihmisenä kehittymisessään jo aikoja sitten. Tekojen suoritusaikoina tekijät ovat olleet statukseltaan opiskelijoita.
Terveysalasta
2004, 2008, 2014 - 2021, 2023, 2024. Päivitetty 2.12.2024. Terveysala voisi olla jotain paljon laadukkaampaakin. Muutos alkaisi siitä, että käytäisiin ymmärtämään ihmiseen ja ihmisessä vaikuttavia ilmiöitä paremmin. Tai ehkä sitten kuitenkin siitä, että yleensäkin hyödynnettäisiin sitä, mihin jo kyettäisiin.
Toisten maailmassa
2021 - 2025. Päivitetty 4.3.2025. Kun moni kansalaisia tai kuntalaisia edustava päättää olla edistämättä jotain jonkin suurpiirteisen rajan yli ja toisilleen ääneen mainitsemattakin ymmärtää perusteet sille, miksi näin toimitaan, voi tästä johtaa päätelmän siitä, että he ovat täysin tietoisia siitä, mistä ihmiset, kansalaiset, kaupunkilaiset ym. jäävät paitsi vuosikymmenien ajan.
Nämäkin vielä
God damn rebels
2016. Rather straightforward translations from own writings having something to do with e.g. malicious attemps to exploit mind and thinking of others; systematic harassment; using regularities, patterns and templates in causing psychological harm. Originally published at the Medium platform, but isn't it much more pleasant to read these here than at the medium.com?
Ostoksilla tavaroiden, myyntipaikkoja arvostellen
2024. Myyntipaikkojen arvostelua sen suhteen, miten tunnelmatekijät muokkaavat vetoavuuksiin ja minkälaisista liiketoiminnallisista intresseistä on varmaankin myös kyse.