Yhdelle henkilölle voi terveydenhuollossa asioidessa tapahtua asioiden käsittelyn etenemistä, joka ilmenee kohdattujen henkilöiden määrän lisääntymisenä, joitakin kenties useampaankin kertaan, mutta joukko useampaan kuin yhteen asiaan vaikuttavuuksia voi jäädä terveydenhuollon asiantuntijoiksi, avustajiksi ja erityisosaajiksi luonnehdituilta huomioimatta, tutkimatta ja miettimättä vuosikymmenenkin ajan vaikka potilas itse olisi kuinka aktiivinen terveyteensä vaikuttavien asioiden esiselvittelijänä, parempia näkemyksiä mahdollistavien vastauksien antajana ym. Viimeisintä tutkimustietoa ei todennäköisesti hyödynnetä monessakaan, josko missään kohdin.
Psykiatreja, lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia, joitakin terapeutteja kuten ravitsemusterapeutit ja fysioterapeutit ym. tulee kohdanneeksi, mutta määrällisyys ei tarkoittaisi sitä, että kyseessä täytyisi olla vaikeasti moniongelmainen tapaus, vaan potilas voi aivan hyvin olla esim. pari viikkoa silloin tällöin yhteen menoon erittäin hyvävointinen kaikilta osin, eikä kenellekään muullakaan olisi tähän mitään vastaansanottavaa. Silti, jotain olisi kuitenkin vaikuttamassa sillä tapaa, että esim. mentaalinen ja fyysinen jaksavuus on koetuksella, millä sitten on kaikenlaisia seuraamuksia ja jonkalaista ei sitten ymmärretä etiologioiden eli syiden osalta, koska ei niitä riittävästi edes mietitä. Mukaan päätyy unenlaadun ajoittaista heikentymistä, sosiaalisen kanssakäymisen hetkellisiä, ehkä pidemmänkin ajanjakson kestävää, heikentymistä, nivelvaivoja, päättelykyvyn toisinaan lomille lähtöä ym.
Potilas itse kokee kykenevänsä runsaan itsetarkkailun, kirjaamiensa huomioiden, taulukointiensa ym. avulla tekemään rajauksia ehdotuksiksi, mitä olisi syytä tutkia, mutta terveydenhuolto instituutiona, koulutuksesta tutkimustiedon käyttöön ja alan työntekijöiden viitsivyydestä luotaan pois hätistelevyyteen, ei ole halukas muuntamaan paradigmojaan ja käytöntöjään potilaan eduksi, vaan vastustaa Potilasvakuutuskeskuksen, Valviran, potilasasiamiehen ja kaiken mahdollisen avustuksella sitä, että potilas saisi tavoitteitaan läpi ja käyttöön.
(päiväyksittä ja "siirtymäaikoja" mainitsematta esim. seuraavanlaisesti ja missä siniset indikaattorit symboloivat käydyn keskustelun "syvyyttä" ja siten laatua)
<-- Kokonaiskäsitys asiakkaasta
Vaikuttimien aiheuttamat muutokset ja oireet -->