Sellaisista teknisistä mahdollisuuksista, joilla voidaan tarkastella, mitä henkilö tekee seinien/lattioiden toisella puolella, ei paljon julkisuudessa puhuta, vaikka samaan aikaan ei suuremmin pidättäydytä viestimästä siitä, miten tiede ja teknologia on kehittynyt niin hienoiseksi, että vähän kun suunnataan jotain laitteita avaruuteenpäin, niin voidaan laskennallisen keinoin selvittää minkälaista on ollut jossain miljoonien valovuosien etäisyydellä biljoona tai pari vuotta sitten. Toisella planeetallakin voidaan käydä tekemässä koeporauksia ja lähettää sieltä sitten näytteitä takaisin tutkittavaksi, mutta seinienkö läpi ei muka vieläkään kyettäisi tarkkailemaan, mitä siellä tapahtuu? Tekstikatkelmat kirjoituksessa "Teknisellä tarkkailulla rakennuksiin sisälle" (Vohkare nro 9) pyrkivät saamaan erimielisen asettumaan tällaisen mahdollisuuden myöntäväksi:
Sille on vähemmän tehtävissä, että ihmisolion koostumus eroaa seinistä ja ilmasta siinä määrin, että tämän seikan varaan on mahdollista rakentaa lähes yhdellä kädellä käytettäviä laitteita, jotka näyttävät selkeässä käyttöliittymässään, kuinka monta ihmisyksilöä jossakin rakennuksessa tai seinämän takana on, missä he sijaitsevat spatiaalisesti ja mikä on heidän liikesuuntaansa. Helposti löydettävissä olevat kaupalliset tuotteet kuten Range-R 2D ja Xaver 800 eivät sisällä mahdollisuutta tällä tavoin tunnistetun ihmisen tarkempaan tunnistamiseen esim. elekielen tai ruumiinrakenteen osalta, mutta koska tällaisesta mitä ilmeisemmin olisi hyötyä esim. armeijan tai pelastustyöntekijöiden käyttöön, kaupallisiin sovellutuksiin johtavaa tutkimusta on varmastikin tehty. Huippuyliopistojen tutkijoiltahan on julkaistu paljonkin WiFi- tai UWB-säteilyä (ultra-wide band) hyödyntäviä demoja siitä, kuinka ihmisen raajojen liikkeet saadaan seinän takaisesti selville joko sellaisenaan eli ilman neuraaliverkon apua tai neuraaliverkon avustuksella. Tällaista voidaan jatkojalostaa ”motion reconstruction”-tekniikoilla (ihmisen hahmon antaminen kerätylle ”skeleton”-datalle). Nimettyjä, mahdollisesti syväoppimista (eng. deep learning) ja WiFi-verkon säteilyä käyttäviä eleiden tunnistamiseen tarkoitettuja järjestelmiä ovat mm. WiFi Vision, Wihi, GaitWay, WiWho, CSIID, Wii, Deep-WilD, WiFi-ID, NeuralWave ja HumanFi.
Salaisen tarkkailun kohteena olevan tai hänen käyttämiensä laitteiden enimmäisetäisyyteen vaikuttaa monen tarkkailukeinon osalta signaali-kohinasuhde (eng. signal-to-noise ratio), sekä se joudutaanko erottelemaan muiden ihmisten toiminta ja heidän päätelaitteensa siitä, mitä varsinaisesti halutaan tarkkailla. Tarkkailuun käytetyn laitteen kokokin voi asettaa tietynlaisia rajoitteita. Esim. O-PEN soveltuu kaukaa tapahtuvaan ihmisten löytämiseen rakennuksesta, mutta laite itsessään on suhteellisen valtavan kokoinen. Signaali-kohinasuhde on todennäköisesti huonompi silloin, jos tavoitteena on saada 70 m etäisyydeltä selvää monitorilla näkyvästä kuvasta kuin silloin, jos tavoitteena on saada 30 m etäisyydeltä selville, mitä tarkkailun kohteena on parhaillaan sanomassa ääneen puhelinkeskustelussa.
Koska ”Tietomallintaminen eli BIM (Building Information Modeling) on ollut jo vuosia rakennusalan yksi keskeisimmistä ellei peräti keskeisin kehityssuunta ja tapa tehdä asioita” (omatalo.com, luettu 5.8.2020), voidaan tarkkailun kohteena olevan asunnon tietomallitietoja hyödyntäen luoda visuaalinen simulaatio, missä huoneisto renderoidaan erikseen ja erilaisen säteilyn kautta generoitu visuaalinen ihmismalli sijoitetaan tähän simuloituun huoneistoon. Visuaalisen renderoinnin laatu määrittää paljolti sitä, kuinka paljon laitteistotehoa lopputuotteena olevan simulaation tuottamiseen tällaiseen vaaditaan, analyyttisemman osuuden (laitteisto- ja ohjelmistopohjainen) vaatiessa kenties niin vähän laskentatehoa, ettei se tule esteeksi tarkkailun kohteen tällaiseen seuraamiseen reaaliajassa. Keinotekoisilla syillä voidaan päästä käväisemään tarkkailtavan asuntoon hänen luvallaan, kuten kiinteistönhuoltoon liittyvissä asioissa, jolloin saadaan tarkentavaa tietoa mm. huonekalujen sijainnista. Valotutkan eli lidar-tekniikan käyttö huoneiston sisältämien esineiden mallintamiseen saattaa tuolloin olla hiukan hankalaa, joten siihenkin tarpeeseen voi ylimääräisten avainten käyttö asujan ollessa poissa (tai syväunessa) olla käytännöllisempi vaihtoehto.
Koska asunnolla tapahtuu niin paljon tarkkaan häirinnän ajoittavuutta vaativaa, siinä täytyy yhdistyä sekä asunnossa olemisen tarkkailun mahdollisuus, että tietolaitteiden tietoturvaongelmien hyödyntäminen. Asunnon tai sen läheisten asuntojen muutosrakentamisen, peruskorjaamisen ja muiden hetkien aikana on voitu joillain tavoin edesauttaa sitä, että asunnossa olemisen tarkkailu mahdollistuu. Toki esim. sensoreiden betoniin upottamisen sijaan voidaan käyttää mobiileja keinoja, missä seurantalaitteita voi tarvittaessa siirrellä. WiFi-verkon säteilyn analysointi keinona selvittää henkilön huoneesta toiseen liikkumasta ja hänen eleilyään on valmistelukustannuksiltaan siinä määrin halpaakin, että sitä oikein voi luokitella sellaiseksi, mihin "vain valtion kokoiset organisaatiot pystyvät". Jos raskasta laskentatehoa tarvitaan tarkkailussa kertyvän datan analysointiin, sitä varten on helposti vuokrattavissa superkoneita ja GPU-farmeja, jotka suorittavat vähäisemmät analysoinnit ja laskemiset vaikka reaaliajassa. Valmissovelluksia "puhdistetun" datan visualisoimiseen on varmastikin saatavilla, kun tietää mistä pyytää tai sitten ne ovat GitHubissa valmiina ladattavaksi.
Sinänsä uteloittavaa, että eräs WiFi-verkko, joka on ollut jo useiden vuosien ajan asuintalossa jonkun käytössä, on nimeltään "illuminati". Löytyi kun vaivautui suorittamaan parin metrin kävelymatkan edestä WiFi warwalkingiä.
Yksinkertaisimmillaan tarkkailun avulla saatava tieto voisi olla esim. yksilön sydämen sykkeen nopeuden mittaaminen etäisyyksien päästä, mutta tietenkin kaikkea ennakointijärjestelmistä mikrokontrolleiden ääniä aiheuttaviin moottoreiden liittämisistä voidaan hyödyntää mitä erilaisemmissa tavoitteissa, joka voi toki olla silkkaa kokeiluakin. Kehittyneitä mikrokontrollereita kuten Arduinoa voidaan etäohjata vaikkapa Bluetootin tai WiFin kautta niiltä samoilta laitteilta, joilla aiheutetaan hyökkäyksiä uhrin pääasiallisesti käyttämää tietokonetta ja muita päätelaitteiden kohde, sekä jolla voidaan reaaliajassa tarkastella, miten kohdeyksilö milloinkin huonetiloissaan toimii. Chatit ja webkamerat voivat olla avustamassa muiden ihmisten kanssa toimintaa koordinoivassa tarkoituksessa ja näppäimistön vierässä oleva ohjelistaus selostaa, mitä pitää saada tapahtumaan ja jossain Windows-ikkunassa näkyy reaaliaikaisia ennusteita siitä, miten kohdeyksilö todennäköisesti käyttäytyy hetken kuluttua, jos jotain tietynlaista vaikutetta laitetaan aluilleen tjms.
<-- Asuintalon lähimpien muiden asukkaiden osallisuudesta häirintään
Jatkuvia tietoturvamurtoja, päätelaitteiden etäältä monitorointeja -->