Monet ovat olleet huomioimassa läheltä, kuinka jotain ihmistä viedään kiiruulla kohti jotain merkittävää, korvamerkittyä asemaa, mutta tällaiselle on myös vastakohtansa eli niiden ihmisten käsittely, joihin käytetään häirintätarkoituksessa käytännössä koeteltuja metodeita heidän mielensä väkinäiseksi uudelleenohjelmoimiseksi. Sosiaalisena pelinä mielen uudelleenohjelmointi on eräs osoitus siitä, että lähestulkoon kenet tahansa pystytään nostamaan tai laskemaan kulloisestakin asemastaan, vaikka hän tätä vastustamaan pyrkisikin, sillä tietynlainen mielen uudelleenohjelmointi saa kohteen tekemään valintoja, jotka vievät häntä lähemmäs muiden asettamaa tavoitetta. Tämä perustuu siihen, että ihminen pystyy alitajuisesti ja toistuvasti tuottamaan tajuntaan iskostuneen tavoitteen mukaisia toiminteita ilman, että alitajuinen prosessointi antaa mitään vihjeitä tapahtuneesta prosessoinnista. Hienoisimmillaan tämä voi tarkoittaa jopa sitä, että kun haluaa tietoisesti heittää pelipöydässä nopalla kuutosen, käsi todellakin heittää sen kuutosen toisensa perään. Tämä kuitenkin vaatii paljon pohjustelua, eikä siinä lopulta ole kyse tahdonvoimasta juuri minkään vertaa, vaan hienoisen signaalin antamisesta itselleen ja lopun ollessa eräänlaista automaatiota.

Suomen puolustusvoimiin kuuluneet tahot ovat tehneet osansa järjestelläkseen asioita niin, että tietyt henkilöt, joiden persoonat toimivat sopivasti yhteen, kohtaisivat, jotta toiselle heistä, joka oli varsinainen myöhemmin aktivoitavan häirinnän kohde, saataisiin aikaiseksi tiettyjä pitkäkestoisia altistumisia, joita vain tämä toinen saattoi tarjota – heistähän tulisi psykologisen analyysin ja muun johdattelun kautta ystäviä myös siviilissä ja varusmiespalveluksen jälkeen. Sijoittelusta vastaavien on ollut helppo ripotella tulevia varusmiehiä minne vain näennäisin perusteluin.

Altistumista muodostuu eräänlaisia ikimuistoja, jotka määriteltäköön muistoiksi, jotka ovat ”jonkin aikakauden tapahtuman helpoiten tajuntaan asti nousevia osia”. Häirintämielessä tätä ikimuistoisuutta joudutaan vaalimaan, jotta se toimisi sillä tapaa, että esim. mielikuva jostain episodisesta tapahtumasta tai assosiaatio jostain sanasta toisi välittömästi mieleen jotain tiettyä. Tämä ylläpidettävyyden ongelma ratkeaa ainakin teoriassa siten, että verkotetaan altistumia ja niitä sävyttäviä muita altistumia keskenään, jolloin yhden ”aktivoiminen” herättelee samalla vähän niitä muitakin. Kuva 1 ei toimi riittävän hyvin tämän aktivoitumisen leviämisen selittäjänä, sillä se vaatisi paljon lisää viivoja ja yhteyspisteitä – mieluiten animoituna esitettynä – mutta se ilmentää sitä, kuinka ”lähellä” muistot voivat tulla olemaan, vaikka kokonainen aikakausi olisi ajallisesti niiden välillä. Aivothan eivät varsinaisesti koodaa aikaa erikseen mitenkään, joten tiettyjä altistumia toistuvasti esiin nostattamalla, kerta kerralta hiukan uudelleen sävyttäen ja yhdistävillä tekijöillä (kuvassa pienempiä pisteitä) toisiinsa liitellen, voidaan saavuttaa melko pitkäaikaisesti koossa pysyviä ”ajatussumppuja”. Kuvaa 1 voisi kutsua pelkistykseksi, jos voisi selittää, mistä se on pelkistetty, joten täten se on pikemminkin jonkinlaista taidetta, jolle voi joutua antamaan hetken aikaa avautua.

Ikimuistoisuuden vaikutusta voi kokeilla kysymällä itseltään, missä oli jonkin tietyn järisyttävän tapahtuman aikaan ja ennen kuin ehtii muuta ajatellakaan, saattanee muistuma jostain tietystä huonetilasta katsomassa televisiosta uutisointia jostain tietystä tapahtumasta nousta mieleen. Tunne ei välttämättä seuraa mukana, jos tapahtuma ei ole itselle erityisen läheinen asia, mutta ne jatkoajatukset jotka seuraavaksi nousevat mieleen, ovat todennäköisesti osittain sellaisia, joita ei olisi ajatellut esim. koko seuraavana viikkona ellei olisi ensin ajatellut jotain tiettyä tapahtumaa. Ihminen kun ei jatkuvasti ole ajattelemassa kaikkea mahdollista, vaan ajattelu noudattaa jonkinlaisia lainalaisuuksia, joita tunnetaan sekä melko hyvin, että melko huonosti.

Koska sekä aidoilla, luonnollisesti esiintyneillä altistumilla, että keinotekoisesti luoduilla altistumilla on taipumusta ”lukkiutua” mm. samoihin sanoihin ja geometrisiin kuvioihin, voi häirinnän kohde itse joutua ”vaalimaan omaa hermoverkostoaan” pitämällä tiettyjä (kuviteltuja) rakenteita yllä silloinkin, kun ei niitä aktiivisesti käytä, koska muuten jokin omien mieltymysten kanssa kilpaileva altistuma/muisto syrjäyttää siitä jotain. Tämä voi tarkoittaa sitäkin, että jos pitää tietynlaista takkia yllään kuukausien ajan, sitten luopuu sen käytöstä ja näkee jo piankin jonkun muun pitämässä vastaavanlaista yllään, voi joutua huomaamaan, että jos kokeilee vetäistä vielä kertaalleen tuon aiemman takin ylleen, se ei tunnu enää samalta, koska jokin on sävyttänyt sen käyttökokemusta. Kaikki ihmiset eivät tietoisesti mietiskelisi sitä, miltä moinen muutos itsestä tuntuu, mutta sellaisia jotka ymmärtävät altistumien vaikutusta, moinen voi risoa paljonkin.

Suomen puolustusvoimien epärehtiys ja elämää ohjaileva osuus tulee esiin siinä, että kun asianomainen tarkastelee omaan elämäänsä taaksepäin, se vaikuttaa sillä tapaa muiden ihmisten käsikirjoittamalta, että se ei voisi eikä olisi voinut toimia häiritsijöiden kannalta tietyillä tavoin ellei asianomaisen elämään olisi ympätty mukaan henkilö, jonka sukunimi on Puustinen ja joka tunnetaan lempinimellä ”tuke”. Uusien alokkaiden siirtely johonkin paikkaan on eräänlaista logistiikkaa siinä missä tavaroidenkin siirtely, sillä erotuksella, että asiaa oli pohjusteltu epävirallisella psykologisella profiloinnilla, jotta saatettiin jo ennalta varmistua siitä, että tiettyjen henkilöiden persoonat toimivat sillä tapaa hyvin yhteen, että sama jatkuisi myös siviilissä. Tässä tullaan myös sellaisen erikoisen tilanteen äärellä, että missä määrin on oikeutettua tavallaan sokkona esittää epäilyksiä siitä, että hän itse tiesi miten häneen suoraan assosioituvia asioita tullaan tulevaisuudessa hyödyntämään. Hänet melko tunnistettavasti määrittävät sukunimensä ja kutsumanimensä ovat kuitenkin sellaisia, joilla on erityisen suuri merkitys kerronnassa, joten ilman niiden mainitsemista on vaikea viedä kerrontaa läpi mitään olennaista tietoisesti pois jättämättä. Etunimikin olisi jossain määrin merkityksellinen kuten esim. tilanteessa, jossa kerrottaisiin oman verkkopalvelun profiilinimen muuttumista jonkun muun toimesta Markosta hänen etunimekseen juuri sinä päivänä, kun häneen oli yhteydessä pitkästä aikaa (palvelun nimi taisi olla Techdirt tjs.).

Kutsumanimi ”tuke” olisi muutoin ihan vaan jokin kutsumanimi, mutta se on assosiaatioiden puolesta jo valmiiksi lähellä mm. sanoja tuki ja tukeminen, joita voi ajatella välietappeina kohti sanoja kuten helpdesk, sossu ja asiakaspalvelu, sekä tapahtumia kuten ehdotuksen tukeminen kokouksissa ja hermosignaalin vahvistuminen muilla hermosignaaleilla aivoissa. Tukemista on myös nuokkuvan ihmisen raahaaminen ja joukkojen täydentäminen lisämiehityksellä. Kirjatuki, seinään nojaaminen, sanomisien vahvistaminen, ostetun ohjelmiston ilmainen maintenance-aika ym. Kyllähän näitä löytyy vaikka kuinka paljon.

Vaikka edellä on viitattu Suomen puolustusvoimien epärehtiyteen niin siinä on jossain määrin kyse juttuun sisään heittämistä. Varsinaisesti Suomen puolustusvoimille työskentelevien osallistuneiden määrä voi olla vähäinenkin. Se on vielä hiukan avoinna, missä määrin suunnitelmat vaikuttamiseen ovat olleet kehiteltyinä jo valmiiksi ja kuinka paljon aikomuksia muokataan vuosien aikana. Esim. oliko sattumaa, että opinnäytetyö amk:ssa käsittelisi helpdesk-tietojärjestelmän kehittämistä – kun ei juuri muutakaan fiksulta tuntuvaa ollut saatavilla? Tuon aikainen ammattikorkeakoulu oli itselle paikka, jossa tietyt lehtorit olivat valmiina aiheuttamaan ärsytystä, yksinjäämistä ja nöyryytystä ihan vain sen vuoksi, että sellainen muokkasi muun porukan asenteita otollisemmaksi muita käyttötarkoituksia varten. Jos sellainen luonnistuu, niin kyllähän sitä helposti lähtee mukaan avustamaan jotain aikoinaan alustettua kokeilua.

Muut ihmiset ovat nähneet erittäin runsaasti vaivaa saadakseen sekä erilaisia ”tukemisia” sävytettyä altistumisien ja sopivien ajoittumisen kautta, että kytkeäkseen ulkomaisten ja kotimaisten asiakaspalvelujen käytön aikaisia ärsytystuntemuksia juuri tähän tiettyyn aiemmin tuntemaani henkilöön. Erityisen paljon häirintähenkisyyttä esiintyy niitä ”tukemisia” kohtaan, joita voi käyttää heidän käyttämiensa metodien takaisinmallintamiseen, joista eräs merkittävin liittyy signaalien summaantumiseen. Kyseisesta aiheesta on kirjoitettu aiemmin mm. kirjoituksessa ”Otaksumista” (luettavissa Uskottavaa vai totta -blogista), joka kertoo kuinka hienoisesti altistumilla voi pelata ja aiheuttaa ”mielikuvien yhteensummautumista”, josta sitten seuraa tiettyjen määriteltyjen sääntöjen nojalla ennakoitavissa oleviin ajatuksiin päätymistä, mahdollisesti tuntemuksien ja fyysisten reaktioiden sävyttämänä. Ks. myös kirjoitus ”Voisi olla paikalla ja läsnä, muttei huomaisi kun toista häiritään” (luettavissa Uskottavaa vai totta -blogista), joka kertoo säännönmukaisuuksien oppimisesta ja niiden nopeammasta tunnistamisesta. Asiakaspalveluun liittyvä häirintä tapaa monesti lähteä liikkeelle siitä, että on ilmennyt jokin suhteellisen välttämätön syy ottaa yhteyttä sellaiseen jonkin mieltä kiihdyttäneen seikan vuoksi, mitä sitten käsitellään ilmeisen tahallaan huonosti ja monesti pitkitetysti, monivaiheisesti ja siinä setvimismatkan aikana lisää altistumia keräten. Ja kuten sanasta ”tuke” voi johtaa monenlaista myös asiakaspalvelusta voi johtaa kaikenlaista muuta alkaen vaikkapa asiakaspalvelua symboloivasta kuuloke—mikrofoni -yhdistelmää päässään pitävistä kasvoista, joista on aika lyhyt matka vaikkapa puhelinmyyjän ideaan.

Perustavanlaatuisena väittämänä tässä kirjoituksessa voi ajatella olevan, että jossain on joskus ajateltu, että asianomaisesta saattaa kehittyä henkilö, joka löytää jatkuvasti uusia epäkohtia siitä miten yhteiskunta ja sen osaset toimivat, eikä suostu olemaan hiljaa niistä, joten oli koettu tarpeelliseksi pohjustaa hänen mieltään sillä tapaa, että se olisi alttiimpi häirinnälle. Asiakaspalvelu, joka on siis jotain, joka tapaa edeltää mm. erilaisten instituutioiden ja yrityksien ytimiin pääsyä tai edes sinnepäin, olisi ”tuken” idean kautta vain eräs niistä asioista, joiden käyttöä asianomaisen olisi hankala välttää ja jotka tarjoaisivat hyvät mahdollisuudet ärsyttämiseen. Sitä tarina ei tiedä kertoa, kuinka ”tuke” sai kutsumanimensä eli oliko se kustomoitu tiettyä tarkoitusta varten vai oliko vain onnekas sattuma, että Puustinen-sukunimisellä oli sellainen kutsumanimi. Ja tässä kerrotaan tarkemmin vain yhdestä henkilöstä. Muilla henkilöillä kerrontaa täydentäen kävisi ilmeiseksi, kuinka paljon yhteisvaikutusta heistä saisi irti häirintätarkoituksissa. Myös tuken ”patogeeniltä” kuulostava muusikkonimi pathogenic, joka tarkoittaisi suomeksi taudinaiheuttajaa, on jotain sellaista, joka lyö assosiaationa läpi myös silloin, kun lukee jotain lääketieteellistä artikkelia, jossa kerrotaan jotain taudinaiheuttajista tai kun lukee majavien keväisistä touhuista.

Viimeisen viiden vuoden aikana asianomainen ei ole kertaakaan pystynyt aloittamaan ”tuken” aiemmin paljolti suosiman Armin van Buurenin kuuntelua Deezerin tai muun virtauspalvelun kautta ilman, että joku etähäiritsijä rysäyttelee hiiren pointteria pitkin ruutua tai kaataa selaimen Flash-pluginin. Kyse voi toki olla myös automaattitoimintaisesta skriptistä, joka tarkkailee tiettyjen tekstipohjaisten avainsanojen näkymistä monitorin ruudulla, mutta toisaalta samaa efektiä on odotettavissa myös kuvamuodossa esiintyvien ”Armin van Buuren”-tekstien kohdalla, mikä kuluttaisi jo aika paljon tietokonelaitteiston tehoja kuvantunnistukseen, vaikka prosessori nopea onkin. Täten vaihtoehtoina ovat mm. reaaliaikainen etämonitorointi ja kaiken tietoliikenteen kulkeminen jonkinlaisen proxy-palvelun läpi, joka analysoi reaaliajassa tietyn kohdekoneen lähettämää ja vastaanottamaa dataa.

Puustisen aiemmasta asuinkadusta, Koverinkadusta taasen on johdettu ideaa kohti suojan ideaa ja sävytetty erilaisia ”suojamaisuuksia” siihen tapaan, että tietyissä konteksteissa tietynlaisten suojamaisuuksien ideaa ajateltaessa osa ajattelukapasiteetista menee turhien säläajatuksien poishätistelyyn, mikä voi tyrehdyttää hyvän flown jo ennen sen alkamista. Samaan suojamaisuuksien ryppääseen tai mihin lie pöheikköön on pyritty liittämään mm. kannen ideaa, kansioita, peittelyä, proxyä, skimmauslaitetta, filtteriä, suodatinta ja lymyilyä. Jotta näiden käytettävyyden merkityksen ymmärtäisi edes jotenkuten olisi hyödyllistä, jos lukija tietäisi jo ennalta, mitä on priming. Lyhyesti sanottuna se on sitä, että jokin ulkoinen tai sisäinen ärsyke valmistelee tulevien ärsykkeiden vaikutusta. Yksinkertaisimmillaan ja karkeimmillaan tämä tarkoittaisi sitä, että esim. jonkinlaista peittelyä havainnoitaessa ajatukset päätyisivät taas kerran jonnekin 2000-luvun alkupuolen tapahtumiin ja ennen kuin huomaakaan puheeseen luikahtelee mukaan ilmaisuja, ääntämyksiä tms., joita ei ole käyttänyt aikoihi. Priming-tekniikkaa voi myös pelillistää, kuten on esitetty mm. kirjoituksessa ”Otaksumista” (luettavissa Uskottavaa vai totta -blogista).

Suojamaisuuden ideaa sotkemalla voisi teoriassa saada aikaan myös sen, että pyrittäessä palauttaa mieleen jossain kansiossa olevia asioita, kansion idean aktivoituminen uuttaa mieleen kaikenlaista tauhkaa ja täten kansion sisällön muistinvarainen ajattelu ei ole niin helppoa. Ja kansioihinhan ihmiset tapaavat monesti päätyä laittamaan asioita, jos heillä on yhtään taipumusta tutkivaan otteeseen.

Puustinen nimenä ja sanana on pyritty pitämään mielessä sillä tavalla sävytettynä, että se toisi englanninkielisen sanan ”boost” eli kiihdyttämisen siinä mukanaan. Sattumaako vain, että kiihdytykseen ja nopeaan kulkemisen ideaan viittaaminen on eräs nykypäivän häiritsijöiden suosikeista? Näihin liittyen on paljon erilaisia ääniä, joilla saadaan aikaan ärsyyntyneisyyttä, joihin elimistö voimakkaasti reagoi (drifting, hurjastelu, kaahaus, hidastelu, moottorin pauhu, moottorin kalkatus, bassomusiikki, huuto ym.) ja soveltuvien muiden samanaikaisten altistumisien aikana saadaan vietyä ajatuksia käymään Puustisessa. Tosin, hallittavana asiana tämä lienee osoittautunut häiritsijöille kovin vaikeaksi ja nykyisin he pyrkivät karkean kategorisesti liittämään suunnilleen tietynlaisia, toisistaan paljon eroavia ääniä juuri tiettyihin henkilöihin. Eli esim. tietty naapuri, jolla ei millään meinaa pysyä jakoavaimet ja muut kilisevät esineet käsissä pääsee tiputtelemaan niitä piha-asfalttiin aina kun sellaisen aika on ja kiihdyttelyä käytetään erityisesti silloin, kun on ”tuke”-avusteisen asiakaspalvelukohtauksen aika. Kiihdyttelyn idean käytettävyyttä lienee haitannut paljonkin se, että asianomainen on itse kytkenyt sellaisen idean oman verkkopalvelunsa esittelykuvitukseen.

Häiritsijöiltä ei kuitenkaan ole loppunut into yrittää palauttaa kiihtyvyyden ideaa kohti Puustista ja boostin idean johdoksia, mikä ilmentyy mm. tilanteissa, joissa omat vaihtoehdot ovat todella vähissä jonkin asian suhteen tai joutuu hillitsemään itseään. Ei ole ollenkaan tavatonta, että saatuaan jonkin mieltä vahvasti stimuloivan toimintaseikkailun pelattua läpi, nousseet tuntemukset tullaan aina jonkun muun tahon toimesta ohjanneeksi sellaisen asian käsittelyyn, joka vie paljon aikaa ja on ihan helvetin turhaa. Tällainen on esim. jonkin elektroniikkalaitteen poikkeava toiminta kuten reititinlaitteen toiminnan jonkin aikaa kestävä häiriötila eli pelin päätteeksi ei pääse nettiin ollenkaan sitä kautta, jolloin joutuu korjausyrityksen jälkeen soittamaan esim. DNA asiakaspalveluun, josta vastaava henkilö onkin sopivasti valmiina altistuttamaan typeryyksillään, kuten on sopinut muiden ihmisten kanssa tekevänsä. Sisältänee puhelinvaihteen ennaltaohjelmoinnin, jotta ongelman käsittely päätyy juuri tietylle henkilölle.

Kun ketä tahansa ihmistä pyydetään ajattelemaan vaikkapa juuri kiihtyneisyyden ideaa, hän ei ajattelisi samaa kuin joku toinen, koska kysehän on hänen mielestään, hänen aivoistaan. Ei edes silloin, kun estettäisiin semanttisella (merkityksellisellä) tasolla harhautuminen pyytäen ajattelemaan juuri tietynlaista kiihtyneisyyden ideaa, sillä hän ei pystyisi eristämään tuota ajateltua ideaa. Jos ajattelee tuota jotain kiihtyneisyyden ideaa nopeasti, ajatuksiin tempautuu mukaan muita ajatuksia, jotka sävyttävät tuon idean ajattelua eri tavoilla kuin jonkun toisen ihmisen tapauksessa ja jos hän ajattelee jonkin kiihtyneisyyden ideaa hitaasti, hän alkaa luomaan uutta ajattelua huomioidessaan yksityiskohtia, pikantteja seikkoja ja kaikenlaista liitännäistä. Missä välillä tällöin tulisi ajatelluksi jonkin ideaa? Koordinoidun häirinnän mielessä ensiarvoista on usein se, mitä ajatuksia kohdeyksilön tietoisuuteen tai alitajuntaan putkahtaa ensinnä, kun ajattelu saa taas kerran alkunsa joistain tietyistä ulkoisista tai sisäisistä suggestioista. Sitähän mielen uudelleenohjelmoijat pitkään valmistelevat, että kohdeyksilön ajattelu olisi ensiajattelujen osalta tietyllä tapaa sävyttynyttä. Esim. ilmaisut ”pienenä taikapataan tippuminen” tai ”läpi vaan” kiepauttavat varsin todennäköisesti ”tuken” muistamisen kautta, sillä toinen on hänen ystävänsä lausahdus ja toinen hänen omansa. Kumpikaan heistä ei ole sellainen, että kiihtyneisyys tms. heihin jotenkin erityisen itseisarvoisesti liittyisi, mutta jos heitä ei pidä aktiivisesti eri puolin mielessään, käy mahdolliseksi muokata sitä mitä heitä ajateltaessa ensinnä tulee mieleen. Sellaisenaan hieman nyreyttä aiheuttaa tietoisuus siitä, että aikoinaan saaressa pienellä porukalla ollessa joku juorusi kahdenkeskiset pelehtimiseni ”tuken” siskon kanssa öisissä rantavesissä, mutta jostain syystä tämän tapahtuman käyttö häirintämielessä jäi pariin kertaan.

Kirjoituksessa ”Tuntemattomat voivat suunnitella yksilön elämää takaperoisesti etukäteen” (luettavissa Uskottavaa vai totta -blogista) on kerrottu siitä, kuinka yksikön elämää voidaan suunnitella tietojärjestelmäavusteisesti pitkälle eteenpäin ja jonka mukaisesti yksilön elämää pyritään sitten ohjaamaan. Siinä on myös listattu muutama sellainen asia, jotka ovat juurikin eräitä niistä, joiden kehittymistä asianomaisen häiritsijät pyrkivät estämään. Ei ollenkaan pelkästään ”tukeen” liittyen, vaan muitakin ihmisiä uusiksi mielessä määrittäen. Näitä haitanteon kohteena olevia asioita ovat mm. data-analyysin perusteet, psykologisten haitantekokeinojen tunnistaminen ja määrittely, ohjelmointiteknisesti taitava verkko- ja mobiilisovellusten teko, sosiaalisen median välineiden strateginen hallinta, argumentointitaito ja esiintymistaito, vastaanväittämistaidot, selvyys ihmisen biologiasta pääpiirteittäin, tunneälyisyys ja looginen päättelykyky, itseilmaisuun soveltuvien sovelluksien käytön perustaidot, kulkuvälineidenajotaito ja historiantaju. Hieman erilaisia kansalaistaitoja, siis.

On kuin olisi joidenkin ihmisten suhteen vastapuolella, muttei ole aivan selvää, millaisia nämä osapuolet jonkin määritelmän mukaan ovat. Näillä häiritsijöillä on ainakin kovin pitkäkestoinen halu aiheuttaa häirintää (yli kymmenen vuotta), joten se jo sinänsä on jotain, jonka täytyy kertoa jostain. Omat sukulaisetkin, joiden tuttavien lapset tuntevat ”tuken”, ovat erikoisen aktiivisia osallistumaan häirintään, mitä voi selittää se, että nämä tuttavien lapset ja monet sukulaisista ovat kovin lähellä asiantuntijoita, joilta luonnistuu analyyttisten tietojärjestelmien käyttäminen ennusteiden tuottamiseen. Asianomainenhan lähti aikoinaan opiskelemaan mediatekniikkaa toiselle puolella Suomea (sinnepäin missä on Kokkolaa, Oulaista ym.) mm. sen vuoksi, ettei enää sietänyt tiettyjen sukulaisten, tuttaviensa ja kaupunkilaisten suunnalta kohdistunutta häirintää - tuolloin vielä paljon primitiivisempää – ja päätti laittaa koko elämän uusiksi aloittamalla jotain erilaista jossain aivan muualla. Toimi itseasiassa erittäin hyvin, osoittaen myös sen, että priming-efektien vaikutukset ovat paljolti paikkaan sidoksissa. Tosin, jos oikein runnotaan, kuten häiritsijöille tapana on, niin jotkin ajatukset lentävät uniin ja mietteisiin yhtä helposti sijaintipaikkakunnasta riippumatta. Esim. Hanne-nimistä mediateknologian opiskelijaa tavataan nykyisin käyttää triggerinä palauttamaan aiempia opiskeluaikoja ”vähän matkaa” ennen kuin muistojen muisteluun koitetaan ympätä mukaan jotain häiritsevää, jotta seuraava mieleenpalautus olisi vaikeampaa – heidän teorioidensa mukaan. Koska kyse on viehkeästä naisesta, joka on ollut ehkä maailman parhaimmalla tavalla vinkeä, herkkä ja mielenkiintoinen, on tästä aiheutunut se erikoisuus, että hänen muistoaan on tullut halunneeksi vaalia mielessään niinä hetkinä, kun häneen taas kerran tietyissä tarkoituksissa viitataan. Tästä taasen on seurannut se, että häntä kohtaan on jäänyt jonkinlainen pysyvä ihastuneisuus, joka hälvenisi pois kai vasta sitten, kun häntä tapaisi uudestaan ns. livenä ja hän ilmentyisi jollain muistikuvien vastaisella tavalla. Aiemmat opiskelut päättyivät kahden vuoden jälkeen, koska asiat tuntuivat alkavan menemään päin helskuttia jotakuinkin sen jälkeen, kun asianomainen näytti viestinnän opettajan luettavaksi Ilta-Sanomista löytämänsä artikkelin, joka kertoi kirjasta ”Bias: A CBS Insider Exposes How the Media Distort the News”. Kirjana se oli eräs niistä, jotka kerryttivät kasautuvasti tuntemusta siitä, että erilaiset ryhmittymät haluavat määrittää yhdessä ja erikseen miten Suomessa pitää elää ja olla, sekä siitä että itse alkaa löytämään aina vain enemmän vikaa siitä mitä pyritään vaalimaan. Aiemminhan itsellä oli käynyt selväksi mm. sekin, että psykiatriset sairausluokituksetkin ovat pitkälti konsensuspohjaisia, ihmisen biologiasta täysin irrallaan, tutkimukset helposti johdatteluun ja valikointiin perustuvaa, ”terveysteollisuuden” vahvasti lobbaamia ja arjen tasolla populaarikulttuurin pilaamia. Loppukaneettina voisi todeta, että eri puolin yhteiskuntaa on sijoittuneena ihmisiä, jotka muun tekemisensä ohella ovat valppaana huomioimaan milloin on perusteltua muokata jonkun tietyn henkilön elämää.