Häirintään viehtyneet ihmisverkostot tapaavat saattaa jäsentensä tehtäväksi kaikenlaista sellaista, mikä ajan kanssa attribuoi kohdehenkilön mielessä johonkin tiettyyn osallistuneeseen ihmiseen liittyen tietynlaisia assosiaatioita ja niistä juontuvia muita ajatuksia. Koska häirintä on tyypillisesti jotain, jota kukaan ei kaipaa osakseen, käytetään attribuutteina sellaista, joka ei miellytä kohdeyksilöä, mutta se tarkoittaa myös sitä, että aina toisinaan jonkun osallistujan on ikään kuin uhrauduttava (esim. jostain tytöstä tehdään tyttö, jonka on tarkoitus tuoda mieleen pornovideon pepputyttö). Mutta kysyttiinkö attribuoitavalta hyväksyntää tällaiseen vai asetettiinko hänet hänelle kertomatta tilanteisiin, jotka muokkaavat tietyn havainnoijan assosiaatioverkostoja tietyllä tavalla?

Koska ihmisten välinen verkostoituneisuus tarkoittaa myös sitä, että asioita tehdään yhdessä, tulevat osallistuvista nekin, jotka seuraavat tapahtumien kulkuja passiivisesti, tietoiseksi, että joku tietty tyttö on tietylle ihmiselle ”se pepputyttö”. Tämä ei vielä sellaisenaan tuhoa tuon tytön mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden osallistujien kanssa, jos hänen mielensä on riittävän kestävä moiselle ja hän on riittävän suosittu tai kelpaava ihmisenä, mutta jos kyse olisi hupaisuus—iljettävyys -jatkumolla yleisesti vähemmän mielekkäistä attribuoinneista, olisi jotain, joka ajan kanssa tulisi haitaksi hänelle.

Näiden ihmisten käyttäessä häirintätekniikkanaan paljolti sitä periaatetta, että aiempi havainto tai ajatus vahvistaa jonkin myöhemmän ajatuksen tulemista mieleen, kääntyy juuri tämä osallistujia itseään varten. Tämä johtuu siitä, että osallistujien mielessä tullessa ensin esiaktivoiduttua pepputyttöisyyden idea ja muu saman asian tienoille liittyvä (anaaliseksi, levitettävyys ym.), alkaa muiden osallistujien mieleen kertyä tähän pepputyttöön liittyen uutta attribuuttia sitä mukaa, kun esiaktivoituneisuutta seuraa muissa yhteyksissä tehdyt havainnot, jotka vahvistavat pepputytöstä mieleen tulevia ajatuksia. Tämä taasen on varsin kontrolloimatonta, eikä kenelläkään osallistujista ole selkeää käsitystä siitä, miten kunkin osallistujan käsitys tuosta pepputytöstä muokkaantuu ajan kanssa.

Varsinkin naisosallistujista on helppo lukea, että he tiedostavat heitä itseään ärsyttävän ”vastuunsa” osallistua häirintään attribuoimalla itseensä jotain pöhköä tjm., sillä ainakin jollain tasolla he ymmärtävät, mitä haittaa moisesta voi olla hänelle itselleen. Jos muilta osallistujilta kyselee, mikä on heidän suhteensa tuohon pepputyttöön, niin sellaisenaan voi saada vastauksen, että suhtautuminen on ihan tavallinen eli ”ei mitään ongelmaa” tjs. Todellisuudessa aika on ehtinyt vaikuttaa heidän mieleensä enemmän kuin he antavat kerronnallaan ymmärtää, eikä jatkuvasti olisi sellaisia tilanteita, joissa esim. hiljainen syrjivyys olisi erityisen selkeästi läsnä olevaa. Joillakin tytöillä tämän tajuaminen tulee viiveellä, jolloin he kuvittelevat, että he vain osallistuvat kertaalleen johonkin tekoseen, mutta jo se yksi kertakin riittää haitaksi hänelle itselleen, sillä tuotettua attribuuttiahan tullaan käyttämään myöhemmin moneen kertaan ja ajatukset johtavat osallistujien keskuudessa sinnepäin useista muista ajatuksista. Toki asia voidaan yrittää selittää pois sitenkin, että pidetään muiden osallistujien erottelutarkkuutta sen verran laadukkaana, ettei mielikuvahaittaa pääsisi kertymään, mutta hyvä erottelutarkkuus vaatii aktiivista ajatuksien prosessointia, minkä monet kokisivat suorastaan työlääksi.

Tilastollisesti tämän asian tiedostamisen osallistujien keskuudessa voi osoittaa epäsuorasti, huomaamalla, että hyvännäköiset tytöt ja naiset ottavat mieluiten osaa sellaisiin tekoihin, joissa he voivat esiintyä naisellisesti, sensuellista, viehkeästi tms. Iäkkäämmät naiset taasen ovat ilmeisesti herkempiä ajattelemaan, että heillä on riittävästi sellaista elämänkokemusta, joka muistuttaa heitä siitä, kuinka he joskus aiemmin olivat hyvännäköisiä yms., joten muutama kerta örkin tms. näköisenä tai pöhkösti käyttäytyvänä ei tunnu heistä ensimmäisellä, eikä monelle myöhemmälläkään kerralla erityisen haitalliselta heille itselleen. Hermostuneimpia ovat sellaiset naiset, jotka ovat vielä kohtalaisen nuoria (esim. alle 30-vuotiaita), mutta eivät koskaan tai useinkaan ole kokeneet olleensa kauniita tai muuten itseensä täysin tyytyväisiä. Toki kaikki näistä voivat ystäviensä puheiden kautta saada palautettua hyväntuulisuutensa ym. tekojensa jälkeen, mutta ei se mihinkään sitä tosiasiaa hälvennä, että monien muiden osallistujien mieliin on jäänyt jälkiä hänestä ja hänen osallisuudestaan. Voi mennä vuosiakin ennen kuin muiden osallistujien myöhemmät havainnot muissa yhteyksissä johtavat siihen, että aiemmin häirintään osallistunut alkaa tuntua ei-haluttavalta tms.