Enemmän koulutettujen sanotaan kestävän ja hallitsevan paremmin masennuksentunteita, stressiä yms. kuin vähemmän koulutetut tai että ainakin heillä on keskimäärin vähemmän mielenterveysongelmia kuin muilla, mutta eihän vaikkapa ammattikorkeakoululaisten koulutusohjelmaan sisälly tyypillisesti minkään vertaa sellaisia opintoja, jotka suorastaan opastaisivat siinä, miten toimia paremmin kyseisenaisten ongelmien suhteen? Ajattelun selkeyttä, ongelmien purkamista pienempiin osatekijöihin ja monimutkaisempien kokonaisuuksien hallintaa hyvälaatuinen koulutus varmasti kehittää, mutta mitä tulee mielenterveyden ylläpitämiseen, voisi fiksu tekoäly tasoittaa eroja koulutustasollisesti erilaisissa ihmisryhmissä. Se kun ei välttämättä ole niin biasoitunut arvovalinnoissaan kuin jo koulutuksensa suorittanut lääkäri voi olla, eikä se ajaudu niin helposti tietämättömyyden tilaan kuin lääkäri ajautuisi, jos ongelmien käsittely vaatii poikkitieteellistä otetta.

Tekoäly, jota terveydenhuollossa hyödynnettäisiin, voisi olla lääkärin apuna tai se voisi olla jopa potilaan ensisijainen kontakti hänen terveysasioitaan käsiteltäessä eli hän voisi keskustella jonkinlaisen terveysavatarin kanssa asuntonsa rauhassa tai muualla, missä tuntee olonsa sillä tapaa lokoisaksi, että voi saattaa terveysavatarin tiettäväksi kaiken sen, mistä mahdollisesti voisi johtaa selitystä tai ratkaisua oireilulle. Tekoälyn tuntuma potilaasta voi olla sessiokohtaisesti rakentuvaista eli sen ei voisi, tapaamiskertojen lisääntyessä, sanoa oppivan tuntemaan potilasta paremmin, vaan se vain hyödyntäisi lukuisista muista ihmisistä ja tutkimuksista johdettua anonymisoitua ja yleistettyä tietoa, mutta voisi kyse olla myös pidemmältä ajalta potilasta tuntevasta tekoälystä, johon muodostuu ajan kanssa jonkinkainen tuttavuussuhde.

Potilaan ensikontaktina toimivan tekoälyn etuja lääkäreihin, jotka voivat olla jokaisella eri tapaamiskerralla eri lääkäreitä, ovat mm. kyvykkyys pitää tiedossaan ja helposti saavutettavissa, analysoitavissa ja muulla tavoin käsiteltävissä kaikenlaisia keskeneräisiäkin päätelmiä ja todennäköisyyksiä. Tekoäly voi myös milloin tahansa tehdä hienostuneita olettamuksia siitä, mistä arvelee oireiden ja tilannekuvailujen perusteella olevan kyse, mikä voisi olla ongelma lääkärille. Hän saattaisikin joutua turvautumaan konsultointiin, jota ei todennäköisesti voisi suorittaa tehtäväksi sen saman tapaamiskerran puitteissa, vaan eri terveydenhuollon ammattilaisten ajankäyttö täytyisi sovittaa sillä tavoin yhteen, että potilaan hoidon kannalta saataisiin edes jonkinlaista jatkuvuutta aikaiseksi. Eli viikko tai kaksi voi mennä odotellessa sitä, että potilas käy toisen lääkärin vastaanotolla jossain toisaalla, jotta päätelmiä voidaan tuottaa lisää.

Hyvä vihje on määritelmällisesti aivan eri asia hyvälaatuiselle tekoälylle kuin lääkärille tai sairaanhoitajalle selitettäessä, sillä tehokkaan taustajärjestelmän avulla se pystyy tuottamaan hyviä alustavia näkemyksiä vähistäkin tiedonrippeistä. Potilas voisi kertoa sille hänestä tuntuvan esim. siltä kuin hänellä olisi ikään kuin vain vähän hyvää oloa käytettäväksi per päivä, minkä hän voi valita jakavansa käytettäväksi esim. yhteen keskusteluun vaatekaupan pimun kanssa, puolikkaaseen tv-sarjan jaksoon iltapuolella ja sälekaihtimien takaisten varjojen saapumisten tarkkailuun. Hän voisi myös mainita, että syöty rouhesuklainen suklaalevy ei tuonut minkäänlaista euforiaa tai vivahteita viihtyisästä mielialasta, sekä sen maku oli muutenkin jotenkin vajaa. Tekoäly voisi tällöin tehdä potilaalle tiedustelevia kysymyksiä piittaamatta minkään vertaa siitä, onko käyntiajan päättymisaika kuinka lähellä, sekä pyytää potilasta tuottamaan sellaista materiaalia, joka auttaisi tekoälyä tekemään parempia päätelmiä. Tällainen lisämateriaali voisi olla esim. taulukko jostain aiheesta, mitä voitaisiin sitten täydennellä ja parennella joko samaisen session aikana tai parin tunnin kuluttua tai ehkä vasta seuraavana päivänä.

Jos kotonta käytettävissä oleva tekoälyn sijaan menisi suoraan hyvinvointiasemalle sairaanhoitajan juttusille ja selittäisi, kuinka tietyissä olosuhteissa tuntuu siltä, että on jotenkin vaikeampi hengittää, sairaanhoitaja ajautuisi kovin todennäköisesti sellaisten tavanomaisen selitysten kuin astman ja anemian suuntaan, mitä seuraisi pian paniikkihäiriön mahdollisuudella ehdottaminen. Älyämättä jäisi, että erilaiset tilanteet vaativat aivoilta enemmän hapenkäyttöä ja huomioimatta jäisi, että oireilu voi olla täysin poissa jonakin toisena päivänä samaa viikkoa, sillä seuraavaksi oltaisiinkin jo ehdottelemassa tilanteisiin suhtautumista eri tavoin ikään kuin sairaanhoitaja ei olisi ollenkaan kuunnellut esimerkkejä niistä tilanteista, joissa hapensaanti tuntuu vajaalta. Tavallinen yleislääkäri ei ole tällaisessa asiassa yhtään parempi, vaikka saakin kuulostamaan itsensä jotenkin tärkeämmältä laatiessaan näennäisen suunnitelman siitä, mitä seuraavaksi tehdään eli mennään käymään joissain tutkimuksissa ja joiden jälkeen lääkäri voi sitten puhelimitse todeta, että eipä niissä tutkimustuloksissa mitään poikkeavaa ilmennyt, joten hän ei voi auttaa enempää. Ratkaiseva selitys olisi ollut löydettävissä ravitsemuksesta, mutta todennäköistä olisi, että lääkäri ei olisi tehnyt lähetettä ravitsemusterapeutilla ellei potilas itse olisi sellaista tajunnut pyytää. Ja mikäpä senkään varmistaisi, että ravitsemusterapeuttikaan olisi hyödyllinen missään määrin, sillä sellaiselta voi puuttua tietämys aivoihin ja hengitettävyyteen liittyvistä asioista kokonaan, joten hän tekisi sen minkä osaa ja sitten olisi kuitenkin lääkärin vuoro oireiluna selvittäjänä todeta, ettei hän pysty auttamaan enempää.

Tekoäly voisi olla käytettävissä myös siten, että se toimii kuuntelijana potilaan ja lääkärin välisessä keskustelussa, jolloin potilas voisi edes hiukan huolettomammin kertoa asioistaan, tietäessään, että lääkäri aina välillä vilkaisee näyttöpäätettään, josko tekoäly olisi tuottanut jonkinlaisia esinäkemyksiä potilaan tajunnanvirtamaisesta selityksestä. Vastaanottokäynnin yhteydessä sekä lääkärin, että potilaan käytettävissä olevalle tekoälylle voisi myös näyttää potilaan täydentämiä kaavioita, taulukoita ja vapaamuotoisempia selityksiä, joiden templaatit olivat tulostettavissa sairaanhoitopiiriin verkkosivuilta, mikä nopeuttaisi vastaanottokäyntejä, koska lääkärin ei tarvitsisi silmäillä pikaisesti läpi liiaksi yksinkertaistettuja kaavioita, taulukoita ym. joita lääkäri tarvitsisi hänen omien tiedonkäsittelyllisten rajoituksiensa vuoksi. Potilaalla saattaisi olla päällimmäisenä oireena esim. ”kalpeat kasvot jossain etäämmällä käydessään, jos ei ole käynyt lenkkeilemässä ennen matkaa” ja sensoridatamuodossa sykearvodataa, dataa nukkumisen aikaisista REM- ja syvän unen vaiheista, sekä huoneistossa sijaitsevien sensorien keräämää tietoa huoneiston ilmanlaadusta, kosteusmääristä ja lämpötiloista. Lääkärin on paljon helpompi ja näppärämpi tehdä päätelmiä, kun hänen ei tarvitse ajautua siihen ongelmaan, että häneltä loppuu ymmärrys kesken, eikä hän voi sillä erää tehdä asiaintiloilla mitään, jos hänellä on käytössään tekoäly, joka tietää miten vakioidunlaista sensoridataa tulkitaan.

Lääketieteellisesti eräitä hankalampia ongelmia ovat sellaiset, jotka aiheutuvat potilaalle eksogeenisesti eli esim. sellaisen häirinnän muodossa, joka vaikuttaa hänen aivoihinsa/mieleensä, mutta mistä ei jää sellaisia merkkejä tai indikaattoreita, jotka voisivat auttaa päättelemään, miten ne vaikuttavat vaikkapa hänen metabolisiin tai emotionaalisiin tiloihinsa. Häirintä ja stressi voivat vaikuttaa myös vaikkapa ruoansulatukseen, mikä vaikuttaa osaltaan aivotoimintaan ja mikä taasen voisi vaikuttaa laajaltikin elimistön toimintaan. Tekoälyavusteinen päättely voisi tarjota hyötyjä tällaisessäkin tapauksessa, jos voidaan olettaa, että sellaista tutkimustietoa on tekoälyn käytettävissä, mistä on johdettavissa päätelmiä tietynlaisen häirinnän yhteydestä tietynlaisiin elimistön toiminnan muutoksiin ja näiden muutosten tunnistamiseen vaadittaviin laboratoriokokeisiin tai muihin testeihin. Tällöin oireilun tutkimisen voisi aloittaa yhdessä terapeutin kanssa, jota fiksu tekoäly hänen työssään avustaa ja yleislääkärin aikaa vapautuisi muunlaisten asioiden käsittelyyn. Terapeutin kanssa voisi tällöin ottaa puheeksi myös vaikkapa mausteiden vaikutuksen aivotoimintaan, sillä tekoäly voisi selittää terapeutille syntetisoidulla äänellään, mikä niiden merkitys aivotoiminnan kannalta saattaisi olla, jolloin niiden merkittävyyttä ei tarvitsi tyystin hylätä sen vuoksi, että terapeutti ei olisi kouluttautunut lääkäriksi – jonka koulutukseen ravitsemusasiat eivät itseasiassa muutenkaan erityisemmin sisälly.

Olisi tulevaisuuden kannalta lupaavaa, jos lääkäreiksi opiskelevien koulutuksen aikaiset innovoinnit olisivat tekoälyä tai hienostunutta datanlouhintaa edes jollain tavoin hyödyntävää, mihin he olisivat saaneet täydentävää asiantuntemasta soveltuvalta yritykseltä tai toisen alan opiskelijalta, mutta jos lääkäriopiskelijoiden ohjelmistotuote-innovaatioista uutisoidaan kyse on lähinnä esim. verkkopalvelusta, josta voi saada perustaksaa halvemmalla peruutetun lääkärin ajan jollekin lähipäivälle.

Poliitikkojen ja liike-elämän toimijoiden aiheuttama kaupunkien talouden pilaaminen johtaa usein siihen, että käydään tekemään säästöjä mm. sairaanhoitopiirin toimintaa karsimalla tai tiristämällä työtunneista enemmän irti, mistä ei seuraa kuin pelkkää huonoa. Eksotella rahoitusongelmat on perinteisesti ratkaistu ärsyttämällä asiakkaita vastaanotoilla sen verran laajalti, että asiakasvirtojen siirtyessä toisaanne tai ihmisten pysytellessä vaivoineen muualla, mutta fiksumpi ratkaisu olisi ryhtyä valtakunnanlaajuisesti edistämään tekoälyisiä ratkaisuja ja avusteita.

Jos vallassa olevat poliittiset puolueet ehtisivät tajuamaan tieteen merkityksen terveydenhuollon kustannusten alentamisen kannalta, he saattaisivat herätä rahoittamaan edes sellaista perustutkimusta, jota voidaan soveltaa tekstin, kuvien, kaavioiden, sensoridatan ja puheen tunnistamiseen, jos ei aivan koko ihmisolion toiminnan mallintavan simulaation kehittämistä tukevaan tutkimukseen rohjeta jakaa verovaroja. Tosin, EU:llahan on jo tällaista tutkimusta. Sehän on siis muutakin kuin pelkkää vapaata liikkuvuutta ja tuotteiden helpompaa ostamista toisesta EU-maasta, mutta sanomalehdet, tv-uutiset ym. eivät innosta kansalaisia tai muitakaan huomioimaan EU:sta paljon muuta kuin maataloustukiaiset ja maahanmuuttomäkätyksen.

Terveydenhuollon tuottamisen kustannuksien nousuun vedoten saatetaan toisinaan nostaa esille medikalisointiin vetoaminen ja vaatia julkista terveydenhuoltoa keskittymään sellaiseen tutkimus- ja hoitotyöhön, jonka toimivuudesta on vahvaa aiempaa näyttöä, jottei aikaa hukattaisi kaikenlaisiin ”mahdollisesti lisähaittoja aiheuttaviin kokeiluihin”. Tällä logiikalla esim. vaikeus ymmärtää lukemaansa sen vuoksi, että on elin- ja asuinympäristöstään johtuen ajoittain niin ärsyyntynyt, etteivät hänen aivonsa pysty käsittelemään silmien kautta tulevia aistumuksia, olisi kai jonkin aivan toisen toimialan ongelma.

Joitakin säännönmukaisuuksia, kaavamaisuuksia ja templaatteja ei opi koskaan sillä tavoin, että “on vain elämässä mukana”, vaan on annettava itselleen muutaman pohdiskelevan kierroksen verran aikaa todella ymmärtää sellaisia. Esim. Sudoku-pelin läpipeluu nopeutuu ajallisesti useiden satojen prosenttien edestä, kun hoksaa, miten siinä pelissä olevia numeroita pitää tarkastella, jotta osaa nähdä miten pelissä pääsee eteenpäin, mutta tätä hoksausta ei edesauta juuri minkään vertaa se, että esim. silmäilee maisemia, kuljeskelee kaduilla tai keskustelee jonkin ihmisen kanssa. Asia voidaan ilmaista niinkin, että vaikkei pelin perusideoiden opetteluun käytettävä aika vähäisinä harjoitteluineen vie kuin muutaman kymmentä minuuttia, ei niitä säännönmukaisuuksia, joiden mukaan peliä osaa jatkossa paremmin ja nopeammin hahmottaa tulisi koskaan käyttäneeksi muissa tilanteissa kuin tuon pelin äärellä, ellei olisi ensin opetellut niitä Sudokussa toimivia säännönmukaisuuksia. Niitä ei siis ole opeteltu koulussa, eivätkä ne tule ymmärretyksi sitä kautta, että näkee päivittäin sanomalehdessä taas uuden Sudoku-ruudukon (jonkun) täytettäväksi.

Joidenkin pelien ratkaisemiseen liittyvät säännönmukaisuudet eivät ole samalla tavalla tyystin loogiset kuin Sudokussa, mistä seuraa se, että niiden sääntöjen itselleen selkiytymisen nopeus on suhteessa siihen kuinka hyvä on oivaltamaan asioita intuitiivisesti. Tällaisia pelejä ovat monet suoranaiseen häirintään tarkoitetut pelit, joiden toimivuus häirinnän onnistumisen kannalta perustuu sellaisille havainnoille ja ajatuksille altistamiseen, joiden yhteisvaikutuksena häirinnän kohteelle aiheutuu mm. lisääntyvää glukoosinkulutusta, stressiä, immuunipuolustuksen kuormittumista, älyllisen kapasiteetin hetkellistä laskua, dopamiinivarantojen tarpeetonta kuluttamista (oletus) ja erityisesti tietynlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia mieleen.

Pelimäisen häirinnän kohteeksi valittu yksilö ei ehkä pitkän ajan kuluessakaan aivan täysin ymmärrä pelin säännönmukaisuuksia niin hyvin, että voisi selittää ne ymmärrettävästi jollekin toiselle, koska toimivuus perustuu pitkälti siihen, että ne ovat kustomoitu häirinnän kohteena olevan yksilön mieltä varten, eikä niitä voi selittää minkään lyhyen loogisuustäyteisen kerronnan avulla. Koska monenlaisia pelimäisessä häirinnässä käytettäviä säännönmukaisuuksia ym. ei opeteta missään koulussa millään asteella sellaisenaan, niiden aukiselittäminen itsepuolustustarkoituksissa jää häirittävän tehtäväksi, mikä ei välttämättä ole helppo tehtävä.

Joidenkin häirintään tarkoitettujen säännönmukaisuuksien, kaavamaisuuksien ja templaattien päätyminen opettelu- ja harjoitteluvaiheen kautta häirintäkäytössä hyödynnettäväksi luonnistuu sitä helpommin, mitä valmiimpi (mahdollisesti vasta aiotun) häirinnän kohde on pitämään niitä mielessään aktiivisena. Esim. jos on perehtynyt paljon esim. semanttisen tiedon verkkoihin, relaatiotietokantoihin, sanavalintoihin, esinekuvailuihin sanojen avulla tai käsitekarttoihin, ovat ne muokanneet sitä, miten säilöö tietoa mielessään, miten löytää sieltä tietoa, millä tavoin erilaiset asiat ovat toistensa kaltaisia ja miten näitä suhteita, samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia kuvaillaan visuaalisesti.

Häirintään pyrkivien hyvin opettelemat säännönmukaisuudet ja kaavamaisuudet saavat vaikuttavat tekijät luikahtamaan kohdeyksilön mieleen ennen kuin niitä ehtii käsittelemään rationaalisesti. Tämä on ongelmallista, jos havainnot aiheuttavat yhdessä ajatusten kanssa haitallisia fysiologisia reaktioita, eikä vaikutuksen voi olettaa päättyvän samalla kun aistihavainto päättyy. Kyse on suurimmissa määrin siitä, minkälaisia neuronien aktivaatioiden aaltoja ja ristiinaktivointia havainnot ja ajatukset yhdessä saavat aikaan. Antihäirintää edustaisivat tässä esim. kirjat, joissa esiintyvät sanat ja mielikuvia herättävät symbolit on suunniteltu sellaisiksi, että niiden yhteisvaikutuksena päätyy hyvälle mielelle. Tietynlaisessa häirinnässä pyritään siihen, että muodostuvat tuntemukset olisivat pikemminkin musertavia.

Häirinnän kohteen kannalta häiritsevyyden tunne pysyy yllä sitä varmemmin, mitä onnistuneemmin toimintaan osallistujat varioivat esiin nostettujen havaintojen ja ajatuksien ryppäitä, sillä muutoin häirinnän kohteena olevan aivojen regulointi ja stabilointijärjestelmät tyynnyttävät hänen mielensä niin, ettei häirintä enää toimi.

Lapsensa kanssa keskusteleminen ei välttämättä ole varma keino varmistua siitä, ettei häneen ole ”injektoitu” vääränlaisia ideoita tai ettei hänen mieltään ole valmisteltu jollain tavoilla, mahdollisesti toistaiseksi tuntumattomaksi jääviin tarkoituksiin perustuen. Tämä voisi johtua siitä, että vaikka lapsi pyrkisi tuottamaan autenttisen kuvauksen päivän tapahtumista, koko päivän tapahtumista kertominen olisi niin paljon aikaa vievää ja valikoivuudelle altista, ettei siitä voisi helposti varmistua ehkä muusta kuin siitä, ettei hän ole ainakaan tavannut ketään ”epämääräisiä tyyppejä”. Mutta mitä jos vaikuttavana tahona on ollut joku hänen jo pitkään tuntemansa henkilö, joka taasen ei olisi tarkoituksellisesti pyrkinyt vaikuttamaan häneen, vaan olisi itse tullut jonkin aiemman tilanteen vuoksi päätyneeksi sellaiseen mietteiden jakamisen halun mielentilaan, että kerronnan kuulijaksi päätyy jollain suurella varmuudella juuri tämä joidenkin vanhempien lapsi? Kuinka pitkän reitin vaikuttamista vanhemmat pystyisivät tai olisivat viitseliäitä takaisinmallintamaan kyselemisen kautta?

Tai ehkäpä vaikuttamistapahtumana oli hetki koulussa, jolloin ylempiluokkalaiset tulivat kertomaan nuoremmilleen miten jostain kouluun liittyvästä jutskasta selvitään helpommin ja siinä yhteydessä tultiin sitten jollain tapaa lämppäilleeksi useammassakin lapsessa jotain ideaa vaikkapa jollain vertauskuvalla, jossa sellaisenaan ei olisi mitään erityistä kritisoitavaa tms., mutta joka olisi sattumoisin linjassa joidenkin tiettyjen muiden saman päivän aikaisten tapahtumien ja tietoon tulleiden asioiden kanssa? Kuinka monesta asiasta lapsen vanhempien pitäisikään olla tietoisia, jotta he pystyisivät tunnistamaan, minkälaiset ideat ym. saavat lapsen mielessä niin paljon samanaikaista ajatusaikaa, että se ohjaisi hänen ajatteluaan useiden seuraavien päivien ajan?

Voipa olla niinkin, että lapsi ei välttämättä edes halua kertoa kaikesta mahdollisesti vanhemmilleen, mutta sen mitä hän kertoo, hän kertoo luontaisella kyvyllään muodostaa sellainen tapahtumakuvaus, joka kuulostaa loogiselta ja hyväksyttävältä, vaikka siitä puuttuukin vaikka mitä. Viikonkin aikana ehditään lapseen vaikuttaa ulkopuolisten toimesta niin vahvasti, että sillä voi olla erityistä, lähtemätöntä vaikutusta siinä vaiheessa, kun hän myöhemmässä vaiheessa elämäänsä valitsee koulutustaan, valitsee olla lähtemättä johonkin koulutukseen tjm.

Kun muissa yhteyksissä kuin lapsen vanhempien ja heidän lapsensa välissä keskusteluissa (paneeliryhmässä, tv-keskustelussa, lukiokurssilla ym.) keskustellaan lapsen kehitykseen merkittävästi vaikuttavista asioista ns. yleisellä tasolla tavataan tarjoa ensimmäisenä vaihtoehtoja luonto eli geenit + epigeneettinen periytyminen ja kasvatus eli vanhempien, sekä muiden virallisten lapsen (tai nuoren) elämää ohjaavat henkilöt. Traumaattiset tilanteet, muistot menneiltä ajoilta ja merkittävät ajanjaksot elämässä saatetaan heittää jossain vaiheessa täydentäviksi selityksiksi, mutta systemaattista, ulkopuolisten ihmisten suorittamaa vaikuttamista ei saada otetuksi näihin keskusteluihin mukaan ellei niillä ole jotain anekdoottista arvoa. Myös hivenenkin poikkeavan perimän vaikutusta ajatteluun ja tämän seurauksena tehtävien päätöksien vaikutusta esim. ravitsemuksellisiin valintoihin ja sitä kautta seuraaviin valintoihin ruokailupaikkojen suhteen ja sitä kautta seuraavien uusien ihmisten tapaamisten mahdollisuutta ei oteta helposti huomioon, koska asioista on kivempi keskustella yksinkertaisesti.

Tällainen jättää hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kasvaviin ihmisiin kaikilla niillä kenties monimutkaisilla, mutta huolellisesti tutkituilla ja dokumentoiduilla metodeilla, joista ei yleisesti puhuta kenties missään. Jotkin näistä metodeista pohjautuvat sellaiseen tutkittuun tietoon, joka on aikoinaan ollut tarkoitus selvityttää niissä yhteyksissä, joissa väitetysti tutkitaan varsinaisesti jotain aivan muuta, mutta joka tarjoaa niin paljon kokeiluvariarioinnin mahdollisuuksia, että siinä samalla voi selvityttää muutakin. Tällainen olisi esim. hämäyksen vuoksi käytöksenmuuntamisterapiaksi naamioitu palvelu, jossa ylimääräistä, oheistietoa kerryttäviä keinoja voidaan käyttää luvan kanssa, luvan tullessa annettua tutkitun tai hänen vanhempiensa antaessa sellaisen hyvin laveasti esitettyyn kysymykseen.

Tutkijoilla voisi olla ollut lukuisia erilaisia hypoteesejä sen suhteen, miten mikäkin vaikuttamismetodi toimii ja joita voitaisiin jakaa kokeiltavaksi useisiin eri ihmisiin, jottei epäilyksiä hämäräperäisestä kokeiluista heräisi niin helposti. Nykyisin nämä terapiat/palvelut voivat olla yksilöiden itse tavoittelemia, mutta ennen muinoin niitä saatettiin käyttää pakotetusti suureen joukkoon ihmisiä, vuosikymmeniä kestäneiden kokeilujaksojen aikana. Yksityisten palvelutuottajien ei sinänsä ole mikään pakko tuottaa kenenkään muun käyttöön monikymmensivuista tutkimusraporttia ja vaikka tuottaisivatkin, siitä voisi silti jättää pois kaiken sen, mitä uutta opittiin ihmisaivoihin/-mieleen vaikuttamisesta ja siirrättää tämä ylimääräinen tieto johonkin ekslusiiviseen tietopooliin, joka on pääsyoikeudellisesti jaettu useiden eri tahojen kanssa.

Kun ekslusiivisesti tai vapaasti saatavilla olevaa tietoa siitä, miten eri-ikäisiin ihmisiin voidaan vaikuttaa heidän halujensa, pyrkimyksiensä, käytöksensä ym. muuntamiseksi tavoitellunlaisiksi, on paljon, voidaan siihen perustuen kehittää laajoihin ihmisjoukkoihin kohdistuvaa vaikuttamista esim. sillä pyrkimyksellä, että heistä kasvaa businessmaailman kannalta sopivin tyhmiä kuluttajia. Täten, viimeisimpien hallituksien tahtotilojen ollessa se, että varhaiskasvatukseen pitäisi saada lisää korkeasti koulutettuja ihmisiä, onko siinä kyseessä täysin puhtoiset tarkoitukset vai onko vain jonkin eturyhmän kannalta varmempaa, että lapsien kehittymistä ihmisinä valvovat ja kontrolloivat ihmiset, jotka ymmärtävät paremmin lapsien kognitiota kuin että lapsien parissa toimii ihmisiä, jotka osaavat hyvin työhönsä liittyvät ohjesäännöt ja jaksavat viettää aikaa temmeltävien lasten parissa, mutta joiden käsitys näistä lapsista melkeinpä resetoituu seuraavaan päivään mennessä?

Usein suoranainen töykeys tai muulla tavoin potilasta haittaavuus tulee potilaan tiedettäväksi vasta siinä vaiheessa, kun hän lukee mitä omituisuuksia ym. vastaanottokäynnistä on kirjoitettu hänen terveystietoihinsa, mutta saattaapa töykeilijä pitää itseään kykeneväisenä siihenkin, että hän ohjailee vastaanottokäynnin kulkuja ennalta valittuun tavoitteeseen potilaan huomaamatta tai siitäkin huolimatta. Mikään näistä vaihtoehtoisista toimintatavoista ei useinkaan ole idealtaan pelkästään suoranaista tai hienoisempaa töykeyttä toteuttavasta itsestään lähtöistä, vaan se on lähtöisin jostain perimmäisestä kuten terveysyksikön toimintatavoista ja jaetuista asenteista.

Voipa olla, ettei olisi liian kaukaa haettua sekään, että kyse on jostain sellaisesta, mikä muodostuu jonkinlaisen välttämättömyyden vuoksi toimintatavoiksi kaikkiin erilaisiin vaikkapa sairaanhoitopiirien mielenterveysyksiköihin, juontuen yhtenäisistä syistä, joita voivat olla vastuunkantajien pula, koulutuksen aikaiset opiskelijoihin laajalti kohdistuvat asennevaikutteet, historialliset syyt kuten lääkäreiden halu olla eliittikansalaisia, sitoutuneisuus kulttimaisiin toimintatapoihin, tietämys reklamoivien potilaiden kritiikin kilpistymisestä johtajien, ylilääkäreiden ym. lääkäreitä kaikissa olosuhteissa puolustavuuteen, kymmenien vuosien aikana tehtyjen valikoitujen rekrytointien muodostama töykeää asennetta puoltava henkilöstö, yhtenäinen linjaus ihmissuhtautumisessa muun yhteiskunnan kanssa tai ehkä fundamentaalisin syy eli koko julkisen terveydenhuoltojärjestelmän oleminen suurelta osin huijausta.

Potilasta reklamaatioiden ja tiedonkorjaamisvaatimusten tekemiseen motivoivat tiedon ylöskirjaamistavat voi nähdä muodostuneiden, töykeiden toimintatapojen jatkettavuuden vakaustestiksi, missä olettamuksena pidetään sitä, ettei potilas saisi aikaan mitään erityisen merkittävää muutosta tavanomaisten reklamointikanavien kautta. Merkittävä muutos olisi esim. vaihdos henkilöstössä tai allekirjoitettu myönnytys sille, että hoidossa tai tutkimuksessa on tehty karkeita virheitä arvioinnissa, päätelmissä, käytöksessä tjm.

Eräs lääkäreiden suhdetta potilaisiin muokkaava seikka voisi olla juuri se fundamentaalinen syy, että terveydenhuoltojärjestelmä on suurelta osin huijausta, mikä olisi osoitettavissa mm. mielenterveyteen tai neurologiaan liittyviin diagnooseihin viitaten, sillä ne ovat tyypillisesti aivan liian monitulkintaisiksi määriteltyjä. Tämä ei olisi edes kotimainen ongelma, vaan näistä diagnoosikriteereistä sovitaan kansainvälisesti monenkertaisten konsensuspäätöksien ja lobbauksen saattelemana. Diagnoosikriteerien monitulkintaisuus mahdollistaa mm. monenlaiset tutkimusvilpit, loputtomat hoitokokeilut ja useampiin ihmisiin vetoavan median kautta markkinoitavuuden. Kun lääkäri sitten keskustelee potilaan kanssa jonkin diagnoosin mahdollisuudesta, lääkäri voi helposti pitää potilasta vähän tyhmänä, potilaan vaikuttaessa sopivalta kandidaatilta kaikenlaisten huijaamisten ja valheellisten väitteiden kohteeksi.

Lääkärilehdessä ja muissa ”tavallisilta ihmisiltä” piilossa olevassa kirjoittelussa esiintyy ajoittain lääkärikunnan itsensä tuottamaa kritiikkiä diagnoosimääritteiden epämääräisyyksistä, mutta valtavirran lehdet ovat sellaisesta visusti hiljaa – mikä sinänsä kertoo paljon mm. siitä, kuinka valtakunnan eri toimialoja kontrolloidaan jossain määrin koordinoidusti, kuinka journalisteilla ei ole liiaksi mahdollisuutta oman tahdon käyttöön ja kuinka edes bloggaamaan vapaat eivät useimmiten saa aikaiseksi jykevää kritiikkiä, vaan lähinnä jonkinlaisia pikku tussahduksia. Lisää potilaan ongelmia väheksyvyyttä voi kehkeytyä siitäkin, jos potilas ei ilmeisen taloudellisesti syistä pystyisi hakeutumaan yksityisen puolen vastaanotoille ja näin varsinkin, jos potilaiden ärsyttäminen juuri sen vuoksi, että he hakeutuisivat muuanne, julkista puolta taloudellisesti kuormittamasta, on jonkinlaisena ohjenuorana lääkäreiden keskuudessa kautta valtakunnan. Onhan niitä paljon suomalaisissa politiikoissakin, joiden mielestä ihmisten pitäisi itse maksaa terveydenhuoltonsa ja pärjätä elämässään työntekemisellä saaduilla leipärahoilla.

Terveydenhuollon henkilökunnan käytös ei aina ole kaikkiin epävirallisiin ihmiskategorioihin solahtaviin ihmisiin samantapaisesti kohdistuvaa, vaan toisinaan yhteen tiettyyn henkilöön kohdistuva, jollain tapaa haittaava käytös ja toiminta, ilmentyy useilla eri vastaanotoilla ja palveluissa sen vuoksi, että siihen on jokin esim. ideologinen tai absorboituun propagandaan perustuva syy. Tällöin potilas saattaa joutua odottamaan normaalisti pari viikkoa kestäviä laboratoriotuloksia yhdeksän viikkoa, ajanvaraukset tarjotaan sellaiselle päivälle, jolloin joku ulkopuolinen häirikkö ehtii vastaanottoaulaan tekemään potilaan mielentiloja epämukaviksi ja hoitohenkilökunta jättää tahallaan potilaan mieleen tilannetapahtumia, jotka poikkevat rajusti normaaleista vastaanottotilanteista. Personoitu häirintä hoitohenkilökunnan taholta voi johtua sitäkin, että heti kun lähestytään sellaista aihetta, missä lääkäri, sairaanhoitaja tjm. aistii rahanmenoa sairaanhoitopiirille, estetään jollain verukkeella pääsy tällaisiin tutkimuksiin tai hoitoihin.

Potilaalle kohdistuva haitta voi ilmentyä hyvinkin pitkän ajan kuluessa kuten silloin, jos lääkärin vuosia sitten tuottamat valheelliset väittämät terveystiedoissa vaikuttavat yhteneväiseltä jonkun sellaisen lääkärin lausuntojen kanssa, joka ottaa potilaan vastaan poliisien saattelemana ja mistä sitten voidaan keinotekoisesti muodostaa jonkinlainen pidempiaikainen trendi käytöksessä. Terveydenhuoltohenkilökunnan itsensä tekemiä hoitovirheitä ja muuta sellaista ei tietenkään kirjata potilaan terveystietoihin. Sisältyyköhän tällaisten riskien estämisen varmistelu sisäisen tarkastajan toimenkuvaan? Hänen tehtäviinsä kuuluu avustaa sairaanhoitopiirin ylintä johtoa ”sovittujen tavoitteiden toteutumisen sekä toiminnan tuloksellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden arvioinnissa”, mutta myös ”riskien arvioinnissa ja hallinnassa”.

Jos terveydenhuoltoalan henkilökunta kykenee luontevasti töykeyteen, niin mikseipä tällöin voisi olla myös niin, että heidän kokiessaan jostain ihmisistä voivan kehittyä terveysalaa tai heitä ihmisinä vahvasti kritisoiva ihminen, he tutkituttuvat hänen kyvykkyyttään kyvykkyyttään ja elimiään esim. psykologisten testien ja erilaisten kuvantamisten kautta?

Oirekuvan kehittymisestä ei pysty saamaan erityisempää selkoa pelkästään lukemalla vastattuun kyselylomakkeeseen annettuja vastauksia, joilla on kerrottu siitä, kuinka paljon ja/tai kuinka taajaan jotain oiretta on esiintynyt. Oireiden kehittyminen on voinut alkaa vähästä, mitä on edeltänyt yksi tai useampi muutos elimistössä ja joita on edeltänyt yksi tai useampi vaikutin. Aiheutuneet muutokset taasen voivat tarpeeksi kauan jatkuessaan aiheuttaa lisää muutoksia elimistössä ja mikä sitten aiheuttaa uusia oireita ja nuo samaiset muutokset voivat myös muuntaa aiempia vaikutinperäisiä muutoksia jollain tapaa kuten vahvistamalla tietynlaista oireilua. Erilaisia vaikuttumia voi tulla lisääkin, jotka sitten aiheuttavat lisää muutoksia elimistössä ja mikä taasen monipuolistaa oirekuvaa vielä enemmän. Kyselykaavakkeisiin annettuja vastauksia ei useinkaan pitäisi jäädä tuijottamaan liiaksi, vaan tärkeämpää olisi ymmärtää, mitä elimistössä tapahtuu ja mikä on vaikuttamassa mihinkin. Tähän haasteeseen suomalainen lääketiede ei tyypillisesti ole osoittanut erityisen suurta mielenkiintoa vastata.

Toisilla tietoa tietotekniikkaongelmien selvittämisessä tai siinä alkuun pääsemiseen voi olla liikaakin, mikä saattaa johtaa jopa hivenen neuroottiseen tapahtuneen ymmärtämiseen selkeyttävältä tuntuvan laajasti. Turhautuneisuuden tunteen, joka aiheutuu siitä, ettei pääse riittävän hyvään ymmärrykseen kaiken sekalaisen, netistä haalitun lisätiedon kerryttämisen jälkeenkään, saattaa haluta välttää antamalla ajan kulua ja toivoa, että ongelma selviää itsestään, mutta aina se vaihtoehto ei edistä tilanteen normalisoitumista. Nykyaikana on myös perusteltua ottaa huomioon myös se mahdollisuus, että häirintä on jonkin palveluntarjoajan työntekijän tavoitteellisesti aiheuttamaa ja sitä jatkuu niin kaua kunnes jossain toisaalla päätetään, että häirintää on ollut tarpeeksi. Voi myös olla, että kaupasta ostettu laite ei alunperinkään tai huollossa käynnin jälkeen ole valmistajan tarkoittaman tapaisesti tietoturvallinen tai asuinhuoneistossa sijaitsevaan tietokoneeseen on lokaali pääsy tuntemattomilla henkilöillä. Saattaapa jopa olla, että jossain käytetyistä laitteista on käytössä sellainen miljoonissa muissakin laitteissa käytössä oleva laitteistokomponentti, joka tarjoaa luvattoman etäkäytön mahdollisuuden.

Erikseen voi päivän kulkua ajatella rikastavan esim. se, että jokin verkkopalvelu toimii viikkojen ajan sellaisella tavalla, että sen olisi kokenut ongelmaksi jo moni muukin ja ongelma olisi tämän vuoksi tullut korjattua nopeasti, mutta näinpä ei sitten vaikutakaan käyvän. Tällainen ongelma olisi vaikkapa se, että Twitteriin lähetetty twiitti ei päädy twiitti-hakuihin mukaan, jos se sisältää esim. quora.com-, qz.com- tai facebook.com -alkuisia domaineja linkeissään, mutta esim. newyorker.com- tai nytimes-alkuisia sisältäviä voi twiittailla ilman taukoja ja kaikki ne päätyvät suoraan Twitter-hakutuloksiin.

Tietokone käynnistyy vain arvaamalla sillä kertaa sopivat säädöt

It seems ridiculous that sometimes I seem to need to set ACPI HPET TABLE setting as disabled to get past the login screen and sometimes it seem to have to be enabled. That’s how it feels like when I yet again encounter the problem that prevents me from entering my credientials so I could login. Windows seem to load just fine until it reaches the login screen.

Verkkokauppojen tuoteruudukoista tasan yksi kuvarivi mustana

Ongelma ei vaikuta keskittyvän mihinkään tiettyihin domaineihin tai CDN-palveluihin, eikä kellonajoistakaan voi todeta mitään erityistä. Käytännössä ongelma esiintyy siten, että yksittäiset kuvat: a) näkyvät mustana, b) näyttävät latautuneen hieman yläosastaan, ovat muilta osin mustia, siirtymäkohdan ollessa terävärajainen tai ne c) näyttävät latautuneen hieman yläosastaan, ovat muilta osin mustia, siirtymäkohdan ollessa ”feidaantunut” (värillisistä pikseleistä koostuvia viivoja, välissä mustia viivamaisuuksia niiden seassa). Toisinaan on vielä niinkin, että verkkokauppojen ”view larger”-kuvat latautuvat väärin tarjoamalla katsottavaksi vain miniatyyrisen kuvan, mutta tämäkään ei ole ongelmana rajautunut vain yhteen verkkokauppaan. Verkkokauppojen tuoteruudukoiden osalta erikoista on, että ongelmaa esiintyy vain tuoteruudukon yhden rivin kaikissa tuotekuvissa, eikä siis esim. kahdella lähekkäisellä tuoterivillä, molemmilla vain osittain. Verkon nopeus vaikuttaa olevan jatkuvasti samaa 50/30 Mt:n (download/upload) luokkaa eli siitä ei saa helposti selittäjää millekään.

Musiikkipalvelu Pandoran kuuntelu VPN:n kautta rysäyttää verkon

Setupping the VPN service was quick and easy. It worked through my 4G-WiFi router just fine without any additional adjustments. VPN Protocol is set as L2TP and city might be set as Los Angeles or Kansas City. Pandora.com loads ok, I can select some music to play and everything goes smoothly for some time like 30 minutes or so, but then my desktop computer claims that it can not contact network (can’t get IP address from the router’s DHCP). At the same time my smart phones can connect to the internet via router’s WiFi just fine, but for the desktop computer to recover I have to reset the router.

Musiikkipalvelu Soundcloudia kuunnellessa parempi olla koskematta mihinkään

If I select a track (webclient) and let it play from the beginning, it highly probably plays just fine, but if I dare to point to a later part of a track, then two possible outcomes are the most likely ones: a) it takes a long time before I can hear anything and it might be that track doesn’t play at all - browser application just keeps trying to load something, or b) track starts playing immediately from the selected position, but stalls very soon after - like, after a few hundred milliseconds - and then it just keeps looping between trying to load something and trying to play a small amount of buffered audio bytes. I first thought and hoped that this is a browser spesific problem, but it doesn’t seem to be so as I had same kind of problems with both the Internet Explorer and the Firefox.

Musiikkipalvelu Deezerissä kappaleen soitto vaihtuu satunnaiseen toiseen kappaleeseen

While listening a track it might happen at any point that the playback might stop and something else begins to play (without much delay, almost immediately). That something else seems to from some other album, which I already have added to my favorite albums (e.g. change from The Groove Sessions, Vol. 3 to The ArchAndroid).

Facebookin websovellus ei suostu lataamaan lisää kuin joidenkin ryhmien postituksia

When I try to see older posts of certain groups, those posts just don’t appear. By scrolling downwards, I can get the Facebook’s web application to load more posts few times, but it just stops loading any more. Reloading the page won’t help as it loads just the exactly same amount of posts. The problem occurs only when I’m using Firefox (the latest), but not with the Chrome browser.

Tietokoneen verkkoliikenne jumiutuu ruudulla näkyessä jotain mieltä kuohuttavaa

Verkkoliikenne jumiutuu nettiä selaillessa siten, että reititin on pakko sammuttaa ja käynnistää uudelleen, missä vaikuttaa olevan jonkinlaista aiheen mukaista ajoituksellisuutta. Aivan kuin joku ulkopuolinen pystyisi keskeyttämään reitittimen toiminnan valituilla hetkillä riippumatta siitä, onko suojattu HTTPS-yhteys käytössä vai ei. Esimerkkinä ajoituksista vaikkapa artikkelin lukeminen Guardianin verkkosivuilta, missä kerrottiin jotain paljon julkisuutta saaneesta Breivikista; tietoturva-aiheiden selaaminen Dark Readingistä; Ilta-Sanomien verkkosivuilla olleen puukotustappomurhan jutun valtavankokoinen otsikko sivun avausjutussa; stressin vahingoittavasta vaikutuksesta kertova juttu jossain suomalaisella terveyssivustolla; tivi.fi:ssä olleen IT-alan työttömyydestä kertovan jutun yhteydessä jne. Tätä samaa on tapahtunut ainakin kolmella eri reititinlaitteella.

Tietokoneen näytönohjain kadottaa yhteyden monitoriin

The actual problem is that graphics card occasionally disconnects my monitor (doesn’t matter if the computer is idling or if I’m playing games). First few times computer itself kept running just fine after the problem occurred, but lately computer has just kind of freezed after the problem occurs. It hasn’t been useful to try different HDMI cables or different monitors. Only solution has been to restart the computer, which is rather irritating. At the booting time of the computer, graphics card begans functioning just fine.

Häirintäteosta selviytyminen ei saa häiritsijöitä lopettamaan muiden häiritsijöiden miellyttämisyrityksiä

Joukkoistettua häirintää kokevan ollessa siihen osallistuvien tekosille altistumisessaan vielä siinä vaiheessa, ettei hän analysoi tapahtumia kovinkaan tarkkaan, vaan muistaa tapahtumista sen minkä muistaa ja unohtaa loput, voi hänelle jäädä vaikutelma, että hän on mukana jonkinlaisissa muille järjestetyissä sosiaalisissa kokemuksissa, jotka ovat heille sosiaalisia kokeiluja, jotka eivät ajan mittaan kehity mihinkään. Häirinnän tuottajat vaikuttavat tuolloin ikään kuin ilakoivan sillä mahdollisuudella, että he voivat todeta kohteelle ääneen kuulumattomasti, että ”etpäs voikkaan tehdä tälle mitään”, ”etpäs kuitenkaan ryhdy vastatoimiin” tai ”etpäs tajuakaan ihan pian mistä tässä on kyse”. Se, ettei häirintäteosta selviytyminen saa kohdetta tulemaan arvioiduksi ihmiseksi, johon voisi suhtautua vähemmän häiritsevästi tai häiritsemisen lopettavasti, tavallaan paljastaa, että häiritsijöillä on jokin motivaatio tai peruste häirinnän jatkamiseen, mutta olisi erheellisesti ajatella, että he toimisivat kuin heillä olisi kollektiivinen tietoisuus (eng. hive mind).

Enemmän aikaa häirinnän suunnitteluun käyttäessään, saattaisi olla tunnistettavissa, että häiritsijöistä enemmän suunnitteluvaiheiseen osallistuvia kiehtoo teknisten keinojen toistettavuus ja varioitavuus, psykologisten vaikuttimien käyttö ja ennalta arvaamattomien häirintään mukaan houkuteltujen käyttäminen, mutta yksittäisten osallistujien tehdessä lähes omatoimisesti päätöksiä siitä, mikä saattaisi miellyttää muita häirintään osallistujia, tyydytään useimmiten äänien käytön ajoittamiseen johonkin ”jänskään” hetkeen, missä on mukana jonkinlainen toive siitä, että samalla tulisi ohjastettua kohdetta käyttäytymään jollakin tietyllä luontaisesta käytöksestä poikkeavalla tavalla. Tavallaan voisi ajatella, että häiritsijät eivät kehdanne olla aivan liian yksinkertaisia toiminnassaan, koska se olisi liian noloa heidän toimintaansa arvioijien mielestä, mutta pikemminkin saattaisi olla niin, että vähimmäisvaatimuksena häiritsemisteolle on se, että sille on kuviteltu tai erikseen sovittu konsensus häirintäteon toimivuudesta.

Sähkömagneettista säteilyä voidaan käyttää luomaan suurpiirteinen, ajan suhteen muuntuva kolmiulotteinen malli säteilylähteen lähellä olevista kohteista hyödyntäen ohjelmistopohjaisia algoritmeja, jotka laskevat reaaliajassa säteilyn heijastumista, mikä osa tarkastelun rajoissa olevasta geometrisesta tilasta muodostaa esim. ihmisen hahmon. Laitteistotehoa enemmän vieväksi voi käydä täten muodostetun hahmon renderoiminen sellaisen näköiseksi, että täten nähty jonkin tekeminen ei ole pelkästään kuviteltavissa ihmisen tekemiseksi, vaan se näyttää ruudulla juuri sellaiselta. Myös huonetila, jossa tarkkailtu henkilö jotain tekee, voidaan ennalta valmistellun tietokonesimulaation avulla saada ruudulla näkyväksi, vaikkei siitä mitään sähkömagneettisen säteilyn avulla käyttöön otettukaan, jolloin ruudulta tarkkailijoiden on helpompi ymmärtää, minkälaisessa kontekstissa tarkkailtu henkilö toimii ja täten ymmärtää paremmin hänen motivaatioitaan ja aikeitaan. Lisähienoutena voidaan pidempiaikaisen seurannan ja tekoälyavusteisen päättelyn kautta saavuttaa ennakkotietämystä siitä, mitä tarkkailtu tulee tekemään jossain vaiheessa. Tällaisen järjestelmän/järjestelyn ollessa käytössä ”tavallisessa” kerrostaloasunnossa, voidaan vain ihmetellä, miten tarkkailijat toistuvasti voivat päätyä hyödyntämään sitä lähinnä siihen, että kolkutellaan jotain talon seinää aina sellaisessa kohdin, missä tarkkailtu on juuri kurottamassa ottamaan ylimmältä kuivamuonahyllyltä sinne jemekseen laitetun purnukan, lopettelemassa punnertamissarjaansa sadeilmalla tai välttääkseen jo tottuneesti sen tietokonesovelluksen avaamista, joka vaikuttaa aiheuttavan jonkin painavan jysähtämisen ylemmän asunnon lattiaan. Voihan ne muistiinpanot kai paperillekin kirjoittaa, jos tekstinkäsittelysovellusta ei rohkene avata, saattaa ajatella.

Häirintäkonsulteilla on muutakin elämää kuin häirinnässä auttamiseen valmiina oleminen

Huonompilaatuisuus häirintätoiminnassa saattaa tulla sitä sallitummaksi, mitä enemmän häiritsijöistä tuntuu siltä, että yksittäinen häirintäteko tai häirintätapahtuma on vain oheistuote tai väline jonkin pidempikestoisen vaikuttamisen läpiviennissä, olkoonkin, että aiempi häirintätoiminta onkin usein perustana ellei jopa vaatimuksena myöhemmän häirinnän onnistumiselle. Sinänsä mikään ei ole kieltämässä sitä, etteikö häirintätoimintaa voisi harrastaa sitenkin, että eri valmiusasteisille häirintätiimeille annetaan eri määrin esitietoja kohteesta ja laitetaan ne kilpailemaan keskenään, josko sitä kautta selviäisi miltä osin häirinnässä olisi jotain parannettavaa, mutta vaatii jotain erityisen motivoivaa, jotta häirintään osallistujat viitsisivät poiketa siitä leppoisasti asenteesta, missä he voivat ottaa häirinnästä vapaata pari kuukautta ja palata ilman mitään valmisteltuja mukaan häirinnän suorittajien joukosta valittavaksi tai häirinnän kehittelytiimiin mukaan. Häiritsijöillä on oletettavasti muutakin elämää kuin häirintään osallistumista, joten aina ei voitane olettaa olevan käytössä jonkin tietyn alan erikoisasiantuntijaa minuuttien viiveellä suorittamaan jotain valmistelua, joka kestää muutaman päivän ajan, ellei jonkinlaisia koulupudokkaita ja vähemmän työelämään kelvanneita lasketa. Häiritsijöiden voi myös olla vaikea ottaa laadukkaasti huomioon, miltä osin aiemman häiritsemisen toimivuutta voidaan soveltaa jossain myöhemmässä häirinnässä ilman, että kyse olisi melkeinpä aiemman teon kopiosta, jos heitä ei jatkuvasti ole avustamassa sellaiset ihmiset, jotka järkeilevät senkin, mitä sellaista aiemmista häirintätapahtumista pitäisi ottaa huomioon, jolla ei vielä tuolloin vaikuttanut olevan mitään varmaa tulevaa käyttöä.

Silloin kun jollain parempaa tietämystä ihmisen metabolisesta toiminnasta ja biologiasta hankkineella on aikaa jakaa tietämystään muille häirintään osallistuville, saatetaan saada aikaiseksi jonkinlaisia vakiohäirintäkeinoja tai osia niistä, joita symboloimaan voidaan luoda piirrosmerkkejä, jotta vähemmän näihin aiheisiin perehtyneet voisivat käyttää niitä jossain häirintäkaaviossa. Tai sitten saatu tieto jää silkaksi mututiedoksi, joka muistetaan, jos muistetaan. Aivojen toimintahan on eräs sellainen vaikuttamisen kohde, missä yksityiskohtaista tietoa kertyy herkästi aivan liikaa muutamin piirrosmerkein esitettäväksi tai kertakuulemalta muistettavaksi. Helpommin muistettavaa tietoa ovat lyhyehköt loogiset lauseet, joissa jokin tekijä kuten stressi vaikuttaa joihinkin asioihin ja mistä sitten seuraa suurella todennäköisyydellä jotain tietynlaista, jos jokin tietty muu ehto täyttyy. Tätä voi sitten soveltaa vaikkapa jonkin tietyn suht samanlaisena toistuvan teon ajoittamisessa ja olettaa, että sillä on varmasti jokin tietynlainen vaikutus - kuka tai mikä onnistumisen sitten varmistaakaan.

Reutersin uutissivu on jäänyt avoimeksi selaimeen ja näkyy 32-tuumaisella monitorilla ohjelmistokehitykseen tarkoitetun sovelluksen alta sen verran, että ohjelmoidessaan asiakkaan verkkosivuille vedä ja pudota -toimintoa tiedostojen siirtoa varten, avautuu häiritsevälle taholle mahdollisuus häirintään Reutersin uutissivuston automaattipäivityksen jälkeen, uutena uutisena näkyen, että Mexicossa on raahattu pormestaria katua pitkin auton perään köydellä kiinnitettynä. Monesti aiemminkin, tavallaan jo esitellyillä häirintä-äänillä tietoisuutta olemassa olostaan ja liittyvistä seikoistaan esillä tuoden, pääsee ylemmässä asunnossa sillä kertaa häirintävuorossa oleva jysäyttämään ensin jotain lattiaan ja raahaamaan sitten yksittäistä huonekaluja pitkin lattiaa ilman minkäänlaisia liukumista avustavia pehmeitä pintoja, jolloin hidas nirskuva raahausääni kuuluu muutaman sekunnin huonekalun siirtyessä muutaman metrin ja jääden siihen.

Nopean toiminnan häirintäjoukoille häirintä on peliä runsaan rutiinin kera

Häirinnässä ollessa monia osallistujia, ei heitä kaikkia jaksa loputtomiin kiinnostaa pelkkä statuspäivitys siitä, että kohde on juuri lopettanut tietokonepelin pelaamisen ja heti sen jälkeen hänen kuultensa on tuotettu ääntä, joka todennäköisesti sai hänen eskapismin kautta tavoitellun mielensä rentouttamisen epäonnistumaan, vaan toiminnassa pitää olla riittävästi käänteitä, vaihtelevuutta ja muuta vetoavuutta kuten hyvässä tv-sarjassa konsanaan, mutta silti nykyaikaisessa häirinnässä on todennäköisesti mukana runsaasti erilaista häirinnän automatisointia. Tällaista edustaisi vaikkapa Netflix-tarjonnan ennakoiva objektianalyysi eli sellaisten hetkien tunnistaminen jostain elokuvasta tai tv-sarjasta, mitä vastaavien sekuntien kohdalle voi ajoittaa automaattisesti tapahtuvan häirintäteon kuten kohteen tietokoneen toimintaan näkyvästi vaikuttavan sellaisen. Jos häiritsijöiden käytettävissä on mahdollisuus muokata nettiliikenteen ”viimeistä kilometriä” vaikkapa Elisan tietoliikenneasentajien avustuksella, voidaan esim. nykyisin usein nähtäviä ”evästeet on ihan ok”-painikkeita saada toimimaan sillä tapaa rikkinäisesti, että verkkosivun käyttäjän antaessa hyväksyntänsä seurantaevästeiden käytölle, siitä kysyvä tietolaatikko ei häivykään itsestään pois, koska vastausviestit kultakin palvelimilta eivät koskaan saavu takaisin selaimelle asti, joten käyttäjä on pakotettu lataamaan verkkosivu uusiksi. Tämä on vähäinen vaiva, mutta keskeyttäessään toiminnan flown epämääräiseksi ajaksi, saa silläkin aikaan hienoista häirintää. Toisinaan häiritsijöille voi olla suora asiointiyhteys jonkin kohteen käyttämän mobiilisovelluksen kehittäjiin, jolloin esim. linja-autoliikenteen seurantaan ja aikataulujen hakemiseen tarkoitettu sovellus saadaan menemään yllättävästi rikki jollain kriittisellä hetkellä. Näitä suoria asiointiyhteyksiä eri sovelluskehittäjiin, tietojärjestelmien ylläpitäjiin ym. voi olla useitakin, jolloin häiritsijöitä voi ajoittain kiehtoa leikkiä olevansa osana jonkinlaista ”nopean toiminnan joukkoa” kohteen ollessa poissa aloiltaan jossain ulkoilmassa, asennettuja mobiilisovelluksiaan ja asioitujen palveluiden tietojärjestelmiä välillisesti siinä yhteydessä käyttäen.

Vielä vuonna 2013 eräässä monen työntekijän elintarvikeliikkeessä asioiminen ei tuntunut ollenkaan siltä, että siellä olisi joku vartomassa linkittämään jo tapahtunutta tai myöhemmin tapahtuvaa johonkin hetkeen, paikkaan tai tuolloin ympäröineisiin kohteisiin tai ajatuksiin. Jos olisi karttaa käyttäen merkinnyt niitä alueita, joissa häirintäpeliä pelattiin, niin esim. Prisma olisi tuolloin ollut paksun tussin kanssa reunustettu sen osoittamiseksi, että sen myyjät ja muut siellä huseeraavat olisivat halukkaita ja ennalta asioiden tiloista tietoisen valmiita osallistumaan mieleen vaikuttamiseen. Tämä toinen paikka taasen oli tässä mielessä rauhaisa paikka, missä myyjät vaikuttivat tavallisen mielekkäiltä ihmisiltä, mitä saattoi jossain määrin selittää se, että Prismassa työskenteleviä motivoi mm. siellä paljon asioivien venäläisten houkuttelu häirintään mukaan ja muistamaan häiritty myös palattuaan takaisin kotimaahansa, sillä olihan heillä mahdollisuus asiantiloista tietoisena olemiseen yhteistoimintaan käytettyjen verkkopalveluiden kautta. Näitä toisen liikkeen myyjiä ja muita siellä huseeraavia ei tuolloin tullut kohdattua kuin niinä kertoina, kun oli orientoitunut olemaan amk-opiskelija, joka pyöräilee jostain etäämmältä ostamaan sieltä jonkin pikku juotavan tms. Prisma taasen oli tuolloin lähellä asuinpaikkaa. Toisessa paikassa sai siis tuolloin kohtelun, joka tuntui siltä, että he tuntevat/tietävät henkilön, mutta arvostavat sitä, että hän on aidosti amk-opiskeluistaan kiinnostunut henkilö, jolla voi olla kelpo tulevaisuus edessään. Prismalaiset ym. taasen olivat kuin haluaisivat nujertaa hyvät mielialat.

Mukaan häirintään saa ketä vaan, kun propagandistinen selitys on toimiva, häirintä muuten vain vetoaa häirintään kertaluonteisesti osallistuvaan tai ei tohdita olla suostumatta

Minkälainen ihminen toimii työhönottohaastattelijan roolissa siten, että työnhakijalta kaikenlaista kysellessään vaihtaa kuivamustekynänsä käytettävyyttä moodista toiseen naksauttamalla sitä kertaalleen käytettävissä ja ei-käytettävissä olevuuden välillä sellaisissa kohdin, joissa työnhakijalla ei ole tarjota välitöntä vastausta, vaan hän lähtee hakemaan/re-konstruoimaan sellaista mielestään? Miksi työhönottohaastettelijalle on ollut niin tärkeää tiedustella useaankin kertaan siitä, mihin muualle on hakenut töihin, vaikka kyse on vain tavallaan vähäpätöisestä postinlajittelijan työpaikasta? Kuinka tuollaisen henkilön tyyliin tai käytökseen sopii se, että hän toteaa ilmaisunsa hyväntahtoisen oloiseksi naamioiden, että ”älä nyt vaivu alakulon synkkyyteen”, soittaessaan seuraavana päivänä ilmoittaakseen, ettei työnhakija tullut valituksi kyseiseen työhön, vaikka työnhakija ollut missään vaiheessa, työhaastattelutilanteessa tai tuon puhelinkeskustelun aikana antanut mitenkään ymmärtää, että hän olisi jotenkin pulassa elämässään, masentuneisuuteen taipuvainen tai edes olemukseltaan kategorisesti huonommassa sosioekonomisessa asemassa oleva? Yhdessä nämä erilliset seikat kielivät siitä, että työhönottajan roolissa ollut oli saanut jostain tehtäväkseen toimia työhaastateltua kohtaan jollain tietyllä tavalla. Erikseen ne antavat ymmärtää, että hänen toimintansa saattoi olla liian pikaisesti ennalta suunniteltua tai sitten niistä saatava tuntuma haastatellusta jäi toivottua vajaammaksi: keskittymiskyky ei hajonnut aivan tyystin kynän naksuttelusta huolimatta, mutta toisaalta haastateltu ei pyytänyt lopettamaankaan sitä; haastateltu ei vastaillut naiivisti moniin ylimääräisiä uteloiviin kysymyksiin, muttei toisaalta ottanut tilannetta sillä tapaa haltuunkaan, että uteloivat kysymykset olisivat loppuneet; työpaikan saamatta jäämisestä informoitu ei kokenut alakulo-toteamuksen osuvan häneen ollenkaan, muttei hakenut mielestään jotain sähäkkää tai sivaltavaa vastakommenttiakaan.

Se toinen pikkuhiprakkaan vienyt lonkero luokan yhteisellä messumatkalla päätyi useamman vuosikymmenen jälkeen arvaamattomaan asiayhteyksien yhteen rihmoittumiseen, jonkun lavertelijan muistettua tuolloin olleen hankaluutta nimikortin kiinnittämisessä paitaan, sillä hyvin lyhykäisesti häirintäpeliin osallistuva kävi tiedustelemassa muovisia taskuja nimikorteille vieressä ollessa toinen virastomestarien apulainen, joka näytti siltä kuin olisi juuri toipumassa muutaman päivän juopotteluista, missä heroiini tai muu vähän vahvempi tajuste oli myös käytössä. Tilatut olohuoneen huonekalutkin saapuivat iltapuoleen viiden viikon valmistumisajan odottelun jälkeen sinänsä mukavasti pari päivää luvattua aiemmin, mutta mitenkä sattuikaan, että seuraavana päivänä oli Seijan nimipäivä, jonka niminen oli sattumoisin myös se, joka oli aikoinaan ”pehmustetulla osastolla” sairaanhoitajana ja sitä ennen ja sen jälkeen samoilla englannin kursseilla iltalukiossa.

Tavoitteiden asettajat, ”näin on kiva”- ja ”kyllähän tätä vielä jonkin aikaa kestää”-ihmiset, vilunkipeliin valmiit ja ongelmatapaukset

Päättäjätahot, joiden toiminnan seuraamuksina on vuosien edestä vaikutusta jonkin yhteisön elämään ja joka joutuu näissä päätöksissään ottamaan huomioon useita sidosryhmiä, kokevat joutuvansa kaiken harkitsevuutensa ja imagonmuokkaamisensa keskellä pitäytymään karkeissa ihmisryhmämääritteissä, jotta heidän ajattelussaan voisi olla linjakkuutta, liian monien seikkojen huomioonottamisen aiheuttaman ajatuspörinän sijaan. Päätöksiin liittyvä aikeilu, odotusvaiheet ja niistä viestiminen, sekä eri päätöksien yhteensovittaminen kangistaa ajattelua lisää, eikä sitä paljoa paranna, vaikka ajoittain erilaisia ihmisryhmiä ja -yksilöitä tapaakin, jos haluaa myös vaalia sellaisten kanssatekijöiden käytösolettamia, joita ohjastaa [tietynlainen] asenne.

Tällainen johtaa helposti ihmisten jaotteluun, missä suurijoukkoisimmat ”näin on kiva”- ja ”kyllähän tätä vielä jonkin aikaa kestää”-ihmiset ovat niitä, joiden toivotaan olevan riittävän tyytyväisiä heidän tekemisiinsä, mutta joka jättää aina joitain ihmisiä liian vähän huomioiduksi suunnittelu- ja toteutusvaiheiden yksityiskohtaisuus- ja monenlaisten seikkojen yhteensovittamisvajeen vuoksi. Tai suorastaan sen vuoksi, että juuri se on tavoitteena, että ihmisissä olisi jatkuvasti läsnä henkilökohtaisella tasolla vaikuttava ”tätä elämäntilannetta on pakko parantaa jotenkin”, mikä sitten johtaa teoreettisesti vaikkapa työn tekemisen ja yrittämisen kautta tapahtuvaan elämänlaadun parantamiseen, missä yhteiskunnan ns. turvaverkkoja ei kuluisi niin paljon. Ei tarvitse olla edes tyypillisesti karski politiikassa larppaava henkilö voidakseen argumentoida persoonaan sopivasti, että yksilön on itse pidettävä itsestään huolta, sillä sekin riittää, että lainaa Kokoomuksen Häkkäseltä heilumattoman motoriikan ja kasvojen jämäkän elekielen, eikä ulotu äänenvoimakkuuden käytössä Ben Zyskowiczin äänenkäytön voimakkaimmalle tasolle.

Näiden päättäjätahojen, joista voisi käyttää ilmaisua ”tavoitteiden asettajat”, pyrkimykset voivat olla sillä tapaa toisistaan riippuvaisia, että jotain tietynlaista ei voi tapahtua ennen kuin jotain muuta on tapahtunut tai saatu alulle, mistä seuraa heidän kannaltaan uhka siitä, että ”ongelmatapauksiksi” luokiteltavat voivat ajan kanssa ehtiä saamaan puolelleen liikaa ihmisiä sekä ”näin on kiva”-ihmisistä, että muista ”tavoitteiden asettajista”, mikä saattaa johtaa siihenkin, että erilinjaiset tavoitteiden asettajat voivat kokea olevan suotavaa liittoutua siltä osin, että tietyt ongelmatapaukset saataisiin sellaisen käsittelyprosessin alaisuuteen, ettei heistä olisi uhkaksi tai haitaksi heidän toiminnalleen – mikä niistä sitten milloinkin on enemmän valtaa hallitsevana.

Avustajinaan tavoitteiden asettajilla, ongelmatapauksia vastaan, on vilunkipeliin valmiita ihmisiä, joista monet ovat kasvaneet persoonansa vilunkipeliin valmiiseen rooliin suurimman osan elämäänsä, sillä vilunkipelistä vihjailevuutta tai siitä suoraan muistuttavaa, ellei jopa opettavaa, esiintyy viikottain, ellei jopa päivittäin, useissa eri konteksteissa mediasta opiskeluympäristöön ja virastoasioinnista valtioiden välisiin kahnauksiin.

Ei ole aivan selvää, onko täysin vilunkipeliin valmiiden ihmisten toiminnasta johtuvaista, että ”näin on ihan riittävän kiva”-ihmisissä ilmenee niin mitättömän vähän ilmeistä halukkuutta sellaiseen, minkä tavoitteiden asettajat kokisivat ongelmalliseksi heidän kannaltaan, mutta ottaen huomioon Suomen koulutustason yleisen laadun, on heidän joukossaan oltava sadoin tuhansittain ihmisiä, jotka tunnistavat median, poliittisten toimijoiden ja muiden tavoitteiden asettamiseen osallistujien yhteispelin. Sitä voi olla hyvätasoisella koulutuksellakin vaikea arvioida, missä mikäkin tavoite on saanut alkunsa, missä tahoilla sitä on käyty sovittelemassa yhteen minkäkin agendan kanssa ja keitä pidetään ns. in-the-loop tapahtumien edistymiseen liittyen, mutta silti edes pari vuosikymmentä ei saa moniakaan ”näin on ihan riittävän kiva”-ihmisiä konvertoitumaan enemmälti ns. ongelmatapaukseksi, jotka pyrkivät ajamaan muutoksia tai penäämään sitä, missä ne luvatut yhteiskunnalliset muutokset kupeksivat. Joitakin sellaisia yksilöitä voi löytyä, jotka harjoittelevat muiden ihmisten johtamista vaatimalla linja-autolippuihin 10 sentin alennusta iltaisin tai jotka mökyävät sosiaalisessa mediassa näennäisten syiden vuoksi eli laajentaakseen osaltaan sen porukan määrää, jota tarvitaan antamaan vaikutelmaa, että jollain politisoituneella väittämällä on kannatusta tai puoltavuutta ihmisten joukossa.

Se, mikä ”näin on kiva”-ihmisille on riittävän kelpoisaa, on suhteellista, sillä he ottavat huomioon sen, minkä ovat kulloinkin orientoituneet ottamaan huomioon omassa elämässään ja muualla, eivätkä kaikki osaa edes kuvitella minkälaista elämä voisi olla vaikkapa ammattikorkeakouluopintojen jälkeen, ensimmäisen pitkäkestoisen työsuhteen aikana, Dubain valmistumassa olevassa The Museum of the Futuressa käynnin jälkeen, ollessaan mukana Afrikkaan lentomatkalla olevassa delegaatiossa tai saatuaan vihdoinkin sellaisen perusterveydenhuollon, joka ei ole niin höperösti komponentisoitu, huonosti toimiva, ihmisten sairastelevuutta hitaasti lisäävä ja toipumisaikoja pitkänä pitävä. Suomen kansanedustajat vaikuttavat ainakin näennäisesti ottavan huomioon useita ihmisten elämään vaikuttavia seikkoja valiokunta- ja edustakuntatyöskentelynsä kautta, mistä jää erinäisiä jälkiä pöytäkirjoihin ja metritolkulla pitkiin lakiteksteihin kaikkine pykälineen, joten illuusio siitä, että ”eiköhän ne poliitikot kuitenkin johonkin sellaiseen pyrkine, että näin on kiva -ihmiset voivat rohjeta kehittää elämäänsä eteenpäin edes jonkin matkaa” pysyy yllä. Valtavirran mediatalot avustavat kyllä, jos ”näin on kiva”-ihmisten mielialoja täytyy muokata poispäin halusta lähettää sosiaaliseen mediaan vielä toinenkin kevyt tuohtuneisuuden osoitus. Aidosti kriittiseksi attriboituneita julkaisuja Suomessa ei taida monia ollakaan, mikä sinänsä kuvastaa hyvin onnistunutta ihmisten ”paimentamista”.

Sellaiseen luonnonmullistukseen, joka tulisi estämään kaikenlaisen elämän mahdollisuuden, on oletettavasti vielä jonkin aikaa, joten sillä välin tavoitteiden asettajat ja heidän ihmisten elämään vaikuttavia tapahtumia skriptaavat tahot laittavat toteutukseen kaikenlaista, joka saisi elämän sisällön tuntumaan vaihtelevalta, olivat he sitten passiivisesti siinä mukana olevia tai aktiivisemmin status quon ylläpitävyyteen osallistuvia eli vaikkapa vilunkipeliin osallistuvaisia. Pikanttina seikkana voi pitää sitä, että on ilmeisen paljon helpompaa toimia ns. ongelmatapauksia vastaan kuin olla isona ryhmänä oikeasti kilpailuhenkinen muita ryhmiä vastaan sillä tavoin, että siinä voisi ajoittain aiheutua jonkinlaista takapakkia. Tällaista kilpailuhenkisyyttä ei täten edustaisi sellainen, missä tiedetään jo ennalta, etteivät kahnauksien osapuolien osapuolien toiminnasta julkisuuden kautta tiedon saaneet, pysty muodostamaan käsitystä oikeassa olevuudesta, vaan pikemminkin he joutuvat kokeilemaan molempien tahojen tuotteita ja palveluita ennen kuin ovat kykeneväisiä muodostamaan mitään jostain asiasta.

saadaan ihmiset hyväksymään rajoitettu elämänsä normaalina

Narratiiveja, joilla pyritään ylläpitämään ihmisten maailmankuvaa, rajoittamaan heidän kiinnostuneisuuttaan tavoitella erinäisiä asioita tai tietoa, muodostamaan vaikutelmia väärinajoittelijoista/-toimijoista ym., ohjailevat tahot eivät ole kokoaikaisesti tavoitteiden asettelijoita, ”näin on kiva”-ihmisiä tai vilunkipeliin valmiita, eivätkä hekään säästy narratiivien vaikutuksilta, sillä heijastusvaikutuksia ilmenee sellaisilla ajoituksilla ja sellaisille viiveillä, ettei niiltä voisi välttyä siten, että on vain tiettyihin aikoihin lukematta tai kuulematta jotain uutisointia.

Ihmisiin vaikuttaminen sanallisen, kuvallisen ja auditiivisen viestinnän kautta ollessa eri tavoin tavoittavaa kuin sähkömagneettisten aaltojen, voivat mielensä käyttökelpoisena pitämisestä kiinnostuneet valita olla ahnehtimatta liiaksi median tarjontaa, sillä päivittäismedioiden suoranaisena tarkoituksena on uudelleenohjelmoida ihmisten käsitetajua ja rapauttaa ihmisten kyvykkyyttä päätyä intuitiivisen ajattelun kautta muihin mietteisiin kuin minkälaiseksi median sisältöä ohjaavat algoritmit ovat tarkoittaneet, että he voisivat ensimmäisten ajattelun hetkien aikana päätyä.

Kansalaisaloitteiden käyttöön tarjoamisen ollessa johtamatta siihen, että voitaisiin huomata ihmisiin kertyvän paljon sellaista muutoshalukkuutta, joka ei edustaisi jotain yksinkertaista kuten ”valtion luvattava varma työpaikka opinnoista valmistumisen jälkeen” hienoisempien poikkitieteellisten, mutta ihmisten ymmärrettävien vaatimusten muotoon sanailtujen sijaan, voidaan todeta kaikenlaisen saavuttamattomissa pidetyn toimineen hyvänä halujen hillitsijänä ja vähään tyytymiseen tottumisen hyvänä ajattelun yksinkertaisena pitävänä. Sosioekonomisesti paremmin pärjäävät voivat kyllä ajoittain kulkea samalla linja-autolla kuin köyhemmät ihmiset ja käyttää pyöräillessä samoja kulkuväyliä eli eivät sinänsä koe tärkeäksi pitäytyä erossa huonommin pärjäävästä kansanosasta, mutta kaikesta elämänsä enemmästä leppoisuudestaan huolimatta, he eivät silti koe syytä käyttää leppoisammin toimivaa mieltään osallistuakseen futuristien maalailemien tulevaisuuskuvien tuomiseen nopeammin lähemmäs nykypäivää, vaan he antavat asioida tapahtua ”omalla ajallaan”.

Ei tarvitse olla kliinisesti sairas, jotta voisi päätyä ajattelemaan menneitä tapahtumia ja aiempia mietteitään vajaasti tai vaikeasti tavoitettavasti, ellei jopa välttelevästi niistä juontuvien muiden ajatusten ja tuntemusten vuoksi, sillä sopivan verran yhteiskunnan laajuisesti vaikuttavia stressitekijöitä vaikkapa vuosia kestävän virusepidemian ja samanaikaisten tiukan julkisen taloudenpidon vaatimusten muodossa, saa ihmisiä priorisoimaan ajatteluaan tavoilla, joka toivon mukaan takaisi varmemmin selviytymisen tai leppoistumisen mahdollisuuksia yksilölle itselleen ja hänen läheisilleen. Ei niihin ajatuksiin mahdu mukaan muiden ihmisten huomioimista ellei se ole trendikästä, varsinkin kun päivittäislehdet ovat jo useamman vuosikymmenen pitäneet lehtiensä sivuilta poissa sellaisen aineksen, joka saisi ymmärtämään paremmin muita ihmisiä kuin ihanteista tai epävirallisen kelpoisista johdettuja sellaisia. Mediatalot ovat menneet jopa niin pitkälle algoritmisessa sisällöntuotannossaan, että ne ovat heivanneet syrjempään suuren määrän mm. viihdealan toimijoiden huomioimisia, jotta tietyille valituille muille jäisi viikkotasolla parikymmentä uutisslottia enemmän.

opettajiston päätösvalta tavoitteiden asettajien tuottamisessa

Jos hyväksytään se tosiasiaksi, että sosioekonomisesti paremmin pärjäävät eivät suurpiirteisesti ottaen koe heidän tehtäväkseen osallistua muiden ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamiseen, niin näin ei kai liene opettajiston kohdalla, jonka edustajista monet tekevät päivätyönään eräänlaista ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamista? Tosin, kysymyksenasettelu saattaa vaatia tässä hiukan täsmennystä, sillä vaikka yleisesti ottaen koulutus on hyödyllistä sen saajille ja mistä voidaan johtaa toteamus, että tietenkin opettajisto tekee työtään ihmisten elämässä viihtymisen mahdollisuuksien parantamiseksi, opetustyön ohessa ja aikana voi tapahtua kaikenlaista, joka muokkaa heille altistuvien ihmisten mielialoja, kyvykkyyksiä joko hyvänlaisesti tai vähemmän hyvänlaisesti.

Opettaja voi tehdä opetustyötään ohjekirjan mukaisesti ja tarkastaa tenttivastauksia samalla rutiinilla vuodesta toiseen, mutta tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta, että opettaja osallistuu työnsä ohessa vilunkipeliin valmiiden koululaisten ja opiskelijoiden kanssa sen hetkiseen yhteiskuntaan vähemmän sopivien ongelmatapausten elämän mielekkyyden pilaamiseen. Oppilaitoksen kokoista yksikköä tarkastellessa voitaisiin päätyä huomaamaan, että monivuotisen koulutuksen aikana tiettyjä opiskelijoita voidaan ohjailla hyvinkin spesifisesti kehittymään sellaisiksi, että he ovat valmistumisvaiheessa vielä kaukana mahdollisuuksista toimia tavoitteiden asettajan asemassa, päätyen lähitulevaisuudessa mitä todennäköisesti ihan tavalliseksi ”näin on kiva”-ihmisiksi, joista saa ihan kelpo työkalun johonkin yritykseen ja joilla ei ole mitään kiinnostusta kehittää innovaatioita, joilla olisi ennalta hallitsemattomia vaikutuksia muiden ihmisten elämään, saati että heissä kytisi kiinnostusta muokata muiden ihmisten mieltä yhteiskunnan toimintaa vaarantavien muutosten aikaansaamiseksi rauhanomaisen keinoin.

terveydenhuoltojärjestelmän päätäntävalta ongelmatapausten kahlitsijoina

Yhteiskunnan, jonka toimivuus perustuu rahankiertoon, ei haluta olevan sellainen, että kaikki tutkimustieto, parhaimmat välineet, osaavimmat ammattilaiset ym. tarjottaisiin myös vähävaraisten käyttöön, sillä sellainen tyrehdyttäisi ihmisten motivaation itsensä kehittämiseen parempaan asemaan pääsemiseksi, jotta he voisivat siirtää lisääntyneitä rahavarojaan muille vastineeksi saamastaan palvelusta. Kilvan ihmisten puolella olevista poliittisista puolueista yksikään ei tohdi kiiruhtaa liiaksi sellaista terveyteen liittyvää kehitystä, joka saisi ihmisiä laajassa määrin pysymään terveenä tai saamaan nopeammin hoitoa (parannellun) perusterveydenhuollon asiakkaana pysyttäytyen, sillä se voisi vaarantaa heitä äänestävien alan ammattilaisten toimeentulon.

Tällaista lääketieteen ammattilaisten aitiopaikoilta vuosia seurattuaan, käyvät viimeistään monen päällikkötason henkilön asenteet fakkiutumaan sellaiseksi, minkä nojalla koetaan, että jos vain milläkin tavoin voidaan heikentää jossain vaiheessa parannellun perusterveydenhuollon toimintaa, niin täytyy tehdä, silä tällä tavoin lääkärit yms. näyttäytyvät yhteiskunnassa välttämättöminä toimijoina, joita mikään ei voi syrjäyttää tai tavallistaa helposti unohdettavaksi asiaksi.

Lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset voivat tulla yksikkökohtaisesti mieleltään sillä tapaa toksisiksi, että sosiopaattien määrä lisääntyy ja potilaita kohtaan suunnattu asiaton käytös suorastaan normalisoituu. Lääkärikunta pitää itsensä puolta, vähemmän koulutusta saaneiden sairaanhoitajien ym. avustuksella, ettei kovin usein tarvitse julkisesti uhrata ketään sen näytelmän esittämiseksi, että ”huono aines” on täten saatu pois ja potilasturvallisuus on jälleen taattavissa. Ts. kollegoita ei ilmianneta, eri koulutuksen saaneiden huonoon käytökseen totutaan, riskialttiita selitteitä/haittatapahtumia ei kirjata ylös tietojärjestelmiin ja kaikenlaiset potilaiden eri tahoille tekemät muistutukset ja huomautukset vesitetään.

Kun terveydenhuolto on täten saatu hallintaan, on vielä jäljellä potilaskohtaamistilanteisiin varautumiset, missä potilaiden esittämät spekulaatiot ja väittämät pitää pystyä ottamaan vastaan ja käsiteltyä siten, että ne saadaan sovitettua, valikoidulta, jatkoon päässeiden seikkojen osalta, lääketieteen nykyparadigmoihin, tautiluokituksiin, käytäntöihin ym. jotka eivät salli niiden ulkopuolelta tulevien selittävyyksien toimimista paremmin potilaan oireita ymmärrettäväksi tekevänä. Vaikkeivat lääkärit, terapeutit ym. useinkaan osaa selittää vastaanottotilanteissa, miten oirekuva tarkemmin ottaen täsmää lääkkeen/hoitokeinon deskriptiivisiin vaikutuskohteisiin, minkälaisia muutosprosesseja ne saavat aikaan tai miten ne toimivat yhteen aivojen/mielen pyrkimyksiin vastustaa vaikutusta, alansa asiantuntijat toimivat kuin heille olisi koulutuksessa opetettu, kuinka saada itsensä kuulostamaan siltä kuin tajuaisivat, mistä puhuvat.

Terveydenhuoltojärjestelmä ei ole suunniteltu pelkästään pitämään ihmisiä terveempinä tai tarjoamaan eri hintaisia palveluita, vaan se on myös osa sitä koneistoa, jolla pyritään lieventämään, ehkäisemään ja poistamaan yhteiskunnalle ongelmallisten ihmisten vaikuttamisen mahdollisuuksia, minkä muut instituutiot tunnistavat mm. omissa prosessikaavioissaan, joista voisi lukea, kuinka tietyllä tavoin ongelmalliset viedään ”varmuudeksi” terveydenhuoltojärjestelmän möyhennettäväksi. Ongelmallisuus voisi tuolloin olla tekoselitys sille, että saadaan ongelmatapauksesta tiedettäväksi ja vilunkipeliin valmiiden käyttöön esim. aivokuvantamisen tulokset, lääkärinlausuntoja, psykologisten testien tuloksia ym., sekä optionaalisesti ohjattua hänet käyttämään toimintakykyä heikentävää/muuntavaa lääkettä, mikä taasen voisi turruttaa hänen haluaan jatkaa sitä tavoitteiden asettelijoiden kannalta ongelmallista toimintaa, mikä oli varsinaisena syynä hoitoon ottamiseen.

esittävätkö vilunkipeliin valmiit ajoittain natseja, äärioikeistolaisia yms.?

Natsit, äärioikeistolaiset ja moottoripyöräläiset saavat niin vähän mediahuomiota, että niistä uutisista lukeva voi kokea yllättyneisyyttä siitä, että niiden määrä on lisääntynyt prosentuaalisesti paljon, sillä missään mediakentällä ei esiinny mitään sellaista, joiden kautta muodostuisi ajantasaista tuntumaa siitä, mitä tällaisten toimijoiden osalta jossain päin tapahtuu ja miten vakavaa se on. Silloinkin kun niistä jotain mainitaan, jää tuntuma, että asiaan liittyvä tapahtuma on kuin tilaustyötä esim. jotain ajankohtaista lainsäädäntötyötä varten, mikä taasen jättää avoimeksi mahdollisuuden, että esim. natsismi (tai fasismi) on jotain, jota pidetään olemassa keinotekoisesti eräänlaisten näyttelijöiden avulla, joita yhdistää jokin illuusiota vahvistava yhdistys tai muu järjestäytyneeksi muotoiltu toiminta.

Yksittäinen ryhmäkuva kotimaisista fasisteista kerran kolmeen vuoteen ei ole kummoinenkaan todiste siitä, että mitään fasismia edes olisi. Jos heillä on vaikkapa jokin blogi tai muu sosiaalisen median tarjoama julkaisu, se voi olla laiskasti päivittyväisen oloinen, varsin rajattuine aiheineen ja jättää vaikutelman, että jos sitä natsismia/fasismia harrastettaisiin tosissaan, silloin aiheiden kirjo olisi aivan toisenlainen. Kaikki näihin digitaalisiin julkaisuihin jätetyt kommentoivat viestitkin voisivat olla automaattisesti jonkin tietokoneohjelman generoimia, mihin joukko ihmisiä olisi leikkimielessä lainannut kasvokuvansa käyttöön. Kaikista miljoonista suomalaisistakin saadaan ehkä vain 30 tyyppiä kuljeskelemaan kaduilla jonkin soveltuvan tapahtuman aikaan. Tällainen olisi eräs todiste siitä, kuinka mm. koulutusjärjestelmä aloittaa jo varhaisessa vaiheessa ihmisten kasvattamisen ”näin on ihan kiva”-ihmisiksi, joista osa saa sitten ajallaan tehtäväksi vilunkipeliin valmiin ihmisen roolin esittäessään ajoittain esim. natsia tai fasistia. Asiaan liittyvät yhdistykset voivat olla olemassa senkin vuoksi, että ajoittain suuntaansa ja orastavaa samanhenkisyyttä etsivät yksilöt saattavat suurella todennäköisyydellä päätyä olemaan yhteyksissä niihin, mistä saa vuosien mittaan hyödyllistä tilastotietoa päättäville tahoille jaettavaksi, sekä potentiaalisia tilaisuuksia muokata sopivan muokkauskelpoisia yksilöitä halutunlaisiksi.

poliisiviranomaiset vihanpurkausten selittävyyksien väärinymmärtäjänä

Terveydenhuoltojärjestelmän voi ajatella arvioivan ihmisten toiminnan haitallisuutta yhteiskunnan tavoitteiden asettajien kannalta toissijaisesti, poliisien ajatellessa tällaista ensisijaisesti ja käyttäen terveydenhuoltojärjestelmää välineenä yksilöiden disruptoivaan toimintaan puuttumiselle, vaikkei se aivan tältä vaikutakaan jalkatyötä tekevien poliisien hakiessa yksilön kotontaan tarkempaan syyniin, sillä heidän päätäntävaltansa on suht mitätön. Yhteistä kenttäpoliisien ja lääkärien toiminnassa on se, että molempien kanssa on varsin hyödytöntä keskustella siitä, kuinka vihanpurkaus oli laitettu muiden ihmisten toimesta alulle jo viikkoja, ehkä jopa vuosia ennen tapahtuma-ajankohtaa, sillä huomio halutaan mieluummin kiinnittää siihen, mitä aistein havaittavissa ollutta tapahtui. Vaihtoehtona olisi, että käytäisiin yrittämään ymmärtää, millä keinotekoisin teoin yksilöön käytöstä on pyritty systemaattisesti muuntamaan.

Kyse vihanpurkauksessa tai tuntien mittaisessa tunteiden hillitsemisessä, jonka aikana vahingoittaa esim. ampuma-asein muita, voi olla siinä, että kaikkea esim. vahvuuteen, voimakkuuteen, iskevyyteen ym. maskuliinisuuteen ja vastavoimia murskaavuuteen liittyväistä on pyritty tekemään hänen mielessään sellaiseksi, jonkalaiseksi hän ei haluaisi muuntua, joten hän on hillinnyt itseään siinä määrin kuin on pystynyt, mutta kokenut lopulta, ettei vaikuttamiselle ole ilmeisesti tulossa loppua, joten hän lähtee hakemaan avunpyynnön tapaista huomiota aseilla ammuskelun muodossa, mikä sitten saattaa riistäytyä hiukan hallitsemattomaksi kaiken aiemman tunteiden turruttamisen jälkeen.

Syynä yksilöön vaikuttamiseen voi alun perin olla ollut sen harjoituttaminen, kuinka yhteiskunnassa saadaan pidettyä halut muutoksien ajamiseen sellaisissa rajoissa, etteivät ne sisältäisi väkivaltaa ollenkaan, paitsi silloin jos kyse on illuusion luomisesta jotain lainsäädäntötyötä tai vihapuhetyöryhmää varten. Jotkin harjoituksen kohteena olevat yksilöt saattavat joutua kokemaan paljon enemmän töykeää vaikuttamista kuin toiset, jotta äärimmäisen vaikuttamisen seuraamukset saataisiin paremmin esille ja analysoitavaksi. Lehdistö ja poliisi yhdessä naamioivat mielellään ampumatapaukset mustasukkaisuuskohtauksiksi, sillä täytyyhän niistä viestiä myös englanniksi, ulkomaisille lukijoille, koska ei haluta antaa vaikutelmaa, että Suomi olisi jotenkin tyypillisen vaarallinen maa. Tilanteet nähneitä haastateltuja (vilunkipeliin valmiita) saadaan tarvittaessa sanomaan mitä soveltuvaa vaan.