Jokainen opettaja tietää, että hyvät kokemukset ovat ratkaisevassa merkityksessä tulevien onnistumisien kannalta, sillä aiemmat hyvät kokemukset toimivat voimavarana ja ajatusten rakennusaineksena. Valitettavasti antiteesi tästä on päätynyt kovin laajaan yleiseen käyttöön, mikä ei sinänsä ole kovin yllättävää, koska ei ole päätelmänä kovinkaan kummoinen oivallus, että tahallaan aiheutettuja huonoja kokemuksia on hankalampi käyttää tulevien onnistumisien aineksena sellaisenaan.

Eräs kaavamainen tekniikka huonojen kokemusten aiheuttamiseen on sellainen, jossa ensin annetaan jonkun ikään kuin uppoutua johonkin tilanteeseen, jossa vasta harjoitellaan jotain ja heti tilanteen päätyttyä liitetään tilanteeseen jotain sellaista, joka tekee tilanteen muistelun epämielekkääksi. Esimerkkinä tällaisesta pilatusta tilanteesta toimii pienehkössä neuvotteluhuoneessa käyty, jonkinlaista struktuuria myötäillyt palaveri muutaman henkilön kesken, missä tietoisuus ulkomaailmasta ehtii toviksi hälvenemään, mutta tulee ärsyttävästi vastaan heti kun avaa neuvotteluhuoneen oven.

Käytännössä tämä pilaava tekijä voi olla esim. kuultu leikkikeskustelu, jossa näennäisesti keskustellaan siitä, kuinka joku kävi pitkiä neuvotteluja torikauppiaan kanssa, jotta sai tingattua perunoiden hinnan puoleen alkuperäisestä, varsinaisen neuvotteluhuoneessa käsitellyn keskustelun ollessa ihan "eri sfääreihin" liittyvää. On hyvinkin mahdollista, että hyvin sujuneen palaverin jälkeen haluaisi pitää mielensä jonkin aikaa onnistumisen tunteessa, eikä haluaisi ärsyyntymisen kautta aiheuttaa ei kaivattuja muistijälkiä (aivohormoniryöpsähdys). Tätä voi olla vaikea välttää, jos joku taho on päättänyt aiheuttaa tahallaan sen, että palaverikokemuksesta ei tulisi "puhdasta", vaan siihen tulisi liittyneeksi jotain ylimääräistä höttöä.

Jos häiritsevä tekijä on suunniteltu ja toteutettu riittävän hyvin, sitä voi olla hankala olla ajattelematta niissä yhteyksissä, missä tuon palaveritilanteen mieleensä palauttaa, mistä voi seurata se, että yrittäessään haihduttaa mielestään häiritsevää muistoa, haihduttaa samalla muistoa tuosta palaverikokemuksesta, koska ne ovat tietyllä tapaa kytköksissä toisiinsa (näin ainakin eräiden teorioiden mukaan).

Tällaista häirintää on helppo toteuttaa, niiden kaavamaisuus ja toimintaidea on helppo mallintaa visuaalisesti. Toteutuksessa ei tarvitse olla turhan tarkka eli laiskankin luovuus riittää (leikkikeskustelun voi myös korvata esim. jollain näköpiiriin sijoitetulla esineellä) ja lisäksi häirinnän todistettavuus tulee useimmiten mahdolliseksi vasta sitten, kun häirintää on harjoitettu niin monta kertaa, että siinä itsessään voi nähdä systemaattisuutta.