Aiemmalta asuinalueella siirtymämatkaa oli vain viitisenkymmentä metriä, myöhemmin pääsi tekemään parin kilometrin pyöräilyn tai muulla tavoin kuljeskelun erääseen metsäiseen lenkkeilymaastoon, mutta mahdollisuudet polkulenkkeilyyn ovat pysyneet siellä toistakymmentä vuotta jokseenkin samanlaisena. Saapumisväyliä olisi metsän muillakin laidoilla. Näiltä paikkein enää pari kaarretta ja sitten onkin metsäalueen laidalla. Pyörällä saapuessa kannattaa hiukan arvioida, josko saattaisi vahingossa ajaa hiekkatiellä jonkinmoiseen monttuun.

Tämä on armeijan ikään kuin käyttämää harjoitusaluetta, jossa se on käynyt aiempina vuosina harvemmin kuin ehkä kolme kertaa per vuoteen puolen päivän verran kerrallaan, eikä varmaan myöhemminkään sen enempää. Valintojen tekemisen kannalta helpointa lenkkeilyä on lähteä kiertämään laiskasti piirretyn kolmion muotoista reittiä, minkä autonrenkaiset ja telaketjuiset ajokit ovat tehneet jokseenkin kovapohjaiseksi. Metsän harvennusta on tapahtunut joskus aikoinaan, joten sellaiseenkin tarvittavia ajoneuvoja on täytynyt voida kuljettaa jotain kautta. Paikoitellen on hiukan hiekkaisampaa, sateet ovat voineet aiheuttaa jonkinmoista kuoppaisuutta ja muutamia sorakiviä voi esiintyä, mutta enimmäkseen tämä muistaakseen hiukan alle 4 km pituiden reitti on lenkkeilyn kannalta tasaisen kovahkoa. Tämä sillä oletuksella, että kiertää ulointa reittiä, eikä lähde kulkemaan rajautuvaa aluetta halkovaa reittiä, joka sekin on alustaltaan samanmoista. Monia reitin poikkeuttamisen mahdollisuuksia tekemällä niillä kohdin siirtymän polkumaisuuksia käyttämään.

Ensi kertaa tällaisella selkeänäkymäiselläkin reitillä lenkkeily voi saada miettimään, joskohan kohta jo olisi näkyvissä jonkinlaista, mikä antaisi tuntumaa jonkin saavuttamisesta, mikä on sinällään hyväkin merkki, sillä se tarkoittanee, että karttapalvelusta ei ole katsottu liian tarkkaan, minkälaajuisesta ja minkälaisesta metsäalueesta on kyse.

Kun joku sanoo lähtevänsä metsään lenkkeilemään, voi sellainen juolauttaa mieleen mielikuvia metsäpoluista, joita pitkin sitten lenkkeillään, mutta voihan siellä olla tilavampaakin. Ehtinee suunnitella mielessään, mitä seuraavaksi aikoisi, kun on lenkkeilynäkyvyyttä eteenpäin, jos vertaa sellaisiin reittiosuuksiin, joissa mieli on enemmän kuormittuneempi kaikesta ennalta ja paraikaa huomioitavasta.

Erilaisia polkuja, joista voi niin päätettyään reittinsä kombinoida, on valittavissa niin monia, ettei niitä käytännössä koskaan tule yhdellä kertaa kaikkea käyttäneeksi. Joitakin reittiosuuksia voi haluta sijoittaa useinkin lenkkeilykertaan mukaan, toisinaan saattaanee antaa itselleen ohjeen lenkkeillä aivan toisin kuin viimeksi tai ehkäpä tekee päätöksiä sillä tapaa satunnaisesti, että valitsee lenkkeilyn edetessä pari seuraavaa reittiosuutta kerrallaan miettimättä liian tarkkaan mihin myöhemmissä vaiheissa päätyy tai mitä kautta kulkee.

Stimuloivuuden kannalta etenemisen nopeatempoisuus ja jatkuva tekemiseensä keskittyneisyyden säätäminen vähäisesti harkitsemaan ehtimällä voi tarjota sellaisen "just sopivan" tuntuisuuden, johon voi addiktoitua varsin helposti. Tällaiseen tarkoitukseen on hyödyllistä, että polkulenkkeilyreitillä on kohtalaista korkeusvaihtelua, paljon kaarteisuutta, näkyvyyttä hetkittäin heikentäviä tekijöitä ja kenties muutama sellainen tekijä, jotka vaativat hetkellisesti keskittymään vielä hiukan enemmän. Tällaisilla reiteillä saavuttaa helposti tunteen "kaahailevuudesta", mikä toisaalta lisää myös nurin rysäyttämisen mahdollisuutta kaikkien muiden tekijöiden ohella.

Riittämiin kun erilaisilla reittiosuuksilla saman metsän puitteissa lenkkeilee, alkavat eri alueet saada mielessä omanlaistaan erityisyyttä, mikä voi tulla ohjanneeksi reittivalintoja jo kaukaa ennalta, eikä siinä välttämättä ole edes tietoista päätöstä mukana. Näiden reittiosuuksien osalta erityisyys saattaisi muodostua vaikkapa hiukan juurisen lenkkeilyalustan ja kasvillisuuden/puiden välisestä "määrätuntuisuuden balanssista".

Pelkkä helppous ei välttämättä toimi/kiinnosta loputtomiin, joten mukaan lenkkeilysuoritukseen voi ottaa reittiosuutta, joka samaan aikaan sekä kuormittaa fyysisesti enemmän, että vaatii myös keskittymään jo senkin vuoksi, että pelkkä "sokea luottamus" tekemisensä sujumiseen on riski, joka voi toteutua esim. kaatua rysähtämisenä.

Jos kaarteilevasti etenevä polkuisuus, jossa on mukana näkyvyysheikentimiä ja korkeusvaihtelua, vetoaa, on sellaisesta myös versionsa, jossa tuota kaikkea on hiukan enemmän, mutta mikä toisaalta lisää riskiä esim. kaatumisiin sillä tavalla, johon ei tule varautuneeksi ennalta, vaikka onkin saattanut kuvitella, että muistutus itselleen siitä, että "kannattaa olla myös hiukan varovainen", olisi jotenkin hyödyllinen.

Kaatumisen vaaraa ei välttämättä aivan ymmärrä, ellei sitä tule tehneeksi muutaman kertaa. Toisaalta, nopeastiahan sellainen loppunsa saa, joten ei siinä varsinaisesti ehdi miettimään ennen kuin tapahtuneen jälkeen. Useamman kerran kaatumalla saa hankituksi sellaista kokemusta, jonka avulla kaatumista ehtii kokemaan ikään kuin hiukan pidempään. Siihen voi päästä hiukan huumorin tuntemustakin mukaan, tuntiessaan enimmäkseen tyhmyyden ja harmituksen tapaista, mutta ollen kuitenkin helpottanut siitä, että pääsi vähällä haitalla, eikä tullut rikkoneeksi itseään. Alaspäin viettävissä kohdissa kaatuminen voi olla yhdenlaista pahimman vahingon aiheutumisen varmistajaa, mutta mikäpä sen takaa, etteikö nurin lennähtäminen voi tapahtua jonkinlaisen kehon kierrähtämisen kera jonkin pöpelikön suuntaan, jolloin käsillään on sitten hiukan vaikeampi pehmentää kaatumisen vaikutusta. Koheltamista voi tapahtua myös sarjamuotoisesti, millä ei ole ehkä mitään erityistä rytmiä, vaan yhdenlaisen vaaratilanteen jotakuinkin välttäneenä saattaa jo hetikohta tulla mokanneeksi jollakin toisella tavalla, missä osansa olisi esim. edellisyön nukkumisen laadulla, hetkellisellä jaksavuudella, jossain lähettyvillä liikkuvan muun henkilön tai olion tekemisen liialla miettimisellä, omissa muissa ajatuksissaan olemisilla, aivojen välittäjäaineiden vajeella tjm. Aivojen välittäjäaineiden vaje dopamiinin osalta voisi ilmentyä hetkellisesti esim. siinä, että aiheutuu ns. kuminilkkamaisuutta, jolloin toinen jalka vain yllättävästi pettää alta aivojen tehdessä jonkinlaisen erheen esim. lenkkeilykengän alla tuntuneen perusteella.

Erilaisia risteyksiä, joiden kohdilla tai usein jo paljon aiemminkin, jos metsäalue on tullut jossain määrin tutunlaiseksi, voisi luonnehtia olevan niin paljon tässä metsässä, että on lähes mahdotonta päästä edes 200 metriä eteenpäin, kun jo taas olisi vaihtoehtoista reittiä valittavaksi.

Metsäalueen yhtä laitaa lähemmäs tullessa löytyy sieltä sellaista maastoa, joka saattaisi vedota enemmän maastopyöräilijöihin ja satunnaisiin mopoilijoihin kuin lenkkeilijöihin, mutta tehdessään siirtymää niillä paikkein, voi niidenkin kautta ohimenevästi kulkea.

Metsän yhdellä lailla on erillinen, suorahko kulkuväylä, joka on yhteen suuntaan alaspäin viettävä ja toiseen suuntaan monin kohdin rasitusta lisäävästi nouseva. Hetkittäin tasaisempia osuuksia. Pituudeltaan sen verran pitkä, että sen jälkeen on parempi esittämään itselleen arvioita siitä, mikä oikeastaan onkaan senkertainen jaksavuus, motivoituneisuus ym., sillä käsitykset ennen lenkkeilykerran alkamista eivät välttämättä ole erityisen eksakteja.

Kysehän on siis määritelmällisesti armeijan käyttämästä alueesta, mutta eihän sitä siellä useinkaan näy. Sen harvan kerran, kun ovat siellä, pitävät tyypillisesti huolta siitä, että sillä kertaa käyttämältään alueelta saataisiin pidettyä poissa metsäalueella haahuilevat ihmiset. Siihen ei aivan ole ollut luottamista, että kävisi vaikkapa Maasotakoulun verkkosivuilta katsomassa, onko jotain harjoituksia tulossa tai meneillään, eikä alueiden niillä laidoilla, joilla on sinivalkoiset puomit ja ilmoitustaulu, välttämättä ole mitään mainintaa harjoituksista, jotka ovat parhaillaan meneillään. Armeijan harjoittelua varten metsäalueelta löytyy muutamaan kohtaan tuotuna rakennus- ja kätkemisvälineitä, mutta ne voivat olla useita vuosia samoilla paikoilla samanmääräisinä ja jos maastoon on ilmestynyt jotain vähäisiä muutoksia, eivät ne muutoksina ole siitä ajan kanssa mihinkään jalostuneet, vaan ne tapaavat jäädä unohtuneenoloiseksi.

Vaikutelmien mukaan aluetta käyttävät jokseenkin säännöllisesti autoilla saapuvat koirien ulkoiluttajat, joihin ei kuitenkaan oikeastaan koskaan ns. törmää alueella lenkkeillessään ja joita on yhden puomin lähettyvillä jotakuinkin enintään kolmessa autossa saapuneina. Toisinaan voi joku harva mopoilija tai pyöräilijä kulkea leveämpiä metsäteitä pitkin, mutta muuten tuntuu suunnilleen siltä kuin olisi ihan oma metsä, missä ei juuri ketään muita ole. Which is nice.

[lisäys: maavoimat.fi-sivustolle tullut tiedote, jonka mukaan "Tällä tiedotteella oikaistaan Lappeenrannan kaupungin asukkaiden keskuudessa levinnyttä virheellistä käsitystä, jonka mukaan harjoitusalue ei olisi enää Puolustusvoimien käytössä, ja että alueella saisi liikkua vapaasti."]

Toisella puolen junanraidetta, jonka yli tohtii mennä, sillä näkyvyyttä on niin hyvänlaisesti ja pitkälle molempiin suuntiin, voi ajatella sijaitsevan metsäalueen jatkeen, jossa on varmuudella vielä vähemmän satunnaisia kulkijoita kuin jo esitellyllä alueella. Polkulenkkeilyyn sopivia reittejä siellä on vähemmän, eikä niitä kulkiessa ole kovin paljoa valinnanvaraa kulkureitistä päättämisen suhteen. Siellä on yhdenlaista haasteellisinta polkulenkkeilymaastoa, sekä leveää metsätietä, joka vie maaseudulle, jossa lenkkeilyä voi jatkaa maaseudun hiljaisuutta halkovalla useampikilometrisellä asfaltoidulla tiellä, jonka laidoilla on paljon viljeltyjä peltoja ja vähän taloja.