Kaatumisen vaaraa ei välttämättä aivan ymmärrä, ellei sitä tule tehneeksi muutaman kertaa. Toisaalta, nopeastiahan sellainen loppunsa saa, joten ei siinä varsinaisesti ehdi miettimään ennen kuin tapahtuneen jälkeen. Useamman kerran kaatumalla saa hankituksi sellaista kokemusta, jonka avulla kaatumista ehtii kokemaan ikään kuin hiukan pidempään. Siihen voi päästä hiukan huumorin tuntemustakin mukaan, tuntiessaan enimmäkseen tyhmyyden ja harmituksen tapaista, mutta ollen kuitenkin helpottanut siitä, että pääsi vähällä haitalla, eikä tullut rikkoneeksi itseään. Alaspäin viettävissä kohdissa kaatuminen voi olla yhdenlaista pahimman vahingon aiheutumisen varmistajaa, mutta mikäpä sen takaa, etteikö nurin lennähtäminen voi tapahtua jonkinlaisen kehon kierrähtämisen kera jonkin pöpelikön suuntaan, jolloin käsillään on sitten hiukan vaikeampi pehmentää kaatumisen vaikutusta. Koheltamista voi tapahtua myös sarjamuotoisesti, millä ei ole ehkä mitään erityistä rytmiä, vaan yhdenlaisen vaaratilanteen jotakuinkin välttäneenä saattaa jo hetikohta tulla mokanneeksi jollakin toisella tavalla, missä osansa olisi esim. edellisyön nukkumisen laadulla, hetkellisellä jaksavuudella, jossain lähettyvillä liikkuvan muun henkilön tai olion tekemisen liialla miettimisellä, omissa muissa ajatuksissaan olemisilla, aivojen välittäjäaineiden vajeella tjm. Aivojen välittäjäaineiden vaje dopamiinin osalta voisi ilmentyä hetkellisesti esim. siinä, että aiheutuu ns. kuminilkkamaisuutta, jolloin toinen jalka vain yllättävästi pettää alta aivojen tehdessä jonkinlaisen erheen esim. lenkkeilykengän alla tuntuneen perusteella.