Voisiko SOTE-uudistuksen seurauksena käydä niin, etteivät eri toimijat ehättäisi yksittäiseen toimijaan kohdistuvan kävijävirran vuoksi keskustella jostain tietystä asiakkaasta keskenään, eikä kenelläkään olisi aikaa pitää mielessään kokonaiskuvaa jostain tietystä asiakkaasta, kun jo nykyiselläänkään ainoa keino pitää käsitystä yllä asiakkaista ei toteudu laadukkaasti eli tietojärjestelmiin kirjattu potilastieto ei ole kelpoista, selkeää ja kaikkea muuta sellaista? Maakunnilla olisi tietojärjestelmien integroitumisvastuu, mutta kuka pitää mielessään yllä ns. kokonaiskuvaa asiakkaasta, jos tutkimusjaksot kaikkine viiveineen voivat kestää jopa kuukausia? Jonkinlainen hoitotiimi-konsepti varmaankin uudistuu, mutta riittääkö se?

"Lähtökohtana on, että asiakkaan tarpeita arvioidaan kokonaisuutena ja tieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä. Ihmisiä ei juoksuteta asiantuntijalta toiselle niin, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa, jolloin aikaa ja rahaa tuhlataan jonottamiseen ja päällekkäisiin toimenpiteisiin." (alueuudistus.fi)

Tämä muodostuu ongelmaksi erityisesti silloin, kun potilastieto ei kaikkien toimijoiden osalta ole helpon kvantitatiivista (esim. numeerista tietoa), vaan kvantitatiivista (laadullista, tekstuaalisesti selitettyä), Ajattele tässä esim. asiakasta, joka asioi vaikkapa ravitsemusterapeutilla, psykiatrilla ja terveyskeskuslääkärillä, käsiteltävänä ollen jotain sellaista, joka ainakin asiakkaan itsensä mukaan sopii keskenään hyvin yhteen. Tällä asiakkaalla olisi intuitiivinen tunne siitä, että jostain mieleen ja muuhun elimistön toimintaan vaikuttavasta voisi olla kyse, mutta hän ei itse pääse mietinnöissä eteenpäin ilman soveltuvia tutkimusinstrumentteja, -välineitä, -metodeita ja tietotaitoa. Yksittäisen asiantuntijan ongelma tutkimistilanteessa on se, että hänellä ei monesti ole edes intuitiivista tuntumaa siitä, miten joku muu asiantuntija saattaisi käsittelyssä olevan asian jotain aspektia tutkia, joten hän todennäköisesti hoitaa oman työnsä jonkin opitun rutiinin kautta ja jättää jonkin toisen aspektin jonkin toisenlaisen koulutuksen saaneen tutkittavaksi (lohkoistaminen, kouluttautumisesta muodostuvat rajoitteet, viitseliäisyys, kustannustehokkuus). Voi myös olla, että asiakkaan intuitio siitä, mistä voisi olla kyse, ei ole riittävän kattava, eikä kukaan asiantuntijakaan tule hoksanneeksi moista yhteyttä.

Potilastietojen kelpoisuus ym. on olennaisessa asemassa myös ODA-palveluissa (Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut):

"ODA-palvelut käyttävät hyväkseen algoritmien ja tekoälyn avulla tapahtuvaa automaattista päättelyä. – Jotta se olisi mahdollista, on hyödynnettävä tehokkaammin sitä tietoa, mitä asiakkaasta on jo olemassa ammattilaisten järjestelmissä." (kunnat.net)

Jotta ODA-palvelut voisivat tuottaa asiakkaalle älykkäitä oire- ja hyvinvointiarvioita suoraan hänen kotitietokoneelleen ilman hoitohenkilökuntaa, potilastietojen on oltava sellaisia, että niitä pystytään käsittelemään koneellisesti esim. luonnollisen kielen käsittelyn kautta (Natural Language Processing). Tämäkin on ongelmaherkkää jo vaikkapa sen vuoksi, että potilastiedoissa voi lukea - kuten itselleni on käynyt - että "on kokeillut morphiinia oireiden helpottamiseen", vaikkei näin olisikaan tai että "potilaalla oli iso nippu papereita mukana", vaikka mukana olisi ollut vain 4 kpl omia kaavioita ja lyhyttä tekstiselostusta. Tuollaiset voivat antaa ihmislukijallekin vinoutuneen kuvan tutkimisen kohteesta ja pikanttina kysymyksenä voisikin esittää tajuaako ihminen (terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluva) nopeammin, että tiedoissa on joku virhe, jos asiakkaasta ei ole tietojärjestelmissä niin paljon tietoa, että tekoälyinen systeemi pystyisi pelkästään niiden perusteella arvioimaan, että tietyt nyanssit potilastiedoissa eivät täsmää tekoälylle muodostuneen "kokonaiskuvan" tai ihmisten kirjoittamien "aikalaiskuvauksien" kanssa? Tekoälyn pelastuksena voisi tuolloin olla mahdollisuus suhteuttaa yksittäisestä asiakkaasta muodostunut vaikutelma kaikkiin muihin sen ulottuvilla oleviin ihmiskäsityksiin, mikä taitaa olla eräänlaisena ultimaattisena tarkoituksenakin.

"Ammattilaisen on luovuttava siitä ajatuksesta, että hän johtaa prosessia. Avaimet on annettava potilaalle." (tesso.fi)

"Asiakkailta ODA vaatii sitä, että on otettava enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnista." (tesso.fi)

Voitaisiinko jopa ajatella, että ODA-palvelut on tavallaan lähtöisin siitä ajatuksesta, että SOTE-uudistus tulee väistämättä johtamaan siihen, että asiakkaan on pakko ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan, koska terveydenhuoltoa ei osata järjestää - ainakaan vielä - siten, että asiakas voisi olla pelkästään "vietävänä" ja toimintaohjeita vastaanottavana? Täten, varsinkin mielenterveyteen liittyvissä asioissa asiakas tulisi olemaan se taho, joka ottaa vastuulleen kokonaiskuvan hahmottamisen, koska hoitohenkilökunnalla ei ole todellista käsitystä siitä miten ihmisaivot toimivat ja miten siihen vaikutetaan, mikä erilaisten liitännäisvaikuttimin, -oireiluin ja -seurauksin saa aikaan vinkeitä käsityksien sekamelskoja. Siis, median kautta voi saada vaikka vuosikymmenten ajan vaikutelman, että hoitohenkilökunta ja asiantuntijat tietävät mitä tekevät, kunnes ilmestyy laajalti referoitu tutkimus, joka pyyhkii tyhjäksi kaiken käsityksen siitä, miten esim. SSRI-lääkkeet toimivat, vaikka ne ovat kuuluneet hoitokäytäntöjen osaksi pidempään kuin kukaan jaksaa muistaa.

Lisäksi, vaikka tekoäly tai ihminen, tietojärjestelmäavusteisesti, voi olla kohtalaisen hyvä arvioimaan esim. lääkeinteraktioita kahden aineen välillä, alkaa arvioitavuus menemään pieleen siinä kohdin, missä mahdollisesti interaktivoivia aineita on enemmän kuin kaksi, koska kummallakaan ei ole käytössään sellaista tietoa tai tietojärjestelmää, joka pohjautuisi soveltuviin tutkimuksiin ja aiemmista tutkimuksista johdettuihin meta-analyyseihin. Tältä osin koen oman käsitykseni olevan max. 3 vuotta vanhentunutta:

"SFINX-lääkeinteraktiotietokannasta saa helposti tietoa, miten kaksi lääkettä vaikuttaa toisiinsa, mutta kolmen lääkkeen yhteisvaikutuksen lääkäri joutuu päättelemään itse. Sitä siltä ei kannata edes yrittää kysyä, voisiko jonkin ilmenneen, lääkkeen aiheuttaman oireen kumota esim. muuntamalla ruokavaliota." (perus.hoito.org)

Tulevaisuudessa, kun tietokonemalli ihmisen aivoista ja muusta elimistöstä on niin hienostunut, että voidaan simuloida kehitteillä olevien lääkeaineiden vaikutuksia ennen ensimmäistäkään ihmisillä kokeilua, voitaisiin näistä simulaatioista johtaa suomalaisten asiantuntijoiden käyttämien tietojärjestelmien hyödynnettäväksi sellaista tietoa, jota voidaan hyödyntää suoraan senhetkisten asiakkaiden hoitamisessa esim. lisäämälllä asiakas eksperimentaalisen lääkekokeilun listalla tai laittamalla tekoäly työhön arvioimaan, mikä nykyisin saatavilla olevista lääkkeistä olisi vaikutuksiltaan tarpeeksi lähellä simuloidun lääkeaineen vaikutuksia. Tosin, pitää vain muistaa kysyä asiakkaalta, että eihän vain ole mennyt tilaamaan netistä luvatta niitä serotoniinin lähtöaineina toimivia 5-HTP -tuotteita, jotka Suomen Tulli normaalisti takavarikoi ja ilmoittaa lääkerikoksesta poliisille. Lääkäreillähän taisi olla joku ilmiantovelvollisuus, minkä vuoksi asiakkaat eivät saata haluta kertoa lääkärille kokeilleensa omatoimisesti jotain ainetta, jonka hankkiminen on rikollista, vaikkei se aineena olekaan suoraan vaarallista, jos ei käytä muita serotoniinin merkittävästi vaikuttavia aineita - kuulemma - joten 5-HTP -tuotteiden käyttö ei päätyisi myöskään sinne ODA-palveluiden tekoälyn käyttöön.

Lopuksi, jos asiakkaita on joskus tarkoitus osallistuttaa enemmän omasta hyvinvoinnistaan huolta pitämiseen, pitäisikö terveysalan toimijoiden lopettaa itsensä suojelu viivyttämällä potilastietojen julkistamista Kanta-palvelussa? Nythän voi mennä ihan tavanomaisesti 2- 3 viikkoa ennen kuin omissa potilastiedoissa lukee yhtään mitään. Käyntipäivämäärä näkyy, mutta tietosisältöä ei ollenkaan. Närkästynyt tulkinta tästä olisi, että tietojen julkistamista palveluun viivytetään sen vuoksi, että asiakas ehtii haihduttamaan mielestään minkälaista jollain tietyllä käyntikerralla olikaan, jolloin on työläämpää muistella esiin epäkohtia ja virheitä, joita terveydenhuollon edustaja on tehnyt. Jos viive johtuu normaaleista käsittelyprosesseista, millä logiikalla viiveistä tulisi SOTE-uudistuksen jälkeen lyhyempiä? Ajattelen tässä kohdin ihan tavallisia terveysasemalla käyntejä sellaisella terveysasemalla, jossa ei taida ikinä olla erityisempää asiakasruuhkaa, eikä kenellekään hoitohenkilökuntaan kuuluvalla vaikuta päällisin puolin olevan kiire yhtään minnekään, mikä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, kuten on hyväksyttävästi julkisuudessakin todettu, että työt kasaantuvat.

Kuitenkin, sitten kun Kantaan ilmestyy jotain uutta luettavaa, siellä on tyypillisesti joukko ilman sivulauseita olevia lauseenparsia, joista ei ole korjattu kirjoitusvirheitä ja jotka eivät suuremmin tavoita sitä mitä asiakas on käyntikerroilla asioistaan kertonut. Ne voivat toimia muistiinpalauttajana sille, joka asiakkaan kanssa keskusteli, mutta sille joka niitä seuraavaksi lukee, niistä ei ole riittävästi hyötä ja asiakkaan kannalta niistä voi olla jopa haittaa tulkintavääryyksien vuoksi. Psykiatrisella puolella tämä ongelma itseasiassa jopa tajutaan, minkä vuoksi esim. psykiatrilla käynnin jälkeen neuropsykologille menevä pääsee kertomaan itsestään uudelleen. Kyllähän siinä omat tarinankerrontataidot kehittyvät, mutta toisaalta kertyvä aineisto kuormittaa myöhempiä lukijoita. Oireethan - Wiiiiiiiiiiiiiiii111!! - voivat esiintyä uudestaan joskus myöhemmin, jolloin palataan selaamaan aiemmin ylöskirjattuja tietoja. Jos nämä eri käynnit, joita voi olla samoihin aiheisiin liittyen enemmänkin, ovat jonkun saman ylilääkärin vastuulla siinä mielessä, että tämä joku pitää edes jossain määrin huolta potilaskertomuksien yhteensopivuudesta, myöhempien lukijoiden kognitiivinen kuormitus ei ole niin suurta, mutta kun vastuualueiden raja-aidat toistuvasti ylittyvät, niin miten silloin pidetään huolta kokonaiskuvasta? Soitellaanko silloin eri toimijoiden kesken tai jätetään yhteydenottopyyntöjä tietojen yhteensovittamiseksi tai konsultoinnin vuoksi? Ja mistä silloin keskusteltaisiin, jos pyritään pitämään keskustelu lyhykäisenä?

Niin.. en voi ymmärtää, kuinka ilman potilastietojen hyvää laatua voitaisiin taata hyvät hoitosuunnitelmat ja laadukkaat lopputulemat, mille ovat uhkana mm. kaikki hoitohenkilökuntaan kohdistuvat säästötoimenpiteet, eikä SOTE-uudistuksen yhteydessä mainostettu "kustannustehokkuus" lupaa tälle erityisen hyvää. Lisäksi asiaan liittyvät tietojärjestelmät perustuvat pitkälti sen idean varaan, että diagnoosit ja oireet ovat semanttisesti yhteensovitettavissa ikäänkuin esim. masennus ei olisi ollenkaan konsensuspohjainen määritelmä, vaan yhtä selkeä asia kuin teollisesti valmistettu tuote, joka tunnetaan läpikotaisin. Tekoälypohjainen järjestelmä olisi kätevä esim. siihen tarkoitukseen, että se säilöisi talteen satoja erilaisia todennäköisyyksiä ja mahdollisuuksia johonkin asiakkaaseen liittyen, ottaen ne uuteen tarkasteluun esim. kymmenen vuotta myöhemmin, mutta ei sekään niitä aivan tyhjästä voi keksiä.

Onkin mahdollista, että jos maakunnat eivät kykene järjestämään sellaista SOTEn implementaatiota, missä asiakas ei itse joudu ottamaan suurta vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, ilmestyy jostain aivan uudenlaisia palveluntarjojia, jotka esim. ohjeistavat asiakasta siinä, miten ja mitä hänen pitäisi vaatia itsestään tutkittavan, jotta asiakas saavuttaisi jonkin tietyn tavoitteensa. En kuitenkaan sano, että näin olisi todennäköisesti, sillä tällaisen neuvontapalvelun tarjoaminen vaatisi keskenään paljon kommunikoivan, monitieteisen asiantuntijajoukon, eikä siitä välttämättä saa aikaiseksi hyvää businestä. Rahastettavat tai muuten vain täydentävät lisäpalvelut tulevat helpoimmin tuotetuiksi, jos ne voi tehdä sellaisiksi ohjelmistopohjaisiksi palveluiksi kuin Taltioni-terveystilipalveluun (ei olemassa enää) liitettävissä olevat eli paljolti pelkkää numeerista tietoa käsitteleviksi (juoksulenkin pituus, unen laatu tiettyjen kriteereiden mukaan, eri mittalaitteiden lukemat ym.).

Stigmaattisuuden poistajana kansanedustajien, julkkisten ja mielenterveyskampanjointiin osallistuvien tunnustukset aiemmista ja nykyisistä mielenterveysongelmistaan toimii hyvin, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö tällaista myönnyttelyä ja esiintuontia olisi ollut jo vaikkapa parikymmentä vuotta. On silloinkin ollut kansanedustajia ja muita tahoja, joilla olisi ollut keinoja luoda painetta niille, joiden työllä, teoilla, palveluilla, välineillä tjm. voidaan auttaa niitäkin, joiden mielipiteet ja toiveet eivät päädy laajempaa huomiota saavaksi.

Missä tuolloin aikoinaan olivat vaatimukset esim. potilastyön parantamisista holistisen kokonaiskuvan muodostavaan suuntaan, vaatimukset kotimaisen tutkimustyön lisäämisestä, visioinnit kaupallisten toimijoiden hienostuneemmasta erikoistuneisuudesta ja ihmisten elämään vaikuttavien tekijöiden paremmasta tunnistamisesta? Ja missä niitä vaatimuksia nyt esiintyy?

Voisi luulla, että jos kansanedustaja tai joku ns. julkkis ottaa osaa (usein tarkemmin määrittelemättömään) huoleen terapiapalveluiden riittävävyydestä ja saatavuudesta, tällainen taho on joko itse tai hänen avustajansa on tehnyt tai edes joku hänen edustamastaan puolueesta tjm. on tehnyt jonkinlaista kartoitusta siitä, minkälaisia palveluita on tarjolla ja minkälaista kehitystyötä tehdään jossain startup-yrityksessä tai jo pidempään alalla toimineessa terveysalan keskikokoisessa tai konsernin kokoisessa yrityksessä, täten hankittu tietämys päätyy jossain muodossa sanailuksi niihin yhteyksiin, missä niitä terapiapalveluitakin lisää kaipaillaan, mutta eihän sellaista tapahdu.

Kaikenlainen jo olemassa olevan kritiikitön uudelleenlämppäily esim. siten, että sanomalehti laittaa pitkästä aikaa lehteensä lyhykäisen artikkelin vaikkapa ADHD:stä ja kuvituskuvaksi jonkin nätin, yleisesti hyväksyttävän näköisen tyttösen (kuten Etelä-Saimaa 12.7.2020), joka kertoo "voivansa vaikka yöllä saada puuhastelun halun", ei luo toiminnan kehittämisen painetta kenelläkään. Edes joku kaupunginvaltuutettu ei saa sellaisesta inspiraatiota ryhtyä johonkin toimenpiteisiin, tyytyessään aistiskelemaan vaikutuksia yhteisiin ilmapiireihin ja toteamaan itselleen, että kaikenlainen hyväksyntä mielenterveysongelmille ja lieville neurobiologisiksi luonnehdituille häiriöille pitää yhteisön ihmisten asenteet "sopivassa balanssissa", joten häneltä ei oletettavasti edes odoteta erityisempiä toimenpiteitä tai julkilausumia. Saattaa tosin erikseen ja optionaalisesti lehtikirjoittelusta riippuvaisesti muistuttaa jossain yhteydessä "laajasti jaetusta huolesta" sen suhteen, kuinka nuoret ja vaikka minkä ikäiset, "mutta varsinkin nuoret" eivät saa tarvitsemaansa apua silloin, kun sitä tarvitsevat ym.

Terapiapalveluiden tarjonta on tuottoisaa liiketoimintaa ja tuottoisa liiketoiminta tarkoittaa yleensä sitä, että kukaan poliittinen päättäjä sidosryhmädilemmoineen ei haluaisi uhrata kunnan tai valtion taloutta edistävää liiketoimintaa tai sen osaa "yleisen hyödyn nimissä". Tällainen uhraushan olisi perusterveydenhuollon kehittämistä joiltain osin sellaiseksi, että sitä kautta saisi erinomaisena ja huokeahintaisena palveluna jotain sellaista, joka maksaisi vähemmän varakkaalle useamman vuoden säästämiset, jos vastaavanlaiset hankkisi yksityiseltä palveluntarjoajalta. Uhraamisen korvikkeena voisi toimia myös perusterveydenhuollon toiminnan parempi koordinointi eri toimijoiden välillä ja muutaman täydentävän palvelun ymppääminen sinne joukkoon, mutta sekään mahdollisuus ei ole vaikuttanut erityisen vetoavalta.

Ihmisiä vaatimuksiin innoittavana tekijöinä voisivat teoriassa toimia lehdistö, mutta jostain journalistit eivät ole kykeneväisiä tuottamaan artikkelia tai muuta juttua hoidon priorisoinnin eettisyydestä siten, että samaan juttuun otettaisiin mukaan huomioitavaksi tekoäly ja muut hienostuneet/uudenlaiset mahdollisuudet tarjota parempaa/nopeampaa palvelua useammalle. Ts. lehdistö tapaa villitä ihmisiä ajattelemaan, että maailmassa tulee aina olemaan kilpailua ihmisten välillä ja joskus toisten vain täytyy pärjätä huonommin tai jopa kuolla, jotta muilla voi olla kivempaa. Seuraavana päivänä samassa julkaisussa voi olla juttu tekoälyn avulla tehtävästä oireiden tunnistamisesta johonkin elintasosairauteen liittyen, minkä voi nähdä positiivisena uutisena, mutta jos edellisenä päivänä on ollut samassa sumpussa jonkin julkkiksen esittämistä tarpeettomana ihmisenä (esim. Tauski), hoidon priorisoimista yksille ja kansanmurhaa jossain muualla, niin ei siinä yksi ehkä joskus laajempaan käyttöön tuleva keksintö ihmisten jo pidempään juurtuneita asenteita suuremmin muuttele.

Monien työyhteisöjen julkiset ilmoittelut siitä, miten heillä terveys ja mielenterveys ovat ihan ykkösasia ja siinä samalla liiketulostakin parantava tekijä, ovat hyvää imagonluomisen kannalta, mutta saavatko tällaiset ilmoittelut ja muut ehkä jo tarpeettomatkin asenteiden pehmentäjät aikaan edes sitä, että terveydenhuoltoalan opiskelijoissa viriäisi inspiraatiota käydä valmistuttuaan muokkaamaan olemassa olevasta jotain uudenlaista taikka tarjoamaan tai kehittämään sellaista uudenlaista palvelua, jonka lähtökohtainen pyrkimys on tarjota viitseliäille, mutta vähävaraisille ihmisille mahdollisuus olla paras versio itsestään, jotta voivat sitten myöhemmin korvata tämän edistämällä jollain muulla tavoin yhteistä hyvää? Mitä se sitten tarkoittaisikaan. Siinä samalla voisivat sitten ihan muuten vaan vähävaraisetkin hyötyä heidän palveluistaan.

Vaikka tilastojen mukaan terveydenhuoltoalan henkilökunnasta reklamoidaan enemmän kuin koskaan, saako tällainen ketään terveydenhuoltoalan opiskelijoihin lukeutuvaa löytämään itsestään alaan rakentavan kriittisesti suhtautuvan vai siintääkö sellaisen mielessä todennäköisemmin näkemys siitä, kuinka voisi olla kaikkia nykyisiä käytäntöjä tunnollisesti noudattava työntekijä riittävän hyväpalkkaisessa työssä siinä ja siinä yrityksessä, joka mahdollistaa taloudellisen vapauden hänelle ja hänen läheisilleen? Saattavatpa jotkut lääkärit ehtiä vaikka emeritusprofessoriksi ennen kuin ensimmäisen kerran jonkinlaista kritiikkiä tulevat esittäneeksi. Johan se tarvehierarkiakin sanoo, että ensinnä turvataan oma elämä ja eihän se olisi turvattu, jos alkaisi esittämään kritiikkiä liian aikaisessa uran vaiheessa?

Lehdistö ja muut paljon ihmisiä tavoittavat välineet ovat sillä tapaa avainasemassa, että ne voisivat luoda painetta eri tahoille vähintään toimintansa normalisoimiseksi vastaamaan heiltä odotettua laatutasoa, mutta lehdistöäkin on nykyään niin helppo ohjata niitä itseään suuremmilta(?) päättäjätahoilta pitämään tietynlainen ihmisiä villitsevyys pois lehtien sivuilta, ettei niiltä voi odottaa kuin kritiikin kohteiden kannalta turvalliseksi luonnehdittavaa kriittisyyttä eli vaikutukset ovat jo helposti ennalta mallinnettavissa ja ennakoitavissa.

Yksilötasolta lähtevästä vaikuttamisesta sellaisessa tapauksessa, jossa vaikuttavuutta etsiskelevä henkilö kokee vaikkapa Akavan sairaanhoitajat ja Taja Ry:n voivan olla soveltuva taho tekemään laajemmalle yleisölle tiettäväksi tai mietittäväksi, mikä joissakin diagnoosikriteereissä itsessään tai niiden tulkinnassa on pahasti pielessä, sekä vaikkapa miten ihmistä ei tutkita riittävän holistisesti, joutuisi varmastikin huomaamaan, että vaikutusyritys ei saa ollenkaan nostetta alleen. Lähihoitajien SuPer, palvelualojen PAM, Lääkäriliitto..? Ei varmastikaan kiinnostaisi edes vähän helpompienkaan muutoksien ajamiset kuten tietojärjestelmien kehitystyöt potilaiden parempaan ymmärtämiseen tähtäävästi? Eihän sellainen kiinnosta edes terveydenhuoltoalan koulutuksesta vastaavia yliopettajia, lehtoreita tai muita, joihin yksilö ottaisi yhteyttä huomattuaan, ettei vastaanottokäynneillä annettu palaute, joka perustuisi tietoteknisen koulutuksen antamaan ymmärrykseen tietoverkoista, tietojärjestelmistä ja niiden käytettävyydestä, hyödytä tai vaikuta mitenkään. Aivan kuin päätöksiä asioiden kehityskuluista tehtäisiin pitkälle ennakkoon erilaisissa kamareissa/komissioissa ja alalla työskentelevät sitten vaan tekevät, mitä heiltä vaaditaan.

Personoidut lääkkeet ja yksilöity terveydenhoito ovat ilmaisuja, joita ei koskaan ole kuultu sellaisilta kansanedustajiksi haluavilta tai sellaisena pysyttelemään haluavilta, joilta muutoin kuulee puhetta "heikoimpien auttamisesta" ja "kaikkien huomioimisesta". Saattavatpa muutenkin jättää yksityiskohtaisuuksiin menevät vetoomukset terveydenhuollon toiminnan muuttamisesta jonkin hoitajakertoimen käyttämiseen, eikä edes usein terveysaiheisiin debatointeihin mukaan kutsutut terveysalalle kouluttautuneet poliitikot tule käyttäneeksi sellaista julkisuusaikaa hyväkseen vaatiakseen tai tuodakseen esille jotain, mikä saa alkunsa juuri siinä, vaan pitäydytään mieluummin jonkin toisaalla jo esilämppäillyn, turvallisen aiheen tavanomaisen luonteisessa huomioimisessa.

Miten käykään opiskelijoiden myöhemmälle ajatustensa järjestyneisyydelle ja tavoitettavuudelle ja tekeekään hoitotyötä vielä hitaamman kehittyväksi, kun pitkittynyt etäopiskelu aiheuttaa häiriötä opiskelun mahdollisuuksiin? Riittääkö myöhempi tietämys- ja osaamisvajeen paikkaaminen, mille tarve voi tulla esille vasta jossain työelämän tilanteessa, saamaan ajatukset samantapaiseen käyttökuntoon kuin minkälaiset niistä olisi tullut enemmän normaalin opiskelun myötä? Jo pelkästään asioiden oppimisjärjestys orientoituneisuuksineen ja tunteiden/motivaatioiden läsnäolevuuksineen tekee monesta oppimiskokemuksesta mitä tahansa onnistuneesta huonosti menneeseen, eikä virtuaalinen ihmisten kanssa yhdessä olo kait ole kovinkaan paljon samanlaista kuin fyysisesti samassa opiskelutilassa oleminen? Varsinkaan, jos samojen seinien sisällä on ollut viimeiset kaksi viikkoa vaikkapa pandemian vuoksi määrättyjen ulospääsykieltojen vuoksi.

Kun aikoinaan koettiin tunnistettavan jonkinlaisen mutuillut syyt sille, miksi joku henkilö kuten opiskelija tai oppilas ei tajua olevansa kiusattu, ei tiedosta missä rajoissa häneltä jotain selitystä pyydetään, ei kykene muodostamaan ystävyyssuhteita, on toisinaan ihmeellisen kömpelö, on jumiutuvainen joihinkin näennäisen merkityksettömiin harrastuksentapaisiin ja tekee paljon kirjoitus- ja ajatteluvirheitä, oli esim. kanssaopiskelijoiden helppo käyttää toisilleen häntä luonnehtiessaan sellaisia heille tuttuja ja enempää selittämistä vaatimattomia ilmaisuja kuten "ajatuskapasiteetti loppuu kesken", "liikaa käsiteltävää kerralla" tai "menee jumiin".

Koska neurologisesti selitettävyys oli heidän oman ymmärryksensä ulottumattomissa, eikä metaboliikka sanana ollut tullut edes kuulluksi millään oppitunnilla ja koska heillä oli jonkinlainen sisäinen välttämättömyys pitäytyä jonkinlaisessa käsityksessä, he ajautuivat suhtautumaan tällaiseen ihmiseen kuin hän olisi jotain tai jonkinlaista jotenkin koko ajan, tyypillisesti.

Jonkun heistä tullessa ottaneeksi tuon erilaisen ihmisen käytöksen puheeksi jonkun itseään tietävämmän kanssa, saattoi tuolloin sanailtu luonnehdinta tuntua jo pidempään jossain muodossa sairausluokitteluissa mukana ollutta MBD:tä tai 90-luvulla sellaisiin mukaan päässyttä Aspergerin syndroomaa muistuttavalta, joten sellainen tavallaan tarjosi mahdollisuuden naulita käsitys tästä yksilöstä joihinkin tiettyihin suurpiirteisiin rajoihin, mistä saattoi täten viestiä muillekin hänestä tietäville, koska kriteeristö oli helposti luettavaksi annettavissa.

Koska lehdistö ja populaarikulttuuri olivat tavallaan myös tarkoitettu suojaamaan normaaleja ihmisiä epäilyksiltä, että normaalius ei ehkä sittenkään ole niin selvärajaista suhteessa psykiatrisen tai neurologisen diagnoosin saaneisiin, oli jotakuinkin tietyn diagnoosin tarjoamaan muottiin sopivaan ihmiseen helpohko suhtautua "toisenlaisena kuin normaalina ihmisenä". Tätä edesautti se, että ihmisiä oli tavallaan opetettu suhtautumaan näihin "toisenlaisiin kuin normaaleihin ihmisiin" ongelmaisuuden kautta, mihin sujahti helposti mukaan jumiutuminen ideaan siitä, että tällaiset ihmiset olisivat jotenkin pysyväluonteisesti suurinpiirtein tietynlaisia, sillä heidän toimintaansa ei ehkä yritetty ymmärtää aktiivisesti, vaan enemmänkin ohimennen. Onhan vähemmän kognitiivista vaivaa vaativaa liitättää johonkin suhtautumisen tapaan jotain paljolti samankaltaisena pysyvää kuin käydä mietiskelemään jonkun toisen ihmisen oireilun vaikeusasteita ja perusteita sille, miksi jokin tilanne olisi enemmän ongelmallinen kuin jokin toinen. Erikseen sitten ne ihmiset, joilla oli jokin motivaatio yrittää ymmärtää paremmin.

Saattoikin jäädä paljolti jonkinlaisen tuurin varaan, tuliko "kykenevyyksiltään jotenkin, ilmeisesti tyypillisesti vajaa" yksilö osoittaneeksi sellaista kykeneväisyyttä, joka oli ristiriidassa muodostuneiden luulojen kanssa. Jos hän olisi joku päivä tullut murtautuneeksi irti sosiaalisen haparointinsa kahleista ja käynyt hankkimaan luontevasti ystäviä, ollen huolellisen empaattinen ihmisten kanssa kommunikoidessaan, eikä kömpelyydestäkään vaikuttanut olevan merkkejä, vainka kuinka sellaista yritettäisiin huomioida, niin miten hänestä silloin olisi pitänyt ajatella? Eräässä MBD-esitteessäkin (Michelsson, 1998) kerrotaan, että "Koska murrosiässä MBD:n tyypillisimmät oireet ovat jossain määrin lieventyneet, on diagnoosin tekokin vaikeampaa ja oireet voidaan leimata kokonaan psyykkisiksi ja/tai sosiaalisiksi ongelmiksi."

Jos pitäydytään siinä, että normaaleja ihmisiä voidaan ajatella olevan olemassa, niin heidän joukossaan voitaneen olettaa olevan ainakin sellaisia, jotka antavat mielellään muille ihmisille runsaasti tilaisuuksia näyttää uudelleen, kuinka on parempi kuin ensi alkuun tai aiemman kokemuksen perusteella on vaikuttanut ja sellaisia, jotka näkevät prakmaattiseksi pitää outokäytöksisen leimaa yllä jossain ihmisessä, sillä se saa muut vaikuttamaan jotenkin paremmilta tai normaalilta.

Voitaneen myös olettaa, että joillakin ihmisillä on intressiä kokeilla, miten joku toinen ihminen "toimii", josko siten pystyisi muodostamaan yleistyksiä siitä, missä olosuhteissa ja minkälaisten esivaatimusten täyttyessä normaalitkin ihmiset saadaan oirehtimaan tietynlaisesti. Eräitä keinoja pitää jotakin "erilaista yksilöä" huonompana kuin voisi ollakaan, on aiheuttaa häneen pitkäaikaisesti ylläpysyvää haluttomuutta käyttää, kokeilla tai edes muistaa/tiedostaa joidenkin häntä hyödyttävien aineiden olemassaoloa. Juomana teessä tai erillisenä jauheena saatava teaniini saattaisi dopamiinivaikuttavuudessaan olla jotain, joka saa hyvinkin ihmeellisiä vaikutuksia aikaan kymmenissä minuuteissa, joten eräs ihmiskokeilu voisi sisältää tietynlaisten aineiden käyttämiseen johtavien reittien torppaamista, jottei kohdeyksilölle pääsisi muodostumaan ideaa siitä, että erityisesti hänen aivojen välittäjäaine dopamiiniin vaikuttavuudessa voisi olla ratkaisu moneen oireiluun ja ongelmallisuuteen. Tämän teehen tympäännyttämisen olisi aikoinaan voinut tehdä vaikkapa tarjoamalla pakkaukseltaan hyvinkin mielenkiinnottamalta näyttänyttä ja tympeältä maistunutta Keisarin Morsian -teetä, tarjoten vaihtoehtona suomalaisille perinteistä kahvia, joka toki villitsee mieltä ja saa monet tuntemaan olonsa vauhdikkaammaksi ym., mutta jonka vaikuttavuus aivoissa on aivan erilainen.

--

Psykiatrien luennoidessa toisilleen jossain konferenssissa, ei heidän ole vaikea myöntää sellaista, minkä läsnäolijat jo muutenkin tietävät kuten sen, että ihmisten diagnosoitavuus ei tule samalla määrittäneeksi etiologiaa (syitä) ja että vuosikymmenten aikana diagnoosiluokitteluja on jouduttu kumoamaan, määrittelemään uusiksi ja järjestelemään toisin. Psykiatripäivien julkaisusarjan Tutkimus, hoito, kuntoutus ja työkyky" (1995-96) artikkelissa "Psykiatrinen diagnostiikka tieteellisessä tutkimuksessa" (Isohanni ym. 1996) sanotaankin suoraan, että

Psykiatrisen diagnostiikan ja diagnostisten järjestelmien keskeinen ongelma - etenkin tieteellisessä tutkimuksessa - on absoluuttisen oikean tiedon puuttuminen, toisin sanoen "oikeita" diagnooseja ei ole olemassa.

Maallikot ja muuten vaan jotenkuten diagnoosinimikkeitä käyttävät eivät käyttämiinsä sanoihin ja käyttötilanteisiin tottuneisuuttaan tule ajatelleeksi, että vaikka asioiden nimeäminen ja kategorisoitavuus "selkiyttää ihmisen ajattelua", "tuo järjestystä kaaokseen" ja "mahdollistaa kehittyneen kielen ja dialogin" (Isohanni ym. 1996), heidän sanojen käyttämisissään sanojen merkitykset pohjautuvat jämäolettamuksiin ja epämääräisyyksiin, missä ihmisten keskinäinen vihjailu siitä, miten he ajattelevat jostakin yksilöstä, saa arkisiin tilanteisiin etenevyyden tuntua, mutta vailla hyvälaatuista yhteyttä tieteelliseen tietoon.

Psykiatrisella diagnoosilla on käyttöä tieteellisissä tutkimuksissa, tilastoinnissa ja potilaan hoidossa. Diagnostiset tarpeet saattavat olla erilaisia näissä ryhmissä. Kliinisessä työssä diagnoosi tiivistää taudinkuvan keskeiset piirteet sekä auttaa hoidon suunnittelussa ja hoitavien henkilöiden kommunikoinnissa.

Sairausluokituksien muuttuessa harvoin ja niiden käyttöön ottamisessa julkaisujensa jälkeen ollessa pitkiä viiveitä niihin muutoksiin valmistautumisen ottaessa aikansa, ollaan vuonna 2021 siinä tilanteessa, että Suomessa paljon käytetylle sairausluokittelulle (ICD-10) on jo valmistunut korvaaja (ICD-11), mutta sitä ei olla aikeissa ottaa käyttöön kuin vasta vuonna 2022, minnekä saavuttaessa voi sitten viedä oman aikansa ennen kuin alan opiskelijat ja jo terveysalalla töissä olevat kykenevät täydelliseen mentaaliseen siirtymään uudesta vanhaan. Sehän ei joka tapauksessa muutu mihinkään, että diagnostiset järjestelmät pysyvät ateoreettisina eli "eivät ota kantaa erilaisten ongelmien syihin, vaikeuteen ja hoitomahdollisuuksiin" (Isohanni ym. 1996). Myös "diagnosoijan koulutus, viitekehys ja diagnostinen kulttuuri vaikuttavat helposti diagnostiseen käytäntöön, samoin myös olettamukset diagnoosien merkityksestä hoidolle" (Isohanni ym. 1996).

MBD (minimal brain dysfuntion) on eräs esimerkki termin merkityksen vaihtelevuudesta vuosikymmenten aikana, sillä vielä 1960-luvulla sinänsä normaaliälyisillä MBD-lapsilla oli määritelmän mukaan erilaisia oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä, joita olivat mm. hahmotushäiriöt, puheen ja kielen häiriöt, impulsiviteetti, liikunnallinen kömpelyys, muistitoiminnan ongelmat ja tarkkaavaisuushäiriöt (Michelsson, 1998), mutta 1980-luvulla "amerikkalainen psykiatrinen yhdistys määritteli MBD:n ainoastaan käyttäytymistä kuvaavalla diagnoosilla eivätkä motoriset tai neurokognitiiviset häiriöt kuuluneet diagnoosikriteereihin". Muut oireet, joiden aikaisemmin katsottiin kuuluvan MBD-diagnoosiin "olivat nyt eri tiloja, kuten esimerkiksi puhehäiriöt, luku-ja kirjoitushäiriöt ja matemaattiset häiriöt".

--

Koska ihmisten diagnosointi on myös liiketoimintaa ja sillä on työllistävää vaikutusta, voivat asiantuntija-asemaan hakeutuneet vaikuttaa hyvinkin merkittävästi siihen, miten diagnosoidaan, miten tulkitaan käytöksen piirteisyyden täsmäävyys ja mihin vedetään rajat sille, minkälaisia ihmisiä päädytetään jonkin diagnoosin saajiksi. Otettaessa tarkempaan syyniin vaikkapa Taina Niemisen ym. Suomen Lääkärilehteen Aspergerin syndroomasta kirjoittama artikkeli (Nieminen ym. 2000), huomataan, että valituilla tarkenninsanoilla voidaan helposti vaihdella sitä, minkälaista prosenttilukua oletetaan tarkoitetun (20, 40, 60, 100..?).

AS-lapsen tapa perehtyä häntä kiinnostaviin asioihin on kaikkinielevää uppoutumista yhteen asiaan kerrallaan.

AS-lapsen katsekontakti on usein poikkeava, kehonkieli kömpelöä ja puutteellista, ja joskus esiintyy tahatonta ääntelyä ja liikehdintää tai epätarkoituksenmukaisia, erikoisia asentoja.

AS-lapsen on vaikeaa arvioida vuorovaikutustilanteessa sopivaa välimatkaa toiseen ihmiseen, jolloin hän voi tulla liian lähelle tai tahattomasti kääntää selkänsä keskustelukumppanille.

Lähes jokaisella AS-lapsella on jonkinlaista aistiherkkyyttä tai poikkeavaa reagointia aistiärsykkeisiin. Tavallisimpia ovat ääni- tai valoherkkyys. Arkipaiväinen, suhteellisen hiljainen ääni, kuten pölynimurin hurina, voi sattua korviin tai loistelampun valo häikäisee.

AS-lapsen kehonkäyttö on usein kömpelöä tai omalaatuista. Toisaalta kiinnostavissa puuhissa AS-lapsi voi olla käsistään erittäin näppärä.

Asiantuntijatason väittämiä jonkinlaisesta synnynnäisestä kyvyttömyydestä tai puutteellisesta kyvystä johonkin kuten kykyyn "kuvitella mielessään muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita (mielentiloja) eli eläytyä niihin" ei edes toisen lääkärin, jolla on neurologista pätevyyttä, ole helppo kumota, joten Suomen Lääkärilehden seuraavasta numerosta ei todennäköisesti löytynyt kommenttia, jossa haastettiin väittämä jonkinlaisesta kyvyttömyydestä.

Monet "Asperger-aikuiset" ovatkin ilmaisseet netin keskustelupalstoilla, ettei heillä ole lapsena ollut minkäänlaista kömpelyyttä tai aistiyliherkkyyttä, vaan he ovat vain olleet jonkinlaisia "outolintuja", joilla on esiintynyt runsaanlaisesti ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä, hitusen ihmeellisiä maneereita, kummallisia ajatuksenkulkuja ym. Julkisuudesta tuttujen, neurokirjoa edustavien ihmisten julkituloja johonkin diagnoosiin liittyen voidaan jossain määrin pitää avittamisina ja stigmaattisuuden hälventäjänä, mutta toisinaan myös muiden ihmisten käsityksiä pahasti sekaisin hämmentävinä.

Diagnosoiduksi tuleminen ei välttämättä johda minkäänlaisiin suosituksiin jatkotoimenpiteistä tai jos sellaisia suosituksia annetaankin, voivat ne mennä hyödyllisyyden kannalta ihan huti, jos perimmäiset ongelmat ovat sitten kuitenkin olleet suuressa määrin esim. uneen, ravitsemukseen, ihmissuhteisiin ja ympäristötekijöihin liittyviä. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset mielellään väittävät, että erotusdiagnostiikka toimii käytännön työssä hyvin, mutta aikoinaankin Asperger-diagnooseja on voinut saada parin tunnin haastattelun perusteella, mihin ei ole sisältynyt minkäänlaisia vaikkapa verikokeita.

Potilastutkimusta enemmän tieteellisemmäksi eli tässä, toistettavammaksi tekevät seulontalomakkeet ja strukturoidut haastattelut, joilla on hienot nimetkin kuten "Asperger Syndrome Screening Questionnaire", "Asperger Syndrome Diagnostic Interview", mutta nekin jättävät paljon tulkinnan mahdollisuuksia sekä niihin vastaajalle itselleen, että niitä tehtäväksi jakavalle. Hyödyllisyysnäkökulmasta ottaen niillä voidaan toki saada kartoitettua summittaisesti häiriön vaikeutta ja tasoa, mutta oli vastaajana sitten diagnosoitava itse tai hänen läheisensä, muistinvaraisuus voi aiheuttaa monenlaista pyöristyneisyyttä ja epävarmuutta kysymyksiin vastaamiseen.

Kun vielä muutama vuosi sitten opiskelin AMK:ssa tietotekniikkaa, saatoin tiedustella "sieltä täältä" projekti-ideoita, lisätyöntekijän tarvetta ym. (esim. jonkin yliopiston tutkimusryhmältä) ja tuolloin oli melkeinpä poikkeuksellista, jos joku jätti vastaamatta kysymyksiini, vaikka vaihtoehtona olisi ollut jättää vastaamattakin. Onko @saimia.fi jotenkin parempi sähköpostiosoitteen loppuosa kuin @hoito.org vai onko tässä tapauksessa esille ottamani asia niin kiusallinen, ettei siihen voida esittää minkäänlaista kommenttia tai tiedustella minulta lisätietoja? Kyse on kuitenkin asiasta, johon koulutusohjelmia kehittämällä voidaan saada merkittävää parannusta, jos vain tahtoa on ja se onnistuu parhaiten, jos hankitaan asiaan liittyen riittävästi tietoa. Minultahan sitä olisi saanut.

Sähköpostiviestini koulutuksesta vastaaville alkoi yksittäisellä tekstikappaleella:

Voitaneen olettaa, että oppilaitoksien käyttöön ei ole jatkuvasti saatavissa yksityiskohtaisia, potilaiden tuottamia kuvauksia siitä, miten potilas ymmärretään väärin, sekä millä tavoin lääkärit ohjailevat keskusteluja, vääristelevät ylöskirjaamiaan potilastietoja, välttävät konsultaatioiden tekemistä, esittävät parempaa kuin ovatkaan, ärsyttävät ärsyttämisen vuoksi, tekevät liian varhaisia johtopäätelmiä, osoittavat haluttomuutta tuottaa potilaiden kertomasta koherenttia kokonaiskuvaa, jättävät mm. häirintää kokevat monioireiset potilaat selviämään itse ym., joten haluaisin täten tarjota luettavaksi kaksi huolitellusti kirjoittamaani selvitystä kahden eri lääkärin luona käymisestä. Vien molempiin liittyen asiaa eteenpäin myös tekemällä kantelun Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle, sekä toisessa tapauksessa myös poliisin käsiteltäväksi.

ja jatkui vaihtoehtoisten näkökulmien listaamiselle ja näitä seurasi kaksi tiivistelmää kahden eri lääkärin epäasiallisesta käytöksestä. Luulin tehneeni jo viestin alussa selväksi, että esille tuomaani ei ole syytä jättää muiden instituutioiden kuten Valviran tai Aluevirastojen käsiteltäväksi, vaan tarjoan ainesta koulutusohjelmien parantamiseksi, mutta ns. harakoille taisi mennä. Tämä on valitettavaa, koska tämä mahdollistaa sen spekulaation, että oppilaitokset ovat vain osana "komponentisoitua yhteiskuntaa", jossa lähtökohtaisesti kuvitellaan, että tehtävät voidaan jakaa tarkkarajaisesti eri tahojen välillä. Ehkäpä hiukan tähän liittyen yhteydenottoon tarvittavien sähköpostiosoitteiden hankinta on usein hankalaa, sillä oppilaitosten sivuilta on usein työlästä selvitellä, kuka ehkä saattaisi vastata jostain tehtäväkokonaisuudesta ja kuka ehkä saattaisi olla työtehtäviensä orientoimana olla kiinnostunut lisätiedoista. Monesti sähköpostiosoitteita joutuikin etsiskelemään kaikenlaisista PDF-tiedostoista, koska oppilaitoksillahan ei tyypillisesti ole tarjolla sellaista tahoa, joka semiautomaattisesti ohjaa sähköpostiviestit juuri sopivalle henkilölle, kunhan vähän vinkkaa minkälaisesta asiasta on kyse.

Esittämäni tarkastelunäkökulmat:

• lääkäreiden koulutus
• hoitoyksikön johtaminen
• epäasiallisten lääkäreiden kanssa työskentely
• näennäiset mielenterveyshäiriöt ja todelliset etiologiat
• nykyaikainen häirintä hyödyntää mm. tietoteknologiaa, psykologiaa ja tietoa kohdeyksilön elimistön toiminnasta

Psykiatrian tutkimussäätiön julkaisusarjaan kuuluvan artikkelin "Psykiatrinen diagnostiikka tieteellisessä tutkimuksessa" sanotaan varsin suoraan, että psykiatriset diagnostiset järjestelmät "eivät välttämättä ole luotettavia kliinisessä arkityössä" ja että "diagnosoijan koulutus, viitekehys ja diagnostinen kulttuuri vaikuttavat helposti diagnostiseen käytäntöön". Artikkeli on vuodelta 1995, mutta väliin jäävä aika ei ole erityisen pitkä, kun ottaa huomioon, kuinka hitaasti luokitusmanuaalit muuttuvat. Lääkärilehdessäkin on useaan kertaan (lähempänä nykypäivää) todettu, kuinka tautiluokituksien ongelmana on se, että ne eivät kytkeydy esim. mihinkään tietynlaiseen aivojen rakenteellisuuteen tai elimistön metaboliseen toimintaan, vaan ne ovat vain ja pelkästään oireyhtymiä ja kriteerilistoja. Sittemmin on käynyt myös niin, että useisiin psykiatrisiin diagnooseihin on tullut löyhennyksiä eli niitä on entistä helpompi langettaa ja juuri se on ongelma tietynlaisten lääkäreiden kohdalla ts. he voivat tehdä vääryyttä aivan liian helposti.

Erityisesti häirintään liittyviä metodeita, tekniikoita ja avusteita olen koetellut myös siten, että olen tiedustellut hypoteesieni pätevyyttä mm. mainos- ja media-alan toimijoilta, koska hehän tietävät varmuudella miten ihmisiin pitää vaikuttaa, kun halutaan saada ihmisten käytöstä ja ajattelua muunnettua tavoitellusti. Olen myös ottanut yhteyttä opetusta, sekä ohjelmisto- ja laitteistoteknologiaa tarjoaviin tahoihin kysymyksillä kuten:

• "voitaisiinko ajatella, että teidän alanne osaaja pystyisi helposti.."
• "voitaisiinko ajatella, että teidän alanne osaaja tietäisi, kuinka.."
• "eikö olekin niin, että ihminen saattaa/pystyy.."
• "eikö olekin niin, että nykyisin pystytään jo.."
• "voisitteko kuvitella, että todellisuudessa kyse on siitä, että.."
• "eikö teidänkin alalla esiinny sellaista, että.."

Tämä jälkimmäinen kyselyprosessi on vielä kesken, enkä vielä ole valmis kommentoimaan sen hyödyllisyyttä muutoin siltä osin, että näkemykseni ovat saaneet runsaasti vahvistusta eli ymmärrän hyvin, kuinka esim. psykologista vaikuttamista pystytään yhdistämään esim. luonnontieteiden tietämykseen ja teknologisiin konsteihin siinä tarkoituksessa, että saadaan aikaan mm. häirinnäksi naamioitua vaikuttamista. Kumpikaan tämän rikosilmoituksen kohteena olevasta lääkäristä ei osoita pätevyyttä/halukkuutta ymmärtää sitä, minkä haittaan pyrkivät ihmiset ovat osanneet jo vuosikymmenten ajan.

Psykiatrisen tautiluokituksen nimikkeissä on kaikissa vikana se, että niiden oirekriteerit ja kuvaukset mahdollistavat monitulkintaisuuden eli ts. niiden merkitys ei pysy vakiona tilanteesta riippumatta. Tästä seuraa se, että näistä nimikkeistä tulee eräänlaisia käsitepooleja, joista voi ammentaa keskenään ristiriitaisiakin merkityksiä. Ts. lukiessa lehdestä, että esim. masennukseen, tarkkaavaisuushäiriöön, alzheimeriin tai skitsofreniaan on löydetty syy tai kehitetty varma tunnistusmenetelmä, se ei voi olla totta, koska kaikki nuo ovat määritelmällisesti epätarkkoja, eikä niillä ole koskaan ollut eksaktia, yksiselitteistä kytköstä ihmisen (neuro)biologiaan tai käytökseen, vaan niillä kaikilla on useita erilaisia etiologioita. Tämä ei kuitenkaan ole koskaan estänyt lääkäreitä esittämästä, kuinka hyvin he osaavat päivittäisessä työssään diagnosoida ihmisiä. Käytännössä he perustavat diagnoosinsa erotteludiagnostiikkaan eli poissulkemiseen tyyliin ”tuo se ei ainakaan ole, eikä tuo, eikä tuo, eikä tuo, joten vaihtoehdoiksi näyttäisi jäävän tämä ja tämä määritelmä”. Ja jos kokeillaan jotain lääkettä, saadaan hoitovasteen onnistumisprosentiksi ensimmäisen kolmen kuukauden osalta esim. subjektiiviset 16 %.

Psykiatrian tautiluokitus ei edes tunnista sellaista vaikuttavaa tekijää kuin "muut ihmiset" esim. skitsoaffektiivisuuden, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, dissosiaation tai ahdistushäiriön osalta. Näiden osalta tavataan kertoa, että ne ilmenevät tyypillisesti jollain tietyllä iällä ja että sukupuoli ja tietynikäisyys kasvattavat jotain riskiä, mutta tämä on tietenkin vain tilastoinnista johdettua tietoa vailla minkäänlaista kontekstia. Nykyaikana olisi otettava huomioon, että mindhacking voi olla muiden ihmisten johonkin tiettyyn kohdeyksilöön kohdistamaa haitantekoa, mikä ilmenee sekä erilaisina oireiluina, että fysiologisesti mitattavina arvoina – olettaen, että esim. Eksote viitsisi tehdä sellaista tutkivaa työtä, joka sille kuuluisi.

Ihmiset tyytyvät helposti siihen, että arkisissa keskusteluissa käytetyt sanat ikään kuin pitävät jo valmiiksi sisällään olennaisen merkityksen, minkä vuoksi esim. ilmaisut "hänellä oli keskittymisvaikeuksia" tai "hänellä oli harhaluuloja" eivät tapaa kaivata lisäselvityksiä. Terveysalan asiantuntijatkin välittävät toinen toisilleen lausuntoja asiakkaistaan/potilaistaan/tutkittavistaan ilman, että erityisemmin huolehtivat siitä, kulkeeko potilaasta esitetyn luonnehdinnan kuten "keskittymisvaikeutta" ja "harhaluuloja" mukana kelpoisaa kontekstia, mikä pätee sitä useammin, mitä vähempänä moisten asioiden käsittely on ollut mukana heidän koulutuksessaan (esim. sairaanhoitajat, yleislääkärit, endokrinologit, ravitsemusterapeutit ja psykiatrit).

Psykiatrian pseudotieteellisyydestä on kritisoinut myös maailman suurin mielenterveyteen keskittyvä tutkimuslaitos (National Institute of Mental Health, NIMH), jonka mukaan tulevaisuuden psykiatria on kliinistä neurotiedettä, joka perustuu syvään aivojen toiminnan ymmärrykseen ja että nykyisten, konsensukseen perustuvien psykiatrian raamattujen (DSM ja ICD) kategorisoivat ja oireluonnehdintoihin perustuvat sairausluokitukset eivät täsmää erityisen hyvin geneettisten, neurotieteellisten ja käytöstieteellisten löydöksien suhteen, eivätkä läpimurrot eri tieteiden alueilla muuta psykiatrien perusteosten sisältöjä mitenkään.

RDoC

The Research Domain Criteria (RDoC) project is an initiative being developed by US National Institute of Mental Health. In contrast to the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders maintained by the American Psychiatric Association, RDoC aims to be a biologically-valid framework for understanding mental disorders: "RDoC is an attempt to create a new kind of taxonomy for mental disorders by bringing the power of modern research approaches in genetics, neuroscience, and behavioral science to the problem of mental illness."

https://en.wikipedia.org/wiki/Research_Domain_Criteria 

RDoC’s goal is to get a better understanding of mental illnesses by focusing on the convergence of biology and behavior. There is little doubt that current diagnostic categories based only on symptoms—the DSM and ICD systems—group within a single category people with different disease mechanisms that require different treatments. At the same time, some of the most disabling symptoms cross many diagnostic categories so that there is little correspondence between diagnosis and treatment. Without question, the current approaches, developed through consensus, have provided standard definitions and improved reliability in clinical practice and research. But precision medicine for psychiatry, as in every area of medicine, will require much more than reported symptoms and observed signs, as vital as those are.  

http://www.nimh.nih.gov/about/director/2015/crowdsourcing-rdoc.shtml 

It became immediately clear that we cannot design a system based on biomarkers or cognitive performance because we lack the data. In this sense, RDoC is a framework for collecting the data needed for a new nosology. But it is critical to realize that we cannot succeed if we use DSM categories as the “gold standard.” The diagnostic system has to be based on the emerging research data, not on the current symptom-based categories. Imagine deciding that EKGs were not useful because many patients with chest pain did not have EKG changes. That is what we have been doing for decades when we reject a biomarker because it does not detect a DSM category. We need to begin collecting the genetic, imaging, physiologic, and cognitive data to see how all the data – not just the symptoms – cluster and how these clusters relate to treatment response.

http://www.nimh.nih.gov/about/director/2013/transforming-diagnosis....

However, the diagnostic system for psychiatry has also been increasingly noted as an impediment to progress. The problems have been extensively documented and do not need to be elaborated here, but include excessive co-morbidity of disorders, marked heterogeneity of mechanisms and reification of disorders. In particular, the underlying validity of the disease entities has been questioned, in that the DSM and ICD categories do not map well onto emerging findings from genetics, systems neuroscience and behavioral science; as a result, it becomes very difficult to translate research from basic studies, either in animal models or in humans, to a systematic understanding of pathology or to systematic treatments directed at mechanisms.

http://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-126

The current diagnostic system is not informed by recent breakthroughs in genetics; and molecular, cellular and systems neuroscience. Indeed, it would have been surprising if the clusters of complex behaviors identified clinically were to map on a one-to-one basis onto specific genes or neurobiological systems. As it turns out, most genetic findings and neural circuit maps appear either to link to many different currently recognized syndromes or to distinct subgroups within syndromes.

http://blogs.plos.org/neuroanthropology/2014/02/09/research-domain-...

Sote-uudistusta oleellisesti pohjustava "Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus"-ohjelma on ollut kehitteillä useilla alueilla (valtiorahoitteisesti) jo vuodesta 2020 ja nämä kehitystyöt voivat jossain määrin johtaa potilaiden tulevan paremmin tutkituiksi. Toisaalta, esim. MTV:n "Kuntavaalit: puheenjohtajatentti" 8.6.2020 ei saanut hallituspuolueiden puoluejohtajia perustelemaan sote-uudistuksen tarvetta pidemmälle menevästi kuin lähinnä yhdenvertaisten palveluiden saatavuuden näkökulmasta. Tietojärjestelmiä tai digitaalisuutta ei mainittu edes sanoina (Henrikssonin ja Essayahin sanomiset tuli jostain syystä skippailtua, joten on häviävän pieni mahdollisuus, että jotain teknologiaan liittyvää mainittiin).

Tulevaisuuden sote-keskuksien hienoutena on erikseen listattu palveluiden oikea-aikaisuus, painotettu ennakoivuutta, korostettu palveluiden laadun mittaamista ja esitetty tavoitteeksi vahvistaa monialaisuutta/yhteentoimivuutta. Helppohan se on sanoa, sanotaan.

Sote-uudistukseen liittyvästä "Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus"-ohjelmasta on monenlaista sivustoa tarjolla, joista ehkä tärkeimpänä ja ajantasaisimpana: https://soteuudistus.fi/tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohj...

Innokylä.fi:stä löytyy jokaisen erillisen alueellisen toimijan hankekokonaisuudet tarkasteltavaksi ladattavine hankesuunnitelmineen. Etelä-Karjalan hankesuunnitelmasta (päiväyksellä 24.4.2020) saattaa lukea, ettei aikeissa mitään kovin mahdottomia tavoitella: ennakoivaa vastaanottoa muutamalle määritellylle potilasryhmälle, nuorten parempaa huomioonottamista, tunnistetaan oppilashuollon nykyprosessien kehityskohtia, päihdetietoisuuden lisääminen yms. tavallista. Jotain lupaavaa saattaisi ilmentyä listatuista konsultaatiomallien kehittämisistä, uudenlaisten työpari-/tiimityömallin luomisista ja jonkinlaisen digiklinikan pilotoimisesta. Muut toimenpiteet liittyivätkin sitten lähinnä kustannusten nousun hillintään.

Tulevaisuudesta tuntumaa muodostettaessa olisi toki hyödyllistä silmäillä, mihin on käytetty aikaa, rahaa tai huomiota lähivuosina. Jossain määrin huomionarvoisena voikin pitää sitä, että Eksoten sinänsä selkeästi liitteineen ja viitteineen listaamat menneet ja nykyiset hankkeet eivät sisällä sanallisen kuvailutiedon osalta mitään sellaista, joka antaisi ymmärtää, että organisaatiossa on jotain "pahasti vialla" joiltain osin. Pikemminkin hankkeita selaamalla jää vaikutelma, että toiminta on osakomponenttiensa ja tekijöidensä osalta hyvällä tolalla, mutta prosessien sujuvuutta voidaan hiukan kehittää, sekä valmiutta toiminnan laajentamiseen ja yhteistyöhön muiden tahojen kanssa löytyy. Menneistä hankkeista löytyy teemoina lähinnä tällaisiä: potilaiden digitaidot, palveluita maaseudullekin, kulttuurin vaikutus hyvinvointiin, työllisyyden edistäminen, asiakirjahallinnan parantelu, ihmisten elintapaohjaus (eräs hallituksen kärkihankkeista), toimintamallien määritys ikäihmisten palvelutarpeen ym. arvioinnissa, lapsi- ja perhelähtöiset palvelut, hyvinvointikumppanuus julkisen ja yksityisen sektorin välillä.

Jonkinlaisena harvinaisena erikoisuutena Eksoten menneissä hankkeissa (2015-2016) on ollut "CONNECT – Collecting Nordic Best Practice within Welfare Technology", joka kuvaillaan yhteispohjoismaiseksi hankkeeksi, jonka "tarkoituksena on kerätä eri maiden parhaat käytännöt hyvinvointiteknologian hyödyntämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa": https://nordicwelfare.org/fi/publikationer/hyvinvointiteknologia-ty...

Uudemmista hankkeista löytyy melkeinpä pöyristyttävästi jotain, missä mainitaan samassa virkkeessa teknologiset ratkaisut, digitaaliset palvelut, tekoäly ja robotiikka (teknologiaa kotiympäristöön, yhteistyössä mm. LAB amk:n, Oulun kaupungin ja VTT:n kanssa; rahoittaja: Sosiaali- ja terveysministeriö). Toinen yhteistyössä samaisen LAB amk:n ym. kanssa meneillään oleva hanke, jossa teknologisuus pääsee päärooliin on hanke, jossa "keskeisin tavoite on työntekijän ja asiakkaan autonomian ja sitä tukevan järjestelmän kehittäminen" ja missä "oikeat teknologiset ratkaisut, digitaaliset työkalut ja ohjaus tukevat palvelun laatua ja autonomiaa". Mitä tuo sitten tarkoittaakaan. Socom.fi-sivuilta löytyy lisätietona, että sekin liittyy ikäihmisten kotihoidon palveluihin. Muut uudemmat hankkeet ovatkin sitten tavanomaisempaa työttömiin, maahanmuuttajiin, mielenterveyteen, digiapuun ja maaseudun ikäihmisten huomioimiseen liittyväistä. Eksote on jotenkin biasoitunut ns. ikäihmisiin liittyviin hankkeisiin, voisi joku todeta. Mainitun lappeenrantalaisen LAB-ammattikorkeakoulun opinnäytetöistä ei vaikuttaisi löytyvän sen enempää viitteitä Eksoten "pahasti vialla" olevuudesta.

Vertailun vuoksi muutaman muun sairaanhoitopiirin listaamia hankkeita:

• Essote: https://www.essote.fi/tietoa-meista/hankkeet/
• Lapin sairaanhoitopiiri: https://www.lshp.fi/fi-fi/sairaanhoitopiiri/kehittaminen/Kehittamis...
• Sosteri: https://www.sosteri.fi/sosteri/tutkimustyo-ja-hankkeet/hankesalkku/
• Siunsote: https://www.siunsote.fi/hankkeet
• Soite: https://www.soite.fi/hankkeet

Soite näyttäisi olevan mukana yhteistyöhankkeessa RoboSote, millä on tekstiselitteiden mukaan mielenkiintoisia tavoitteita ja ei niin kovin yllättäen senkin projektisivulla ilmenee paljon sanaa "ikäihminen". Kyseisessä hankkeessa sanotaan mm. edistettävän "hoivarobotiikan ja -teknologian, sekä digitaalisten tuote- ja palveluratkaisujen kehittämistä ja hyödyntämistä sosiaali- ja terveysalalla".

Erilaisia säädösvalmisteluita, toimintamalleja, hankkeita, projekteja, yhteisöjä ym. on tehty ja meneillään paljon, eikä ole helppoa selvittää, mitkä niistä ovat päätyneet tai päätymässä jonkin pian ehkä entisen sairaanhoitopiirin käyttöön. Oman erikoisuutensa muodostavat lisäksi laajat kampusalueet, missä yliopistollinen sairaala, yliopisto ym. toimivat yhteistyössä eli "terveystieteellinen hoito-, koulutus- ja tutkimusyhteisö", kuten Tays.fi:ssä sanotaan. Linkkejä näihin liittyen:

• Tutkimus Taysissa
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset ja hankkeet
• Sosiaali- ja terveysministeriön hankkeet ja säädösvalmistelu
• Innokylän toimintamallit
• Innokylän kokonaisuudet
• Health HUB

Sinänsä voisi olla perusteltua kysyä, miksi julkisuudessa täytyy käydä keskustelua esim. terapiatakuusta siten, että keskustelu on erikseen ja irrallaan esim. kansallisesta mielenterveysstrategiasta, joka määritelty jatkuvaksi vuodesta 2020 vuoteen 2030? Entä päätyvätkö hallituksen menneet kärkihankkeet kuten UKK-instituutin koordinoima Vesote-hanke mihinkään hyödylliseen käyttöön tutkimustuloksien valmistuttua vai tehdäänkö niiden lisäksi ja niitä huomioimatta kymmeniä samantapaisia muita tutkimuksia? Siinä oli päämääränä, että "suomalaiset lisäävät liikkumista, vähentävät istumista, syövät monipuolisesti ja terveellisesti sekä nukkuvat paremmin".

Kunnallisen luottamushenkilön asemaan päässyt tai sellaiseen hakeutumassa oleva saattaisi kokea riskialttiiksi sen, että laittaa henkilökohtaiset kaupunkikehitystavoitteensa hyvinvointitavoitteineen muineen (vaiheistuksineen ja yksityiskohtineen) löydettäväksi sellaiseen paikkoihin, joista olettaa tekemisistään kiinnostuneiden voivan ne löytää, sillä henkilökohtaisen tason ja mahdollisesti edustetun puolueen kykenemättömyydet voisivat varsinkin asioita vääristelemään pyrkivien tahojen toimesta aiheuttaa sellaisia vaikutteita muiden ihmisten mielissä, että aikeidensa julkistaja tiedostaisi niitä vastaavat mietteet ahdistavuutta aiheuttavina tuntemuksina.

Hyötynä olisi voinut olla esim. se, että kuntalaiset pystyisivät laajemmassa määrin pääsemään parempaan ymmärrykseen siitä, mitä joku henkilö aikoo tehdä tai on jo tekemässä, mistä seuraisi sitten enemmän sitä toivottua palkitsevuutta tekemisilleen kuin silloin, jos oltaisiin vain enimmäkseen hissukseen kunnanvaltuustossa vahtaamassa, että yhdessä päätettyä kuntastrategiaa noudatetaan tai ollaan puolueen valtakunnallisen ohjelman säntillisenä edistäjänä tai ylläpitäjänä.

Jos kaupunginvaltuutetuilla ei määritelmällisesti olisi päätettäväksi edes mitään hyvinvointi- ja kulttuuriasioihin liittyvää, niin silloin jo kuntalaisillekin kävisi paremmin selväksi, että heidän asuinalueeseensa ja elämäänsä vaikuttavuuksista päättämään valitsemisella ei olisi erityisempää merkittävyyttä, sillä ympäristö ja palvelut ilmentyisivät joka tapauksessa suunnilleen tietynlaisena. Kisahallin sijainnista keskustelu valtuustossa, kuntoreittien lisääminen joillakin kilometreillä ja monikulttuuristen markkinoiden salliminen toimivat kätevinä hämäyksinä, jos tarkoituksena on antaa vaikutelmaa, että jotain sellaista saadaan aikaankin, joka jotenkin sivuaa hyvinvointia ja kenties tarjoaa samalla jonkinlaisia ihmisten toistensa kohtaamisen mahdollisuuksia.

Siinä missä ihmisten toistensa kohtaamisen mahdollisuudet kuin myös vaikkapa työelämään takaisin pääseminen ja ikäviä luokkatovereita sietäminen kytkeytyvät sen ymmärtämiseen tai ymmärtämättömyyteen, mikä tekee ihmisestä terveen. Juuri sellaisen selvityttämisen parempi mahdollistuminen pitäisi olla kanssakuntalaistensa parasta ajattelevan kunnallisvaaliehdokkaankin aikeiden ytimessä. Kunhan jossain myöhemmässä vaiheessa työllisyyspalvelut tulevat kuntien vastuulle, havahduttaneen ehkä laajemmin tajuamaan, kuinka terveysasiat nivoutuvat yhteen niiden asioiden kanssa, joista kunnallisvaltuutetut ovat päättämässä.

Hyvinvoinnin edistäminen nimissä tehdyt muutokset voidaan nähdä myös jonkinlaisena jippoiluna, jos verrataan niitä muutoksiin, joilla on epäsuorempi vaikutus ihmisten hyvinvointiin:

Toisessa tapauksessa pelkästään tavoitteesta keskusteleminen olisi vaikeampaa, koska sen osalta ei ole niin helppo pitää yllä "yhteistä" mielikuvaa siitä, minkälaista lopputulemaa tai toimintaprosessia tavoitellaan, mikä tarkoittaisi myös sitä, että tavoitteen "myyminen" kuntalaisille olisi vaikeampaa ja mikä taasen saattaisi nihkeyttää yhteisesti haluja ottaa käsiteltäväksi asiaa, jossa puututtaisiin siihen, miten jotkin asiantuntijat tekevät työnsä.

Terveyspalveluiden toimimattomuudesta voisi esittää myös kysymyksen, kuinka huonosti sen pitäisi toimia, jotta kuntatason päättäjistä alkaisi ahdistavasti tuntumaan siltä, että heitä vaaditaan tekemään ongelmille jotain vaikka yleisesti tiedettäisiin, että terveyspalveluiden osalta (jonkinlainen) päätösvalta on maakuntatason päätöksenteon puolella? Terveyspalveluthan ovat kuitenkin jotain, joka koetaan erittäin vahvasti kunnan palveluksi, olkoonkin, että päätöksenteko ei määritelmällisesti olisi kunnallisvaltuutettujen hyppysissä.

Sinänsä kunta- ja maakuntavaltuustojen yhtäaikaiskokoustaminen ei pitäisi kai nykyaikana olla niin mahdotonta, että pitäisi sen vuoksi jättää kuntatasolla mietiskelty asia viikoksi pariksi odottamaan, että se voisi tulla käsitellyksi terveyteen liittyväisiltä osiltaan myös maakuntavaltuustossa? Siinähän ehtii asiaan liittyvä orientoituneisuuskin ryvettyä. Olisikohan eri valtuustoilla mahdollisesti jopa sama fyysinen tilakin käytössään kokouksissaan? Eihän maakuntatason päätöksenteko sitä tarkoita, että maakuntatason päätöksenteko täytyy aina olla jotenkin maantieteellisesti etäämmällä kuin kuntatason päätöksenteko?

Erikseen huomioitavaa on sekin, että kaksisuuntainen kommunikointi eri toimijoiden välillä on erilaista silloin, kun aikeita vasta hahmotellaan kuin silloin, kun tavoitteet ovat jo pitkälti määriteltyjä ja neuvotellaan niiden toteuttamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Jälkimmäinen voisi liittyä esim. kunnanvaltuuston keskuudestaan valitseman kunnanhallituksen kommunikointiin hyvinvointialueen/maakunnan vastaavan kanssa.

Ei ole aivan selvää, missä määrin kuntastrategiat menevät uusiksi sote-uudistuksen vuoksi, sillä Etelä-Karjalassa sairaanhoitopiiri Eksoten hallitukseen ja valtuustoon on perinteisesti valittu kunnallisvaltuutettuja, joten kuntastrategiassa on voitu sanailla monenlaista hyvinvointiin ja elämänlaatuun liittyen. Täten, aiemmin olisi ehkä voitu luoda painetta parempien tavoitteiden asettamiseen strategiatasoa hienoisemmilla tasoilla, jos lehdistö ja radio olisi saatu heräteltyä inspiroimaan ihmisiä miettimään palvelujen toimivuutta paremmista vinkkeleistä, mutta lähitulevaisuudessa kunnallisvaltuutettujen on ehkä liian helppo sanoa "no can do" eli "ei pysty, kun on tuo maakuntavaltuusto, joka niistä asioista ehkä päättää". Puolueiden eroavuudet voivat myös tulla jollain valitettavalla tavoin esille, jos jokin sellainen toimii jatkuvasti esim. kustannussäästöihin vetoavana.

--

Kunnanvaltuuston keskuudestaan valitsema kunnanhallitus vastaa mm. kunnan toiminnan yhteensovittamisesta ja valtuuston päätösten valmistelusta/toimeenpanosta. (kuntaliitto.fi)

Kunnan hallinnon järjestämiseksi valtuuston on hyväksyttävä kunnan hallintosääntö, jossa määrätään mm. kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto tekee toimivallan jakoa koskevat ratkaisut eli delegointiratkaisut hallintosäännön määräyksillä. Valtuusto voi siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisillä valtuuston päätöksillä. (kuntaliitto.fi)

Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian, talousarvion ja -suunnitelman sekä muiden valtuuston päätösten mukaisesti. Valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista kuntastrategiassa. (kuntaliitto.fi)

Kaupunginhallituksen tehtävinä ovat myös kaupungin yleisestä kehittämisestä huolehtiminen ja sellaisten esityksien tekeminen, kaikilla kunnallisen toiminnan aloilla, jotka se katsoo tarpeellisiksi ja kaupungin etujen mukaisiksi. Lisäksi sen täytyy valvoa, että kaupungin lautakunnat, johtokunnat, toimikunnat ja kaupungin palveluksessa olevat henkilöt toteuttavat kaupungin kehittämistavoitteita, suorittavat tehtävänsä voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä noudattaen sekä toimivat kaupungin etujen mukaisesti. (lappeenranta.fi)

--

Voidaanko tai onko kansalaisten mieliä aina valmisteltu tietynlaisten diskurssien mukaiseksi eli he kokevat kuntavaalien aikaan, että tietyistä asioista riittää tietynlaajuinen keskustelu ja tietynlainen argumentointi tietyistä asioista on kelpoisaa kuunneltavaa? Lehdistö ja muut perinteiset toimijat olisivat varmaankin edelleen erityisasemassa tällaisessa vaikuttamisessa, missä ajattelua monilta osin anti-inspiroidaan ja ajattelun juonteita tyrehdytetään. Se kai selittäisi senkin, miksi vaalikoneet tuntuvat niin paljolti siltä, että ne eivät kysy sellaista, mitä pitäisi kysyä. Uudempiakin artikkeleiden julkaisijoita on ja lisäksi esim. SuomiAreena on jokavuotinen show, mutta riittääkö niiden mietteitä herättävyys vaikuttamaan kuntavaalien aikoihin mitenkään? TikTok, Facebook ym. ovat päivittäin monien käyttämiä, mutta saavatko ne missään määrin ketään kokemaan, että kuntavaaliehdokkaiden pitäisi olla jotenkin enemmän kuin missä rajoissa he pysyttäytyvät kuntavaalipuheissaan ja -aineistoissaan?

Terveydenhuolto on siinä mielessä kuin Prisma tai jokin muu laajasti kaikenlaista tarjoava, että sieltä voidaan poimia näytille ja uutisoitavaksi jotain, mikä on erityisen hyvää tai hyvin ja antaa ihmisten sitten antautua illuusiolle siitä, että kaikki muukin siinä tai siellä on erityisen hyvää tai hyvin tai ainakin ihan pian. Tällaisessa jonkun ihmisen suorittamassa pähkäilyn puutteessa on samankaltaisuutta vaikkapa siihen kuinka jonkin kaupungin valtuutettu voi antaa kaupunginhallituksen suoriutumiselle kehuja sillä perusteella, että kaupunkiin on saatu useita esim. IT- ja cafeteria-alan yrityksiä absoluuttisina määrinä laskettuna sen ja sen verran, mutta jätetty huomioimatta paikallisissa oppilaitoksissa opiskelijoiden suuntaavan matkansa muihin kaupunkeihin opiskelujensa päätyttyä. Entä voisiko olla olettamatta, että sairaanhoitopiirin logon näkyessä eri puolin kaupungin keskustan rakennuksien alaovia ja investoinnit sairaalarakennuksiin tehdään muistikuvia jättävän rakennustaiteen kera, asukkaista monet luulevat heidän hyvinvointiaan ja terveyttään arvostettavan riittävästi, koska terveys on sillä tavoin monin paikoin esillä ainakin jollain lailla? Luuloja johonkin suuntaan voi vahvistaa sekin, että paikallisten oppilaitosten verkkosivuilla lukee, että jotain yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa on meneillään, mutta paino onkin, valitettavasti, sanalla "jotain". Kunhan kunnallisvaltuutetut pääsevät lähitulevaisuudessa näpräämään työllistymisasioiden kanssa niiden sälyttäessä kuntien vastuulle ja terveysasioiden käsittelyn "etääntyessä" hyvinvointialueille, voi terveydenhuolto jäädä vielä nykyistäkin vapaammin huononlaiseksi muokattavaksi.

Tämä kirjoitus sisältää kymmenittäin sairaanhoitopiirien terveydenhuoltoon ja TE-toimistojen työllisten tervehdyttämiseen liittyviä kysymyksen osia, joiden voi ajatella alkavan esim. näillä sanoin:

• Miksi on niin, että..
• Miten voi tapahtua sellaista, missä..
• Jokohan tulisi muutos siihen, että..

Kysymysten voi ajatella viittaavan johonkin jatkuvasti pielessä olevaan, johonkin sellaiseen mitä usein ilmenee tai ollen huolellisen miettimisen arvoista, koska kyseiseen kysymykseen asti ei muuten koskaan päästäisi esim. tv-keskusteluissa. Kysymykset on kirjoiteltu ns. yhteen menoon muistinvaraisesti aiempia kirjoituksiani ja raakilemietteitäni silmäillen eli täydennettävääkin voisi olla. Tämän kaiken voi ajatella olevan jonkinlaista call-to-action -valmistautumista sellaiseen, missä olennaisimpana teesinä olisi, kuinka julkinen terveydenhuolto ei saa edes ihan vähänlaisesti terveydeltään normaalista poikkeutunutta fiksattua, jos kyse on yhden asiantuntijan osaamisen ylittävästä mietittävästä. Olen tainnut kirjoittaa muutaman kirjoituksen siitäkin, kuinka terveydenhuoltoa pidetään tahallaan huononlaisena, mutta siinä olisikin sitten erillinen miettimisensä miten tämä pääsee tapahtumaan kaikista valtuutettujen lautakuntiin, valtuustoihin ja hallituksiin pääsemisistä huolimatta.

--

(kouluttautuneisuus)

• lääkärin tietämykseen ja osaamiseen ei päädy arkista ymmärrystä parempaa hallintaa esim. ravitsemus-, liikunta- ja sisäilmaseikoista?
• työvuosien aikainen lisäkoulutus ei sitten kuitenkaan suuremmin laajenna terveydenhuollon asiantuntijan kompetenssia limittäytymään muiden asiantuntijoiden sellaisten kanssa?

(yhteistyöstä, erikoistumisista, työvoimasta)

• komponentisoidun terveydenhuollon asiantuntija ei tosissaan selvittele asioita yhdessä muiden komponentisoidun terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa?
• joitakin ihmiselimistön toiminnan asiantuntijoita ei edes hyödynnetä ennen kuin jotain on erityisen pahasti vialla?
• psykologien määrää ei lisätä?
• TE-toimisto ei tosissaan yritä hyödyntää sairaanhoitopiirin palvelutarjontaa tai yksityisen puolen täydentävää osaamista?
• terapeutteja, kuraattoreita ja mielenterveyspalveluita lisää vaadittaessa ei mainita koulutettavien piloille menemisen tai kehnoksi jäämisen mahdollisuudesta?
• terveydenhuolto ei yliopisto- ja amk-yhteyksistään huolimatta kehitä potilaiden itsemonitoroinnin mahdollisuuksia?

(käytännöt, standardit)

• pidetään itseisarvollisesti totena, että sairauksien luokittelu on "toimivaa" ja hyvä pohja terveydenhuollon käytännön työlle?
• lääkäreiden alansa julkaisuissa ilmenevä kritisointi alan toimintaa tai käytäntöjä kohtaan ei ole vuosikymmeniin saavuttanut päivittäislehtien sivuja kuin korkeintaan pikaisen ohimenevästi ja mitään muuttamattomasti?
• tietämys, metodit, teknologit ja tiede kehittyvät ja lisääntyvät, mutta tämä ei ilmene vastaanotoilla?
• potilaiden saamat hetkellisesti epäillyt diagnoosit "raahautuvat" mukana vuosikymmenten ajan?
• lääkäri ei jatka tavanomaisia laboratoriokokeita pidemmälle sen tutkimista, että potilaan oirekuvauksen mukaan oireiden yhdistelmää ilmenee tietynlaisesti, tietyin ajoituksin ja tietyn kestoisesti, vaan antaa asian edelleen miettimisen jäädä potilaan tehtäväksi?
• verenkuvatutkimuksia ei suostuta tekemään useammin kuin kerran vuoteen?

(ensikontaktit)

• on koettu hyväksi ideaksi antaa sairaanhoitajan tehdä puhelimitse esiarviointia lääkärin työn helpottamiseksi?
• sairaanhoitaja ei voi tietää tai ymmärtää asioita samoin kuin lääkäri?
• potilaan ongelmat tavallaan suodattuvat pois sairaanhoitajan kanssa keskustellessa, eikä hän täten lääkäriin asti jonkin asiakokonaisuuden vuoksi edes pääse?

(potilastiedot)

• potilastiedoissa on asiaa niin vähänlaisesti?
• potilastiedoissa suorastaan valehdellaan ja vääristellään tapahtumienkuluista ja keskustelujen sisällöistä?
• yhden terveydenhuollon asiantuntijan merkinnöissä ei ole riittävästi aineksia toisen terveydenhuollon asiantuntijan tietämyksen laajentamiseen kyllä/ehkä/ei -tietoa enempää?
• viimeisempiä potilastietoja ei koskaan ole potilaan saatavissa digitaalisesti ennen kuin on kulunut parista viikosta kuukauteen?

(reklamointi)

• tiedonkorjaamisvaatimuksia joutuu tekemään niin paljon?
• muistutuksia joutuu tekemään paljon?
• aluehallintovirastoon edes joutuu kokeilla ottaa yhteyttä ja saada siten vaikuttavuutta aikaiseksi?
• potilasvakuutuskeskukseen edes joutuu kokeilla ottaa yhteyttä ja saada siten vaikuttavuutta aikaiseksi?

(reklamoimisen toimimattomuus)

• ylilääkärin vastuulla olevien suoriutumattomuutta, käytöstä tjm. ei korjata taikka edes myönnetä?
• aluehallintovirasto ei koe tapahtumissa olleen mitään vikaa?
• tiedonkorjaamisvaatimuksiin ei suostuta?

(huonolaatuinen ihmisaines)

• töykeyttä ja potilaan mielen pahoinpitelyä voidaan harrastaa esim. Eksotessa vapautuneesti kuin olettaen, ettei siihen kuitenkaan kukaan puutu?
• terveysalan työelämän työntekijän elämänasenteeseen vaikuttavuudesta ja sen potilaisiin heijastuvuudesta ei puhuta?
• sairaan- ja terveydenhoitajista tulee erilaisempia sen vaikutuksesta, missä he käyvät koulua, mitä kaikkea on nähtävillä ja koettavissa koulumatkoilla/arjessa?

(asumisolosuhteet ja niiden aiheuttajat)

• kaupungin oman asuntovuokraajan toimintaa ei asujien kritiikistä huolimatta noteerata terveys- tai TE-palveluissa?
• terveydenhuollossa tai TE-palveluissa ei hyödynnetä sellaisten tahojen konsultointia, jotka varmistaisivat potilaan/asiakkaan väittämän tai olettaman todeksi?
• häirintää asuinympäristössä ei huomioida käytännössä kenenkään vastaanotolla?

(kaupungin strategiat, toimintasuunnitelmat)

• kaupungin toimintastrategioissa yms. huomioidaan hyvinvointia yksityiskohtaisemmin kuin terveydenhuoltoa?
• kaupungin tärkeiksi onnistumisen mittareiksi on otettu vain yksinkertaisia asioita kuten yrityksien määrä jollain alueella?
• kaupungin tai kaupunkia laajemman alueen valtuutetut eivät vahdi paremmin sairaanhoitopiirin rahankäyttöä?
• kaupunginvaltuuston netitsekin seurattavat kokoukset ovat viitsimättömyyksien ja osallistumattomuuksien demonstraatioita?
• kaupunginvaltuutetut tulevat tulevaisuudessa antamaan tyhmän hyväksyntänsä sille, että työttömien on pakko suostua itseään mitattavan ja selviteltävän kaikin keinoin, jotta heidän työllistymismahdollisuuksistaan saataisiin parempaa tuntumaa?
• sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana ei voi olla erityisen paljon terveyspalveluiden innovoimisesta kiinnostunut diibadaaba-touhuiluun tyytyjien sijaan?

(asukas-/asiakaspalautteet)

• sairaanhoitopiirin kehittäminen alueen asukkaiden palautteella on tehty niin mitättömiin seikkoihin kohdistavaksi?
• terveysalan liitot, yhdistykset ja kouluttajat eivät ota vastaan yksityishenkilöiden palautetta terveydenhuollon toimivuudesta ja pyri sen perustella saamaan aikaan muutoksia alan koulutuksiin ja käytäntöihin?

(työllistyminen)

• psykiatrisen tai neurologisen diagnoosin saaneiden erityisenlaiseksi kehittyneisyyttä tai pysyvämpää erityisenlaisuutta ei hyödynnetä? esim. skitsofreenikko, aspergerlainen tai adhd-tyyppi voivat ajattelunsa hallintaansa saatuaan olla sopivan eksentrisesti työllistettäviä ja muiden kanssa mainiosti toimeentulevia sen sijaan, että esitettäisiin heidät surkuteltavina ihmispoloina?
• TE-toimistot harjoittelevat asiakkailleen vaihtelemalla heitä palvelevia asiantuntijoita esim. hissukasta rähjäävään, puhua puputtavasta aneemisia idoita esittävään, asiantuntevasta herkistyjästä tiukkasävyiseen koheltajaan tai tasalaatuisesti perustehtävistään suoriutuvasta piilohäijyyn kiusaajaan?
• sosioekonominen asema vaikuttaa eri tilanteissa eri tavoin?

(soteuudistus)

• sana ’peruspalvelut’ on konnotaatioidensa osalta jotain erityisen hyvää lupaavaa sellaisissa lauseissa, joissa kaikille suomalaisille tarkoitetaan järjestettävän saataville jotain samaa, vaikka peruspalveluilla sitten kuitenkin tarkoitetaan jo määritelmällisesti jotain vähäistä, puutteellista ja vajaasti toteutettua?
• ihmiset käyttävät terveydenhuollon kehittämiseen liittyvissä puheissa sanaa ’digitaalisuus’ kuin se jotenkin maagisesti tekisi kaiken niin optimaalisen ideaaliksi, ettei sitä vähän määritellyksi tulevaa digitaalisuuden hyötyä voida enää koskaan myöhemmin ylittää?
• uutisissa ei koskaan mainita nimeä Zoltan Istvan?
• medikalisointi on edelleen käsite kaiken omadatasta, avoimesta tieteestä ja itsemittauslaitteista keskusteltavuuden aikana?

Oirekuvan kehittymisestä ei pysty saamaan erityisempää selkoa pelkästään lukemalla vastattuun kyselylomakkeeseen annettuja vastauksia, joilla on kerrottu siitä, kuinka paljon ja/tai kuinka taajaan jotain oiretta on esiintynyt. Oireiden kehittyminen on voinut alkaa vähästä, mitä on edeltänyt yksi tai useampi muutos elimistössä ja joita on edeltänyt yksi tai useampi vaikutin. Aiheutuneet muutokset taasen voivat tarpeeksi kauan jatkuessaan aiheuttaa lisää muutoksia elimistössä ja mikä sitten aiheuttaa uusia oireita ja nuo samaiset muutokset voivat myös muuntaa aiempia vaikutinperäisiä muutoksia jollain tapaa kuten vahvistamalla tietynlaista oireilua. Erilaisia vaikuttumia voi tulla lisääkin, jotka sitten aiheuttavat lisää muutoksia elimistössä ja mikä taasen monipuolistaa oirekuvaa vielä enemmän. Kyselykaavakkeisiin annettuja vastauksia ei useinkaan pitäisi jäädä tuijottamaan liiaksi, vaan tärkeämpää olisi ymmärtää, mitä elimistössä tapahtuu ja mikä on vaikuttamassa mihinkin. Tähän haasteeseen suomalainen lääketiede ei tyypillisesti ole osoittanut erityisen suurta mielenkiintoa vastata.

SFINX-lääkeinteraktiotietokannasta saa helposti tietoa, miten kaksi lääkettä vaikuttaa toisiinsa, mutta kolmen lääkkeen yhteisvaikutuksen lääkäri joutuu päättelemään itse. Sitä siltä ei kannata edes yrittää kysyä, voisiko jonkin ilmenneen, lääkkeen aiheuttaman oireen kumota esim. muuntamalla ruokavaliota.

SFINX-lääkeinteraktiotietokanta on lääkäreiden eniten käyttämä tietokanta lääkeinteraktioiden selvittelyyn, täydennettynä PHARAO-tietokannalla, molemmissa painotuksen ollessa lähinnä haittojen ja riskien ennakoinnissa. Niiden tuottajana on Medbase, joka ilmeisesti edelleen selviää työstään 6 täyspäiväisen työntekijän voimin (tietolähteet: FinPro inFront 3/2011 ja Finder Yritystieto), Karoliinisen Instituutin Kliinisen farmakologian osaston ja Stockholms läns landstingin Lääkeyksikön avittamana.

Interaktiot SFINX-lääkeinteraktiotietokannassa on luokiteltu "kliinisen merkittävyyden (A-D) ja dokumentaation tason (0-4) perusteella". Esim. B1 tarkoittaa, että "Interaktion kliiniset seuraukset ovat epäselvät ja/tai ne voivat vaihdella" (B) ja "Interaktio on kuvattu tulkinnanvaraisissa tapausselostuksissa ja/tai in vitro -kokeissa".

SFINXin tekijät ovat itsekin huomanneet, että se ei sovellu aivan kaikkeen lääkeparien yhteensopivuuden arviointiin, joten sitä täydennetään PHARAO-tietokannalla, joka "perustuu lääkkeiden farmakodynaamisten vaikutusten analysointiin ja joka antaa yleiskuvan potilaiden lääkehoitoon liittyvistä haittavaikutusten riskeistä". Farmakodynamiikka tarkoittaa siis "lääkkeenvaikutusoppia", ollen "farmakologian osa-alue, joka tutkii lääkkeiden vaikutuksia ja niiden mekanismeja molekyyleihin, elimiin ja koko elimistöön" (Wikipediasta). PHARAO-tietokanta rajoittuu kuitenkin 9 kliinisesti merkittävän haittavaikutuksen arviointiin, näitä ollen mm. verenvuotoriski, kouristusriski ja antikolinerginen vaikutus. Eli siltäkään ei tipahtele helppoja vastauksia vähänkään monimutkaisempiin kysymyksiin.

SFINX ja PHARAO ovat niitä, jotka lähes pelkästään nousevat esiin erillisinä tietokantaohjelmina/tietokantoina, kun jossain suomenkielisessä lääketieteellisessä tekstissä kerrotaan, miten tietokoneavusteisuus on läsnä arvioitaessa lääkekokeiluja ja luontaistuotteiden käytön vaikuttavuutta. Apteekkariliiton SALKO pääsee samoille listoille, mutta siltä voinee odottaa vielä vähemmän. Medbase on julkaissut myös myös Herbalbase-tietokannan, mutta se lienee vasta aluillaan, sisältäessään tietoa vasta jonkin verran yli 200 "keskeisimmän luontaistuotteen tehosta ja turvallisuudesta".

Ohjelmistoteknisesti SFINX on varmasti ihan kelpo suoritus ja sen voi integroida mm. erilaisiin sähköisiin potilasjärjestelmiin, mutta vaikka siinä on lääkkeiden lisäksi mukana mm. eräiden yleisten ravintovalmisteiden (esim. maito, greippi- ja karpalomehu) interaktiotietoja, niin lääkärin tai muun asiantuntijan käyttäessä (integroitua tai sellaisenaan käytettävää) lääkeinteraktiotietokantaa, ei hän välttämättä pääse päätelmien tasolla eteenpäin siitä, mitä ruudulla näkyvä varoitusteksti varsinaisesti tarkoittaa, jolloin täsmällisin ohje, minkä hän voi antaa on "välttää sitä ja sitä yhdistelmää varmuuden vuoksi".

Oireyhtymät kriteereiltään monimerkityksellisiä

Oireyhtymien yksittäiset oirekriteerit ovat usein monimerkityksellisiä. Sen minkä yksi ihminen käsittää tietyllä tavalla, voi toinen käsittää toisella tavalla. Yhden ja saman oirekriteerin voi käsittää esim. 5:llä eri tavalla riippuen tulkitsijasta. Tästä syntyy kriteerien väljyys.

Jos oirekriteerit olisivat monosemisia (yksimerkityksisiä), ei väljyyttä syntyisi, eikä diagnoosin saaneiden joukkoon ajautuisi "vääriä" ihmisiä, eikä niiden joukko, jotka luulevat omaavansa jonkin oireyhtymän olisi niin suuri.

Sinänsä koko idea listata oireita käyttäen yleisesti tunnettuja sanoja johtaa väistämättä epätarkkuuteen, kun kumminkin on olemassa huomattavasti täsmällisempiäkin sanoja.

Monia etiologioita samassa oireyhtymässä

Kaikki seuraavista listatuista ovat oireyhtymiä ja niillä kaikilla on useita etiologioita. Tarkoittaen sitä, että millään niistä ei ole yhtä ainoaa aiheuttajaa, syytä, geenimutaatiota tai vastaavaa, vaikka näin halutaankin väittää / uskoa. Oireyhtymiä ovat mm. tarkkaavaisuushäiriö (adhd), masennus (ja sen variaatiot kuten bipolaarinen versio), asperger, paniikkihäiriö, alzheimer, dementia, parkinson, autismi, skitsofrenia, migreeni.. vain muutaman mainitakseni. Löydät paljon lisää ICD-10:stä (http://www.stakes.fi/oske/luokitukset/icd10/index.html).

Eli itseasiassa, kun joku sanoo tai jollekin sanotaan, että hänellä on se ja se syndrooma, ei tuo lause kerro mitään eksaktia, erityisen tarkkaa määritelmää tuosta henkilöstä, vaan lause vain asettaa tietyt sumeat kehykset, jonka sisäpuolelle jää kaikki se minkä uskotaan liittyvän tuohon henkilöön.

Eli itseasiassa, se, että löydetään se oireyhtymä, johon oireet sopivat, voidaan nähdä karsintakierroksena. Sen jälkeen pitäisi käydä vielä uusi kierros ja selvittää, mihin etiologioiden alaryhmään hän kuuluu. Mutta juuri tätä ei välttämättä koskaan tehdäkään, vaan ajatellaan, että joku on esim. tarkkaavaisuushäiriöinen, dementikko tai skitsofreninen, sen kummemmin mistään etiologioista välittämättä. Erityisen merkityksellistä tässä on se tapa jolla verbiä ”olla” käytetään, sillä sitä käytetään paljon väärin, usein jopa täysi huomaamatta. Olla -verbin käyttäjä monasti todella uskoo, tälläisessä yhteydessä, että kohde todella on jotain ikäänkuin ”100% jokaisella solullaan ja jokaisella ajanhetkellä”. Entistä pahemmin tuo ajatus vääristyy, jos tuon verbin käyttäjä ei ymmärrä, että etiologioittain jaottelemattomaan oireyhtymään kuuluvat oireet eivät päde kaikissa saman diagnoosin omaavissa ihmisissä samalla tavoin.

Oireyhtymän kriteereihin sopivia ihmisiä käytetään oireyhtymän kasvoina (a)

Jos diagnoosikriteerit ovat väljät, päätyy diagnoosin saaneiden joukkoon hyvin erilaisia ihmisiä.

Näistä diagnoosin saaneista ihmisistä voidaan poimia juuri sellaiset, jotka sopivat ominaisuuksiensa, ulkonäkönsä ja muiden haluttujen tekijöiden osalta lehtihaastatteluihin, tv:n keskusteluohjelmiin, tuotteiden ja palveluiden suosittelijoiksi ja muihin vastaaviin tilanteisiin. Houkuttimia on helppo keksiä, eikä niitä usein edes tarvita. "Poimijat" ovat pääsääntöisesti niitä terveydenhuollon kentän ammattihenkilöitä, joiden elanto on riippuvainen siitä saavatko he vastaanotolleen asiakkaita vai eivät.

Varsinainen väärinkäytös tapahtuu siinä, että tälläisen toiminnan tarkoitukseen sisältyy usein aimo annos vilpillisyyttä. Mahdollisuuksia on monia, kuten esim. tarkoitus laajentaa tietyn oireyhtymän käsitteellistä merkitystä entisestään, toiveena saada suurempi määrä ihmisiä luulemaan omaavansa oireyhtymän X. Tai sitten halutaan väittää, että jokin tuote tai hoito auttaa KAIKKIIN diagnoosin X saaneisiin (jolloin myös kaikki ne jotka edes luulevat omaavansa oireyhtymän X, kiinnostuvat kyseisestä tuotteesta tai hoidosta).

Erityisesti siinä vaiheessa, kun jotain oireyhtymää ollaan lanseeraamassa ns. suurelle yleisölle, käytetään erityisen löyhiä määritelmiä ja kuvauksia oireyhtymästä X, jolloin lähes puolet suomen kansasta uskoo omaavansa tuon oireyhtymän ja ryntää hankkimaan diagnoosia (usein tämä ryntäys kohdentuu johonkin tiettyyn maantieteelliseen suuntaan, kunnes muu Suomen ammattiväki saa "rattaansa pyörimään"). Tälläistä lanseeraustahan tarvitaan siitäkin syystä, että ns. suuri yleisöhän ei todennäköisesti ole kuullutkaan kaikesta mitä sairauksia, oireyhtymiä ja tiloja tautiluokituskirjoissa on listattu jo jonkin aikaa.

Monimerkitykselliset oirekriteerit tekevät tutkimusmanipuloinnin mahdolliseksi (b)

Jos diagnoosikriteerit ovat väljät, päätyy diagnoosin saaneiden joukkoon hyvin erilaisia ihmisiä.

Tällöin diagnoosin saaneiden joukossa tulee olemaan hyvin monenlaisia erilaisia genotyyppejä (yksilön geenien kokonaisuus).

Näin ollen on kohtuullisen helppo väittää, että esim. jokin ruoka-aine tai ruoan lisäaine ei aiheuta oireyhtymän X oireita, koska ruoka-aine aiheuttaa diagnoosin X saaneiden joukossa oireita vain hyvin pienelle osalle.

Tästä ei ole pitkä matka väitteeseen, että ruoka-aine Y ei aiheuta oireita kenelläkään diagnoosin X saaneista. Vaaditaan vain pieni pyöristys argumentoinnissa.

Sanojen ruoka-aine ja ruoan lisäaine tilalla voitaisiin käyttää mitä tahansa muutakin ihmiseen vaikuttavia asioita, kuten kännykän säteilyä, tehtaiden päästöjä, jotain lääkkeitä, tv, muut ihmiset..

Tutkimustuloksia voitaisiin myös manipuloida siten, että tutkimukseen valittaisiin vain sellaisia yksilöitä diagnoosin X saaneiden joukosta, joiden arveltaisiin tai tiedettäisiin olevan sellaisia, joihin tutkittava asia ei todennäköisesti tai suurella varmuudella vaikuta.

Yksittäisestä oireyhtymästä voi muodostaa erilaisia käsitepooleja (c)

Jos diagnoosikriteerit ovat väljät, päätyy diagnoosin saaneiden joukkoon hyvin erilaisia ihmisiä.

Tietyn diagnoosin saaneiden ihmisten joukosta voi muodostaa monenlaisia pooleja. Esim. jos kaikki ominaisuudet kirjattaisiin heiltä ylös ja sijoitettaisiin yhdistettyyn pooliin, saataisiin pooli, jossa esiintyy useita kertoja tiettyjä ominaisuuksia, keskenään täysin ristiriitaisia ominaisuuksia, sekä ominaisuuksia ja niiden negaatioita (vastakkaisia ominaisuuksia).

Varsinainen väärinkäytös tapahtuu siinä, eximerkiksi, kun käydään väittämään, että oireyhtymä X -ihmisillä on sellainen ja sellainen ominaisuus, mikä on siis sama kuin sanoisi "KAIKILLA oireyhtymä X -ihmisillä on eräs tietty ominaisuus". Eli väitteet pohjautuvat yhdistettyyn pooliin, ei yksilöihin. Tästä seuraa paljon harmia.   

Ihmiset itse edesauttavat väärillä sanavalinnoillaan sanojen merkitysalojen laajentumista (d)

On tavallaan ihmisten oma vika, että sanoista tulee moniselitteisiä. Joka kerran kun jotain sanaa käytetään väärin, edesautetaan "sanan vastaanottajaa" käsittämään kyseinen sana jatkossa väärin. Yksi kerta ei niin haittaa, mutta kun yksilö saa useasta lähteestä tällä tavoin samankaltaista virheellistä tietoa, hän alkaa itsekin käsittää sanan väärin entistä useammin ja välittää tätä väärää käsitystä huomaamattaan myös eteenpäin. Huomioitavaa on, että uudet käsitykset eivät korvaa vanhoja, vaan molemmat ovat edelleen "olemassa" saman yksilön mielessä. Riippuu tilanneyhteydestä, mikä merkityksistä "nousee pintaan".

Mutta voisiko olla niinkin, että jotkin tahot näkisivät bisneksensä kannalta erityisen hyödylliseksi vääristää sanojen merkityksiä ja edesauttavat sanojen moniselitteisyyttä aggressiivisesti?

Yksittäinen oire voi assosioitua vahvasti johonkin tiettyyn oireyhtymään (e)

Vaikka tietty oire sinänsä voisi liittyä johonkin toiseenkin oireyhtymään, assosioituu jokin yksittäinen oire usein hyvin vahvasti juuri johonkin tiettyyn oireyhtymään.

Riippuen oireiden kokijan tietopohjasta, hän ei ehkei edes ole tietoinen muista oireyhtymistä, joissa esiintyy jokin tietty oire.

Diagnoosikriteereistä unohtuu osa ja jäljelle jää vain "olennaisin" (f)

He jotka ohimennen lukevat jostain oireyhtymästä ja sen kriteereistä, muistavat hetken kuluttua kriteereistä vain ne helpoimmin mieleen jääneet.

Jopa nekin ihmiset, jotka ovat hiukan syvemminkin tutustuneet johonkin oireyhtymään, tulevat lopulta unohtamaan suurimman osan kriteereistä ja jäljelle jää vain muutama olennaisinta kriteeriä.

Mielenkiintoista on se, että vaikka kriteerit tällä tavoin pääsevät karsiutumaan, eroavat eri oireyhtymät silti kriteeriensä osalta toisistaan helposti "vajaanakin". Ikäänkuin ne olisi suunniteltu sellaisiksi.

Diagnoosin saaneet ja ne jotka luulevat omaavansa kyseisen oireyhtymän ovat kaikki potentiaalista asiakaskuntaa

Sekä se joukko, joka on jonkin tietyn diagnoosin saanut, että se joukko, joka luulee omaavansa kyseisen diagnoosin, ovat kaikki potentiaalista asiakaskuntaa. Voisi jopa sanoa, että se on pooli, josta palveluidentuottajat ammentavat rahaa itselleen.

Tämä ostajajoukko käy läpi monia turhia lääkekokeiluja, luontaistuotteita, vastaanottokäyntejä, terapioita ja muita hoitoja. Näin siitä syystä, että näitä palveluja on markkinoitu väitteillä, että esim. tietty hoito tai tuote auttaa KAIKKIIN diagnoosin X saaneisiin.

On täysin yhdentekevää, jos markkinointiviestinnässä on vältetty käyttämästä ilmaisua "auttaa KAIKKIIN diagnoosin X saaneisiin", sillä potentiaaliselle asiakkaalle se ei käytännössä eroa ilmaisuista "saattaa auttaa oireyhtymään X" tai "on todettu auttavan oireyhtymään X joissakin tapauksissa".

On myös aiheellisesti pelättävissä, että heikommassa asemassa olevat (heikosti koulutetut / vähän tietävät, köyhät, laadukasta aivotoimintaa ylläpitämätöntä ruokavaliota nauttivat tai varsinaiset aivotoimintahäiriöiset) ihmiset joutuvat herkästi huijatuiksi ollessaan kykenemättömiä näkemään huijausta.

Johtuen siitä, miten terveydenhoitoalan ihmisiä koulutetaan, minkälaisiin erikoistumislinjoihin koulutusjärjestelmä on lohkottu, minkälaisen tiedon vastaanottamisesta opiskelijat ovat vähemmän innostuneita, millä tavoin eri tehtäviä hoitavat ihmiset on ripoteltu pitkin terveydenhoidon kenttää jne. asiakasta tutkivien kanssa keskustelu menee liian helposti pelkäksi jutusteluksi siinä kohdin, missä asiakkaan ennalta kerryttämä tieto, joka voi koostua myös pelkistä tiedon palasista, ylittää tutkivan tietämyksen.

Tällainen on erittäin turhauttavaa sellaisen henkilön kannalta, joka on erityisen kiinnostunut "ottamaan itse itsestään vastuuta" kuten monesti tavataan vaatia. Tällainen henkilö voi käydä läpi monia eri asioihin perehtyneitä terveydenhuoltoalan toimijoita ja sitä kautta kasvattaa omaa ymmärrystään asiasta, huomaten sitten jossain vaiheessa, että kokonaisen sairaanhoitopiirillisen asiantuntijat eivät saa yhteisellä tietämyksellään katettua kuin paikka paikoin sitä tietämystä, jonka asiakas itse on ehtinyt kerryttämään. Lopulta, asiat ratkeavat asiakkaan kannalta siten, että asiakas itse opiskelee niin paljon lisää, että hän ymmärtää, että kaikki hänen ongelmansa, joilla on yhteiset tekijänsä, ovatkin ihan helposti ymmärrettävissä ja karkotettavissa, eikä edes maksa paljon.

Kätevää olisikin, jos terveydenhuollon asiakas voisi kuvailla asiansa tietokoneelle, joka pystyisi piirtämään käsitystä asiakkaasta sitä paremmaksi mitä enemmän asiakas kertoo, mitään unohtamatta ja samanaikaisesti useista ulkoisista tietolähteistä tietokoneen älyään paremmaksi jalostaen. Lähitulevaisuudessa voisikin olla parempi niin, että kuuntelemassa asiakasta olisi vähemmän sairaanhoitaja-lääkäri -ketjuja ja enemmän datatiedemies-tietokoneäly -pareja (tai datatiedenainen), datatiedemiehen toimiessa asiakkaan apuna (eli ei auktoriteettina). Tietokoneen kanssa keskustelemisessa olisi se mukava puoli, että sille voi samalla käyntikerralla heittää – ellei jopa kotonta käsin etäyhteydellä – mietiskeltäväksi esim. seuraavanlaiset irtohavainnot, omat mietinnät ja pikkukysymykset:

• ruoka-aineessa x1 täytynee olla jokin oireisiin o1, o2 ja o3 vaikuttava asia
• eri oireista o2, o4, ja o6 esiintyvät yleensä ensin, sitten vasta muut oireet
• ajatusjaksavuuden heittelyt ovat synkronissa lenkkeilyjaksavuuden kanssa
• ravinnon imeytymisjärjestyksellä täytynee olla merkitystä, hiilihydraattien imeytyessä ensin
• ajatusjaksavuuden heittelyssä ei taida olla kyse pelkästään siitä, että elimistön vararavinnot ovat loppuun kulutetut pitkäkestoisen ulkoisen stressin aiheuttaman kortisolin erittymisen ja siitä seuranneen glukanonihormonin aiheuttaman verenkiertoon erittyneen glukoosin loppumisen vuoksi
• liian korkea verensokeri ei liene tuhonnut pancreatic beta cells, koska on kuitenkin useiden päivien mittaisia jaksoja jolloin kaikki on ok ja täten solujen insuliiniresistanssin kytkeytyminen päälle on sekin vain väliaikaista, eikä mihinkään lääkityksen tarpeeseen viittaavaa
• voisiko teessäkin esiintyvän L-theaninen suotuisalla vaikutuksella, joita ovat mm. levollisuus, erinomainen keskittyneisyyskyky, stressinhallinnan parantuminen ja parempi lenkkeilyjaksavuus, olla jotain tekemistä oletetun adrenal glandsin kuormituksen vähentymisen kanssa
• onko biometrisisten arvojen vaihtelussa jotain sellaista, jolla on jotain yhteistä Alzheimerin taudin kehittymisen kanssa, joka ei siis oikeasti edes ole mikään tauti eikä edes yksi yhtenäinen oireista koostuva tila
• pitäisikö hiilihydraatin saamista vähentää siinä mielessä, että mahdollinen liiallinen triglyseridien muodostuminen vähenisi, eikös niistä kerry vain ylimääräistä varastorasvaa ja aivoihinkin taitavat löytää tiensä
• olisiko mahdollista, että maksan glykogeenivarastot eivät edes ehtisi täyttymään kunnolla sen vuoksi, että aistit ottavat vähintään kerran tunnissa vastaan jotain erityisen kovaäänistä ärsykettä jostain lähistöltä, mikä pakottaa keskittymään enemmän siihen mitä itsellä on työn alla, minkä vuoksi kortisoli olisi jatkuvasti koholla ja tekisi mieli syödä jotain nopeita hilihydraatteja antavaa
• elimistö vaikuttaa oppivan hyödyntämään rasvaa energian lähteenä, kun sen totuttaa siihen syömällä esim. pekaanipähkinöitä, mutta voiko elimistö jostain syystä oppia pois tästä ja kuinka nopeasti se voisi tapahtua
• voiko glukagonihormonin erittymisellä, joka liittyisi lisäenergian tarpeeseen olla liittyväisyyttä siihen, että elimistö vaikuttaa ikään kuin nakertavan tai purkavan itseään tietyistä samoista kohdista k1, k2 ja k3, entä voiko tällaista purkaantumista tapahtua myös aivoissa
• jos L-theamine palauttaa keskittymiskyvyn, ajatustenorganisoimiskyvyn, päättelykyvyn ja hyväntuulisuuden koko päiväksi, voiko siitä päätellä, että hippokampuksen muistitoiminnoista vastaava alue on ok ja että otsalohkossakaan ei ole mitään erityistä vikaa
• kuinka paljon kannattaa ottaa tryptofaania ja tyrosiiniä lisää L-theaminea käytettäessä, sehän vaikuttaa erityisesti niihin alueisiin aivoissa, jotka ovat joko serotonergisiä tai dopaminergisiä
• miksi ummetus katosi, kun lopetti maitoproteiinia sisältäneen juustolevitteen käytön ja miksi vireystila tasaantui sellaiseksi, että yhdessä L-theaminen ja pekaanipähkinöiden kanssa, fyysinen ja mentaalinen jaksavuus pysyy varsin vaivattomasti tasaisena läpi päivän ja unikin tulee helposti, vaikka kuinka paljon aktivoisi mieltään juuri ennen "nukkumaanmenoajan" eli kuvaruutujen valoisuus ja luetun/katsellun stimuloivuus ei erityisemmin unen saantiin vaikuttaisi
• ovatko ne tutkimukset, joissa on tutkittu unensaantiin vaikuttavia tekijöitä ja joissa on päädytty siihen, että kuvaruutujen valoisuus ym. ovat merkittäviä tekijöitä olleet miten luotettavia (sinun mielestäsi, koneystäväni)
• Suomen prebioottitarjonta vaikuttaa olevan bakteerivalikoiman osalta kuin villistä lännestä, jos ymmärrät ilmaisun, kannattaisiko kuitenkin tilata nekin jostain ulkomailta, olettaen, että oirehistoria, ruokavalio ja kuvaillut stressaavat tekijät aiheuttaisivat bakteerikatoja ruoansulatuskanavassa
• solujen tarvitessa happea jatkuvasti, voisiko oirehistorian ym. perusteella olla niin, että huoneilmassa tai ilmastoinnissa on jotain pielessä tiettyjen oireiden lieventyessä nopeudella a1 siirryttäessä ulkoilmaan
• voisiko jokin ruokavaliossa aiheuttaa nukkavilluksen tuhoutumista ilman varsinaisia keliakian oireita ja täten bioaktiiviset peptidit pääsevät verenkiertoon ohutsuolen solujen väleistä
• voivatko bioaktiiviset peptidit päästä jonkin molekyylin kyydillä veri-aivo -esteen läpi aivoihin suurina määrinä, entä bakteerit ja mikrobit
• mistä se kertoo, että flunssan alkuvaiheen ja paaston aikana elimistön tila kohenee, onko valkosolujen määrä silloin suurempi ja tarkoittaako se sitä, että elimistössä on ollut jonkinlaisia patogeenejä häiritsemässä elimistön toimintaa ja jos näin, miksi elimistön tila taas hiukan huononee, kun flunssa hälvenee tai paasto päättyy
• ruokavalion sisältäessä paljon erilaisia marjajauheita, runsaasti ruokosokeria, sekä omatekoista leipää ja pähkinöitä tulee syötyä pitkin päivää, olisiko mahdollista, että hampaissa alkaisi esiintyä jotain sellaista, joka ilmenisi jatkuvana, mutta huomaamattomana tulehdustilana ja joka vaikuttaisi laajemmallekin elimistöön
• voisiko uunin lämpötila olla hiukan liian korkea käytetyn ruokaöljyn kuumennuksensietokyvyn kannalta ja voisivatko molekyylimuunnoksien (karsinogeenit) haittavaikutukset kasautua ulkoisen stressin, ummetuksen ja L-theaminen käyttömättömyyden suhteen siten, että yhdessä potentiaalisesti huonon huoneilman kanssa liian kuuma uunin lämpötila oli se, joka lopulta aiheutti sen, että oiretta o8 alkoi esiintyä
• koska ajatuksenkulkua kuvainnollisesti boostaavat ashwagandhat ja siperian ginsensit eivät ole toimineet kuin päivän pari kerrallaan, mutta ruokavalio- ym. muiden muutosten jälkeen erinomaisesti aamusta iltaan joka päivä, olisiko syy ollut siinä, että t1 ja t2 ja t3
• voisiko lisämunuaisten uupumiseen riittää pelkästään se, että naapurin junttinaapuri vinkuttaa aamuisin, autonsa käynnistyvää moottoria minuuttitolkulla jo kuudetta kuukautta putkeen riippumatta kellonajoista (06:30, 07:27, 05:07, 08:50, 09:43, anything goes), vai vaaditaanko siihen aina myös se, että hän ajoittaa toimintansa myös johonkin ajankohtaiseen kuten SkyDriven muuttumiseen OneDriveksi (Tietoviikon uutinen samalla minuutilla) ja hetkeä myöhemmin nähtyyn matkallaan eksyneeseen kotiopetuksessa olevaan autokoulun oppilaan ohjastamaan autoon, jonka perässä on komea valkoinen kolmio, jota esiintyy myöhemmin myös Prismassa jonkun selässä vai pitäisikö tällaista häröilyä jatkua vuosikausia
• voiko elimistön itsensäkorjausyrityksistä aiheutua race-condition -tilanne, jossa elimistö sinänsä on normalisoitumaanpäin, mutta L-theaminen serotoniini- ja dopamiiniratoja normalisoivan käytön puutteesta, sekä ravintoaineiden imeytyväisyyden ja hyödynnettävyydeen vajeesta johtuen lisäravinteena otettu tyrosiini ei päädykään dopamiiniksi, vaan sitä käytetään rakennusosana johonkin muuhun tarkoitukseen, mikä ilmenisi sitäkin kautta, että lenkkeilyjaksavuus on ihan ponnetonta

Tietokoneet ovat siitä mukavia, että niiltä voi ihan vapaasti kysyä ns. tyhmiäkin kysymyksiä tai kysymyksiä, joihin odotettuja vastauksia pidetään lähinnä nice-to-know -tyyppisinä, mutta jotka eivät kysymyshetkellä tunnu niin elintärkeiltä. Fiksu tietokone ei hätkähdä siitä, jos käyttäjä ei tiedä jostain asiasta kuin sen englanninkielisen nimen, muun kerronnan ollessa suomeksi tai jos lauserakenne ei ole ihan täsmällinen kieliopiltaan. Tietokone ei myöskään unohda kerrottua sitä mukaa, kun sitä kertyy lisää. Sille ei tarvitse purkaa kaikkia mietintöjään auki valmiiksi, eikä ole tarpeen noudattaa jotain tiettyä syntaksia. Se myös tunnistaa kysymyksen retorisuuden ja mietiskeleväisyyden, tuottaen pyydetyn tiedon perusteella erilaisia väliraportteja, joiden avulla asiakas itse voi kehittää omaa käsityskykyään käsillä olevasta asiasta ja esittää parempia kysymyksiä. Vertaappa tätä siihen, että "oikealla" lääkärillä käydessä lääkäri varaa ajan jollekin toisella asiantuntijalle, jonka luo pääsee esim. seuraavan viikon torstaina klo 14.00. Koeta siinä sitten pitää hyvää flowta yllä.

On näkemystä terveydenhuollon tahallaan vääränlaiseksi suunnittelusta puoltavaa, että terveyspalveluissa asioimisesta tulee taistelua siitä, kumpi osapuoli saa tavoitteidensa mukaiset kirjaukset potilastietoihin (autenttiset yms. vs vääristelevät yms.) ja että erilaisten yksiköiden ylilääkärit, Valvira ja Potilasvakuutuskeskus ovat erittäin vastahakoisia tunnistamaan tapahtuneita vääryyksiä ja hoitovirheitä. Tietenkin tällaisen voi aina selittää pois yksittäistapauksina, joita ei pitäisi yleistää, mutta terveydenhuollon uudistumisen hitaus esim. koulutusaloja ylittävien palvelukokonaisuuksien kehittämishalujen nihkeyden muodossa ja yksittäisistä koulutuksista suorastaan puuttuvien yhteyksien luominen holistisemman ihmiskuvan muodostamisen mahdollistamiseksi koulutetuille, viestii jonkinlaisten päättäjätahojen halukkuudesta pitää vuosikymmenten aikana tietynlaisiksi kehkeytyneet toimintatavat ja puutteet suunnilleen tietynlaisena.