Neuraaliverkko kuulostaa sanana melko tieteelliseltä ja sitä se onkin, mutta se on kuitenkin niitä asioita, jonka ymmärtämisessä pääsee helposti alkuun, kun vain antaa sille tilaisuuden - soveltaminen on se hankala osuus. Tietojenkäsittelytieteessä, neuraaliverkko on tietokoneohjelmistoista ja datasta koostuva systeemi, joka suurpiirteistää (eng. approximate) mallin esim. yksilön tekemistä valinnoista tiettyjen olosuhteiden vallitessa.

Neuraaliverkot voivat olla itseoppivia ja/tai ennalta opetettavia. "Opetusdatan" ei tarvitse pohjautua samassa ympäristössä kerättyyn dataan kuin missä myöhemmin vertailukohteena käytettävä tapahtuma sijaitsee, vaan neuraaliverkko osaa tehdä yleistyksiä eli arvioida sitä mitä valintoja kohdehenkilö, jonka "valintojentekemisekoneistoa" pyritään mallintamaan, tulee tekemään jossain muussa ympäristössä, jossa on monelta osin tiettyä samankaltaisuutta.

Neuraaliverkkojen ideana on mallintaa aktiviteetin etenemistä aivojen kuorikerroksen synapseissa (sisääntulot vaikuttavat ulostuloihin). Eräs mahdollisesti helpoimmista mallinnettavista liittyy valintojen tekemiseen vähäisestä valikoimasta kuten osareittien valitsemiseen autolla ajaessa, mutta jos neuraaliverkot ovat aivan tuntematon asia entuudestaan, tulee varmuudella käsittämään tämän aluksi vajavaisesti (tekstin lopussa linkkejä aiheisiin johdattaville sivuille).

Neuraaliverkon tuottamien arvioiden ei tarvitse olla sellaisia, että kaikki osa-arviot valmistuisivat yhdellä kysymällä jo ennen kuin mitään matkaa on edes tehty, vaikka ne ovat eräässä mielessä myös "ennustuskoneita" ovatkin. On myös aivan eri asia mallintaa yhden yksilön todennäköistä käytöstä kuin ihmisvirtojen käytöstä. Lisäksi liian automaattisesti oppiva neuraaliverkko voi tehdä itsestään tyhmän, sillä jos sitä ei ole ohjelmoitu havaitsemaan hämäystä eli jatkuvia tahallisia reiteiltä poikkeamisia, se opettaa itseään tekemään aina vain huonompia arvioita. Neuraaliverkon käsittelemät muuttujat olisivat esimerkkeihin sovellettavissa tapauksessa ihmisen valitsemia, muuttujien arvojen ollessa joko manuaalisesti käsin syötettyjä (esim. "tyypillinen viipymä jonkin mielenkiintoisen esineen äärellä silloin kun on melko kiire paikkaan x") tai automatisoidusti syötettyjä (esim. sensorin tai anturin ohittaminen).

Ihmismielen plastisuudesta eli tietynlaisesta alati mahdollisesta uudelleenmuotoilemisesta johtuen mikään sisä- tai ulkosyntyisille vaikutteille herkistymä ei ole loputtomiin pysyvää, mutta tämä ylläpidollinen osuus sivuutetaan tässä kirjoituksessa ja keskitytään ajatusten istuttamisen ensivaiheisiin - herkistymien ylläpidon idea saattanee tulla ymmärretyksi intuitiivisesti ilman erillistä selittämistäkin.

On varmaankin syytä aloittaa selittäminen kuvista, sillä ensivilkaisulle ne todennäköisesti tuntuvat siltä, että niistä ei tajua mitään, vaikkeivat ne piirroksina kovinkaan monimutkaisiltä näytä. Kuvasta 2 voitaneen aloittaa, siinä ollen esitettynä yksi monista tietylle henkilölle (kohdehenkilö) tutuksi tehty henkilö, jonka kohdehenkilö muistaa selkeimmin ja erottuvimmin kuudesta eri asiasta, joista osa on tässä tapauksessa tietynlaisia ääniä, joita on puskettu kohdehenkilön mieleen varsin väkisin ja tarkoin ajoituksin (esim. auton kolme erilaista piirrettä kuten auton käynnistysääni, oven läimäytysääni ja puskurista mieleen tuleva (kuviteltu) melkein-rusahti ääni), muiden ollessa yksittäisiä mieleenjääneitä tapahtumia, jotka ovat ajan kanssa saaneet niin paljon vahvistumaa osakseen, että niistä on tullut melko erottamaton osa tuosta henkilöstä mieleen tulevia asioita. Huomioitavaa on, että kaikki tämä on suht tarkkaan koordinoitua ohimennen kuultuja väittämiä myöten. Kuvassa 2 ja muissakin kuvissa olevilla kirjainten sarjoilla ei ole mitään erityistä merkitystä sellaisenaan, kuten ei myöskään neljässä eri kuvassa käytetyllä harmaalla symbolilla.

Kuva 1 ilmentää sitä, miten tämä tietty kohdehenkilöön vaikuttava henkilö hyödyntää sekä tietoverkon kautta murtautumisia, lämpökameratekniikkaa, semiautomaattisia laserkiikareita yhdistettynä verkkopalvelimiin, liikesensoroita, kohdehenkilön monitorin ruudulla nähdyn etätarkkailua ym. ajoittaakseen (*) tietynlaisen äänen tuottamisen juuri tietyntyyppisiin hetkiin. Jottei kohdehenkilö pystyisi tunnistamaan minkäänlaista erityistä logiikkaa sen suhteen, milloin voi odottaa minkäkinlaisen äänen ilmentymistä, äänien esiintymisjärjestystä vaihdellaan suhteessa kohdehenkilön toimintaan ja toisinaan esim. auton ruma ja pitkäkestoinen käynnistysääni on kokonaan poissa, vaikkei ko. autoa olisi mitenkään esilämmitetty tai ilman lämpötila täsmäisi jotenkuten aiempien äänien esiintymisten aikaisiin lämpötiloihin (kuin kojelaudassa olevasta kytkimestä tai älypuhelinsovelluksesta päälle/pois kytkien). Paljastavinta toiminnassa on se, että on todennäköisyyksien mielessä täysin mahdotonta, että häiritsevä henkilö voisi sattumalta käydä läimäisessä autonsa ovea auki ja kiinni jokaisena tietyn viikon päivänä, aina eri kellonaikaan (jopa klo 02.00 jälkeen) ja joka kerta alle minuutti sen jälkeen, kun kohdehenkilö on lopettanut esim. monituntisen vaalikampanjaan valmistautumisensa (asunnon ikkuna auki). Jollain toisella viikolla samaa epätodennäköisyyttä ilmenee monta päivää peräkkäin siten, että häirintä ajoittuu pari minuuttia ennen sitä, kun kohdehenkilön Samsung-merkkinen älypuhelin herättää kohdehenkilön (ikkuna yöllä auki) ja herätysaika olisi joka päivä ollut aivan erilainen. Sattumaa? Ei vaan sitä, että Samsungin älypuhelin vuotaa ns. tehdasasenteisilla ohjelmillakin kuin sieni. Samaisen häiritsijän toiminnan koordinoituneisuus ilmenee siinä, että häirintää ei ajoitella kaikkiin jonkin perusteen mukaan sopiviin tilanteisiin, vaan vain esim. niihin hetkiin kun kohdehenkilö on lukenut vaikkapa Verkkouutisista tai Guardianista artikkelin, jossa on kerrottu uusimmista Edward Snowden -paljastuksista. Erittäin kielivää häiritsijän ja hänen taustaverkostonsa pyrkimyksistä on sellainen, missä häirintää ajoittuu esim. uuden opiskelun huippukohtiin eli niihiin hetkiin, jolloin uuden asian opiskelijan mieli loistaa kirkkaana kaikesta dopamiinilla aktivoituneisuudestaan ja sitä myöten ollen erittäin alttiina kaikenlaisen ylimääräisen jäämiselle erittäin herkästi mieleen.

Väkisin juurruttamisen lisäksi, ja jota saattaa esiintyä jopa tuhat yksittäistä, tarkoin ajoitettua kertaa muutaman kuukauden aikana, ovat tapaukset, joita ei tarvitse tuputtaa ollenkaan väkisin, koska kohdehenkilön mieli on jo valmiiksi sillä tapaa tietyn henkilön mielessä pitävä, että niihin mielikuviin voi helposti liitättää jotain uutta (vrt. oppitunnilla tapahtuvaan opiskeluun, jossa orientoituneisuus lisää todennäköisyyttä, että uusi oppi sujahtaa kuin itsestään täydentämään aiemmin opittua). Kuvassa 2 näitä "sujautuksia" ovat tietty paikka/sijainti/kohde (esim. häirinneen henkilön yksittäinen kohtaaminen jossain tietyssä paikkaa kuten tietyn parkkimittarin tai kemiallisen pesulan ikkunan läheisyydessä), piirre/oikku/maneeri (tiettyä erottuvaa piirrettä/oikkua/maneeria käyttäneen henkilön näkeminen jossain yhteydessä, tämän habituksen ollessa samankaltainen kuin häirinneen henkilön) ja ammatti (kuultu kerrottavan häirinneen henkilön oletetusti tuntuneen henkilön puheita kuunnellessa).

Kun sekä kohdehenkilöä häiritsevä henkilö 4;itsessään", että hänestä mieleentulevat asiat ovat herkistyneinä kohdehenkilön mielessä, voidaan näitä herkistyneisyyksiä laajentaa, liittämällä niihin uusia assosiaatioita tuottavia ajatuksia, jolloin häiritsevän henkilön juolahtaminen mieleen ryöpsäyttää jollain tasolla aktiiviseksi myös näitä jatkoajatuksia - mikä on myös mallinnettavissa ja simuloitavissa tietokoneella. Kuva 3 ei avaa tätä tekniikkaa aivan kauttaaltaan, mutta siinä perusideana on se, että häiritsevän henkilön ei itse tarvitse olla läsnä, kun hänestä mieleen tuleviin ajatuksiin liitetään jatkoa, vaan muut ihmiset hoitavat tämän homman. Kirjainsarjalla KLIL merkittyyn mielteeseen ollaan kuvassa 3 liittämässä samankaltaisuutta ilmentävä mielle ja kirjainsarjalla NÄRS merkittyyn mielteeseen ollaan liittämässä periaatteessa mitä tahansa, jonka havaintovastine olisi ollut havaittavissa erottuvasti tietyssä sijainnissa/paikassa/kohteessa. Kuvassa 3 keskenään ristiin kulkevat viivat ilmentävät sitä, kuinka on järjestetty keinotekoinen tilanne, missä tietty selkeimmin erottuvaksi tarkoitettu aistihavainnon kohde saa piirteisiinsä kohdistuvaa vahvistusta ympäristöstään (esim. muodon samankaltaisuus), mutta joista ei seuraavana päivänä muista (ainakaan helposti) kuin sen, joka oli tarkoitettukin muistuvan helposti mieleen. Koska tämä uusi asia oli niin vahvasti kytköksissä tietystä häiritsevästä henkilöstä mieleen tulevaan assosiaatioon, ajatusten tietynlainen konteksti-/tapahtumasidonnaisuus murtuu jossain määrin, jolloin tuon tietyn henkilön ja hänestä selkeimmin mieleen tulevien asioiden ajattelemisen kautta kohdehenkilön mielessä aktivoituu myös tuo uusi mielle - aluksi jonkin verran aiempaa juurrutustapahtumaa episodimaisesti tietoiseen mieleen läikyttäen, mutta myöhemmin lähinnä tuon tietyn mielteen perustavimpia ominaisuuksia esiaktivoiden (vrt. tietyllä voimalla kiskaisu ja kiskaisu yleensä). Tällöin ollaan päästy siihen, mitä on tarkoitettu ilmentää kuvassa 4.

Koordinoidusti häiritsevät henkilöt ovat tyypillisesti sellaisia, että heidän erityispiirteensä ja heistä helpoiten esiin nousevat ajatukset eivät ole samoja, jolloin heitä voidaan toisistaan erottuvaisuudesta johtuen hyödyntää yhtäaikaakin. Jossain vaiheessa käy yleensä niin, että joku näistä häiritsevistä henkilöistä ei sellaisenaan ns. toimi, sillä kohdeyksilön mieli on alitajuisella tasolla kyllästynyt häneen niin, että häirintä ei tuota toivottujen ajatusten esiin nousemista. Tätä varten häiritsijät pyrkivät vahvistamaan tietynlaista merkittävyyttään laajentamalla heistä selkeimmin esiin nousevien ajatusten vaikutuspiiriä. Voidaan esim. ajatella, että tietylle häiritsijälle on tavanomaista, että hän köröttelee autollaan tietyllä samalla vauhdilla kohdehenkilön asuintalon ohitse mm. niillä hetkillä, jolloin kohdehenkilö on juuri tullut havainneeksi monitorinsa ruudulta jotain sellaista, jossa on jotain samanpiirteisyyttä kuin köröttelemisen ideassa. Tällainen samankaltaisuus voisi olla esim. tulivuoresta valuvan laavan katseleminen videoklipistä, joka oli katseltavana vaikkapa Reutersin videoleikekirjastossa. Huomioi myös muut ajatuksia aktivoivat assosiaatiot, konnotaatiot ja denotaatiot kuten räjähtävä purkautuminen, tulisuus, hohka, sulattavuus ja pitkän matkaa valuvuus. Tällainen merkittävyyden laajentaminen toimii helpoiten silloin, kun häiritsijän ja kohdehenkilön välillä on jonkinlainen voimasuhde, missä häiritsijä voi tehdä melkein mitä vaan ja kohdehenkilö on sillä tapaa ns. alakynnessä, ettei voi tehdä juuri mitään estääkseen.

Se miksi kohdehenkilö ei pysty estämään tällaista häiritsevää toimintaa, liittyy paljolti siihen, että vaikka paikallispoliisilla ja poliisilla laajemminkin olisi tietoa, mistä on kysymys ja keitä siihen osallistuu, he eivät viitsi tehdä asialle mitään, koska kyse on myös yhteiskunnan hallinnasta ja heille kelpaa aivan hyvin se, miten asiat nykyisellään ovat.

Yhteiskuntajärjestelmässämme on hienoksi rakentuneisuudestaan huolimatta tiettyjä valuvikoja ja puutteita, jotka tavallaan pakottavat tiettyjä viranomaisia ja tiettyjen alojen asiantuntijoita ohjaamaan yleisen huomion jonnekin muuanne, jotta heidän kykenevyytensä ja mahdollisuuksiensa rajat eivät tulisi esille. Voisi sanoa, että he etsivät toistuvasti ulospääsyä hankalista tilanteista tai sellaiseksi potentiaalisesti muodostuvista.

Toiminnan rajat erilaisissa tehtävissä voivat asettua ns. ylhäältäpäin, lainsäädännöstä tai erilaisista muodostuneista käytännöistä, tai sitten yksittäiset tilanteet aiheuttavat sen, että oman ammattinsa osaajaksi kivunnut ammattihenkilö joutuu tekemään päätöksiä sen perusteella, mitä juuri sillä hetkellä sattuu mielestään löytämään. Lisäksi muut mahdollisesti paikalla olevat henkilöt luovat tilanteisiin tiettyä jännitystä, joka tiivistyy erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa asiantuntija joutuu pohtimaan jotain sellaista, jossa on paljon uutta eli soveltamaan tietotaitoaan reaaliajassa johonkin sellaiseen, joka kuormittaa hänen mielensä työmuistia. Persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen, minkälaisia päätelmiä ja päätöksiä tällaisessa stressitilanteessa ulos suusta tupsahtaa; on helpompi olla objektiivinen, jos kaikki on tavallaan ennalta mietittyä ja yleisesti hyväksytyt linjaukset opeteltuina.

Ajateltakoon esimerkkinä tilannetta, jossa joku on kertonut verkossa, että hän epäilee "muiden ihmisten" haluavan tehdä hänelle ultimaattisen jekun, joka tässä tapauksessa olisi hänen ilmoittamisensa kryonisaatiohalukkaiden listalle (kehon syväjäädytys ja myöhempi henkiinherättäminen) ja että hänen ilmoitettaisiin haluavan herätä vasta vuonna 2150, jolloin hän olisi jonkinlainen historiallinen jäänne ja elävä museokapistus, joka olisi mahdollisesti maailman tyhmin ihminen geeniteknologisesti uuden normaaliuden saavuttaneiden ja evoluutiokiihdytettyjen ihmisten joukossa.

Esimerkki on tarkoituksella sellainen, että siihen on ensin alkuun vaikea suhtautua vakavasti. Mielenkiintoista asiassa onkin se, kuinka asiaa käsiteltäisiin tietyssä kolmessa eri vaiheessa, joka alkaisi siitä, että ihan normaalit arkipoliisit tulevat hakemaan "lääkärin juttusille". Tässä ensimmäisessä vaiheessa rupateltaisiin niitä näitä ja päädyttäisiin lopulta tilanteeseen, jossa poliisit katsovat toisiaan "tietyllä tavalla" eli kokisivat kyseessä olevan ns. selvä tapaus, vaikka mikään heidän koulutuksessaan tai normaalityössään ei mahdollistaisi tekemään hyviä sellaisia päätelmiä, joilla he voisivat kumota mitään "asiakkaan" kertomasta. Heillä on varmasti kokemusta erilaisista jekuista, joita ihmiset tekevät toisilleen, mutta jos jekku on riittävän monimutkainen ajateltavaksi, sitä ei ehditä purkaa mielessä auki vartin mittaisen kyydityksen aikana, eikä siinä varmaan netistäkään käydä tietoa tankkaamassa (esim. Alcorin sivuilta). Käytännössä heidän mielensä "tilastoja prosessoiva osa" tuottaa näkemyksen, että kyse on erittäin todennäköisesti väärästä luulosta, mutta he eivät kuitenkaan ilmaise mietteitään sanoin.

Eteenpäin kuljetuksen toisessa vaiheessa "asiakas" tapaa jonkun satunnaisen lääkärin, jolla ei juuri sillä hetkellä ollut muuta tekemistä tai jonka saa irrotettua muusta tekemisestään esitutkimuksen ajaksi. Poliisit ovat läsnä tilanteessa, mutta eivät ota aktiivisesti tilanteeseen osaa, vaan lähinnä seuraavat taustalla ja mietiskelevät kaikenlaista, kuten mitä keikkaa on edessä myöhemmin päivällä tai pitäisiköhän hakea lapset tarhasta aikaisemmin ja lähteä vaikkapa hampurilaisravintolaan syömään.

Lääkäri pitäytynee tällaisissa tilanteissa auktoriteettisuuden roolin sisällä, koska ei halua näyttää tyhmältä poliisien edessä. Hän kyselee erilaisia peruskysymyksiä, mutta välttää ottamasta mitään erityistä kantaa asioihin. Hän ei hae mistään lisää tietoa, joka liittyisi johonkin erityisosa alueeseen kuten vaikkapa ICT-teknologiaan, vaikka joku muu olisi jossain asiassa parempi asiantuntija kuin hän. Saattaa ehkä soittaa pikaisen puhelun jollekin saman sairaanhoitopiiriin sisällä toimivalle, jonka hän tuntee entuudestaan ja kysyy jonkin erityisen kysymyksen, mutta pääsääntöisesti hän ei saa erikoisista tapauksista mitään erityistä irti, vaan hän on tavallaan pakotettu lähettämään asiakkaan eteenpäin, koska eihän hän osaa siinä tilanteessa tehdä päinvastaistakaan päätöstä (hän ei kehtaa tehdä "tyhmiä" päätöksiä poliisien edessä).

Tästä seuraa melko automaattisesti se, että erikoinen tapaus joutuu useaksi viikoksi tarkkailuun jonnekin psykiatriselle osastolle, joiden suljettuuden aste voi vaihdella esim. asteikolla 1 - 5.

Koska tällaisissa tapauksissa on kyse julkisen puolen kautta hoidettavasta tarkkailusta, voi lähtöolettamuksensa pitää, että käsittelyajat venyvät, asiantuntijuuden ja tutkimuksen taso vaihtelee, ja yleensäkin "asiakkaalle" koittaa jo pelkästä odottelusta tarpeetonta haittaa, joka sotkee hänen elämänrytminsä. Elämänrytmin jälkihoitoa ei pääsääntöisesti tarjota tai korvata (tarkkailuajasta joutuu itse asiassa itse maksamaan). Vaikka tarkkailujakso kestäisi esim. kolme viikkoa, voi hyvinkin olla niin, että kukaan hoitavassa yksikössä ei missään vaiheessa käy opettelemaan jotain uutta esim. kryonisaatioon liittyen (tai ICT:hen liittyen, jos asiakas kertoo tapahtuneen esim. tietomurtoja), eikä varsinkaan käytetä ulkopuolisia ja maksullisia konsultteja. Ts. pyritään pärjäämään omilla resursseilla ja pyritään tekemään päätelmiä erikoisista asioista pelkällä arkijärjellä, vaikka monivuotinen erikoissairaanhoitajan tai yleislääkärin koulutus mahdollistaisi korkeammankin tason päätelmien teon. Eteenpäin lähettämisessä voidaan tuudittautua paljolti myös siihen, että osasto-olosuhteita ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkkailemaan (paitsi jokailtaiset vierailijat, jotka voivat liikkua alueella vapaasti), eikä niistä kirjoiteta lehdissä, joten tarkkailun yleisesti toimivuudestakin voidaan esittää periaatteessa minkälaisia väittämiä tahansa.

Esimerkin mukaisessa jekussa varsinainen jekku voisikin todennäköisesti olla se, että pyrkimyksenä on saada joku tietty tyyppi kirjoittamaan jotain "häiriintyneen oloista" verkkoon, koska juuri se triggeroisi käyntiin edellä kuvaillun tapahtumasarjan. Sen osoittaminen, että juuri näin olisi tapahtunut tai ei olisi tapahtunut vaatisi jälleen erilaisista asiantuntijuutta eri vaiheissa osallistuvilta tarkkailijoilta.

Ihmiset jaksavat antaa vaikutelman ystävyydestä tai hyvälaatuisesta tuttavuudesta hämmästyttävän pitkiäkin aikoja. Voi olla, että suurimman osan aikaa tällainen suhde on aito ja vilpitön, mutta niiden hetkien tunnistaminen, jolloin ystäväosapuolista toiselle kytkeytyy päälle tiedonurkkimis-moodi, ei välttämättä ole erityisen helppoa. Ystävänä olemisen hatarimpia määritelmiä lienee se, että on sillä tapaa siedettävä, että pystyy esittämään toiselle osapuolelle kaikenlaisia kysymyksiä, ilman että tämä niihin lähtökohtaisesti suurella varauksella suhtautuu. Vaikka epäilys heräisi, on epäilyksen syytä vaikeahko määrittää, varsinkin jos kysyjän puolustusreaktiona on "hei, nostin juuri kädet eteeni ja työnnän sormillani ilmaa sivuun sen merkiksi, etten tiedä ollenkaan mistä puhut".

Kysymys kuten "kummalta puolen aurinko viimeksi paistoi, kun matkasitte bussilla Lahdesta Jyväskylään.. ajattelin varata paikan ei auringon puolelta" voi kuulostaa sekä äkkiseltään ja että hetken miettimisenkin jälkeen varsin viattomalta kysymykseltä, vaikkakin ehkä hivenen omituiselta ajoituksen ja kysymyksen tarpeellisuuden suhteen. Se mitä kysyjä olisi saattanut pyrkiä selvittämään, liittyi itseasiassa vastaajan havaintojen rekisteröimiseen ja rekisteröimättömyyteen sekä muistikuvien käsittelyyn. Jos kysymykseen vastaaja ei olisi tavoittanut mielestään mitään sopivaa mielikuvaa, hän olisi voinut tehdä myös päätelmän auringon sijainnista, sillä Jyväskylä on suoraan Lahdesta ylöspäin, mikä taasen olisi paljastanut sen, kuinka kauan vastaaja miettii mitäkin vaihetta ja milloin hän hoksaa siirtyä kokeilemaan jotain toista ratkaisuvaihtoehtoa. Vastaaja olisi myös voinut välttää tyystin koko asian tarkempaa miettimistä, mutta se olisi myös kertonut hänestä jotain oleellista.

Muita melko viattomia persoonallisuudesta tai melko pysyvistä kyvykkyyden rajoista tai toistaisesta kykenevyydestä kertovia kysymyksiä voisivat olla esim. "miltä punainen näyttää mustavalkokuvassa" tai "kumpi näistä lipastoista mallaisi paremmin sen olohuoneen pöydän kanssa". Vertailuun pyytävä kysymys on aina myös päättelyä vaativa ja sopivasti kysymyksen muotoilemalla, voi löytää ne rajat, jolloin vastaaja ei pysty enää pitämään kahta tietynlaista vertailtavaa asiaa mielessään yhtä aikaa, mikä jälleen paljastaa hänestä jotain oleellista.