Huomio 1 (liian varhaista päätelmien tekoa ja asioiden laajalti huomiotta jättämistä)

Hallintokantelun vastauksen osalta:

ELY-keskuksen olisi pitänyt tunnistaa, että sillä ei ole tarpeeksi vaikutelman muodostamisen aineksia käytettävissään tehdessään TYP:n asiakasta jossain määrin jopa syyttävän kuuloisia toteamuksia vastauksen lopputeksteissä. Tässä käy merkittäväksi myös se, kuinka asiakkaan kannalta merkittävät asiat tulevat ikään kuin suodattuneeksi, pelkistyneeksi ja redusoiduksi, kun niistä mm. karsiutuu pois kaikenlaista keskusteluista työvoimavirkailijan ja hänen kanssa parityötä tekevän sosiaaliohjaajan kanssa. Kun muut tahot sitten myöhemmin silmäilevät, mitä vähää tietojärjestelmiin on kirjattu ylös ja mitä TYP:n asiakkaan kanssa on sovittu, eihän niistä tietenkään voi muodostaa lähellekään autenttista vaikutelmaa esim. siitä, mistä asiakkaan kanssa on keskusteltu.

Eräs pitkä virke ELY-keskuksen päätöksessä tekemääni hallintokanteluun sai minut häkeltymään sen suhteen, miten pahasti pieleen Kaakkois-Suomen TE-toimistossa (jolta ELY-keskus pyytänyt lausunnon) nähdään minut TYP:n asiakkaana. Päätöksessä ei mainittu sellaisia nimiä, joista voisi päätellä kuka on tehnyt jonkin selvityksen TE-toimiston osalta, vaan on vain todettu, että "TE-toimiston antaman selvityksen mukaan.."

Hallintokantelun kanssa tekemäni muistuksen vastauksessa, johon TYP:kin vastasi ja joka liittyi hyvinvointialueen ja TYP:n väliseen yhteistyöhön, esille ottamani asiat huomioitiin jossain määrin paremmin, mikä saattaa johtua läheisemmästä yhteydestä asianomaisen asioiden käsittelyyn.

Tämä seuraava virke ja erityisesti sen loppuosuus alkaen sanasta "vaikka", oli häkellystä aiheuttavaa:

"Mistään ei kuitenkaan ole ollut kantelijalle ratkaisuksi, osaksi johtuen siitä, ettei kantelija ole ollut kiinnostunut hänelle tarjotuista palveluista tai kokenut hänellä olleen estäviä tekijöitä mm. terveydentilaan ja häirintään (monitorointi) liittyvät tekijät sekä työn vastaanottamiseen liittyvät rajoitteet mm. rajaten työnhaussaan itselleen soveltumattomia tehtäviä ja soveltuvia tehtäviä, vaikka työttömän työnhakijan tulisi kuitenkin lain mukaan aktiivisesti hakea sekä ottaa vastaan kaikkea työkykyynsä soveltuvaa työtä."

Toki kontekstia paremmin tietämättä ei voi ottaa asiaan kummoisemmin kantaa, mutta se mikä tuossa on vikana, löytyy kirjoitetun sävystä eli siinä on otettu vääristelevästi kantaa asianomaisen asenteeseen, annettu ymmärtää asianomaisen olleen yksipuolisesti "estäviä" tekijöitä esiintuova ikään kuin niitä ei olisi hyväksyvästi noteerattu kohdatessa ja sitten vielä muistutetaan siitä, mitä laki sanoo jättäen siinä samalla mahdolliset estävät seikat merkityksettömään asemaan.

Asianomaisen tekemässä hallintokantelussa oli mainittu monenlaisia syitä sille, mitkä ovat vaikuttamassa työllistymättömyyteen ja joista osa on subjektiivisia luonnehdintoja henkilöiden kohtaamisista, osa mainintoja eri tahojen tekemättömyyksien epäsuorista vaikutuksista myöhempiin tapahtumiin, osa suoraa kritiikkiä esim. jonkin toimimattomuudesta. Liitteinä oli mm. huolitellusti valikoitua lisätietoa erilaisen palvelutoiminnan vioista ja siitä, minkälaista on nykyaikainen häirintä, joka voi turmella yksilön mielen toimivuutta pitkäaikaisestikin ja mikä taasen taatusti vaikuttaa esim. työllistymiseen tai työssä suoriutumiseen. Nämä ovat kuitenkin kaikki ikään kuin syrjään sysättyjä, mikä ilmenee vastauksessa mm. siten, että on siteerattu useita lainkohtia työllistymiseen liittyen ja todettu selvityspyyntö tehdyn, mutta miltään osin ei ilmene, että asianomaisen mietteitä ja huomioitu olisi todella otettu huomioon. Pikemminkin jää vaikutelma, että on vain käyty antamaan vastausta hallintokantelun alussa mainittuun syyhyn eli “Primääri syy tälle kantelulla on se, että työvoiman palvelukeskus ei suuremmin edes yritä nousta palvelulupauksiensa tasolle siten” ja pyritty työmäärällisesti vähin keinoin kumoamaan moinen väite.

Terveysasioita asunnon sisäilman laadusta lääkäreiden saatavuuteen, terveysalan asiantuntijoiden tietämyksen/osaamisen rajoista TYP:n oman terveydenhoitajan hyödynnettävyyden vähäkäyttöisyyteen ja häirinnästä hyvinvointialueen tiedonkorjaamisvaatimuksien hyväksymättömyyteen ym. on käyty läpi keskustelun muodossa ja asianomaisen itsensä mm. piirtämien Illustrator-kaavioiden avulla työllistymissuunnitelmia TYP:ssä tehtäessä, mutta melkeinpä kaikki täten keskusteltu ikään kuin “suodattuu” pois muiden nähtäviltä, sillä työllistymissuunnitelmien sisältämät tekstit eivät kerro syvällisesti mistään, eikä niistä kukaan muu taho voi tehdä kovinkaan hyviä loogisia tai muitakaan päätelmiä. ELY-keskuksen tapauksessa hyvien päätelmien tekoa ei ole näemmä edes yritetty, minkä voi ottaa monella tavoin kuten vaikkapa loukkaavana ja halveeravana. Mainitut työllistymissuunnitelmat ovat itse asiassa paljolti toistensa kopioita ja niissä saattaa kulkeutua mukana useamman vuodenkin jokin sama merkityksetön seikka eli eivät työvoimavirkailijat ym. niihin kovinkaan paljon panosta.

Erikseen asioihin vaikuttamassa olisivat tai voisivat olla myös asianomaisen tekemät muistutukset, kantelut ja sähköpostitse tehdyt huomautukset ent. sairaanhoitopiirin ja nyk. hyvinvointialueen palveluiden laadusta, sen työntekijöiden töykeydestä ja haluttomuudesta miettiä asioita, potilastietojen vääristelevyydestä tai jopa suoranaisesta valehtelevuudesta esim. epävarmoihin diagnooseihin liittyen. Näihin ELY-keskuksella ei liene suoraa näkyvyyttä, mutta hallintokanteluni liiteaineistoa pelkästään silmäilemälläkin ELY-keskukselle olisi pitänyt käydä selväksi, että asioihin voivat vaikuttaa merkittävästi myös ne asiat, jotka he rajaavat huomioitavista seikoista pois. Eräs liitetiedosto oli nimeltäänkin “sähköpostit - 1c - potilastietomerkintöjen vioista.docx”, mutta ei vastauksessa hallintokanteluuni viitattu sellaiseenkaan mitenkään.

Muistutuksen vastauksen osalta:

TYP:stä suoraan saatu vastaus ei ole samalla tapaa asianomaista paheksuva tms. ja olen sinänsä varautuneen tyytyväinen siihen, että muistutuksessani esille tuomani epäkohdat tulivat (edes paremmin) huomioitua siellä, missä olen työttömyysasioita käsitellyt. Vastauksessa ilmaistiin tunnistetun ilman vastaan haastavuutta niitä asioita, joita olen keskusteluissa esille tuonut:

“Työttömyyden pitkittymisen taustalla vaikuttaisi siis olevan varsin monisyinen erilaisten tekiköiden summa kuten Marko Seppäsen esille tuomat asumisen, terveydentilaan ja häirintään liittyvät asiat. Niin kuin myös työmarkkinoiden mahdollisuudet tarjota soveltuvia tehtäviä.”

Samaisessa vastauksessa on myös todettu, että

“Selvityksen perusteella Etelä-Karjalan hyvinvointialue ja työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP ei löydä mitään perustavanlaatuista korjattavaa nykyisestä palvelujärjestelmästä”

mikä on subjektiivisesti ottaen falskia, sillä asianomainen on kyllä todennut ja tehnyt monelle taholle selvänoloiseksi, kuinka monissa kohdin hyvinvointipalvelussa asiointia esim. tieto vääristyy, tiedon vääristymät kertautuvat, asiantuntemus ei riitä, asiantuntijoiden toistensa kanssa konsultointia ei tapahdu, toiminnan koordinointi asiantuntijoiden kesken on vähänlaista ym. TYP:n näkökulmasta voitaisiin toki sanoa, että jotkin lakisäänteiset lääkärintutkimukset on tehty ja joitain asiakkaan pyyntöjä on huomioitu, mutta hyvinvointialueen toimimattomuus vaikuttaa, tietenkin, myös työllistettävyyteen ja juuri sen vuoksi TYP:n pitäisi vähintäänkin viestiä hyvinvointialueen suuntaan, minkälaiset muutokset edistäisivät heidän asiakkaidensa työllistettävyyttä. Radikaalimpana vaihtoehtona olisi toimia koordinoidummin ja systemaattisemmin yhdessä hyvinvointialueen kanssa.