Jotenkin siinä vain kävi niin, että tarkoituksena oltua ottaa yhteyttä yrittäjyyspyrkimyksissä avustaviin paikallisiin tahoihin (sekä mm. muutamiin valtuutettuihin) ja kertoa epäkohdista yrittäjäksi ryhtymiseen liittyen, lähetetyn keskustelua initialisoivaksi tarkoitetun viestin sävy hätyytteli tuonteeltaan "miten näin paljon pielessä ja olevuutta voi ollakaan". Momentumia monenlaiseen turhautumiseen on muodostunut jo useamman vuoden edestä muidenkin seikkojen osalta kuin suoranaisesti yrittäjyyteen liittyvien sellaisten kuten terveys- ja työvoimapoliittisista palveluista, eikä jälkeenpäin ajatellenkaan näiden turhautumisien aiheuttamissa tuntemuksissa ole ollut erehtymisen varaa.
Eräänä tapahtuneena on ollut ohjelmointitaitoisia opiskelijoita tavoittelevan alustavan viestin päätyminen väitetysti jonnekin Moodlessa sijainneeseen amk:n Tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden kurssiryhmän ilmoitustaululle, mihin ei sitten annettu tehdä muutoksia eikä lisäyksiä, eikä pyyntöihin ottaa sitä poiskaan vastattu ennen kuin viikkojen kuluttua. Jos kyse olisi ollut yrityksen opiskelijoita lähestyvästä viestistä, jossa tiedotetaan mahdollisuudesta työharjoitteluun tjm., tietenkin yritystä kiinnostaisi minkälaisessa kontekstissa ja missä muodossa sen viesti ilmentyy sen havainnoijille. Täten, kun jo pitkään väitetysti yrityksille ym. tahoille opiskelijapalveluita tarjoava oppilaitos koheltaa monella eri tavalla aina eri vastuuhenkilöiden vastuusta etääntymisistä alkaen, eikä sellainen ole perin epätavallisen laadutonta toimintaa ja kuin tarjottuna taholta, joka pitää palvelutarjontaa esillä kuin jonkinlaisena kulissina, jonka jotain edustavuudelta tuntuvuus ei illuusiona rikkoudu sellaisten ihmisten mielessä, jotka eivät samaisia palveluja yritäkään käyttää? Kyse oli vuonna 2021 tapahtuneesta, minkä jälkeen oppilaitoksen sivuilla olevat lyhykäiset maininnat siitä, että "tulevia asiantuntijoita" monelta eri alalta (liiketaloudesta, tekniikasta, hotelli-, ravintola- ja matkailualalta, sosiaali- ja terveysalalta sekä muotoilusta, kuvataiteesta ja visuaalisesta viestinnästä) on saatavilla yrityksien käyttöön ja erilaisia testauspalveluita on saatavilla myös, ovat yleisluontoisuudessaan jokseenkin sellaisenaan edelleen.
Yhden henkilön kokemukset eivät välttämättä vastaa sitä, miten asiat muiden kohdalla sujuvat, mutta on houkuttelevaa ottaa huomioon esim., että a) aiempinakin vuosina toimintaa kuten yrityshautomoisuutta on pidetty oppilaitoksen verkkosivuilla esillä, vaikka toiminta oli loppunut jo pidemmän aikaa sitten, b) alumnitoiminnan hyödyllisyydestä jo valmistuneille opiskelijoille listataan monta asiaa, mutta käytännössä hyötyä tai edes yhteydenottoja ei ole ollenkaan, c) aiemmin samaisen oppilaitoksen edeltäjän opiskelijana olleena tultu todenneeksi, että yrityksiltä tulevia suoria ehdotuksia tietotekniikan opiskelijoille tiedoksi annettavaksi on ehkä noin kaksi vuodessa ja d) monen opiskelijan osalta osaaminen on parempaa opiskeltavan alan olennaisten käsitteiden selittämisen osalta kuin tietotaidon soveltamisessa. Ts. erilaisten tosiasioiden kätkemistä erilaisten edustavuuksien alle ja harhauttavuuksien keinoin saattanee esiintyä.
Alunperinkään yrittäjyyspyrkimyksissä potentiaalisesti avustavien tahojen viestintää ei ole ollut tarkoitus julkaista netissä, mutta tässä tapauksessa on luonnehdittavissa, että asiassa keskusteluun ryhtyneiden määrä oli erittäin vähäinen ja muidenkin osalta vastaukset sisälsivät lähinnä vähän myötäilyä, mitään keskustelureittejä avaamattomuutta ja viestimisen loppumista saatuihin ensikommentteihin.
Siinä ohessa, kun olen kehitellyt yritystoiminnan perustaksi tarkoitettua tuotettani, hyvälaatuisen orientoituneisuuden vallassa, viikkojen pituisina sykleinä, olen selvitellyt ja koetellut erilaisten yrittäjyyteen liittyvien tahojen ja mahdollisuuksien toimivuutta. Enemmänkin kuin mitä tästä viestistä käy ilmi. Vaikutelmaksi on jäänyt, että jonkinlaiset diskursiiviset käytänteet ohjaavat ihmisiä puhumaan ja kirjoittamaan yrittäjyydestä siihen tapaan, että sen vuoksi ikään kuin yleiseksi käsitykseksi yrittäjyydestä muodostuu se, että yrittäjyyden on tarkoituskin olla riski, yrittäjänä oleminen kertoo pysyväluonteisista ominaisuuksista ja yrittäjäksi ryhtymisen pitääkin olla tiukoin kriteerein arvioitua.
Tässä viestissäni on kyse turhautumisesta mm. siihen, kuinka koulutukseni on tehnyt helpoksi kehittää omaa tuotettani, mutta jonka potentiaalia innovatiiviseksi välineeksi tulemiseksi ja monien muiden tahojen työllistämiseksi ei pääse tavoittamaan syistä, joita en voi tunnistaa omikseni.
Jaoin selittelyni neljään osaan:
---------- --- - -- - -- -- - -- -
Kun olen arvioinut aikomuksiani, tuotekehityksen valmiusastetta, visioitani, erilaisia valmiuksiani ja erityisesti muiden tahojen aiheuttamia ongelmia, viiveitä, show-stoppereita, kommunikoimattomuutta, kommervenkkejä ym. on jäänyt tuntuma, että rahoitusta ja kassavirtaa lukuunottamatta tapahtumien kulkuihin ennen yritystoiminnan aloittamista saisi lisäsujuvuutta, jos ei sentään yritystoiminnan suuremmaksi skaalaamisen vaiheeseen asti, jos voisi esim.
---------- --- - -- - -- -- - -- -
Erilaisissa startup- ja SaaS-hakemistoissa esiteltyihin verraten koen tuotteessani, sen lisäpalveluissa ym. olevan niin paljon jotain uniikkia ja hyvälaatuista ominaisuuksien yhteentoimivuutta, että jo sen perusteella minun pitäisi varmaan olla ansainnut jokin palkinto, mutta kaikki mitä sain oli tämä jokin TE-palveluiden työhönosoitus Luonnonsuojeluliiton somepersoonaksi, joka joutuisi samalla olemaan myös liiton edustaja erilaisissa edustavissa tilaisuuksissa. Jotenkin tämä yhteiskunta on väärin suunniteltu, mutta menee vielä hetki, että saan tarkemmin sanottua, miksi näin on.
Vastaanottajakohtaisina syinä lähettää viestini valituille (osa bc-kopioina) ovat:
Liitteenä olevat kuvat ovat kehitteillä ja käytössä olevaan tuotteeseen liittyviä, mutta joiden ei ole tarkoitettu selittämään mitään kattavasti.
---------- --- - -- - -- -- - -- -
Onpa niin, että..
---------- --- - -- - -- -- - -- -
Mitä viestini vastaanottajat voisivatkaan vastata? Asiaa voisi arvioida tahokohtaisesti esim. intressejäni läheltä liippaavuuksien näkökulmasta.
LAPPEENRANNAN YRITTÄJÄT
Suomen Yrittäjien jäsenjärjestönä se tekee enemmän kuin vain tarjoaa palveluita, joten huomioitavaksi löytää helposti mm. yksinyrittäjäohjelman, yksinyrittäjäbarometrin, mentoripalvelut jäsenille, jäsenedut ja kannanotot, joista osa on tietenkin saatavilla vasta jäseneksi liittymisen jälkeen, mutta minähän en ole vielä aivan heti kohta liittymässä. Paikallisjärjestön Facebook-sivuja muutaman kuukauden taaksepäin selaillen voi tehdyissä postituksissa tunnistaa ehkä hiukan liiaksikin kaikenlaisia tavanomaisia, jokseenkin perinteisiä yrityksiä, jotka yhdellä avainsanalla mainiten liittyvät mm. kauppa-autoiluun, viininviljelyyn, kellonvalmistajuuteen, koivunkuorijauheisiin, rapuravintolaan, kahvilaan ym. Ei kovin teknologia-vivahteista ainakaan viime aikoina.
BUSINESS MILL
Tällä on mukavankuuloisia lupauksia verkkosivuillaan kuten "uusi liiketoiminta ei tarvitse olla valmiiksi pureksittu, vaan meille voi tulla pelkän alustavan ajatuksen tai idean kanssa" ja "monet asiakkaamme ovat menestyksekkäästi hyödyntäneet Skinnarilan kampuksen asiantuntijoita ja resursseja" ja "kyse ei ole kertaluontoisesta tapaamiskäynnistä vaan olemme yrittäjän tukena liiketoiminnan kehittämisen ajan asiakkaan oman tarpeen mukaan". Mutta mitenkäs, kun minun liikeideani erityisyys perustuu mm. käyttöliittymäkokemuksen jouhevuuteen ja minulla on joitakin ohjelmistoteknologisia haasteita selvitettävänä ennen kuin voin tehdä päätöksiä tietyistä liiketoimintasuunnitelman osista? Enemmän oppilaitosyhteistyössä toimivan henkilön kanssa olisi mukava jutustella esim. LAB:n muotoilun ja LUT:n tietojenkäsittelyn opiskelijoiden hyödyntämisestä, mutta sen sijaan vain hetki alkukeskusteluista oltiinkin jo puhumassa ROI:sta toisen henkilön kanssa.
WIRMA
Monet tämän sivuilla mainituista asioista herättävät tunteen, että olen varmaan tutustunut yrittämisen perusasioihin yhtä laajasti opiskelujen aikana kahdella kolmella eri opintojaksolla kuin mitä Wirma sellaisista kertoisi, mutta sentään asiantuntijaverkoston 45:n minuutin käytettävyys kuulosti utuisesti joltain käyttökelpoiselta, vaikka toki aika vähäiseltä. Sanovat, että "asiantuntijaverkostoon kuuluu konsultoinnin, markkinoinnin, taloushallinnon, rahoituksen, kansainvälistymisen sekä monen muun osa-alueen ammattilaisia", mutta eipä näissäkään ole alkutilanteeni kannalta käyttökelpoista kuin markkinointiosaaminen, josta saattaisi parilla terävällä kysymyksellä saada jotain hyötyä.
LUTES
Tämä "yrittäjien, yrittäjähenkisten jäsenten ja opiskelijoiden yhdistäjänä ja tukiverkostona" toimiva yhdistys mainitsee säännöissään sillä voivan olla jäseninä myös äänioikeudettomia alumnijäseniä eli esim. LAB-ammattikorkeakoulussa opiskelleita. Luonnehtii olevansa yhdistys, joka toimii "starttipintana, kokoontumispaikkana ja kontaktien luojana". Ei-jäsenelle ei käy selväksi, mitä tarkoittavat visiossa mainittu "A central focus is to get students to initiate businesses." ja missiossa mainittu "We provide you the platform where you can focus on risk taking, problem solving and develop your entrepreneurial mindset and skills."
Archive.org:sta piti käydä hakemassa tarkempaa muistikuvaa siitä, minkälaista toimintaa tällä aiemminkin olikaan, sillä nykyisiä verkkosivuja silmäilemällä tuntuu kuin jotain puuttuisi. Aiemminhan jo etusivulla on ollut eräänlainen nelikenttä, jossa oli:
"I need an idea" - So you have the right mindset and passion, but the next big thing just hasn't hit you yet?
"I need a team" - You have a brilliant idea or a product, but maybe not the skills to take it further? Or maybe you just want to brainstorm with people?
"I need a boost" - There's the idea, a killer team.. what next?
"I need funding" - Congrats on making it this far! Now where does the money come from?
mutta nykyisellään Lutesin verkkosivuilla ikään kuin oletetaan, että entrepreneuriksi mahdollisesti haluavalla on paljon muitakin kysymyksiä mielessään, joten helpompi vihjailla sanoin ja kuvien yhteisöllisyyden merkitystä ja luonnehtia visiona olevan tulla mm. merkittäväksi katalyytiksi? Ei ole välittänyt sähköpostiyhteydenotoista, joissa tiedustellut mahdollisuudesta esim. kanssaperustajuuteen tai muulla yrittäjähenkisellä tavalla osallistumisesta verkkopalvelun eri aspektien kehittämiseen (esim. muita työllistämällä). Kenties siitä syystä, että haluavat pitäytyä nuorisosta koostuvana yhdistyksenä, jonka toiminta alkaa, jatkaa ja saa loppunsa kampuksen opiskelijoiden initialisoimana? Facebook-sivuilta huomioitavissa, että jonkinlaista yhteisöllistä valmistautumisapua on ollut meneillään mm. pitching-kilpailuja ja liikeideakilpailu Idearacea varten.
LIIKEIDEAKILPAILU IDEARACE
Lutes ja Business Mill ovat jokusen vuoden järjestelleet liikeideakilpailua, jonka verkkosivujen otsikossa sanotaan, että kyse on yrityksille ja opiskelijoille tarkoitetusta kilpailusta ja jonka nimen kirjoitusasun osalta ei ole osattu päättää onko se Idearace, IdeaRace vai IDEARACE. Yhteistyö Business Millin kanssa toimii sillä tapaa huonosti, että sieltäpäin ei ole huomattu mainita, että sivujensa päivityksen yhteydessä Idearace-sivun selvästi esillä olevat linkit menevät rikki. Ja vaikka miten tekisi mieli lopettaa marmatus, niin onhan siellä olevinaan linkki Idearace-finaaliin 2023, mutta joka onkin vuoden 2021 sellainen, eikä sen jälkeisiltä vuosilta ole mitään tähän kilpailuun liittyvää videota Lutesin YouTube-kanavalla. Vuoden 2023 "aftermovie" löytyy toki toisesta kohdin, Business Millin YouTube-kanavalta, jolla on huikeat 9 tilaajaa ja videollakin aikamoiset 35 katsomiskertaa. Kilpailuun osallistujien listaa ei näy löytyvän mistään tältä, eikä edellisiltä vuosilta, mutta vuoden 2023 voittajista oli muutama sananen. Idearacen rahapalkinnon määrä näyttää olevan mainittu väärin ja onhan IdeaRace openkin itse asiassa myös yksityishenkilöiden osallistuttavissa. Tällainen sössiminen on järkeenkäypää, jos se myötäilee jotain perimmäisempää tarkoitusta ja on usean henkilön/tahon hyväksymää. StartHub laajenee ja korvaa Lutesin?
LAB-AMMATTIKORKEAKOULUN ALUMNITOIMINTA
Sanovat, että "Haluamme pitää yhteyttä omiin valmistuneisiin opiskelijoihin ja samalla tarjota mahdollisuuden verkottua muiden alumnien kanssa.", mutta kuten jo sanottukin, alumniksi jokunen vuosi sitten rekisteröitymisen jälkeen ei ole saapunut edes yhden yhtä sähköpostiviestiä siihen aiheeseen liittyen.
KAUPUNGIN ELINVOIMAN EDISTÄMINEN
Wirmankin sivuilla mainittu "Vuoden 2023 Tulevaisuuden suunnittelutalkoot" kuulostaa sinänsä vängältä, mutta kun on antanut itselleen muodostaa tuntumaa siitä, mitä elinvoiman edistäminen keskusteluiden perusteella tarkoittaa ja voisivatko vaikutukset jotenkin edistää omien nykyhetken intressien toteutumista, niin eipä se oikein käsitteiden opiskelijamäärät, työpaikat, keskusta-alue, oppilaitosyhteistyö, veto-/pito-/lumovoima, venäläiset ja junaliikenne runsaan käyttämisen avulla onnistune.
Tuollaiseen vaikutelmaan pääsee mm. käymällä läpi kaikki viisi ns. pyöreän pöydän keskustelua vuodelta 2023, jotka nykyisen elinvoimajohtaja Ding Ma:n mukaan on otettu käyttöön keskustelualustana, jossa "paikalliset vaikuttajat pääsevät ääneen esittelemään omia ajatuksiaan yrityselämästä, koulutuksesta, tutkimuksesta ja muista elinvoimalle tärkeistä asioista". Jostain syystä linkit näihin kadonneet kaupungin sivuilta, joten tavoitettavissa lähinnä esim. vanhoja Facebook-postituksia etsimällä.
LPR2037-strategiassakin strategiamittareina toimivat mm. työssäkäyvien absoluuttisen määrät ja "kaupan, matkailu-ravitsemus, taiteen-, viihteen- ja virkistysalan työpaikat keskustan alueella" eli taseestahan elinvoimassa on pitkälti kyse ja kaikki muu tulee sitten siinä jossain ohessa, jos tulee.
Kaupungin työllisyyspalveluiden uudistaminenkin on varmuudella silkkaa lööperiä itseni kannalta, sillä kaupungin päättäjät ymmärtävät mieluummin numeerista kuin laadullista päätöksentekoa, joten kun kaupungin sivuilla sanotaan, että "uudistamme työllisyyspalveluita yhdessä elinkeinoelämän ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa" ja tarkennetaan sellaisen tarkoittavan, että "vahvistamme yritysyhteistyötä nuorten, työttömien työnhakijoiden ja osatyökykyisten työllistämiseksi" ja "vastaamme yritysten osaamistarpeisiin edistämällä työntarjoajien ja työvoiman kohtaamista", niin moinenhan tarkoittaa tilastojen parantelua, eikä mitään sen kummempaa.
Vaikka Ding Ma on todennut, että "nämä pyöreän pöydän keskustelut ovat hyvä täydennys jo aiemmin käyttöön otetuille Wirman järjestämille toimialojen suunnittelutalkoisiin sekä kaupunginvaltuuston kokousten kyselytuntikonseptiin", niin erityisesti kaupunginvaltuuston kokouksia netitse seuraamalla (myös ne teemalliset) on jäänyt aivan liian vahvasti vaikutelma, ettei a) niiden itsensä ole tarkoitus ollakaan brainstorming-tapahtuma ja b) ettei niitä ole myöskään edeltänyt minkäänlainen brainstorming, vaan mietintä on laadultaan diipadaapaa ja tehdyt ehdotukset poliittisesti ym. turvallista löpinää. Ja aloitteitahan ei tietenkään kukaan jätä, vaikka sellainen kaupunginvaltuutetun oikeutena onkin (velvollisuutena?).
Kun koettaa löytää Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta, millä tavoin siellä huomioidaan aikuinen ihminen, joka on jo käynyt kouluja, ei ole työelämässä, mutta joka haluaisi hyödyntää tietotaitojaan, niin lähinnä sopivaa on suunnilleen se, että Lappeenranta on "koulutuksen kaupunki", sillä "Saimaan ammattioppilaitos Sampo, LAB-ammattikorkeakoulu ja LUT-yliopisto valmistavat osaajia yritysten käyttöön ja räätälöivät koulutuspolkuja tarpeen mukaan" ja mikä ei siis ole sopivaa ollenkaan. Jokin melko yksinäinen linkki Business Millin sivuille on sentään laitettu.
YRITYSKUMMIT
Tässähän on melkein kiinnostavalta tuntuva vaihtoehto, sillä yrittäjänä jo pidempään toimineelta voisi hyvinkin saada erittäin mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, jonka avulla voi sitten myöhemmin olla helpompi reflektoida itsensä kanssa. Tosin, yrityskummeiksi ryhdytään erikseen ja se on tavallaan tuurista kiinni onko maakunnassa tarjolla joltain kantilta sopivaa yrityskummia. Ja sittenhän on tietysti vielä sekin, että yrityskummin käyttäjän pitäisi itseasiassa jo olla yrittäjä, jolla "toimiva mikro- tai pienyritys ja jolla on jo Y-tunnus".
Toisaalta, Yrityskummien sivuilla on vastauksena kysymykseen "Mitä yrittäjät tyypillisesti kysyvät yrityskummeilta?" videomuotoisia vastauksia, joiden otsikot vihjaavat melko tarkasti minkälaisiin kysymyksiin yrityskummit ovat valmiita vastaamaan eli esim. "miksi myynti ei vedä", "kuinka tunnistaa asiakkaan tarpeet", "mistä löytyy uusia asiakkaita", "onko varasto tai tuotevalikoima liian suuri" ja "yrittäjän jaksaminen" eli sinänsä yrittäjyyteen liittyvää, mutta tuntuma kallistuu siihen suuntaan, missä alkaa toivoa yrittäjäkummien käyttömahdollisuuksien ulottumattomissa olevuudestaan huolimattakin, että olisi saatavilla IT-spesifistä yrityskummiutta.
STARTHUB
Tämä on selkeästi parhainta ja sopivinta tarjolla olevaa, mistä sovelluskehittämisestä yritystoimintaa tavoitteleva voisi hyötyä ja jolla olisi jonkinlainen yhteys Lappeenrantaan, mutta mitä se siellä Lahdessa tekee? StartHubin "head of operations" on sivuilla olevien tietojen mukaan "tiedolla ja käytännön kokemuksella varustettu kaveri", joka "tuntee erilaiset tietotekniikan alat, ohjelmistot, alustat, ohjelmointikielet ja graafiset tekniikat". Palveluitaan ym. StartHub tuo esillä paljon laajemmin kuin Lutes ja sen lupauksiin on paljon helpompi suhtautua ilman epäilyä: "Yhteisömme tarjoaa yrittäjyydelle parhaan mahdollisen alun: ilmaiset tilat ja työpisteen, vertaistuen, sparraus- ja valmennuspalvelut sekä kumppaniverkoston."
Sekin voi toki olla mahdollista, että minä saattaisin kokea olevani valmiimpi StartHubiin kuin missä määrin hakemuksia käsittelevä eri "alojen ammattilaisista koostuva valintapaneeli" kokee minun aikomuksieni ym. olevan StartHub-yhteisöön mukaan sovitettavissa. Tähän yhteisöön luonnehditaan haettavan "startup-henkisesti ajattelevia ja toimivia ihmisiä sekä rohkeita yrittäjäpersoonia", joiden "liikeidea tai toimiala voi olla mikä tahansa, kunhan liiketoiminta on joustavasti skaalautuvaa ja potentiaalista kohdemarkkinaa kiinnostavaa".
Olisi tietenkin perusteltua lähteä käväisemään StartHubissa ja tapaamaan sen edustajaa, sillä siihen luvataan olevan mahdollisuus, mutta tästä päästä jälleen kysymykseen "mitä se siellä Lahdessa tekee?". Lahden Asunnoillakin on niin paljon vuokra-asuntohakemuksia käsiteltävänä ja jonossa, ettei edes jäsenyys StartHubissa merkitsisi välttämättä mitään erityistä.
MIELI - ETELÄ-KARJALAN MIELENTERVEYS RY
Hyvinvointialue tapaa antaa ymmärtää, että se "tekee yhteistyötä alueen toimijoiden kuten yhdistysten kanssa", mikä kuulostaa tavallaan hienolta ja hyväksyttävältä, sekä antaa samalla väärän luulon siitä, että yhdistykset toimisivat ikään kuin vähintäänkin tilkitsijöinä niille puutteille, joita hyvinvointialueen toiminnassa jää. Todellisuudessa, mielenterveys käsitteenä ja yhdistyksen pääasialliseen toimintaan sisältyvänä, on vanhanaikainen ja antaa pahimmillaan ymmärtää, että yksilön mielenterveyteen eivät vaikuta sellaiset eksogeeniset tekijät, joiden vaikuttavuutta ei voisi tyrehdyttää muuntamalla omaa toimintaansa. Siitä, millä tavoin ja millä motivaatiolla varustettuna ym. muut ihmiset aiheuttavat toisilleen keinotekoisesti mielenterveyden häiriöitä, olen kertonut omissa muissa kirjoituksissani.
Tämän yhdistyksen Mielenterveysosaaminen-sivulla mainitaan Hyvä mieli! -hanke, jossa on tarkoitus lisätä eri tahojen mielenterveysosaamista (väestö, päättäjät, kuntien työntekijät ja ammattilaiset), mutta arvaten voinee pitää todennäköisenä, että mielenterveysosaamisen kohta "Tietoa mielenterveyttä suojaavista ja vahvistavista tekijöistä" ei liity mitenkään muiden tahojen tarkoituksella aiheuttamilta teoilta suojautumiseen ja resilienssin vahvistamiseen. Etusivullaan yhdistys toteaa alkusanoissaan, että "Mielenterveys on itsensä ja muiden ihmisten arvostamista ja hyväksymistä. Mielen hyvinvointia voi myös treenata, jotta elämässä eteen tulevia pettymyksiä pystyy ottamaan vastaan ja sietämään paremmin.", mikä kuulostanee monista helpottavalta ja lupaavalta, mutta ei kuvasta riittävästi nykyaikaa.
YKSITYISET RAHOITTAJAT
Tällaisista olisi hyötyä esim. sillä heille melko vähäriskisellä tavalla, että hankkisi maksullista konsultointia joihinkin erityistarpeisiin, jottei tarvitsisi elättää niin monia skenaarioita ja riskejä, sekä hiukan enemmän rahaa vaativalla tavalla, missä joitakin erityisosaajia tai tulevia osaajia lämppäillään mukaan erilaiseen kehitys- ym. työhön.
TÖIHIN PAIKALLISEEN IT-ALAN YRITYKSEEN
Visma Solutionsin sivuilla oli aikoinaan videoituja työntekijäesittelyitä, joissa eräs nuori heppu kertoi, kuinka hänen kokemuksensa ohjelmoijana perustui lähinnä AMK:n oppitunneilla kiinnostuttuun Visual Basic -ohjelmoimiseen, mutta hyvänä tyyppinä hän pääsi koeajalle ja sitä kautta sitten paremmin yritykseen sisään.
Itse kun haen Vismalle tai vaikkapa Goforelle, vastaus on jotakuinkin tällainen, vaikka osaamistapaletti on erittäin monipuolinen (ikäsyrjintää?): "Olemme käynyt läpi hakemuksesi ja pohtineet taustasi soveltuvuutta Goforen projekteihin ja rooleihin. Vahvuuksistasi huolimatta näyttää kuitenkin siltä, että meillä ei tällä hetkellä ole tarjota kiinnostustasi, osaamistasi ja kokemustasi vastaavaa tehtävää. Liiketoimintamme ollessa konsultointiliiketoimintaa, asettaa se meille asiakkailta tulleita vaatimuksia osaamistarpeillemme."
---------- --- - -- - -- -- - -- -
En ole paljoakaan erikseen selittänyt, minkälaisesta tuotteesta on kyse, sillä olennaisempaa onkin se, että eikö se ole ihmisten potentiaalin tuhlaamista, jos työllisyyteen ja yrittäjyyteen, terveyteen ja hyvinvointiinkin, liittyviä päätöksiä tehdään perustuen strategioihin, käsitteisiin ja linjauksiin, jotka vaikuttavat toimivilta tai ainakin vertailtavissa olevilta, mutta jotka sitten käytännössä aiheuttavat paljon jäämistä huomioimatta?
Saattaa kuulostaa tarkoittamattoman vaativasti kysytyltä, mutta Etelä-Karjalan ollessa väitetysti jonkinlainen uusinajattelijoiden maakunta, miten moinen siellä teilläpäin ilmenee?
<-- Olisihan näistä jotain pitänyt jonkun tajuta
Tehty muistutus ja hallintokantelu liittyen hyvinvointialueen ja palvelukeskuksen yhteentoimivuuteen (katkelma) -->