Kahteen eri kategoriaan vähän virtaa kuluttavia, langattomia, kehoalueverkkoja (eng. body area networks, BAN) jaettaessa päädytään päälle puettaviin ja implantoituihin sellaisiin. Näiden toteutusteknologiat viestintäliikenteen osalta vaihtelevat (esim. Bluetooth, ZigBee, WiFi, ANT tai jokin omisteinen teknologia), tavanomaisena tarkoituksena ollen esim. elinvoimaisuuden merkkien tarkkailu, fysiologisen datan kerääminen (sydämen syke, ihon lämpötila ym.) tai jonkinlaisen sisäisen annostelumekanismin ohjaaminen, mutta myös käyttäjätunnistuksen ja laitteiden operatoivuuden/avustavuuden semiautomisoimisen osalta on tehty tutkimustyötä ja luotu käytännön sovellutuksia.

Monitoroiva kehoalueverkko koostuisi vähintään yhdestä tai useammasta langattomasti dataa välittävästä sensorista, sekä dataa prosessoivasta ja mahdollisesti eteenpäin viestivästä laitteesta. Tietoturvallisuutta ja -suojaa lisää se, että langaton viestintä näissä järjestelmissä on tyypillisesti lyhytkantoista (sensoreilta langattomaan tukiasemaan), joten tätä viestiliikennettä ei voi tallentaa etäältä. Kerättyä dataa voidaan esikäsitellä, edelleenjalostaa, tallentaa ja esittää joko siinä kehoalueverkossa, jossa dataa kerätään tai viedä data erillisille palvelimelle, jossa sen jatkokäsittely on täysin siitä riippuvaista minkälaiseksi kokonaisratkaisu on haluttu luoda. Jälkimmäiseen tapaukseen liittyen on tavanomaista (monitoroitaessa), että mukaan kuuluu jonkinlainen selainkäyttöinen verkkopalvelu, jossa kerättyä dataa voi tarkastella visualisoituna.

Kehoalueverkoilla tavataan pyrkiä langattomuuteen, mutta mikään ei varsinaista kiellä sitä, etteikö jossain kohdin tiedonsiirtoreittiä data voisi kulkea jonkin aikaa myös “langallisesti” (esim. siirrettäessä dataa tallettavan laitteen USB-portin kautta tietoa älypuhelimeen tai tietokoneeseen). Tällöin voi puritanistisesti ajateltuna tulla mietittäväksi, missä kehoalueverkko loppuu ja milloin esim. likiverkko (eng. personal area network, PAN) alkaa — teknologisen toteutuksen kannalta melko epäolennaista, mutta käsitteellisesti ottaen rajanveto voi olla haasteellista. Määritelmällisesti ei voitane pitää kehoalueverkoista pois suljettavana nanoverkkojakaan, joissa käytetyt laitteet ovat niin pieniä, ettei niitä erota ihmissilmällä — ei tosin erottaisi lääkemolekyylejäkään, joiden annostelua jokin laite olisi asennettu verenkiertoon syöttämään — mutta nanoverkkojen kehittymistä yleisesti käytettäväksi jouduttaneen vielä odottelemaan.