Vasemmanpuoleisessa kuviossa voi eniten alaa haalineen ajatella tarkoittavan sellaista tekemistä, johon eniten ja mieluiten käyttää aikaansa, muiden ollessa tätä tekemistä mahdollisesti tukevaa toimintaa tai pitkälti erillistä tekemistä. Kuvastakoon tämä jotain yksittäistä päivää. Vasemmanpuoleisessa kuviossa ylhäällä oikealla on jotain sellaista ajatteluaikaa käyttävyyttä, joka ei olisi millään tapaa kaivattua, sillä se kuvastaa häirintää.
Oikeanpuoleisessa kuviossa tämä häirintä on vallannut jo enemmän ajatusaikaa, minkä seurauksena häirinnän kohde on lisännyt keskittyneisyyttään johonkin, mitä muutenkin mieluiten tekee, mutta muut ajateltavissa olevat ovat ainakin kyseisen päivän osalta ikäänkuin väliaikaisesti näivettyneet. Jos häirintä jatkuu useita päiviä eri muodoissaan, ajoituksineen ja tekijöineen, mitä mahtaakaan käydä ajatteluajan jakautuvuudelle?