Viestintäalan organisaation yksikkö, joka julkaisee joka päivä kaikenlaista audiovisuaalisesta aineistosta verkkouutisiin, ei muunnu ajan mittaan sillä tavoin sujuvasti toimivaksi yhteisöksi, jonka kaikki tekeminen olisi sen viestinnän vastaanottajista yhtälaisesti vääränlaisista tarkoituksista ja tavoitteista vapaata.

Kun esim. Iltalehdessä on tehty päätös käyttää kuvituskuvaa, jossa suosituksi luonnehditulla ihmisellä ja hänen läheisillään on "viivamaiset" hymyt, olisiko aivan tolkullista todeta, että Iltalehti teki päätöksen julkaistu juttu, jossa on kyseisenlainen kuvituskuva vai olisiko paremmin järkeenkäypää, että toimittajakunnalla on artikkelien ja uutisten tekemisen puitteissa jonkinlainen vapaus "kikkailla", jos tehdyn valinnan tökeryydestä huolimatta varmistuu esim. yksinkertainen pidempiaikainen mieleenjäävyys?

On spekuloivaa tehdä olettamuksia siitä, miksi vaikkapa ns. iltapäivälehden toimituksessa olisi kauttaaltaan "ok" häseltää ja julkaista sellaisia juttuja, jotka aivan taatusti koettaisiin yleisesti tökeröksi, töykeäksi tai huonoa makua ilmentäväksi, mutta lehtien toimituksissa käytäneen varmasti ajan mittaan vähintäänkin intuitiivisesti tunnistamaan, mistä ei tule ns. sanomista ainakaan esihenkilöiden tai ylempien toimihenkilöiden suunnalta ja mihin melkeinpä rohkaistaan, minkä taasen pitäisi jossain vaiheessa saada jotkut toimituksessa miettimään "onkohan tämä enää oikein jatkaa tällaisilla linjoilla". Kyllähän fiksut toimittajat (ja kuvittajat, valokuvaajat, koodaajat ym.) tajuavat senkin jollain tavoin merkitykselliseksi edustamansa lehden kannalta, miksi yhtenä päivänä on juttu hi-tech -laatuisesta avustetun kuoleman välineestä ja seuraavana päivänä kerrotaan ihmisten oikeistolaisten asenteiden olemisesta voitolla, sekä siitä, kuinka huonosti suomalaisetkin osaavat ihmisiä kohdella, kun kyse on Suomen natsi-Saksaan passittamista sotavangeista. Nuo viimeisimmät olivat itse asiassa Helsingin Sanomista.

Iltapäivälehdet ovat luvanneet, etteivät enää tee "klikkisaalistajajuttuja", mutta vaikka juttujen otsikoiden lupaavuus täsmääkin kelpoisasti juttujen sisältöön, keinoina pitää lukijat/kokijat näiden julkaisujen käyttäjinä ja enemmänkin, pitämään niitä luontevana jatkeena ajattelulleen, on mm. sisällyttää niiden jokapäiväiseen viestimiseensä mukaan irrallisia juttuja, jotka jollain tavoin sykähdyttävät, herättävät emootioita, tungettelevat, laittavat keskittyneesti miettimään useammaksi minuutiksi, viehättävät, edustavat kodeissa tavanomaisesti puuhasteltavuutta, esittävät jotain höpsöä tai muuten valmistelevat mielessä eräänlaisia "kiinnityskohtia" muulle viestinnälle jäädä lukijan mieleen hengailemaan pidemmäksi aikaa.

Verkossakin julkaiseville tahoille on tärkeää, että sisällön julkaisemisesta huolehtivilla henkilöillä on näppärät välineet sen hallitsemiseen, miltä juttuvirta ja juttujen asettelut lukijalle näyttävät, miten niissä olevien yksityiskohtien huomioitavuutta saadaan varmistelua, miten tietyt artikkelit ja uutiset saadaan olemaan jäämättä ilman huomiotta, miten varmistellaan lukijoiden aiemmin huomioiman/lukeman juontuvuus mieleen, kuinka onnistutaan pitäytymään tyylillisesti yhtenäisenä ym. Kuten eräältä ajanjaksolta yle.fi:n uutisointia voi nähdä, Ylellä on ollut intressiä leikitellä värisävyllä, saaden sellaista ilmentymään useissa lyhyen ajanjakson aikana julkaistujen juttujen kuvituksessa. Kyse on voinut olla manuaalisista kuvavalinnoista-/kokeiluista, mutta voi olla ollut myös jonkinlaisen automatiikan tekemää.

Olisi myös jokseenkin erheellistä olettaa, että uutisviestimet eivät sopisi keskenään minkälaisia juttuja ne milloinkin julkaisevat. Saattavatpa antaa toistensa tietojärjestelmien tutkiskella ohjelmistorajapintojensa kautta, mitä on milläkin minuutilla kehitteillä, jottei toimittajien tarvitse käydä tarttumaan puhelimeen ja sillä tavoin sopia juttuaiheista. Toisaalta, ei sekään aivan pois suljettu mahdollisuus ole, etteikö toisen julkaisun sisältöjä silmäilemällä joku voisi olla saanut idean siitä, minkälainen juttu toiseen lehteen pitäisi kirjoittaa, mutta ei niitäkään juttuja varmaan ihan parissa minuutissa kirjoitella. Etelä-Saimaasta on tullut huomioitua poikkeuksellinen huomionosoitus vekotinkehittelijätaituruutta kohtaan melko samoilla minuuteilla julkaistuna, kun Ilta-Sanomat julkaisee lukijakyselyyn perustuvan jutun "Suomen MacGyverista", joka "valmistaa lähes kaiken itse".

Paljon synkemmästi olisi kuitenkin todettavissa, että mediayhtiöiden jossain määrin aitokin kilpailu saa niitä haluamaan kehittyä tavoilla, joissa niiden yhteiskunnallinen merkitys on kiistämättömästi tunnistettavissa ja niiden olemassa olo jokseenkin välttämättömäksi myönnettävissä. Merkittävänä pysymisen vaikeus voisi tulla imagoa pitkäaikaisesti rapauttavalla tavalla esille ja tajuttavaksi, jos mediayhtiö joutuu tekemään noloja korjausliikkeitä esim. taloudellisen ahdinkonsa vuoksi, joten tällaisen skenaarion toteutumisen estämiseksi tehdään paljon aavistelevaa riskiarviointia, missä jopa yksittäinen kansalainen tekemisineen voidaan nähdä uhkaksi. Kysy vaikka Venäjältä.

Varmistellakseen erilaisia de factoja ja status quoja kuten mediayhtiöihin suhtautumisia, eivät perusteet johonkin tiettyyn ihmiseen kohdistuvaan hybridiviestintään juonnu vain ja ainoastaan jonkin yhden, yhteiskunnallisesti merkittävän tahon päätöksistä, vaan esim. sanomalehden toimituksen joku osuus täydennettynä mediayhtiön jonkin toisen osaston henkilöillä ja joillakin yhtiön ulkopuolisilla toimijoilla voivat tottuneesti aiheuttaa tietylle yksilölle jatkuvaa ahdistuneisuutta, ärsyyntyneisyyttä, haittaa, mainevikaisuutta, muistuttamista ym. sen vuoksi, että muut tahot voivat sitten kanavoida aiheutunutta vaikutusta tavoilla, jotka saattavat viedä tätä jotain ihmistä kohti köyhistymistä, erakoitumista ja inhon tunteita -- ja mitä sitten voitaisiin kanavoida muihin tarkoituksiin, jotka tekevät hänen sosioekonomisesta asemastaan entistä huonomman.

Koska mediayhtiöt paljolti hallitsevat mediamaisemaa, eivätkä kansalaiset ja muut ihmiset osaa kovin hyvin ilmaista kaipuutaan muunlaiselle yleiselle tiedonsaannille, saadun tiedon sisällölle ja kokemuksiensa erilaistumisille, ihmiset yleensäkään eivät edes tajua, kuinka Suomi on hissukseen saatu järjesteltyä sellaiseksi, ettei median ja heidän salaisten sidosryhmiensä edes tarvitse tehdä kovin monien kohdeyksilöiden vuoksi sellaista sisältötuotantoa, mikä on suunnattu a) tavalliselle yleisölle, b) salaiselle yleisölle ja c) täsmäkohteelle, vaan voi olla, että sitä jotain yhtä varten vain on se, mikä riittää. Vaikuttavuuden varmistamiseksi on sitten kaikenlaista street level -avustajaa ja muita henkilöitä, jotka a) estävät kohdeyksilöä vaimentamasta vaikutuksia, b) ylläpitävät sirkushuvin tuntua salaiselle yleisölle ja c) konvertoivat lisää salaista yleisöä tavallisesta yleisöstä. Tietenkin myös läpeensä valheelliset uutisoinnit ovat mahdollisia suostuvaisten ihmisten lavastellessa tilanteita ja joissakin narratiivisäikeissä on jatkuvuutta ja sivujuonteita jo pitkältä ajalta.

Eräs Wille Rydman varmaan ilahtuu, että mainitsee tässä yhteydessä hänestä, mutta jos Google-hakuun laittaa "Lost Illusions review", löytyy runsaasti elokuva-arvosteluja (kuten esim. https://www.nytimes.com/2022/06/09/movies/lost-illusions-review.html) vuonna 2021 julkaistusta elokuvasta sen päivän tienoilta, jolle Helsingin Sanomat halusi ajoittaa eräänlaisen hyökkäykseksikin luonnehditun häntä kohtaan (19.6.2022). Sattumoisin tämä tapahtui jokseenkin heti julkkisoikeudenkäynti Depp ja Heard päätteeksi. Lost Illusions on sillä tapaa asiaan liittyvä, että kyse on elokuvasta, missä lehden toimitus mm. ottaa vastaan maksuja parempia arvosteluja vastaan ja on muutenkin pöyhkeän ja valehtelevan tärkeä osa yhteiskuntajärjestystä.

Valtamedian julkaisujen tekijöille ja jonkinlaisiin yhteisiin tietopooleihin on kertynyt tietoa ja yksityiskohtia kohteena olevan henkilön elämästä, minkä lisäksi myös monenlaisten ennusteiden tekeminen tapaa luontua. Toisinaan valmista juttua, joka olisi kauttaaltaan personoitu vähintään mainittuihin kolmeen yleisöön vaikuttavaksi, ei ole, jolloin "tärkeän ja merkittävän hetken" tullen saatetaan tyytyä esim. siihen, että a) koetaan unohduttaa jossain yleisön osassa, että kohdehenkilö on aikoinaan kokenut jonkinlaista, on joskus osoittanut tajuavansa jonkinlaista tai kykenee siihen nykyiselläänkin, on paremmanlaatuisesti jostain pitävä kuin moni muu tjm. ja b) pyritään ainakin yrittämään turmella kohdeyksilön mahdollisuuksia muistella selkeähkösti jotain mennyttä aikaa, käyttää jotain ajateltavissa olevaa osana jonkin muun ajattelun mieleenjuontumien apuna, tehdä ikävämmäksi lähteä mentaaliselle aikamatkalle jonnekin tiettyyn paikkaan, kuvitella voivansa elää jotenkin samankaltaisesti kuin aiemmin tjm.

Täten, kun Helsingin Sanomissa mainitaan henkilöllä olevan monia hattuja, on ajoitukseen syynä mm. kohdehenkilön joutuminen tilanteeseen, jossa RedHatin tuotteen CentOS käyttö joudutaan lopettamaan ja siirtymään käyttämään Linux-jakeluista joko RockOS:ia tai AlmaLinuxia, niiden ollessa ainoita, jotka ovat CentOS:n kanssa riittävän yhteensopivia, sekä tilaisuus härvätä moniosaajuuden käsitteellä. Eräässä verkkoryhmässä esitellään samoihin aikoihin monenkertaisesti saman käyttäjän toimesta samaa kirjaa, jossa on kaikenlaisia tyhmännäköisiä hattuja lampunvarjostimista alkaen. Tai kun palauttelee laajalti mieleen aikoja, jolloin oli töissä Ruoholahdessa, yrityksessä, jonka osakkaalla oli (on) yritys nimeltä Small ja jossa työskentelyn aikana tuli tietämättömyyttään menemään pienieleiseen elokuvateatteriin katsomaan argentiinalaisen elokuvan, jossa päähenkilö surmaa naisia, jotka pilkkaavat häntä siitä, että hänellä on pieni p.., samainen helsinkiläisyyttä jo nimessä edustava sanomalehti ottaa julkaistavaksi jutun 17-vuotiaasta Littlestä, joka matkaa ulkomaille opiskelemaan.

Irtoesimerkkejä

Nämä seuraavat esimerkit on kirjoitettu kuin olisi pidetty satavarmana, että ne on tarkoitettu vihjaavan tietystä samasta henkilöstä eli todennäköisyydet nollasta sataan on pyöristetty sadan prosentin todennäköisyyttä lähenteleväksi. Tarkoitus on antaa lukijalle mahdollisuus miettiä, mitä jos todella olisikin niin, että medialle on tavanomaista hyökkäillä vihjailuineen.

• Mediatekniikan opintojen aikaisten muistojen pitämistä isoloituneena ovat monet valtavirtaa edustavat tahot koettaneet vaikeuttaa koettamalla ajoittaa tuota mennyttä aikaa ja jotain toista mennyttä aikaa yhdistävyyttä hetkiin jutulla, jonka ajoittaminen saadaan tekoälyn analysoiman perusteella tulevan luetuksi/selatuksi sillä hetkellä tai heti sen jälkeen, kun tietokoneen ääressä on ollut meneillään jotain kyseiseen juttuun yleisluonteisesti tai erityisesti assosioituvaa. Täten goottikotisuus ja valkoisuus olisi tarkoitettu viittaavan iltalukion aikaiseen opiskeluun, missä useilla kursseilla oli toista vuotta mukana gooteiksi naamioitunut nuori pariskunta, sekä valkoisuus ja värjääminen olisi tarkoitettu viittaavan mediatekniikan aikaisiin omien kasvojen meikkaamiseen hieman smoothimmaksi ja värisävyltään vaaleammaksi. Teorioissa lienee ollut, että kun näitä aikoja ei ole usein muistelemassa, niiden muistettavuutta ym. voidaan koettaa muokata eräänlaisilla yllättävyyksillä, vaikkei ihan tuolista ylös hypähdäkään.

• Kotimaista uutistarjontaa käytettäväksi lienee jatkuvasti paljon Suomenkin kokoisessa maassa, joten sieltä löytynee helpostikin mediatekniikan opiskelujen aikaisessa opiskelupaikkakunnassa tapahtunutta, johon liittyvät seikat saa kätevästi assosioitumaan johonkin sellaiseen, jota on nykyhetken paikkeilla valmisteltu useiden paikkakuntalaisten osalta jo pitkään. Täten STT:n juttu varjoliitäjästä, joka menetti varjoliitimen hallinnan ja putosi mäntymetsään, voisi olla eräänlaista jatketta batmanintapaisuuksiin vertautumisille, missä assosiaatiohömppä on alunperin saanut alkunsa kaduilla jo vuosia laahustaneesta henkilöstä, jonka sininen tuulitakin tapainen on selkämyspuolelta sen näköinen kuin siitä olisi katkaistu viitta pois ja jäljellä jäänyt vain jonkinlainen lyhyt lapaluihin asti yltävä kaistale.

• Tämä mainittu laahustajatyyppi on Lappeenrannassa koetettu väen vänkää saamaan assosioitumaan vielä aiempiin menneisyyden hetkiin, jolloin ei kaduilla, mutta tuttavapiirissä oli Joel-niminen henkilö, joka hiukan korston kokoisena pitkänä miehenä ja herkästi päällekäyvän kuuloisen puhetapansa osalta vaikuttaa ajallisesti etäämmältä ajatellen paljolti sellaiselta, miltä tietty laahustajatyyppi saattaisi kuulostaa, jos hänen joskus kuulisi puhuvan. Tämäkin yhtäläisyys on Lappeenrannassa laajalti tiedettyä. Tällainen vähä ei kuitenkaan medialle riitä jutun luettavaksi ajoittamisen perusteeksi, vaan siihen täytyy saada jokin twisti, mikä usein tarkoittaa jonkinlaisella pedofilialla ja lapsiin sekaantumisien mielikuvien ymppäämisellä muiden lukijoiden vahingossa tajuttavaksi, sekä siinä samalla vihjatun henkilön asiallisessa tekemisessä käyttämän symboliikan, kuvituksen tjm. turmelemista vääränlaista vertautuvuutta käyttäen.

[poistettu: kuva, jossa kaksi 5-vuotiasta lasta, joista toisella käsissään, vertautuvuuskäyttöiset, tikarimaiset leluesineet, kuvatekstissä "rakensivat lelunsa itse" ja "siirtyivät touhuamaan kahdestaan päiväkotihuoneeseen", tekstissä "lapset voivat leikkiä pois näkemäänsä pelkoa ja ahdistusta"]

• Valtavirran medioilla on kyvykkyyttä kirjoittaa näennäisen "yhteiskuntarauhaa rakentavasti ja ylläpitävästi", mutta lukuisat saman henkilön härnäämiset saavat niitä bongaamaan tilaisuuksia ympätä samaan kirjoitteilla olevaan juttuun jotain mainittua laahustatyyppiä ja tiettyä kohdehenkilöä ikään kuin yhdistävää, kuten Iltalehden artikkelissa "Sinkkumiehet kertovat kovista paineista", missä Arttu ja Marko eivät ole saaneet naista aikoihin. Mainitun Joelin lisäksi on muitakin ihmisiä, joiden olemusta ainakin tietyn elämänvaiheen osalta on pyritty assosioimaan väen vängällä laahustajatyyppiin kuten erästä Artoa. Arttu ja Arto, eipä niissä niminä paljoa eroa.

• Toisinaan täydentävä pirunmoisuus piilee yksityiskohdissa kuten Ylen jutussa, missä tekstin kirjoittajan Twitter-käyttäjänimessä on sana "mama". Kuvitukseen on saatu mukaan runsaasti sellaista, mikä on mainittuun laahustajatyyppiin jo melkeinpä arkkityyppisesti attribuoituvaa kuten kassisuus, vyölaukkuisuus (tässä tosin crossbody bag) ja raitapaitaisuus. "Tökkäävä satula" ja sana muovikassit erikseen jutun tagina, sekä otsikossa. Ihan tavallista Ylen kikkailua.

• Uutisointien ja artikkelien seasta löytyy aina sopiva slotti, jos sinne täytyy saada mainos, jolla vaikutetaan ihmisten tuntumiin ja näkemyksiin kohdehenkilöstä nähdessään tätä tietyissä olosuhteissa tietynlaisena. Täten kun on ensin käynyt ostamassa Stadiumista lenkkeilyssä käytettävät housut, joissa ei kuitenkaan ole vetoketjua tai muuta sulkemismekanismia sen sivutaskuissa, näyttävät taskut lenkkeillessä repsottavan auki suunnilleen yhtä paljon kuin mitä Freedom Rahoituksen mainoksessa näkee olevan avoinna lompakkoa. Alkoikin samana päivänä, kun kävi ostoksensa tekemässä ja jatkui pitkän aikaa.

• Sehän on tietysti ihan ymmärrettävää, että valokuvatessa jotain tilannetta kadulla, siellä saattaa kulkea ihmisiä johonkin suuntaan ja jotka saattavat päätyä kuvaan mukaan. Sekin on tietysti ymmärrettävää, että tapahtumapaikkana ollen Pariisi ja tapahtumana kirjepommin aiheuttama uhka, kansainvälisestä kuvapaljoudesta ei ole valittavissa uutisen kuvitukseen kuin sellainen, missä huomio kiinnittyy aiheen mukaisen sijaan kadulla kulkijaan, jolla on sattumoisin häirinnän kohteena olevan henkilön itsekin omistamat, mutta harvoin käyttämät Dieselin Zatiny-housut, H&M:ltä aikoinaan ostetun army-henkisen takin tapainen takki, jonka kanssa tuli aina käytettyä huivia juuri tuohon tyyliin kuten kuvassakin. Hiuksia ei aivan noin vähän, mutta hiukan vähenemään kuitenkin. Tässä on hyvinkin todennäköisesti ollut tarkoituksena jatkaa sitä lukijoille vihjailemista, mihin ovat sisältyneet monenlaiset massamurhaajat ja tuhoamista aikoneet kuten Breivikit ym. Mitenkähän kyseinen kulkija alunperin päätyi kuviin mukaan?

• Sukunimellä vihjaamista ja jokseen raisusti esiteltyä hiusten vajenemista Me Naiset -lehdessä (Sanoman lehtiä).

• Kärsimyksen poistaminen (eng. abolish suffering), hedonismi ja transhumanismi ovat herkkiä aiheita valtavirran medialle, sillä ne ovat vuosikymmeniä koettaneet pitää sellaisista kirjoittelun erittäin vähällä, joten kun tarkoitus on sitten kerrankin julkaista juttu "Kahdeksan tapaa estää vanhenemista", niin pitäähän sitten samojen aikojen tienoille ympätä mukaan juttu raihnaisesta Aulis Lintusesta, jonka ovat pitäneet kunnossa kaurapuuro ja liikunta, sekä juttu 14-vuotiaan raiskanneesta lintuharrastajasta. Ihan tavallista Helsingin Sanomilta. Ilta-Sanomien juttua muokattu myöhemmin ja mm. vaihdettu otsikko muotoon "Bongariliiton johtohahmo tuomittiin seksuaalirikoksista".

• Ihan niillä minuuteilla, kun laittelee YouTubeen testivideoita muiden vauhdilla ajeltujen autopelien ratojen ja reittien gameplay-videoiksi, alkoi useissa uutismedioissa olla uutista 94-vuotiaasta vanhuksesta, joka ajelee 169 km/h autollaan ja jonka poliisi joutui pysäyttämään.

• Toisinaan ei tarvita edes kummempaa vaivannäköä tai valmistelua, jotta juttu toimii vihjailevasti ainakin joillekin, joilla on intressiä ajatella ikävästi ja joiden mieli on jo valmiiksi sopivasti pohjusteltu. Vähän mainintaa siltojen alla vuosien ajan asumisesta ja nimeä, joka onnistuu assosioitumaan häirinnän kohteena olevaan ja siinähän se joillekin mukava mielikuva alkaakin jo muodostua.

• Monissa paikallisyhteisöissä ja vähän muuallakin ollaan hyvin tietoisia, kuka aikoinaan piirteli Markosta kuvaa Chaplinina, koiran kanssa. Mitenkähän se pääsi tapahtumaan, että joku "chapliniksi" kutsuttu päätyi kekkuloimaan ajoradalle?

• Javanainen on hassu sukunimi, joka varsinkin Java-ohjelmistokielestä tietäville ja niille, jotka tietävät jonkun käyttävän erityisesti sitä ohjelmoimiseen, voi olla vaikea ajatella ihan vaan sukunimenä. Artikkelissa käytettynä kaikenlaiset erikoiset luonnehdinnat päätynevät helposti analogisen tuntuisiksi suhteessa siihen, minkälaista ohjelmoidessa voi esiintyä kuten tässä kääreisyys ja paketit, missä jokainen ostos käärittiin erillisiin paketteihin kaupan paketointipisteellä ja mikä oli sitten eräänä erikoisen käytöksen piirteenä muiden häntä kohtaan muodostamissa arvostelevissa mielipiteissä.

• Ei jää sukulaisetkaan rauhaan, kun täytyy päästä jotenkin kytkeytymään mukaan siihen, kun häirinnän kohteena oleva käy pitkän aikaa läpi sukulaisista otettuja valokuvia, heidän Facebook-sivujaan ym. ja keskittyy näin tehdessään tiettyyn valikoimaan sukulaisia. Eräänä menneisyyden höhlänä tapahtumana sellainen, missä enon vaimo kuvailee anekdoottisesti vailla mitään erityisen selkeää tarkoitusta, kuinka hänen poikansa sai vahingossa siskonsa päälleen ruiskuttamaa hajuvettä oltuaan siskon takana suihkutuksen aikana. Eihän kukaan oikeasti muuten vaan kerro moista ellei ole juttuaiheet aivan lopussa ja kyseisellä henkilöllä ne eivät ole tainnneet olla lopussa koskaan. Löytynyt sillekin tapahtumalle reitti nykypäivään jonkun muille kertomana. Lehdistön edustajalla on sitten ollut muutama ehkä soveltuva ja jokseenkin äskettäin toisaalla uutisoitu aihe, joista valittavuuteen hän ehti saada vinkin hyvissä ajoin, sillä sukulais-selvittelyt ehtivät kestää neljättä tuntia.

• Elokuvan Ninth Gate katselun jälkeen..

• Samankaltaisuus aiemmin huomioituihin samankaltaisuuksiin nähden..

• Toisinaan juttuja julkaiseva taho noudattaa täsmälleen omaa julkaisuaikatauluaan, mutta antaa muille tahoille mahdollisuuden sovitella häirintää siihen, mitä on tulossa julkaistavaksi. Tällaisen vuoksi lenkkeilemisiä tultiin eräänä iltana ohjanneeksi sellaiselle reitillä, mikä tulisi kulkemaan siitä kohdin, missä ala-asteen biologian tunnilla käytiin hakemassa tien vierellä olevasta metsästä kasveja, jotka sitten litistettiin kirjan tjm. välissä joksikin aikaa, jotta ne saisi mahdollisimman littanaksi (vrt. Hydraylic Press Channel ja kirjapaino). Spatiaalisesti eli maantieteellisen etäisyyden puolesta kyse oli vajaan sadan metrin etäisyydellä aiemmin rannan äärellä sijainneesta puisesta rakennelmasta, jossa oli runsaasti pukuhuoneisuutta ja mihin se oli tilana tarkoitettukin. Tulin kaverini kanssa sytyttäneeksi siellä pienen tulipalon, mikä sitten kantautui tietona nykypäivään asti (vrt. Neronleimaus).

• Ettei tuollainen asento olisi kuitenkin vähän hankala? Posket kestävät paremmin, kun sormilla painamisen voiman saa jaettua useampaan eri kohtaan.