Voisiko asuntoon olla avaimia muillakin kuin itsellä ja kiinteistöhuollolla? Eikö näistä jälkimmäiselle ainakin silloin soitella, jos omat avaimet ovat jääneet ottamatta mukaan? Tällaista on tullut mieleen, koska tehtyään useita kertoja asuintiloissani esineiden ja huonekalujen uudelleenjärjestelyä, on silti joka kerran jälkeen tuntunut siltä kuin siellä olisi käyty tekemässä jonkinlaista inventaariota ja siellä olevia esineitä/irtaimistoa olisi käpistelty. Valikoima esimerkkejä käpisteltystä:

  • Kolmen eri huoneen seinällä tai muulla samansuuntaisella tasapinnalla (olohuone, makuuhuone ja keittiö) oli n. metrin korkeudella mustat viirumaiset jäljet, joita ei saisi aikaan omista esineistä (tai kengistä) muilla kuin tuolloisen kirjoitusalustan reunalla seinää kohti painaltaen. Se ei kuitenkaan ole käynytkään lähellä kahta näistä jäljistä ainakaan omasta toimesta.
  • Criminal-merkkisen villapaidan kainalossa oli tullut niin valtava aukko, ettei sitä saisi aikaan pelkästään sitä päällä ollessa venyttämällä, vaan se olisi pitänyt erikseen repiä niin isosti rikki.
  • WC:n ikkuna oli sisemmän ikkunan osalta avoinna, vaikkei näihin ikkunoihin oltu puututtu sitten asuntoon muuttamisen jälkeen.

Monet muutkin käpistelyt ovat saaneet suorittamaan mielessään jonkinlaisia "fysiikkasimulaatioita" vastatakseen kysymyksiin kuten "olisinko voinut aiheuttaa tämän itse" ja "miten näin voisi tapahtua luonnollisesti".

Lisää huonetiloissa tapahtumisien outouksia ja edellisiin hieman kontekstia lisäten:

  • Kokeiltu The Division -pelissä kuinka lähelle vihollista voi hiippailla hämyvalossa ja lumituiskussa. Käyty kaupassa (oikeassa kaupassa). Takaisin tullessa lattiavalaisimen varjostinta on käyty pyöräyttämässä sen verran, että siitä näkyy sentin paksuinen saumakohta suoraan kohti lamppuunpäin katsojaa. Valaisin sijaitsee vaaleasävyisen puuhyllyn vierellä, johon oli pari päivää aiemmin ilmestynyt parin kymmenen sentin mittainen "jarrutusjälki", jollaisia jää joillakin sisäpelikentille tietynlaisia kenkiä käytettäessä, mutta kyseisellä hyllytasolla ei ole ollut muuta kuin papereita ja vaihtelevasti joku älypuhelimista tai tablet-laitteista. Kyseinen jälki ilmestyi pian sen jälkeen, kun oli suoriutunut hiukan vanhemmassa Grid 2 -pelissä erityisen hyvin (paljon driftailua ja paikoiltaan kiihdytyksiä).
  • Katseltu illalla elokuva "50 shades of gray" videovirtana netistä. Criminal-merkkinen harmaa villapaita löytyy seuraavana päivänä kainalon kohdalta siten auki revittynä, että siinä on lähes 15 sentin mittainen aukko, vaikkei kyseiseen kohtaan edes kohdistu mitään erityisempiä voimia päälle laittaessa, pois ottaessa tai sitä päällä pitäessä (tyypillisesti pelkästään sisällä olohuoneessa käytetty).
  • Lattialta toimistotuolin vierestä löytyy tuoliin kuuluva ruuvi, jonka irrottaminen vaatisi kymmeniä kierroksia, eikä siihenkään normaalisti kohdistu mitään voimia. Tuoli oli ruuvin takaisin laittamiseksi käännettävä ylösalaisin, jolloin esille tuli valkoisella pohjalla oleva vihreä nuoli, joka osoittaa suuntaa tuolin asentajalle. Green Arrowsta oli juuri aamulla tullut katseltavaksi uusi jakso, mutta jonka katsominen jäi myöhemmälle, koska kävisi ensin jossain toisaalla. Sieltä jostain tullessa oli helposti havaittavissa tämä pienehkö, mutta merkittävän oloinen muutos huonetiloissa.
  • Postitse saapuu tilattu lämpömittari karkkimassan valmistusta varten. Tai siis tieto siitä, että sen voi hakea lähipostista. Hakumatkan jälkeen mainitun kirjahyllyn eräällä hyllyllä matelee ns. mittarimato tai tuhatjalkainen, vai miksikä niitä kutsutaankaan. Miten se oli sinne päässyt/joutunut? Jääkaapissa lukee merkkinä Candy, mikä tarjosi samalla tapaa suoran sana-assosiaation häirintään kytkettäväksi kuin sen päiväinen tv-sarja Luciferin jakso, missä esiintyi henkilöhahmo nimeltä Candy. Ilmeisesti juuri ajoittamisen vuoksi tilattu lämpömittari saapui niin pitkän viiveen jälkeen ja hyllyltä löytyi se mitä löytyi.
  • Marmut-merkkisen lenkkeilytakin painatukset ovat kestäneet erinomaisen hyvin pesua ja kulutusta, mutta kun aloitti pelaamaan Mad Max -peliä, jonka eräässä splash-näkymässä Warner Brosin logosta puhaltuu animoituna osia irti, ei mene kuin puolisen päivää ja hyvin aikaa kestäneessä takissa ei enää luekaan Marmut, vaan rispaantuneesti "mamut".

Julkaisusovelluksen teoksesta "Pyrkivyyttä häiritsevyyteen" löytyy lisää esimerkkejä naapureiden ym. lähistölle asioivien suorittamasta häirinnästä. Sieltä löytynee jostain kohdin mainintaa myös siitä, miten Adlibriksesta tilattu kirjoitusalus ("musta laatta") liittyy Grenfell Towerin tulipaloon.