Digitaalisuutta ja tekoälyä tuodaan esille kaikille onnellisuutta ja parempaa elämää tuovana, mutta monesti kyse on siitäkin, että niillä ostetaan aikaa pitää ihmisiä odottavaisena sen aikaa, että erinäiset julkiset hankkeet ja projektit saadaan valmiiksi tai riittävän pitkälle valmistelluksi, jotta niiden tuomia ja odotettuja oheishyötyjä päästäisiin hyödyntämään enemmän valtaa ja mahdollisuuksia hankkineiden piireissä (esim. kaiken valvonta ja monitorointi). Tuon odotusajan aikana tekoälyt eivät opi lukemaan ihmisten deskriptiivisesti luonnehdittuja ongelmia terveyden- tai sosiaalihuollon palveluiden käyttämistä tietojärjestelmistä ja täten tuottamaan ihmisille automaattisesti parempia elämänohjeita ja käsittelysuunnitelmia, mutta sen sijaan ihmisten interaktiot elektronisten laitteiden kanssa tieverkkoa, työmaita, kouluja tjm. käytettäessä päätyvät entistä varmemmin tietorekistereihin, joista viranomaisilla on oikeus kerätä tietoa johonkin master-rekisteriin, josta on tehtävissä automaattisia tietokyselyjä, joiden pohjalta on tarvittaessa tehtävissä automaattisiakin toimenpiteitä. Nämä toimenpiteet eivät välttämättä ole välittömiä, vaan johonkin voi kirjautua tietoa jonkun ihmisen oletettujen aikomuksien todennäköisyyksistä, perusteista ja valintavaihtoehdoista, jotka vallitsevat eri kohdin hänen elämäänsä, eikä sitten sillä erää muuta. Ts. pidetään tarkoituksenmukaisena, että ihmisten kehittymistä, kulkeutumista ja mahdollisuuksien mukaan mentaalista käytöstäkin pystytään seuraamaan ja mielellään toki myös ennakoimaan. Kun sitten myöhemmin osoittautuu tärkeäksi, että on syytä puuttua jonkin ihmisen elämänkulkuun, ei sitä osuutta suoriteta pelkästään toimistohuoneista käsin, vaan siihen käytetään sellaisia toiminnassa avustavia ihmisiä, joilla on jokin näennäinen luontainen mahdollisuus läsnäoleiluun tai kommunikointiin kohdeyksilön kanssa.

Ns. tavallisten ihmisten haluun puuttua muiden ihmisten elämään vaaditaan jonkinlaista itsensä etäännyttämistä inhimillisestä ajattelusta ja sen korvaamista halulla tai kiinnostuksella ymmärtää/tunnistaa kaavamaisuuksia ihmisten toiminnassa eli suhtaudutaan ihmiseen biologisena koneena. Kulttimaisesti toimivat privaatit yhteisöt ja median tietynlaista asenteellisuutta villitsevä toiminta voivat saada tuntemaan, että on paljonkin sellaisia asenteellisesti vertaisia ihmisiä, jotka hyväksyvät osan ihmisistä olevan eräänlaisia leluja, joilla ja joille voi tehdä mitä vaan, kokeilujen ja tavoitteiden tullessa vietyä läpi systemaattisen toiminnan kautta, joka perustuu ihmisten käytöksen mallinnettavuuteen ja ennustettavuuteen. Kunkin valtioneuvoston rakenteellisia yhteiskunnallisia muutoksia ai­heuttavat toimet melkeinpä tyypillisesti varmistelevat sitä, että yhteiskunnassa on aina suuri joukko ihmisiä (enemmän kuin miljoona ihmistä), jotka ovat alttiina heihin kohdistuvalle eriarvoistamiselle ym.

Eri ammateissa toimivat ihmiset ja eri tavoin automatisoidut järjestelmät ovat olleet tähänkin mennessä valmiita tuottamaan ja ylläpitämään ihmisten eriarvoistumista, mikä palveluiden osalta johtuu erityisesti siitä, että palveluiden tarjoajat eivät ole halukkaita kertomaan miten he tuottavat ratkaisunsa, vaan he suosivat kapitalistista hinnoittelumallia, missä paremmat ratkaisut maksavat enemmän ja jos ei ole varaa, sitten on ilman ratkaisuja. Vai oletko koskaan kuullut esim. psykiatrin perustelevan miten hän ymmärtää ihmisen ajattelua ja kuinka se kytkeytyy elimistön muuhun toimintaan?

Muiden ihmisten ajattelun ja käytöksen parempi ymmärrettävyys, yhteiskunnan osittainen ja pitkään jatkuva epätoimivuus erilaisille ihmisille, hyväksyntä eriarvoisuuden läsnä olevuudelle ja digitalisoituminen tarjoavat hyvän perustan sille, että ne joilla on enemmän motivaatiota ja resursseja saada muutoksia aikaan ja järjestellä asioita jonkin tarkoituksen mukaisella tavalla, voivat tehdä niin varsin vapaasti. Eihän Suomessa ole todellisia vastavoimiakaan kuin retorisella tasolla. Enemmän valtaa ja ohjausvaikutusta käsittelevät pystyvät suht helposti kanavoimaan hyväosaisuutta, ammattiosaamista, virikkeitä ym. sinne minne halutaan, mitä heidän agendojensa puoltajat mielellään avustavat. Tällaisen ohjailun ei aina tarvitse olla suurieleistä. Esim. jos yhdessä koulussa halutaan käytettävän sellaista oppikirjaa, jonka on arvioitu olevan hiukan luotaan pois työntävä ja toiseen halutaan sellainen, joka vetoaa paremmin, eivät tietynlaisia agendoja puoltavat koulujen rehtorit ja esim. fysiikan opettajat käy kinastelemaan asiasta, vaan toteuttavat pyydetyn kuten ennenkin. Tai ehkäpä jokin opettaja vedetään pois tehtävistään suorittamaan jotakin projektia ja otetaan tilalle sellainen, joka osaa lähinnä kirjoittaa liitutaululle sen mitä kirjastosta saatavassa kirjassa sanotaan ellei suorastaan käytetä pätevää opettajaa huonompana versiona kuin mihin hän todellisuudessa pystyisi.

Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin puolelta löytyy paljon sellaista ihmeellisyyttä, missä tarjolla olisi valtavasti tutkimustietoa, julkaisuja ja simulaatiota sekä ihmisen sisäisestä, että sosiaalisesta toiminnasta, mutta silti asiakas on tyypillisesti se, joka laajentaa esim. terapeutin osaamista tuomalla tiedettäväksi jotain sellaista, joka menee yli siitä, minkälaiseksi palveluntarjoaja on koulutuksen kautta itsensä kehittänyt. Ikään kuin oltaisiin tittelin tai jonkin metodologian puoltamisen vankeja. Enemmän ideaalisessa yhteiskunnassa ihmisestä olisi universaali simuloitu malli, joka perustuisi eri ammattilaisten tuottamaan dataan opetettavistaan, asiakkaistaan, potilaistaan, tutkittavistaan, havainnoitavistaan, monitoroitavistaan, haastateltavistaan jne. mitä voitaisiin siitä käyttää palveluiden tarvitsijoiden hyödyksi. Nykyisellään jonkin maantieteellisen alueen kaikki terapeutit voivat olla eräänlainen koriste, josta ei ole erityisempää hyötyä asiakkaille, mutta ilman heitä tuntuisi kuin jotain puuttuisi.

Tekoälyiset ratkaisut tarjoavat lisää help­poutta ihmisten eriarvoistamiseksi eli hyödyllisemmän ihmisaineksen päästämiseksi sinne, mistä heistä on hyötyä tarinan punojien kannalta. Esim. jos haluaisi muuttaa toisaanne asumaan tai töihin, voi päästä lähinnä odottamaan sitä, että tekoälyavusteiset järjestelmät mahdollisesti sitten joskus kehittyisivät yksinkertaisia kriteerejä automaattisesti käsittelevistä joksikin hienoisemmaksi. Tällaista voi jossain määrin verrata siihen, että perustetaan eettisiä toimikuntia päättämään siitä, miten autoa ohjaavan tekoälyn pitäisi toimia, jos sen pitää valita mihin kohtaan ihmisryhmää se törmää, jos törmäystä ei voi välttää. Kriittisiä hakeutumista vaativia asioita ovat, elämän sujuvuuden kannalta, esim. luottotietojen käsittelyyn, asunnon hakemiseen ja työpaikan metsästykseen liittyvät. Tekoälyjen päättäessä liiaksi tällaisiin liittyvien hakemuksien käsittelystä, ei voine pitää perusteltuna luonnehtia mahdollisesti tulevan perustulon saajia esim. työtä vieroksuvina tyyppeinä. Nykyisin tätä virkaa hoitavat epäluotettavat ihmiset.

Ihmisten toivoisi nostattavan keskustelua saatavilla olevien vaatteidenkin kelpoisuudesta, mutta he eivät osaa tai eivät viitsi, tai vielä todennäköisemmin, ovat tottuneet siihen, miten asiat ovat. Vaatteethan ovat jotain, jotka määrittävät muille ihmisille, minkälainen on ihmisenä, sekä ne ohjaavat sitä miten ihminen kohdataan. Unohtamatta sitäkään, miten ihminen itse kokee itsensä ja sitä kautta, mihin hän on minäkin hetkenä paremmin kykeneväinen. Voitaneen pitää melko varmana, etteivät edes vasemmiston laulujen tekijät ole tehneet yhtään sellaista laulun sanoitusta, jossa pyritään tuomaan tajuttavaksi, kuinka paljon vaatteiden tuntu ja olemus vaikuttaa itsetuntoon ym. Sen sijaan siitä on varmaan jo jonkun verran luriteltu, kuinka tekoäly vie työpaikat ja kuinka vanha ”tehdas-ajattelu” ei ole enää nykypäivää. Sen perusteella, että jokainen yhdysvaltalainen vaatemerkki tajuaa estää parhaimpien tuotteidensa myynnin Suomeen Amazonin kautta, osoittaa, että vaatteiden merkitys ihmisten hyvinvoinnissa on yleisesti tiedossa ainakin vaatevalmistajien osalta. Kulttuurin merkitys on laajemmin tiedostettu hyvinvoinnin kannalta, vaikka toisaalta senkin käyttö hyvinvoinnissa voi olla pelkkä tekosyy tuoda esiin aloittelevien taiteilijoiden tuotoksia ”siellä missä ihmiset tapaavat liikkua”. Todellinen kulttuurin tuoma hyvinvointi ei perustu siihen, että kuljetaan jonkin ”kulttuuripitoisen” asian ohitse, vaan se yleensä se vaatii aktiivista ajattelua.

Eräs asia, mistä voisi johtaa hyviä muutosliikkeitä, liittyy ihmisten elämän laatua parantavien innovaatioiden ja ratkaisujen aikaansaamista vastapainona sille trendille, että palveluita etäännytetään henkilökohtaisesta kohtaamisesta laadullisesti välttävään käsittelyyn jonnekin toisaallepäin Suomea. Hyödyllisen henkilökohtaisen tarpeen korvaajaksi ei välttämättä riitä se, että puhuu tuttaviensa kanssa, koska heihin kohdistuu paineita huolehtia ensisijaisesti itsestään, eivätkä he muutenkaan ole ehkä koskaan elämässään oppineet vaikuttamaan avustavasti jonkun toisen puolesta jossain toisaalla - varsinkaan jos se vaatisi aikaa, ihmisresursseja ja suunnittelua.

Olisi toki toivottavaa, että nuoriin opiskelijoihin kohdennetut opiskelusuunnitelmat, joissa korostetaan mm. eri oppiaineiden ”ristiinpölyttämistä”, tuottaisi sellaisia systeemiajattelua osaavia ihmisiä, jotka ymmärtäisivät minkälaisia innovaatiota Suomessa olisi tehtävä ja valitsisivat jatko-opintonsa ja ystävänsä sen mukaan, mutta pakotetusti mielessä pidettävät visiot jatko-opinnoista sysinevät ”ylimääräistä” ajattelua kauemmas aina siihen asti kunnes he ovat jo pitkällä tullakseen osaksi sitä yhteiskunnallista koneistoa, jonkalaiseksi heidän suunniteltiinkin tulevan. Ja jos joku uhkaa livahtaa vallanku­mouksellisen puolelle jollain osa-alueella, voidaan vastareaktioon ryhtyä jo ennen kuin mitään erityisen distruptiivista on saatu edes aluilleen, minkä keinona tarjoavat mm. teleyhtiöt, joilla on luontainen mahdollisuus monitoroida, suodattaa ja muokata vallankumouksellisuutta edistävien ihmisten viestintää. Poikkeuksellisten ihmisten päätelaitteisiin lisätyt valvontasovellukset- ja prosessit sitten vielä erikseen.