Liialliselta ajatusten sekamelskalta välttyneet tapaavat pärjätä paremmin liikemaailmassa, ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä, välttyneisyyden viitatessa siihen, että heidän oma toimintansa on voinut hälventää tai pahentaa sellaista sekamelskaisuuden uhkaa, joka on muiden ihmisten aikaansaannosta. Ihmisellehän on luontaista pyrkiä pitämään mielensä sellaisessa kunnossa, että hän elämää pidemmälle vietettyään pystyy edelleen hyödyntämään aiempaa tietotaitoa mahdollisimman helposti ja hän pystyy saamaan muistoihinsa liittyvät emootiot esille ilman runsasta ylimääräisten ajatusten tulvaa, joten hän ei itse pitäisi mielensä sekamelskaisuutta tavoiteltavana tilana.

Muiden ihmisten luomaa mielen sekamelskaisuuden uhkaa voi lieventää käsittelemällä tietoa ja kokemuksiaan paremmin tai keskittymällä kapea-alaisempiin asioihin, mutta koska ihmiset ovat aina halunneet tehdä asioita kuten ihmisiä vertailtavaksi jonkinlaisilla kelpoisuusasteikoilla kuten äänenlaadulla, pisimpään juoksemisella, eniten ratkaisemisella, hyödyllisimmin sosialisoitumalla, pragmaattisimmin tekemisellä tjms., tapaavat he täten haluta nähdä itsensä tai suosikkinsa tällaisen asteikon yläpäässä, mikä sitten johtaa tarpeeseen heikentää muissa ihmisissä sitä, mitä he käyttävät kaikkeen eli heidän ajattelukykyään.

Olosuhteet, kohdeyksilön asema, tilaisuus ja mahdollisuudet ovat kaikki sellaisia yksittäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, kenen ajattelun kelpoisuus tulee kohdanneeksi haittaa. Pyrkimyksistä riippuen kohteena voi olla esim. peruskoulun aikoinaan keskeyttänyt pursimies, yliopiston dekantti, viestintätoimiston nuori, hyvin koulutettu assari, 5 vuotta kilpailijoita edellä oleva, yksin toimiva tekoälykehittäjä tai Peikko Groupin maajohtaja. Oman ongelmansa muodostaa se, jos ei ole yksiselitteisen selkeää, mikä on uhka mielen sekamelskaisuudella myöhemmin, jos jokin ei sellaiselta tunnu juuri sillä hetkellä, kun jotain uhkaa ensi kerran ajattelee. Uhkan välttäminen ei täten olisikaan vain kertaluontaista ja jonka jälkeen sen voisi tapahtumana unohtaa, vaan aiempi muisto, kokemus tai muu mielle voi alkaa osallistua sekamelskaisuuden tuottamiseen vasta esim. 20 vuotta myöhemmin. Tästä on lyhyt matka siihenkin, että tulevaisuuden menestyjiä arvotaan jo ennen kuin he itsekään tiedostavat olevansa sellainen.

Ihmisen aivojen toiminnassa on runsaasti samaa menestyjien ja ns. luusereiden välillä, joten yhden ihmisen ohjailusta opittua voi soveltaa toisenkin ihmisen kohdalla. Fenotyyppi (yksilön ilmiasu) ei ole tässä erityisen olennainen, eikä välttämättä genotyyppikään (perimä), paitsi jos siitä voi johtaa analyyttistä tietoa ohjailuvaikutuksen tuottamisen avuksi. Sekin on mahdollinen skenaario, missä jonkun menestyksen avustajat puolustavat häntä tuottamalla ajatusten sekamelskoitumista niihin ihmisiin, jotka tavoittelevat pääsyä lähelle häntä tai jotka tulisivat päässeeksi liian lähelle häntä esim. luontaisen urakehityksen kautta.

Koska ihmiset tapaavat helpoiten huomioida tapahtumista, maisemista ja ihmisistä, sekä muista asioista, jotka voi aistein havaita ja muuten tajuta, sellaista, minkä heidän elämänkokemuksensa ja taannoin esivirittyneet ajatuksensa ovat tehneet tutuksi, voidaan eräänä myöhempään vaikuttamiseen pyrkivyyttä pitää sellaista, joka jättää menneisyyden tietynnäköiseksi ja -tuntuiseksi, kun menneisyyteen päin joskus myöhemmin vilkaisee. Eli käytännössä ei tyydyttäisi aivan siihen, että jätettäisiin kohdeyksilön havaittavaksi yksittäisiä muistoja aiheuttavia asioita, vaan tuotettaisiin eri konteksteissa keinotekoisia tilanteita, jotka liittyvät assosiaatioiden kautta muihin eri aikoina tapahtuneisiin keinotekoisiin tilanteisiin. Tämä siksi, että tällainen uuttaa kokijaan ohjausvaikutusta, joka perustuu eri yhteyksissä toistuvuuteen ja toisiinsa verkottuneisuuteen, saaden ne tuntumaan enemmän kohdeyksilön minään kuuluvalta kuin jos ne olisivat vailla samankaltaista toisiinsa liittyvyyttä. Voi toki mennä vuosiakin ennen kuin tietoisesti alkaa huomata yhteyksiä eri tapahtumien välillä ja voi olla tarkoituskin, että mielteiden tajuntaan juolahtamista avustetaan sitten kun sellaisen aika on. Koska aivojen neuronit ovat jatkuvasti eräänlaisessa kilpailussa keskenään, vaikuttaminen siihen, mitä ihminen helpoiten havaitsee, voi olla suuresti hyödyksi, kun on tarkoitus saada joku olemaan tiedostamatta esim. jotain lukemaansa, näkemäänsä tai kuulemaansa tilanteessa, jossa on sen verran kognitiivista kuormittavuutta ja kenties pientä kiirettäkin, että edes yritys keskittyä hiukan paremmin ei johda siihen, että jotain olennaista havaittavaa tulisi havaituksi.

Koska ihminen käy ajan mittaan ajattelemaan sitä tehokkaammin, mitä sujuvammin hän saa useisiin eri aihealueisiin liittyvää tietoa hyödynnettyä mielestään samassa tilanneyhteydessä, voi erääksi haittavaikuttamisen kohteeksi päätyä hänen mahdollisuutensa integroida oppimaansa ja kokemaansa ts. hän oppiessaan tai kokiessaan jotain uutta, hänen mielensä ei tavoita sitä aiempaa oppia tai koettua, johon uudempi aines olisi periaatteessa valmis liittymään. Tällöin yksilö aloittaa ikään kuin uudelleen suunnilleen tietynlaisen opin tai kokemuksen keräämisen ja tulee sitten ehkä joskus myöhemmin luoneeksi yhteyksiä täten ”tallentamaansa”, mutta nämä yhteydet ovat laadullisesti huonompia eivätkä ne ole niin moninaisia, sillä jälkeenpäin tapahtuva ajatusten uudelleenlämmittely on aina vajaampaa ja hajanaisempaa kuin alkuperäisen kokemuksen aikainen signalointi. Karkeasti ottaen tätä voisi visualisoida hiukan pirstoituneiden ajatusfragmenttien välisinä vähäisinä yhteyksinä, mikä ei ajattelun tehokkuuden kannalta ole erityisen optimaalista. Helpoin tapa estää ajatusten integroitavuutta on inhiboida kohdeyksilön ajattelua niiltä osin, jotka saattaisivat muutoin nousta tajuntaan jonkin tilanteen yhteydessä. Vertaa: disassosiaatio (”kyvyttömyyttä yhdistää ajatukset, tunteet ja muistot mielekkääksi kokonaisuudeksi”).

Koska ihminen on unen aikana tietyllä tapaa suojattomampi kuin ollessaan hereillä ja vireämielinen, pystytään hereillä olon aikaisten keinotekoisten tapahtumien avulla vaikuttamaan siihen, mitä kyseisestä päivästä jää yön jäljiltä mieleen ja minkä unen aikaiset prosessit karsivat pois. Tämäkin on tehokkaampaa, kun kyse on useamman päivän aikaisesta vaikuttamisesta, sillä se mitä on nostateltu mielestä esiin, nostattelee itsestään mielestä esiin muuta niihin liittyvää ja tiedettäessä minkälaisia assosiaatioyhteyksiä jollakin on, voidaan varautua siihen, että suurin piirtein ennen nukkumaan käymistä kohdeyksilön mieli on ehtinyt valmistella tiettyjen ajatusten unenaikaista esiintuloa. Näihin juuri virinneisiin ajatuksiin pääsevät sitten liittymään kyseisen päivän aikaiset keinotekoiset tapahtumat nyansseineen, mikä johtaa esim. tavoitellunlaisiin visuaalisiin uniin, jotka taasen herättelevät sellaisia jatkoajatuksia, joita voisi muutoin olla hankala saada tietyn henkilön mielestä esille. Unen aikana ihminen ei voi tehdä paljoakaan mielensä suojelemiseksi, paitsi ehkä silloin jos on hyvä selkounien näkijä ja pystyy täten puolustamaan mieltään unenkin aikana vaikuttamalla unensa sisältöön.

Koska ihminen tapaa olla sellainen, että hän ei pysty jatkuvasti ajattelemaan monesta asiasta kaikkia niiden eri puolia, hänen ajatteluaan voidaan keinotekoisesti jouhevoittaa yhden asian osalta ja etäännyttää hänen ajatteluaan toisesta asian osalta. Mainostoimistoilla on suhteellisen hyvä ja lähes metodinen käsitys siitä, miten tällaista toteutetaan. Tämän huomaisi vaikkapa silloin, jos kaksi eri saman toimialan yritystä ensin kilpailee keskenään mainonnan avulla siten, että toinen muuntaa jatkuvasti mainontaansa, attribuoi mainonnan kohteeseen aina jotain uutta ja ryövää toisinaan käyttöönsä jotain sellaista käsitettä tai muuta elementtiä, jota kilpaileva tahokin käyttää, kilpailijan käyttäessä melko harvoin esiintyvässä mainonnassaan jotain samankaltaista kuin ennenkin. Ennen pitkää kävisi niin, että toinen kilpailijoista ei enää voi jatkaa samaa hidastempoista ja samankaltaisena toistuvaa mainontaansa johtamatta havainnoijan ajatuksia kilpailevaan yritykseen. Ja jos kumpikin näistä tahoista lopettaa mainostamisen ja odotellaan esim. viikko, tuntuu enemmän mainonnan vaivaa nähnyt paljon merkityksellisemmältä, sekä useammin ja monipuolisemmissa tilanteissa mieleen juolahtavalta. Hieman samankaltaisesti voitaisiin ryövätä kohdeyksilön mielestä harvoin ajatellut muistot sellaiseen käyttöön, missä ne johtavat johonkin keinotekoisesti tuotettuun ajatteluun, siinä samalla näiden aiempien muistojen käydessä myös vaikeammin tavoitettavaksi, koska niihin liittyvät sanat, kuvat ym. ovat vahvemmin käytössä keinotekoisesti tuotetussa ajattelussa.

Koska ajatuspajat ja vähemmän merkittävätkin tahot kuten vaikkapa yliopisto-opiskelijat tekevät omatoimisesti arvioita tulevista megatrendeistä, voi hyökkäyksenä muita ihmisiä kohtaan pitää sitäkin, että tulevaisuudessa käytettyjä käsitteitä ja termejä naarataan jo vuosia aiemmin aivan joihinkin muihin asioihin liittyväksi, sekä betonoidaan niiden vääriin asioihin liittyvyys kaikenlaisilla vahvikkeilla kuten konkretisoimalla niitä johonkin epämiellyttävään esim. sanojen mielikuvia herättävyyteen pohjautuen. Esim. joku päivä tulevaisuudessa joku joutuu käsittelemään naurua graafiteoreettisessa mielessä, joka on “a symmetric bipartite cubic graph with 24 vertices and 36 edges”, mutta muutamat ensimmäiset yrittämät johtavat ajatukset ylimääräisen signaloinnin vuoksi harhateille, joita on valmisteltu ja ylläpidetty jo vuosia aiemmin.