Kun työnantaja tai hänen rekryävä edustajansa valkkailee sopivia uusia työntekijöitä, hän pyrkii asettelemaan kandidaatteja jonkinlaiseen järjestykseen, mutta ihmisen älyn rajoitteista johtuen, hän ei pysty ottamaan erityisen hyvin huomioon vaikutelmien muuttuvuuteen vaikuttavia seikkoja. Riski voi yhden kandidaatin kohdalla tuntua selkeältä ja toisen kohdalla ei ollenkaan, mutta tämä olisi vain joko hetken tuntemus tai tuntemus, joka ei vähän ajan kuluessakaan saa osakseen sitä koettelevuuksia. Voitaisiin esim. arvioida sitä, saattaisiko joku työntekijäksi haluava joutua kohtaamaan yrityksen ulkopuolelta suuntautuvaa häirintää tai jonkinlaista vaikuttamista, joka vaikuttaa hänen työnsä tulokseen, työntekotapoihin tai työn tekemiseen laatuun, mutta vaikka yhden kohdalla tuntemukset olisivatkin selkeitä, niin mikä takaisi sen, että arvio kohdistuu samanvertaisena johonkin toiseen kandidaattiin?

Häirintä sanana kuulostaa helposti joltain sellaiselta, joka olisi ulkopuolistenkin helposti havaittavissa ja vaikuttaminen taasen kuulostaa sen verran abstraktilta, ettei sen kaikkia erilaisia esiintymismuotoja tulisi helposti edes hoksanneeksi, ellei tietäisi mitä mielestään etsiä. Vaikuttamista tavoilla, joihin sisältyy jonkinlaista pakottamista havaitsemaan tai ajattelemaan jotain tai jotenkin, voi kuitenkin pitää häirintänä, vaikka kohdistuvat teot olisivat maltillisesti tuotettuja ja koettuja.

Olisi älyllisesti epärehellistä ajatella, että riskialttiita ihmisiä häirinnälle olisivat kategorisesti ottaen jotkut tietynlaiset ihmiset. Samantienhän voitaisiin palata aikaan, jolloin älykkyyttä arvioitiin kallon ulkoisen muodon perusteella ja tehtiin siltä pohjalta varmoiksi määriteltyjä luokitteluja ihmisistä. Työnantajat saattavat myös ajatella, että jotkut ihmiset olisivat jotenkin alttiimpia vaikuttamiselle siitä syystä, minkälaiset heidän aivonsa oletetusti ovat tai että heidän persoonansa on muodostunut sellaiseksi, että vaikuttaminen on jotenkin helpompaa. Tällöin vaihtoehtojen joukoista puuttuisivat sen mahdollisuuden hyväksyminen, että vaikutelma enemmästä alttiudesta olisi korjattavissa jollain kenties helpollakin tavalla. Ylimääräisten ajatusten voisi ajatella kuluttavan ajatusresursseja esim. 20 %:n edestä tai jokin neurobiologisesti selitettävissä oleva, kaikkea ajattelun laatua parantava/heikentävä tekijä on säädön tarpeessa ja siihen auttaisi jonkinlainen ”aivojen detox” tjs. kuten aerobisesti tehokas suorite. Lieköhän missään pyydetään ottamaan työhaastatteluun mukaan myös lenkkeilyvermeet?

Jos tarkoituksena on saada uutettua jonkun työntekijän (esim. kuvittaja, ohjelmistoarkkitehti, journalisti tai laborantti) ajatteluun ideaa, joka johtaa esim. tietynlaisiin työn toteutustapoihin, tietynlaisen sisällön mukaan sovittamiseen tai tietynlaisiin virheisiin päätymisiin, voi tällainen olla alun perin suunniteltu periaatteessa missä tahansa. Primääri vaikuttamisen kohde ei välttämättä ole tietty työntekijä, vaan häntä voidaan pyrkiä saamaan toimimaan vaikkapa siten, että yrityksen tuotanto sen asiakkaiden tai muiden näkökulmasta muuttuu jonkin tavoitteen mukaisella tavalla. Tämä muutos saatetaan havaita nopeasti, mutta voi mennä kuukausiakin.

Työnantajan ei ehkä pitäisi olettaa, että jo palkatut työntekijät olisivat jotenkin itsestään selvästi lojaaleja hänelle. Joillekin heistä työssä käyminen yleensä on väline tai keino jonkin saavuttamiseksi eli ”vain osa elämää”, mutta joillekin tehty työ tarjoaa tilanteiden välineellistämisen mahdollisuuksia, jotka voivat toisinaan tai pitkäaikaisesti kohdistua haitallisesti tai ohjaavasti johonkin toiseen työntekijään. Toinen työntekijähän pääsee lähemmäksi sitä työntekijää, johon jo muutenkin voi kohdistua työajan ulkopuolella kaikenlaista vaikuttamista. Jos tavoitteena on työntekijän irtisanoutuminen työstä, voi tätä kehitystä olla edistämässä myös työnantaja tai jonkin osaston johtohahmo kuten vaikkapa silloin, jos tavoitteena on muokata jäljelle jäävien työntekijöiden joukosta enemmän jonkin toiveen mukaisia.

Käyttökelpoiseksi valmisteluksi voi muodostua sekin, että saadaan joku toistuvasti epäilemään itseään tietynlaisen tekemisen yhteydessä kuten luulemaan, että tietynlaiset merkkivirheet esim. sähköpostiviesteissä ja ohjelmointikoodissa olisivat omaa tekoa, vaikka todellisuudessa luvaton etäkäyttäjä on etäkäyttänyt näppäimistöä tai muuttanut kirjoitettua suoraan tietokoneen muistista tai kovalevyn tiedostoista. Tai ehkä jotain laitetta saatetaan toimimaan jotenkin huonosti, mutta jonka saa ainakin näennäisesti toimimaan ”vippaskonsteilla”, vaikka todellisuudessa laitteen toimintakuntoon palautuminen tapahtuu häiritsijöiden toimesta. Kohdeyksilö ehtisi kuitenkin toistojen kautta luulemaan, että tietynlainen metodi auttaa saamaan laitteen toimintakuntoon (esim. asetuksen säätäminen, ohjaimen asennus tai toimintajärjestys) ja kenties viestimään hoksauksestaan verkkoon vaikkapa jonnekin keskustelupalstalle - mikä selittäisi, miksi tietokonepelien käynnistysongelmiin ehdotellaan usein kaikenlaista omituista, joista ei kumma kyllä ole muille käyttäjille mitään hyötyä.

Jos työntekijään vaikuttaminen tapahtuu enimmäkseen muualla kuin varsinaisen työn tekemisen aikoihin,

sisätiloissa, asuintiloissa, muissa tiloissa, poissa ollessa, läsnä ollessa, käydessä jossain, tullessa takaisin, odotellessa menemistä takaisin, aikoessa mennä jonnekin, keskittyessä johonkin, irtautuessa keskittyneisyydestä, aloittaessaan keskittymistä..

ei täten ole kovin paljon merkitystä sillä, tekeekö työntekijä töitään etänä, freenä vai toimistolla ”pomon valvovan silmän alla”. Työntekijän kehittymistä työntekijänä voi mutkistaa se, jos hänen ei anneta rauhassa yhdistellä mielessään aiempaa ja nykyisempää ajattelua, vaan aiemman ajattelusta tehdään jossain määrin ”tuskallista” ja ikävää, jolloin aiemmista muistoista muodostuu pidemmän päälle jonkinlaisia muistojen fragmentteja, joita tohtii ajatella jonain rauhallisena hetkenä, mutta joita välttää silloin kun niissä on samankaltaisuutta siihen, mitä nykyisellään tekee. Voitaisiin sanoa, että aiempiin muistoihin on tartutettu ajatusvirus, meemi, joka odottelee tilaisuutta tartuttaa nykyisempiäkin muistoja, jos vain sopiva ajatussilta rakentuu. Samankaltainen pätee myös tilanteisiin, joissa haluaisi jo laskea joistain muistoista, mietteistä ym. irti, unohtaen ne lopullisesti, mutta mieltä myrkyttävät tahot pyrkivät jo ennalta arvioimaan, minkälaiseksi joku yrittää mieltään muuttaa ja pyrkivät valikoidusti estämään tämän. Täten, työntekijän ensin nostattaessa mielestään esiin ne asiat, mitä haluaa unohtaa ja ne, mitkä uuttavat mieleen ajatuksia niistä, mitä haluaa unohtaa, ovat ne tuolloin alttiina sellaiselle häirinnällä vaikuttamiselle, joka pyrkii tekemään ylimääräiseksi katsotusta ajattelusta sellaista, joka ei unohdukaan, vaan pyrkii tajuntaan mitä erilaisimmissa, epäsopivissa tilanteissa.