Seuraava tiettyä ajanjaksoa kuvaileva teksti tarjoaa mahdollisuuden tulkita minkälaisten potilaiden mielenterveydelle vaarallisten ihmisten tykö erilaiset viranhaltijat tulevat ohjanneeksi niitä ihmisiä, jotka eivät ”sovi muottiin” tms. Tätä ohjausvaikutusta voidaan ajatella niinkin, että 1 - 3 eri tahoa toteaa sarjamuotoisesti, kukin vuorollaan, että ”tämä ei kuulu meille”, ”tämä ei kuulu meille”, ”tämä ei kuulu meillä” ja joiden jälkeen asian ottaa käsiteltäväkseen se taho, joka tyrii tehtävänsä ja aiheuttaa vain lisää ongelmia – mistä se ei tietenkään ota mitään vastuuta.

Kerrotut omituiset piirteet, joita on esiintynyt psykiatrisen poliklinikan tarkkailutiloissa (jonkin verran käytäviä, joukko potilashuoneita, ”akvaario”, lääkäreiden huoneita, kahvittelu- ja ruokailutilat, olohuonemainen tila ym.) liittyvät vuoden 2008 aikaisiin tapahtumiin. Tekstissä pitäydytään olemaan kertomatta mitään ”tietojärjestelmäavusteisesta häirinnästä”, eikä ajanjakson kuvailussa ole pyritty tavoittelemaan esiintyneiden tuntemuksien mahdollisimman autenttisena välittymistä, vaan teksti on rakentunut enemmänkin sen varaan, että lukija tunnistaisi ne seikat, joiden ei ole sopivaa antaa tapahtua kyseisissä olosuhteissa. Esim. sitä jos lääkäri nykäisee kirjan potilaan käsistä ja suorastaan vittuilee siinä samalla huomiota vieressä olevalta osastonvastaavalta kaivaten, ei voi pitää vaikkapa testinä, jolla koetellaan, minkälaisella ”pimahdusasteella” tarkkailtava on, vaan se on yksinkertaisesti silkkaa vahingontekoa, joka jättää ikäviä muistijälkiä. Huomioitavaa on, että jokainen seikka, joka vahvistaa sitä tosiasiaa, että Eksote (Etelä-Karjalan terveys- ja sosiaalipiiri) palkkaa epärehtejä yms. ihmisiä, tekee todennäköisemmäksi sitä, että vastaavanlaisia on muissakin laitoksissa ja virastoissa – eikä välttämättä aina esim. jo habituksen puolesta tunnistettavina.

Tekstistä välittyy vaikutelma, että siinä ei suuremmin arvosteta työntekijöiden toimintaa, mutta yksinkertainen tosiasia on se, että he antoivat liiaksi vaikutelmaa tumpeloivuudesta, eikä heidän noudattamiaan käytäntöjä selvästikään ollut koeteltu ns. kenttäolosuhteissa, tätä kaikkea täydentäen syvä vaje tarkkailuun otetun varsinaisessa tutkimisessa. Koko muutaman viikon mittainen ajanjakso tuntui lähinnä pitkitetyltä vitsiltä, joka ei reality-tyyppisenä tv-sarjana olisi kiinnostanut ketään. Ts. esiintyvä turhautuneisuus yms. ei varsinaisesti kohdistu niinkään siihen, mitä henkilökohtaisesti tunsi ja koki, vaan siihen että komponenttimallisesti toteutettu Lappeenrannan kaupungin palvelutarjonta toimintaohjeineen on ainakin tietyiltä osin kerrassaan tyhmästi suunniteltu ja toteutettu.

Perusteluna tarkkailuun ottamiselle on ollut väitetty koulu-uhkaus (vääristelyä) koulun yksittäisen kurssin keskustelufoorumilla, tapahtumien sarjan käynnistyessä muutaman hengen  kesken suoritetun palaveroinnin pohjalta, siihen osallistuen mm. iltalukion vararehtori, joka taasen oli henkilönä se, jolla oli tavanomaista nöyryyttää ja ärsyttää potilaaksi päätynyttä kouluoloissa. Tarkkailusta päästyä ja muilta opettajilta omaa käytöstä tiedustellen, ei kenenkään taholta ilmennyt ensimmäistäkään vihjettä siitä, että käytöksessä olisi mitään moitittavaa, epäilyttävää tai erikoista. Tarkkailuunottamisaiheesta on myös letkeämpi kirjoitus ”Itsensä syväjäädytystä epäilevän kuljetusketjusta” (luettavissa mm. Uskottavaa vai totta -blogista).

Tarkkailussa ollessa saattoi tuntea sisällään pientä salaista ihailua niitä sairaanhoitajia kohtaan, jotka urheasti lukivat kolmatta kertaa läpi samaa Etelä-Saimaata ilmeenkään antamatta ymmärtää, että he ovat kuolemassa tylsyyteen. Käytöksen ja osaamisen osalta oli selvästi huomattavissa, että aamu- ja iltavuorossa ei juurikaan ollut sellaisia sairaanhoitajia, jotka olisivat saaneet harjoitusta erilaisten potilaiden käsittelyssä, sillä he olivat kuin arvalla kaupungin kaduilta vetäistyjä ja valkoiseen asuun kietaistuja. Lyhyttä, pitkää, pulskaa, laihaa, karvaista, tyttömäistä, äreää, hiljaista ym.

Jos näennäispalveluihin sisältynyttä kertaalleen kuukauden aikana esiteltyä kuvataideterapiatuntia ei lasketa – ja saahan siitäkin johonkin listaan käytettävissä olevista palveluista yhden kohdan lisää, niin kuulostaa ulospäin paremmalta – osastolla lähinnä vain ”oltiin ja möllötettiin”, pari kertaa viikossa jollekin kummalliselle tapahtumalla altistuen. Näihin kummallisuuksiin sisältyi esim. erään hiljaisemman potilaan seinään tönäisy erään osaston isokokoisen sairaalahoitajan toimesta, minkä jälkeen kyseinen tönäisijä katseli virnistellen osastonvastaavaan ikään kuin kaverillista hyväksyntää hakien. Ja sitten oli taas hiljaista ja missään ei tapahtunut mitään. Aivan kuin olisi haluttu järjestää joukko tilanteita, jotka olisi helppo palauttaa mieleen myöhemminkin ja kenties kertoa muillekin jonkinlaisen ”kauhukertomuksen” muodossa.

Eräänä muuna epäkohtana oli ollut se, missä sairaalalääkäri oli päättänyt nykäistä kirjan potilaan käsistä ja kysäistä ”mitäs kirjaa sitä oikein luetaan”. Kirjan nimi ”Freedom Evolves” (Daniel Dennett) oli hänen käytöksensä mukaan niin hupaisa, että hän näytti sitä tuolloisen vuoron osastonvastaavalle samalla pilkallisesti naurahtaen ennen kuin kielsi kirjojen lukemisen kokonaan. Eli sivistävää kirjaa ei saa lukea, mutta Etelä-Saimaasta tulisi lukeneeksi, kuinka mopopojat ryöstivät ja tappoivat 10-vuotiaan, sekä iltaisin voi katsoa telkusta, kuinka Myytinmurtajat kertovat pommin rakentamisesta. Kyseinen mm. tietoisuudesta kertova kirja olisi stimuloinut esiin niitä ajatuksia, joilla olisi ollut helpompi selittää tarkkailuun johtaneiden tapahtumien syitä. Mukaan haalittuja lukion kirjoja oli tuohon mennessä saanut lukea lähes kolme ensimmäistä viikkoa ja vasta sitten keksittiin, että niiden lukeminen ei olisikaan hyväksi, koska ”pitää rauhoittua” tjs. Ainoat tuntemuksen puuskat olivat kylläkin osastolla työskentelevien aiheuttamia. Etelä-Saimaa pysyi kuitenkin edelleen kelvollisena luettavana. Nerokasta.

Vaikka Internet oli vuonna 2008 jo olemassa, ei edes sen tietoon tuleminen, että käytti luvanvaraisesti hetkeksi itselleen saamaa omaa vanhaa nokialaista puhelinta Internetiin pääsemiseksi, vaikka sanoi menevänsä soittamaan jonnekin, saanut aikaan sitä, että taustoja olisi selvitelty ja alettu kyselemään onko esim. yhteydessä terroristeihin tms. Olihan sentään tarkkailussa väitetyn koulu-uhkauksen vuoksi. Lupaa mahdollisten aiempien psykiatristen ym. tutkimusten saamiseksi kyseltiin alkuvaiheessa, mutta ei niihin sitten kuitenkaan palattu missään vaiheessa uudempaan kertaan. Verkkosivujen logeissakaan ei myöhemmin vilkaistuna näkynyt yhtään kaupungin proxyn kautta tulleita yhteyksiä, minkä kautta kaikki kaupungin tietokoneilta ulospäin menevät yhteydet siis kulkisivat. Eipä tosin koskaan kysyttykään verkkosivujen olemassa olosta tai sosiaalisen median profiileista. Tällainen herättää vahvasti kysymyksiä siitä, mikä yleensä on koko väitetyn tarkkailun tarpeen idea vai onko kyse jostain aivan muusta.

Tuleviin tapahtumiin vaikutti oleellisesti myös sekin, että potilaan sukulainen (biologinen äiti, kuulemma), jota potilas oli pyytänyt tuomaan kirjoja ym. oli heti saapuessaan vetäissyt osastonvastaavan sivummalle ja esittänyt tälle jonkin törkeän valheen, mitä osastonvastaava ei suostunut kertomaan, mutta käytti ilmaisua ”sinähän olet vaarallinen”. Kukaan ei ikinä ole edes suuntaa antavasti vihjannut, että asianomainen olisi vaarallinen tms. joten mikä väite sitten oli ollutkin, se on ollut todella timakka valhe. Kyseistä tapahtumaa ei kirjattu yhteenkään raporttiin ylös. Näistä itselle myöhemmin tilatuista raporteista paistoi esiin se tosiasia, että niistä on huolella poistettu kaikki merkinnät, joiden perusteella voisi esim. Valviralle osoittaa, minkälaisia epäkohtia on esiintynyt (kaikkeen muuhunkin liittyen). Kyseinen sukulainen ei ole ollut juuri missään tekemisissä asianomaisen kanssa vuosiin, mutta silti hän esiintyi paikalla olleelle osastonvastaavalle kuin tuntisi paremminkin ja käytti jostain syystä tätä mahdollisuutta hyväkseen. Olipa vielä ottanut asianomaisen asuintiloista mukaan eri kirjan, mitä oli pyydetty tuomaan osastolla luettavaksi. Kaipa siinä oli jotain sopivan omituista mustaa huumoria, että hän tuo kubismi-sanaan vahvasti attribuoituvan Picassosta kertovan kirjan (kuuluu kirjasarjaan ”Discovering Art - The Life, Times and Work of the World’s Greatest Artists”), jonka kansikuvassa on kuva Picasson teoksesta ” The Weeping Woman”.

Joskus melko lähellä poispääsyä sairaalalääkäri oli keksinyt juurikin siihen vedoten, ettei potilas saanut monimutkaista häirintään liittyvää asiaa selitetyksi, että hänelle pitäisi aloittaa lääkitys, mikä osoittautui sellaiseksi, että se tekee ajatustyön vielä hankalammaksi. Juuri tässä kohdin ollaan erään ihmisille tavanomaisen perusongelman äärellä eli ei kaikkea voi selittää pelkästään puhumalla, muistinvaraisesti ja ilman apuvälineitä. Päätöksenä lääkityksen aloittaminen oli typerä ja huonosti perusteltu, aiheuttaen tunteiden kuokahdusta. Myöhemmin analysoiden oli tunnistettavissa, miksi joku potilas saattaisi ottaa kynän ja iskeä sen moisen pösilön kaulaan (mielikuva lainattu tv-sarjasta The Originals). Eihän kenenkään lääkärin, joka päättää muiden ihmisten asioista, voi antaa olla niin typerä ja vastenmielinen. Aamuvuoron osastonvastaavan kanssa kyseisen, huonosti suomea puhuvan (algerialaisen?) lääkärin toimista keskustellessa saa kommentiksi, että ”hän on ihan hyvä” siihen sävyyn kuin tarkoittaisi hänen olevan ulkomaiseksi lääkäriksi ihan hyvä, sivuuttaen kerrotut epäkohdat.

Lääkityksen aloittamisesta ei mennyt edes kovin pitkään, kun ylemmällä taholla oltiin päätetty päästää potilaaksi luonnehdittu takaisin kotiin eli siinäkin pitkäjänteinen päätöksentekokyky petti pahasti. Mitään vertailevia testejä ei oltu tehty, joiden perusteella olisi arvioitavissa, että alku- ja loppuaika olisivat sillä tapaa erilaisia, että jotain erityistä muutosta potilaassa olisi havaittavissa. Potilas oli koko tarkkailujakson ajan ollut ystävällinen muita potilaita kohtaan ja ainoat käytöksen ja puheen tasolla esiintyvät poikkeamat olivat täysin henkilökunnan aiheuttamia.

Tätä poispääsemistä oli edeltänyt vaatimus sopimuspaperin allekirjoittamisesta, jossa potilas sitoutuu vapaaehtoiseen pakkohoitoon ja osaston sääntöihin, minkä tuominen oli jätetty sen henkilön tehtäväksi, joka oli enemmän leppoisampi kuin moni muista sairaanhoitajista. Sitäkin sopimuspaperia piti sanailla uusiksi ikään kuin sen sanailun järkevyyttä ei olisi koskaan koeteltu todellisessa tilanteessa.

Tapaamisessa, jossa sairaalalääkärin yhdessä ylilääkärin kanssa viimeisen kerran tapasi – ylilääkärin tapasi tällöin ensimmäisen ja viimeisen kerran – täydensi sairaalalääkäri ylilääkärin kommenttia siitä, että päästetään nyt kotiin, kommentoimalla ”kunnes sitten tulet takaisin”, mikä oli täysin asiatonta ja tahallisia muistijälkiä aiheuttavaa. Ylilääkärin kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt merkkejäkään siitä, että tämä olisi nähnyt syytä torua sairaalalääkäriä sanavalinnoista eli ts. hän hyväksyy osastolla tapahtuvan henkilökunnan asiattoman käytöksen. Kyseinen ylilääkäri sai myöhempinä vuosina jonkun palkinnonkin ansioistaan ylilääkärin roolissa.

Paikallislehtien kautta ei tyypillisesti välity tietoa siitä, jos sairaanhoitopiirissä, alueen kouluissa tai muissa instituutioissa tapahtuu jotain epäeettistä tai vielä pahempaa. Toisinaan saatetaan kertoa siitä, kuinka joku yksittäinen hoitaja on jäänyt kiinni näpistelystä tai muusta vähäisestä, mutta sellaisella lähinnä ostetaan aikaa siinä mielessä, että moisesta kertominen saa vähemmän valppaan lukijan luulemaan, että paikallislehti ihan oikeasti vahtii mitä alueella tapahtuu. Yhdellä sairaanhoitajan näpistelystä kertovalla uutisella saadaan tässä mielessä ostetuksi aikaa jopa puoli vuotta ennen kuin hitaamminkin hoksaavat lukijat alkavat havahtua siihen, että asiat vaikuttavat lehden kautta luettuna olevan epäilyttävän hyvin.

Koska mm. paikallislehti ja radiot siinä ohessa ylläpitävät illuusiota, että monimutkaista pahaa tai erityisen erikoista ei tapahtu kuin jossain kaukana muualla, jos sielläkään, on suhteellisen työlästä väittää esim. sellaista, että Seija-niminen sairaanhoitaja, joka oli eräs tarkkailujakson sairaanhoitajista, oli keinotekoisesti sinne sijoitettuna. Kyseinen nainen oli hänkin iltalukiossa opiskelemassa englantia kaikki ne samat kurssit kuin potilaan asemaan viety, joten teoriassa hänestä saa näppärän välineen, jolla muussata muistoja englanninkielen opiskelusta yhteen tarkkailussa olemisen kanssa – mitä on häirintämielessä hyödynnetty juurikin tässä tarkoituksessa, mutta myös siten kuten on kerrottu kirjoituksessa ”Otaksumista” (luettavissa mm. Uskottavaa vai totta -blogista), jonka ymmärtäminen vaatii hieman perehtymistä lukijalta. Työntekijöitä kuten Seijaa on voinut olla helppo siirrellä yksiköstä toiseen tai ohjailla tekemään omia valintoja sopivien suggestioiden avulla, mutta tämä ei ole julkista tietoa – ainakaan itselle, jollekin muulle se voi ollakin.