Eikö äidilleni asti tosiaan päätynyt tietoa siitä, mitä kaikkea tein lapsena ja varhaisnuoruudessa asuintalona olleen kerrostalon lähiseuduilla ja täten kaikki muiden ihmisten tekemät havainnot, suoritetut päätelmät ja jaetut näkemykset jäivät lähinnä heidän mieliinsä? Mikään hänen käytöksessään ei koskaan antanut ymmärtää, että hän olisi tiennyt minun kiipeilevän kolmikerroksisessa talossamme asuneen kaverin kanssa samaisen talon katolle talon seinällä olleita tikapuita pitkin, minne näki pitkälti esteittä mm. vieressä olevan, korkeammalla tasanteella sijainneen kerrostalon ikkunoista ja mistä kertynee ainakin sata havainnoijaa niiden lukuisten kertojen aikoja kun sinne kiipeiltiin.

Suoraan omasta kerrostaloasunnon ikkunasta näki kerrostalojen laidoittamalle pienelle hiekkakentälle, jossa oli koripallotelineet molemmissa päissä ja jonkinlainen maalin virkaa toimittanut paksulautainen seinämä. Toisinaan heittelin siellä koripalloa jonkun neljässä lähitalossa asuneen luokkakaverin ellei jopa jonkun tuntemattoman kanssa. Yleensä kuitenkin yksin, mutta ei se koskaan saanut häntä kysymään minulta, eikö minulla ole kavereita, vaan lähinnä ”nyt meet välillä vähän ulos käymään”, jos olen ollut pitkään tietokoneen ääressä (Basic-ohjelmointia tai pelaamista). Ei sitä kenttää käytännössä kukaan käyttänyt, vaikka se siinä neljän talon helpossa käytettävissä olekin, joten ei sieltä ulkonta ihan itsestään ketään hengailukaveria olisi löytynyt. Ilmeisesti kuitenkin se, että ajoittain kävi joitain kavereita pyytämättä kylässä, hänen omien tuttaviensa lasten kanssa tuli vietettyä aikaa ja että erilaiset indikaattorit koulumenestyksestä alkaen antoivat ymmärtää, että asiat olivat vähintään keskivertoisen verran hyvin.

On kuitenkin löydettävissä monia tilanteita, joissa jonkinlainen elimistön vajetila tuotti levotonta oloa, mikä korjaantui joksikin aikaa stimuloivan tekemisen kautta tai ravitsemuksella. Sitä ei taidettu tunnistaa, että lapsen vetäytyessä omiin oloihinsa esim. tuntemattomien sukulaisten luo kylään mennessä, ei kyse ollut temperamentista tai ikäiselleen sopivasta luonteenpiirteestä, vaan siitä että lapsi ei jaksanut ajattelemisen kautta miettiä esiin toimintatapoja tai jotain sanomista, koska uusi tilanne tuntui sen verran kuormittavalta setvittävältä. Stimulaation hakeminen johti jossain määrin toistuvaan käytöstapaan eli käytännössä esim. (erittäin) runsaan sarjakuvamäärän lainaamiseen läheiseltä kirjastoautolta ja muutaman kerran muovikassillisen verran lähitalojen muilta lapsilta, joita ei edes tuntenut kovinkaan hyvin, mutta jotka olivat luonteeltaan ok. Mikään itseaiheutettu ei olisi voinut kontribuoida siihen, että tarve aivojen stimuloimiseen sarjakuvien kautta tuli yleensä läsnäolevaksi, mutta tällaisen oireen häilyvyys olisi varmastikin merkittävä seikka sellaiselle, joka paremmin ihmisen elimistön ja aivojen toimintaan tuntee.

Äitini oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta tämä ei ilmeisesti suoraan tarkoittanut sitä, että hänen mielensä olisi sillä tapaa virittynyt, että hän olisi havainnut kaavamaisuutta siinä, että kun lapsella on adrenaliinipitoista, vinhavauhtista tms. toimintaa, hän normalisoituu ja pärjää hyvin ihmisten kanssa – olettaen, että ravitsemuskin on riittävää – mutta ilman riittävää innoitetta, fyysistä liikettä tai jonkinlaista tottuneisuutta lapsi saattoi olla ajattelultaan vähän tumpelo. Moni tapahtumista, joissa olisi ollut jotain huomioimisen arvoista, jäivät varmastikin häneltä tiedostamatta kuten vaikkapa se, että jos olin käynyt ostamassa kioskilta ison pussin karkkia itselleni ja jaoin niistä muutaman läheisten kerrostalojen laajahkon, yhteisen nurmialueen tienoilla hiippaileville muille lapsille, jäi pussin pohjalle lopulta vain pari karkkia, koska en ollut siinä tohinassa kyennyt päättelemään, mikä olisi sopiva toimintatapa suhteessa siihen, minkälainen persoona on tms.

Kyvykkyyksien hetkittäinen jakautuvuus eri osa-alueilla oli jostain syystä häilyvää, mikä ilmeni esim. siinä, että toisinaan oli helppo lukea koulun jalkapallojoukkueessa pelin kulkua, nähdä otolliset tilanteet syöttelyille ja omalle etenemiselle, mutta toisinaan olosuhteiden muutokset esim. yleisön liikehdinnän osalta saivat kadottamaan tyystin kyvyn lukea peliä ja kaikki ajattelu muuttui jotenkin työlääksi. Ruokailu normalisoi monesti, mutta persoonanpiirteistä ehti varmastikin piirtyä muiden mieliin epäedullista kuvaa. Ehkä jopa ainoa koulukiusaamiseksi luokiteltu tapahtuma oli se, että ala-asteella oli joku polkaissut luistimellaan pukukopissa olleen Koho-merkkisen jääkiekkomailani poikki, mutta en voisi sanoa, että minulle olisi mitään erityisiä traumoja mistään jäänyt. Paitsi ehkä siitä, että Mikko-ystäväni heitti laukulla päätäni kohti, minkä väistin, mutta kumautin pääni koulun ulko-oven katoksen tolppaan ja sitten mentiinkin lääkäriin, kun verta tuli niin paljon – vaikkei sitä ensi alkuun pipon ollessa päässä tajunnut. Lääkäri arvioi tilanteen pelkästään silmämääräisesti ja laitatti muutamat tikit.

...

Vaikka edellä mainittiinkin, että hengailukavereita ei ulkonta helposti löytynyt, niin ehkä sitä väittämää on kuitenkin syytä lieventää, koska lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa on kuitenkin kyse usean vuoden mittaisesta ajanjaksosta ja löytyy sieltä monia sellaisia tilanteita, joissa on erikseen tultu pyytämään pelaamaan kymmentä tikkua laudalla, pesäpalloa, jalkapalloa ym. tai jo pihalla ollesssa keksitään käydä heittelemään terävää puukkoa nurmikkoon, mahdollisimman lähelle haarojen väliä, joista jälkimmäisessä oli muistaakseni jonkinlaiset säännötkin – parinkymmenen metrin päässä kerrostaloista, mutta eihän sitä kukaan koskaan tullut keskeyttämään.

Lapsuusvuosien aikana kertyi aikuisten ihmisten testaavia kysymyksiä, joita esitettiin esim. silloin, kun oli käymässä jonkun kaverin luona ellei jopa oman kerrostalon pihalla jotain yksin puuhastellessa ja joilla pyrittiin – jälkeenpäin arvioiden – koettelemaan sekä omaa ymmärrystä tai päättelykykyä, sekä äidin osaamista vanhempana. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin ei ollut internetiä ja lääketiede tarjosi vielä nykyistäkin huonommat selitysmallit ja viitekehykset, joten muiden näkemykset lapsuusajan itsestä eivät levinneet kulovalkean tavoin, mutta se tarkoitti myös sitä, että monet ideoista ja ajatusmalleista tulivat median kautta eli monestikin käytännössä Etelä-Saimaan ja television peruskanavien kautta. Media oli tuolloinkin yhteenpunoutunut poliittisten päättäjien tahdon ja erilaisten instituutioiden tuottamien näkemysten kanssa, mutta toisaalta mainosten voimalla olisi voinut ajatella olevan kokeilunhalua ohjaavaa vaikutusta. En kuitenkaan koskaan tullut saaneeksi eteeni esim. kalanmaksaöljyisiä kapseleita muulta kuin eräältä viereisen kerrostalon naapurilta (luokkakaverin iskä), mikä aiheutti minussa haluttomuuden käyttöön moisia jatkossakaan. Noihinkin aikoihin olisi ollut runsaasti tietoa ravinnon vaikutuksesta – sen perusteella, mitä esim. antikvariaattien kirjat tietävät kertoa – ja koen näin jälkeenpäin erittäin harmilliseksi, ettei idea olotilojen säätämisestä ruokavaliolla tavoittanut äitiäni – ainakaan siinä määrin, että se olisi jotenkin lapsen kasvatukseen vaikuttanut. Tosin, aikuisemmalla iällä on tullut hankittua tietoa omista terveystiedoista ja huomionarvoista on ollut se, kuinka paljon itseen on tuupattu rokotteita, joista joidenkin ihmisten on kerrottu saaneen elinikäisiä oireita eli pelkkä ruokavalio ei välttämättä olisi ollut kaikkea ratkaisevaa. Ja lisäksi myöhemmällä iällähän on senkin oppinut, kuinka suuri vaikutus moniin omiin kykyihin on sillä, että suorittaa aerobisesti tehokasta liikuntaa. Kuinkahan koulu olisi sujunut ala- ja yläasteella, jos olisi käynyt ennen koulupäivää juoksemassa muutaman kilometrin verran läheisellä lenkkeilyreitillä?

Äitini saattoi olla liian itsenäisen naisen illuusion vallassa, sillä hän oli ollut yksinhuoltaja sen jälkeen, kun isän kanssa jaettu omakotitalo jouduttiin myymään pois, mikä on voinut vaikuttaa siten, että hän on pyrkinyt käsittelemään asioita mielestään saatavilla ja muodostettavissa olevien päätelmien avulla sen sijaan, että olisi hankkinut jotain erityistietämystä lapsensa levottomuuden hetkistä, hajamielisyydestä ja adrenaalipitoisen toiminnan vaikutuksista. Tosin, ensinhän ne olisi pitänyt huomioida. Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ei ollut ketään, joka olisi pidemmällä tähtäimellä pitänyt erityistä huolta siitä, että jotain ihmisenä kehittymistä saavutetaan, vaan kyse oli enemmänkin absoluuttisista määristä tietynlaisia kokemuksia ja altistumisia asioille eli kesäleirit ja työleirit ovat varmastikin hyväksi, laitetaan lapsi sinne; enon vaimo voinee vahtia Markoa sillä aikaa, kun äiti käy viihteellä, vaikkei Marko pidä hänestä yhtään; enon kanssa on potkittu palloa, vuoltu puusta jousi ja nuolet, sekä heitetty tikkaa kuuriin seinään ja sarjakuviakin on käyty ostamassa ym. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole kysynyt yksinkertaista kysymystä: miltä susta itsestäsi tuntuu? Teini-ikään tullessa oltiin jo äidin ja hänen miesystävänsä kanssa muutettu omakotitaloon, mutta kukaan ei edelleenkään kysynyt tuota kysymystä, mutta mopon sain ja tietokoneen. Sekä torumiset äidin pitkäaikaiselta miesystävältä, että olen laimentanut viinakaapissa ollutta vodkaa pitääkseni sen pinnan samalla korkeudella – eräs harvoista aidoista keskusteluista hänen kanssaan.

Käsitykset siitä, mikä on ns. normaalia lapsuutta ja mistä kasvataan ohi yms. ovat olleet aiempina vuosikymmeninä nykyistä karkeampia, mutta jos äitini olisi riittävässä määrin huomioinut lapsensa ajoittaiset poikkeustilat, hän todennäköisesti olisi halunnut olla hyväksymättä mahdollisuutta, että lapsella olisi ollut esim. MDB (Minimal Brain Dysfunction), koska se kuulostaa jo määritelmänsä mukaan aivan liian paljon kyvykkyyksiä rajoittavalta, jotta se olisi täsmännyt. Tuolloisessa tautiluokituskirjassa ei olisi ollutkaan mitään muuta edes lähellekään sopivaa ja toisaalta, tuokin on vain konsensus-tyyppinen luonnehdinta, joka ei sellaisenaan kerro esim. ihmisen biologista yhtään mitään.

Hissukseen muiden ihmisten käsitykset ajoittain poikkeuksellisesta lapsesta/nuoresta alkoivat kohtautumaan useammin ja useammin, mitä ovat varmastikin vauhdittaneet myös sosiaalisiin tilanteiseisiin osallistumisista tehdyt havainnot, missä esiteinillä on jonkinlaista vaikeutta hengittää kunnolla kun ihmisiä on paljon ympärillä kuten linja-autossa ja kouluruokailussa, mikä on sitten muokannut tuntemusta itsestä mm. ujompaan suuntaan, kunnes sitten kenties jo hetken kuluttua onkin vuorossa ATK-tunti, jossa on niin hyvä, että muut tulevat kysymään itseltä neuvoa ja ope tulee monesti maininneeksi, että ”Marko varmaan tietääkin tämän, mutta kysytään muilta ensin”.

Aikuisemmalla iällä tehdyt havainnot ovat johtaneet havaintoon siitä, että triggeroivina tekijöinä elimistön epämukavuustekijöille ovat toimineet erityisesti ”enemmän rouskuvat salaatit” (niiden entsyymit varmaankin). Vielä vähän myöhemmällä iälllä huomio alkoi kiinnittyä myös ruoansulatuksen hitauteen, mutta siitäkin meni vielä pitkän aikaa ennen kuin alkoi hahmottamaan, että oireilu voi olla monivaiheista ja saada alkunsa lukuisista muista tekijöistä, kuten elimistön ravinnevarantojen vähentymiseen erinäisistä syistä aina siihen asti kunnes jokin regulointijärjestelmä kytkee elimistön johonkin tilaan, jota ei heti voi korjata ravinnolla, vaan täytyy antaa elimistön reguloida itse itsensä.

Teini-ikä ja varhaisaikaisuus olisi varmaankin mennyt paremmin, jos muut ihmiset olisivat ehdottaneet kokeilemaan esim. ravintolisiä tai luontaistuotteita, sillä eiväthän ne siihenkään aikaan silkkaa mystiikkaa olleet, mutta asia alkoikin olla aivan päinvastoin: ihmiset alkoivat haluta, että pysyy tietämättömänä hyödyllisistä hoito- ja normalisointikeinoista, mikä ilmeni mm. ajatuksien johdattamisena pois niistä.

...

Mitä enemmän ikää kertyy, sinä enemmässä määrin ihmiset, jotka ovat aikoinaan jättäneet myöhempää käyttöä varten muistoja tai ovat tehneet jotain avainkäsitettä/symboliikkaa tietynmerkitykselliseksi useissa eri tilanneyhteyksissä, löytävät toisensa. Tai ehkä osa heistä on tuntenut toisensa jo alun perin. Heidän ideanaan on ollut saattaa myöhemmin aiempia muistoja ”lähemmäksi” toisiaan, huolimatta siitä, että kokonainen aikakausi voisi olla niiden välillä, jolloin niistä muodostuu eräänlaisia, melko pitkäaikaisesti koossa pysyviä ”ajatussumppuja”. Aivothan eivät varsinaisesti koodaa aikaa erikseen mitenkään, joten tiettyjä altistumia toistuvasti esiin nostattamalla, kerta kerralta hiukan uudelleen sävyttäen ja yhdistävillä tekijöillä toisiinsa liitellen saadaan äitinsä Chymokselta tuomia merkkareita koulutovereille 80-luvulla kaupannut Mauritz muistumaan mieleen siinä samalla, kun Pirates of Caribbean -elokuvassa mainitaan rommikätköstä.

Koska ihmiselle ei ole tavanomaista kyetä myöhemmällä iällä palauttamaan nopeasti mieleensä episodisia tilanteita kaikkine yksityiskohtineen, tapahtumapaikkoja tehtyine havaintoineen tai ihmisiä kaikkine attribuutteineen, voidaan helpoimmin mieleentulevuus tällaisten osalta tehdä varmemmaksi tekemällä muisto tai muu mielle riittävän erottumiskykyiseksi jo ennalta. Elämänmatkan varrella voidaan sitten lisäillä kaikenlaista ja muokata aiempia, mutta mikä tällaisen varsinainen tarkoitus olisi?

Ennalta tai myöhemmin merkitykselliseksi nostattamiset sekä ajatussumppujen luomiset saavat kokijan ajattelemaan, että jotain itselle tapahtuvaa on tiedetty kenties jo hyvinkin varhain; asioita merkitykselliseksi nostattaneet tahot vaihtavat keskenään tietoa; maailma on kaikesta monimutkaisuudestaan huolimatta varsin hyvin hallittu ja toiminnaltaan ennustettavissa oleva paikka, missä jälkimmäinen viittaa siihen, että ihmisen mahdollisia uranavigointeja, tuotevalikointeja kaupassa ym. voidaan ennustaa sitä paremmin, mitä enemmän tietoa suorittavasta yksilöstä on käytettävissä ja tietojärjestelmien analysoitavissa.

Kun tarkastelee sitä, missä vaiheessa minkäkinlaisia tahallisia altistumia on alkanut ilmenemään, niin itseasiassa ala-aste ja yläaste -ajat ovat olleet tältä osin varsin rauhoitettuja. Yläasteen viimeisen vuoden kävin eri puolella kaupunkia, missä luokkakavereiksi tuli muutamia sellaisia ihmisiä, jotka myöhemmin asettuivat tai asetettiin tietynlaisiin rooleihin suhteessa itseen esim. ilmestyen tietynlaisissa tilanteissa, joissa ilmestymisessä oli toistuvasti jotain lavastuksenomaista. Vasta kymppiluokka ja ammattikoulu-aika oli sellaista, jossa altistumisia alkoi ropista enemmän, mitä sitten jatkuikin pitkälti sinne saakka kun 26-vuotiaana lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun toiselle puolelle Suomea. Toisella puolen Suomea opiskelu irroitti tehokkaasti menneistä ajatuksista, mutten arvannut, että siellä altistuttaminen oli hienoisempaa ja vaivihkaisempaa, koska olihan kyse jo sentään ammattikorkeakoulussa opiskelusta.

Monia lapsuuden ja nuoruuden tilanteita ja erityisesti tapahtumapaikkoja on pyritty jälkeenpäin tekemään sellaiseksi, että ne muistuisivat mieleen erityisesti niistä ihmisistä, joiden kanssa myöhemmällä iällä olen jonkin aikaa viettänyt aikaa jotain tehden, mutta jotka myöhemmin ovat osoittautuneet vilpillisiksi tms. Jotkin lapsuuden kaverit, joiden kanssa on tullut aikuisiällä tehtyä uudempaa tuttavuutta, ovat herättäneet aktiiviselta vaikuttavalta osallistumiseltaan minuun vaikuttamiseen kysymyksen siitä, oliko siinä mitään sattumaa, että he ovat aikoinaan olleet samalla luokalla tai asuneet samassa talossa? Esim. miksi Kaapro-niminen henkilö muistuttaa sukunimeä Karpo ja miksi hänen kutsumanimensä on ”kape”, joka viittaa sekä viittaan, että kapteeniin? Ja miksi minut sijoitettiin sellaiseen varuskuntaan, jonka kapteenina on Aapro? Jos ihmisiin halutaan vaikuttaa ja mottona on ”kaikki on mahdollista, kunhan vain järjestää asiat tapahtumaan”, eikö voisi olla mahdollista, että äitini etsiskellessä lehdestä myynnissä olevia kerrostaloasuntoja, hän erottaa mielessään helpoiten sellaisen asuntokuvauksen, jossa esiintyvät sanat on tietynlaisella vaikuttamistekniikalla saatu pysäyttämään hänen huomionsa, mitä täydentää maininta lyhyestä etäisyydestä koulurakennukseen? Tässä haeskellaan mm. sitä teoriaa, missä lapsesta on ajateltu ohjailtavan henkilö, joka on muihin ihmisiin vetoava, yhteiskuntakriittinen henkilö ja on koettu tarvittavan jokin kytkös takaisin lapsuuteen – sitten kun aika on.

...

Luultavasti ammattikouluaikana tulin ensimmäistä kertaa kokeneeksi suoraan, kuinka helppoa ihmisiä on houkutella tekemään jotain ilman erityisempää osallistujien pohjustamista. Olennaista oli se, että se osallistujat pystyivät intuitiivisesti tiedostamaan minkälaisia vaikutuksia sillä olisi, kun ehdotetaan, että suhtaudutaan seuraavien oppituntien aikana siihen ja siihen opettajaan sillä ja sillä tavalla. Yhden kanssa oltiin täysin hiljaa, vaikka tuli aivan viereen tiedustelemaan; toisen kanssa himppuisen murahdettiin kun opettaja kysyi jotain ja kolmannen kanssa vastattiin kysymyksiin, mutta tahallaan hiukan väärin. Kaksi viimeisintä olivat varmasti monille enemmän hankalampia kuin vain hiljaa oleminen, mutta sitä mukaa, kun voitiin ottaa mallia muiden suorituksesta, tunnelma heidänkin mielessään rentoutui. Ts. yhdessä tekemisen jatkaminen jo sellaisenaan vetää osallistujia syvemmällä mukaan. Enemmän suunnitelmallisessa toiminnassa, jota voidaan vatvoa ja säätää vuosia ennen kuin sitä käydään toteuttamaan, voi olla kyse mistä tahansa ja siihen voi ottaa osaa kenties kuka tahansa.

Ihmisillä on erilaisia motivaatiota vaikuttaa esim. kahden ihmisen keskinäiseen ystävyyssuhteeseen, mutta niitä ei ehkä koskaan tule itse selvittäneeksi. Tapio-niminen henkilö oli itselle sellainen, joka ammattikoulun käymisen aikoina edusti henkilöä, jonka kanssa oli mukava käydä juomassa olutta ym. sekä pelaamassa biljardia ja koska en jaksanut kävellä iltaisin kotiini asti, menin sammumaan heidän patjalleen. Eräänä kertana takaisin kulkiessamme oli rahaa mennyt viinaksiin ym. ihan kohtalaisen paljon, mutta lähellä hänen kotisasuntoaan löytynyt viidenkympin seteli pelasti oman iltani. Minua epäilytti jonkin verran sen löytymisen helppous, mutta minkälaisen tuntemuksen se sai aikaan hänessä? Olimme molemmat pelihenkisiä, ollen hävinneet ja voittaneet korttipeleissä, black jackissa, sulkapallossa, biljardissa ym. ties kuinka monta kertaa, joten tappion tunne ei sinänsä ollut uutta hänelle, mutta tämä oli silti erilainen tilanne, jolla oli potentiaalia syöpyä hänen mieleensä ja vaikuttaa ystävyyssuhteeseen.

Huomionarvoista muiden ihmisten valitessa, mitä asioita he haluavat nostattaa esille minun mielessäni, onkin, että he eivät todellakaan tuo esille onnistumisia tms., vaan tilanteita, joissa on jotain pielessä, jotain irvokasta, jotain ärsyttävää tai jotain mistä ei ihan kaikille voi kertoa. Täten tuota viidenkympin löytämistä tuolloisen ympäristön ja orientoituneisuuden laadun osalta haluttiin käyttää sävyttämään tiettyjä muita tilanteita, joissa poimitaan jotain maasta tai saadaan jotain hyvää helposti ja ilmaiseksi, mikä taasen ei ole mahdollista ilman, että joku viestii minulle tuntemattomien nykypäivän ihmisten käyttöön tietoa menneistä tapahtumista. Olettaisiko, että joku muu on ollut havainnoimassa tilannetta vai pitäisikö pikemminkin miettiä sitä, missä olosuhteissa joku entinen ystävä tulee kertoneeksi muille ihmisille, mitä tapahtumia hän ja minä olemme samoihin aikoihin kokeneet. Hän ei ole ihmisiä, jotka nykymielessäni usein käväisivät, koska en enää vietä aikaa kenenkään tiettyjen aiempien tuttujeni kanssa, mutta monesta tilanteesta, missä hän on ollut mukana, on löydetty kaikenlaista analogiaa, sanontoja, tekoja ym., joilla minut saa vähintään mentaaliselle aikamatkalle, jos ei muuta.

Toiseen suuntaan vaikuttavasta tilanteesta, johon liittyen ei kumma kyllä ole ilmennyt minkäänlaista viittausta tai suggestiosta, olisi esimerkkinä tapaus edesmenneestä Biljardi Lappeesta, missä biljardin peluuseen kyllästymisen jälkeen jatkoimme peliautomaatin pelaamisella, mikä johti siihen nauruuntikahtumaisillaan olevaan tilanteeseen, missä pelikone tuotti jatkuvasti voittoa emmekä saaneet kaikkia voitettuja euroja mahdutettua pöydälle. Voitimme 560 euroa muutaman euron panoksella, voittoputken ollessa niin loputtoman oloinen, että olisi voinut luulla, että paikan omistaja oli jollain kaukosäätimellä vaikuttanut siihen miten pelikone toimii. Olisikohan moinen ollut mahdollista? Olisihan se tavallaan loogista, että pelikoneen vuokraaja pystyy säätämään sitä, miten laite tietyssä ympäristössä toimii, koska se osallistuu tunnelmaan luomiseen.

Joillakin muilla entisillä tuttavillani on ollut ilmeistä omaa halukkuutta luoda lukuisia sellaisia tilanteita, jotka joskus myöhemmin tarkasteltuina vaikuttaisivat varhaisilta vihjailulta, ellei jopa tietämyksenoloisilta siitä mitä tulee joskus aikanaan tapahtumaan tai mitä avainsanoja siihen aikaan liittyy. Kaavamaista on ollut, että altistumat, jotka tulisivat assosioitumaan johonkin tulevaan, ovat monitulkintaisia, jotta niillä olisi turvallisenomaista altistaa monia kertoja, mutta kuitenkin yhdeltä tulkinnaltaan tietynlaiseen yhtenäiseen tarinaan sopivia, jonkun tahon tietäessä myöhemmin kaikki erilaiset, erikoiset altistumat. Nämä altistumat ovat usein myös suhteellisen future-proof kuten voisi ajatella olevan Jani-nimisen henkilön latex-tyyppisten päällyshousujen tapauksessa, mitä sitten useita vuosia myöhemmin käytiin runnomaan tietooni niissä yhteyksissä, joissa teen omaa verkkopalvelua, jonka avulla voi LaTex-ladontajärjestelmää hyödyntäen tuottaa kirjamaisia teoksia kaikkine dekaraatioineen, palstoineen ym. Enkä siis ollut kyseiseen henkilöön mitenkään yhteyksissä, mutta sukulaisena olivat, koska tuntevat monesta yhteydestä hänen isänsä. Janikaan ei viitsinyt olla sortumatta siihen, että käyttää aiempaa ystävyyssuhteelta vaikuttanutta hyödykseen toistellakseen jotain tiettyä avainsanaa kuten ”aikaikkuna” niin monia kertoja, että mainintojen määrä itsessään jättää jälkensä. Muita hänen muistuttamaksi valkattuja sanoja ovat olleet erityisesti sellaiset sanat, jotka ovat yläkäsitteitä tai joita esiintyy lukuisissa eri yhteyksissä eri merkityksessä ja eri taivutuksin, mikä sekin kielii halusta saavuttaa jotain mahdollisimman helpolla, sillä yläkäsitteisiin assosioituu helposti alemman tason käsitteistä ja toistuvuus eri yhteyksissä tekee muistiinjättämisen vaivan helpommaksi. Hänen ja tuttaviensa viljelemissä, merkitykseltään sivuunohjaavissa avainsanoissa, joita on myöhemmin pyritty pilaamaan mielessäni, ovat suosikkeina olleet sellaiset, joilla selitetään verkkoteoriaa tai jotka liittyvät käytöksenennakointijärjestelmiin, mikä ei varmaankaan ole tarkoittanut, sitä he olisivat ymmärtäneet aihetta kovin, vaan ovatpahan löytäneet niiden teemojen tienoilta jotain sellaista, jolla voi selittää esim. ihmisten käytöstä. Hänen itsensä vuodattamia tietoja ovat olleet sellaiset, joihin liittyy jonkinlaista dopamiinivaikutteisuutta, kuten kuva minusta nuorena pyyhe lantioille, kissan raapaisu heidän omakotitalonsa pihalla, ilmakivääriammunta, mopedeilla ajelu ym. Kuten sukulaisenikin, hänkin osaa käyttää ilmaisua ”ikinä en ole mitään tahallani tehnyt” tms.

Ottaen huomioon, kuinka ne aiemmat ammattikoulututut, jotka ovat sijoittuneet tai olleet sijoittuneina Lappeenrannan kaupungin liitännäisorganisaatioihin tai tiettyihin paikallisiin ATK-/IT-/ICT-alan yrityksiin, ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia vuotamaan tietoa sellaisista tapahtumista, joissa esim. esiintyisi tietynlaista symboliikkaa tai muita avaintekijöitä, voisin uskoa, että jonkinlainen houkutus on ollut liikaa ja tietoa on päässyt roiskahtamaan vääriin mieliin.

...

Nykyisin se on helpompi tunnistaa, kuinka viihdeteollisuuden tuotteita (pelit, elokuvat, tv-sarjat ym.) synkronoidaan satamäärin keskenään jopa niin, että ei pelkästään sisällytetä samankaltaisia elementtejä samoihin aikoihin julkitulevaksi, vaan kokonaiset tarinat ja henkilöhahmot habituksineen voivat perustua käsikirjoituksiin, joita usean eri tuotantoyhtiön käsikirjoittajat ja muut edustajat ovat olleet tekemässä. Käsikirjoituksien vedoksia voi olla valmiina vaikka kymmenen vuotta ennen kuin mitään erityisempää valmistelua käydään tekemään, mutta kun keskenään synkronoitavaa viihteellistä teosta on satamäärin, niin jo vedoksistakin voi havainnoida, minkälaisia suurpiirteisesti kuvailtuja tapahtumia tulee varmasti joskus myöhemmin tapahtumaan, minkänimisiä henkilöhahmoja käytetään, mitä aikakautta käsitellään, mihin reaalitodellisuuden tilanteisiin, henkilöihin, päiviin, julkistuksiin myös synkronoidaan ym. Tämä mahdollistaa sen, että jos jonkun oletettu elämänkulku noudattaa sellaisia ratoja, että siihen tulee olennaisesti liittymään jotain sellaista, jonka saa assosioitumaan viihdeteollisuuden tuottamaan teokseen, niin tämä mahdollistaa jykevien muistijälkien jättämisen mieleen siinä viihdeteollisuuden teoksen aiheuttamalla efektillä ratsastaen. Näin varsinkin silloin, jos usea samanpäiväinen, mieltä sopivasti kuohuttava (dopamiinivaikutteinen) viihdeteollisuuden tuotos jakaa keskenään jonkin samankaltaisen asian, johon kohdeyksilön mieltä voidaan kytkeä.

Kaikenlaisten esiinseulottavissa olevien ajankohtaisten tapahtumien avulla (tietojärjestelmien hakukäyttöliittymät, botit, tekoäly ym.) voidaan kerätä hyödynnettäväksi lukuisa joukko tapahtumia, symboliikkaa, avainkäsitteitä ym. jotka ovat yhteneväisiä kohdeyksilön elämänlinjojen kanssa. Kohdeyksilö ei voisi olla varautunut jokaisen niiden vastaantuloon, mikä pitää auki sitä mahdollisuutta, että niitä voidaan esipilata tai kytkeä niitä jo ennalta osaksi ”ajatussumppuja”, jolloin vastaantuleva ei ole yhtä ”raikas ja puhdas” kuin se muuten olisi. Tämä myös vahvistaa tehokkaasti kohdeyksilön tuntemuksia siitä, että hänen elämäänsä pyritään pyytämättä vaikuttamaan. Toisinaan vaikuttamiseen osallistujen tekoset ovat enemmänkin reagointia mahdollisuuksiin, joissa voi johdattaa ajatuksia johonkin tiettyyn samaan. Esim. paikallisen roskayhtiön edustajat odottavat kolmen päivän aikahaarukassa sopivaa tilaisuutta hakea naapurin roskat ja hyökkäävät heti kun ensimmäisen kerran tutustuu paremmin ohjelmointiin liittyvään käsitteeseen ”garbage collection” (algoritmit muistinpuhdistukseen liittyen) tai kun katsoo pitkästä aikaa elokuvan Soylent Green, jossa ihmisten syömä ruoka onkin itseasiassa ihmisperäistä tai kun lähettää huolitellun vastauksen Keksintösäätiölle tai kun pelatussa tietokonepelissä esiintyy X:n näköistä symboliikkaa erityisen toistuvana tai kun joku repinyt bussikatoksen pikkuroskiksen ja heittänyt sen tielle. Ts. Sitassa, kuten myös mm. Deletessä, ollaan jatkuvasti kyvykkäitä seuraamaan reaaliajassa, mitä tietokoneen ruudulla tapahtuu ja valmiita hyödyntämään sitä – koordinoidun oloisesti muiden osallistujien toimintaan sovitettuna.

Jos useat eri tahot ovat valmiita osallistumaan yhteen ihmiseen vaikuttamiseen, jolla ei ole edes suoranaista valtaa esim. satoihin tuhansiin muihin ihmisiin, niin jääkö tuolloin edes jäljelle muita selitysvaihtoja kuin jonkinlainen harjoittelu tai kokeilunhalu? Toki jää. Parempi kysymys olisi: minkälainen ei ainakaan olisi vaikuttamaan pyrkijöiden tekemää? Esim. voisiko olla, että kymppiluokalle tulee kanssain opiskelemaan erittäin komea nuorimies, jolla on mallikelpoiset kasvot, hiukset ja ääni, jolla on hyvät käytöstavat, jolla on perheasiatkin hyvin kylässä käynnin perusteella, ja joka oppii aivan normaalisti, vain sen vuoksi, että hänen etunimensä on sama kuin sillä, joka on toisaalla puolella kaupunkia haluttu tehdä itsensä ystäväksi? Ideana olisi, että samannimisyys ikään kuin uuttaisi toisesta Juhasta toiseen Juhaan miellyttävyyttä ja täten se Juha, jolla olisi yhteys itseen tietokoneen kanssa puuhastelun kautta, opiskelujen sijaan, tuntuisi enemmän siltä, että hänelle tekisi mieli mennä kylään ja täten altistumia kertyisi useampia, mitä sitten voitaisiin myöhemmin käyttää hyväksi, koska hänen sukunimensä tulisi olemaan tärkeässä asemassa myöhemmin sen ollessa synonyymimäinen monen muun arkisen sanan kanssa: Pinola. Juha Pinola tuli ensimmäisinä tutustumisien kertoina, ollessaan naapurissa, iskeneeksi silmää naapurin pojalle mainitessaan pingiksen peluun ääreltä, että ”hänen täytyy nyt mennä vähäksi aikaa”, minkä voi tulkita vain siten, että hän tiesi olevansa mukana jonkinlaisessa sopimuksenvaraisessa toiminnassa, missä häntä altistettiin minulle. Sittemmin ystävyys muuttui tavalliseksi ja rennommaksi, kunnes hän vuosia myöhemmin muutti jonnekin, mistä ei ole mitään kuultu, eikä netistä löydy edes hänen Facebook-sivujaan.

...

Kun tietämys siitä, millä reiteillä ihmisen elämää aiotaan pitää, muuttuu kokemuksen kautta varmuudeksi ja osoitetuksiksi vaikutustekniikkojen onnistumisesta, tulee osallistujille eräänlaisia keskinäisen mainonnan mahdollisuuksia sitä kautta, että osallistuessaan he tulevat ilmentäneeksi sitä osaamista, joka heidän harjoittamaansa ammattiin tai hyödyntämiinsä mahdollisuuksiin olennaisesti liittyy. Kyse voi olla esim. yrityksen edustajasta, joka osallistuu jakamalla tietoa siitä, miten jokin fysikaalinen ilmiö saadaan tapahtumaan tai kyse voi olla yrityksen edustajasta, joka toteuttaa jotain sellaista, joka vaatii erityistä, tilattavissa olevaa, ammattitaitoa tai kyse voi olla yrityksen edustajasta, joka itsensä esiintuomisen kautta muistuttaa, mitä palveluita hänen edustamaltaan yritykseltä saa. Tai sitten kyse voi olla yksittäisestä henkilöstä, jolla vain sattuu olemaan sopivat tietotaidot tai yksittäisestä osallistujasta, joka osallistumissuorituksensa kautta saa viestitettyä muille osallistujille minkälainen hän on persoonana, mikä voi avata hänelle uusien tuttavuuksien tekemisen mahdollisuuksia. Riskinähän voi pitää sitä, että jotain menee pieleen, mutta se on tällaisen yhteisön itsensä säädettävissä ja ohjailtavissa, kuinka sellaiseen halutaan suhtautua.

Jotkut osallistujista voivat olleet mukana kymmeniäkin vuosia, mutta jotkut heistä ovat voineet tulla tietoiseksi omasta osallistumisestaan vasta paljonkin myöhemmin, kun heitä käytiin hyödyntämään johonkin ihmiseen vaikuttamisessa. Jotkut näistä jälkimmäisistä saattavat jättää sen enemmän osallistumisen väliin, mutta jotkut heistä adaptoituivat tilanteeseen ja käyvät myötäilemään verkostomaiseksi kasvaneen ”heimon” tahtoa ja tavoitteita. Lukuisa osallistujien määrä asettaa tarpeen sille, että aikomuksista ym. on voitava keskustella yksiselitteisesti, mikä johtaa joko jo standardoitujen notaatioiden (mallinnuskielessä käytettävä merkintätapa) käyttämiseen aikomuksien selittämisessä tai uuden sellaisen luomiseen. Esim. BPMN:stä on voinut kustomoimalla saada jotain hyödyllistä.

IT-alan opinnoissakin usein toistellun ohjeen mukaan ei ole järkevää toistaa useasti sitä, minkä voi automatisoida, joten vaikuttamiseen osallistujat pyrkivät tekemään osallistumisensa helpommaksi kaikilla osa-alueilla, joilla se on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitäkin, että edes pihanurmikkoa ei voi mennä leikkaamaan ilman, että on jo muodostettu autoamaattisia ennusteita siitä, mistä aloittaa ruohonleikkaamisen, minkälaisia kuvioita muodostuu, minkälaiset alueet pihasta leikataan ruohosta erikseen, minkälaisten alueiden välillä huidellaan monta kertaa ennen kuin mikään niistä on kokonaan leikattu, mikä alue jää toiseksi viimeiseksi yms., mikä sitten mahdollistaa sen, että osallistujat voivat ajoittaa esiintymisvuoronsa lähes minuutin tarkkuudella, eikä heidän tarvitse olla valmiustilassa koko kahta tuntia.

Ihmisten tullessa lisääntyvässä määrin tietoiseksi siitä, että maailmassa tulee olemaan paljon sellaista, jota ei pääse pakoon, jota hyödynnetään laajalti ja johon esim. poliittiset puolueet eivät pääse suuremmin vaikuttamaan, eikä asennekasvatus hetkauta asiaan liittyen juuri ketään, he alkavat suhtautua ihmisiin kahtalaisesti: joko on samalla puolella tai sitten on eri puolella. Tekoäly, algoritmit, neuraaliverkot, botit, satelliitit, yhteistoiminta, henkilökohtainen menestys ja hyvinvointi, ammatillisen tai muun tietotaidon hyödyntäminen, vahingonteon hyväksyminen, tietomurtojen hyväksyminen.. nämä ovat kaikki eräitä niistä välineistä, keinoista tai tavoitteista, jotka yhdistävät niitä ihmisiä, jotka eivät anna eettisten pikkuseikkojen vaivata mieltään liiaksi ja jotka kokevat ymmärtävänsä minkälaiseksi maailma esim. lähimpänä vuosikymmenenä muuttuu. Taloussanomatkin muistaa kerran kuukaudessa mainita, todennäköisesti The Economistiä tai Financial Timesiä referoiden, että lähivuosikymmeninä yli puolet työpaikoista korvaantuu roboteilla, tekoälyillä ym., mikä entisestään vahvistaa tietynlaisten ihmisten halua toimia sillä tavoilla, joka varmistaa heidän omia, (tärkeimpien) läheistensä ja tuttaviensa elinmahdollisuuksia.

On täysin perusteltavissa olevaa kysyä, miksi jopa tietyille sukulaisilleni on niin kovin tärkeää aiheuttaa mieleeni närää esim. sellaisiin käsitteisiin ja julkisuudesta tuttuihin henkilöihin liittyen kuin vaikkapa painoarvo, SAP, Otso Kivekäs ja Roope Mokka? Heillä ei ole alkuunkaan riittävästi omaa intressiä moiseen, joten kyse on jostain heitä itseään merkityksellisemmästä. Sen ymmärtää, että suvun ulkopuoliset myötäilevät ja tukevat heidän toimintaansa, joka siis juontaa juurensa jostain toisaalta, mutta se olisi mielenkiintoista tietää, ovatko suvun nuorimmat lapset tehneet valintansa erkaantua minusta sen minän perusteella, jonka elimistö ns. prakaa toisinaan, mutta jonka vaikutuksista he saavat tietoonsa vain muiden ihmisten tarjoamien persoonanpiirteiden ja käytöksen luonnehdintojen ja tilannekuvausten kautta vai ovatko he olleet tulevaisuustietoisia ja päättäneet olla olematta samoilla asenteellisilla linjoilla? He ovat kaikki mielihyvän, mukavuudenhalun ja sosiaalisten konventioiden ohjailemia. Se, mitä erityisesti haluaisin tietää, onko heitä tarkoituksellisesti pidetty minusta erossa silloinkin, kun minun fiksaamiseni olisi ollut aivan helppoa, enkä olisi tuntenut itseäni esim. nuutuneeksi ja jaksamattomaksi, ja jolloin olisin voinut osallistua heidän elämäänsä merkittävämmin. Tietyt ikääntyneemmät sukulaisenihan ovat vaikuttaneet olleen tietoisia, miten elämäni tulee kulkemaan jo ennen kuin ehdin täyttää 20 vuotta ts. he ovat juuri niitä adaptoituneita, jotka uhraavat jotain, jotta muut voisivat kukoistaa.