Tiedettäessä ennalta, että jotain uutisen arvoista tulee varmasti joskus myöhemmin tulevaisuudessa tapahtumaan, voidaan sitä ennakoiden valmistella syitä, joiden perusteella jonkun täytyisi tulla asioimaan asunnolla esim. huolto- ja korjaustöissä, tehdä jotain asunnon lähettyvillä tai tuottaa jotain muuta huomioitavaa, joka kytkeytyy assosiaatioiden ja tuntemusten kautta tähän johonkin, mistä oltiin ennalta tietoisia. Voipa olla niinkin, että asuntoon on valmisteltu peruskorjaamisen yhteydessä kymmeniä eri epäkohtia ajallaan käsiteltäväksi, asuntoon muuttajan ollessa ohjailtu valitsemaan juuri kyseinen asunto asunnokseen. Naapureitakin olisi asetettu asumaan sen mukaisesti, mikä myötäilisi nimen, häiritsevän käytöksen ja muun toiminnan osalta suunnitelmaa, jonka tekijät eivät kävisi suoranaisesti selville tapahtuvista teoista.

Otettaessa mahdollisuuksien mukaan huomioon kaikki kohdeyksilöä vastaavassa tietomallissa aktivoituva, siihen uutena asettuva, varsinaisten osallistujien tekemiset, heidän etäämmällä vaikuttavat avustajansa kuten erilaiset statistit ym., huomattaisiin, että eräänä pyrkimyksenä on aiheuttaa kohdeyksilön mielessä sellaista assosiaatioiden ja mielteiden verkostojen kilpailua, mikä etäännyttäisi ajatuksia hänelle mieluisasta ja suuntaisi niitä kohti paljon vähemmän kiinnostavia asioita. Tällaisen pysyväluonteisuutta pyrittäisiin nuijimaan joihinkin konkreettisiin asioihin, jotka tapahtumia seuraavien päivien aikana pitäisivät ei-tarvittavien ajatusten mielessä esiintyvyyttä ja vaikuttavuutta yllä. Tapahtumia välittömästi seuraavat päivät ovat myös niitä, joiden aikana voidaan ohjailla jo valmiiksi hieman vinksalleen saatettuja ajatuksia vielä enemmän vinksalleen esim. kehittämällä kohdeyksilöä vastaavaa tietomallia lisää sellaiseksi, että se etäännyttää yksilön mieltä tietynlaisesta ajattelusta ja yrittää pakottaa ajattelemaan vähemmän mieluisilla ajatuksilla.

Näennäisesti vähäiseltäkin tuntuvat teot, lausutut sanat, toiminnan ajoitukset, tekojen järjestykset ym. saavat aikaan kohdeyksilön ajatustoimintaa muokkaavuutta, ylläpitävyyttä, ohjaavuutta ym. Vähäiseltä tuntuvien tekojen ”toimivuutta” ovat vahvistamassa kaikki muut keinotekoiset tapahtumat ym. mitä kohdeyksilö tulee käsitelleeksi mielessään kyseisen päivän aikana, seuraavan yön aikana, seuraavan päivän aikana, edellisinä päivinä, edellisenä vuonna, seuraavalla viikolla jne. Vaikuttamistoimintaan liittyvän, kohdeyksilön mielen toimintaa vastaavan tietomallin esittäminen lineaarisesti etenevän tekstin muodossa on lähtökohtaisesti varsin mahdotonta, eikä assosiaatioverkoston visualisointikaan tarjoa aina riittävää ymmärtämisen mahdollisuutta ulkopuolisille, jos ei ole esitietämystä niistä ajattelun kaavoista, joita pitää käyttää visualisoinnin lukemisen apuna. Helpoin ja tunnetuin näistä on primingsignaaleihin liittyvä, jonka määritelmä on suunnilleen tällainen:

Karkeasti ottaen primingsignaaleja ovat kaikki ne signaalit, jotka edeltävät jonkin ajateltavissa olevan “mielteen laukeamista” tietoisesti tai ei-tietoisesti, viimeisimmän vaadittavan (assosiaatio)signaalin ollessa vaikuttavin. Tietoisesti tämän voi havaita esim. jonkin visuaalin mieleen juolahtamisesta, mutta karkean säännön mukaisesti vähintään se tapahtuu, että mielteen laukeaminen aiheuttaa uusia primingsignaaleja kaikkia niitä assosiaatiolinjoja pitkin, joita voi luonnehtia implisiittisiksi assosiaatioiksi tai muuten vain korkean todennäköisyyden assosiaatioiksi. Sääntönä voi ajatella olevan vaikkapa “vähintään kolme primingsignaalia samaa miellettä kohti, jotta se voisi tuottaa uusia primingsignaaleja”.

---

Aiempien tekojen ja tapahtumien myöhempää käytettävyyttä voidaan kehitellä paikallisestikin. Esim. ISS:n kiinteistönhuoltopoikien jättäessä asuntoon muuttamisen päivänä autonsa siten talon sisääntuloväylän tukkeeksi, että oli poistuttava muuttoautona toimineesta pakettiautosta, mentävä koputtamaan heidän autonsa ikkunaan ja pyytämään siirtämään autoa, oli todennäköisesti jo tuolloin tiedossa, että tiettynä myöhempänä aikana joku tulee paukuttamaan lapaskäsin sen maantasaisen asunnon ikkunoita, johon tuli muuttaneeksi. Tuona myöhempänä päivänähän linkitettiin assosiaatioihin mukaan omaan aiempaan elämään kuulunut erään muun ikkunan naputtelu (tai pikemminkin olettamus tapahtuneesta naputtelusta, sillä toisinaan häirintään osallistuvilla on vääristynyttä tietoa käytössään), Parvekkeelle ja lumeen jääneet kengänjäljet oli ilmeisestikin tarkoitettu assosioitumaan Mass Effect: Andromeda -pelin lumiseen planeettaan, sillä kesken sen pelaamisenhan ikkunaan tultiin läimimään. Täten, vaikka erilaisilla ikkuna-teemaisilla tapahtumilla oli paljon ajallista väliä keskenään, saatiin luotua niiden välille assosiaatioyhteyttä ja alustettua mahdollisuus houkutella mielestä esille eri ikkunaisiin ajanjaksoihin liittyviä tapahtumia, vain yhtä niitä kohdin ajatuksia ohjailemalla. Samankaltaisena tapahtumana voi nähdä sen, että Rise of Tomb Raider -pelin pelitiedostojen eheyttä tarkistaessa käytiin rimputtelemassa ovikelloa ja läimimässä ulko-oveen siihen tyyliin kuin kyse olisi kaikkia talon asukkaita uhkaavasta varoittamisesta kuten hetkeä myöhemmin uutisista kuullussa eli Intercontinental Hotellin hotellivieraiden ampumisessa (Kabulissa). Rise of Tomb Raider -peli oli ollut sellainen, että se ns. kaatui kesken latausnäkymän ja jätti ruudulle virheilmoitusdialogin (ilmoituksen, tiedotuksen).

Mainituilla kiinteistönhuoltopojilla on ollut ainakin tietyn kohdeyksilön osalta taipumusta tehdä asioita vähän miten lie tai ainakin jotenkin härösti (tekevät toisinaan jotain oikeinkin), mikä sekin puoltaa mahdollisuutta, että he ovat osallisena sellaiseen toimintaan, mihin ottaa osaa lukuisien muidenkin yritysten ja ihmisverkostojen jäseniä. Ei varmaankaan sattumaa, että tulivat tarkastelemaan lämpöpattereita sekunteja sen jälkeen, kun on itse tullut pois suihkusta, joka on sattumoisin ihan siinä asunnon ulko-oven vieressä kylppärin ikkunoineen päivineen.

Asunnon ollessa huolettomasti tehdyn peruskorjauksen jäljiltä sellainen, että siloittelun, ehostamisen, korjaamisen yms. jäljiltä on jätetty useita erilaisia epäkohtia, joista osa on sellaisia, että niitä ei suostuta ilman asiakkaan itse niitä kustantamista korjaamaan, saattavat tällöin jäädä kaikki tai ainakin useimmat niistä sellaiseksi pitkäksi aikaa, koska eihän niitä kuitenkaan saisi kaikkia korjattua ja talon yleisolemuskin myötäilee tietynlaista vähät välittävyyttä. Vuodenaikojen vaihtelut ja aika toivot lisää epäkohtia esille. Kun epäkohdat tällä tavoin jäävät olemaan, niiden korjaamiseen on helpompi houkutella ajoitetusti saamalla asukas kiinnittämään huomiota epäkohtaan kerrallaan sillä tapaa, että tietyn asian korjaamisen ajatuksesta ei pääse irti meneillään olevan päivän aikana, mikä riittääkin siihen, että motivoituu ottamaan yhteyttä kiinteistönhuoltoon. Riskiksi muodostuu se, että vaikka tarkoituksena on häivyttää jokin epäkohta korjaamalla se, sen tilalle voidaan tuoda assosiaatioita, tuntemuksia ja mietteitä, joista ei pääse samalla tapaa eroon, koska ne ovat omassa mielessä ja joita jotkin muut, ärsyttäväksi tehdyt asiat, mieleen toistuvasti palauttelevat. Toki epäkohdan voi jättää korjauttamattakin ja toivoa, että epäkohdan helpoksi tullut huomioitavuus vaimentuisi mielessä ja että se ei seuraavasta päivästä edespäin tuntuisi enää missään. Tai sitten voi kokeilla korjata jotain itse ja ottaa se riski, että tulee joutuneeksi kohtaamaan sellaisen tuotteen nimen tai tuotteen etiketin sisällön, jota ei olisi jostain syystä halunnut havainnoida ja tulla siitä tietoiseksi.

Mitä valintoja tekeekin, ovat nämä valinnat todennäköisesti ennakoitu jonkin tietojärjestelmän toimesta ja täten asukas toimisi tuon tietojärjestelmän tuottaman käyttäytymisennusteen vahvistajana tai hienosäätäjänä, mikä saattaisikin olla ollut se alkuperäinen tarkoitus, joka oli määritetty jo ennen kuin asukas edes asuntoonsa muutti.

Asuintalon muut asujat ovat osallistuneet kuin palkkaa häirinnästään saaden mm. sellaiseen toimintaan, missä yhtäällä on valmistauduttu siihen, että kohta päästään vaikuttamaan häiritsemällä ja että vielä pitäisi saada kohdeyksilö lähtemään heitä kohti. Esim. asunnossa kuuluessa erittäin selkeästi ja ärsyttävästi täysillä vesiputkista lasketun veden pauhua ylemmästä asunnosta niin kauan, ettei sitä enää viitsi kuunnella ja on mahdollisuus valita optionaalinen aamulenkkeily rannan tienoilla, löytyy rannan tienoilta väistämättömissä olevaa trimmauksen ääntä kolmen trimmaajan voimalla, sillä EKTA-yritys on siellä siistimässä ranta-aluetta, minkä ylemmän asunnon häirikkö varmasti tiesikin. Kuten tiesivät varmasti monet niistäkin, jotka olivat rannan tienoilla hyödyntämässä kahden erilaisen ärsytyksen aiheuttamaa mielentilaan vaikuttavuutta visuaalisen suggestoinnin keinoin (värit, tekstit, asettelut ym.). Tässä täytyy tiedostaa sekin, että aikuisilla häirintään osallistuvilla ihmisillä ei ole Suomessa mitään muutakaan erityisempää tekemistä, sillä heille ei olla jatkuvasti keksimässä jotain sellaista puuhaa kuin lapsille ja nuorille, joiden ei poliittisten puheiden mukaan haluta syrjäytyvän. Täten, jos on tarvetta vaikkapa sellaiselle häirintään osanottajalle, jolla on tietyn verran pituutta, kehonrakenne on tietynlainen, ääntämys on tietynmurteinen ym. niin aina löytyy kymmenisen lähiseudun ihmistä, joihin kriteerit sopivat ja satoja ihmisiä, joilta saa lainaan häirintätarkoitukseen sopivat kuteet. Eräänkin kerran itse aiemman asunnon nurmikkoa leikatessa tiellä käpsytteli Assassin’s Creed -pelin tyyliin stailattu tyyppi, pitkässä kaavussaan, hupussaan, paksuine vöineen ja muineen. Eräs helpoin muistijälkiä jättävän teon tyyppi onkin juuri sellainen, missä tuodaan havaittavaksi/aistittavaksi jotain sellaista, jonka ei voisi ennakoida esiintyvän kyseisessä tilanteessa. Tietenkin tuohonkin hetkeen liittyy monenlaisia nyansseja, jotka pitäisi myös selittää, jotta teon asettuminen osaksi kohdeyksilöä vastaavaa tietomallia tulisi paremmin ymmärretyksi.

---

Lappeenrannan Asuntopalvelusta on kertynyt vaikutelmaa, että se harrastaa toimintaa, missä asetellaan ilmeisen tahallaan tietynlaisia tai tietyn nimisiä sillä tapaa lähekkäin toistensa suhteen asumaan, että saataisiin aikaan vaikkapa jonkinlaisia kahnauksia tai sitten joku tietty asuja kokee läheisyydessään asuvien ihmisten sukunimet itseään häiritseviksi, koska ne muistuttavat hänen entisistä tuttavistaan tms. Lappeenrannan Asuntopalvelulla on sellainen sääntö, missä häirintäilmoituksiin pitää saada mukaan useiden muiden ihmisten nimiä, jotta sellainen otetaan edes käsittelyyn, joten yhteen asuntoon suuntautuvaa häirintää voi Lappeenrannan Asuntopalvelun eräänlaisella avustuksella jatkaa periaatteessa loputtomiin. Jos heidän kanssaan ottaa puheeksi tahallisen häirinnän, saa todennäköisesti vastauksen joka sisältää esimerkin, missä asukas on luullut jonkin äänen olleen tahallista häirintää, mutta osoittautuikin, että kyse oli ihan normaalisti talon tuottamista äänistä. Mikä on suunnilleen sama kuin sanoisivat, että ”haluamme keskittyä ydintoimintaamme eli asuntojen vuokraukseen, emmekä jaksaisi miettiä vaikeita”.

Mikäänhän ei tosiaan sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että vuokra-asuntojen ovissa olevat nimet ovat täysin keksittyjä, jos pysyttäydytään sillä linjalla, että Lappeenrannan Asuntopalveluun ei voi luottaa. Muuttaessa eräässä asunnossa näytti viimeisimmäksi asustelleen Wirenius, mutta postittamiseen assosioituvan sukunimisen muutettua siihen, alkoi kaikenlainen aiempaan postinlajittelijana toimimiseen viittailu ja kaikenlaisen omituisuuden ilmeneminen talon ulkoisen postitusjärjestelmän luona.

Lappeenrannan Asuntopalvelun vielä julkaistessa vapaina olevien asuntojen listoja rivimuotoisena taulukkona, oli niissä tyypillisesti vain sellaiset hintaluokaltaan ja sijainniltaan sopivat asunnot katuosoitteineen luettavissa (asunnon vaihto -aikeilua), joihin saattoi helposti kytkeä jotain häirintää lähinaapureiden suunnalta. Saattoi jopa pitää mahdollisena, että Lappeenrannan Asuntopalvelu noudatti sellaista käytäntöä, missä suurin osa vapaista tai vapautuvista asunnoista tarjottiin osalle hakijoista sitä mukaa, kun niitä oli tarjottavana ja jätettiin kerran viikossa sellaiset asunnot nähtäväksi, joilla oli jonkin seikan osalta hyvät mahdollisuudet toimia vähempiarvoistettujen asukkaiden ärsyttimenä näiden käydessä Google Mapsilla tekemässä hakuja katuosoitteiden perusteella.

Populaarikulttuuri, viihde ja uutiset ovat erittäin usein erilaisia liittymäkohtia vaikuttamiselle tarjoavia ja vaikka kohdeyksilöstä saattaakin toisinaan tuntua, että hän itse on se, joka valitsee jonkin tietyn päivän jollekin huolto- tai korjaustoimenpiteelle, niin todellisuudessa olisi monin eri tavoin varmisteltu sitä, että hän ei haluaisi valita mitään muuta päivää kuin tietyn päivän tai että tietty päivä vain tuntuisi sopivimmalta, kun sitä mutulla mielestään valikoi. Täten Tapanainen-nimisen henkilön tuleminen tekemään korjaustöitä LV-Palvelusta juuri sellaisena päivänä, kun säännöllisesti seuraamassaan tv-sarjassa tapahtui tietyn naisen kuolema kontekstissa, joka muistutti paljon omasta elämästä, ei tuntunut erityisen sattumalta. Tässäkin on otettava huomioon, että lähes jokainen tuntee nykyään jonkun, joka tuntee jonkun, jolla on kokemusta tekoäly-avusteisuuden hyödyntämisestä ja monista eri lähteistä tietoa hakevista BI-tietojärjestelmistä.


”Brain fog may be described as a state of confusion or lack of clarity. It can feel like a cloud that reduces your visibility or clarity of mind. It can cause you to become forgetful, detached and often discouraged and depressed.” (drwilson.com)

”My brain fog doesn’t feel like a vice or anything like that...... Mine feels like a ”numbness blanket” is wrapped around my head, and I just can’t ”feel” anything, or ”think” anything...... I am just numb, almost as if I am not even ”there”......” (glutenfreeforum.com)

”When I have brain fog, I get temporay ADD (I can’t concentrate on things), I get ”stupid”, and I find myself staring at something for awhile for no real reason.”

”Brain fog is basically the inability to concentrate. My head always felt like it was clamped in a vise and packed in an air tight box. Nothing could get in or out. Another way to describe it was like an out of body experience. I could see and hear everything that was going on around me but just could not connect with reality. That has gone away since going GF and I don’t miss it at all.”