Lappeenranta on entistä vankemmin rakentunut sen idean varaan, että ihmisillä on oltava havainnoitavana ”kaikenlaisia haahuilijoita” yms. tyyppejä, jotka saavat heidät itsensä tuntemaan jotenkin paremmaksi ja osoittamaan muille, että ”tuollainen ei ainakaan pitäisi olla” ja tämä ihmisten tietämys on toistuvasti tehty tiettäväksi myös niille, joita muut ihmiset väärin tulkitsevat. Täten on mahdollista, että YLEn Etelä-Karjalan toimitus (nykyisin Yle Lappeenranta) ei tullut minkään sattuman kautta kysäisseeksi Facebookissa (2012) ”Muistatko Lappeenrannan heippamiestä - Ainakin vielä muutama vuosi sitten Lappeenrannan ja naapurikuntienkin teitä mittaili mies.. [joka moikkaili kaikkia vastaantulijoita]” sellaisella täsmäajoituksella, missä minä itse olin juuri ensimmäistä kertaa saapunut YLEn Etelä-Karjalan Facebook-sivuille ja olin vain hetken ajan ehtinyt selailemaan kyseisten sivujen antia. Kaksi seurausta: a) olettama siitä, että YLEn radiotoimituskin on yksi niistä, jotka hyödyntävät luvattomasti saatua tietoa, vaikka Facebook-sivun ylläpitäjä sinänsä pystyykin näkemään kuka Facebook-tunnuksellinen on katsonut mitäkin postausta ja b) YLEn radiotoimitus halusi valita sellaisen juttuaiheen, jolla olisi suuri todennäköisyys olla ärsyttävä, koska sellainen muistuttaa siitä, minkälaisia vääriä tulkintoja ihmisten mielissä ylläpidetään.

Ihmisten mielissä on ”kaikenlaisten haahuilijoiden” yms. joukkoon pyritty liittämään myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat jääneet elämässään ikään kuin jonkinlaiseen välitilaan, missä heillä on esim. hyvä koulutus hankittuna, mutta he ovat todennäköisesti sosiaalisesti muista ihmisistä erossa, eikä heillä ei ole riittävästi varallisuutta tehdäkseen itseään tiettäväksi erilaisissa normaaleissa yhteyksissä normaaleilla tavoilla. Ja kukaanhan ei palkkaa minnekään, jos rekrytoivalle taholle päätyy vihjaus siitä, millä tavoin joku tietty saattaisi olla epäsopiva, jonkun etämonitoroitua kohdeyksilön tietokoneen käyttöä eli myös sähköpostien lähettämistä.

Varsinaiset ”tosihaahuilijat” kävelevät pitkin maanteiden laitoja satojen ja tuhansien autojen kulkiessa teillä heitä nähden tai näyttäytyessään kauppakeskuksissa tms. omituisen oloisena niin kaupunkilaisille, turisteille kuin ulkomaisille opiskelijoillekin. Huomionarvoista heissä on se, että moni näistä tyypeistä ei edes ole aidosti sekaisin, oudon näköinen tai tee tietynlaisia tekoja ymmärtämättömyyttään tms., vaan he saavat mahdollisesti jonkinlaista palkkaa tai kompensaatiota. He saavat ns. tavalliset ihmiset tuntemaan itsensä normaalimmaksi, koska haahuilijat yms. auttavat heitä määrittelemään itseään erilaisemmaksi, mutta heille on langetettu myös muita käyttötarkoituksia. Muina käyttötarkoituksina on pitää ihmisten mielissä se mahdollisuus, että joku tietty muu tyyppi on ikään kuin ”samaa sarjaa”, jos tuolla jollain on liian usein yllään jotain liian erikoista, liian väärää tai liian samaa; tuolla jollain on liian usein liian poikkeava käytös, ilme, hiukset, suunta, tavoite tjm. Vahingollista pyrkimystä edesauttaa se, että nämä varsinaiset ”tosihaahuilijat” pitävät aina mukanaan sellaisia esineitä tai vaatteita, jotka vastaavat riittävästi sitä, mikä jollain tietyllä muullakin tyypillä on monesti nähty olevan mukanaan. Itse esim. saatan kuljettaa vaaleanruskeita postipaketteja pyörällä kädessäni kanniskellen, käyttää sateenvarjoja pyöräillessäni tai kantaa liian isoksi muodostunutta ostoskassia sylissäni tai tangolla, samalla kun pyöräilen. Voisin varmaankin lopettaa moiset milloin vain, mutta koska mainetta on tuhottu niin laajalti, ei se enää oikeastaan saisi aikaan mitään erityisempää muutosta. Lisäksi, näytän toisinaan väsyneeltä ellei jopa vinksahtaneelta, koska aivojeni eksekutiivisia toimintoja häiritään monin tavoin tahallaan ja yöunen laatuani pilataan edeltävinä päivinä.

Käytännössä disinformaatio, propaganda ym. ihmisten tulkintoja vääriin suuntiin kiihottava materiaali on johtanut siihenkin, että kaupungissa käyvät venäläiset, ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat, kaupunkiin muuttaneet kebeb-paikan pitäjät ym. ei-syntyperäiset lappeenrantalaiset kokevat tunnistavansa tosihaahuilijoita, vaikkeivat he oikeasti olisikaan arvioineet tulkintojaan kovinkaan laadukkaasti, josko edes tulkinnaksi havaintojaan ja luulojaan tunnistavat. Eräs syy tälle on juuri siinä, että tosihaahuilijoilla ollessa tyypillisesti jotain helposti erottuvaa esinettä mukanaan tai jotain niin selvästi erottuvaa muuta piirrettä vaatetuksesssaan, olemuksessaan tai käytöksessään, että siitä eteenpäin kerrottaessa, kuulija bongaa altistuman jälkeen mainitut asiat helpommin kenestä tahansa, jossa on mitään vähänkään erikoista. Tätä pahentaa se, jos väärien tulkintojen kohteella on vaikkapa kalium- ja jodivajetta, kuten itselläni on aiempina vuosina usein ollut – vaikka Eksoten laboratoriotutkimukset muka väittävät ettei sellaisia olisi – mistä on seurannut monia tilanteita, joissa itse vaikuttaa hiukan sekavalta. Korjaustoimenpiteet veisivät vain tunteja, mutta eipä se ole ketään muuta kiinnostanut.

Pohdinnan arvoisena voi pitää sitä, miksi tosihaahuilijoita on nykyisin enemmän kuin ennen, vaikkei Lappeenrannan kaupunki esim. tarvo syvällä velkasuossa, vaan pärjää paljon paremmin kuin moni muu kaupunki? Koska osa haahuilijoista on täysin tai osittain feikkejä, olisi perusteltua arvioida sitä keiden tahojen intressejä se edistää, että on niin laajalti tiedostettua, että ”kaikenlaisia haahuilijoita” esiintyy?

Huomionarvoista on, että tiettyjä samoja haahuilijoita kohtautetaan tahallaan itseni kanssa tavoilla, jotka eivät voi olla mahdollisia ilman esim. sensori-, satellitti-, tilastointi- , analyysi- ja käytöksenennakointi-pohjaista seurantaa. Elämmehän teknologisesti kehittyneessä ajassa. Moni näistä haahuilijoista on saatu ilmestymään itselleni vaikkapa jokaisena jonkin viikon päivänä, aina eri kellonaikaan ja aina suunnilleen samoilla seutuvilla. Eräälläkin viikolla sivusin lenkkeillessä lentokentän ympäri vievää reittiä joka päivä ja jo alkumatkasta tuli tietty sama haahuilija vastaan neljänä eri päivänä, eri kellonaikaan ja eräinä näistä päivistä myös pyöräillesseni jonnekin keskustan suuntaan. Ja seuraavina päivinä samaa lisää ollessani virittäytynyt jossain virastossa käymiseen, hakemassa Matkahuollosta pakettia ja menossa ostamaan jotain pientavaraa. Ei tällainen ole muuten mahdollista kuin siten, että omaa päivittäistä aktiviteettia profiloidaan ja käytetään näitä haahuilijoita mielialan pilaamiseen ym. Joistakin näistä tyypeistä olen napsinut valokuvia, jottei tarvitse kenenkään käydä ”mussuttamaan” siitä, että kyse on luuloista tai kuvitelmista – kuten Facebookissa käydyssä keskustelussa varmastikin tapahtuisi – mutta osa näistä haahuilijoista ajoittaa ilmestymisensä niihin tilanteisiin, joissa minulla ei ole älypuhelinta tai muuta kuvaamiseen soveltuvaa välinettä mukana tai en vain kertakaikkiaan viitsisi sisällyttää heitä muistoihini kuvaamisen kautta tietyssä tilanteessa tai tietynlaisesti orientoituneena ollessani.

Voidaan sanoa, että Lappeenrannasta on eri tahoilla haluttu kehittää kaupunki, jossa myös vähemmän kouluttautuneilla, vähemmän hyvännäköisillä, vähemmän saavuttaneilla yms. olisi jotain mieluista, sosiaalista puuhasteltavaa, joka yhdistää myös kaupungin elämään mukaan integroituja ulkomaalaisia opiskelijoita, venäläisiä turisteja ja muita ihmisiä, jotka rikastuttavat kaupunkia ja antavat siitä kelpo kuvan ulkopaikkakuntalaisille ym. kauempaa saapuneille (tai kauempaa ajatteleville). Tähän tarkoitukseen sopii sellainen sosiaalinen peli, jolla ei ole erityistä aikarajaa tai tapahtumapaikkaa, vaan se on aina käynnissä ja osallistuttavana. Tämä sosiaalinen peli sopii hyvin myös paikallismedian osallistuttavaksi, sillä se ei vaadi tekemään mitään sellaista, joka muokkaa sen imagoa yleisemmin, vaan jo se riittää, että toimittajat kykenevät tuottamaan suggestioita. Etelä-Saimaahan julkaisee mielellään paikallisuutisen ”oudosta autolla liikkujasta” heti seuraavana päivän siitä, kun itse käy verestämässä muistiaan jossain päin Lappeenrantaa lainassa olleen auton kanssa, mikä indikoi YLEn radiotoimituksenkin teossa olevan yhteneväistä pyrkimystä kiihdyttää kaupunkilaisia tiettyä henkilöä vastaan.

Jos eräs vaihtoehto YLEn radiotoimituksen käytökselle oli se, että se saisi hätisteltyä pois heidän Facebook-sivuiltaan, koska sitä kautta pystyisi vaikuttamaan joihinkin kaupunkilaisiin liian suoraan, niin heippamies-juttuaiheen esiinpaiskaaminen toimisi tässä tarkoituksessa teoreettisen hyvin, koska sellainen liittää hetkellisesti yhteen useita ärsyttäväksi sävytettyjä ja mielessä jo valmiiksi pinnalle nostatettuja assosiaatioita, joita en mitä todennäköisemmin haluaisi ajatella yhtenä könttänä, koska niillä olisi potentiaalia stimuloida liikaa kaikenlaista epämiellyttävää ja asiaan liittymätöntä ajattelua esiin. En halua kertoa niistä tässäkään yhteydessä, vaikka olisi kohtalaisen helppoa aloittaa mainitsemalla kerrottavaksi kelpaavasta Android-maskotin heippaavasta kädestä ja jatkaa siitä jotakuinkin vihreän suuntaan viittaavaan värimaailmaan.

Jos ajatellaan, että media ei halua olla vain toisinaan ihmisten tietoisuuden tavoittava väline, vaan kiinteä osa ihmisten elämää, on tällöin oletettava, että medialla on käsitys siitä, minkälaisiksi ihmisten elämät minkäkinlaisessa yhteiskunnassa voivat muodostua. Jos media haluaa lisäksi osallistua muokkaamaan sitä tai vihjaamaan siitä, minkälaisiksi yksittäisten ihmisten elämät muodostuvat, tehden sitä yhdessä lukuisten muiden toimituksen ulkopuolisten ihmisten kanssa, on tällöin oletettava, että media ei varsinaisesti arvosta ihmisyyttä, vaan se vain haluaa asioilla olevan hallittu järjestys.