Tunne siitä, että monessakin projektissa on jotain kesken tai niissä on käyttämättömiä kuvia tjm., voi olla melkeinpä tai jopa esteenä sille, että joidenkin muiden projektien kehittely voisi edetä. Uudelleenjärjestely ja täysin uusien projektien luominen auttaa tällaisessa. Perinteistä paperia ja kynääkin voi käyttää vaikkapa siihen, että hahmottelee itselleen, miten aikoo mitäkin projektia käyttää ym., mutta julkaisusovelluksessa on monenlaisia sinänsä varsin tavanomaisen oloisia toimintoja uudelleenjärjestelyyn.
Joissakin tilanteissa enempi uudelleenjärjestely tai yksinkertaisempi muutaman kirjoituksen tai kuvan siirtely vaatii hiukan valmistelevaa mietintää tai jonkin tekemistä sitä ennen. Esim. kun on tarkoitus siirrellä toiseen projektiin kirjoituksia kuvineen siten, että kuvat päätyisivät vain toisen projektin käytössä olevaan kuvakatalogiin, täytyy ensin siirtää kirjoituksen kuvat ja sitten kirjoitukset. Toisinpäin tämä ei onnistu, koska kirjoituksia ei anneta siirtää, jos niissä olevat writingparticularsit eivät ole kuvakatalogissa, joka on kohdeprojektin käytössä. Moving things -näkymässä voi pitää samaan aikaan näkyvillä siirrettävät kirjoitukset ja siirrettävät kuvat, joten tästä ei aiheudu suurempaa muistikuormitusta. Voi toki hetkeksi laittaa kahdelle eri projektilla käyttöön samat kuvakatalogit, jos se tuntuu helpottavan jotain. Jos unohtaa siirtää kirjoitukset kuvien siirtämisen jälkeen, voi vaikuttaa siltä, että kaikki on ok, mutta käyttäjätunnuksettoman käyttäjän selaillessa julkistetun teoksen kirjoituksia, kuvia ei välttämättä näytetä ollenkaan.
Tässä hiukan esimerkkejä suoraviivaisemmista mahdollisuuksista:
Kirjoituksissa oleviin kuva-particularseihin viitataan aina pelkällä numeerisella id:llä, joten kuvien siirtely toiseen kuvasäilöön ei vaadi sellaista, että täytyisi tehdä jotain muutoksia kirjoituksiin.
<-- Valmistelussa-merkinnät
Varovaisesti poistamisien kanssa -->